Viime aikoina media on kiinnittänyt huomiota nuoriin, jotka harjoittavat väkivaltaa ja ovat uhkaavia toisia nuoria kohtaan. Vaikka ilmiö sinällään ei ole uusi, ja tilastot näyttävät nuorten harjoittaman väkivallan jopa vähentyneen viime vuosina, ovat sen uudenlaiset muodot ja raakuus herättäneet pelkoa jengiytymisestä.

Pelkoa on herättänyt erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten ja laitoksissa asuvien nuorten segregoituminen suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen myötä väkivallan lisääntyminen näiden nuorten keskuudessa. Pyrkimyksiä puuttua nuorten väkivaltakäyttäytymiseen on useita, mutta vahvasti vaikuttavaa interventioita tai ennaltaehkäisymenetelmää ei ole vielä löydetty.  

Nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen lopettamiseen ei varmasti ole yhteiskunnallista pikaratkaisua, mutta ehdotamme tässä kirjoituksessa näkökulmaa, jossa väkivaltaisen käyttäytymisen yksilölliset taustat huomioitaisiin entistä voimakkaammin ja yhteiskunnalliset toimenpiteet rakennettaisiin tällaiseen tarkasteluun pohjautuen. Tällä hetkellä median mukaan kyse on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla noin 150 nuoresta. Tällaisen joukon lähestyminen ja ongelmiin tarttuminen tässä kuvaamallamme tavalla on varsin hyvin mahdollista, jos siihen löytyy yhteiskunnallista ja poliittista tahtoa.

Kaltoinkohtelu, trauma ja kostoajatukset väkivaltaisuuden taustalla

Olemme viimeaikaisissa tutkimuksissamme pyrkineet valottamaan kokonaisvaltaisesti kuvaa nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen syistä. Niin tutkimus kuin käytännön toimetkin ovat alalla olleet melko staattisia perustuen pitkälti havaintoihin väkivaltaisten nuorten vähäosaisuudesta, vanhempien valvonnan puutteesta ja itsehillinnän ongelmista. Nämä niin sanotut perinteiset selitystekijät tulee ilman mutta huomioida väkivaltaisuuteen puuttumisessa jatkossakin, mutta rinnalle tarvitaan uusia menetelmiä ja ulottuvuuksia. Omat löydöksemme osoittavat, että erityisesti nuorten kaltoinkohtelukokemukset, traumatisoituminen ja kostoajatukset on huomioitava ongelmaa ratkaistaessa.

Ensinnäkin, uhritutkimusaineistoon pohjautuvassa tutkimuksessamme (n= 5762) havaitsimme että noin 40 % suomalaisnuorista kokee henkistä tai fyysistä väkivaltaa vanhempiensa taholta ja että erityisesti fyysiselle väkivallalle altistumisella on merkittäviä seurauksia niin lasten ja nuorten mielenterveyteen (Peltonen ym. 2010) kuin heidän ihmissuhteisiinsa, riskikäyttäytymiseensä ja rikollisuuteensakin (Ellonen ym., 2013).

Toiseksi, laajaan syntymäkohorttiin (n=913675) perustuvassa tutkimuksessamme havaitsimme, että traumatisoituminen oli vahvasti yhteydessä nuorten väkivaltaisuuteen (poliisin tietoon tulleisiin väkivaltarikoksiin) (Peltonen ym. 2020). Huomionarvoista oli, että tämä yhteys pysyi, vaikka kontrolloimme muut mielenterveys- ja päihdediagnoosit sekä useita muita perinteisesti väkivaltaisuuteen liitettyjä taustatekijöitä sekä lopulta myös geneettiset tekijät käyttämällä sisarusaineistoa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että silloin kun traumatisoitumisen taustalla on kaltoinkohtelu tai muu perhesuhteisiin liittyvä järkyttävä kokemus, on yhteys nuoren omaan väkivaltaisuuteen vielä selkeämpi.

Kolmanneksi, laajassa suomalaisille yläkouluikäisille (n=6061) tehdyssä tutkimuksessamme havaitsimme, että kostoon liittyvät ajatukset ja asenteet ovat merkittävällä tavalla yhteydessä toteutuneisiin väkivallan tekoihin. Myös tässä tutkimuksessa merkittävää oli se, että yhteys kostoajatusten ja toteutuneen väkivallan välillä säilyi, vaikka kontrolloimme ns. perinteiset väkivaltaisuuden taustalla vaikuttavat tekijät, kuten väkivallan uhriksi joutumisen, ystäväpiirin epäsosiaalisen käyttäytymisen ja taipumuksen heikkoon itsehillintään (Lowe ym., 2020).

