Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa

Blogi: Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa

 

Olisiko vihdoin aika tehdä jotain?

 

”Suomeen olisi aiheellista perustaa muiden Pohjoismaiden tavoin kansallinen taho, joka koordinoisi alan kehittämistä, arvioisi lasten psykososiaalisten menetelmien tieteellistä perustaa ja välittäisi tätä tietoa sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitteluun, päätöksentekoon ja resursointiin sekä alan käytännön toimijoille.” Sitaatti on sosiaali- ja terveysministeriön Lasten mielenterveyden edistäminen ja lasten mielenterveyden häiriöiden ehkäisy -raportista (2015:42) neljän vuoden takaa.

 

Muotoilu on diplomaattisen välttelevä, asian olisi voinut sanoa suorasanaisemminkin. Näyttöön perustuvan toiminnan pitää vihdoinkin edetä, koska se olisi kaikkien etu: palveluja käyttävien lasten, lasten vanhempien ja myös hyvinvointipalvelujen tuottajien.

 

Näyttöön perustuvan toiminnan sudenkuopat

 

On kuitenkin hyvä pohtia sitä, miksi näyttöön perustuvan toiminnan alueellista ohjausta tarvitaan. Ensimmäinen syy liittyy validoitujen interventioiden juurtumisen ongelmiin. Implementointikirjallisuus on täynnä esimerkkejä siitä, miten uudet, vaikuttaviksikin todetut käytännöt ja työmenetelmät poistuvat käytöstä ennen kuin ne ovat edes juurtuneet. Tämä voi johtua osaamattomuudesta, ymmärtämättömyydestä, resurssien puutteesta tai näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta.

 

Usein käy nimittäin niin, että alkuinnostuksen jälkeen validoidun intervention käyttö laantuu ja vähenee. Tuloksena tästä on se, että intervention käyttöön liittyvä tietotaito karisee.

 

Jos työmenetelmän käyttö muuttuu merkittävästi, menetelmä ei välttämättä ole enää vaikuttava tai siihen liittyvä oletettu hyöty jää saavuttamatta. Analogiana voidaan ajatella vaikkapa ihan konkreettisia työkaluja: vasara on hyvä työkalu, kun on tarkoitus vasaroida seinään naula, mutta vasara on aika huono työkalu, jos sitä käytetään sahaamiseen. Lasten kanssa sovellettavien interventioiden vaikuttavuus edellyttää esimerkiksi, että työmenetelmää käytetään samalla tavalla – riippumatta ajasta tai paikasta.

 

Lasten vanhemmat ja ammattikasvattajat ovat kuitenkin vain ihmisiä. Ihmiset eivät aina toimi loogisesti soveltaessaan tietoa, vaan jokainen toimija tulkitsee ja kääntää saamansa tiedon omalla tavallaan. Tämä tosiseikka jäsentyy hyvin Bruno Latourin, Michel Callonin ja John Law’n kehittämän toimijaverkkoteorian (Action Network Theory, ANT) avulla.

 

Mainitun teorian peruslähtökohta on, että yhteisöissä ihmiset ottavat jatkuvasti kantaa kohtaamiinsa uusiin ideoihin, tekniikoihin ja malleihin soveltaessaan niitä. Näin jotkut ideat vahvistuvat, toiset taas haihtuvat pois. Perusajatus Latourilla ja kumppaneilla on, että interventiota koskeva tieto välittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämä ei tee elämää helpoksi niille, jotka ovat vastuussa interventioiden levittämisestä ja skaalaamisesta. Latourin ym. ajatuksia tulkiten voisi sanoa, että erilaiset intressit kamppailevat koko ajan intervention soveltamisen ”sielusta”.

 

Evidenssi siirtyy käytäntöihin informaatio-ohjauksen keinoin

 

Kun erilaiset intressit kamppailevat keskenään tieto yleensä myös muuntuu. Alueellisesta näkökulmasta tarkasteltuna tämä on toinen keskeinen syy sille, miksi osaamiseen tarvitaan ohjausta.

