Itlan uusi valtuuskunta nimitettiin 18.6.2019

 

Eduskunnan täysistunto valitsi tiistaina 18. kesäkuuta jäsenet valiokuntiin ja toimielimiin. Eduskunta valitsee keskuudestaan yhdeksän jäsentä ja yhdeksän varajäsentä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön valtuuskuntaan. Valtuuskunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Valtuuskunnan kokoonpano

 

Jäsenet

Eeva-Johanna Eloranta sd

Riitta Mäkinen sd

Ari Koponen ps

Sanna Antikainen ps

Anna-Kaisa Ikonen kok

Ville Kaunisto kok

Hilkka Kemppi kesk

Mirka Soinikoski vihr

Pia Lohikoski vas

 

Varajäsenet

Kimmo Kiljunen sd

Johanna Ojala-Niemelä sd

Juha Mäenpää ps

Sheikki Laakso ps

Terhi Koulumies kok

Pekka Aittakumpu kesk

Pasi Kivisaari kesk

Noora Koponen vihr

Mikko Ollikainen r

Iltan toimitusjohtaja Petri Virtanen Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteen professoriksi

 

Itlan toimitusjohtaja, VTT, dosentti Petri Virtanen on nimitetty osa-aikaiseksi sosiaali- ja terveyshallintotieteen professoriksi Vaasan yliopistoon ajalle 1.8.2019–31.7.2021. Kyseessä on tutkimuspainotteinen tehtävä.

 

– Olen erittäin innostunut hoitamaan sosiaali- ja terveyshallintotieteen professuuria Vaasan yliopistossa, koska olen pitkään seurannut sosiaali- ja terveyshallintotieteen oppiaineen tutkijoiden työtä ja pidän heitä alan ykkösosaajina Suomessa, sanoo Virtanen.

 

Tiedote Vaasan yliopiston sivuilla.

 

Petri Virtanen

Ollakseen jotain lapsistrategia ei voi olla mitä tahansa

Blogi: Ollakseen jotain lapsistrategia ei voi olla mitä tahansa

 

Hallitusohjelman lupaus

 

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa todetaan sivuilla 144-145, että hallitus käynnistää parlamentaarisen valmistelun lapsistrategian aikaansaamiseksi Suomeen. Tarkoitus on, että strategia perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja että strategian ytimeksi rakennetaan hallituskauden ylittävä pitkän aikavälin visio. Ajatuksena on, että Suomesta tulisi aidosti lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että parlamentaarisesti valmisteltavan strategian tulee perustua tutkimustietoon ja että hallitus sitoutuu muun muassa arvioimaan tekemiensä päätösten lapsivaikutuksia ja edistämään lapsibudjetointia.

Hallitusohjelmassa mainitut lapsistrategiaan liittyvät asiat ovat isoja lupauksia, jotka eivät toteudu itsestään. Paljon on hallituksen nyt lupaamissa asioissa edelleen tehtävää. Esimerkiksi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö julkaisi 4.6.2019 teettämänsä selvityksen julkisen politiikan lapsivaikutusten arvioinnista valtion ja kuntien päätöksenteossa.

Selvityksen tulos on tavallaan karu: edellisten hallitusten ohjelmissa olleet lupaukset päätösten lapsivaikutusten arvioinnista ovat viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana jääneet lähinnä puheen ja selvittelyä koskeneiden lupausten tasolle. Lapsivaikutuksia ei edelleenkään arvioida systemaattisesti tai tarkoituksenmukaisella tavalla, kun yhteiskunnassa päätöksiä tehdään.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti yhtyi selvityksessä esitettyyn kritiikkiin omassa kommenttipuheenvuorossaan, joka myös julkaistiin oikeuskanslerinviraston sivulla.

 

Tavoite on rohkaiseva ja toiveita herättävä – entä toteutus?

 

 

Hallitusohjelmassa esitetty maininta lapsistrategian laatimisesta on rohkaiseva ja toiveita herättävä. Se herättää kysymyksen sitä, miten strategia rakennetaan ja millaisia sisältövaatimuksia siihen liittyy.

Lapsistrategian laatimisella tulee ensinnäkin olla realistinen aikataulu. Hosumalla tulee harvoin hyvä lopputulos. Aikataulusuunnittelu on keskeinen osa strategiaprojektin johtamista välietappeineen. Toiseksi, koska strategian laatiminen on projektin johtamista – ollakseen uskottava, strategiaprosessin tulisi perustua jämäkkään projektijohtamiseen. Kolmantena strategian laatimisprosessiin liittyvänä laatutoiveena voidaan esittää dialogisuus.

Dialogi tarkoittaa avointa keskustelua sellaisesta lähtökohdasta, jossa keskustelun alussa oikeita vastauksia ei ole. Liikkeelle lähdetään ajatuksesta, että käytävä keskustelu tuottaa oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin. Dialogisuus on vastavuoroinen prosessi, jossa ei ole merkityksellistä se, kenen mielipide voittaa, vaan se, millainen lopputulos keskustelussa rakennetaan yhdessä toisia kuuntelemalla ja rakentavasti keskusteluun osallistumalla. Neljäs prosessiin liittyvä laatutoivomus liittyy siihen, että keskusteluun otetaan myös muita kuin ”tavallisia epäilyksen alaisia”. Yllätyksellisyys syntyy uusista ideoista ja näkökulmista, joita löytyy paikoista tai tulokulmista, joista ei ole osattu etsiä, koska niiden olemassaoloa ei välttämättä ole edes tiedostettu.

 

Innovatiivisuutta ruokkiva strategiaprosessi

 

 

Viimeisenä laatutoivomuksena lapsistrategian työstämisprosessiin voi esittää, että prosessi olisi innovatiivisuutta ruokkiva. Lapsistrategia voisi olla ensimmäinen parlamentaarinen komiteatyö, jonka valmistumisessa hyödynnetään syksyllä 2019 ovensa Helsingin yliopistonkadulla avaavaa TYÖ2.0Labia. Laboratoriossa on kyse yhdessä oppimisen ja tekemisen toimintamallista sekä toiminnallisesta ympäristöstä, jossa työskennellään ilmiölähtöisesti. TYÖ2.0Lab voisi tuoda eri lapsipolitiikan kentän instituutio- ja henkilötoimijoita yhteen ja tarjota alustan, jolla lapsipolitiikan ilmiöitä on helppo lähestyä yhdessä luomisen menetelmillä, toteuttaa työpajoja ja kehittämissprinttejä erilaisilla, kuhunkin haasteeseen sopivilla ketterillä, toiminnallisilla, muotoilullisilla ja osallistavilla menetelmillä.

 

Laadun mittarit

 

 

Entäpä lapsistrategian prosessin aikaan saama konkreettinen tuotos? Miten sen laatua voisi mitata? Varmasti monella tavalla, mutta tässä yhteydessä on syytä mainita viisi näkökulmaa.

