Koronapandemia asetti koko yhteiskunnan nopeasti aivan uuden tilanteen eteen. Sosiaalinen etäisyys oli välttämätöntä epidemian maanlaajuisen leimahtamisen välttämiseksi. Kadut olivat pitkään autioina. Kaikki aikuiset – jotka kykenivät – jäivät pitkäksi aikaa kotiin. Ensimmäistä kertaa sota-ajan jälkeen koulut olivat kiinni kahden kuukauden ajan. Palvelutkin reagoivat nopeasti – monin paikoin kiireetön sosiaali- ja terveystoiminta ajettiin alas tai muutettiin etätyöksi. Myös palveluihin hakeutuminen romahti.
Koronan lyhyen aikavälin vaikutus lasten perustason mielenterveyspalveluihin saattoi yllättää monet. Esimerkiksi SARS-epidemiasta tiedetään, että se aiheutti ahdistus- ja masennusoireilua sen vaikutuspiirissä oleville ihmisille (mm. sairastuneet potilaat, terveydenhuollon työntekijät) (Lee ja Kleinman 2005). Lukuisten tutkimusten mukaan sekä luonnonkatastrofit että esimerkiksi terrori-iskut johtavat lapsilla traumaoireiden, pelkojen ja ahdistuneisuuden yleistymiseen (Rutter 2015). Tähän perustuen Suomessakin oli arveltu lasten tunneoireiden lisääntyvän koronaan liittyvän pelon ilmapiirin johdosta.
Hämmästyttävästi aluksi kävikin toisin. Vain ani harva lapsi tai perhe tuli vastaanotolle tai etävastaanotolle korona-ahdistuksen vuoksi. Omassa työpaikassani lasten mielenterveyden perustasolla perustamamme psykososiaalisen tuen puhelinpäivystys jäi pitkälti käyttämättä. Lyhyellä aikajänteellä koronan tarjoama lisääntynyt vapaa-aika näyttäytyi monelle koululaiselle jopa myönteisenä mahdollisuutena. Yliharrastuttamisen ja monenlaisten paineiden alla olevat perheet saivat uudenlaista näkökulmaa yhteiselämään. Myös etäkoulu oli joillekin lapsille yllättävän mieluisa vaihtoehto. Esimerkiksi monet neuropsykiatrisesti oireilevat tai ahdistusherkät lapset kokivat kotona opiskelun mieluisana.
Koronapandemian jatkuminen altistaa uudenlaisille ongelmille
Näyttää selvältä, että mitä pitempi aika koronapandemian hallintaan saamiseen kuluu, sitä selvemmin tietyt ongelmat alkavat kiteytyä perheissä. Lasten aggressio-oireilu on jo alkanut näkyä mielenterveyspalveluissa koronan seurauksena. Osa vanhemmista kokee aiempaa enemmän uupumusta. Lapseen kohdistuvan väkivallan epäilyilmoitukset ovat huomattavasti vähentyneet, kun lapset ovat olleet pääasiassa poissa koulun ja päiväkodin piiristä.
Koska tiedämme, että lähisuhdeväkivalta yleistyy kriisitilanteissa ja vanhempien väsyessä, voidaan olettaa, että tietty osa lapsista joutuu nyt kohtuuttomasti kärsimään tilanteesta. He jäävät vieläpä palveluiden katvealueelle. Väkivaltaan liittyy mittavat psyykkiset haittavaikutukset, joten nämä lapset olisi jatkossa osattava tavoittaa.
Toinen merkittävä lasten psyykkiseen terveyteen vaikuttava asia tulee olemaan köyhyys. Köyhyyden tiedetään olevan itsenäinen lastenpsykiatristen häiriöiden riskitekijä (Slopen et al 2010). Jo nyt yksin USA:ssa on jäänyt kymmeniä miljoonia ihmisiä työttömiksi. Suomessa esimerkiksi Vantaalla on uutisoitu jopa 20 % kunnan työikäisistä aikuisista olevan lomautettuna tai työttömänä. Kun työttömyys lisääntyy, myös psykososiaaliset ongelmat, kuten päihteiden käyttö, ylivelkaantuminen ja väkivalta yleistyvät väistämättä. Taloudelliset huolet lieveilmiöineen vievät aikuisten voimavarat, vaikka niitä tarvittaisiin lasten tunne-elämän tukemiseen (Gershoff et al 2007). Surullista kyllä, maassa jonka kasvu on pitkälti liittynyt mahdollisuuksien tasa-arvoon, on jatkossa ehkä yhä enemmän kahden kerroksen väkeä.