 

Suomessa lasten palvelujen näyttöön perustuvan toiminnan ohjaus toteutui lähinnä juridisen sääntelyn ja normiohjauksen keinoin aina 1990-luvun alkupuoliskolle saakka. Tuolloin sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetussektorin keskusvirastojen tehtävänä oli valvoa, ohjata ja tarvittaessa sanktioida kuntia, jotka eivät toimineet sääntöjen mukaisesti.

 

Sittemmin julkisen politiikan ohjauksessa siirryttiin enenevässä määrin informaatio-ohjaukseen, joka perustui edellä mainittujen sektorien tutkimuslaitosten ja kehittämisyksiköiden suosituksiin ja eri tavoilla paikannettujen hyvien käytäntöjen esimerkin voimaan. Vuoden 1993 valtionosuusuudistus muutti radikaalisti valtion ja kuntien välistä valtasuhdetta poistaessaan normituksen ja valvonnan lähes kokonaan: kunnat alkoivat saada valtiolta tavallaan eräänlaista yleistä toiminta-avustusta, jonka suuruus jyvitetään kunnan taloudellisten edellytysten mukaisesti ja jonka käytöstä kunnat itse päättävät. Kunnan sisällä eri intressit kamppailevat siitä, miten resurssit jakaantuvat ja minkälaista toimintaa on käytössä.

 

2020-luvun alussa olemme kuitenkin uudessa tilanteessa. Tulevan hallituksen asialistalla on sosiaali- ja terveyspalvelujen reformi ja sen lisäksi myös kokonaisvaltainen sosiaaliturvaa koskeva uudistus. Näiden uudistusten mittaluokka on edellisen hallituksen tavoitteiden näkökulmasta entistä haasteellisempi. On selvää, että 2020-luvulla palvelutuotannon tulee olla paremmin kohdennettu kohti vaikuttavuutta. Enää ei riitä se, että tuotetaan erilaisia palveluja integroidusti – jatkossa palvelujen ja interventioiden tulee muodostaa jäsentynyt kokonaisuus, joka perustuu systemaattiseen ja myös teoreettis-käsitteelliseen ajatteluun ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnista.

 

Uskomme, että tämä edellyttää uuttaa hyvinvointiteoreettista ajattelua. Eikä edes pelkästään sitä: meidän tulee myös ymmärtää se, miten lapsiin kohdistuvat interventiot vaikuttavat ja miten ne lisäävät lasten ja perheiden hyvinvointia ja luovat positiiviselle kasvulle uudenlaisia edellytyksiä.

 

Kasvun tuki on jo avannut latua

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö on yhdessä kumppaneidensa kanssa ottanut tosissaan näyttöön perustuvan toiminnan kehittämisen haasteen. Kasvun tuki -toiminnan kautta (kasvuntuki.fi) arvioitu, paras tieto lasten kasvun tueksi tuodaan lasten ja perheiden parissa toimivien ammattilaisten, lähiesimiesten ja keskijohdon tueksi.

 

Kasvun tuki -toiminnan kautta esimerkiksi alakoulun opettaja tai varhaiskasvattaja saa käyttöönsä vaikuttavan työmenetelmän, joka oikein käytettynä auttaa häntä toimimaan lasten kasvua tukevalla tavalla haastavissakin tilanteissa. Lasten ja perheiden tasavertainen pääsy tuen piiriin vahvistuu. Pitkällä tähtäimellä hyötyy myös valtio, joka nykytilanteessa maksaa ison laskun siitä, että mielenterveyttä ei hoideta perustasolla silloinkaan, kun se olisi mahdollista. Paljon on vielä tehtävää, jotta vaikuttava työ lasten kasvun tueksi lähiyhteisöissä juurtuisi – paitsi ruohonjuuritasolla, myös alueellisesti ja ennen kaikkea myös valtakunnallisesti. Suomi tarvitsee leveämmät hartiat ja johdonmukaisuutta tietoon ja näyttöön perustuvaan johtamiseen.

