Lapset pois eroriidoista

Menetelmän kohderyhmänä ovat konfliktoituneen eron keskellä elävät vanhemmat ja heidän 4–18-vuotiaat lapsensa. Menetelmää ei voi käyttää, jos

• eroon ja huoltajuuteen liittyviä oikeudellisia prosesseja on käynnissä
• vanhemmat eivät sitoudu osallistumaan kaikkiin tapaamisiin
• vanhempien välisessä suhteessa on fyysistä väkivaltaa
• jommallakummalla vanhemmista on vakava päihderiippuvuus
• jompikumpi vanhemmista on psykoottinen tai ei pysty säätelemään tunteitaan niin, että kykenisi ryhmätilanteissa välttämään kontrolloimattoman suuttumisen.

Kuuden eronneen perheen vanhemmat ja heidän 4–18-vuotiaat lapsensa muodostavat aikuisten ja lasten ryhmät, jotka kokoontuvat samanaikaisesti kahdeksan kertaa. Kahden tunnin pituisia ryhmätapaamisia on noin joka toinen viikko. Ryhmiä edeltävät perhekohtaiset infotapaamiset vanhemmille sekä kaikkien perheenjäsenten yhteiset tutustumistapaamiset. Ryhmätyöskentelyä tukevat verkostotapaamiset ja aikuisille annettavat kotitehtävät. Menetelmän läpikäyminen kestää neljästä kuuteen kuukautta.

Strukturoidussa menetelmässä on 12 eri vaihetta, joiden sisältö ja kotitehtävät on kuvattu oheisessa tietolaatikossa. Ryhmäkerroilla ovat mukana kaikki vanhempien ja lasten ryhmien osallistujat ja kaikki neljä työntekijää.

Lasten ryhmässä työntekijät kuuntelevat lapsia ja tukevat heitä muodostamaan yhtenäisen tarinan elämästään ja vanhempien avioerosta. Tällä tavoin lapset voivat käsitellä vanhempien konfliktin aiheuttamaa stressiä paremmin.

Jos vanhemmat onnistuvat vähentämään tai lopettamaan taistelunsa ja luomaan rauhallisen ja turvallisen ympäristön lapselleen, lapsen muodostama elämäntarina voi myös auttaa häntä käsittelemään mahdollisia traumaattisia kokemuksiaan. Jos lapset eivät ole valmiita käsittelemään vanhempien avioeroa puhumalla, piirtämällä, leikkimällä tai muunlaisella ilmaisemisen tavalla, menetelmä ei sitä edellytä.

Konfliktoituneilla eroilla (high conflict divorces) viitataan tilanteisiin, joissa eronneiden vanhempien riita on pitkäaikainen ja syvä, jossa he tuntevat vihaa ja epäluottamusta toisiaan kohtaan sekä heikentävät ja sabotoivat toistensa roolia vanhempina. Konfliktoituneisiin eroihin liittyy vakavia lapsen kasvua, kehitystä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä.

Menetelmässä määritellään konfliktoituneille eroille kuusi piirrettä, jotka liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Piirteistä muodostetaan kokonaiskuva konfliktoituneiden erojen dynamiikasta ja etenemisestä.

Konfliktoituneiden erojen keskeiset piirteet:

1. Toisen osapuolen mustamaalaaminen (demonizing), mikä aiheuttaa jatkuvaa stressiä ja tunnereaktioita.
   - Stressi, eskaloituvat konfliktit ja vahingolliset vuorovaikutustavat ovat hallitsevia, eivätkä osapuolet löydä oman kapean käsityksensä rinnalla tilaa kuuntelulle, empatialle tai dialogille.

2. Sosiaalisten verkostojen aktiivinen rooli
   - Tilanteessa eivät taistele vain eroavat henkilöt, vaan ennemminkin kaksi joukkuetta, johon lapset, isovanhemmat, uudet kumppanit, sukulaiset ja ystävät sekä eri viranomaiset ovat jakautuneet.