 

  1. Strategian tulee olla kunnianhimoinen sekä visioltaan että konkreettisen tekemisen osalta. Keskinkertaisuutta on maailma täynnä. Keskinkertaisuutta ei kannata toistaa.
  2. Strategiadokumentin tulee olla oikeusperustainen. Sen tulee välittää kokonaisvaltainen ymmärrys YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, joka ei muuten ole mikä tahansa dokumentti, vaan Suomea sitova ja velvoittava ihmisoikeussopimus. Kokonaisvaltainen ymmärrys viittaa esimerkiksi siihen, että päätöksentekijöillä tulisi olla perusteltu käsitys lapsen edusta. Lapsen etu ei liity pelkästään siihen, että sitä pohditaan pelkästään yksilötasoisena kysymyksenä esimerkiksi lastensuojelun sijaishuollon muutospäätöksiä tehtäessä tai huolto- ja tapaamisoikeusriitoja ratkottaessa. Lapsen edun tulisi liittyä kollektiiviseen ajatteluun siitä, että yhteiskunnassa päätöksiä tehtäessä asioita pitää aina ajatella lasten näkökulmasta.
  3. Lapsistrategian katseen pitää olla tulevaisuudessa ja riittävän kaukana nykyhetkestä. Strategioiden varsin yleinen ongelma on, että tulevaa katsomaan aivan liikaa nykyisyyden näkökulmasta.
  4. Strategian tulee olla mitattavissa. Edistämisen kehittäminen voi olla hyvä tavoite tai keino, mutta kovin mitattavissa oleva se ei ole.
  5. Strategian tulisi aidosti perustua olemassa olevaan tai strategiaa varten luotavaan tietoon. Liian usein strategioita tehdään, jos ei suoranaisten arvailujen, niin ainakin pelkän intuition varassa.

Lopuksi voi todeta, että laajaa näkökulmaa lapsen edun määrittämiseen ja tavoittamiseen ei ole Suomessa vielä ymmärretty ja nyt valmisteluun tuleva lapsistrategia onkin näin ollen hieno mahdollisuus näyttää, että tämän haasteen ymmärtämisessä on otettu Suomessa iso askel eteenpäin – ja mikä hienointa, tulevaisuutta kohti. Tämä herättäisi varmasti kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

 

Petri Virtanen

Kirjoittaja on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön toimitusjohtaja ja Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori

 

18.6.2019

Lapsivaikutusten arviointia toteutetaan heikosti. Lasten näkökulma täytyy ottaa jatkossa paljon paremmin huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa

Tiedote 4.6.2019

 

Lapsivaikutusten arviointia toteutetaan heikosti. Lasten näkökulma täytyy ottaa jatkossa paljon paremmin huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla) julkistaa tänään selvityksen lapsivaikutusten arvioinnista. Selvityksessä tarkastellaan lapsivaikutusten arvioinnin nykytilaa ja kehitystarpeita säädösvalmistelussa ja poliittisessa päätöksenteossa sekä valtiohallinnossa että kuntatasolla.

 

Selvityksen perusteella kiinnostus lapsivaikutusten arviointia kohtaan on lisääntynyt erityisesti kunnissa, mutta käytännön esimerkit ovat edelleen varsin vähäisiä muutamia edelläkävijäkuntia lukuun ottamatta.

 

Valtionhallinnossa lapsivaikutusten arvioinnin tilanne on kuntiakin heikompi. Lapsivaikutuksia on arvioitu hallitusten esityksissä erittäin niukasti eikä lapsivaikutusten arviointeja ole tehty lainkaan useissa keskeisissäkään hallituksen esityksissä. Valtion talousarviopäätösten osalta lapsivaikutuksia ei kokonaisuudessaan arvioida juuri lainkaan.

 

”Kiinnostus ja halu lapsivaikutusten arviointiin on erityisesti kunnissa lisääntynyt, mutta konkreettiset esimerkit ovat toistaiseksi vähäisiä. Suunta on kuitenkin kunnissa positiivinen. Valtion osalta vastaavaa kehitystä ei valitettavasti ole nähty,” toteaa selvityksen vastuullinen toteuttaja, toimitusjohtaja Mikko Wennberg Owal Groupista.

 

Lapsivaikutusten arvioinnin edistäminen edellyttää pikaisia ja konkreettisia toimenpiteitä

 

Selvityksessä esitetään viisi kehityskelta systemaattisen toimintatavan rakentamiseksi kuntien ja valtiohallinnon toiminnan lapsivaikutusten arvioinnissa:

 

  1. yksittäisistä vaikutuslajeista ihmisvaikutusten arviointiin
  2. yksittäisten päätösten arvioinnista kokonaisuuksien arviointiin
  3. päätösesitysten arvioinnista politiikkavaihtoehtojen arviointiin
  4. ennakkoarvioinnista lapsivaikutusten seurantaan
  5. asiantuntijoiden kuulemisesta lasten osallistamiseen.

 

Itla, Lastensuojelun Keskusliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto edellyttävät yhteisessä kannanotossaan uudelta hallitukselta sitoutumista järjestelmälliseen lapsivaikutusten arviointiin

 

YK:n lasten oikeuksien sopimus nostaa lapset yhteiskunnan päätöksenteon keskiöön. Lakien ja budjettipäätösten perusteluissa on otettava lasten näkökulma huomioon.

 

Lapsivaikutusten arvioinnin on oltava säännönmukaista lainvalmistelussa, talousarvion valmistelussa ja muussa valtioneuvoston päätöksenteossa. Lapsivaikutusten arviointia tulee vahvistaa myös kuntien päätöksenteossa. Tämä edellyttää, että lapsivaikutusten arviointi sisällytetään lainsäädännön ja talousarvion valmistelun ohjeistuksiin ja koulutuksiin, ja että johto sitoutuu arviointien toteuttamiseen.

 

“Lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta ei todellakaan synny itsestään”, toteaa Itlan toimitusjohtaja Petri Virtanen. ”Tämän hienon tavoitteen eteen täytyy tehdä paljon töitä. Lapsivaikutusten arviointi on yksi keino suunnata poliittista päätöksentekoa ja hallinnon toimenpiteitä niin, että lapset, nuoret ja perheet otetaan paremmin huomioon. Lapsivaikutusten arvioinnin puutteet päätöksenteossa tunnetaan. Nyt asialle täytyy vihdoin tehdä jotakin, kun ottaa huomioon kohta virkaansa astuvan hallituksen lapsi- ja perhepoliittiset tavoitteet.”

 

Lisätietoja

 

Petri Virtanen, toimitusjohtaja, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö, 050 318 7068

 

Selvityksen toteutti Owal Group Oy Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön toimeksiannosta huhti-kesäkuussa 2019.

 

Selvitys, lyhyt policy brief ja Itlan, Lastensuojelun Keskusliiton ja Mannerheiin Lastensuojeluliiton kannanotto ovat luettavissa sivulla itla.fi/selvitys-lapsivaikutusten-arvioinnista

 

Nimitysuutisia – uutta asiantuntemusta innovaatiotoimintaan ja lapsipolitiikan tietoon

Nimitysuutisia – uutta asiantuntemusta innovaatiotoimintaan ja lapsipolitiikan tietoon

 

Innovaatiotoiminnan kehitysjohtajaksi on valittu Tiina Ristikari ja asiantuntijaksi Mari Hirvonen. Tiedeasiantuntijana aloittaa Mirka Smolej.

