”Päivän sää ei vaikuta koulutukseen, mutta ajan ilmasto vaikuttaa”. Ajatus muokkautui mielessäni katsoessani Oikeuden puolesta -elokuvaa ja pohtiessani, miten viedä oman organisaation muutosta eteenpäin niin, että vanhojen toimintamallien purkaminen ei rikkoisi ja uusien rakentaminen tuntuisi turvalliselta.
Koulutus ei ole ajassa muuttumaton ilmiö, mutta silti toisinaan tuntuu, että juuri koulutuksen puolella olisi niin turvallista pyrkiä säilyttämään vanhat rakenteet, vaikka tutkimustieto ja käytäntö osoittaisivat muuta.
Jokainen voi tehdä omalla kohdallaan sen ratkaisun, pyrkiikö toimillaan vanhan säilyttämiseen vai etsiikö ratkaisuja, joilla rakennetaan yhteistä, yhteisöllistä, samaan tavoitteeseen tähtäävää toimintaa lasten ja nuorten tulevaisuuden hyväksi. Aika muuttuu ja muutos sen myötä, mikä taaksepäin katsoessa on helppo tunnistaa. Me yhdessä päätämme, jarrutammeko kehitystä vai edistämmekö sitä ja kymmenen vuoden päästä ehkä toteamme, että emme antaneet lapsillemme ja nuorillemme sitä mahdollisuutta, minkä toiset antoivat. Ehkä huomaamme, että lopulta tulos on sama, mutta muut ovat ehtineet meitä kymmenen vuotta edelle. Mikä on riittävää, ja mikä on välttämätöntä, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta lapsille ja nuorille sosiaalisesta taustasta tai maantieteellisestä sijainnista huolimatta?
Systeemistä ymmärrystä rakentamassa
Sivistysjohtaja ei voi valita. Sivistysjohtajan tehtävät omassa organisaatiossaan kunnan koosta riippumatta ovat haastavia: kuinka tukea toimintaa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, ohjata lakien ja ohjaavien asiakirjojen toimeenpanoa, luoda mahdollisuuksia, rakentaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja rohkaista hakemaan uusia ratkaisuja. Välillä on tarpeen pysähtyä miettimään, mitkä asiat ovat oleellisia ja mitkä eivät. Hallinnon pirstaleisuuteen voi löytää selkeyttä etsimällä syy-seuraussuhteita. Yhä tärkeämpää on oppia puhumaan eri hallintokuntien välillä samaa kieltä, etsiä yhdessä yhdyspintoja ja rakentaa systeemistä ymmärrystä, jossa jokainen tekijä liittyy suurempaan kokonaisuuteen ja sitä kautta tunnistaa oman yksikön, vastuualueen ja toimialan – ennen kaikkea oman toiminnan – merkityksellisyyden osana yhteistä tavoitetta.
Sivistystoimen palveluita tulee kehittää kuntalaislähtöisesti, aidosti osallistaen ja kuunnellen, yhteistyössä. Miten tehdä se aidosti ja laadukkaasti? Palveluiden kehittäminen on jatkuvaa työtä, jossa jokaisen toimijan ja tason näkemys on merkittävä. Sivistystoimen ratkaisut määrittävät sen, kuinka vetovoimainen kunta tulevaisuudessa on. Tulevaisuuden päiväkodit ja koulut ovat oppivia yhteisöjä, joissa lapsella ja nuorella on aktiivinen rooli ja joissa kasvuyhteisö on mukana rakentamassa hyvinvointia. Kulttuuri- ja nuorisopalvelut ovat yhä tärkeämmässä roolissa ja erillisissä siiloissa ei voida enää toimia.
Tämä tarkoittaa laajaa verkostoitumista, jossa myös seudullisella yhteistyöllä voisi olla merkittävä rooli etenkin pienissä kunnissa. Aina ei tarvita lisää rahaa, tarvitaan luovia ratkaisuja ja uskoa sekä tahtoa yhteiseen tekemiseen. Johtajana näen tärkeänä sen, että visio, tavoitteet ja arvot ovat selviä ja selkeitä kaikilla tasoilla. Ja ennen kaikkea, yhdessä luotuja.