 

Jatkossa on syytä terävöittää tekemistämme kiinnittämällä huomiota validoitujen interventioiden juurruttamiseen. Huomiota täytyy kiinnittää myös siihen, miten ylimpien päätöksentekijöiden johtamiskoulutuksella ja lapsipolitiikan haastelähtöisellä innovaatiotoiminnalla avataan uusia latuja näyttöön perustuvan toiminnan vakiintumiseksi keskeiseksi osaksi hyvinvointipalvelujen kokonaisuutta.

 

Kohti uudenlaista osaamisen ohjaamista ja tukemista?

 

Jos tieto siirtyisi suoraviivaisesti ammattilaisten – sosiaalityöntekijöiden, lastentarhanopettajien, psykologien, lääkärien ja hoitajien – käyttöön, meillä olisi hyvin suurella todennäköisyydellä nykyistä paljon vähemmän käytösongelmaisia tai ahdistuneita lapsia peruspalveluissa. Heidän kohtalonaan on nyt jäädä ilman oikea-aikaista tukea tai tukea ollenkaan.

 

Vanhaan normiohjaukseen ei tietenkään ole paluuta julkisen politiikan ohjauksessa, mutta nykyistä näyttöön perustuvaa informaatio-ohjausta tulee uudistaa, ja mielellään älykkäällä tavalla. Mitä tehdä, kun kunta, riippumatta valtakunnallisista suosituksista, ei noudata suositusten linjaa? Rangaistaanko toiminnasta käyttämällä vanhaa normiohjausta vai tyydytäänkö taivuttelemaan ja suostuttelemaan kuten informaatio-ohjauksen hengessä kuuluisi tehdä? Käytännössä kysehän voisi olla siitä, että vaikuttaviksi todettujen työmenetelmien ja interventioiden soveltajia palkitaan ja heidän toimintatapaansa arvostetaan ja kannustetaan muitakin uudistumaan samaan suuntaan.

 

Tulevan hallituskauden aikana toteutettavan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän reformin myötä Suomeen pitäisi luoda toimiva rakenne lasten palveluiden näyttöön perustuvan osaamisen tueksi kunnissa ja alueilla. Tämä vaatimus pitäisi myös sisällyttää tulevaan hallitusohjelmaan tai sitä koskevaan toimeenpanosuunnitelmaan.

 

Jotain on jo sentään tässä asiassa tapahtunut. Sosiaali- ja terveysministeriön osaamis- ja tukikeskustyöryhmän asettamispäätöksessä (STM 6337/2019) yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on asetettu ratkaisun löytäminen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön näyttöön perustuvien menetelmien koordinoinnille, seurannalle ja juurtumiselle. Olemme iloisia, että asia on mainittu asettamispäätöksessä, mutta siitä on vielä pitkä matka kansalliseen näyttöön perustuvan toiminnan koordinaatioon ja kehittämiseen.

 

Myös palvelujärjestelmän paikallisella ja alueellisella tasolla pitäisi alkaa tapahtua palvelutoiminnan integraatiota, joka vahvistaisi myös näyttöön perustuvan toiminnan ideaa. Lasten ja nuorten eheän kasvun näkökulmasta keskeistä olisi vahvistaa yhteistyötä esimerkiksi sosiaalityön ja psykiatrian välillä siten, että toiminnassa hyödynnetään sairaanhoitopiirien osaamista. Tämä mahdollistaisi konsultoinnin sekä lasten ja nuorten eheän hoitoketjun rakentumisen. Samanlaisia yhteistyön siltoja pitää ennakkoluulottomasti rakentaa myös muiden sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen rakenteiden ja kansalaisjärjestöjen välille. Kysymys on loppujen lopuksi yksinkertaisesta asiasta – asioita ja palvelujärjestelmän haasteita pitäisi vähitellen alkaa oppia katsomaan lapsen näkökulmasta.

 

Ei sen enemmästä, eikä vähemmästä.

 

Kehitysjohtaja Petra Kouvonen

Toimitusjohtaja Petri Virtanen

 

18.4.2019

Tieto ei muutu toiminnaksi itsestään

Blogi: Tieto ei muutu toiminnaksi itsestään

 

Sähkökään ei tule luoksemme automaattisesti töpselistä

 

Me kaikki käytämme sähköä. Sähkön saamiseksi maksamme sekä sähköstä itsestään, mutta myös sen siirtämisestä. Sähkö ei siis tule luoksemme lämmöksi ja valoksi automaattisesti sähkötöpselistä. Sähkö pitää siirtää.

