Koronakriisin iskettyä yhteiskuntaamme ja koulujen sulkeuduttua ymmärsimme Vennerillä, että 1,5 vuoden ajan tekemämme työ on tarpeellisempaa kuin ikinä aikaisemmin. Nyt jos koskaan jokaisessa perheessä tarvitaan ravitsevaa ruokaa, yhteistä tekemistä, iloa sekä immuniteetin vahvistamista.
Tällä hetkellä on erityisen tärkeää syödä monipuolisesti. Lisääntynyt kotona vietetty aika tarjoaa myös mahdollisuuden uuden oppimiseen ja perusasioista nauttimiseen, vaikka samaan aikaan taloudellinen epävarmuus lisää, valitettavasti, ulkoisen avun tarvetta perheissä. Tässä uudessa, akuutissa tilanteessa, kun ympäristöön ei voi vaikuttaa ja tulevaisuus on epävarmaa, monia meistä auttaa tunne siitä, että saa itse tehtyä konkreettisia asioita – kuten hyvää tekevää, maukasta ruokaa. Tarvitsemme kokemuksia onnistumisesta ja siitä, että pystymme itse vaikuttamaan esimerkiksi ruoan terveellisyyteen. Vennerin ideologian mukaan kaikilla on oikeus ravitsevaan ruokaan yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta – ravitsemukselliseen tasa-arvoon. Mahdollisuus tasa-arvoon lisääntyy, kun ihmiset oppivat tekemään ruokaa edullisista, kaikkien saatavilla olevista raaka-aineista.
Venner-ruokakassi on vaikuttavaa, voimauttavaa ruoka-apua. Se on vitamiinirikas, runsas kokonaisuus, joka sisältää yli 10 kiloa tuoreita raaka-aineita, ravitsevia kasviproteiineja ja kananmunia, runsaasti polyfenolia sisältävää oliiviöljyä, immuniteetille välttämätöntä D-vitamiinia sekä hedelmiä. Venner-ruokakassi opettaa ruokaohjeiden sekä e-kokkikurssin avulla perheille, miten pitää huolta ravitsemuksesta myös tässä muuttuvassa tilanteessa. Kriisi on osaltaan osoittanut, että jokaisessa perheessä tulisi osata tehdä ravitsevaa ruokaa lapsille itse, eikä lämmin ruoka voi olla vain kouluruuasta riippuvaista.
Apua laajamittaisella yhteistyöllä
Ymmärsimme, että pienenä, tuoreena toimijana ratkaisumme voisi tuoda apua tuhansille perheille nopealla aikataululla vain laajamittaisen yhteistyön avulla. Otimme yhteyttä Itlaan, koska tiesimme, että Itlan organisaatiossa ajatellaan asioita uudella tavalla ja etsitään innovatiivisia ratkaisuja lapsiperheiden haasteellisiin tilanteisiin. Itla yllätti jopa meidät ketteryydellään, ja pian meillä oli laaja, yhteisen tavoitteen jakava kumppaniverkosto koossa. Syntyi upea Jokaiselle lapselle lounas -kampanja. Uuden ratkaisun omaavana, tuoreena yhteiskunnallisena toimijana on todella hienoa ja opettavaista olla kampanjamme myötä yhteistyössä pitkäaikaisesti vaikuttavaa työtä tekevien järjestökumppanien kanssa. Olemme yhteisessä rintamassa Itlan, Ensi – ja turvakotien liiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Marttaliiton ja Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. Mukana ovat alusta saakka olleet myös Tradeka sekä Tiina ja Antti Herlinin säätiö.
Järjestöjen avulla apu oikeaan osoitteeseen
Jokaiselle lapselle lounas -kampanjan käytännön työ lähti toteutumaan nopeasti. Jo seuraavalla viikolla kampanjapäätöksen jälkeen tuhat Venner-ruokakassia toimitettiin apua tarvitsevien perheiden kotioville ympäri Suomen: pääkaupunkiseudulle, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään sekä Ouluun. Tämä vaati saumatonta yhteistyötä Kauppahalli24:n logistiikan, meidän ja kampanjan muiden toimijoiden kesken sekä järjestöjen huikeaa valmiutta löytää juuri eniten apua tarvitsevat asiakkaat. Vennerin pitkäaikainen kumppani Hope ry on myös auttanut perheiden löytämisessä.
Nopeasti kampanja sai tuulta alleen ja myös muita upeita yhteisöjä ja yrityksiä mukaan!
