Viime päivinä on syystäkin puhuttu paljon siitä, että terveydenhuollon kantokyky – hoitokapasiteetin riittävyyden ja terveydenhuollon henkilöstön jaksamisen varmistaminen – on turvattava koronaviruksen leviämisen vuoksi. Samaan aikaan Suomessa on ensi kertaa valmiuslain myötä rajoitettu radikaalilla tavalla perusoikeuksia muun muassa antamalla rajoituksia ihmisten liikkumisesta. Majoitus- ja ravintolatoiminnan rajoitukset tulevat entisestään kaventamaan ihmisten toimintaa arjessa. Yhteiskunta on tavallaan sulkeutumassa.

Koronaviruksen vaikutuksia pystytään lieventämään, kunhan rajoituksia noudatetaan. Rajoitusten avulla tautiin sairastuvien määrä ei kasva hallitsemattomasti liian jyrkästi. Tällä turvataan ihmishenkiä, koska tautiin sairastuvien käyrän loiveneminen tekee mahdolliseksi sen, että tehohoitokapasiteettimme tarvittaessa riittää. 

Terveydenhuollon kantokyvystä huolehtiminen on juuri nyt ja seuraavat kuukaudet aivan välttämätöntä Suomessa. Se ei kuitenkaan välttämättä takaa sitä, että selviydymme koronavirustaudin aiheuttamasta akuutista koronakriisistä.

Korona on pirullinen ongelma, joka ei rajaudu terveydenhuoltoon

Kompleksisuustutkijat ovat vuosia puhuneet pirullisista ongelmista. Pirullisille ongelmille on leimallista se, että niitä on vaikea hallita, koska niiden vaikutukset näkyvät keskinäisriippuvaisen yhteiskunnan eri toimintalohkoilla eri tavoin – ja usein ongelmina, joita on vaikea havaita ja poistaa, koska niiden vaikutuksia on vaikea ennustaa ja näin ollen kontrolloida. Kompleksisuutta ja siinä esiintyviä pirullisia ongelmia ei oikeastaan edes voi poistaa, niitä voi yrittää korkeintaan hallita ja ymmärtää. Koronan osalta on muuten lisäksi hyvä kysyä, että onko kyseessä tulevaisuudentutkijoiden termiä käytettäessä niin sanotusta Mustasta Joutsenesta, vai onko tässä itseasiassa kyse uudesta normaalista – trendistä, joka toistuu.

Koronan vastainen taistelu tapahtuu kansallisvaltioissa, jotka ovat avoimia systeemejä. Viimeksi kuluneet kolme kuukautta ovat osoittaneet, että koronaviruksen vaikutukset näkyvät oikeastaan nyt ihan kaikessa. Korona liikkuu ja leviää kansallisvaltioiden rajoista riippumatta paikasta toiseen.

Virustaudin vaikutukset talouteen ovat olleet hämmentävän suuria ja ennen muuta nopeita. Ne vertautuvat viimeisen sadan vuoden aikana tapahtuneisiin taloudellisiin romahduksiin 1920- ja 1930-lukujen taitteessa, 1990-luvun alussa ja viimeksi noin kymmenen vuotta sitten.

Paradoksi on, että koronavirus tulee luultavasti olemaan kompleksisuutta ja organisaatioiden pahuutta tutkivien tutkimuksellinen ”aarrearkku” pandemian jälkeen vuosien ajan. Olisikin tärkeää, että koronaviruksen vastaisesta kamppailusta opittaisiin vastaisen varalle. Keskeiset opit liittyvät päätöksenteon näkökulmasta arvatenkin tilannekuvan muodostamiseen, viestintään ja varautumiseen sekä ylipäänsä päätöksentekologiikkaan.

Koronan vaikutuksia voidaan tutkia ja tulkita myös organisatorisen pahuuden näkökulmasta. Tämä näkökulma perustuu ajatukseen, että organisaatioissa tapahtuu moraalinen konversio, moraalisen epäselvyyden tila, joka voi perustua tahattomuuteen, välinpitämättömyyteen tai osaamattomuuteen. Onko esimerkiksi kukaan miettinyt sitä, että mitä olisi tapahtunut, jos kiinalainen byrokratia olisi toiminut toisin virustaudin puhkeamisen kahden ensimmäisen viikon aikana ja eristänyt taudin lähtöpaikan välittömästi ja ylipäänsä kertonut asiasta avoimesti? Entäpä jos taudin lähtömaakunnista olisi kielletty lentomatkailu heti alkuvaiheessa? Entäpä jos itävaltalaisen vuoristokylän ”viruslingoksi” ristitty yökerho olisi sulkenut välittömästi ovensa ensimmäisten tautitapausten tultua julkisuuteen? Nämä ovat tavallaan jälkiviisaita kysymyksiä, mutta ne liittyvät kuitenkin siihen, miten erilaisissa organisaatioissa on asiaan liittyen toimittu.