 

Sähkön siirtohinnan nousu on herättänyt syystäkin paljon porua. Sähkön siirtäminen maksaa suurin piirtein yhtä paljon kuin itse sähkö. Joku tolkku siirtohinnoittelussa tulee tietysti olla, mutta analogia sähkön siirtämisen ja tiedon välittämisen välillä on kuitenkin huomionarvoinen. Ollakseen jotain, tiedon pitää siirtyä ja välittyä. Merkittävä tieto ilman tiedon välittämistä on – ikävä kyllä – merkityksetöntä. Tiedon siirtäminen, syntetisointi, uudelleen analysointi ja muokkaaminen ymmärrettävään muotoon vaatii taloudellisia ja ajallisia resursseja vähintään yhtä paljon kuin tiedon tuottaminen.

 

Tieteellisen tiedon monimutkaisuus

 

Tieteellinen tieto ei siis muutu automaattisesti toiminnaksi. Tähän on monta syytä. Tiede voi ensinnäkin olla vaikeaselkoista, sitä on vaikea ymmärtää. Esimerkkinä voidaan mainita filosofian akateeminen ”kauhukakara” Ludwig Wittgenstein, joka väitteli tohtoriksi vuonna 1929 Cambridgen yliopistossa teoksellaan Tractatus Logico-Philosophicus ja josta sittemmin tuli mainitun yliopiston filosofian professori.

 

Wittgensteinin väitöskirjasta on muuten sanottu, että sitä voi lukea sujuvasti vain muutama ihminen maapallolla. Wittgensteinin vastaväittäjinä olivat aikakauden tähtifilosofit Russell ja Moore. Väitöstilaisuus oli farssi, joka päättyi Ray Monkin Wittgenstein-biografian mukaan niin, että Wittgenstein lopetti tilaisuuden, laski kätensä vastaväittäjiensä harteille ja totesi kuolettamattomasti: ”tiedän, ettette tule koskaan ymmärtämään sitä, mitä yritin sanoa” (Monk 1990).

 

Tieteellinen tieto ei välttämättä istu ammattilaisten ja päätöksentekijöiden maailmankuvaan

 

Toinen syy siihen, ettei tieteellinen tieto muutu toiminnaksi itsestään tai automaattisesti, on se, ettei tieteellisen tiedon vastaanottaminen ole itsestään selvää. Ihmisille on nimittäin leimallista se, ettemme välttämättä usko sellaista tietoa, joka ei sovi maailmankuvaamme tai josta meille ei ole jollain tavalla määriteltyä hyötyä.

 

Lee McIntyre on kirjassaan Dark Ages osuvasti sanonut, että ihmiset todellakin välttävät sellaista tietoa, joka on jollain tavalla ristiriidassa maailmankuvamme kanssa: tällöin tapahtuu helposti niin, että suhtaudumme tietoon emotionaalisesti, emmekä rationaalisesti (McIntyre 2006).

 

Mieti vaikka hetki sitä, miten ilmastomuutosta koskevaan tietoon ja tietämykseen tänä päivänä suhtaudutaan. Osalle ihmisistä koko ilmastomuutosta ei ole olemassa, osa pitää ilmiötä olemassa olevana mutta täysin liioiteltuna, osa taas suhtautuu asiaan kuolemanvakavasti.

 

Tiedon palasista kohti tiedonmuodostuksen kokonaisuutta

 

Saamme tietoa koko ajan erilaisista lähteistä, sitä tuotetaan erilaisissa ympäristöissä ja hyödynnetään erilaisilla areenoilla. Tiedolla voidaan ajatella olevan useita erilaisia markkinoita: akateemiset, kaupalliset, päätöksenteon, ammatilliset ja suuren yleisön markkinat (Ylijoki ym. 2011).