3. Kiistely erotarinasta ja tavoitteista
   - Erotarina muuttuu jatkuvasti ja kehittyy ristiriitaisiksi näkemyksiksi toiveista, tavoitteista ja ratkaisumahdollisuuksista.

4. Lasten putoaminen tutkan ulkopuolelle
   - Lasten kehitys ja hyvinvointi jäävät aikuisten riidan selvittämisen jalkoihin sekä perhepiirissä että ammattilaisten keskuudessa.

5. Voimattomuuden tunne
   - Kaikki osapuolet, niin lapset ja aikuiset perhepiirissä kuin ammattilaisetkin, tuntevat voimattomuutta asian äärellä.

6. Jämähtänyt siirtymä
   - Siirtymää yhdessä elämisestä erillään elämiseen ei tapahdu, vaan vanhemmat vaikuttavat edelleen toistensa elämään tavalla tai toisella. Konfliktoitunut ero on epäonnistunut ero.

Koska vanhemmat eivät usein huomaa konfliktiensa vaikutusta lapsiin – tai ovat välinpitämättömiä sen suhteen – voidaan konfliktoituneita eroja pitää lapsiin kohdistuvana henkisen väkivallan muotona. Niissä toistuvat väkivallalle tyypilliset piirteet, kuten altistuminen nöyryytykselle, sanalliselle väkivallalle, pelottelulle, sosiaaliselle eristämiselle, uhkailulle ja hylkäämiselle, sekä lapsen tarpeisiin vastaamisen laiminlyönti.

Lapset kärsivät keskenään taistelevista vanhemmista, riippumatta siitä, asuvatko vanhemmat yhdessä vai erillään. Vanhempiensa taisteluiden keskellä elävät lapset voivat tuntea surua, ahdistusta, vihaa ja voimattomuutta.

Tilanteen pitkittyessä lapset saattavat traumatisoitua ja heille voi kehittyä erilaisia psykososiaalisia ongelmia, jotka voivat ilmetä esimerkiksi keskittymisvaikeuksina, yliaktiivisuutena, somaattisina oireina, masennuksena, yksinäisyytenä, oppimisvaikeuksina, itsemurhayrityksinä sekä aggressiivisena käytöksenä. (Visser & Van Lawick, 2021 ja Laajasalo 2021)

Menetelmän tavoitteena on muuttaa lapsia vahingoittava konfliktoitunut elämäntilanne turvallisemmaksi kasvuolosuhteeksi auttamalla vanhempia muuttamaan ajatteluaan ja käyttäytymistään. Lasten toivomuksena yleensä on, että vanhemmat lopettaisivat toistensa syyttelyn ja mustamaalaamisen, heidän huomionsa keskittyisi lapsiin ja vanhemmat kohtelisivat toisiaan ystävällisesti. (Visser & Van Lawick, 2021).

Päävaste lasten turvallisten kasvuolosuhteiden varmistamisessa on eroavien tai eronneiden vanhempien välisen konfliktitilanteen rauhoittaminen. Se näkyy:

• Konfliktien määrän vähenemisenä
• Rinnakkaisvanhemmuuteen liittyvien konfliktien vähenemisenä
• Toisen vanhemman käyttäytymisen vihamielisen tulkinnan (hostile attributions) vähenemisenä (Visser & Van Lawick, 2021)

Toissijaisina vasteina ovat muutokset lasten kokemassa hyvinvoinnissa ja pärjäävyydessä sekä riittävän vakaa tilanne lasten terapian aloittamiseksi, jos sellaiselle on tarvetta.