 

Yhteiskuntatieteiden tohtori Tiina Ristikari käynnistää Itlan lapsipolitiikan innovaatiotoiminnan. Innovaatiotoiminnalla tuetaan lasten ja perheiden palvelujen tutkimusavusteista uudistamista Suomessa. Ristikari on työskennellyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tutkimuspäällikkönä ja vastaavana tutkijana kansallisessa syntymäkohortti 1987 ja 1997 -tutkimustiimissä. Hänellä on kokemusta lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvän tietopohjan kehittämisestä sekä innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden arvioinnista.

 

Ristikarin työparina asiantuntijan tehtävässä aloittaa sosiomi YAMK Mari Hirvonen. Hän osallistuu innovaatiotoiminnan suunnitteluun ja on mukana myös muissa Itlan tehtäväkokonaisuuksissa, kuten tapahtumatuotannossa. Hirvonen on työskennellyt yksikön esimiehenä perhekuntoutuskeskus Lausteella ja kehittänyt muun muassa asiakaskokemusmittaria ja työn vaikuttavuuden arviointia sekä vastannut asiakastyön kuntoutusprosessin tueksi suunnitellun digitaalisen alustan ja sovelluksen muotoilu- ja kehittämisprosessista.

 

Tiedeasiantuntijaksi valittiin valtiotieteiden tohtori Mirka Smolej. Hän osallistuu Kasvun tuki -portaalin interventioarvioinnin kehittämiseen ja toimitustyöhön. Tiedeasiantuntijan työnkuvaan kuuluu myös lapsipoliittiseen tiedon kokoamista, analysointia ja raportointia. Smolej siirtyy Itlaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksesta STEAsta, jossa hän on seurantavastaavana muun muassa ohjannut ja kouluttanut järjestöjä arviointitoiminnan järjestämisessä.

 

Kaikki uudet työntekijät aloittavat tehtävissään elokuussa.

 

“Innovaatio on täysin uusi toiminta-alue Itlassa, ja olemme iloisia että saimme todelliset huipputekijät joukkoomme. Tiedeasiantuntijan asiantuntemus täydentää merkittävällä tavalla menetelmien arviointia ja lapsipolitiikan tieto -osion toimintaa”, toteaa säätiön toimitusjohtaja Petri Virtanen.

Herkisty lapsistrategialle

Blogi: Herkisty lapsistrategialle

 

 

Uuden edessä

 

Elämme jännittävää aikaa. Tasavaltamme saa todennäköisesti kohtapuoliin uuden hallituksen. Odotusarvo on, että uudella hallituksella on asialistallaan kokonaisvaltaisen lapsi- ja perhepoliittisen strategian laatiminen. Sen laatiminen on tähdellistä jo senkin takia, että lapsissa on yhteiskunnan tulevaisuus.

 

Kannattaisi kuitenkin pitää mielessä, ettei ole yhdentekevää, mitä strategioiden tekemisestä ylipäänsä ajattelemme ja miten strategioiden laatimiseen suhtaudumme. Oma näkemyksemme tässä kirjoituksessa on, että tarvitsemme strategisessa pohdinnassa uudenlaista herkistymistä ja organisoitua yhteistyötä. Lapsistrategialle tulee herkistyä ei pelkästään sen vuoksi, että kyse on lapsista, vaan myös sen vuoksi, että 2020-luvun strategia-ajattelu on jotain ihan muuta kuin mitä se oli vielä viime vuosituhannen lopussa. Sama koskee organisaatioajattelua ja tämän kirjoituksen tapauksessa niitä palveluja, jotka ovat olemassa lapsia ja perheitä varten.

 

Ovatko ihmiset laiskoja?

 

Douglas McGregor julkaisi noin 60 vuotta sitten kirjan The Human Side of Enterprise, jossa hän teki tunnetuksi kaksi aivan erityyppistä ihmiskäsitystä – teoria X:n ja teoria Y:n. Kirjan ajattelutapa teki näkyväksi sen oleellisen kysymyksen, joka oli vaivannut organisaatioiden tutkijoita 1900-luvun alusta alkaen ja toisti tavallaan sen, mitä organisaatiotutkimuksessa ns. ihmissuhdekoulukunta oli pohtinut vakavasti jo 1930-luvulta lukien: voiko ihmiseen luottaa?

 

Teoria X:n mukaan nimittäin ihminen ei lähtökohtaisesti halua tehdä työtä, ei osaa kantaa vastuuta ja tämän takia häntä pitää valvoa. Teoria Y:n mukaan ihmiseen voi luottaa, hän osaa kantaa vastuuta ja haluaa tehdä lähtökohtaisesti työnsä hyvin. Edellä mainittujen käsitteiden tarkoitus oli haastaa silloinen tapa tehdä organisoitua yhteistyötä ja haastaa sen taustalla olevia perusolettamuksia.

 

Teoria Y:n sisältämä ajattelumalli ei ole pystynyt muuttamaan 1900-luvun alun tayloristisia olettamuksia organisoidun yhteistyön taustalla: valtarakenteesta käsin jokin muu kuin työn tekijä määrittää työn suoritteen ja sen jälkeen työn edistymistä seurataan valtarakenteesta käsin. 2020-luvulle tultaessa työelämän pinnan alla kytee edelleen teoria X:n liekki ja tämä näkyy muun muassa siinä, rohkenevatko organisaatiot ottaa askeleita itseohjautuvuuden – tai oikeastaan kollektiivisen yhdessä ohjautuvuuden – suuntaan. Maailmalta tästä on jo kosolti esimerkkejä (muun muassa Alankomaista “maailmanvalloitusretkelle” lähtenyt Buurtzorg).

 

Tapamme tehdä organisoitua yhteistyötä ja johtamisen arjen praksis perustuvat ikävä kyllä edelleen siihen, että katsomme usein organisaatioita ylhäältä alaspäin valtarakenteiden kautta. Tämän hahmotustavan ytimessä on ylin johto, joka määrittelee organisaation strategian, rakenteet, kulttuurin ja kyvykkyyden. Työn luonne ja työntekijöiden rooli on jätetty vähemmälle huomiolle, joskus jopa jätetty kokonaan huomioimatta.

 

Nykyään organisoitu yhteistyö perustuu edelleen paljolti vanhoihin perusolettamuksiin kontrollista ja ylimpien johtajien kyvykkyydestä. Lisäksi se, mitä ymmärrämme organisoituna yhteistyönä, periytyy edelleen ajatukseen, kuinka suorittava työ saadaan tuottavammaksi. Pahimmassa tapauksessa johtamisessa kannustetaan siihen, että asioita pitää tehdä oikein, mutta ei välttämättä edellytetä kysymään sitä, tehdäänkö oikeita asioita.

 

Luotettavuutta ei voi vaatia, jos luottamusta ei ole

 

Modernin johtamisretoriikan takaa pilkistää vanhoja teknisiä tai yhteisöllisiä kontrollimekanismeja päivitetyissä sanamuodoissa, uutta on ainoastaan retoriikan uudet asut. Esimerkiksi vanhojen valtarakenteiden olemassaolon takia esimiehet ja johto mielletään edelleen vastuullisemmiksi ja työntekijät vähemmän vastuullisiksi, vaikka edellä mainitun Buurtzorgin, ja muiden samankaltaisten organisaatioiden, yli 10 vuotta kestänyt taival osoittaa, että ihmisiin voi ja kannattaa luottaa.