 

Tieteenalojen välillä ja sisällä on lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten tietoa käsitellään. Tutkimustiedon merkitystä on vaikea hahmottaa ja arvioida, jos se esitetään irrallaan kontekstista. Ihmisten innostaminen jostakin yksittäisestä, kontekstista irrallaan olevasta asiasta on usein pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä ja jopa harhaanjohtavaa. Sen sijaan tarvitaan kontekstia ja kokonaisuudentajua.

 

Tieto päätöksenteon pohjana – realismia ja utopiaa

 

Tiedon käyttämistä päätöksenteossa pidetään tavoiteltavana ja tärkeänä. Yhteiskuntapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon tulisi perustua tutkittuun tietoon, koska se vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa ja parantaa päätöksenteon laatua ja vaikuttavuutta.

 

Päätöksenteon kontekstit ovat kuitenkin erilaisia eivätkä päätöksentekijät ole yhtenäinen joukko. Päätöksiä ei myöskään tehdä puhtaasti tiedon pohjalta. On vähän utopistista ajatella, että yhteiskuntapoliittinen päätöksenteko perustuisi aina tietoon ja rationaaliseen ajatteluun. Tämä on ollut iso keskustelu julkisen politiikan ja hallintotieteen alalla jo 1950-luvulta alkaen. Tutkimusten perusteella tiedämme nykyisin, että päätöksenteon logiikkaa selittävät tutkimustiedon lisäksi paitsi päätöksentekijöiden maailmankuva myös tunteet ja henkilökohtainen kokemus.

 

Miten tietoa sitten pitäisi käsitellä ja välittää, että sitä voidaan hyödyntää päätöksenteossa?

 

Tiedon ja päätöksenteon yhdyspintaosaaminen

 

Knowledge brokering on toimintaa, jonka avulla voidaan pienentää tiedon ja käytännön välillä olevaa kuilua ja rakentaa siltoja tiedon tuottajien ja käyttäjien välille. Kyseessä on kuitenkin tiedon jakamista laajempi toimintamalli.

 

Tälle englanninkieliselle sanaparille on yllättävän vaikea löytää napakkaa suomenkielistä vastinetta. Hannu-Pekka Ikäheimo (2019) on määritellyt asiaa ”tutkitun tiedon ja päätöksenteon yhdyspintaosaamiseksi ja sen kehittämiseksi” ja hän on oikeilla jäljillä. Kyse on tiedon siirtämisestä yhdyspinnalta toiselle.

 

Laajasti ymmärrettynä tämä tiedon siirron rajapintaosaaminen pitää sisällään seuraavaa: tiedon hallintaa, tiedon linkittämistä, vaihtoa ja luomista vuorovaikutuksessa muiden kanssa sekä voimavarojen (capacity-building) ja luottamuksen rakentamista. Tiedon yhdyspintaosaamisen tavoitteena on ymmärtää poliittista, sosiaalista ja taloudellista kontekstia ja avustaa päätöksentekoa. (Bornbaum ym. 2015; Phipps 2017.)

 

Itlan yhdyspintaosaaminen alkoi Kasvun tuesta

 

Itlan Kasvun tuki -toimintaan on sisältynyt näyttöön perustuvien menetelmien arviointikriteeristön rakentaminen, menetelmien arviointi − tutkimuksen läpikäynti, menetelmään perehtyminen ja arvion antaminen − menetelmien levittäminen ja implementoiminen sekä näyttöön pohjautuvan toimintakulttuurin rakentamisen tukeminen. Kasvuntuki.fi-sivusto on jäävuoren huippu, tietolähde, jossa arviointityön tulokset on esitetty yleiskielellä ja tieto on alan ammattilaisten käytettävissä.

 

Tarkoituksemme on kehittää Itlaa tulevina vuosina lapsipolitiikan tiedon yhdyspintaosaamisen kansalliseksi ja myös kansainväliseksi suunnannäyttäjäksi. Tiedon siirtämiseksi Itlan kantaverkosta edelleen hyödynnettäväksi käytetään monia eri väyliä: julkaisuja, raportteja, analyyseja, podcasteja ja videota.

