Olemme tehneet päivitystöitä verkkosivujen englannin- ja ruotsinkielisiin versioihin. Tieto, innovaatiot, koulutus ja tietoa meistä löytyvät nyt molemmilla kielillä. Lisäksi Itlan strategia on julkaistu selkosuomeksi.
Säätiön tarkoituksena on lasten ja nuorten aseman ja tulevaisuuden parantaminen Suomessa. Yksi Itlan toimintaa ohjaavista periaatteista on kansainvälisyys. Kansainvälisen yhteisön osana vertailukehitetään toimintoja, etsitään hyviä käytäntöjä siihen kuinka lähestyä tämän päivän haasteita johtamisen, tutkimuksen ja innovaatioiden näkökulmasta. Kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on myös levittää suomalaista tietotaitoa ulkomaille.
Englannin- ja ruotsinkieliset sivut palvelevat kotimaista, pohjoismaista ja kansainvälistä yhteistyötä kertomalla Itlan toiminnasta, tavoitteista ja strategiasta, jonka pohjalta säätiö toimii.
Itlan strategia on julkaistu myös selkosuomella
Selkokieli on yleiskieltä helpompaa suomea ja se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä. Selkokielisen strategian tavoitteena on kertoa Itlan toiminnasta ymmärrettävällä tavalla mahdollisimman monelle suomalaiselle.
Selkokielinen versio löytyy täältä.