 

Ongelmia syntyy, kun organisaatiossa johto ja esimiehet haluavat, että työntekijät olisivat enemmän vastuullisia, esimerkiksi itseohjautuvuuden tai kollektiivisen yhdessä ohjautumisen muodossa, vaikkapa tiimityössä. Ongelmana usein kuitenkin on, että johto on luonut teoria X:n mukaisen organisaation ja toivoisi kuitenkin, että työntekijät käyttäytyisivät teoria Y:n mukaisesti. Organisaation kulttuurisesta DNA:sta luottamuksen puute ei helposti pois huuhtoudu.

 

Luotettavuuden vaatimus onnistuu harvoin tilanteessa, jossa luottamusta ei ole. Näin kollektiivinen yhdessä ohjautuminen ja uudenlainen osallistava tapa ajatella strategian laatimista ei toimi, joten on turvallista palata vanhaan tapaan tehdä organisoitua yhteistyötä, kontrollin ja valvonnan merkeissä.

 

Organisoidun yhteistyön riisuminen ja uusi strateginen sensitiivisyys

 

Organisoidun yhteistyön voidaan katsoa koostuvan seuraavista osa-alueista:

1)      Ydintehtävä – miksi olemme olemassa?

2)     Palaute, joka periytyy ydintehtävästä – kuinka hyviä olemme siinä, miksi olemme olemassa?

3)     Vapaus kokeiluihin – onko parempia tapoja tehdä asioita?

 

Perinteisessä organisoidun yhteistyön hahmotustavassa ylin johto on määritellyt kohdat 1−3 ja työntekijöille on annettu jossain määrin vastuuta kysymyksessä 3. Ydintehtävä ja tieto siitä kuinka hyviä olemme siinä mitä teemme muodostavat tilannekuvan. Tilannekuva on edellytys organisoidulle yhteistyölle, ilman sitä yhdessä tekeminen jonkin päämäärän saavuttamiseksi ei ole mahdollista tai ainakin se on hyvin vaikeaa.

 

Perinteisessä “kaavassa” ylin johto omistaa tilannekuvan, jonka perusteella he suunnittelevat ja toteuttavat toimenpiteitä. Strategia laaditaan ja “jalkautetaan” olemassa olevien valtarakenteiden kautta.

 

Pelkistetysti voidaan todeta, että esimerkiksi perinteinen johtaminen, palveleva johtaminen, itseohjautuvuus, kollektiivinen ohjautuvuus ja jaettu johtajuus ovat erilaisia tapoja toteuttaa organisoidun yhteistyön osa-alueita eri painotuksin. Organisoitu yhteistyö on murroksessa ja siksi tarvitsemme enemmän tilannekohtaista herkkyyttä.

 

Herkkyys on hyvä sana myös uudenlaisessa strategisessa ajattelussa. Monimuotoisuuden, keskinäisriippuvuuksien ja nopeatempoisuuden sävyttämä maailma ympärillämme edellyttää strategiselta ajattelulta paitsi nopeutta, myös sopimuksenvaraisuuden ja keskeneräisyyden sietämistä. Arvauksemme on, että organisaatioiden, johtamisen ja strategioiden tutkijat tulevat lähivuosina entisestään katsomaan strategiaprosesseja sellaisten linssien läpi, jotka ottavat huomioon oppimisen, yhteisen tulkinnan, kokeellisuuden hyväksymisen ja yksilöllis-kollektiivisen kehityksen. Kun näin käy, voidaan hyvällä syyllä ajatella, että strategisen ajattelun kehä kiertyy sellaisille lähtökohdille, joita toivat aikanaan jo esille yhdysvaltalaisen pragmatistisen filosofian kultakauden edustajat 1800-luvulla (esim. Charles Peirce, William James, John Dewey ja George Herbert Mead).

 

Edellä sanottu voisi tarkoittaa tulossa olevan kansallisen lapsi- ja perhepolitiikan strategian kannalta sitä, että strategian rakentamisessa ja toimeenpanossa hyväksytään lähtökohdaksi keskeneräisyyden kannattelu, oppiminen ja oma rajallisuutemme. Emme voi täsmälleen tietää miltä maailma näyttää 10 tai 20 vuoden päästä, kun emme tiedä edes sitä, miltä maailmamme näyttää neljän vuoden päästä, jolloin kohta nimitettävän hallituksen taival viimeistään päättyy. Voisiko ratkaisumallina olla se, että poliittiset puolueet rakentavat yhdessä – puoluerajat ylittävän – mahdollisimman kunnianhimoisen tavoitteen, jota kohden lähdetään yhdessä kulkemaan hyväksyen se, että strategia on koko ajan sekä sen määrittelyn (poliittiset päätöksentekijät ja heidän asiantuntijansa) että toimeenpanon (ministeriöiden ja kaupunkien virkamiehet, järjestötoimijat) osalta yhteinen oppimisprosessi.

 

Jos tavoitteen määrittelyssä tavoitellaan kunnianhimoisuutta, maailman lapsimyönteisimmän yhteiskunnan rakentaminen on silloin minimitavoite.

 

Lopuksi

 

Jos haluamme, että lasten ja perheiden kanssa työtä tekevien palveluorganisaatioiden kyvykkyys perustuu asiantuntijoihin, meidän tulisi nopeasti päivittää hahmotustapamme organisoidusta yhteistyöstä. Johtaminen ei nimittäin ole ainoa tapa harjoittaa organisoitua yhteistyötä. Nykyään pitäisi tarkoituksenmukaisemman organisoidun yhteistyön aikaansaamiseksi korostaa myös asiantuntijoiden ja itseasiassa koko henkilöstön kyvykkyyttä.

 

Ajatuksemme uudesta hahmotustavasta ei korosta ylimmän johdon kyvykkyyttä suhteessa muuhun organisaatioon, vaan se keskittyy arjen työn toimivuuteen, työn luonteen ymmärtämiseen ja kollektiiviseen tilannekuvan luomiseen uudesta näkökulmasta. Tämä käänteinen tapa perustuu erilaiseen ihmiskäsitykseen ja tapa ymmärtää organisaatio, johtaminen ja työn tekeminen muuttuu. Se tarkoittaa organisoidun yhteistyön osa-alueiden uusjakoa: vastuu tilannekuvasta kuuluu yhä useammin kollektiivisesti kaikille. Miksi? Koska mitä paremmin asiantuntijaorganisaatio hahmottaa kollektiivisesti tilannekuvaa, sen kyvykkäämmin se pystyy tekemään organisoitua yhteistyötä.

 

Uskomme, että suomalaiset lapset ja perheet ovat tällaisessa toimintatavassa merkittäviä hyödynsaajia.

 

Hermanni Hyytiälä ja Petri Virtanen

 

Hermanni Hyytiälä

Hermanni Hyytiälä toimii johtavana konsulttina
Goforella. Hän on erikoistunut organisaatioiden
kyvykkyyden parantamiseen auttamalla päättäjiä
tekemään parempia asioita – ei vanhoja asioita
paremmin.