 

Tavoite on vaativa, mutta kuitenkin realistinen. Tarkoituksemme on tähän liittyen hakea mallia maailmalta, muun muassa Kanadasta, missä on ansiokkaasti kehitetty päätöksenteon tueksi lapsiin ja perheisiin liittyvissä asioissa niin sanottua rapid learning -metodiikkaa John Lavisin johdolla Toronton liepeillä olevassa McMaster-yliopistossa.

 

Tekstimme lopuksi – ja huipennukseksi – viittaamme kosmologian professori Kari Enqvistiin (2019), joka kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että ”…faktoja enemmän yhteiskuntaelämä kaipaisi kriittistä, erittelevää ajattelua”. Tutkimus tuottaa tietoa, mutta faktat saavat merkityksensä vain asiayhteydestään. Sitä tiedon yhdyspinnoillakin tapahtuu, faktoista syntyy merkityksellistä tietoa, mutta ainoastaan jos, ja vain jos, tiedon tuottamisen ja faktoihin päätymisen prosessit ovat läpinäkyviä.

 

 

Petri Virtanen, toimitusjohtaja

Kirsi Campello, viestintäpäällikkö

 

Blogitekstiä varten on haastateltu professori John Lavista McMaster yliopistosta Kanadasta. Lavis on Department of Health Evidence and Impact -laitoksen professori ja on perustanut ja johtaa McMaster Health Forumia ja Forum+ohjelmaa, joiden tarkoituksena on kehittää tapoja tuoda parasta olemassa olevaa tutkimusnäyttöä päätöksenteon ja järjestelmätason työn tueksi. Professori Lavis vieraili Suomessa Itlan kutsumana helmikuussa 2019.

 

Lähteet

 

Bornbaum CC, Kornas K, Peirson L, Rosella LC (2015) Exploring the function and effectiveness of knowledge brokers as facilitators of knowledge translation in health-related settings: a systematic review and thematic analysis. Implementation science: IS, 10, 162. doi:10.1186/s13012-015-0351-9.

 

Enqvist K (2019).  Tutkijat äkkiä julkisuuteen opettamaan kuinka ajatellaan ja ollaan kriittisiä.  Ylen kolumni. https://yle.fi/uutiset/3-10727419.

 

Ikäheimo HP (2019) Tieteen hyökkäysjoukot eivät riitä – päätöksentekoon tarvitaan osallistavaa tiedon luontia. Sitran blogi.  https://www.sitra.fi/blogit/tietoa-valittavan-toiminnan-tehostaminen-ei-yksin-riita/.

 

McIntyre L (2006) Dark ages. The case for a science of human behaviour. The MIT Press, Cambridge Massachusetts.

 

Monk R (1990) Ludwig Wittgenstein. The duty of a genius. Vintage, New York.

 

Phipps DJ, Brien D, Echt L, Kyei-Mensah G, Weyrauch V (2017) Determinants of successful knowledge brokering: a transnational comparison of knowledgeintermediary organizations.  Research for All, 1 (1), 185–97. doi: 10.18546/RFA.01.1.15.

 

Ylijoki OH, Lyytinen A, Marttila L (2011) Different research markets: a disciplinary perspective. Higher Education (00181560), 62(6), 721–740.  https://doi.org/10.1007/s10734-011-9414-2.

 

 

10.4.2019

Itla rekrytoi: kehitysjohtaja, asiantuntija ja tiedeasiantuntija

Itla rekrytoi: kehitysjohtaja, asiantuntija ja tiedeasiantuntija

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr. (Itla) edistää ja tukee Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta. Säätiö on nopeasti kehittyvä, kasvava ja kansainvälistyvä toimija lapsi- ja perhepoliittisella kentällä.

 

Säätiö hakee nyt palvelukseensa kehitysjohtajaa, asiantuntijaa ja tiedeasiantuntijaa.

 

Tehtäviin valittavilta toivomme joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, itseohjautuvuutta, kielitaitoa, reippautta, aloitteellisuutta, intoa edistää säätiön strategiaa ja sopeutumista kasvavan organisaation muutoshaasteisiin.