Yhteinen sivistystoimi – sivistyspalvelut luodaan yhdessä
Aloittaessani virassani ensimmäinen tehtäväni oli panna täytäntöön kunnassa aikaisemmin tehtyjä poliittisia päätöksiä. Tiukka aikataulu toi kaikille paineita, mutta olemme rohkeasti ja systemaattisesti rakentaneet “Yhteinen sivistystoimi –sivistyspalvelut luodaan yhdessä” -toimintamallia. Vastuualuerajat ylittävä toimintakulttuuri kasvaa kohti yhdessä ohjautuvuutta, ja sivistyspalvelut toimivat saman kehyksen alla verkostomaisena ja uuden monitoimikeskuksen valmistuttua myös toiminnallisesti yhdessä hallintoa myöten.
Siilojen purkaminen, vanhasta pois oppiminen, yhteistyön lisääminen ja merkityksellisyyden rakentaminen ei välttämättä ole ollut joka hetki ongelmatonta valmiiden siltojen ylittämistä, vaan rakentamiseen on täytynyt käyttää aikaa, istua yhteisiä työpajoja, hioa särmiä. Toisaalta merkityksellisyys on syntynyt juuri viranhaltijoiden, henkilöstön ja luottamusmiesten erilaisista näkemyksistä, jotka ovat muokanneet lopputulosta niin, että tavoitteeseen on päästy pitkien dialogien kautta. Sillanrakentajalle ei tärkeintä ole komeana törmältä toiselle ulottuva valmis rakennelma vaan se elävä prosessi, joka on yhdessä tehty, joka mukautuu vaihteleviin tilanteisiin ja jonka tietää kantavan ja tukevan myös niitä, jotka tarvitsevat vielä hieman aikaa.
Yhteistyötä yli hallinto- ja kuntarajojen
Sivistyspalvelujen laajuus sekä meneillään oleva organisaatiomuutos ja johtamisen kehittäminen eri tasojen osaamista syventämällä on laaja erämaa, jossa sivistysjohtaja huomaa välillä olevansa todella yksin. Matka omalta paikkakunnalta lähimmän kollegan luo on vähimmilläänkin yli 100 km, silti yhteistyötä ja toimintakulttuuria on rakennettu yli kuntarajojen. Sivistysjohtajien seudullinen verkosto on paitsi kehittänyt ammatillisen osaamiseni eri osa-alueita, myös antanut äärettömän hienon mahdollisuuden saada jakaa ajatuksiaan, jalostaa niitä, oppia muiden kokemuksista ja ehkä myös antaa omaa osaamistaan eteenpäin. Tulevaisuudessa sivistyspalveluilla on hyvä mahdollisuus olla sillanrakentajina eri toimijoiden keskellä. Siellä rakennetaan merkityksellistä tulevaisuutta ilman raja-aitoja sekä polkuja lasten ja nuorten hyvään elämään yli toimialuerajojen, jotta jokaisella olisi tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet toteuttaa unelmiaan ja tavoitteitaan maantieteellisestä sijainnista huolimatta.
Organisaatiouudistus ja seudullinen verkostotyömme sai alkunsa paljon ennen kuin koronasta oli tietoakaan, kun se oli vielä scifi-genren luoma uhka kaukana todellisuudesta.
Kun epidemian ensimmäinen vaihe on nyt Suomessa koettu, suluista siirrytty hallittuun avaamiseen, on entistä tärkeämpää miettiä, miten rakennamme kestävämpiä yhteistyön malleja. Tässä vaiheessa voimme todeta, että tehty työ kantaa mutta se myös jatkuu. #yhdessä
Anne Onnela
Kirjoittaja on Sodankylän sivistysjohtaja
