Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa

Blogi: Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa

 

Olisiko vihdoin aika tehdä jotain?

 

”Suomeen olisi aiheellista perustaa muiden Pohjoismaiden tavoin kansallinen taho, joka koordinoisi alan kehittämistä, arvioisi lasten psykososiaalisten menetelmien tieteellistä perustaa ja välittäisi tätä tietoa sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitteluun, päätöksentekoon ja resursointiin sekä alan käytännön toimijoille.” Sitaatti on sosiaali- ja terveysministeriön Lasten mielenterveyden edistäminen ja lasten mielenterveyden häiriöiden ehkäisy -raportista (2015:42) neljän vuoden takaa.

 

Muotoilu on diplomaattisen välttelevä, asian olisi voinut sanoa suorasanaisemminkin. Näyttöön perustuvan toiminnan pitää vihdoinkin edetä, koska se olisi kaikkien etu: palveluja käyttävien lasten, lasten vanhempien ja myös hyvinvointipalvelujen tuottajien.

 

Näyttöön perustuvan toiminnan sudenkuopat

 

On kuitenkin hyvä pohtia sitä, miksi näyttöön perustuvan toiminnan alueellista ohjausta tarvitaan. Ensimmäinen syy liittyy validoitujen interventioiden juurtumisen ongelmiin. Implementointikirjallisuus on täynnä esimerkkejä siitä, miten uudet, vaikuttaviksikin todetut käytännöt ja työmenetelmät poistuvat käytöstä ennen kuin ne ovat edes juurtuneet. Tämä voi johtua osaamattomuudesta, ymmärtämättömyydestä, resurssien puutteesta tai näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta.

 

Usein käy nimittäin niin, että alkuinnostuksen jälkeen validoidun intervention käyttö laantuu ja vähenee. Tuloksena tästä on se, että intervention käyttöön liittyvä tietotaito karisee.

 

Jos työmenetelmän käyttö muuttuu merkittävästi, menetelmä ei välttämättä ole enää vaikuttava tai siihen liittyvä oletettu hyöty jää saavuttamatta. Analogiana voidaan ajatella vaikkapa ihan konkreettisia työkaluja: vasara on hyvä työkalu, kun on tarkoitus vasaroida seinään naula, mutta vasara on aika huono työkalu, jos sitä käytetään sahaamiseen. Lasten kanssa sovellettavien interventioiden vaikuttavuus edellyttää esimerkiksi, että työmenetelmää käytetään samalla tavalla – riippumatta ajasta tai paikasta.

 

Lasten vanhemmat ja ammattikasvattajat ovat kuitenkin vain ihmisiä. Ihmiset eivät aina toimi loogisesti soveltaessaan tietoa, vaan jokainen toimija tulkitsee ja kääntää saamansa tiedon omalla tavallaan. Tämä tosiseikka jäsentyy hyvin Bruno Latourin, Michel Callonin ja John Law’n kehittämän toimijaverkkoteorian (Action Network Theory, ANT) avulla.

 

Mainitun teorian peruslähtökohta on, että yhteisöissä ihmiset ottavat jatkuvasti kantaa kohtaamiinsa uusiin ideoihin, tekniikoihin ja malleihin soveltaessaan niitä. Näin jotkut ideat vahvistuvat, toiset taas haihtuvat pois. Perusajatus Latourilla ja kumppaneilla on, että interventiota koskeva tieto välittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämä ei tee elämää helpoksi niille, jotka ovat vastuussa interventioiden levittämisestä ja skaalaamisesta. Latourin ym. ajatuksia tulkiten voisi sanoa, että erilaiset intressit kamppailevat koko ajan intervention soveltamisen ”sielusta”.

 

Evidenssi siirtyy käytäntöihin informaatio-ohjauksen keinoin

 

Kun erilaiset intressit kamppailevat keskenään tieto yleensä myös muuntuu. Alueellisesta näkökulmasta tarkasteltuna tämä on toinen keskeinen syy sille, miksi osaamiseen tarvitaan ohjausta.

 

Suomessa lasten palvelujen näyttöön perustuvan toiminnan ohjaus toteutui lähinnä juridisen sääntelyn ja normiohjauksen keinoin aina 1990-luvun alkupuoliskolle saakka. Tuolloin sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetussektorin keskusvirastojen tehtävänä oli valvoa, ohjata ja tarvittaessa sanktioida kuntia, jotka eivät toimineet sääntöjen mukaisesti.

 

Sittemmin julkisen politiikan ohjauksessa siirryttiin enenevässä määrin informaatio-ohjaukseen, joka perustui edellä mainittujen sektorien tutkimuslaitosten ja kehittämisyksiköiden suosituksiin ja eri tavoilla paikannettujen hyvien käytäntöjen esimerkin voimaan. Vuoden 1993 valtionosuusuudistus muutti radikaalisti valtion ja kuntien välistä valtasuhdetta poistaessaan normituksen ja valvonnan lähes kokonaan: kunnat alkoivat saada valtiolta tavallaan eräänlaista yleistä toiminta-avustusta, jonka suuruus jyvitetään kunnan taloudellisten edellytysten mukaisesti ja jonka käytöstä kunnat itse päättävät. Kunnan sisällä eri intressit kamppailevat siitä, miten resurssit jakaantuvat ja minkälaista toimintaa on käytössä.

 

2020-luvun alussa olemme kuitenkin uudessa tilanteessa. Tulevan hallituksen asialistalla on sosiaali- ja terveyspalvelujen reformi ja sen lisäksi myös kokonaisvaltainen sosiaaliturvaa koskeva uudistus. Näiden uudistusten mittaluokka on edellisen hallituksen tavoitteiden näkökulmasta entistä haasteellisempi. On selvää, että 2020-luvulla palvelutuotannon tulee olla paremmin kohdennettu kohti vaikuttavuutta. Enää ei riitä se, että tuotetaan erilaisia palveluja integroidusti – jatkossa palvelujen ja interventioiden tulee muodostaa jäsentynyt kokonaisuus, joka perustuu systemaattiseen ja myös teoreettis-käsitteelliseen ajatteluun ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnista.

 

Uskomme, että tämä edellyttää uuttaa hyvinvointiteoreettista ajattelua. Eikä edes pelkästään sitä: meidän tulee myös ymmärtää se, miten lapsiin kohdistuvat interventiot vaikuttavat ja miten ne lisäävät lasten ja perheiden hyvinvointia ja luovat positiiviselle kasvulle uudenlaisia edellytyksiä.

 

Kasvun tuki on jo avannut latua

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö on yhdessä kumppaneidensa kanssa ottanut tosissaan näyttöön perustuvan toiminnan kehittämisen haasteen. Kasvun tuki -toiminnan kautta (kasvuntuki.fi) arvioitu, paras tieto lasten kasvun tueksi tuodaan lasten ja perheiden parissa toimivien ammattilaisten, lähiesimiesten ja keskijohdon tueksi.

 

Kasvun tuki -toiminnan kautta esimerkiksi alakoulun opettaja tai varhaiskasvattaja saa käyttöönsä vaikuttavan työmenetelmän, joka oikein käytettynä auttaa häntä toimimaan lasten kasvua tukevalla tavalla haastavissakin tilanteissa. Lasten ja perheiden tasavertainen pääsy tuen piiriin vahvistuu. Pitkällä tähtäimellä hyötyy myös valtio, joka nykytilanteessa maksaa ison laskun siitä, että mielenterveyttä ei hoideta perustasolla silloinkaan, kun se olisi mahdollista. Paljon on vielä tehtävää, jotta vaikuttava työ lasten kasvun tueksi lähiyhteisöissä juurtuisi – paitsi ruohonjuuritasolla, myös alueellisesti ja ennen kaikkea myös valtakunnallisesti. Suomi tarvitsee leveämmät hartiat ja johdonmukaisuutta tietoon ja näyttöön perustuvaan johtamiseen.

 

Jatkossa on syytä terävöittää tekemistämme kiinnittämällä huomiota validoitujen interventioiden juurruttamiseen. Huomiota täytyy kiinnittää myös siihen, miten ylimpien päätöksentekijöiden johtamiskoulutuksella ja lapsipolitiikan haastelähtöisellä innovaatiotoiminnalla avataan uusia latuja näyttöön perustuvan toiminnan vakiintumiseksi keskeiseksi osaksi hyvinvointipalvelujen kokonaisuutta.

 

Kohti uudenlaista osaamisen ohjaamista ja tukemista?

 

Jos tieto siirtyisi suoraviivaisesti ammattilaisten – sosiaalityöntekijöiden, lastentarhanopettajien, psykologien, lääkärien ja hoitajien – käyttöön, meillä olisi hyvin suurella todennäköisyydellä nykyistä paljon vähemmän käytösongelmaisia tai ahdistuneita lapsia peruspalveluissa. Heidän kohtalonaan on nyt jäädä ilman oikea-aikaista tukea tai tukea ollenkaan.

 

Vanhaan normiohjaukseen ei tietenkään ole paluuta julkisen politiikan ohjauksessa, mutta nykyistä näyttöön perustuvaa informaatio-ohjausta tulee uudistaa, ja mielellään älykkäällä tavalla. Mitä tehdä, kun kunta, riippumatta valtakunnallisista suosituksista, ei noudata suositusten linjaa? Rangaistaanko toiminnasta käyttämällä vanhaa normiohjausta vai tyydytäänkö taivuttelemaan ja suostuttelemaan kuten informaatio-ohjauksen hengessä kuuluisi tehdä? Käytännössä kysehän voisi olla siitä, että vaikuttaviksi todettujen työmenetelmien ja interventioiden soveltajia palkitaan ja heidän toimintatapaansa arvostetaan ja kannustetaan muitakin uudistumaan samaan suuntaan.

