Collective impact -viitekehys, joka suomalaisessa keskustelussa on saanut käännöksen yhteisövaikuttavuus, on herättänyt kiinnostusta viime vuosina lupaavana toimintamallina erilaisten kompleksisten ilmiöiden taklaamiseksi.
Alun perin collective impact -perusteinen kehittäminen eteni maailmalla – ja nimenomaan Yhdysvalloissa – globaalien rahoittajaorganisaatioiden kuten Maailmanpankin ja YK:n tarpeisiin tuomaan kokonaisvaltaista näkemystä kehittämistoimenpiteiden samansuuntaisuuteen ja varmistamaan kehittämisrahoituksen osuvuutta (esim. Kania & Kramer 2011). Suomessa collective impact -viitekehyksen mukaista lapsi- ja perhepalvelujen uudistamista on kehitetty viime vuosina yhä enemmän (mm. Niemelä et al. 2019).
Katso video Yhteisövaikuttavuus – viisi periaatetta pärjäävyyden vahvistamiseksi
Uutta tietoa yhteisövaikuttavuuden sisällöstä
Toteutimme keväällä 2020 systemaattisen kirjallisuuskatsauksen (Virtanen et al. 2020) tieteellisistä julkaisuista, jotka käsittelivät lapsia, nuoria tai perheitä koskevia collective impact -kokeiluja. Olimme erityisen kiinnostuneita analysoimaan, minkälaisia kumppanuuksia CI-kokeiluissa oli rakentunut ja minkälaisia niin sanottuja taustatukiorganisaatioita (engl. backbone organizations) kokeilujen tueksi oli rakentunut. Kiinnostavaa oli myös selvittää ilmiöt, joiden ympärille systeemistä muutosta CI-viitekehyksen mukaisilla toimilla oli pyritty toteuttamaan. Englanninkielinen artikkelimme julkaistaan syksyllä 2020 teoksessa Encyclopedia of the UN Sustainable Development Goals, Walter Leal Filho et al. [Eds] Springer.
Tässä tiivistetysti tuloksiamme suomeksi:
Kirjallisuuskatsauksemme osoitti, että collective impact -viitekehys on noussut eri toimijoiden tietoisuuteen vahvasti eri rahoittajien (esim. United way, Melinda ja Bill Gates säätiö) tarpeesta kehittää rahoittamiensa organisaatioiden yhteistoimintaa erityisesti kompleksisten ilmiöiden taklaamiseksi. Pistemäisten tai niin sanottujen ”single impact” -toimien vaikuttavuus aikamme suurien ongelmien ratkaisemiseksi oli tunnistettu puutteelliseksi.
Valtaosa tutkimistamme CI-kokeiluista oli toteutettu Yhdysvalloissa, muutama Australiassa, yksi Suomessa (Niemelä et al. 2019) ja yksi seitsemässä eri maassa (Michaud‐Létourneau ym. 2019). Ilmiökenttä tutkimuksissa liittyi usein lasten ravitsemukseen ja laajemmin väestöryhmien välisten terveys-, osaamis- ja hyvinvointierojen kaventamiseen.
Viitekehyksen yksi oleellinen osa on backbone-organisaatio, joka tukee useiden toimijoiden yhteisen tavoitteen saavuttamista. Raportoiduissa kokeiluissa nämä taustatukiorganisaatiot olivat usein yliopistosairaalan tai yliopiston tiedekunnan yksikköjä tai järjestöjä. Kumppanuudet rakentuivat usein olemassa olevien verkostojen pohjalta, väestöryhmien edustajien ja muiden rakentaessa ns. ”bottom-up” toimijoiden verkostoa. Julkisen sektorin käynnistämissä kokeiluissa puolestaan kumppanuuksia rakennettiin tekemällä ennakkoluulottomasti yhteistyötä kansalaisten ja palveluiden käyttäjien kanssa.
Yhteisövaikuttavuus edellyttää ymmärrystä toimintaympäristön systeemisestä luonteesta
Kirjallisuuskatsauksemme tulokset osoittavat, että CI-viitekehys ja sen eri osa-alueet tulevat ymmärretyksi systeemisessä viitekehyksessä. Yhdessä määritelty tavoite, toimijoiden välinen jatkuva vuorovaikutus, vaikuttavuuden mittaus ja toinen toisiaan vahvistavat toiminnot, nähdään välineinä systeemisen muutoksen aikaansaamiseksi. Tuloksemme osoittavat myös, että CI-viitekehys on monella tapaa vielä kehittymässä oleva toimintamalli ja siihen liittyvä tutkimus, erityisesti vaikuttavuuden arvioinnin osalta on vasta lapsen kengissä.
