ITLA perustettiin 30 vuotta sitten tukemaan lapsiin ja lastensuojeluun kohdistuvia tieteellisiä tutkimus-, kokeilu- ja kehittämishankkeita. Viimeisen viiden vuoden aikana ITLA on toteuttanut Lapset, nuoret ja perheet 100-vuotiaassa Suomessa -ohjelmaa.

Ohjelmassa on toteutettu sekä tutkimusta että tuotettu aineistoa lasten ja nuorten sekä laajemman yleisön käyttöön. Tutkimusten tuloksia on käytetty esimerkiksi kunnille suunnatun lapsibudjetointimallin toteuttamiseen ja koulujen päihdekasvatusaineiston tekemiseen. Tärkeänä ohjenuorana on ollut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen edistäminen.

Tutkitulla tiedolla saavutetaan vaikuttavia tuloksia

Satavuotisohjelmastamme on syntynyt myös Kasvun tuki -tietolähde. Se on ITLAn, Suomen Mielenterveysseuran, Onni ja Helmi Karttusen säätiön sekä Lastensuojelun Keskusliiton yhteistyössä toteuttama tietovaranto. Kasvun tuki on ammattilaisille suunnattu tietolähde vaikuttavista työmenetelmistä lasten ja perheiden sekä vanhemmuuden tukemiseksi.

Näyttöön pohjaavan tiedon hyödyntäminen on todettu tärkeäksi lasten hyvinvoinnin edistämisessä ja pahoinvoinnin ehkäisemisessä. Myös kansainvälisesti on suositeltu psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ja koulutusta sekä menetelmien juurtumisen ja tulosten seurantaa.*

Kasvun tuen tieteellinen toimitus arvioi menetelmät. Vahvan tai kohtalaisen näytön saaneita menetelmiä levitetään parhaillaan osana hallituksen kärkihanketta Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE). LAPE-ohjelman tavoitteena on edistää lapsen etua ja oikeuksia sekä vähentää lasten eriarvoisuutta vahvistamalla vanhemmuuden tukea.

Varhaisella tuella syrjäytymistä vastaan

Syrjäytymisen on todettu olevan Suomessa todellinen haaste, joka aiheuttaa myös mittavia taloudellisia vaikutuksia. Varhaisella tuella, ongelman tunnistamisella ja sen ratkaisemisella oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla, voidaan katkaista syrjäytymispolku.

Hyvää lapsuutta ja tasavertaisia mahdollisuuksia voidaan tukea monella tavalla. ITLA on tavoitteensa mukaisesti keskittynyt tieteellisen tiedon jalostamiseen palvelujärjestelmän kehittäjille, kentällä toimiville ammattilaisille sekä perheille. Työ on pitkäjänteistä ja sen tulokset eivät välttämättä näy heti eivätkä aina suurelle yleisölle ollenkaan. Pitkän aikavälin vaikuttavuus on kuitenkin se tavoite mihin työllä pyritään.

Lapset ja perheet seuraavalla itsenäisellä vuosisadalla

Eduskunta myöntää itsenäisyyden juhlavuoden juhlapäätöksellä rahoitusta valitsemaansa kohteeseen. Päätöstä ei ole vielä tehty, mutta yhteisymmärrys eduskunnan eri ryhmien välillä näyttää syntyneen siitä, että päätös kohdennetaan lasten ja nuorten hyväksi. Monta muutakin yhtä lailla hyvää kohdetta yhteiskunnassa eittämättä on. Lapsiin ja nuoriin panostaminen on monessa yhteydessä todettu hienoksi ja arvostettavaksi tavoitteeksi.

Yksi plus yksi on kolme eli yhteistyöllä saavutetaan aina enemmän

Mitään mitä ITLA on tähän asti tehnyt, se ei ole tehnyt yksin. Myös jatkossa on rahoituspohjasta riippumatta selvää, että työtä tehdään yhdessä lasten ja perheiden parissa toimivien sekä työtä kehittävien ja tutkivien tahojen kanssa erilaisissa verkostoissa ja kumppanuuksissa. Vanhan sanonnan mukaan pyörää ei kannata keksiä uudelleen eikä ITLAllakaan ole syytä kehittää sellaista toimintaa, jota joku muu jo ansiokkaasti hoitaa. Isona yhteisenä tavoitteena on hyvissä elinoloissa kasvavat maailman onnellisimmat lapset, joista kasvaa pystyviä Suomen tulevaisuuden aikuisia.

Kirsi Campello
Ohjelmakoordinaattori
Lapset, nuoret ja perheet 100-vuotiaassa Suomessa

*Lasten mielenterveyden edistäminen ja mielenterveyden häiriöiden ehkäisy. Näyttöön perustuvien menetelmien kartoitus (STM 2015)
Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti (STM 2013)
YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava toimisto United Nations Office on Drugs and Crime (2009)