Käsikirjassa viitataan moniin eri teorioihin ja tutkimuksiin kuvattaessa konfliktoituneiden erojen ilmiötä, menetelmän keskeisiä elementtejä ja rakennetta. Menetelmä perustuu konfliktiteorioihin, joita käsikirjassa avataan näin:

Friedrich Glaslin Konfliktin tikapuut -eskalaatioteoria (conflict escalation ladder, Glasl, 1999) kuvaa konfliktien voimistumista kolmen vaiheen kautta. Ensimmäisessä, ns. rationaalisessa vaiheessa molemmat osapuolet pystyvät käsittelemään asioita asianmukaisesti ja sopimiselle on vielä tilaa. Jos ratkaisua ei löydy, konflikti voi siirtyä toiseen, ns. tunteelliseen vaiheeseen, jossa tunteet nousevat pintaan ja muita ihmisiä vedetään mukaan konfliktiin. Kaksi verkostoa asettuu toisiaan vastaan, eikä neutraali asema ole enää mahdollinen. Jos konflikti jatkuu, se voi johtaa taisteluun, vaiheeseen 3.

Taistelevat osapuolet katkeroituvat, ja taistelu muuttuu yhä rajummaksi. Mukaan joutuneet osapuolet ovat lukittuneet kapeutuneeseen näkemykseensä, eivätkä enää kykene oman toimintansa arviointiin tai näkemään asioiden suhteellisuutta. Toisesta tulee vastustaja, joka on voitettava kaikin keinoin. Käsikirjan mukaan menetelmä keskittyy pääasiassa kolmannen tason konflikteihin, mutta sitä voidaan käyttää myös kakkostasolle kiinni jääneiden eroavien parien kanssa.

Haavoittuvuuden kehä (vulnerability cycle, Scheinkman ja Fishbane, 2004) mallintaa, kuinka konfliktit usein eskaloituvat haavoittuvuuksien kautta. Henkilön haavoittuvuus – vaikka pelko hylätyksi tulemisesta – laukaisee suojautumiskeinona selviytymisstrategian, joka ilmenee sellaisena käytöksenä, joka osuu toisen osapuolen haavoittuvuuteen, mikä taas aktivoi hänet selviytymisstrategian tilaan. Tämä muodostaa negatiivisen kehän, josta on vaikea päästä irti. Lisäksi menetelmä pohjautuu teorioihin, jotka selittävät, mitkä tekijät saavat ihmisen alttiiksi konflikteille. Käsikirja nostaa esiin mm. Siegelin kehityspsykologisen ja neurotieteellisen toleranssiikkuna-teorian (Siegel, 2012).

Toleranssi-ikkuna voidaan ymmärtää ikään kuin henkilön emotionaaliseksi ja psyykkiseksi kapasiteetiksi, joka määrittää sen, kuinka paljon stressiä tai traumaa henkilö voi kohdata ennen kuin hän alkaa kokea voimakkaita oireita tai reaktioita. Kun eroavat tai eronneet vanhemmat tuntevat olonsa uhatuiksi ja häirityiksi, he ajautuvat ulos toleranssi-ikkunastaan eli kehyksistä, joissa he voivat hallita tunteitaan. Kun ihmiset poistuvat toleranssi-ikkunastaan, he siirtyvät "selviytymistilaan". He alkavat taistella, paeta tai jähmettyä, ja konfliktit eskaloituvat nopeasti.

Vertaisryhmä antaa mahdollisuuden katsoa ja reflektoida omaa tilannetta muiden vastaavanlaisten tilanteiden kautta, mikä on usein helpompaa kuin oman konfliktitilanteen avoin tarkastelu. Toisten kautta on mahdollista myös oppia omasta tilanteesta ja rakentaa tapoja kohentaa sitä. Muutosta haetaan kokemuksen kautta: tiedon antamisen ja keskustelun lisäksi menetelmän olennaisena keinona on toisen asemaan asettumisen harjoitukset. Eroperheen verkostot aktivoidaan mukaan tukemaan muutosprosessia.

Käsikirja nimeää kuusi menetelmän keskeistä elementtiä. 