 

Tulevan hallituskauden aikana toteutettavan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän reformin myötä Suomeen pitäisi luoda toimiva rakenne lasten palveluiden näyttöön perustuvan osaamisen tueksi kunnissa ja alueilla. Tämä vaatimus pitäisi myös sisällyttää tulevaan hallitusohjelmaan tai sitä koskevaan toimeenpanosuunnitelmaan.

 

Jotain on jo sentään tässä asiassa tapahtunut. Sosiaali- ja terveysministeriön osaamis- ja tukikeskustyöryhmän asettamispäätöksessä (STM 6337/2019) yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on asetettu ratkaisun löytäminen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön näyttöön perustuvien menetelmien koordinoinnille, seurannalle ja juurtumiselle. Olemme iloisia, että asia on mainittu asettamispäätöksessä, mutta siitä on vielä pitkä matka kansalliseen näyttöön perustuvan toiminnan koordinaatioon ja kehittämiseen.

 

Myös palvelujärjestelmän paikallisella ja alueellisella tasolla pitäisi alkaa tapahtua palvelutoiminnan integraatiota, joka vahvistaisi myös näyttöön perustuvan toiminnan ideaa. Lasten ja nuorten eheän kasvun näkökulmasta keskeistä olisi vahvistaa yhteistyötä esimerkiksi sosiaalityön ja psykiatrian välillä siten, että toiminnassa hyödynnetään sairaanhoitopiirien osaamista. Tämä mahdollistaisi konsultoinnin sekä lasten ja nuorten eheän hoitoketjun rakentumisen. Samanlaisia yhteistyön siltoja pitää ennakkoluulottomasti rakentaa myös muiden sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen rakenteiden ja kansalaisjärjestöjen välille. Kysymys on loppujen lopuksi yksinkertaisesta asiasta – asioita ja palvelujärjestelmän haasteita pitäisi vähitellen alkaa oppia katsomaan lapsen näkökulmasta.

 

Ei sen enemmästä, eikä vähemmästä.

 

Kehitysjohtaja Petra Kouvonen

Toimitusjohtaja Petri Virtanen

 

18.4.2019

Tieto ei muutu toiminnaksi itsestään

Blogi: Tieto ei muutu toiminnaksi itsestään

 

Sähkökään ei tule luoksemme automaattisesti töpselistä

 

Me kaikki käytämme sähköä. Sähkön saamiseksi maksamme sekä sähköstä itsestään, mutta myös sen siirtämisestä. Sähkö ei siis tule luoksemme lämmöksi ja valoksi automaattisesti sähkötöpselistä. Sähkö pitää siirtää.

 

Sähkön siirtohinnan nousu on herättänyt syystäkin paljon porua. Sähkön siirtäminen maksaa suurin piirtein yhtä paljon kuin itse sähkö. Joku tolkku siirtohinnoittelussa tulee tietysti olla, mutta analogia sähkön siirtämisen ja tiedon välittämisen välillä on kuitenkin huomionarvoinen. Ollakseen jotain, tiedon pitää siirtyä ja välittyä. Merkittävä tieto ilman tiedon välittämistä on – ikävä kyllä – merkityksetöntä. Tiedon siirtäminen, syntetisointi, uudelleen analysointi ja muokkaaminen ymmärrettävään muotoon vaatii taloudellisia ja ajallisia resursseja vähintään yhtä paljon kuin tiedon tuottaminen.

 

Tieteellisen tiedon monimutkaisuus

 

Tieteellinen tieto ei siis muutu automaattisesti toiminnaksi. Tähän on monta syytä. Tiede voi ensinnäkin olla vaikeaselkoista, sitä on vaikea ymmärtää. Esimerkkinä voidaan mainita filosofian akateeminen ”kauhukakara” Ludwig Wittgenstein, joka väitteli tohtoriksi vuonna 1929 Cambridgen yliopistossa teoksellaan Tractatus Logico-Philosophicus ja josta sittemmin tuli mainitun yliopiston filosofian professori.

 

Wittgensteinin väitöskirjasta on muuten sanottu, että sitä voi lukea sujuvasti vain muutama ihminen maapallolla. Wittgensteinin vastaväittäjinä olivat aikakauden tähtifilosofit Russell ja Moore. Väitöstilaisuus oli farssi, joka päättyi Ray Monkin Wittgenstein-biografian mukaan niin, että Wittgenstein lopetti tilaisuuden, laski kätensä vastaväittäjiensä harteille ja totesi kuolettamattomasti: ”tiedän, ettette tule koskaan ymmärtämään sitä, mitä yritin sanoa” (Monk 1990).

 

Tieteellinen tieto ei välttämättä istu ammattilaisten ja päätöksentekijöiden maailmankuvaan

 

Toinen syy siihen, ettei tieteellinen tieto muutu toiminnaksi itsestään tai automaattisesti, on se, ettei tieteellisen tiedon vastaanottaminen ole itsestään selvää. Ihmisille on nimittäin leimallista se, ettemme välttämättä usko sellaista tietoa, joka ei sovi maailmankuvaamme tai josta meille ei ole jollain tavalla määriteltyä hyötyä.

 

Lee McIntyre on kirjassaan Dark Ages osuvasti sanonut, että ihmiset todellakin välttävät sellaista tietoa, joka on jollain tavalla ristiriidassa maailmankuvamme kanssa: tällöin tapahtuu helposti niin, että suhtaudumme tietoon emotionaalisesti, emmekä rationaalisesti (McIntyre 2006).

 

Mieti vaikka hetki sitä, miten ilmastomuutosta koskevaan tietoon ja tietämykseen tänä päivänä suhtaudutaan. Osalle ihmisistä koko ilmastomuutosta ei ole olemassa, osa pitää ilmiötä olemassa olevana mutta täysin liioiteltuna, osa taas suhtautuu asiaan kuolemanvakavasti.

 

Tiedon palasista kohti tiedonmuodostuksen kokonaisuutta

 

Saamme tietoa koko ajan erilaisista lähteistä, sitä tuotetaan erilaisissa ympäristöissä ja hyödynnetään erilaisilla areenoilla. Tiedolla voidaan ajatella olevan useita erilaisia markkinoita: akateemiset, kaupalliset, päätöksenteon, ammatilliset ja suuren yleisön markkinat (Ylijoki ym. 2011).

 

Tieteenalojen välillä ja sisällä on lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten tietoa käsitellään. Tutkimustiedon merkitystä on vaikea hahmottaa ja arvioida, jos se esitetään irrallaan kontekstista. Ihmisten innostaminen jostakin yksittäisestä, kontekstista irrallaan olevasta asiasta on usein pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä ja jopa harhaanjohtavaa. Sen sijaan tarvitaan kontekstia ja kokonaisuudentajua.

 

Tieto päätöksenteon pohjana – realismia ja utopiaa

 

Tiedon käyttämistä päätöksenteossa pidetään tavoiteltavana ja tärkeänä. Yhteiskuntapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon tulisi perustua tutkittuun tietoon, koska se vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa ja parantaa päätöksenteon laatua ja vaikuttavuutta.

 

Päätöksenteon kontekstit ovat kuitenkin erilaisia eivätkä päätöksentekijät ole yhtenäinen joukko. Päätöksiä ei myöskään tehdä puhtaasti tiedon pohjalta. On vähän utopistista ajatella, että yhteiskuntapoliittinen päätöksenteko perustuisi aina tietoon ja rationaaliseen ajatteluun. Tämä on ollut iso keskustelu julkisen politiikan ja hallintotieteen alalla jo 1950-luvulta alkaen. Tutkimusten perusteella tiedämme nykyisin, että päätöksenteon logiikkaa selittävät tutkimustiedon lisäksi paitsi päätöksentekijöiden maailmankuva myös tunteet ja henkilökohtainen kokemus.

 

Miten tietoa sitten pitäisi käsitellä ja välittää, että sitä voidaan hyödyntää päätöksenteossa?

 

Tiedon ja päätöksenteon yhdyspintaosaaminen

 

Knowledge brokering on toimintaa, jonka avulla voidaan pienentää tiedon ja käytännön välillä olevaa kuilua ja rakentaa siltoja tiedon tuottajien ja käyttäjien välille. Kyseessä on kuitenkin tiedon jakamista laajempi toimintamalli.

 

Tälle englanninkieliselle sanaparille on yllättävän vaikea löytää napakkaa suomenkielistä vastinetta. Hannu-Pekka Ikäheimo (2019) on määritellyt asiaa ”tutkitun tiedon ja päätöksenteon yhdyspintaosaamiseksi ja sen kehittämiseksi” ja hän on oikeilla jäljillä. Kyse on tiedon siirtämisestä yhdyspinnalta toiselle.