 

 

 

 

 

 

Petri Virtanen

Petri Virtanen on Itlan toimitusjohtaja
ja dosentti Helsingin, Tampereen
ja Lapin yliopistoissa.

 

 

 

 

 

 

16.5.2019

Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa

Blogi: Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistuminen edellyttää kansallisia ratkaisuja lapsipolitiikassa

 

Olisiko vihdoin aika tehdä jotain?

 

”Suomeen olisi aiheellista perustaa muiden Pohjoismaiden tavoin kansallinen taho, joka koordinoisi alan kehittämistä, arvioisi lasten psykososiaalisten menetelmien tieteellistä perustaa ja välittäisi tätä tietoa sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnitteluun, päätöksentekoon ja resursointiin sekä alan käytännön toimijoille.” Sitaatti on sosiaali- ja terveysministeriön Lasten mielenterveyden edistäminen ja lasten mielenterveyden häiriöiden ehkäisy -raportista (2015:42) neljän vuoden takaa.

 

Muotoilu on diplomaattisen välttelevä, asian olisi voinut sanoa suorasanaisemminkin. Näyttöön perustuvan toiminnan pitää vihdoinkin edetä, koska se olisi kaikkien etu: palveluja käyttävien lasten, lasten vanhempien ja myös hyvinvointipalvelujen tuottajien.

 

Näyttöön perustuvan toiminnan sudenkuopat

 

On kuitenkin hyvä pohtia sitä, miksi näyttöön perustuvan toiminnan alueellista ohjausta tarvitaan. Ensimmäinen syy liittyy validoitujen interventioiden juurtumisen ongelmiin. Implementointikirjallisuus on täynnä esimerkkejä siitä, miten uudet, vaikuttaviksikin todetut käytännöt ja työmenetelmät poistuvat käytöstä ennen kuin ne ovat edes juurtuneet. Tämä voi johtua osaamattomuudesta, ymmärtämättömyydestä, resurssien puutteesta tai näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta.

 

Usein käy nimittäin niin, että alkuinnostuksen jälkeen validoidun intervention käyttö laantuu ja vähenee. Tuloksena tästä on se, että intervention käyttöön liittyvä tietotaito karisee.

 

Jos työmenetelmän käyttö muuttuu merkittävästi, menetelmä ei välttämättä ole enää vaikuttava tai siihen liittyvä oletettu hyöty jää saavuttamatta. Analogiana voidaan ajatella vaikkapa ihan konkreettisia työkaluja: vasara on hyvä työkalu, kun on tarkoitus vasaroida seinään naula, mutta vasara on aika huono työkalu, jos sitä käytetään sahaamiseen. Lasten kanssa sovellettavien interventioiden vaikuttavuus edellyttää esimerkiksi, että työmenetelmää käytetään samalla tavalla – riippumatta ajasta tai paikasta.

 

Lasten vanhemmat ja ammattikasvattajat ovat kuitenkin vain ihmisiä. Ihmiset eivät aina toimi loogisesti soveltaessaan tietoa, vaan jokainen toimija tulkitsee ja kääntää saamansa tiedon omalla tavallaan. Tämä tosiseikka jäsentyy hyvin Bruno Latourin, Michel Callonin ja John Law’n kehittämän toimijaverkkoteorian (Action Network Theory, ANT) avulla.

 

Mainitun teorian peruslähtökohta on, että yhteisöissä ihmiset ottavat jatkuvasti kantaa kohtaamiinsa uusiin ideoihin, tekniikoihin ja malleihin soveltaessaan niitä. Näin jotkut ideat vahvistuvat, toiset taas haihtuvat pois. Perusajatus Latourilla ja kumppaneilla on, että interventiota koskeva tieto välittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämä ei tee elämää helpoksi niille, jotka ovat vastuussa interventioiden levittämisestä ja skaalaamisesta. Latourin ym. ajatuksia tulkiten voisi sanoa, että erilaiset intressit kamppailevat koko ajan intervention soveltamisen ”sielusta”.

 

Evidenssi siirtyy käytäntöihin informaatio-ohjauksen keinoin

 

Kun erilaiset intressit kamppailevat keskenään tieto yleensä myös muuntuu. Alueellisesta näkökulmasta tarkasteltuna tämä on toinen keskeinen syy sille, miksi osaamiseen tarvitaan ohjausta.

 

Suomessa lasten palvelujen näyttöön perustuvan toiminnan ohjaus toteutui lähinnä juridisen sääntelyn ja normiohjauksen keinoin aina 1990-luvun alkupuoliskolle saakka. Tuolloin sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetussektorin keskusvirastojen tehtävänä oli valvoa, ohjata ja tarvittaessa sanktioida kuntia, jotka eivät toimineet sääntöjen mukaisesti.

 

Sittemmin julkisen politiikan ohjauksessa siirryttiin enenevässä määrin informaatio-ohjaukseen, joka perustui edellä mainittujen sektorien tutkimuslaitosten ja kehittämisyksiköiden suosituksiin ja eri tavoilla paikannettujen hyvien käytäntöjen esimerkin voimaan. Vuoden 1993 valtionosuusuudistus muutti radikaalisti valtion ja kuntien välistä valtasuhdetta poistaessaan normituksen ja valvonnan lähes kokonaan: kunnat alkoivat saada valtiolta tavallaan eräänlaista yleistä toiminta-avustusta, jonka suuruus jyvitetään kunnan taloudellisten edellytysten mukaisesti ja jonka käytöstä kunnat itse päättävät. Kunnan sisällä eri intressit kamppailevat siitä, miten resurssit jakaantuvat ja minkälaista toimintaa on käytössä.

 

2020-luvun alussa olemme kuitenkin uudessa tilanteessa. Tulevan hallituksen asialistalla on sosiaali- ja terveyspalvelujen reformi ja sen lisäksi myös kokonaisvaltainen sosiaaliturvaa koskeva uudistus. Näiden uudistusten mittaluokka on edellisen hallituksen tavoitteiden näkökulmasta entistä haasteellisempi. On selvää, että 2020-luvulla palvelutuotannon tulee olla paremmin kohdennettu kohti vaikuttavuutta. Enää ei riitä se, että tuotetaan erilaisia palveluja integroidusti – jatkossa palvelujen ja interventioiden tulee muodostaa jäsentynyt kokonaisuus, joka perustuu systemaattiseen ja myös teoreettis-käsitteelliseen ajatteluun ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnista.

 

Uskomme, että tämä edellyttää uuttaa hyvinvointiteoreettista ajattelua. Eikä edes pelkästään sitä: meidän tulee myös ymmärtää se, miten lapsiin kohdistuvat interventiot vaikuttavat ja miten ne lisäävät lasten ja perheiden hyvinvointia ja luovat positiiviselle kasvulle uudenlaisia edellytyksiä.

 

Kasvun tuki on jo avannut latua

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö on yhdessä kumppaneidensa kanssa ottanut tosissaan näyttöön perustuvan toiminnan kehittämisen haasteen. Kasvun tuki -toiminnan kautta (kasvuntuki.fi) arvioitu, paras tieto lasten kasvun tueksi tuodaan lasten ja perheiden parissa toimivien ammattilaisten, lähiesimiesten ja keskijohdon tueksi.