Menetelmän periaatteet

1. Asenne: menetelmän aikana opetellaan uutta asennetta.

2. Yhteisö: työskennellään yhdessä ryhmässä ja yhteisöjen kanssa.

3. Lapset: huomio on lapsissa ja lapsiin vaikuttavassa vanhempien vuorovaikutukselli­sessa tilassa (interspace).

Menetelmän sisältö

4. Irti päästäminen: eron ja vanhempien erilaisuuden hyväksyminen. Tapahtuneen tragedian hyväksyminen, surun käsittely, kyky sietää epävarmuutta ja luopua hallinnan illuusiosta.

5. Haitalliset kommunikaatiomallit: tunnistaminen ja sitä kautta niiden vähentäminen. Haavoittuvuuden kehän (vulnerability cycle) ymmärtäminen ja tunnesäätelyn opettelu.

6. Muuttuminen kokemuksen kautta: oppiminen toiminnan, tarinoiden ja toisen aseman kokeilemisen herättämien tunteiden kautta.

Menetelmä on kuvattu niin, että sen rakenne ja keskeiset elementit ovat selkeitä, mutta myös niin, että menetelmässä jää tilaa soveltaa sitä kulloisenkin ryhmän tilanteen ja tarpeiden mukaan. (Visser & Van Lawick, 2021)

Toisaalta käsikirjan loppusanoissa todetaan, että menetelmä on jatkuvasti kehittyvä. Jokaiseen käsikirjan painokseen on tehty muutoksia, jotka perustuvat menetelmän käyttäjien huomioihin, vanhempien ja lasten kokemuksiin sekä menetelmästä tehtävään tutkimukseen.

Tärkeät muutokset ilmoitetaan ja viestitään menetelmän kehittäjän verkkosivuilla. Käsikirjan uusissa painoksissa kuvataan tehdyt muutokset.

Saatavilla olevan materiaalin perusteella menetelmän käyttö ei perustu lisenssimaksuihin. Menetelmän käytön kustannukset muodostuvat työntekijöiden koulutuksesta menetelmään, neljän ohjaajan henkilöresurssista, sopivista ryhmätiloista ja ryhmäläisten työkirjoista.

Käsikirjan mukaan menetelmään osallistumisen maksullisuus asiakkaille vaihtelee riippuen paikallisesta rahoitusmallista – käytännössä siis siitä, onko menetelmän toteuttaja saanut toimintaan rahoitusta julkiselta sektorilta tai kehittämisavustuksena.

Menetelmän ohjaajilta edellytetään aiempaa systeemisen terapian koulutusta sekä koulutusta trauman ja stressireaktioiden tunnistamiseen ja hoitoon. Käsikirjassa korostetaan myös ohjaajilta vaadittavaa tuomitsematonta asennetta ja kykyä käsitellä vaikeita konflikteja uppoamatta niihin itse. Menetelmä toteutetaan tiimityönä, jonka tarkoituksena on lisätä työntekijän turvallisuuden tunnetta ja antaa mahdollisuus keskinäiselle reflektoinnille.

Menetelmän käyttäminen edellyttää koulutusta, joka koostuu kolmesta koulutuspäivästä, ja ensimmäisen ryhmän ohjauksen yhteydessä vähintään kuuden tunnin työnohjauksesta.

Suomessa käytetty menetelmäopas on englanninkielinen, eikä sitä ole käännetty suomeksi tai ruotsiksi.

Käsikirjan liitteenä on menetelmän saajille lähetettävä osallistumiskutsu sekä heille annettavan loppuraportin esimerkkipohjia. Menetelmään kuuluu vanhemmille annettava työkirja, jossa on kaikki ryhmien yhteydessä annettavat kotitehtävät ja lisätehtäviä. Menetelmän käsikirjassa sanotaan, että kaikkien osallistuvien vanhempien odotetaan käyttävän työkirjaa. Sitä ei kuitenkaan ole suomenkielisenä.

