Vierasblogissa: Varhaiskasvatusta vai esiopetusta – minkä ikäisenä?

Vierasblogissa: Varhaiskasvatusta vai esiopetusta – minkä ikäisenä?

Uudistukset lapsen näkökulmasta: Lyheneekö lapsuus?

Vierasblogissa Jyväskylän yliopiston psykologian professori emerita Lea Pulkkisen kirjoitus, joka perustuu esitelmään varhaiskasvatuksesta vastaavien ja tutkijoiden maakunnallisessa työkokouksessa Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa (KOSKE), Jyväskylässä, 3.5.2018.

Siirry Blogi-sivulle

 

Itlan hallituksen ja ministereiden aamukahvitapaaminen

Itlan hallitus tapasi ministerit Sanni Grahn-Laasosen ja Annika Saarikon keskiviikkona kesäisellä aamukahvilla. Tapaamisessa keskusteltiin lapsi- ja perhepolitiikan suunnasta ja mahdollisuuksista Itlan ja ministeriöiden yhdessä tekemiseen. Perhe- ja peruspalveluministeri Saarikko toivoi Itlalta sitoutuneisuutta ja pitkäjänteisyyttä tehtävään työhön.

– Toivon, että Itlan työ nojaisi tulevaisuudessakin tieteellisen perustaan. Hyviä käytäntöjä tulisi myös juurruttaa ja levittää valtakunnallisesti. Hyvä ei leviä itsestään, Saarikko kannusti.

Tilaisuudessa nousivat esiin muun muassa vauvan ensimmäisen ikävuoden ja äidin raskausajan tärkeys lapselle. Opetusministeri Grahn-Laasonen muistutti myös varhaiskasvatuksen tärkeydestä.

– Paljon puhutaan nuorten syrjäytymisestä. Ongelma kertoo kuitenkin siitä, mitä on tapahtunut jo paljon aikaisemmin. Jo päiväkodeissa työntekijä voi tunnistaa ne lapset, joilla on tulevaisuudessa korkeampi riski syrjäytyä, ministeri kertoi.

Itlalle haetaan toimitusjohtajaa

Itlalle haetaan toimitusjohtajaa. Tehtävä on tässä muodossa uusi. Rekrytointia hoitaa Staffpoint Executive ja tehtävään haetaan Staffpointin sivun kautta.

Hakuaika päättyy 21.6.2018.

 

Katso rekrytointivideo:

 

 

Työtehtävän kuvaus

Tehtävä on tässä muodossa uusi. Uuden toimitusjohtajan tärkeimmät tehtävät ovat:

  • yhdessä hallituksen kanssa säätiön strategian rakentaminen uuteen tilanteeseen
  • säätiön mission ja tavoitteiden tunnettavuuden sekä maineen rakentaminen sidosryhmissä sekä vaikuttajaverkostossa
  • kumppanisopimusten hallinnointi ja kehittäminen
  • yhteistyösuhteiden ylläpito ja kehittäminen verkostoyhteisöön
  • säätiön ammattimainen johtaminen säätiölain, säätiön sääntöjen ja hyvien käytäntöjen mukaisesti
  • säätiön talouden suunnittelu ja operatiivinen johtaminen.

Edellytämme sinulta

  • riittävää kokemusta Itlan toimialaan liittyvästä tieteellisestä tutkimustyöstä
  • riittävää kokemusta lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisen toimintaympäristöstä ja alan toimijoista
  • johtamiskokemusta soveltuvasta hallinnollisesta tai muusta tulosvastuusta
  • näyttöä tuloksekkaasta työskentelystä verkosto- tai ohjelmaperusteisessa toiminnassa erilaisten toimijoiden kanssa
  • mielellään omaa kokemusta strategisen muutoksen toteuttamisesta
  • soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
  • molempien kotimaisten kielten sekä englannin hyvää hallintaa. Muu kielitaito lasketaan eduksi.

Tarjoamme sinulle

mahdollisuuden:

  • edistää Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta tekemällä merkittävää työtä
  • Suomen itsenäisyyden juhlavuoden hengessä luoda uutta ja vaikuttaa päätöksentekijöihin
  • työskennellä innostuneessa, eri aloja ja osaamista yhdistävässä tiimissä
  • verkostoitua kansainvälisesti.

Arvostamme

Olet kenties hakemamme henkilö, jos haluat osoittaa vaikuttavia tuloksia ja koet säätiön työkentän itsellesi tärkeäksi. Sinussa on luovuutta ja innovatiivisuutta. Olet jo hyvin verkostoitunut, mahdollisesti myös kansainvälisesti. Sinulla on vahva kokemus tiedolla johtamisesta. Tunnet säätiön toimialaan liittyvää tieteellistä tutkimusta ja haluat tuoda tutkimustietoa käytäntöön sekä päätöksentekoon. Osaat johtaa verkostoissa ja olet valmis keskustelemaan laaja-alaisesti yhteiskunnassa.

 

Hakuohjeet ja lisätiedot

Kiinnostuitko ja haluatko kuulla lisää? Lue lisää www.itla.fi tai www.kasvuntuki.fi

Lähetä hakemuksesi ja CV:si torstaihin 21.6.2018 mennessä www.staffpoint.fi > avoimet työpaikat kautta.

Lisätietoja tehtävästä ja luottamukselliset yhteydenotot: Pasi Honkalahti, Director, StaffPoint Executive, pasi.honkalahti@staffpoint.fi, p. 040 844 7707.