 

Laajasti ymmärrettynä tämä tiedon siirron rajapintaosaaminen pitää sisällään seuraavaa: tiedon hallintaa, tiedon linkittämistä, vaihtoa ja luomista vuorovaikutuksessa muiden kanssa sekä voimavarojen (capacity-building) ja luottamuksen rakentamista. Tiedon yhdyspintaosaamisen tavoitteena on ymmärtää poliittista, sosiaalista ja taloudellista kontekstia ja avustaa päätöksentekoa. (Bornbaum ym. 2015; Phipps 2017.)

 

Itlan yhdyspintaosaaminen alkoi Kasvun tuesta

 

Itlan Kasvun tuki -toimintaan on sisältynyt näyttöön perustuvien menetelmien arviointikriteeristön rakentaminen, menetelmien arviointi − tutkimuksen läpikäynti, menetelmään perehtyminen ja arvion antaminen − menetelmien levittäminen ja implementoiminen sekä näyttöön pohjautuvan toimintakulttuurin rakentamisen tukeminen. Kasvuntuki.fi-sivusto on jäävuoren huippu, tietolähde, jossa arviointityön tulokset on esitetty yleiskielellä ja tieto on alan ammattilaisten käytettävissä.

 

Tarkoituksemme on kehittää Itlaa tulevina vuosina lapsipolitiikan tiedon yhdyspintaosaamisen kansalliseksi ja myös kansainväliseksi suunnannäyttäjäksi. Tiedon siirtämiseksi Itlan kantaverkosta edelleen hyödynnettäväksi käytetään monia eri väyliä: julkaisuja, raportteja, analyyseja, podcasteja ja videota.

 

Tavoite on vaativa, mutta kuitenkin realistinen. Tarkoituksemme on tähän liittyen hakea mallia maailmalta, muun muassa Kanadasta, missä on ansiokkaasti kehitetty päätöksenteon tueksi lapsiin ja perheisiin liittyvissä asioissa niin sanottua rapid learning -metodiikkaa John Lavisin johdolla Toronton liepeillä olevassa McMaster-yliopistossa.

 

Tekstimme lopuksi – ja huipennukseksi – viittaamme kosmologian professori Kari Enqvistiin (2019), joka kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että ”…faktoja enemmän yhteiskuntaelämä kaipaisi kriittistä, erittelevää ajattelua”. Tutkimus tuottaa tietoa, mutta faktat saavat merkityksensä vain asiayhteydestään. Sitä tiedon yhdyspinnoillakin tapahtuu, faktoista syntyy merkityksellistä tietoa, mutta ainoastaan jos, ja vain jos, tiedon tuottamisen ja faktoihin päätymisen prosessit ovat läpinäkyviä.

 

 

Petri Virtanen, toimitusjohtaja

Kirsi Campello, viestintäpäällikkö

 

Blogitekstiä varten on haastateltu professori John Lavista McMaster yliopistosta Kanadasta. Lavis on Department of Health Evidence and Impact -laitoksen professori ja on perustanut ja johtaa McMaster Health Forumia ja Forum+ohjelmaa, joiden tarkoituksena on kehittää tapoja tuoda parasta olemassa olevaa tutkimusnäyttöä päätöksenteon ja järjestelmätason työn tueksi. Professori Lavis vieraili Suomessa Itlan kutsumana helmikuussa 2019.

 

Lähteet

 

Bornbaum CC, Kornas K, Peirson L, Rosella LC (2015) Exploring the function and effectiveness of knowledge brokers as facilitators of knowledge translation in health-related settings: a systematic review and thematic analysis. Implementation science: IS, 10, 162. doi:10.1186/s13012-015-0351-9.

 

Enqvist K (2019).  Tutkijat äkkiä julkisuuteen opettamaan kuinka ajatellaan ja ollaan kriittisiä.  Ylen kolumni. https://yle.fi/uutiset/3-10727419.

 

Ikäheimo HP (2019) Tieteen hyökkäysjoukot eivät riitä – päätöksentekoon tarvitaan osallistavaa tiedon luontia. Sitran blogi.  https://www.sitra.fi/blogit/tietoa-valittavan-toiminnan-tehostaminen-ei-yksin-riita/.

 

McIntyre L (2006) Dark ages. The case for a science of human behaviour. The MIT Press, Cambridge Massachusetts.

 

Monk R (1990) Ludwig Wittgenstein. The duty of a genius. Vintage, New York.

 

Phipps DJ, Brien D, Echt L, Kyei-Mensah G, Weyrauch V (2017) Determinants of successful knowledge brokering: a transnational comparison of knowledgeintermediary organizations.  Research for All, 1 (1), 185–97. doi: 10.18546/RFA.01.1.15.

 

Ylijoki OH, Lyytinen A, Marttila L (2011) Different research markets: a disciplinary perspective. Higher Education (00181560), 62(6), 721–740.  https://doi.org/10.1007/s10734-011-9414-2.

 

 

10.4.2019

Itla rekrytoi: kehitysjohtaja, asiantuntija ja tiedeasiantuntija

Itla rekrytoi: kehitysjohtaja, asiantuntija ja tiedeasiantuntija

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr. (Itla) edistää ja tukee Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta. Säätiö on nopeasti kehittyvä, kasvava ja kansainvälistyvä toimija lapsi- ja perhepoliittisella kentällä.

 

Säätiö hakee nyt palvelukseensa kehitysjohtajaa, asiantuntijaa ja tiedeasiantuntijaa.

 

Tehtäviin valittavilta toivomme joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, itseohjautuvuutta, kielitaitoa, reippautta, aloitteellisuutta, intoa edistää säätiön strategiaa ja sopeutumista kasvavan organisaation muutoshaasteisiin.

 

Nyt auki julistettavat tehtävät ovat uusia ja ne täytetään toistaiseksi voimassa olevina. Tehtäviin valittaville tarjoamme merkityksellisen työn lapsen etua ajavassa säätiössä, innostavan työyhteisön ja hyvät työsuhde-edut.

 

Kehitysjohtajan tehtävänä on säätiössä käynnistettävän lapsipolitiikan innovaatiotoiminnan johtaminen ja toiminnan toteuttaminen yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Säätiön innovaatiotoiminnalla tuetaan lasten ja perheiden palvelujen tutkimusavusteista uudistamista Suomessa. Tarkoituksena on organisoida mm. vuosittainen haastelähtöinen lasten palvelujen innovaatiokilpailu, tukea innovatiivisia hankkeita tutkimusrahoituksella ja organisoida lapsipolitiikan ennakointiverkosto.

 

Kehitysjohtajalta toivomme soveltuvaa tohtorintutkintoa ja edellytämme vähintään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vankkaa kokemusta ja näyttöä lasten, nuorten ja perheiden innovaatiotoiminnasta ja innovaatioihin liittyvästä tutkimustoiminnasta. Edellytämme myös johtamiskokemusta, kokemusta yhteiskunnallisten sidosryhmien kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja näkemyksellisyyttä lapsipolitiikan ajankohtaisista haasteista.

 

Asiantuntijan tehtävänä on osallistua säätiön innovaatiotoiminnan suunnitteluun ja implementointiin kehitysjohtajan apuna. Asiantuntija osallistuu myös muihin strategisiin tehtäväkokonaisuuksiin uudistuvassa organisaatiossamme, muun muassa tapahtumatuotantoon.

 

Asiantuntijalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta vastaavista tehtäväkokonaisuuksista, viestinnällisiä taitoja ja kokemusta toimimisesta yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa.

 

Tiedeasiantuntijan tehtävänä on osallistua säätiön Kasvun tuki -portaalin interventioarvioinnin kehittämiseen ja toimitustyöhön yhdessä muun henkilöstön kanssa. Tiedeasiantuntija osallistuu lisäksi yhteisövaikuttavuuden arvioinnin kehittämiseen ja arviointityökalun pilotointiin osana säätiön kehittämistyötä. Tiedeasiantuntijan työnkuvaan kuuluu myös lapsipoliittiseen tiedon kokoamista, analysointia ja raportointia.

 

Tiedeasiantuntijalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, osaamista ja ymmärrystä tutkimusmenetelmistä (erityisesti interventiotutkimuksissa käytettyjen menetelmien tuntemusta), kykyä tieteellisten tutkimustulosten yleistajuistamiseen niin kirjallisesti kuin suullisestikin sekä lapsi- ja perhepalvelujärjestelmän tuntemusta ja kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

 

Kaikki tehtävät ovat uusia ja täytetään toistaiseksi.

 

Tiedeasiantuntijan toivotaan aloittavan kesäkuun alussa 2019. Kehitysjohtaja ja asiantuntijan aloitusajankohta on elokuussa 2019.

 

Hakuaika päättyy 23.4. klo 15.00

 

Hakemukset palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen pyydämme toimittamaan sähköisesti tiistaihin 23.4. klo 15.00 mennessä osoitteella rekry @ itla.fi. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään otsikoksi se tehtävä, jota olet hakemassa ja nimeä liitetiedostona oleva hakemus ja ansioluettelo muodossa ”sukunimi-tehtävä”.

 

Lisätiedot

 

Lisätietoja kaikista tehtävistä antaa toimitusjohtaja Petri Virtanen (sähköpostitse petri.virtanen @ itla.fi ja puhelimitse 050 3187068 tiistaina 9.4. klo 12.00-15.30 tai perjantaina 12.4. klo 12.00-15.00).