Mittaamisen luotettavuus oli kolmessa vaikuttavuustutkimuksessa hyvä. Lähes jokainen käytetty mittari oli validoitu ja reliabiliteettikertoimet raportoitu asianmukaisesti. Reliabiliteettikertoimien arvot olivat hyväksyttäviä tai hyviä. Tutkimuksiin valitut vasteet olivat linjassa tutkimusten tarkoitusten kanssa. Kahden tutkimuksen (Lange ym., 2022; Mortimer ym., 2023) ansioina olivat useiden informanttien käyttö eli tietoa oli kerätty sekä lapsilta että molemmilta vanhemmilta.

Mittareiden lisäksi Mortimer ja tutkijat (2023) käyttivät vanhempien ja lasten haastatteluja tiedon lähteinä. Langen ynnä muiden (2023) tutkimuksessa tietoa kerättiin vain vanhemmilta erilaisten mittarien avulla.

Arvioiduissa tutkimuksissa tilastoanalyysien laatu oli hyvä. Käytetyt tilastomenetelmät olivat hierarkkinen lineaarinen regressioanalyysi (Lange ym., 2022), kasvukäyrämallit (growth curve models) (Lange ym., 2023) ja Studentin t-testi (Mortimer ym., 2023), ja ne soveltuivat aineistoon hyvin. Missään tutkimuksessa ei ollut tehty voimalaskelmia.

Kahdessa tutkimuksessa otoskoko oli riittävä (Lange ym., 2022; 2023), mutta Mortimerin ja kumppanien (2023) tutkimuksessa vastaajia oli vähäisesti. Kaikissa tutkimuksissa keskeyttäneiden lukumäärät oli ilmoitettu ja eroja tutkimuksessa jatkaneisiin raportoitiin. Sensitiivisyysanalyysit oli toteutettu ja puuttuvat tiedot imputoitu Langen ja kumppaneiden (2022; 2023) tutkimuksissa.

Kolmesta vaikuttavuustutkimuksesta vain Langen ym. (2023) tutkimuksessa käytettiin vertailuryhmää. Kyseessä oli kuitenkin niin kutsuttu mukavuusotos eli tutkittavien ryhmiin jakautumista ei ollut millään tavalla satunnaistettu.

Myöskään ryhmien välisestä vertailusta ei raportoida artikkelissa eikä eroavaisuuksia otettu täten huomioon tutkimusta tehtäessä. Kahdessa muussa vaikuttavuustutkimuksessa (Lange ym., 2022; Mortimer ym., 2023) ei käytetty vertailuryhmää. Harhattomuutta ei ollut raportoitu tai tutkittu tai se oli heikko.

Toistotarkkuuden luotettavuuden taso oli heikko tai sitä ei oltu raportoitu/tutkittu. Yhdessäkään vaikuttavuustutkimuksessa ei kerrottu, oliko menetelmän toteuttajilla käytössään käsikirja tai opas. Koulutuksen järjestämisestä raportoitiin kahdessa eri tutkimuksessa (Lange ym., 2023; Mortimer ym., 2023).

Laadunvarmennusmenettelyt jäivät osin epäselviksi kaikissa kolmessa tutkimuksessa. Langen ja kollegojen (2023) tutkimusartikkelissa toteuttajien kerrottiin saavan menetelmäohjausta ja toimivansa kokeneen terapeutin kanssa, mutta selkeää laadunvarmennusmenettelyä ei siinäkään tuotu esiin.

Vaikuttavuustutkimusten yleistettävyyttä ja sovellettavuutta vahvisti se, että otokset edustivat sitä kohderyhmää, johon menetelmän vaikutukset on tarkoitus yleistää. Taso vaihteli tyydyttävästä hyvään. Kaikissa kolmessa vaikuttavuustutkimuksessa raportoitiin mukaanotto- ja poissulkukriteerit ja kriteerit täyttävien tutkittavien määrä ilmoitettiin.

