Uusimmat
Itlan viimeisimmät uutiset, blogit, vieraskynät, tapahtumat ja Lapsuuden rakentajat podcastin jaksot.
Selaa sisältöä tyypeittäin
Uutiset
|
04.12.2024
Lasten vapaa-ajan tuki toi perheille helpotusta vaikeissa elämäntilanteissa – Oulun kokeilu sai kiitosta
Oulussa toteutettu Samalta viivalta Oulu -kokeilu on tuottanut lupaavia tuloksia lapsiperheköyhyyden kielteisten vaikutusten torjumisessa.
Harrastukset
Lapsiperheköyhyys
Samalta viivalta Oulu
Kaksi henkilöä pöydän ääressä vastakkain edessään kannettavat tietokoneet.
Uutiset
|
19.12.2024
Syksyn menetelmäarvioinnin koulutus tuplasi arvioitsijoiden lukumäärän
Marraskuussa järjestetyssä menetelmäarvioitsijoiden koulutuksessa leivottiin 26 uutta arvioitsijaa, mikä on lähes yhtä paljon kuin aiempien koulutusten osallistujat yhteensä. Kaksipäiväisessä koulutuksessa perehdyttiin arvioinnin osa-alueisiin, mutta aikaa jäi myös keskustelulle. Arviointityönsä ensi vuonna aloittavat arvioitsijat saivat koulutuksesta hyötyä paitsi tutkimukseen myös käytännön työhön.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Blogi
|
18.12.2024
Menetelmien suunnitelmallinen käyttöönotto tarvitsee ympärilleen tiimin
Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa otetaan käyttöön erilaisia psykososiaalisia menetelmiä nykypäivänä runsaasti. Kehitämme yhdessä hyvinvointialueiden kanssa mallia siitä, miten tätä työtä voi tehdä suunnitelmallisesti tiimin johdolla.
Kasvun tuki
Kasvun tuki -aikakauslehden 2/2024 kansikuva, jossa kultaisia ympyröitä tummansinisellä pohjalla, kaksi tähyilevää lasta ja Kasvun tuen 10-vuotislogo.
Uutiset
|
13.12.2024
Kasvun tuki -aikakauslehti: Kasvun tuessa luotetaan tulevaisuuteen 10-vuotisjuhlavuoden päättyessä
Kasvun tuki -aikakauslehden uusimmassa numerossa juhlistetaan vielä 10-vuotista historiaa mutta luodaan katse myös tulevaisuuteen. Erilaiset menetelmät ovat vahvasti läsnä, ja esille pääsevät myös lasten, nuorten ja perheiden sekä ammattilaisten näkökulmat.
Kasvun tuki
Kasvun tuki -aikakauslehti
Psykososiaaliset menetelmät
Tummatukkainen tyttö pelailee pallolla kesäisessä puistossa.
Uutiset
|
15.11.2024
Osallistujien Suomi -ohjelman tavoitteena on yksinäisyyden vähentäminen    
Itla on monipuolisesti mukana uudessa Osallistujien Suomi -toimenpideohjelmassa, jonka tavoitteena on yksinäisyyden vähentäminen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen laajasti koko maassa.
1000 ensimmäistä päivää
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
YOUNG-ohjelma
Tapahtuma
Raikkaita suuntia – Millainen on hyvinvointiyhteiskunnan seuraava luku?
Helmikuun seminaarissa pureudutaan hyvinvointiyhteiskunnan seuraavaan lukuun: mitä päätöksiä ja tekoja tarvitaan, jotta hyvinvointi on kestävää niin ihmisille kuin yhteiskunnalle? Miten varmistetaan, että jokainen pysyy mukana yhteiskunnassa koko elämänkulun ajan?
13.2.2025
8.30-15.00
Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13e, Helsinki
Pieni kiharatukkainen lapsi istuu aikuisen hartioilla ja tähyää sormet kiikareina silmillä.
Tapahtuma
Miten tiedolla johtamisella voidaan ratkaista aikamme monimutkaisia haasteita? 
Itlan maksuttomassa webinaarissa 12.3.2025 kuulet tiedolla johtamisen uusimmista suuntauksista ja työkaluista. Lisäksi kerromme inspiroivia esimerkkejä siitä, miten tiedolla johtamisen ja systeemisen lähestymistavan avulla on ratkaistu mm. lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin liittyviä, mahdottomilta tuntuneita haasteita.
12.3.2025
9.00 – 11.30
Teams
Näkymä-työkalu
Tiedolla johtaminen
Yhteisövaikuttavuus
Tapahtuma
 Rekisteritutkijoiden aamukahviwebinaari 
YOUNG-ohjelman toisessa rekisteritutkijoille suunnatussa aamukahviwebinaarissa teemana koodin tehokas jäsentäminen, versionhallinta ja analyysien uusittavuus R-ympäristössä.
20.12.2024
8.30-9.30
Teams
YOUNG-ohjelma
Oletko kiinnostunut osallistumaan tapahtumiimme? Selaa tapahtumiamme ja osallistu!
Selaa tapahtumakalenteria

Podcast

Podcast
|
17.06.2024
Lapsuuden rakentajat 49: Laillisuusvalvonta poikkeusoloissa – Mitä kantelut kertovat koronan vaikutuksista lapsiin ja nuoriin?
Miten koronapandemia kohteli haavoittuvassa asemassa olevia sekä lapsia ja nuoria?
PANDEMICS-ohjelma
Podcast
|
29.05.2024
Lapsuuden rakentajat 48: Köyhyyden kokemukset lapsuudessa
Miten lasten ja nuorten köyhyydessä pärjäämistä voidaan tukea? Miten köyhyyden häpeää voidaan purkaa?
Lapsiperheköyhyys
Samalta viivalta
Podcast
|
24.04.2024
Lapsuuden rakentajat 47: Miksi neurokehityksellisen häiriön diagnoosin saaneista lapsista lähes viidennes sijoitetaan kodin ulkopuolelle?
Neurokehityksellisen häiriön diagnoosin saaneista lapsista lähes viidennes sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Miksi näin on ja mitä asialle pitäisi tehdä?
Yhteisövaikuttavuus