 

Tiedeasiantuntijan tehtävästä kehitysjohtaja Petra Kouvonen (sähköpostitse petra.kouvonen@itla.fi tai puhelimitse 041 455 2280) tai tieteellinen päätoimittaja Marjo Kurki (sähköpostitse marjo.kurki@itla.fi tai puhelimitse 044 271 0797).

 

Itla – Siltoja tutkimuksen, käytännön ja päätöksenteon välille 

 

Onko lapsimyönteinen yhteiskunta yhteiskuntapoliittinen tavoite vai julkisen politiikan keino?

Blogi: Onko lapsimyönteinen yhteiskunta yhteiskuntapoliittinen tavoite vai julkisen politiikan keino?

 

Maailman epävarmuus

 

Strategioita ja toimintasuunnitelmia on tehty maailman sivu – erilaisia monella tapaa, erilaisilla odotuksilla ja vaikutuksilla. Strategiat liittyvät erityyppisiin asioihin, kuten sodankäyntiin, kauppaan, myyntiin, markkinointiin ja viestintään. Eipä siis ihme, että strategisen johtamisen koulukuntia on lukuisia. Esimerkiksi Henry Minzberg erottaa kirjoittajakumppaneineen kaikkiaan kymmenen koulukuntaa toisistaan [1]. Strategisen johtamisen tapoja on varmasti tätäkin enemmän. Esimerkiksi Google Scholar antaa hakusanaparilla strategic management 3 540 000 osumaa (!). Se on aika paljon ja kertoo strategisen johtamisen vetovoimasta myös akateemisella kentällä.

 

Strategisen johtamisen keskellä on ajatus tiedosta. Tietoon kannattaa nykyisin suhtautua vähintäänkin skeptisesti. Jeremy Fantl ja Matthew McGrath arkipäiväistivät aikanaan kirjassaan Knowledge in an uncertain world tämän skeptisyyden hienosti toteamalla, että teemme kaikki virheitä, mikä ei johdu pelkästään siitä, että tarkoituksellisesti väheksymme meille tarjottua tietoa. Me vain yksinkertaisesti uskomme johonkin, johon haluamme uskoa. Kirjoittajien mukaan ihmisten ensisijaiset tiedonlähteet (joista totutusti saamme tietoa) ovat luonteeltaan erehtyväisiä siinä mielessä, että ne johtavat meitä aika usein vääriin johtopäätöksiin [2]. Organisaatiotutkimuksessa puhutaan tällöin hahmotusvääristymistä.

 

Politiikka on alue, jossa päätöksenteot tietovirrat ovat suuria, lonkeromaisia ja ennen muuta monimutkaisia. Oletus politiikasta rationaalisen päätöksenteon areenana on paitsi liioitteleva, myös absurdi. Politiikkaan nimittäin kuuluu, että tietoa käytetään hyväksi omien tarkoitusperien tavoittelemiseen. Se tekee politiikasta politiikan.

 

Strategioiden laatimisesta strategiseen ajatteluun

 

Politiikka (politics) ja julkinen politiikka (public policy) ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lapsipolitiikka ja perhepolitiikka ovat esimerkkejä julkisen politiikan alueista.

 

Julkisessa politiikassa on viime vuosina voimistunut ajatus tiedolla johtamisesta ja siitä, että tietämys päätöksenteon valintatilanteissa olisi mahdollisimman suuri koskien sekä tehtyjä päätöksiä että oletuksia koskien päätösten seurauksista. Ratkaisuna on esitetty, että meidän pitäisi tehdä ero strategisen suunnittelun ja strategisen sensitiivisyyden välillä. Strateginen suunnittelu kuvaa terminä strategiaa ajallisesti rajattuna erillisenä projektina. Strateginen sensitiivisyys viittaa taas siihen, että strategia ei ole projekti, vaan pikemminkin ajattelutapa, jonka pitäisi kulkea läpi koko organisaation. Tutkimuskirjallisuudessa tätä on kutsuttu myös ketteräksi tai joustavaksi strategiaksi, johon liittyy jatkuvan strategisen sensitiivisyyden ajatus, resurssien liikuteltavuuden idea ja johdon yhtenäisyys valittujen strategisten painopisteiden tavoittelemisessa [3].

 

Tiedon määrän lisääminen ei välttämättä auta, jos ymmärryksemme tietämyksestä on puutteellinen. Joskus on hyvä tietää etukäteen, koska tällä on monesti positiivisia vaikutuksia. Tulevaisuudentutkijat arvostavat ennakointia, koska se on tuntosarvien suuntaamista tulevaisuuteen. Ennakointi on varautumista tiedon varassa – katseen suuntaamista tulevaisuuteen ja johtopäätösten tekemistä tulevaisuudessa esiin nousevista asioista. Tällä hetkellä näemme ympärillämme megatrendit ja heikot signaalit murtavat maata jalkojemme alla, mutta emme välttämättä osaa vielä sanoa millaiset tulevaisuuden ilmiöt näkyvät ympärillämme jo nyt.

 

Kansallinen lapsipolitiikka tekee tuloaan

 

Maaliskuun alussa julkaistiin tulevalle hallitukselle politiikkavalintoja mahdollistava hahmotelma tulevien vuosien ja vuosikymmenten lapsipolitiikan sisällöksi. Lapsen aika -raportti sisältää paljon hyvää tausta-aineistoa ja ennen muuta tietoa, jonka varaan kansallista lapsistrategiaa voi jatkossa alkaa rakentamaan [4].

 

Jännityksellä voi odottaa nyt sitä, millaisia valintoja tulevat hallitukset tekevät. Tulevilta strategisilta valinnoilta ei voi odottaa muuta kuin sitä, että Suomesta tehdään seuraavien vuosikymmenten aikana maailman lapsimyönteisin yhteiskunta.

 

Olisi syytä pohtia sitä, mikä on yhteiskuntapoliittisen tavoitteen ja keinon välinen ero.

 

Olisi syytä pohtia sitä, mikä on yhteiskuntapoliittisen tavoitteen ja keinon välinen ero. Tavoitteet ovat kansanvaltaisen demokraattisen prosessin myötä kiteytyviä ajatuksia siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa pitäisi kehittää. Maailman lapsimyönteisin yhteiskunta on tavoite, joka on ajallisesti pitkäjänteinen ja saa todennäköisesti kannatusta politiikan kentällä laidasta laitaan. Yhteiskunnan lapsimyönteisyys on samassa sarjassa yhteiskuntapolitiikan tavoitteiden joukossa kuin ilmastomuutoksen pysäyttäminen.

 

On tärkeätä, että lapsimyönteistä yhteiskuntaa rakennetaan pitkäjänteisesti, yli hallituskausien ja vuosikymmenten. Yhtä tärkeätä on, että toimeen tartutaan nyt heti, koska ratkaisua vaativat asiat eivät voi odottaa. Lapsiperheköyhyys, lasten eriarvoisuus ja turvallisten kasvuympäristöjen puute ovat asioita, joilta ei saa sulkea silmiä eikä niihin puuttumista voi siirtää tulevaisuuteen.

 

Kokonaan oma lukunsa taas ovat julkisen politiikan keinot, joilla isoja ja merkityksellisiä yhteiskuntapolitiikan tavoitteita toteutetaan. Politiikkainstrumentit (public policy instruments) jaetaan perinteisesti kolmeen luokkaan: juridiseen ohjaukseen (lainsäädäntö), taloudelliseen ohjaukseen (julkisen hallinnon budjettiresurssien kohdentaminen) ja informaatio-ohjaukseen (tiedolla johtaminen; erilaiset selonteot, strategiadokumentit jne.). Julkisen hallinnon roolit vaihtelevat kovasti näissä keinoissa. Yksi viime vuosien kiinnostavimmista jäsennyksistä tällä alueella on ollut UK Policy Labin malli julkisen hallinnon eri rooleista. Mallissa korostuu julkisen hallinnon toimijoiden rooli uudistusten kumppanina, kokeilijana ja mahdollistajana [5]. Esimerkkinä voidaan todeta, että työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ja perhevapaamallin uudistaminen ovat julkisen politiikan keinoja lapsimyönteisen yhteiskunnan rakentamisessa.

 

Itla-säätiö edistää lapsimyönteistä yhteiskuntaa

 

Säätiön hallitus on käsitellyt säätiön vuoden 2019 toimintasuunnitelmaa loppuvuodesta 2018 alkaen. Toimintasuunnitelman perustana on vahva usko siihen, että olemme matkalla kohti entistä lapsimyönteisempää Suomea – ollaksemme Suomessa tässä asiassa maailman parhaita parinkymmenen vuoden aikaperspektiivillä. Tämä edellyttää sitä, että lasten ja perheiden hyvinvoinnin kysymykset on nostettu hallinnollis-poliittisen päätöksenteon keskiöön ja että tutkimustietoon perustuvilla interventioilla edistetään merkittävällä tavalla lasten ja perheiden parempaa hyvinvointia.

 

Säätiö haluaa edistää lapsimyönteisen yhteiskunnan rakentamista. Tätä silmällä pitäen se tuottaa yhteistyökumppaneidensa kanssa verkottuneena luotettavaa, objektiivista ja avointa tietoa lasten hyvinvointiin liittyvien toimenpiteiden vaikutuksista, lasten ja perheiden arjesta ja hyvinvoinnista. Ajatus on, että tutkittu tieto auttaa alan ammattilaisia ja päätöksentekijöitä suoriutumaan paremmin ja paremmilla vaikutuksilla tehtävistään.

