Kun lapsen on vaikea luottaa aikuisten hyväntahtoisuuteen ja ratkaisuihin, hänen on vaikea luottaa myös itseensä. Sosiaalikasvattaja Ville Turkka kertoo, miten aikuinen voi rakentaa luottamusta pala palalta.
”Tänään ei sit heitetä mitään vitun apinoita millään vitun kävyillä.”
Nämä sanat olivat minun korvilleni, sielulleni ja mielelleni parhaita moneen aikaan kuullessani ne autoni takapenkiltä viedessäni kahta poikaa, eka- ja tokaluokkalaista, Korkeasaareen.
Olin heitä puolen vuotta opettanut, koko kevään. Heillä oli lyhennetty kouluviikko. Perusturvallisuus oli jostain syystä jäänyt rakentumatta. Turvallisuus ylipäätään oli heidän lähellään jatkuvassa hälytystilassa.
Heillä oli suuria vaikeuksia luottaa aikuisten ratkaisuihin. Heillä oli suuria vaikeuksia uskoa, että lähellä toimivat aikuiset halusivat heille hyvää. Heillä oli suuria vaikeuksia uskoa itseensä oppijoina, ihmisinä ja persoonina.
Se ei vauhtia kuitenkaan haitannut. Päinvastoin.
Luottamus rakentuu yhdessä oppimalla
Opettaessani heitä aloittelimme pienin askelin.
Opetin heitä luottamaan itseeni ja itseensä. Autoin heitä uskomaan, että lukeminen, laskeminen, kirjoittaminen ja oppiminen ylipäätään oli mielekästä ja palkitsevaa.
Luottamus välillämme kasvoi jokaisen tapaamisen jälkeen. Välillä nauroimme, itkimme, huusimme puolin ja toisin. Kertaakaan emme tuntien jälkeen eronneet turhautumisista huolimatta viha mielessä.
Jokaisella tunnilla koulun pienissä ryhmätiloissa saavutimme yhdessä jotain arvokasta. Opimme itsestämme, kirjoista, toisistamme ja maailmasta.
Jokaisella tunnilla sattui asioita, joita ei suoranaisesti voida sanoa akateemisiksi saavutuksiksi.
Tärkeintä heidän kanssaan oli luottamuksen ja turvallisen yhdessäolon rakentaminen. Oppia maltilla.
Luottamus vaatii ripauksen rakkautta
Jos et voi tai osaa luottaa toisiin, olet hukassa. Itseltäsi ja muilta.
Siis hukassa, ei piilossa. Sinulle on turha opettaa sääntöjä toisten kunnioittamisesta ja yhteisistä pelisäännöistä. Sinä et luota ja sinuun ei luoteta.
Lopulta et ehkä osaa enää edes yrittää luottaa. Opit hankkimaan itsellesi tilaa ja oikeuksia väkivallan tai sen uhan avulla. Jotta saat itsellesi (tarvittavaa tilaa ja) kunnioitusta. Väkivallalla.
Luottamuksen palauttaminen tai pahimmillaan nollasta rakentaminen tällaisen lapsen kanssa vie aikaa. Aikaa, toistoja, rajoittamista, hyväksyntää, pitkäjänteisyyttä, iloa ja sopimista. Ripauksen rakkautta.
Pelkoa ei saisi tällaiselle lapselle näyttää. Sitä tilaa luottamuspulasta kärsivä lapsi käyttää häikäilemättömästi hyväkseen. Ettei tarvitsisi muuttua, koska sekin pelottaa. Olla hyvä.
Rankaiseminen, eristäminen, ryhmästä sulkeminen ja muut keinot eivät toimi. Ne ovat sulkia hattuun. Pehmeät keinot ovat ainoat auttavat. Toinen ihminen, aikuinen, voi auttaa.
Luottamuksen rakentaminen nollasta sataan vaatii hyviä keinoja ja läsnäoloa. Se vaatii myös sen hyväksymistä, että kuulet hyvän pahan keskeltä.
Se vaatii kaikilta armollisuutta. Se vaatii kaikilta huonon eilisen unohtamista. Se vaatii tulkintaa paremmasta tulevasta.
Tämän vuoksi pojista vanhemman, toisluokkalaisen, sanat lämmittivät mieltäni.
”Tänään ei sit heitetä mitään vitun apinoita millään vitun kävyillä” oli varmasti parasta, mitä kevään aikana kuulin heidän suistaan.
Oli ilo kääntyä etupenkiltä pysäköinnin jälkeen taaksepäin ja hymyillä.
Kiitos.
Ville Turkka on sosiaalikasvattaja ja neljän lapsen isä. Turkka on myös Icehearts-toimintamallin keksijä, perustaja ja ensimmäisen joukkueen kasvattaja 1996–2008 sekä lasten ja nuorten kasvattaja ja opettaja vuodesta 1982.