 

Kasvun tuki -toiminnan kautta esimerkiksi alakoulun opettaja tai varhaiskasvattaja saa käyttöönsä vaikuttavan työmenetelmän, joka oikein käytettynä auttaa häntä toimimaan lasten kasvua tukevalla tavalla haastavissakin tilanteissa. Lasten ja perheiden tasavertainen pääsy tuen piiriin vahvistuu. Pitkällä tähtäimellä hyötyy myös valtio, joka nykytilanteessa maksaa ison laskun siitä, että mielenterveyttä ei hoideta perustasolla silloinkaan, kun se olisi mahdollista. Paljon on vielä tehtävää, jotta vaikuttava työ lasten kasvun tueksi lähiyhteisöissä juurtuisi – paitsi ruohonjuuritasolla, myös alueellisesti ja ennen kaikkea myös valtakunnallisesti. Suomi tarvitsee leveämmät hartiat ja johdonmukaisuutta tietoon ja näyttöön perustuvaan johtamiseen.

 

Jatkossa on syytä terävöittää tekemistämme kiinnittämällä huomiota validoitujen interventioiden juurruttamiseen. Huomiota täytyy kiinnittää myös siihen, miten ylimpien päätöksentekijöiden johtamiskoulutuksella ja lapsipolitiikan haastelähtöisellä innovaatiotoiminnalla avataan uusia latuja näyttöön perustuvan toiminnan vakiintumiseksi keskeiseksi osaksi hyvinvointipalvelujen kokonaisuutta.

 

Kohti uudenlaista osaamisen ohjaamista ja tukemista?

 

Jos tieto siirtyisi suoraviivaisesti ammattilaisten – sosiaalityöntekijöiden, lastentarhanopettajien, psykologien, lääkärien ja hoitajien – käyttöön, meillä olisi hyvin suurella todennäköisyydellä nykyistä paljon vähemmän käytösongelmaisia tai ahdistuneita lapsia peruspalveluissa. Heidän kohtalonaan on nyt jäädä ilman oikea-aikaista tukea tai tukea ollenkaan.

 

Vanhaan normiohjaukseen ei tietenkään ole paluuta julkisen politiikan ohjauksessa, mutta nykyistä näyttöön perustuvaa informaatio-ohjausta tulee uudistaa, ja mielellään älykkäällä tavalla. Mitä tehdä, kun kunta, riippumatta valtakunnallisista suosituksista, ei noudata suositusten linjaa? Rangaistaanko toiminnasta käyttämällä vanhaa normiohjausta vai tyydytäänkö taivuttelemaan ja suostuttelemaan kuten informaatio-ohjauksen hengessä kuuluisi tehdä? Käytännössä kysehän voisi olla siitä, että vaikuttaviksi todettujen työmenetelmien ja interventioiden soveltajia palkitaan ja heidän toimintatapaansa arvostetaan ja kannustetaan muitakin uudistumaan samaan suuntaan.

 

Tulevan hallituskauden aikana toteutettavan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän reformin myötä Suomeen pitäisi luoda toimiva rakenne lasten palveluiden näyttöön perustuvan osaamisen tueksi kunnissa ja alueilla. Tämä vaatimus pitäisi myös sisällyttää tulevaan hallitusohjelmaan tai sitä koskevaan toimeenpanosuunnitelmaan.

 

Jotain on jo sentään tässä asiassa tapahtunut. Sosiaali- ja terveysministeriön osaamis- ja tukikeskustyöryhmän asettamispäätöksessä (STM 6337/2019) yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on asetettu ratkaisun löytäminen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön näyttöön perustuvien menetelmien koordinoinnille, seurannalle ja juurtumiselle. Olemme iloisia, että asia on mainittu asettamispäätöksessä, mutta siitä on vielä pitkä matka kansalliseen näyttöön perustuvan toiminnan koordinaatioon ja kehittämiseen.

 

Myös palvelujärjestelmän paikallisella ja alueellisella tasolla pitäisi alkaa tapahtua palvelutoiminnan integraatiota, joka vahvistaisi myös näyttöön perustuvan toiminnan ideaa. Lasten ja nuorten eheän kasvun näkökulmasta keskeistä olisi vahvistaa yhteistyötä esimerkiksi sosiaalityön ja psykiatrian välillä siten, että toiminnassa hyödynnetään sairaanhoitopiirien osaamista. Tämä mahdollistaisi konsultoinnin sekä lasten ja nuorten eheän hoitoketjun rakentumisen. Samanlaisia yhteistyön siltoja pitää ennakkoluulottomasti rakentaa myös muiden sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen rakenteiden ja kansalaisjärjestöjen välille. Kysymys on loppujen lopuksi yksinkertaisesta asiasta – asioita ja palvelujärjestelmän haasteita pitäisi vähitellen alkaa oppia katsomaan lapsen näkökulmasta.

 

Ei sen enemmästä, eikä vähemmästä.

 

Kehitysjohtaja Petra Kouvonen

Toimitusjohtaja Petri Virtanen

 

18.4.2019

Tieto ei muutu toiminnaksi itsestään

Blogi: Tieto ei muutu toiminnaksi itsestään

 

Sähkökään ei tule luoksemme automaattisesti töpselistä

 

Me kaikki käytämme sähköä. Sähkön saamiseksi maksamme sekä sähköstä itsestään, mutta myös sen siirtämisestä. Sähkö ei siis tule luoksemme lämmöksi ja valoksi automaattisesti sähkötöpselistä. Sähkö pitää siirtää.

 

Sähkön siirtohinnan nousu on herättänyt syystäkin paljon porua. Sähkön siirtäminen maksaa suurin piirtein yhtä paljon kuin itse sähkö. Joku tolkku siirtohinnoittelussa tulee tietysti olla, mutta analogia sähkön siirtämisen ja tiedon välittämisen välillä on kuitenkin huomionarvoinen. Ollakseen jotain, tiedon pitää siirtyä ja välittyä. Merkittävä tieto ilman tiedon välittämistä on – ikävä kyllä – merkityksetöntä. Tiedon siirtäminen, syntetisointi, uudelleen analysointi ja muokkaaminen ymmärrettävään muotoon vaatii taloudellisia ja ajallisia resursseja vähintään yhtä paljon kuin tiedon tuottaminen.

 

Tieteellisen tiedon monimutkaisuus

 

Tieteellinen tieto ei siis muutu automaattisesti toiminnaksi. Tähän on monta syytä. Tiede voi ensinnäkin olla vaikeaselkoista, sitä on vaikea ymmärtää. Esimerkkinä voidaan mainita filosofian akateeminen ”kauhukakara” Ludwig Wittgenstein, joka väitteli tohtoriksi vuonna 1929 Cambridgen yliopistossa teoksellaan Tractatus Logico-Philosophicus ja josta sittemmin tuli mainitun yliopiston filosofian professori.

 

Wittgensteinin väitöskirjasta on muuten sanottu, että sitä voi lukea sujuvasti vain muutama ihminen maapallolla. Wittgensteinin vastaväittäjinä olivat aikakauden tähtifilosofit Russell ja Moore. Väitöstilaisuus oli farssi, joka päättyi Ray Monkin Wittgenstein-biografian mukaan niin, että Wittgenstein lopetti tilaisuuden, laski kätensä vastaväittäjiensä harteille ja totesi kuolettamattomasti: ”tiedän, ettette tule koskaan ymmärtämään sitä, mitä yritin sanoa” (Monk 1990).