 

Johtamiskoulutus on merkittävässä roolissa tulevina vuosina kaikilla julkisen politiikan lohkoilla, eikä lapsi- ja perhepolitiikka ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Päätöksentekijöiden johtamiskoulutuksella voidaan nimittäin vaikuttaa siihen, miten päätöksiä jatkossa tehdään ja miten lapsille ja perheille palveluja järjestäviä ja tuottavia organisaatioita johdetaan niin, että lasten ja perheiden hyvinvointi on palvelurepertuaarin keskiössä. Tästä syystä säätiö kouluttaa vuoden 2020 alusta alkaen lapsipolitiikan keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksentekijöitä ja tekee samalla aloitteita lasten ja perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi.

 

Maailmalla tehdään paljon kiinnostavaa lapsipolitiikkaan ja -palveluihin liittyen ja näitä oppeja on syytä välittää myös Suomen suuntaan.

 

Kolmantena toiminnan muotona säätiöllä on jatkossa tutkimusavusteisen innovaatiotoiminnan edistäminen lasten ja perheiden palvelujen alueella. Suomessahan on perinteisesti kiinnitetty huomiota palvelujen innovoimiseen, mutta tämä on tavallaan tehty metodisesti kestämättömällä tavalla. Jatkossa säätiö on kiinnostunut innovatiivisuuden prosessista – siitä, miten asioita oikeasti uudistetaan ja millaisia alueellisia ja paikallisia konteksteja, vauhdittajia ja hidastavia tekijöitä lapsipalvelujen uudistamiseen liittyy. Tätä varten organisoimme jatkossa lapsipolitiikan ennakointiverkoston toimintaa, rahoitamme innovatiivisiin palvelukonsepteihin liittyviä tutkimushankkeita ja levitämme kokeilujen lupaavia käytäntöjä. Tässä yhteydessä on tärkeätä kääntää katse myös maailmalle – maailmalla tehdään paljon kiinnostavaa lapsipolitiikkaan ja -palveluihin liittyen ja näitä oppeja on syytä välittää myös Suomen suuntaan.

 

Lopuksi voi tietysti kysyä: Millä tavalla edellä sanottu onnistuu? Tähän on helppo vastata. Kukaan ei pärjää yksin. Lähtökohtana on, että säätiön palveluksessa on lapsipolitiikan ja -palvelujen parhaat osaajat ja sen yhteistyöverkostot koostuvat alan kotimaisista ja kansainvälisistä edelläkävijöistä.

 

Tervetuloa mukaan tekemään maailman lapsimyönteisintä yhteiskuntaa!

Petri Virtanen
toimitusjohtaja

Petri Virtanen

Viittaukset

[1] Minzberg H, Ahlstrand B, Lampel J (2005) Strategy safari. A guided tour through the wilds of strategic management. Free Press, New York.[2] Fantl J, McGrath M (2011) Knowledge in an uncertain world. Oxford University Press, Oxford, s. 6.

[3] Doz Y, Kosonen M, Virtanen P (2018) Strategically agile government. In: Farazmand A. (ed.) Global Encyclopedia of Public Administration, Public Policy and Governance. DOI:10.1007/978-3-319-31816-5_3554-1.

[4] Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki.

[5] UK Policy Lab (2018). https://www.slideshare.net/Openpolicymaking/styles-of-intervention-for-government-policymaking, accessed on 11.6.2018.

29.3.2019

Blogi: Keskeneräisyyden sietäminen ja organisoitu yhteistyö

Blogi: Keskeneräisyyden sietäminen ja organisoitu yhteistyö

 

Muutoksen aika, totta tosiaan

 

Elämme muutosten aikaa. Sitä ei käy kiistäminen. Varmemmaksi vakuudeksi riittää se, että vaivaudumme katsomaan ympärillemme. Brexit, geopolitiikan murros, kauppasodat, politiikan vallannut populismi, yhteiskunnan mediallistuminen ja erilaisten yhteiskunnallisten reformien (esim. sote-uudistuksen) kaatuminen kertovat siitä, että jokin on pysyvästi muuttunut.

Kiinnostava kysymys on, miten ihmiset toimivat organisaatioissa näiden muutosten keskellä, miten muutoksia ”eletään” ja miten niihin liittyvää keskeneräisyyttä osataan sietää.

 

Katariina II Suuri ja keskeneräisyyden sietämättömyys

 

Muutoksen tuulet ovat ennenkin puhaltaneet. 1700-luvun viimeisillä vuosikymmenillä Venäjän hallitsijana oli keisarinna Katariina II Suuri, jolla oli tapana matkustella ison valtakuntansa eri puolilla alamaistensa keskuudessa. Keisarinnan luonteelle oli ominaista moni asia, mutta erityisesti malttamattomuus erilaisten uudistusten läpiviemisessä.

Keisarinnan luottoministerille Grigori Potemkinille keisarinnan mukana matkustaminen merkitsi monenlaista sydämentykytystä. Hänen tehtävänään oli kulkea noin päivämatkan päässä keisarinnan saattueen edellä ja huolehtia siitä, että keisarinnalla ei olisi turhia murheita mietittävänään. Hän pystytti talojen julkisivujen eteen valekulisseja niissä kylissä, joihin keisarinna oli tulossa. Näin talot saatiin näyttämään vauraammilta ja paremmilta kuin mitä ne oikeastaan olivatkaan. Keisarinnan vaunujen mentyä ohi kulissit purettiin kovalla kiireellä Potemkinin ohjeiden mukaisesti ja ne toimitettiin kiertotietä seuraavaan keisarinnan vierailukohteena olevaan kylään.

Nykypäiviin asti on säilynyt käsite Potemkinin kulissi. Sillä tarkoitetaan kaunista ulkokuorta, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä kulissin takana olevan todellisuuden kanssa. Potemkinin kulissi on huijausta, mutta samalla se kuvastaa keskeneräisyyden sietämättömyyttä.

 

Organisaatioita voidaan muuttaa, kunhan päästään hahmotusvääristymien yli

 

Tapa, jolla organisaatio- tai rakennemuutoksia pyritään tekemään, ei ole muuttunut vuosikymmenten saatossa. Haasteena on ollut, että ihmiset eivät hevillä hahmota systeemi- ja interventioteoriaa ja siksi organisaatiomuutoksia on tehty vuosikymmeniä pitkälti samalla tavalla.

Hyvin usein “dekontekstualisoitu” ja “top-down”-uudistustyö tuottaa uupuneita ja kyynistyneitä asiakkaita, työntekijöitä ja johtajia. Perinteinen muutosvastarinta on tällaisen lähestymistavan luonnollinen ilmentymä. On perin ymmärrettävää, ettei oppimista ole tapahtunut. Liian pitkään on pyritty tekemään vääriä asioita oikeammin.

Yleinen hahmotusvääristymä on, että organisatoriset muutokset sijoittuisivat lineaarisina aikajatkumoina pysyvyyden kausien väliin, ikään kuin muutos olisi aina hetkellinen epookki ja sitä voisi hallita. On helppo kuvitella, että joku sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija ajattelee nykyisin, että ”…loppuisipa tämä sote-uudistus, jotta voisimme palata tekemään perustyötämme”. Maailma on ikävä kyllä ajanut tällaisen ajattelukaavan ohi monta kymmentä vuotta sitten. Muutokset ovat tässä ja nyt, ne ovat isoja ja pieniä, ja niitä tapahtuu jatkuvasti. Organisaatiot ovat jatkuvan muutoksen tilassa, ainoastaan muutosnopeus vaihtelee. Ei ole enää olemassa yksittäistä hetkeä, milloin muutos olisi “käynnistynyt”, “käynnissä” tai “loppunut”.

Toinen usein kuultu hahmotusvääristymä liittyy kehittämisen työkalujen soveltamiseen. Kovin usein asiantuntijapalveluiden myyjät ja ostajat keskittyvät kehittämisen työkaluihin. Organisaation psykohistoria ja sen myötä syntyneet psykososiaaliset ilmiöt sivuutetaan. Kehittäjiltä ei nimittäin keinot lopu, kun puhutaan organisaatioiden muuttamisesta. On helppo keskittyä kauniiseen ulkokuoreen – Potemkinin kulissiin. Ongelmana usein kuitenkin on, että tällaiset interventiot liittyvät melkeinpä aina ”pelkkään” toiminnan kehittämiseen ja vain satunnaisesti siihen, että organisaatio (pois)oppisi ja pystyisi jatkossa ratkaisemaan ongelmia itsenäisesti.

Kolmas yleinen hahmotusvääristymä liittyy siihen, että muutos pitää jalkauttaa samanaikaisesti kaikkialle organisaatioon. Tällainen tasapäistäminen ei takaa tasa-arvoa jatkuvassa muutoksen tilassa, vaan tuottaa enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. Toki joskus on perusteltua edelleen toimia näin, mutta sen merkitys vähenee jatkuvasti – muutokset ovat yhä enemmän tilannekohtaisesti muotoutuvia. Kaikille samaa samanaikaisesti -lähestymistavassa taustalla on usein johtajien toive kohdistamisesta, vaikka yhä useammin tarkoituksenmukaisempi tapa hahmottaa muutosta olisi johdonmukaisuus.

 

Sinfoniaa vai jazzia?

