Pimeitä aikoja
Saksalainen näytelmäkirjailija ja runoilija Bertolt Brecht aloittaa vuonna 1939 ilmestyneen kuuluisan runonsa An die Nachgeborenen fraasilla: ”Wirklich, ich lebe in finsteren Zeiten!“ Vapaasti käännettynä siis: ”Todellakin, elän pimeänä aikana!” Pimeällä ajalla Brecht viittaa Saksan tilanteeseen 1930-luvulla. Aika oli Brechtin mielestä täynnä pimeyttä, ja runoteoksen aloittavalle huudahdukselle oli kieltämättä täysi syy.
Hannah Arendt, yksi Saksan merkittävimmistä filosofeista ja politiikan teoreetikoista, puolestaan käytti samaa pimeiden aikojen käsitettä useasti ja varsinkin vuonna 1968 julkaistussa esseekokoelmassaan Men In Dark Times. Pimeillä ajoilla Arendt viittasi yhteiskunnalliseen pahuuteen, joka on luonteeltaan läpitunkevaa, ihmisten tietoisuuteen perustuvaa ja kaikkialle lonkeroitaan ulottavaa – yhteiskunnan pahuus ja pimeys näkyvät hänen mielestään niin politiikassa, vallankäytössä, kirjallisuudessa kuin yleisemminkin kulttuurissa. Arendtin ajattelussa pimeä aika ei jäänyt 1930-luvulle, vaan se jatkui sotien jälkeen saaden erilaisia muotoja.
Huomionarvoista siis on, etteivät pimeät ajat jääneet holokaustiin. Esimerkkinä voisi miettiä vaikkapa Stanfordin vankilakoetta, Milgramin tottelevaisuuskoetta, Abu Ghraibia, Lähi-idän nykyistä väkivaltaa, ISIL:n nousua ja tuhoa, Ukrainan tilannetta, rohingya-kansan kohtaloa, uiguuri-kansan vainoamista ja sosiaalisen median nykyistä vihapuhetta. Eivätkö ne kerro aikojen pimeydestä? Monen mielestä ne ovat esimerkkejä siitä, että pimeät ajat ovat keskuudessamme yhä edelleen.
Pimeät ajat heijastuvat myös organisaatioiden toimintaan. Organisatorinen pahuus merkitsee moraalisen organisaatiokulttuurin rapautumista. Ihmiset saattavat luulla toimivansa rationaalisesti, mutta itse asiassa usein he voivat toiminnallaan aiheuttaa pahaa toisille ihmisille.
Pimeiden aikojen vastamyrkyt – koulutusorganisaatiot ja tiede
Saksalainen sosiologi Ulrich Beck kirjoitti paljon 1980- ja 1990-luvuilla riskiyhteiskunnan ”vastamyrkyistä”. Sillä Beck viittasi riskien hallintaan ja siihen, miten riskejä voidaan välttää. Viime aikoina on suomalaisessa tutkimuksessa tuotu hienosti esille sitä, millainen merkitys esimerkiksi koulutusorganisaatioilla on sivistyksen lähteenä ja yhteiskuntaa tasapainottavana tekijänä.
Koulutusorganisaatioiden lisäksi tieteellä ja tieteellisellä tutkimuksella on tärkeä rooli pimeiden aikojen ”vastamyrkkynä”. Tieteellinen tieto on hyve, johon liittyy useita laatuvaatimuksia. Esimerkiksi universalismivaatimus viittaa muun muassa siihen, että tieteeseen kuuluu vapaus – vapaus valita tutkimuskohde ja siihen liittyvät metodit, vapaus kirjoittaa tutkimuksen tuloksia. Tieteen yhteisöllisyysvaatimus liittyy erityisesti tutkimustulosten läpinäkyvyyteen ja hyödyntämiseen. Yhteisöllisyyteen kuuluu myös intersubjektiivinen kontrolli, jolla tarkoitetaan tiedeyhteisön sisäistä kontrollia tutkimustuloksista. Tätä toteuttavat globaalit tiedelehdet käyttäessään sokkoarviointia heille arvioitavaksi ja julkaistavaksi lähetettyihin tutkimuksiin liittyen. Tieteen pyyteettömyysvaatimus viittaa tieteen tekemisen motiiveihin. Tiedettä ohjaa lähtökohtaisesti järjestelmällisen epäilyn ajatus – ei muut motiivit.
Tieteen ja tieteen instituutioiden riippumattomuus on tiedon kirkkauden lähde
Tiedettäkin on tietysti monenlaista. On hyvää ja huonoa, ja jotain näiden kahden ääripään väliltä. Esimerkiksi ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu tuli aikanaan kuuluisaksi puhumalla refleksiivisen yhteiskuntatieteen puolesta.
Refleksiivinen tutkimustieto on lähtökohdiltaan kriittistä ja avointa. Sen vastakohtia ovat Bourdieun käsitteitä käytettäessä ”insinööritutkimus” ja ”ortodoksinen tutkimus”. Näistä ensimmäinen viittaa metodien moitteettomaan toteutukseen, mutta tavallaan ”vailla mieltä”: ”insinööritutkimus” on periaatteessa moitteetonta metodisesti, mutta kohdistuu huonosti yhteiskunnan kannalta relevantteihin kysymyksiin. Takavuosina akateemikko, sosiologian professori Erik Allardt taivasteli sitä, että yhteiskunnat rapautuvat ympäriltämme ja silti osa tutkijoista keskittyy yhteiskunnan muutospuhetta koskevien merkitysten tutkimiseen: heiltä oli siis akateemikon mielestä tutkimuksen relevantti kohde hukassa. ”Ortodoksinen tieto” on taas vallanpitäjien toiveiden toistamista ja todistamista: ”ortodoksinen tieto” tuottaa tietoa, josta vallanpitäjät pitävät. Ei sen enempää.
