Miten hyvin ulkomailla syntyneiden vanhempien lapset ja heidän perheensä Suomessa voivat? Miten nämä lapset pärjäävät koulussa? Entä ovatko he yhtä terveitä kuin Suomessa syntyneiden vanhempien lapset?
Tervetuloa Suomi seuraavan sukupolven kasvuympäristönä -raportin verkossa järjestettävään julkaisutilaisuuteen 26.11. klo 13-15. Raportti on ensimmäinen yleiskatsaus lapsiin, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat syntyneet ulkomailla. Tutkimuksessa tarkastellaan kaikkien Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten hyvinvointia ja terveyttä.
Tutkimusaineistona on käytetty THL:n Kansallinen syntymäkohortti 1997 -aineistoa, jolla on aiemmin tutkittu koko lapsiväestön hyvinvointia. Tutkimuskohteina ovat lasten perhetausta, koulutus, terveys, lastensuojelupalveluiden käyttö, rikollisuus sekä alueelliset tekijät. Tutkimuksen tekoon on osallistunut tutkijoita ja asiantuntijoita useista tutkimuslaitoksista ja yliopistoista.
Julkaisutilaisuudessa esitellään tutkimuksen keskeisiä tuloksia. Lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen pohtii tulosten merkitystä lapsen oikeuksien valossa ja pääsihteeri Johanna Laisaari lapsistrategian valmistelun kannalta. Tilaisuuden päättää paneelikeskustelu, johon osallistuvat Vihreiden nuorten puheenjohtaja Brigita Krasniqi, Tampereen yliopiston työelämäprofessori Reetta Räty, opetusministeri Li Andersson, hanketyöntekijä Miika Mehmet Aggredista sekä Vantaan kansainvälisen koulun opettaja
Anna-Maria Hoti-Rilasmaa.
Tilaisuuden järjestävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Nuorisotutkimusverkosto ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet!
Ilmoittaudu julkaisutilaisuuteen viimeistään 24.11.2020.
Lisätietoja
Antti Kääriälä
Erikoistutkija
Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö/INVEST Flagship
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL
antti.kaariala@thl.fi
Twitter @AnttiKaariala