 

Musiikkimaailmassa sinfoniaorkesteri edustaa kohdistamista, jonka tarkoituksena on tehdä organisoitua yhteistyötä ja luoda harmonista musiikkia ennalta määritettyjen nuottien perusteella. Muutokselle, poikkeavuuksille tai improvisaatiolle ei ole sijaa. Kapellimestarilla on yksinään tilannekuva kokonaisuudesta. Toisaalta jazz-bändi edustaa johdonmukaisuutta, jossa edelleen tehdään organisoitua yhteistyötä, mutta ennalta määriteltyjä nuotteja ei ole olemassa. Improvisaatio ja poikkeamat ovat tervetulleita ja haluttuja. Yhdessä luominen, kokeileminen ja oppiminen ovat jazz-bändien viehättävyyden keskiössä.

Keskeneräisyyden sietämättömyys syntyy tavallaan edellä mainittujen hahmotusvääristymien seurauksena. Kiteyttäen voisi todeta, että muutoksiin liittyvä ahdistus kasvaa helposti, koska muutosten ajallista ja tilannekohtaista luonnetta ei ymmärretä eikä muutosten interventio- tai systeemiteoriaa oikeasti tunneta tai osata soveltaa. Siksi laaja-alaisten systeemisten muutosten aikaansaaminen on vielä vaikeusasteeltaan oma lukunsa.

 

Ratkaisumalleja

 

Ensinnäkin, muutosten temporaalisuutta voi johtaa. Oppimista ja poisoppimista voidaan suunnata sellaiseen toimintaan, joka tekee muutoksista arkipäiväisiä, paremmin hyväksyttäviä ja helpommin kommunikoitavia. Kyse on siis interventio-osaamisesta. Samaan liittyy strategisen ajattelutavan muutos. Ennen strateginen ajattelu liittyi strategiapapereiden laatimiseen ja siihen liittyvän organisaatioprotokollan ylläpitämiseen. Nykyään puhutaan strategisesta herkkyydestä ja elastisuudesta, joka on johtajien työssä aina läsnä.

Toiseksi, organisaatiomuutoksissa pitäisi käyttää systemaattisesti sellaista interventiometodiikkaa, jonka avulla organisaatio oppii kysymään ”mikä on ongelmana kontekstissamme” ja ”miten se voidaan ratkaista”. Toisin sanoen, intervention aikana organisaatio oppii systeemisen jatkuvan kehittämisen metodiikan ja intervention lopputuloksena (erityisesti päättäjien) ajattelu muuttuu, jonka seurauksena systeemi muuttuu ja edelleen kyvykkyys muuttuu.

Kolmanneksi, toiminnan kehittäminen pitäisi aloittaa useammin arjen työstä ja päätyä arjen työhön. Arjen työn kehittämisellä ja kokeiluilla ihmisistä tulee muutoksen tekijöitä eikä muutoksen kohteita. Useimmiten muutosta tehdään edelleen tayloristisesta perusolettamuksesta käsin siten, että muutoksen suhteen päätöksenteko on eriytetty työstä ja joku muu tekee muutoksen. Tämä saattoi onnistua vielä noin sata vuotta sitten, mutta ei enää. Nykyään digitalisaatiota voidaan käyttää tekemään muutostilanteissa vanhoja asioita nopeammin. Tätä ilmiötä kutsutaan digitaaliseksi taylorismiksi.

Muutoksien keskeneräisyyden sietäminen on kestävyyslaji sen vuoksi, että organisoitu yhteistyö on nykyisin aikamoisessa murroksessa ja sen myötä johtaminen myös muuttuu. Kannattaa pitää mielessä se, että organisoitu yhteistyö on ollut läpi vuosisatojen sivilisaatiomme menestyksen perusta ja on varmasti sitä jatkossakin. Johtaminen on vain yksi keino toteuttaa organisoitua yhteistyötä. Tämä saattaa olla vaikea ajatus johtamisen näkökulmasta maailmaa katsovalle.

Jotta pystymme tekemään organisoitua yhteistyötä niissä organisaatioissa, joissa toimimme, meidän pitää päivittää nykyiset, ehkä kaavoihin kangistuneet tapamme hahmottaa muutoksia. Kangistuminen voi liittyä muutosten temporaalisuuteen (epookki vs. jatkuva), laatuun (iso vs. pieni) ja paikallisuuteen (yleissitova vs. tilannekohtainen).

 

Johtamisesta tulee fasilitointia

 

Johtajat ovat nykyään paljon riippuvaisempia työntekijöistä ja palvelujen käyttäjistä kuin joskus aikaisemmin. Työntekijät ja palvelujen käyttäjät ovat asiantuntijoita ja näin ollen yhteiskehittämiseen pitää leipoa sisälle aito osallistava ja toiminnallinen elementti. Johtajista ja esimiehistä onkin hyvää vauhtia tulossa itseohjautuvuuden mahdollistajia, erilaisuuksien toisiinsa kytkijöitä, törmäyttäjiä ja ryhmätyöprosessien asiantuntijoita. Jatkuvan muutoksen tilassa systeemi- ja interventioteorioiden ymmärrys ja soveltaminen korostuvat entisestään.

Kannustamme varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita pohtimaan omaa työtänsä jatkuvana muutoksena. Odottavan aika voi tulla aika pitkäksi, jos jää odottamaan Grande Finale -tason muutoksia. Sen sijaan voi lähteä liikkeelle arjen työstä, ottaa asiakkaat ja potilaat mukaan muutostyöhön, ja miettiä vaikuttavuuden näkökulmasta uudenlaisia työskentelytapoja palvelujen käyttäjien kanssa. Kun näin toimitaan, sosiaali- ja terveydenhuollossa ei tarvitse vaivata päätään sillä, millaisia Potemkinin kulisseja päätöksentekijöiden suuntaan kasataan.

Aito muutos lähtee liikkeelle kulissien takaa, ruohonjuuritasolta ja arjesta. Muutostilanteessa valtarakenteet aiheuttavat aina kapasiteetin vajaakäyttöä ja johtavat opittuun avuttomuuteen ja hidastavat eteenpäin menoa. Usein organisaatio haluavat säilyttää entisen – hyväksi koetun vanhan. Tästä syystä muutoksessa on kyselopulta luopumisesta ja (pois)oppimisesta, jonka mahdollistaa systeemi- ja interventioteorioihin perustuva muutoksenmetodiikka.

 

Petri Virtanen & Hermanni Hyytiälä

 

Petri Virtanen on Itlan toimitusjohtaja
ja dosentti Helsingin, Tampereen
ja Lapin yliopistoissa.

 

 

 

 

 

 

Hermanni Hyytiälä toimii johtavana konsulttina
Goforella. Hän on erikoistunut organisaatioiden
kyvykkyyden parantamiseen auttamalla päättäjiä
tekemään parempia asioita – ei vanhoja asioita
paremmin.

 

 

 

 

15.3.2019

Nimitysuutisia – Itlan asiantuntemus laajenee

Nimitysuutisia – Itlan asiantuntemus laajenee

 

Itlan asiantuntemusta on vahvistettu kolmella uudella rekrytoinnilla.

 

Kehitysjohtajaksi on valittu Marika Tammeaid, asiantuntijaksi Viivi Tikanmäki ja toimistoassistentiksi Mari Kytöjoki.

 

Vasemmalta Marika Tammeaid, Viivi Tikanmäki, Mari Kytöjoki

 

Valtiotieteiden maisteri Marika Tammeaid vastaa Itlan johtajakoulutuksen käynnistämisestä ja kehittämisestä. Marikalla on vahvaa aiempaa kokemusta julkisen sektorin johtajakoulutuksesta ja hän on mm. rakentanut ja vetänyt Sitrassa ylimmän virkamiesjohdon pitkäkestoista johtamiskoulutusta. Marika aloittaa Itlassa toukokuussa 2019.

 

Oikeustieteen maisteri Viivi Tikanmäki toimii asiantuntijana sekä säätiöhallinnossa että koulutuksen ja Itlan muun toiminnan kehittämisessä ja toteutuksessa. Opinnoissaan Viivi on erikoistunut ihmisoikeuksiin. Hänellä on sekä opintojen että työn kautta hankittua kansainvälistä kokemusta.

 

Tradenomi Mari Kytöjoki ottaa vastuulleen Itlan toimiston operatiivisen toiminnan. Hänellä on kokemusta monipuolisista ja vastuullisista toimistotehtävistä sekä taloushallinnosta.

 

Viivi ja Mari aloittavat maaliskuussa.

 

Kaikki tehtävät ovat uusia ja täytetty toistaiseksi.  

 

“Marikan, Viivin ja Marin rekrytointi on merkittävä edistysaskel uutta vaihetta elävään säätiöön. Nyt tehdyillä nimityksillä täydennetään säätiön nykyistä hyvää osaamista ja luodaan maaperää säätiön toiminnan uudistamiselle lähivuosina. Tästä syystä olen hyvin iloinen nyt tehdyistä nimityksistä. Samoin olen todella iloinen siitä, että nyt täytetyt kolme tehtävää herättivät niin paljon kiinnostusta – saimme kyseisiin tehtäviin kaikkiaan tasan sata hakemusta.” toteaa säätiön toimitusjohtaja Petri Virtanen.

