Hallitusohjelman lupaus
Pääministeri Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa todetaan sivuilla 144-145, että hallitus käynnistää parlamentaarisen valmistelun lapsistrategian aikaansaamiseksi Suomeen. Tarkoitus on, että strategia perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja että strategian ytimeksi rakennetaan hallituskauden ylittävä pitkän aikavälin visio. Ajatuksena on, että Suomesta tulisi aidosti lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että parlamentaarisesti valmisteltavan strategian tulee perustua tutkimustietoon ja että hallitus sitoutuu muun muassa arvioimaan tekemiensä päätösten lapsivaikutuksia ja edistämään lapsibudjetointia.
Hallitusohjelmassa mainitut lapsistrategiaan liittyvät asiat ovat isoja lupauksia, jotka eivät toteudu itsestään. Paljon on hallituksen nyt lupaamissa asioissa edelleen tehtävää. Esimerkiksi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö julkaisi 4.6.2019 teettämänsä selvityksen julkisen politiikan lapsivaikutusten arvioinnista valtion ja kuntien päätöksenteossa.
Selvityksen tulos on tavallaan karu: edellisten hallitusten ohjelmissa olleet lupaukset päätösten lapsivaikutusten arvioinnista ovat viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana jääneet lähinnä puheen ja selvittelyä koskeneiden lupausten tasolle. Lapsivaikutuksia ei edelleenkään arvioida systemaattisesti tai tarkoituksenmukaisella tavalla, kun yhteiskunnassa päätöksiä tehdään.
Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti yhtyi selvityksessä esitettyyn kritiikkiin omassa kommenttipuheenvuorossaan, joka myös julkaistiin oikeuskanslerinviraston sivulla.
Tavoite on rohkaiseva ja toiveita herättävä – entä toteutus?
Hallitusohjelmassa esitetty maininta lapsistrategian laatimisesta on rohkaiseva ja toiveita herättävä. Se herättää kysymyksen sitä, miten strategia rakennetaan ja millaisia sisältövaatimuksia siihen liittyy.
Lapsistrategian laatimisella tulee ensinnäkin olla realistinen aikataulu. Hosumalla tulee harvoin hyvä lopputulos. Aikataulusuunnittelu on keskeinen osa strategiaprojektin johtamista välietappeineen. Toiseksi, koska strategian laatiminen on projektin johtamista – ollakseen uskottava, strategiaprosessin tulisi perustua jämäkkään projektijohtamiseen. Kolmantena strategian laatimisprosessiin liittyvänä laatutoiveena voidaan esittää dialogisuus.
Dialogi tarkoittaa avointa keskustelua sellaisesta lähtökohdasta, jossa keskustelun alussa oikeita vastauksia ei ole. Liikkeelle lähdetään ajatuksesta, että käytävä keskustelu tuottaa oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin. Dialogisuus on vastavuoroinen prosessi, jossa ei ole merkityksellistä se, kenen mielipide voittaa, vaan se, millainen lopputulos keskustelussa rakennetaan yhdessä toisia kuuntelemalla ja rakentavasti keskusteluun osallistumalla. Neljäs prosessiin liittyvä laatutoivomus liittyy siihen, että keskusteluun otetaan myös muita kuin ”tavallisia epäilyksen alaisia”. Yllätyksellisyys syntyy uusista ideoista ja näkökulmista, joita löytyy paikoista tai tulokulmista, joista ei ole osattu etsiä, koska niiden olemassaoloa ei välttämättä ole edes tiedostettu.
Innovatiivisuutta ruokkiva strategiaprosessi
Viimeisenä laatutoivomuksena lapsistrategian työstämisprosessiin voi esittää, että prosessi olisi innovatiivisuutta ruokkiva. Lapsistrategia voisi olla ensimmäinen parlamentaarinen komiteatyö, jonka valmistumisessa hyödynnetään syksyllä 2019 ovensa Helsingin yliopistonkadulla avaavaa TYÖ2.0Labia. Laboratoriossa on kyse yhdessä oppimisen ja tekemisen toimintamallista sekä toiminnallisesta ympäristöstä, jossa työskennellään ilmiölähtöisesti. TYÖ2.0Lab voisi tuoda eri lapsipolitiikan kentän instituutio- ja henkilötoimijoita yhteen ja tarjota alustan, jolla lapsipolitiikan ilmiöitä on helppo lähestyä yhdessä luomisen menetelmillä, toteuttaa työpajoja ja kehittämissprinttejä erilaisilla, kuhunkin haasteeseen sopivilla ketterillä, toiminnallisilla, muotoilullisilla ja osallistavilla menetelmillä.
Laadun mittarit
Entäpä lapsistrategian prosessin aikaan saama konkreettinen tuotos? Miten sen laatua voisi mitata? Varmasti monella tavalla, mutta tässä yhteydessä on syytä mainita viisi näkökulmaa.
- Strategian tulee olla kunnianhimoinen sekä visioltaan että konkreettisen tekemisen osalta. Keskinkertaisuutta on maailma täynnä. Keskinkertaisuutta ei kannata toistaa.
- Strategiadokumentin tulee olla oikeusperustainen. Sen tulee välittää kokonaisvaltainen ymmärrys YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, joka ei muuten ole mikä tahansa dokumentti, vaan Suomea sitova ja velvoittava ihmisoikeussopimus. Kokonaisvaltainen ymmärrys viittaa esimerkiksi siihen, että päätöksentekijöillä tulisi olla perusteltu käsitys lapsen edusta. Lapsen etu ei liity pelkästään siihen, että sitä pohditaan pelkästään yksilötasoisena kysymyksenä esimerkiksi lastensuojelun sijaishuollon muutospäätöksiä tehtäessä tai huolto- ja tapaamisoikeusriitoja ratkottaessa. Lapsen edun tulisi liittyä kollektiiviseen ajatteluun siitä, että yhteiskunnassa päätöksiä tehtäessä asioita pitää aina ajatella lasten näkökulmasta.
- Lapsistrategian katseen pitää olla tulevaisuudessa ja riittävän kaukana nykyhetkestä. Strategioiden varsin yleinen ongelma on, että tulevaa katsomaan aivan liikaa nykyisyyden näkökulmasta.
- Strategian tulee olla mitattavissa. Edistämisen kehittäminen voi olla hyvä tavoite tai keino, mutta kovin mitattavissa oleva se ei ole.
- Strategian tulisi aidosti perustua olemassa olevaan tai strategiaa varten luotavaan tietoon. Liian usein strategioita tehdään, jos ei suoranaisten arvailujen, niin ainakin pelkän intuition varassa.
Lopuksi voi todeta, että laajaa näkökulmaa lapsen edun määrittämiseen ja tavoittamiseen ei ole Suomessa vielä ymmärretty ja nyt valmisteluun tuleva lapsistrategia onkin näin ollen hieno mahdollisuus näyttää, että tämän haasteen ymmärtämisessä on otettu Suomessa iso askel eteenpäin – ja mikä hienointa, tulevaisuutta kohti. Tämä herättäisi varmasti kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Petri Virtanen
Kirjoittaja on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön toimitusjohtaja ja Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori
18.6.2019
