Maaliskuun Lapsuuden rakentajat hyvinvointijohtamisen työpaja järjestetään yhteistyössä Leedsin kaupungin kanssa. Leedsin tapa järjestää lasten ja perheiden tuki on innovatiivinen esimerkki lapsikeskeisesti järjestetyistä lasten ja perheiden palveluista.
Leedsin kaupungin lasten ja perheiden palvelut ovat kokeneet merkittävän muutoksen viimeisen 10 vuoden aikana. Työpajassa keskitytään siihen, kuinka Leedsissä siirryttiin arvostavaan, suhdeperusteiseen ja lapsikeskeiseen toimintamalliin. Kuulemme keskeisistä tekijöistä, jotka johtivat Leedsin kaupungin palveluiden muutokseen ja sosiaalityön käytäntöjen kehittämiseen. Kuinka johtajuus muuttui ja miten kulttuurin muutos tehtiin?
Näistä aiheista kertoo Leedsin kaupungin lasten palveluiden apulaisjohtaja Saleem Tariq.
Saleem (Sal) Tariq on toiminut sosiaalityöntekijänä ja johtajana kaikilla sosiaalityön tasoilla Leedsissä. Tariq on restoratiivisten ja suhdeperusteisten menetelmien innokas puolestapuhuja, ja kiinnostunut siitä, kuinka niiden avulla saadaan aikaan systeemistä muutosta. Vuonna 2019 Tariq palkittiin Officer of the Order of the British Empire arvonimellä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden hyväksi tekemästään työstä.
Saleem Tariq alustaa englanniksi, mutta työpajan keskustelua voidaan käydä myös suomeksi.
Maaliskuun työpaja järjestetään tiistaina 9.3.2021 klo 13-15 Zoomissa.
Ilmoittaudu mukaan tästä. Ilmoittautuminen päättyy 8.3.2021.
Kevään työpajojen aikatauluihin voit tutustua täällä.
Tervetuloa!
Lisätiedot
Tapahtumakoordinaattori Heli Koivula, heli.koivula@itla.fi