 

14.3.2019

Lapsipolitiikka muuttuvassa Suomessa

Tervetuloa tulevaisuuteen – maailma ympärillämme on jo muuttunut

 

Suomalainen yhteiskunta on muuttunut viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana melkoisesti. Suomesta on tullut palveluyhteiskunta. Globaalisuus tuo koko ajan mukanaan mahdollisuuksia ja uhkia. Maailmasta on tullut monimutkaisempi, mikä tarkoittaa käytännössä yhteiskunnallisten ilmiöiden ja instituutioiden keskinäisriippuvuutta. Edustuksellisen demokratian kriisi näkyy monissa kansallisvaltioissa ja ylikansallisissa instituutioissa.

 

Talouden ja työn murros on jättänyt jälkensä yhteiskuntaan, työmarkkinoihin, työmarkkinoiden instituutioihin, yrityksiin, julkisiin palveluihin, kansalaisyhteiskuntaan – ja kaikkien kansalaisten, ennen muuta lasten, nuorten ja lapsiperheiden elämään. Jotkut tutkijat ovat varoittaneet, että Suomea uhkaa aidosti ensimmäistä kertaa viimeksi kuluneeseen sataan vuoteen voimakas kahtiajakojen aikakausi. Kansalaisia jakavat vastakkaisiin ryhmiin eriarvoisuus ja poliittinen populismi.

 

Lapsipolitiikan näkökulmasta elämme tavallaan risteysvaiheessa. Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka -teoksen julkaiseminen sytytti kipinän, jonka vanavedessä maatalousvaltainen maamme uudistettiin hyvinvointivaltioksi. 1970-luvun suurista lainsäädäntöuudistuksista seurasi hyvinvointivaltion pala palalta rakentaminen. Kun asiaa tarkastelee jälkikäteen, hyvinvointivaltion myötä syntyi sosiaaliturvan ja hyvinvointietuuksien ja palvelujärjestelmän kokonaisuus, joka 2010-luvun lopussa näyttää moniulotteiselta, osin päällekkäiseltä ja vaikeasti koordinoitavalta.

 

Systeemiset muutostekijät ovat täällä

 

Yhteiskunnassamme vaikuttaa tällä hetkellä useita samanaikaisia systeemisiä muutostekijöitä, joille on leimallista läpitunkevuus, kattavuus ja suuret heijastusvaikutukset. Tällaisia systeemisiä muutostekijöitä ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, digitalisaatio, yhteiskunnan mediallistuminen, tiedon merkityksen lisääntyminen ja kulutuskäyttäytymisen muutokset.

 

Lapset kohtaavat näiden muutostekijöiden vaikutukset arjessaan, kotonaan, koulussa, kaveripiirissään, harrastuksissaan ja palveluja käyttäessään.

 

Lapsien, nuorten ja perheiden elämässä muutokset tarkoittavat sitä, että ymmärrys työelämästä ja käsitykset oppimisesta muuttuvat. Epätasa-arvo lisääntyy lasten arjessa. Käsitykset perheestä ja perherakenteesta ovat koko lailla toisenlaisia kuin mitä ne olivat vielä noin 20 vuotta sitten. Perheet monimuotoistuvat myös jatkossa.

 

Suomessa syntyvyys on laskenut viidenneksen seitsemässä vuodessa 2010-luvun kuluessa. Muutos on dramaattinen. Syntyvyyden tasoa kuvaava kokonaishedelmällisyysluku oli Suomessa 1,87 vuonna 2010 kun vastaava luku oli Tilastokeskuksen hiljattain julkaisemien tilastojen mukaan vuonna 2017 Suomen historian matalimmalla tasolla (1,49). Edellisen kerran syntyvyys on laskenut näin monena perättäisenä vuotena Suomessa 1960-luvulla.

 

Edessämme on vielä isompi muutos

 

Tulevaisuudentutkijat ovat arvioineet, että seuraavat 20 vuotta tulevat muuttamaan maailmaa enemmän kuin edelliset 200 yhteensä. Ymmärtääksemme muutoksen koon, meidän on siis tavallaan ajateltava mahdottomia asioita. Esimerkiksi viime vuosina on puhuttu paljon siitä, että työ loppuu teknologiamurroksen myötä. Tilanne on todellisuudessa juuri päinvastoin: uusi teknologia luo uutta työtä. Toki on niin, että jokin työ loppuu, mutta samalla syntyy paljon uutta työtä. Ja tämä kaikki heijastuu lapsiin ja nuoriin, nykyisiin ja tuleviin.

 

Uudet teknologiat tulevat muuttamaan elämäntapamme ja -tyylimme. Miltei kaikki asiat tehdään tulevaisuudessa eri tavalla. Esimerkiksi matkapuhelin oli aikanaan aluksi vain pelkkä puhelin. Myöhemmin matkapuhelimesta tuli älytietokone ja palvelualusta monelle muulle asialle. Samalla tavalla lapsiperheiden sähkö- ja robottiautot ovat aluksi vain ”autoja”, mutta myöhemmin niistä tulee todennäköisesti sofistikoituja palvelualustoja. Myös älykodeista (ja älykouluista) tulee palvelualustoja. Nämä palvelualustat voivat yhdistää yllättäviä toimijoita toisiinsa.

 

Teknologinen murros tulee tulevina vuosina entistä suuremmalla ryminällä lasten, nuorten ja perheiden arkeen. Oletko koskaan miettinyt, millainen on virtuaalilaseilla luettava lastenkirja? Siinä ensimmäiseksi kaikki kuvat ja kirjaimet voivat karata kirjasta ja ne pitää ensin juosta kiinni laajennetussa todellisuudessa ja pistää takaisin kirjaan, ennen kuin lapsi voi rauhoittua iltasadulle. Iltasatujen kuunteleminen voi jatkossa edellyttää myös älykkäitä tehtäviä: pitää esimerkiksi osata sanoa jotakin englanniksi tai tietää mitä on 2 + 1.

 

Hyvinvointijärjestelmiemme joustavuus lisääntyy jatkossa voimakkaasti: koulutus- sekä sosiaali- ja terveysjärjestelmän on siedettävä erilaisuutta ja tuettava ihmisten kykyä tarttua uuteen. Jatkossa lapsiperheiden erilaiset toimeentulon tavat on ”kerättävä yhteen” joustavaksi kokonaisuudeksi, joka mahdollistaa ja kannustaa kaikkea tekemistä ja aktiivisuutta. Vaikka suurimmalla osalla suomalaisista on tulevaisuudessakin ihan tavalliset työsuhteet tavallisilla työpaikoilla, niin yhä suurempi joukko joutuu kuitenkin keräämään toimeentulonsa monesta eri lähteestä, monella eri tavalla eri aikaan ja samanaikaisesti.

 

Pirstaleisesta tutkimuksesta evidenssiperusteiseen lapsipolitiikkaan

 

Lapsia koskevaa tutkimustietoa on tällä hetkellä olemassa paljon, mikä on hieno asia. Ongelma on, että tieto on pirstaleista ja sitä on vaikea hyödyntää lapsipolitiikan suunnittelussa, toimeenpanossa ja arvioinnissa. Lapsia koskeva tutkimustieto ei välttämättä tavoita päätöksentekijöitä, lapsipalvelujen ammattihenkilöstöä – eikä suurta yleisöä. Näyttöön perustuvasta päätöksenteosta meillä on Suomessa paljon opittavaa maailmalta, esimerkiksi Kanadasta ja Australiasta.

 

Lapsia koskeva tutkimuksemme on tähän asti painottunut usein – ja ehkä liiallisesti –hyvinvointitutkimuksen tradition mukaisesti erilaisiin lasten, nuorten, perheiden ja vanhemmuuden ongelmiin, eikä niinkään lapsuutta tukeviin ja kannattaviin voimavaratekijöihin.

 

Julkisen politiikan kysymyksenä lapsipolitiikka ja lasten palvelujärjestelmä on nykyisin vahvasti sektoroitunut. Eri sektorit ja ammattikäytännöt ovat ratkoneet lasten asioita ja ongelmia omalla logiikallaan ja usein vailla keskinäistä yhteistyötä, dialogia ja koordinaatiota.

 

Meillä on vielä paljon tehtävää. Mutta meillä on myös mahdollisuus. Voimme vaikuttaa siihen, että jatkossa niin julkisen politiikan kuin tutkimuksen alueella huomioidaan paremmin lasten arjen ja elämän moninaisuus.

 

Petri Virtanen

Itlan toimitusjohtaja

Petri Virtanen

 

15.2.2019

Miten tehdään päätöksiä, jotka todella edistävät lasten hyvinvointia?

Miten tehdään päätöksiä, jotka todella edistävät lasten hyvinvointia?

 

Tiedote 11.2.2019

 

Kansainvälinen huippuasiantuntija John Lavis kertoo kokemuksista näyttöön perustuvan päätöksenteon tukemisesta Kanadassa. Lavis puhuu Itlan implementointioppaan julkistamistilaisuudessa 12.2.2019 Helsingissä.

Lasten tilanne 101-vuotiaassa Suomessa on monella tavalla parempi kuin koskaan. Sosiaalisten ja mielenterveydellisten ongelmien periytyminen on kuitenkin tämän päivän vakava yhteiskunnallinen haaste. Lapsiperheiden hyvinvointierot näkyvät sukupolvien yli sekä sosiaalisina että terveydellisinä ongelmina, vaikka nykytutkimuksen valossa ongelmien siirtyminen seuraaville sukupolville on ehkäistävissä.