Tällä erää olemme toimittaneet viiden kuluneen viikon aikana yhteensä lähes 4000 ravitsevaa ruokakassia perheille kampanjan kaupunkien lisäksi myös Joensuuhun, Kokkolaan ja Rovaniemelle. Tämä tarkoittaa yli 157 000 ruoka-annosta, eli saman verran kylläisiä, fiksulla ruoalla täytettyä vatsoja. Kampanja jatkuu edelleen toukokuun loppuun saakka, ja apumme tulee tavoittamaan toukokuun aikana myös muiden kaupunkien lapsiperheitä ympäri Suomen. Yhteensä olemme myyneet kampanjassa jo 4560 ravitsevaa ruokaratkaisua viikon tarpeisiin.
”En voi sanoin kuvailla, miten helpottavaa tämä oli. aivan itku pääsi, kun purin laatikkoa. Laatikko oli niin näppärä, siinä on kaikki millä pärjätään viikoksi eteenpäin ja reseptit oli ihanan helpon näköisiä ja ohjeet selkeät. Tämä oli meidän perheen pelastus.” Asiakaspalaute
Ruoka-avusta voimannuttavaan yhdessä tekemiseen
Palaute kasseista on ollut kiitollista ja Venner-kassi on yllättänyt sen saaneet positiivisesti ruuan määrällä, monipuolisuudella, tuoreudella ja laadulla. Perheet ovat olleet innostuneita helpoista ohjeista ja yhdessä tehtävistä ruuista. Onnen itkulta ei ole vältytty, kun perheet ovat yhdessä tutkineet ruokalaatikon sisältöä ja tutustuneet tuoreisiin, värikkäisiin raaka-aineisiin. Venner-kassi on onnistunut myös akuuttina ruoka-apuna tavoittamaan Vennerin oleellisen sanoman; kun ruuanlaitto muuttuu pakkopullasta innostuksen aiheeksi ja yhteiseksi tekemiseksi, on sen vaikuttavuus pitkäaikainen ja arjen hallintaa helpottava. Moni kertoo yllättyneensä kasvisruuan ja yksinkertaisten raaka-aineiden maukkaudesta. Lisäksi perheet ovat kertoneet omanarvon sekä hallinnan tunteiden lisääntymisestä haastavassa tilanteessa.
“Oi että! Kiitos venner kassista, nyt on linssikeitto tuloillaan! Ihanan tuoreita kaikki. Nyt sai vielä reseptitkin, niin saan tehtyä maukkaampaa kasvisruokaa, kun en oikein ole osannut. Lapsikin maistoi rohkeasti ja tykkäsi, vaikka oli ennakkoluuloinen kasvisruokia kohtaan!” Asiakaspalaute
Konkreettinen hyöty perheelle, pitkäaikainen investointi yhteiskunnan hyvinvointiin
Uskomme yhdessä siihen, että kun autamme ihmisiä arvostavalla tavalla, houkutellen esiin potentiaalia myös omistajuuteen ruuan suhteen, siirrymme akuutista auttamisen näkökulmasta luomaan pitkäaikaista osaamista sekä asennemuutosta. Avusta tulee ”almun” sijaan paitsi konkreettista hyötyä, myös osallistava kokemus, ja yhteiskunnan näkökulmasta investointi kansanterveyteen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lisäämiseen. Kodin ruokakokemukset ja asenteet siirtyvät myös seuraaville sukupolville. Kokemus avun kohteena olosta itse apua hyödyntäväksi, aktiiviseksi, voimaantuneeksi perheeksi on hätkähdyttävä mahdollisuus.
Olemme Vennerillä suunnattoman kiitollisia siitä, että tavoitimme oikealla hetkellä yhteistyökumppanit, jotka uskovat samaan kuin me. Yhteistyökumppanit, jotka näkevät, että uudet ratkaisut ansaitsevat tulla kokeilluiksi, ja ymmärtävät ravinnon vaikutuksen kokonaishyvinvointiin. Voimme päättää annammeko perheelle kalan, vai opetammeko heidät kalastamaan. Huikeaa, että kampanja on mahdollistanut jälkimmäisen keinon, eikä akuutissa tilanteessa avun vaikuttavuutta ole unohdettu. Kiitos jokaiselle kampanaan osallistuneelle taholle, että viette kanssamme ravitsemuksellista tasa-arvoa eteenpäin!
Emilia Järvinen (YTM, sosiaalipsykologi) ja Tuulia Järvinen (ETM, elintarvike-ekonomia)
Kirjoittajat ovat Vennerin perustajajäseniä, jotka uskovat ravitsevan ruuan, uusien ratkaisujen ja empatian voimaan.
Venner on yhteiskunnallinen yritys, joka on olemassa hyvinvoinnin polarisaation kaventamiseksi. Arvo ry palkitsi Vennerin vuoden 2019 vaikuttavimpana ARVO-tekona.