 

Tieteellinen tieto ei välttämättä istu ammattilaisten ja päätöksentekijöiden maailmankuvaan

 

Toinen syy siihen, ettei tieteellinen tieto muutu toiminnaksi itsestään tai automaattisesti, on se, ettei tieteellisen tiedon vastaanottaminen ole itsestään selvää. Ihmisille on nimittäin leimallista se, ettemme välttämättä usko sellaista tietoa, joka ei sovi maailmankuvaamme tai josta meille ei ole jollain tavalla määriteltyä hyötyä.

 

Lee McIntyre on kirjassaan Dark Ages osuvasti sanonut, että ihmiset todellakin välttävät sellaista tietoa, joka on jollain tavalla ristiriidassa maailmankuvamme kanssa: tällöin tapahtuu helposti niin, että suhtaudumme tietoon emotionaalisesti, emmekä rationaalisesti (McIntyre 2006).

 

Mieti vaikka hetki sitä, miten ilmastomuutosta koskevaan tietoon ja tietämykseen tänä päivänä suhtaudutaan. Osalle ihmisistä koko ilmastomuutosta ei ole olemassa, osa pitää ilmiötä olemassa olevana mutta täysin liioiteltuna, osa taas suhtautuu asiaan kuolemanvakavasti.

 

Tiedon palasista kohti tiedonmuodostuksen kokonaisuutta

 

Saamme tietoa koko ajan erilaisista lähteistä, sitä tuotetaan erilaisissa ympäristöissä ja hyödynnetään erilaisilla areenoilla. Tiedolla voidaan ajatella olevan useita erilaisia markkinoita: akateemiset, kaupalliset, päätöksenteon, ammatilliset ja suuren yleisön markkinat (Ylijoki ym. 2011).

 

Tieteenalojen välillä ja sisällä on lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten tietoa käsitellään. Tutkimustiedon merkitystä on vaikea hahmottaa ja arvioida, jos se esitetään irrallaan kontekstista. Ihmisten innostaminen jostakin yksittäisestä, kontekstista irrallaan olevasta asiasta on usein pikemminkin haitallista kuin hyödyllistä ja jopa harhaanjohtavaa. Sen sijaan tarvitaan kontekstia ja kokonaisuudentajua.

 

Tieto päätöksenteon pohjana – realismia ja utopiaa

 

Tiedon käyttämistä päätöksenteossa pidetään tavoiteltavana ja tärkeänä. Yhteiskuntapolitiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon tulisi perustua tutkittuun tietoon, koska se vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa ja parantaa päätöksenteon laatua ja vaikuttavuutta.

 

Päätöksenteon kontekstit ovat kuitenkin erilaisia eivätkä päätöksentekijät ole yhtenäinen joukko. Päätöksiä ei myöskään tehdä puhtaasti tiedon pohjalta. On vähän utopistista ajatella, että yhteiskuntapoliittinen päätöksenteko perustuisi aina tietoon ja rationaaliseen ajatteluun. Tämä on ollut iso keskustelu julkisen politiikan ja hallintotieteen alalla jo 1950-luvulta alkaen. Tutkimusten perusteella tiedämme nykyisin, että päätöksenteon logiikkaa selittävät tutkimustiedon lisäksi paitsi päätöksentekijöiden maailmankuva myös tunteet ja henkilökohtainen kokemus.

 

Miten tietoa sitten pitäisi käsitellä ja välittää, että sitä voidaan hyödyntää päätöksenteossa?

 

Tiedon ja päätöksenteon yhdyspintaosaaminen

 

Knowledge brokering on toimintaa, jonka avulla voidaan pienentää tiedon ja käytännön välillä olevaa kuilua ja rakentaa siltoja tiedon tuottajien ja käyttäjien välille. Kyseessä on kuitenkin tiedon jakamista laajempi toimintamalli.

 

Tälle englanninkieliselle sanaparille on yllättävän vaikea löytää napakkaa suomenkielistä vastinetta. Hannu-Pekka Ikäheimo (2019) on määritellyt asiaa ”tutkitun tiedon ja päätöksenteon yhdyspintaosaamiseksi ja sen kehittämiseksi” ja hän on oikeilla jäljillä. Kyse on tiedon siirtämisestä yhdyspinnalta toiselle.

 

Laajasti ymmärrettynä tämä tiedon siirron rajapintaosaaminen pitää sisällään seuraavaa: tiedon hallintaa, tiedon linkittämistä, vaihtoa ja luomista vuorovaikutuksessa muiden kanssa sekä voimavarojen (capacity-building) ja luottamuksen rakentamista. Tiedon yhdyspintaosaamisen tavoitteena on ymmärtää poliittista, sosiaalista ja taloudellista kontekstia ja avustaa päätöksentekoa. (Bornbaum ym. 2015; Phipps 2017.)

 

Itlan yhdyspintaosaaminen alkoi Kasvun tuesta

 

Itlan Kasvun tuki -toimintaan on sisältynyt näyttöön perustuvien menetelmien arviointikriteeristön rakentaminen, menetelmien arviointi − tutkimuksen läpikäynti, menetelmään perehtyminen ja arvion antaminen − menetelmien levittäminen ja implementoiminen sekä näyttöön pohjautuvan toimintakulttuurin rakentamisen tukeminen. Kasvuntuki.fi-sivusto on jäävuoren huippu, tietolähde, jossa arviointityön tulokset on esitetty yleiskielellä ja tieto on alan ammattilaisten käytettävissä.

 

Tarkoituksemme on kehittää Itlaa tulevina vuosina lapsipolitiikan tiedon yhdyspintaosaamisen kansalliseksi ja myös kansainväliseksi suunnannäyttäjäksi. Tiedon siirtämiseksi Itlan kantaverkosta edelleen hyödynnettäväksi käytetään monia eri väyliä: julkaisuja, raportteja, analyyseja, podcasteja ja videota.

 

Tavoite on vaativa, mutta kuitenkin realistinen. Tarkoituksemme on tähän liittyen hakea mallia maailmalta, muun muassa Kanadasta, missä on ansiokkaasti kehitetty päätöksenteon tueksi lapsiin ja perheisiin liittyvissä asioissa niin sanottua rapid learning -metodiikkaa John Lavisin johdolla Toronton liepeillä olevassa McMaster-yliopistossa.

 

Tekstimme lopuksi – ja huipennukseksi – viittaamme kosmologian professori Kari Enqvistiin (2019), joka kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että ”…faktoja enemmän yhteiskuntaelämä kaipaisi kriittistä, erittelevää ajattelua”. Tutkimus tuottaa tietoa, mutta faktat saavat merkityksensä vain asiayhteydestään. Sitä tiedon yhdyspinnoillakin tapahtuu, faktoista syntyy merkityksellistä tietoa, mutta ainoastaan jos, ja vain jos, tiedon tuottamisen ja faktoihin päätymisen prosessit ovat läpinäkyviä.