“Jokaisella lapsella ja perheellä tulisi olla oikeus saada parhaaseen mahdolliseen tietoon pohjautuvaa tukea ja hoitoa, joka olisi samansisältöistä riippumatta siitä, missä ja kuka tukea antaa. Tutkimus antaa tähän tänään eväitä paremmin kuin koskaan aikaisemmin”, painottaa Itlan kehitysjohtaja Petra Kouvonen.

Itla julkaisee näistä lähtökohdista kirjoitetun oppaan: Näyttöön perustuva työ lasten kasvun tukena – Miten johtaa juurtumista? Opas julkaistaan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa tiistaina 12.2.2019. Tilaisuuden ohjelma.

 

Tutkimusnäyttöön perustuvan päätöksenteon lisäksi tarvitaan juurruttamista

Tutkimukseen perustuvien päätösten ja vaikuttavien menetelmien käytön tulisi olla keskeinen vaatimus lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisessä. Tutkimusnäyttöä hyödyntämällä voidaan pienentää sitä riskiä, että resursseja käytetään vaikutuksiltaan vähäisiin, tehottomiin tai jopa haitallisiin toimiin. Tämän vuoksi päätöksentekijät paikalliselta tasolta valtakunnalliselle tasolle ovat avainasemassa näyttöön perustuvan työn johtamisessa ja juurruttamisessa. Kun ymmärrys ja osaaminen tutkimustietoon perustuvasta päätöksenteosta lisääntyy, lapset ja perheet saavat parhaaseen mahdolliseen tietoon pohjautuvaa apua. Tämä on myös kustannustehokasta.

Tavallinen virhearvio kuitenkin on, että vaikuttavaksi todettu toiminta juurtuu itsestään ja pysyy käytössä muuttumattomana. Todellisuudessa lapsi- ja perhepalveluiden johto, päätöksentekijät ja työntekijät tarvitsevat systemaattista ja pitkäkestoista tukea vaikuttavan työn ylläpitämiseksi. Eväitä juurruttamiseen annetaan julkaistavassa implementointioppaassa.

 

Kymmenen oppia Kanadasta

Kansainvälinen huippuasiantuntija, professori John Lavis puhuu Kansalaisinfossa aiheesta “Ten lessons learned about supporting evidence-informed policymaking in Canada”. Lavis tuo esille tuloksia siitä, miten vaikuttavaa tukea lapsiperheille voidaan rakentaa tehokkaasti edistämällä vuoropuhelua tieteen ja päätöksenteon välillä. Professori Lavis tulee Department of Health Evidence and Impact -laitokselta McMaster yliopistosta. Hän on perustanut ja johtaa McMaster Health Forumia ja Forum+ -ohjelmaa, joiden tarkoituksena on kehittää tapoja tuoda parasta olemassa olevaa tutkimusnäyttöä päätöksentekoon ja järjestelmätason työhön sekä näyttöön perustuvien menetelmien implementointiin. Lavisin tutkimus kohdistuu innovatiivisiin strategioihin, jotka tukevat tutkimusnäytön käyttöä.

Tilaisuuden lopussa käydään keskustelua paneelissa. Paneelia johtaa emeritaprofessori Marjukka Mäkelä.

 

Itlan implementointiopas on tuotettu osana Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa (LAPE). Implementointiopas julkaistaan sivulla kasvuntuki.fi

Tilaisuuden järjestää Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr. (Itla) yhteistyössä eduskunnan ja siellä toimivan Lapsen puolesta -ryhmän kanssa.

 

Lisätietoja

kehitysjohtaja Petra Kouvonen, petra.kouvonen@itla.fi, puh. 041 455 2280

viestintäpäällikkö Kirsi Campello, kirsi.campello@itla.fi, puh. 040 630 1633

 

Professor John Lavis

John Lavis holds the Canada Research Chair in Evidence-Informed Health Systems. He is the Director of the McMaster Health Forum (and Forum+), Co-Director of the World Health Organization (WHO) Collaborating Centre for Evidence-Informed Policy, and Professor in the Department of Health Evidence and Impact at McMaster University. He is also Distinguished Visiting Professor at the University of Johannesburg. John supports policymakers and stakeholders to harness research evidence, citizen values and stakeholder insights to strengthen health and social systems and get the right programs, services and products to the people who need them. He does this work in Canada through the Forum and in a broad range of countries internationally through two Forum-supported networks: Evidence-Informed Policy Network (EVIPNet) and Partners for Evidence-driven Rapid Learning in Social Systems (PERLSS). He holds an MD from Queen’s University, an MSc from the London School of Economics, and a PhD (in Health Policy) from Harvard University.

https://fhs.mcmaster.ca/main/canada_chairs/evidence_informed_health_systems_chair.html

Itlassa on auki kolme tehtävää: kehitysjohtaja, asiantuntija ja toimistoassistentti

Itlassa on auki kolme tehtävää: kehitysjohtaja, asiantuntija ja toimistoassistentti

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla edistää ja tukee Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta.

 

Säätiö voi edistää ja tukea myös vanhemmuutta sekä lasten kasvuoloja ja kasvatusta. Itla on nopeasti kehittyvä, kasvava ja kansainvälistyvä toimija lapsi- ja perhepoliittisella kentällä.

 

Itla hakee nyt palvelukseensa kehitysjohtajaa, asiantuntijaa ja toimistoassistenttia. Tehtäviin valittavilta toivomme joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, itseohjautuvuutta, reippautta, aloitteellisuutta, intoa edistää Itlan strategiaa ja sopeutumista kasvavan organisaation muutoshaasteisiin. Nyt auki julistettavat tehtävät ovat uusia ja ne täytetään toistaiseksi voimassa olevina. Tehtäviin valittaville tarjoamme merkityksellisen työn lapsen etua ajavassa säätiössä, innostavan työyhteisön ja hyvät työsuhde-edut.

 

Kehitysjohtajan tehtäviin kuuluu Itlassa käynnistettävän lapsipolitiikan johtamisosaamiseen liittyvän johtamiskoulutusohjelman rakentaminen yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Koulutusohjelman avulla rakennetaan koulutuksessa mukana olevien kanssa ymmärrystä lasten ja lapsiperheiden eriarvoisuuden vähentämiseksi edistämällä lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja hyvää tulevaisuutta. Kehitysjohtajalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vankkaa kokemusta pitkien johtamiskoulutusten suunnittelusta ja toteutuksesta, johtamiskokemusta, kokemusta yhteiskunnallisten sidosryhmien kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja näkemyksellisyyttä lapsipolitiikan ajankohtaisista haasteista.

 

Asiantuntijan tehtäviin kuuluvat säätiöhallinnon asiakirjahallinto, kokousvalmistelu ja raportointi. Asiantuntija osallistuu myös muihin strategisiin tehtäväkokonaisuuksiin uudistuvassa organisaatiossamme, muun muassa käynnistyvään lapsipolitiikan johtamiskoulutuskokonaisuuteen ja organisaatioviestintään. Asiantuntijalta odotamme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta vastaavista tehtäväkokonaisuuksista, viestinnällisiä taitoja ja kokemusta toimimisesta yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa.

 

Toimistoassistentin tehtäviin kuuluvat taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon avustavat tehtävät (mm. laskujen tiliöinti, hankinnat, matkalaskut, avustavat tehtävät raportoinnissa), kokous- ja tapahtumajärjestelyt, asiakirjahallinto ja arkistointi, johdon sihteerinä toimiminen, IT-tuen ja muiden palveluntarjoajien yhteyshenkilönä toimiminen ja muut avustavat tehtävät. Toimistoassistentin tehtävään parhaat valmiudet antaa soveltuva koulutus (esim. opistotason tutkinto tai tradenomi), aiempi kokemus vastaavista työtehtävistä, hyvät IT-taidot ja kielitaito.

 

Hakemukset palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen pyydämme toimittamaan sähköisesti 18.2.2019 klo 15.00 mennessä osoitteeseen rekry @ itla.fi. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään otsikoksi se tehtävä, jota olet hakemassa.

 

Lisätietoja tehtävistä antavat:

toimitusjohtaja Petri Virtanen (sähköpostitse petri.virtanen @ itla.fi ja puhelimitse 050 3187068 maanantaina 11.2.2019 klo 9-15)

viestintäpäällikkö Kirsi Campello (sähköpostitse kirsi.campello @ itla.fi ja puhelimitse 040 630 1633)

 

Itla – Siltoja tutkimuksen, käytännön ja päätöksenteon välille 

 

Kasvun tuen blogissa: Uskotko myös yksisarvisiin?

Uskotko myös yksisarvisiin? “Tämä kysymys esitettiin minulle, kun olin työstämässä Kasvun tuki -hankkeen loppuraporttia. Kysyjä viittasi vahvaan luottooni siitä, että maakuntauudistus toteutuu ja sote-uudistus saadaan maaliin. Koska työmme linkittyy vahvasti käynnissä oleviin uudistuksiin ja rakennamme valtakunnallisesti tulevaisuuden lapsiperhetyötä, toimintamme ja puheemme todella sisältävät vahvan oletuksen siitä, että nämä uudistukset toteutuvat.” Näin kirjoittaa Maiju Salonen Kasvun tuen blogissa.

Lue koko teksti: https://www.kasvuntuki.fi/uskotko-myos-yksisarvisiin/