Viime aikoina on syystä alettu pohtia tieteen merkitystä yhteiskunnallisena muutosvoimana, esimerkiksi ilmastomuutoksen yhteydessä. Tieteen maailmassa esiintyy ikävä kyllä myös tutkimustiedon ja -näytön kieltämistä, fuskaamista ja kaikenlaista vilppiä. Asioita perustellaan tiedolla, monella tapaa. Argumenttien paikkansapitävyys tutkimuksen näkökulmasta voikin sitten olla mitä tahansa. Ei siis ole yhtään ihme, että tiedonlukutaidosta on puhuttu keskeisenä ihmiskunnan tulevaisuuden osaamislajina.
Lasten hyvinvoinnin tieto
Lasten asemaa ja hyvinvointia koskevassa päätöksenteossa tiedon merkitys on suuri. Olisi hyvä muistaa, että aina tutkimustietokaan ei takaa evidenssilähtöisiä lasten hyvinvointia koskevia päätöksiä. Tähän on monta syytä.
- Lasten hyvinvointi on iso yhteiskunnallinen kysymys ja se koskee erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Se ulottuu monille yhteiskuntapolitiikan lohkoille ja julkisen politiikan agendoille – asumiseen, tulonjakoon, rakennettuun ympäristöön, kulttuuriin jne. Tästä seuraa kokonaisuuden hahmottamisen vaikeus. Emergentit ilmiöt kompleksisessa yhteiskunnassa voidaan harvoin ottaa ”haltuun” tutkimuksen tekemisessä, päätöksenteosta puhumattakaan, koska olemassa olevat institutionaaliset rakenteet eivät tue tätä.
- Poliittiset tai instituutioiden toimintapoliittiset agendat määrittävät lasten hyvinvointia koskevaa päätöksentekoa. Joskus nämä agendat perustuvat tietoon, joskus taas eivät.
- Päätöksentekijöiden ei ole aina helppoa tulkita tutkimusten myötä tehtyjä tulkintoja ja johtopäätöksiä. Kahden ilmiön samanaikainen ilmeneminen ei esimerkiksi välttämättä kerro korrelaatiosta, vaan kyse voi olla sattumasta. Klassinen virhepäätelmä on nähdä kaksi samanaikaista ilmiötä toinen toisensa syynä ja seurauksena. Esimerkiksi nuorten avo- ja laitoshoidon psykiatristen palvelujen käytön moninkertaistuminen ei välttämättä kerro mitään palvelujen käytön taustalla olevasta sairastavuuden muutoksista. Kyse voi olla pelkästään siitä, että kynnys palvelujen käyttöön on madaltanut ja palvelut ovat tulleet entistä useammalle saavutettavaksi.
- Päätöksenteon ja sitä tukevan tutkimuksen kysynnän ja tarjonnan tasapainossa voi olla merkittäviä ongelmia. Jotain lasten hyvinvointiin liittyvää kysymystä on Suomessa ja maailmalla tutkittu paljon (esim. lasten ja perheiden julkisten palvelujen käyttöä), jotain on tutkittu maailmalla paljon mutta Suomessa vähäisesti (esim. lapsen kasvun liittyvää yhteisövaikuttavuutta) ja sitten jotain asiaa Suomessa ei ole tutkittu juuri lainkaan (esim. tilanteita, joissa lapsen oma käyttäytyminen vakavasti vaarantaa hänen henkeään, terveyttään tai kehitystään, jolloin voidaan lastensuojelussa päätyä aloittamaan erityisen huolenpidon jakso). Kokonaan oma lukunsa on tiedon käytön ja tiedon tuottamisen välinen aikaviive – usein tutkittua tietoa tarvitaan tässä ja nyt ja tällöin unohtuu, että vakavasti otettava tutkimustyö vie usein aikaa. Tietoa ei aina ole saatavilla ”tässä ja nyt”.
Suomessa pitäisi pystyä keskittymään tuottamaan pitkäjänteisesti tietoa lasten ja perheiden hyvinvoinnista, mikä mahdollistaisi tieto- ja evidenssiperusteisen päätöksenteon niin kansallisesti, alueellisesti kuin paikallisesti. Hyvinvointitiedon ”kirkkaus” on vastamyrkkyä päätöksenteossa käytettävälle mututiedolle ja ajassa liikkuvalle älämölölle.
Lapsia koskevan hyvinvointitiedon ”kirkkauteen” kuuluu, etteivät tietoa tuottavat tahot toimi toisistaan tietämättä. Lasten hyvinvoinnin tutkimusta tekevien ja tutkimustietoa jakavien tahojen kannattaisi jatkossa tehdä enemmän yhteistyötä, koska näin vältytään päällekkäiseltä työltä ja samalla minimoidaan myös tutkimustiedon katvealueita. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla toimii mielellään sillanrakentajana tällä alueella.
Petri Virtanen
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan toimitusjohtaja
Vaasan yliopiston hallintotieteen professori