 

Nyt auki julistettavat tehtävät ovat uusia ja ne täytetään toistaiseksi voimassa olevina. Tehtäviin valittaville tarjoamme merkityksellisen työn lapsen etua ajavassa säätiössä, innostavan työyhteisön ja hyvät työsuhde-edut.

 

Kehitysjohtajan tehtävänä on säätiössä käynnistettävän lapsipolitiikan innovaatiotoiminnan johtaminen ja toiminnan toteuttaminen yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Säätiön innovaatiotoiminnalla tuetaan lasten ja perheiden palvelujen tutkimusavusteista uudistamista Suomessa. Tarkoituksena on organisoida mm. vuosittainen haastelähtöinen lasten palvelujen innovaatiokilpailu, tukea innovatiivisia hankkeita tutkimusrahoituksella ja organisoida lapsipolitiikan ennakointiverkosto.

 

Kehitysjohtajalta toivomme soveltuvaa tohtorintutkintoa ja edellytämme vähintään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vankkaa kokemusta ja näyttöä lasten, nuorten ja perheiden innovaatiotoiminnasta ja innovaatioihin liittyvästä tutkimustoiminnasta. Edellytämme myös johtamiskokemusta, kokemusta yhteiskunnallisten sidosryhmien kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja näkemyksellisyyttä lapsipolitiikan ajankohtaisista haasteista.

 

Asiantuntijan tehtävänä on osallistua säätiön innovaatiotoiminnan suunnitteluun ja implementointiin kehitysjohtajan apuna. Asiantuntija osallistuu myös muihin strategisiin tehtäväkokonaisuuksiin uudistuvassa organisaatiossamme, muun muassa tapahtumatuotantoon.

 

Asiantuntijalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta vastaavista tehtäväkokonaisuuksista, viestinnällisiä taitoja ja kokemusta toimimisesta yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa.

 

Tiedeasiantuntijan tehtävänä on osallistua säätiön Kasvun tuki -portaalin interventioarvioinnin kehittämiseen ja toimitustyöhön yhdessä muun henkilöstön kanssa. Tiedeasiantuntija osallistuu lisäksi yhteisövaikuttavuuden arvioinnin kehittämiseen ja arviointityökalun pilotointiin osana säätiön kehittämistyötä. Tiedeasiantuntijan työnkuvaan kuuluu myös lapsipoliittiseen tiedon kokoamista, analysointia ja raportointia.

 

Tiedeasiantuntijalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, osaamista ja ymmärrystä tutkimusmenetelmistä (erityisesti interventiotutkimuksissa käytettyjen menetelmien tuntemusta), kykyä tieteellisten tutkimustulosten yleistajuistamiseen niin kirjallisesti kuin suullisestikin sekä lapsi- ja perhepalvelujärjestelmän tuntemusta ja kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

 

Kaikki tehtävät ovat uusia ja täytetään toistaiseksi.

 

Tiedeasiantuntijan toivotaan aloittavan kesäkuun alussa 2019. Kehitysjohtaja ja asiantuntijan aloitusajankohta on elokuussa 2019.

 

Hakuaika päättyy 23.4. klo 15.00

 

Hakemukset palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen pyydämme toimittamaan sähköisesti tiistaihin 23.4. klo 15.00 mennessä osoitteella rekry @ itla.fi. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään otsikoksi se tehtävä, jota olet hakemassa ja nimeä liitetiedostona oleva hakemus ja ansioluettelo muodossa ”sukunimi-tehtävä”.

 

Lisätiedot

 

Lisätietoja kaikista tehtävistä antaa toimitusjohtaja Petri Virtanen (sähköpostitse petri.virtanen @ itla.fi ja puhelimitse 050 3187068 tiistaina 9.4. klo 12.00-15.30 tai perjantaina 12.4. klo 12.00-15.00).

 

Tiedeasiantuntijan tehtävästä kehitysjohtaja Petra Kouvonen (sähköpostitse petra.kouvonen@itla.fi tai puhelimitse 041 455 2280) tai tieteellinen päätoimittaja Marjo Kurki (sähköpostitse marjo.kurki@itla.fi tai puhelimitse 044 271 0797).

 

Itla – Siltoja tutkimuksen, käytännön ja päätöksenteon välille