Myös sosiaalityön kantokyvystä pitää olla huolissaan

Ihminen on holistinen kokonaisuus ja ihmisen pärjäävyyttä elämässä säätelevät monet asiat. Koronan myötä tilanteessa on oleellista ymmärtää kriisin keston merkitys ihmiselle. Terveydenhuolto on virustaudin vastaisen kamppailun näyttämö nyt ja tulevat kuukaudet, mutta kamppailuja käydään myös muualla.

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin 120 000 lasta, jotka elävät pienituloisissa perheissä. Tulevat viikot ja kuukaudet tulevat lisäämään tämän lapsijoukon määrää, kun työttömyys ja lomautukset lisääntyvät. Lastensuojeluun liittyvistä tutkimuksista tiedämme, että lastensuojelun ongelmat ovat luonteeltaan kasautuvia. Aiemmista taloudellisista lamoista taas tiedämme sen, että äkillisten shokkien vaikutukset lasten ja perheiden elämään voivat olla hyvin pitkäaikaisia.

Suomalaiset sosiaalityön tutkijat Timo Harrikari ja Pirkko-Liisa Rauhala julkaisivat alkuvuodesta maailmalla hienon teoksen sosiaalityön ja sosiaalihuollon satavuotisesta kehityskaaresta näihin päiviin asti eli Towards glocal social work in the era of compressed modernity. Teoksesta käyvät hyvin ilmi sosiaalityön nykyiset haasteet, jotka koskevat haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamista tilanteessa, jossa erilaiset ongelmat kasaantuvat ja ovat itseasiassa luonteeltaan sekä paikallisia että globaaleja (siitä termi glocal).

Kun terveydenhuolto keskittää voimavaransa nyt ihmisten hoitamiseen terveydenhuollon yksiköissä – ja enenevässä määrin tehohoidossa – voidaan Harrikariin ja Rauhalaan viitaten tehdä havainto, että sosiaalityön näkökulmasta haaste on vähintäänkin kaksiulotteinen. Se liittyy ensinnäkin lasten, perheiden ja ikäihmisten auttamiseen nyt aluksi akuutissa hädässä, mutta toisaalta myös pitempiaikaisesti. Kriisin vaikutukset ihmisten elämään eivät lopu pandemian huipun ohittamiseen, vaan sosiaalityön missio jatkuu senkin jälkeen ja liittyy ihmisten tukemiseen, uusien mahdollisuuksien osoittamiseen ja rinnalla kulkemiseen.

On ihan selvää, että koronavirus tulee aiheuttamaan lapsille, perheille ja ikäihmisille monenlaista turvattomuutta ja inhimillistä hätää. Esimerkiksi monet järjestöt ovat jo nyt raportoineet, että niiden auttavat puhelimet ja neuvontapisteet ovat pahasti ruuhkautuneet. Samoin Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön kumppaneidensa kanssa liikkeelle laittama #lapsellelounas-ruokakassikampanja on poikinut mittavan määrän yhteydenottoja hädänalaisessa asemassa olevilta lapsiperheiltä. Alan ammattilaisten pelkona on, että nimenmaan lasten asema kriisissä on uhanlainen. Esimerkiksi perheväkivallasta ja alkoholismista johtuen koti ei aina ikävä kyllä ole lapselle turvallinen paikka.

On tärkeää, että terveydenhuollon kantokyky säilyy koronaviruksen aiheuttamassa akuutissa kriisissä. Yhtä tärkeää on, että sosiaalityön, sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen kantokyky säilyvät nyt tässä vaikeassa tilanteessa ja varsinkin kriisin pitkittyessä. Sosiaalipuolen kantokyky ratkaisee monessa mielessä akuutin kriisin vaikutusten keston.  

Petri Virtanen
Toimitusjohtaja, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö
Professori, Vaasan yliopisto

 

Kirjallisuutta

Foster Shireman J (2015) Critical issues in child welfare. New York, Columbia University Press.  

Harrikari T, Rauhala PL (2020) Towards glocal social work in the era of compressed modernity. New York, Routledge.

López ML, Bouma H, Knorth EJ, Grietens H (2019) The Dutch child protection system: historical overview and recent transformations. In: Merkel-Holguin L et al. (eds) National systems of child protection. Child maltreatment (Contemporary Issues in Research and Policy), vol 8, pp. 173-192, Springer, Cham.

Virtanen P, Raisio H, Jalonen H, Puustinen A (2020) Seeking legitimacy for ‘administrative evil’. Arvioitavana oleva artikkelikäsikirjoitus, ilmestyy.