Siltoja tutkimuksen, päätöksenteon ja käytännön välille 

”Säätiön visio on tehdä Suomesta lapsille maailman paras paikka. Lähtökohtana on yhdenvertaisuus. Toimintamme perustuu lapsen oikeuksien sopimukseen ja tieteellisesti tuotettuun tietoon. Tunnistamme ja analysoimme lasten ja perheiden hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia. Tavoitteemme on vauhdittaa lasten ja perheiden systeemistä palvelujärjestelmän muutosta niin, että lapset ja perheet saavat oikean avun oikeaan aikaan. Tämä edellyttää ennakkoluulotonta sektorirajojen ylittämistä.

Tuotamme ja välitämme ammattilaisille, päätöksentekijöille sekä lapsille ja perheille tietoa lapsien ja perheiden hyvinvointiin liittyvien työmenetelmien ja palvelujen vaikuttavuudesta. Annamme päätöksentekijöille lisäarvoa lapsipolitiikan kysymyksistä järjestämällä johtamiskoulutusta ja edistämällä lasten ja perheiden palvelujen ja työmenetelmien tietoperusteista uusiutumista.   Säätiön toiminnan seurauksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi paranee.”

Säätiön hallituksen puheenjohtaja Petri Pohjonen 

Yhteistyöllä tuloksia

Säätiön toiminta ja asema on muuttunut oleellisesti eduskunnan juhlapäätöksen 2017 myötä. Lahjoituspäätöksen myötä säätiöön kohdistuu paljon odotuksia, mikä on hieno asia.

Säätiö toimii sillanrakentajana, koollekutsujana ja tiedon syntetisoijana lasten hyvinvointiin liittyvien päätöksentekijöiden, tutkimusyhteisöjen ja ammattilaisten välillä ja menestyy yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa. 

Säätiön toiminnan perustana ovat tutkittu tieto, kansainvälisyys ja riippumaton asema eduskunnan alaisena säätiönä.  

Hyvinvoivat lapset tavoitteena  

Ei ole olemassa erillistä lapsipolitiikkaa. Lapsinäkökulman tulee läpäistä kaikki julkisen politiikan alueet, minkä vuoksi lapsi- ja ylipäänsä ihmisvaikutusten arvioinnin edistäminen on toiminnassamme keskeistä.  

Lasten ja perheiden hyvinvoinnilla täytyy olla yhdenvertaiset edellytykset asuinpaikasta riippumatta. Lasten ja perheiden pitää saada apua oikeaan aikaan.

Muutosten tunnistaminen, paikantaminen ja analysoiminen on edellytys lasten hyvinvoinnin yhdenvertaisessa kehittymisessä. Nykyinen lasten palvelujärjestelmä on sirpaleinen ja heikosti koordinoitu. Tavoitteemme on vauhdittaa lasten ja perheiden palvelujärjestelmän systeemistä muutosta niin, että lapset ja perheet saavat tarvitsemansa avun.

Säätiön toiminta perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen sekä lasten hyvinvointia koskevaan tutkimustietoon: keräämme, analysoimme ja välitämme tietoa interventioista, kokeiluista ja palveluista, joissa lapset ja perheet ovat toimijoina.  

Näin toimimme

  • Tietopohjan rakentaminen
    Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia edistävien ja vaikuttavien toimenpiteiden objektiivisen tietopohjan rakentaminen, ylläpitäminen ja levittäminen. Hyvinvointia edistävät toimenpiteet voivat olla työmenetelmiä, ohjelmia, kokeiluja ja palveluita.
  • Innovaatiotoiminta
    Lapsille ja lapsiperheille suunnattuja toimenpiteitä koskevan innovaatiotoiminnan edistäminen (lupaavien käytäntöjen paikantaminen, analysointi, jalostaminen ja levittäminen).  
  • Koulutus
    Lasten ja perheiden hyvinvointia ja kasvua tukevan johtamisosaamisen vahvistaminen lapsipolitiikan päätöksentekijöille
    suunnatulla koulutuksella sekä näyttöperusteisen toimintatavan vakiinnuttaminen koulutuksen ja konsultaation keinoin alan ammattilaisille.

Näitä periaatteita noudatamme

  • Lapsen oikeuksien sopimus ohjaa toimintaamme.
  • Toimimme eettisesti ja yhdenvertaisuus on johtotähtemme.
  • Säätiö toimii kumppanina ja sillanrakentajana lasten hyvinvoinnin asiantuntijoiden välillä. 
  • Tutkittu tieto auttaa meitä ymmärtämään lasten ja perheiden olosuhteita sekä hyvinvointia edistävien työmenetelmien ja palvelujen vaikuttavuutta.
  • Strategisuus tarkoittaa sitä, että tuotamme omalla panoksellamme lisäarvoa.
  • Riippumattomuus on keskeinen voimavaramme.
  • Kansainvälisyys on säätiössä arkipäivää. Rakennamme yhteistyösuhteita alan globaaleihin suunnannäyttäjiin.
  • Dialogisuus viittaa siihen, että laitamme itsemme peliin, perustelemme toimintamme lähtökohtia, toimimme vuorovaikutuksessa ja kuuntelemme muita. Haluamme edistää lapsipolitiikan yhteisöllisyyttä ja uudistumista sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
  • Uudistumismyönteisyys heijastuu kaikessa tekemisessämme. Haluamme aina olla lasten hyvinvoinnin kehittämisen etulinjassa.
  • Toiminnan suunnitelmallisuus perustuu säätiön lahjoitusvarojen huolelliseen ja pitkäjänteiseen sijoittamiseen.  