 

 

Petri Virtanen, toimitusjohtaja

Kirsi Campello, viestintäpäällikkö

 

Blogitekstiä varten on haastateltu professori John Lavista McMaster yliopistosta Kanadasta. Lavis on Department of Health Evidence and Impact -laitoksen professori ja on perustanut ja johtaa McMaster Health Forumia ja Forum+ohjelmaa, joiden tarkoituksena on kehittää tapoja tuoda parasta olemassa olevaa tutkimusnäyttöä päätöksenteon ja järjestelmätason työn tueksi. Professori Lavis vieraili Suomessa Itlan kutsumana helmikuussa 2019.

 

Lähteet

 

Bornbaum CC, Kornas K, Peirson L, Rosella LC (2015) Exploring the function and effectiveness of knowledge brokers as facilitators of knowledge translation in health-related settings: a systematic review and thematic analysis. Implementation science: IS, 10, 162. doi:10.1186/s13012-015-0351-9.

 

Enqvist K (2019).  Tutkijat äkkiä julkisuuteen opettamaan kuinka ajatellaan ja ollaan kriittisiä.  Ylen kolumni. https://yle.fi/uutiset/3-10727419.

 

Ikäheimo HP (2019) Tieteen hyökkäysjoukot eivät riitä – päätöksentekoon tarvitaan osallistavaa tiedon luontia. Sitran blogi.  https://www.sitra.fi/blogit/tietoa-valittavan-toiminnan-tehostaminen-ei-yksin-riita/.

 

McIntyre L (2006) Dark ages. The case for a science of human behaviour. The MIT Press, Cambridge Massachusetts.

 

Monk R (1990) Ludwig Wittgenstein. The duty of a genius. Vintage, New York.

 

Phipps DJ, Brien D, Echt L, Kyei-Mensah G, Weyrauch V (2017) Determinants of successful knowledge brokering: a transnational comparison of knowledgeintermediary organizations.  Research for All, 1 (1), 185–97. doi: 10.18546/RFA.01.1.15.

 

Ylijoki OH, Lyytinen A, Marttila L (2011) Different research markets: a disciplinary perspective. Higher Education (00181560), 62(6), 721–740.  https://doi.org/10.1007/s10734-011-9414-2.

 

 

10.4.2019

Itla rekrytoi: kehitysjohtaja, asiantuntija ja tiedeasiantuntija

Itla rekrytoi: kehitysjohtaja, asiantuntija ja tiedeasiantuntija

 

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr. (Itla) edistää ja tukee Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta. Säätiö on nopeasti kehittyvä, kasvava ja kansainvälistyvä toimija lapsi- ja perhepoliittisella kentällä.

 

Säätiö hakee nyt palvelukseensa kehitysjohtajaa, asiantuntijaa ja tiedeasiantuntijaa.

 

Tehtäviin valittavilta toivomme joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, itseohjautuvuutta, kielitaitoa, reippautta, aloitteellisuutta, intoa edistää säätiön strategiaa ja sopeutumista kasvavan organisaation muutoshaasteisiin.

 

Nyt auki julistettavat tehtävät ovat uusia ja ne täytetään toistaiseksi voimassa olevina. Tehtäviin valittaville tarjoamme merkityksellisen työn lapsen etua ajavassa säätiössä, innostavan työyhteisön ja hyvät työsuhde-edut.

 

Kehitysjohtajan tehtävänä on säätiössä käynnistettävän lapsipolitiikan innovaatiotoiminnan johtaminen ja toiminnan toteuttaminen yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Säätiön innovaatiotoiminnalla tuetaan lasten ja perheiden palvelujen tutkimusavusteista uudistamista Suomessa. Tarkoituksena on organisoida mm. vuosittainen haastelähtöinen lasten palvelujen innovaatiokilpailu, tukea innovatiivisia hankkeita tutkimusrahoituksella ja organisoida lapsipolitiikan ennakointiverkosto.

 

Kehitysjohtajalta toivomme soveltuvaa tohtorintutkintoa ja edellytämme vähintään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vankkaa kokemusta ja näyttöä lasten, nuorten ja perheiden innovaatiotoiminnasta ja innovaatioihin liittyvästä tutkimustoiminnasta. Edellytämme myös johtamiskokemusta, kokemusta yhteiskunnallisten sidosryhmien kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja näkemyksellisyyttä lapsipolitiikan ajankohtaisista haasteista.

 

Asiantuntijan tehtävänä on osallistua säätiön innovaatiotoiminnan suunnitteluun ja implementointiin kehitysjohtajan apuna. Asiantuntija osallistuu myös muihin strategisiin tehtäväkokonaisuuksiin uudistuvassa organisaatiossamme, muun muassa tapahtumatuotantoon.

 

Asiantuntijalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta vastaavista tehtäväkokonaisuuksista, viestinnällisiä taitoja ja kokemusta toimimisesta yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa.

 

Tiedeasiantuntijan tehtävänä on osallistua säätiön Kasvun tuki -portaalin interventioarvioinnin kehittämiseen ja toimitustyöhön yhdessä muun henkilöstön kanssa. Tiedeasiantuntija osallistuu lisäksi yhteisövaikuttavuuden arvioinnin kehittämiseen ja arviointityökalun pilotointiin osana säätiön kehittämistyötä. Tiedeasiantuntijan työnkuvaan kuuluu myös lapsipoliittiseen tiedon kokoamista, analysointia ja raportointia.

 

Tiedeasiantuntijalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, osaamista ja ymmärrystä tutkimusmenetelmistä (erityisesti interventiotutkimuksissa käytettyjen menetelmien tuntemusta), kykyä tieteellisten tutkimustulosten yleistajuistamiseen niin kirjallisesti kuin suullisestikin sekä lapsi- ja perhepalvelujärjestelmän tuntemusta ja kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

 

Kaikki tehtävät ovat uusia ja täytetään toistaiseksi.

 

Tiedeasiantuntijan toivotaan aloittavan kesäkuun alussa 2019. Kehitysjohtaja ja asiantuntijan aloitusajankohta on elokuussa 2019.

 

Hakuaika päättyy 23.4. klo 15.00

 

Hakemukset palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen pyydämme toimittamaan sähköisesti tiistaihin 23.4. klo 15.00 mennessä osoitteella rekry @ itla.fi. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään otsikoksi se tehtävä, jota olet hakemassa ja nimeä liitetiedostona oleva hakemus ja ansioluettelo muodossa ”sukunimi-tehtävä”.

 

Lisätiedot

 

Lisätietoja kaikista tehtävistä antaa toimitusjohtaja Petri Virtanen (sähköpostitse petri.virtanen @ itla.fi ja puhelimitse 050 3187068 tiistaina 9.4. klo 12.00-15.30 tai perjantaina 12.4. klo 12.00-15.00).

 

Tiedeasiantuntijan tehtävästä kehitysjohtaja Petra Kouvonen (sähköpostitse petra.kouvonen@itla.fi tai puhelimitse 041 455 2280) tai tieteellinen päätoimittaja Marjo Kurki (sähköpostitse marjo.kurki@itla.fi tai puhelimitse 044 271 0797).

 

Itla – Siltoja tutkimuksen, käytännön ja päätöksenteon välille