Leikimme juuri nyt omituista sokkoleikkiä, jossa palveluiden olisi arvailtava (mieluiten oikein), mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Vaikka mitään koronaan liittyen on vielä vaikea ennustaa, on mielestäni täysin selvää, että lasten ja nuorten tarve mielenterveyspalveluille ei tule vähenemään pitkällä aikajänteellä. Pikemminkin voi käydä niin, että yhteiskunnan polarisaatiojuopa laajenee entisestään railoksi, jolloin osa lapsista ja nuorista tarvitsee yhä enemmän erilaisia palveluita yhä aikaisemmin. Niin paljon lahjakkuutta, älykkyyttä ja luovuutta valuu hukkaan, jos näihin enemmän palveluja tarvitseviin perheisiin ei erityisesti panosteta.
Miten valmistautua tulevaan?
Vaikka psykososiaaliseen eriarvoistumiseen liittyvää psyykkistä oireilua ei ratkaista lastenpsykiatrin vastaanotolla vaan eduskunnassa ja kunnanvaltuustojen kokouksissa, myös mielenterveyspalveluissa voidaan tehdä jotain tilanteen hyväksi. Tärkeintä omasta mielestäni olisivat joustavat perheiden paikalliset matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut, joihin saa olla yhteydessä ilman turhia lähetteitä.
Moniammatillinen yhteistyö on välttämätöntä huono-osaisten lasten tukemiseksi, joten sote-toimijoiden käytännön tason yhteistyön on järjestyttävä. Tämä on pitkälti työntekijöistä ja heidän esimiehistään kiinni.
Lisäksi itse näen keskeisenä näyttöön vahvasti perustuvien lastenpsykiatrian hoitomuotojen jalkauttamisen paikallisiin hyvinvointipalveluihin. Näistä kognitiivis-behavioraaliset vanhemmuusohjelmat soveltuvat erinomaisesti myös psykososiaalisen huonovointisuuden kontekstiin ja niiden avulla voidaan ehkäistä sekä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa että huostaanottoja (Prinz et al 2009). Sitä paitsi kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, että neuvolan terveydenhoitajan kaltainen tukimuoto, mieluiten osittain koteihin tuotuna, on merkittävä psykososiaalisen hyvinvoinnin lähde huono-osaisissa perheissä (Kitzman et al 2019, Olds et al 2007). Paras puoli asiassa on, että meillä Suomessa on jo olemassa toimiva neuvolasysteemi, joka voi tuottaa juurikin tällaista psykososiaalisen tuen palvelua.
On aika kääriä hihoja monella suunnalla. Emme voi tietää, mikä meitä lasten mielenterveyden peruspalveluissa odottaa, mutta voimme pyrkiä muokkaamaan toimintaamme nopeasti niin, että tarve tulee vastaamaan mahdollisimman hyvin kysyntää. Ketteryys on valttia sokkoleikissäkin.
Riikka Riihonen
Kirjoittaja on lastenpsykiatri (evl), LT, lasten ja nuorten kognitiivinen psykoterapeutti opiskelija sekä tietokirjailija.
Lähteet
Gershoff ET et al (2007): Income is not enough: incorporating material hardship into models of income associations with parenting and child development. Child Development
Kitzman H et al (2019): Prenatal and Infancy Nurse Home Visiting and 18-Year Outcomes of a Randomized Trial. Pediatrics.
Lee S ja Kleinman A (2005): the experience of SARS-related stigma at Amoy Gardens. Social Science and Medicine.
Olds DL et al (2007): Follow-up of a Randomized Trial Effects of Nurse Home Visiting on Maternal and Child Functioning: Age-9. Pediatrics
Prinz et al (2009): Population-Based Prevention of Child Maltreatment: The U.S. Triple P System Population Trial. Prevention Science.
Rutter´s Child and Adolescent Psychiatry (2015): luku 26 Psychosocial adversity ja 59 Post traumatic stress disorder
Slopen N et al (2010): Poverty; food insecurity, and the behavior for childhood internalizing and externalizing disorders. Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry
