Itlan tilaamassa ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamassa Mikä auttaa? -raportissa tarkastellaan tutkimusperustaisia ja käytännössä toimivia työmenetelmiä teininä sijoitettujen lasten hoidossa. Selvityksen ja sen pohjalta laadittavan politiikkasuosituksen julkaisuwebinaari järjestetään keskiviikkona 10.2. klo 13–15.
Tilaisuudessa käydään läpi Mikä auttaa? – Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmät teininä sijoitettujen lasten hoidossa -raportin keskeisiä havaintoja sekä näkökulmia parhaillaan lausuntokierroksella olevaan lastensuojelun vaativan sijaishuollon lakimuutosehdotukseen.
Tilaisuudessa kuullaan puheenvuorot selvityksen toimittaja ja tutkimusprofessori Tarja Heinolta, THL:n erikoistutkija Marko Manniselta sekä Aseman Lapset ry:ssä työskentelevältä rikosseuraamusalan sosionomi Julia Saarholmilta.
Puheenvuorojen jälkeiseen paneelikeskusteluun on kutsuttu Osallisuudenaika ry:n projektityöntekijä Maya Waitara, Pesäpuu ry:n asiantuntija Onni Westlund, Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen sekä Helsingin Ensikoti ry:n toiminnanjohtaja ja Itlan hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kurttila.
Ilmoittaudu webinaariin tästä.
Ohjelma
13.00–13.05 Tervetuloa
13.05–13.30 Mikä auttaa? – selvitys pähkinänkuoressa
Selvityksen toimittaja ja tutkimusprofessori Tarja Heino, THL
13.30–13.45 Sovittelun ja verkostotyön mahdollisuudet nuorten rikoskierteiden katkaisussa
Rikosseuraamusalan sosionomi Julia Saarholm, Aseman Lapset ry
13.45–14.00 Hyvän hoidon viisiapila
Erikoistutkija Marko Manninen, THL
Klo 14.00–14.40 Paneelikeskustelu
Projektityöntekijä Maya Waitara, Osallisuuden Aika ry
Kansanedustaja Hanna Sarkkinen, Vasemmistoliitto
Toiminnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kurttila, Helsingin ensikoti ja Itla
Asiantuntija Onni Westlund, Pesäpuu ry
Paneelikeskustelun vetäjänä toimii kehitysjohtaja Tiina Ristikari, Itla.
14.40–15.00 Yleinen keskustelu ja yhteenveto
Tervetuloa!
Lisätiedot:
Asiantuntija Mari Hirvonen, Itla, mari.hirvonen@itla.fi, 044 363 7276