Tutkimusnäyttöön pohjaava väkivaltaisuuteen puuttuminen

Kun pohditaan nuorten väkivaltaisuutta, kysymys ei siis välttämättä ole pelkästään valvonnan puutteesta tai haitallisten käyttäytymismallien omaksumisesta, vaan monimutkaisemmasta uhatuksi tulemisen kokemuksesta ja sitä kautta kehittyneistä mekanismeista puolustautua ja ylläpitää psyykkistä tasapainoa haitallisin keinoin. Ymmärrys riskitekijöiden kirjosta ja niiden kartoittaminen jokaisen nuoren kohdalla yksilöllisesti on paras mahdollinen alku tehokkaalle puuttumiselle ja mahdollisuuksille tarjota vaikeuksissa olevalle nuorelle vaihtoehtoja kohti parempaa tulevaisuutta ja elämänhallintaa. Sillä missä roolissa ja millaisella yhdistelmällä nämä riskitekijät toimivat juuri tietyn nuoren kohdalla, on suuri merkitys tehokkaan avun kannalta.

Jos lapsi tai nuori elää kaltoinkohtelevassa ympäristössä, ensisijainen interventio on turvallisten kasvuolosuhteiden takaaminen. Jos taustalla on kaltoinkohtelun aiheuttama traumatisoituminen sillä tasolla, että nuori kärsii posttraumaattisen stressihäiriön tuottamista oireista, voi olla tärkeää lähteä hoitamaan tätä osatekijää ennen muita interventioita.

Jos nuori on sosiaalistunut haitallisella tavalla omaksuen kostoon ja väkivallan oikeutukseen liittyviä ajatusmalleja, pitäisi aikuisen olla näistä tietoinen ja kohdentaa apu siihen, että tällaisen maailmankuvan tilalle voisi rakentua vaihtoehtoisia selitysmalleja ja ennen kaikkea todisteita siitä, että toisenlaisillakin ongelmanratkaisutavoilla voidaan saavuttaa itseä tyydyttäviä ratkaisuja.

Suomessa vakavaa väkivaltaa käyttää toistaiseksi rajattu joukko nuoria. Konkreettisten toimien avulla tämän joukon toiminta on vielä mahdollista katkaista. Samalla on tarpeen kehittää malli tulevia tilanteita varten. Väkivaltaisiin rikoksiin osallistuneiden alaikäisten nuorten eristämisen sijaan tai ohelle voisi kehittää mallin, jossa nuori otetaan vahvojen psykososiaalisten toimenpiteiden piiriin. Näiden toimenpiteiden ensimmäisenä askeleena tulisi olla tutkimukseen perustuva taustatekijöiden kartoitus ja sen jälkeen näihin tekijöihin tarkasti kohdennettu puuttuminen. Tämä puuttuminen tapahtuisi erityisessä väkivaltaisille nuorille tarkoitetussa, tukeen ja hoitoon kohdentuvassa psykososiaalisessa osaamisyksikössä. Siellä räätälöitäisiin kullekin nuorelle sopivat toimet joko yksilö- tai ryhmätasolla, perus- ja interventiotutkimuksen tietoon nojaten. Malli voidaan nähdä kalliina mutta sitä ovat myös ne henkiset ja aineelliset seuraukset joita väkivallan avulla itsensä aikuiseksi kasvattava nuori saa aikaan itselleen ja ympäristölleen.

       

Kirsi Peltonen, PsT., Mielenterveyden psykologian dosentti

Noora Ellonen, YTT, Kriminologian dosentti

 

Lähteet

Ellonen, N., Piispa, M., Peltonen, K. & Oranen, M. (2013). Exposure to Parental Violence and Outcomes of Child Psychosocial Adjustment. Violence and Victims, 28. https://doi.org/10.1891/0886-6708.28.1.3

Lowe, C.C., Ellonen, N., Lee Miller, B. & Peltonen, K. (2020), Best Served Cold: Vengeful Attitudes and Violence among Finnish Adolescents. Deviant Behavior, ahead of print. https://doi.org/10.1080/01639625.2020.1789379

Peltonen, K., Ellonen, N., Larsen, H. B., & Helweg-Larsen, K. (2010). Parental violence and adolescent mental health. European child & adolescent psychiatry, 19(11), 813–822. https://doi.org/10.1007/s00787-010-0130-8

Peltonen, K., Ellonen, N., Pitkänen, J., Aaltonen, M., & Martikainen, P. (2020). Trauma and violent offending among adolescents: a birth cohort study. Journal of Epidemiology & Community Health, ahead of print. https://doi.org/10.1136/jech-2020-214188

Lue seuraavaksi