Tiekarttamme

Tietoa lasten ja perheiden hyvinvoinnista  

Arvioimme lapsiin ja perheisiin liittyviä työmenetelmiä, ohjelmia, kokeiluta ja palveluita. Levitämme toimenpiteiden vaikuttavuutta koskevia suosituksia ja juurrutamme toimenpiteitä koulutuksen, konsultaation ja tutkimuksen keinoin.

Uusia avauksia 2020-2022
  • Laajennamme lasten ja perheiden hyvinvointia koskevaa tietopohjaa. Tuotamme tietoa erilaisissa muodoissa ja uusissa jakelukanavissa.
  • Perustamme interventio- ja implementaatiotutkimuksen lahjoitusprofessuurin vuosille 2020-2022.
  • Rakennamme Näyttöakatemian. Osallistumme näyttöperusteisen menetelmiä ja palvelujen koskevan tutkimustiedon levittämiseen Suomessa kouluttamalla ja konsultoimalla lapsipalvelujen ammattilaisia ja heidän esimiehiään. Tätä varten rakennetaan vuoden 2021 kevääseen mennessä valtakunnallinen Näyttöakatemia eli näyttöön perustuva ekosysteemi. Mukaan kytketään keskeiset ministeriöt (VM, STM ja OKM) ja virastot (THL, OPH) sekä koulutus- ja konsultaatiopalvelujen tuottajat. Säätiö osallistuu ekosysteemiin koordinoijana, ohjaajana ja osittaisrahoittajana.

Innovaatiotoiminta 

Edistämme lasten ja lapsiperheiden toimenpiteiden – työmenetelmät, toimintamallit, kokeilut ja palvelut – lupaavien käytäntöjen innovatiivisuutta vahvistamalla niiden tutkimusavusteisuutta ja systemaattisia kehitysprosesseja. 
Uudistamme lasten ja lapsiperheiden palveluja haastelähtöisen innovaatiotoiminnan avulla (ennalta määritellyt uudistumistarpeet ja tutkimukselliset kriteerit).  

Uusia avauksia 2020-2022
  • Järjestämme vuosittaisen lapsiperheiden palvelujen innovaatiokilpailun ennalta määritellyillä kriteereillä ja vahvistamme innovatiivisten lasten ja perheiden palvelujen tutkimukseen perustuvaa tietopohjaa. 
  • Organisoimme lasten ja perheiden hyvinvoinnin, lapsipolitiikan ja -palvelujen ennakointiverkoston toiminnan. 
  • Käynnistämme lasten ja perheiden palvelujen innovaatiotoimintaan liittyvän tutkimustietoon perustuvan kokeilutoiminnan. 

Lasten hyvinvointia edistävä johtamiskoulutus  

Järjestämme yhteiskunnan johtaville päätöksentekijöille #Lapsuuden rakentajat -johtamiskoulutusta, jonka tarkoituksena on edistää lasten ja perheiden hyvinvointia. Pitkäkestoisen johtamiskoulutuksen avulla rakennamme yhteistä näkemystä lapsipolitiikan ja lasten hyvinvoinnin kysymyksistä ja edistämme lapsimyönteisen yhteiskunnan kehittymistä.

Uusia avauksia 2020-2022
  • Käynnistämme ja toteutamme pitkäkestoisen johtamiskoulutuksen päätöksentekijöille (eduskunta, ministeriöt, kunnat, valtakunnalliset kansalaisjärjestöt, toimialan yritykset, keskeiset tutkimuslaitokset, merkittävät kansalliset yritykset) vuosina 2020-2022.
  • Vuosina 2021-2022 järjestämme 1-2 niin sanottua potentiaalikoulutusta, joilla kehitetään lapsipolitiikan ja palvelujärjestelmän johtamisen strategista kyvykkyyttä tulevaisuuden tarpeita silmällä pitäen. 

Viestintä  

Viestintä on strateginen osa säätiön toimintaa. Viestinnällä tehdään näkyväksi säätiön toiminta-ajatus, visio, toimintaperiaatteet, arvot ja käytännön toimet.  

Uusia avauksia 2020-2022
  • Viestimme monipuolisesti eri kanavissa. Lisäämme sosiaalisen median, videoiden ja podcastien käyttöä. 
  • Osallistumme SuomiAreena 2020 -tapahtumaan pääyhteistyökumppanina yhdessä Plan International Suomen ja alan keskeisten toimijoiden kanssa.  

 

Strategia on hyväksytty säätiön hallituksessa syyskuussa 2019.