Kirjallisuuskatsauksemme tulokset osoittivat, että Suomessa CI-viitekehyksen mukainen työskentely, jossa ”toisiaan vahvistavat toiminnot” (engl. mutually reinforcing activities) konkretisoituvat lasten hyvinvoinnin tukemisessa vahvaksi sivistys-, sosiaali- ja terveyssektorien yhteistyöksi, on joillakin alueilla selkeästi pidemmällä kuin Yhdysvalloissa, jossa yhteistä tavoitetta pyritään saavuttamaan usein jonkin yhteisen julistuksen kautta. Toisaalta Suomessa on selkeästi tekemistä vielä muun paikallisen yhteisön mukaan kutsumisessa yhteiseen työhön virallisen palvelujärjestelmän lisäksi.
Eikä tässä vielä kaikki
Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö käynnistää syksyllä 2020 yhdessä kumppaneidensa kanssa laajan alueellisen oppimisverkoston, jonka tavoitteena on tukea paikallista yhteisövaikuttavuuteen perustuvaa lapsi- ja perhepalvelujen uudistamista.
Yhteisenä tavoitteena yhteisövaikuttavuuteen tähtäävällä työllämme on tukea lasten, nuorten ja perheiden sujuvaa arkea. Oppimisverkoston idea on tuoda jo yhteisövaikutuksen periaattein kehittämistä tekeviä alueita säännöllisesti yhteen, jolloin ne oppivat toisiltaan ja altistavat omaa tekemistään vertaistensa eli muiden alueiden arvioitavaksi. Lisäksi ratkaisuja haasteisiin haetaan erityisen vertikaalisen tuen ryhmän avulla. Tämän merkitys korostui, kun katsauksemme tuloksia tarkasteltiin systeemisten linssien läpi. Paikallisesti asiat voivat edetä hyvin, kunnes tulee vastaan paikallista systeemiä laajempia tekijöitä ja ratkaisut eivät ole enää omissa käsissä. Niinpä oppimisverkostossamme ongelmat tai haasteet, joita ei alueilla voida ratkaista paikallisesti, nostetaan tukena olevan ryhmän pöydälle ja se hakee ratkaisuja paikallisten toimijoiden rinnalla.
Tutkimalla tieteellisesti näitä paikallisia collective impact -kokeiluja voimme tehdä uraauurtavaa tutkimusta, joka keskustellessaan kansainvälisen tiedeyhteisön kanssa myös tukee suomalaista palvelujärjestelmän uudistamista. Suomalaiset tutkijat voivatkin nousta suunnannäyttäjiksi hyvinvointia koskevassa CI-tutkimuksessa.
Tiina Ristikari, Mika Niemelä ja Petri Virtanen
Tiina Ristikari on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön kehitysjohtaja.
Mika Niemelä on Oulun yliopiston työelämäprofessori.
Petri Virtanen on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön toimitusjohtaja ja Vaasan yliopiston hallintotieteen professori.
Kirjallisuusviittaukset:
Kania J, Kramer M (2011) Collective impact. Stanford Social Innovation Review 9(1): 36-41.
Michaud‐Létourneau I, Gayard M, Mathisen R, Phan LTH, Weissman A, Pelletier DL (2019) Enhancing governance and strengthening advocacy for policy change of large collective impact initiatives. Maternal & Child Nutrition, 15, N.PAG-N.PAG. doi:10.1111/mcn.12728.
Niemelä M, Kallunki, H, Jokinen J, Räsänen S, Ala-Aho B, Hakko H, Ristikari T, Solantaus T (2019) Collective impact on prevention: Let’s talk about children service model and decrease in referrals to child protection services. Frontiers in Psychiatry 10, 64.
Virtanen P, Ristikari T, Niemelä M (2020) Partnership and backbone organizations as enablers of children´s wellbeing: a systematic review. In Leal de Filho W et al. (eds.) Encyclopedia of the UN Sustainable Development Goals, Partnership for the Goals. Cham, Springer. Accepted to be published, forthcoming by 31.8.2020.