Vain Mortimerin ja kumppaneiden (2023) tutkimuksessa poisjääneiden määrä oli poikkeuksellisen suuri koronapandemian vuoksi. Kahdessa tutkimuksessa (Lange ym., 2022; Mortimer ym., 2023) mittauspisteitä oli kaksi, ennen ja jälkeen intervention, ja yhdessä tutkimuksessa mitattiin vasteita myös seurannassa kuusi kuukautta ohjelman päättymisen jälkeen (Lange ym., 2023). Seurantaan otettiin kaikki tutkittavat, mutta vain hieman yli puolet vastasi kyselyihin seurannassa.

Lapset pois eroriidoista -menetelmän käsikirjaan on kirjattu, että menetelmän tarjoajan (esim. kotipesän) tulee tarjota työnohjausta menetelmää toteuttavalle organisaatiolle vähintään kuusi tuntia osana ensimmäisen ryhmän ohjaamista. Käsikirjan mukaan menetelmää toteuttavan organisaation tulee tukea ryhmien toteutumista ja ryhmänohjaajia, ja tarjota heille aikaa konsultaatioon.

Lisäksi organisaation johtajien suositellaan osallistuvan yhteen harjoitusistuntoon. Näistä ei ole kuitenkaan kirjattu tarkempaa ohjeistusta. Dialogic Oy:n toimittamissa materiaaleissa mainitaan työnohjaus, mutta implementoinnin tuesta ei ole tarkkaa kirjallista kuvausta.

Menetelmän ohjaajilta edellytetään valmentavaa systeemisen terapian koulutusta (preparatory training) sekä koulutusta lasten ja aikuisten trauman ja stressireaktioiden tunnistamiseen ja hoitoon.

Koulutus on kestoltaan kolmipäiväinen. Menetelmän käsikirjassa ei ole kuvattu koulutuspäivien sisältöä tarkemmin. Suomessa toteutetun koulutuksen tarkempi sisältö tulee ilmi menetelmäkoulutusta tarjoavan Dialogic Oy:n toimittamissa materiaaleissa.

Menetelmän toteuttamisen viralliselle pätevyydelle on olemassa vaatimukset ja menetelmä on tavaramerkkirekisteröity. Menetelmän käsikirjan mukaan vain koulutuksen käyneet voivat käyttää menetelmän tuotemerkkiä, mutta tarkempi sertifiointiprosessin kuvaus puuttuu.

Käsikirjasta tai muista materiaaleista ei tule ilmi, seuraako ja valvooko menetelmän tarjoaja
systemaattisesti menetelmän toteuttamisen laatua.

Käsikirjassa mainitaan, että menetelmän ohjaajille tarjotaan jatkokoulutuspäiviä ja kertauskursseja, mutta niiden tarkempi kuvaus puuttuu. Ohjauksen kuvausta ei tule ilmi Dialogic Oy:n materiaaleissa.

Menetelmän kohderyhmän mukaanotto- ja poissulkukriteerit on esitelty selkeästi menetelmän käsikirjassa. Käsikirjassa kerrotaan yleisimmistä tahoista, joiden kautta perheet ohjautuvat ryhmiin (esim. lastensuojelu, tuomarit, yleislääkärit) ja ryhmänohjaajille on kirjattu ylös keinot, joilla arvioida perheiden soveltuvuutta Lapset pois eroriidoista -ryhmään.

Menetelmän viimeisen kerran päätteeksi sekä vanhempien että lasten ryhmien ohjaajat keräävät palautetta ja tähän on olemassa kirjalliset ohjeet. Menetelmän päätyttyä kaikille vanhemmille järjestetään arviointikokoontuminen, jossa arvioidaan perheen tilannetta Lapset pois eroriidoista -ryhmän jälkeen.

Ohjaajat laativat perheelle kirjallisen loppuraportin, johon kirjataan kooste työskentelyn vaiheista ja jatkosuositukset. Menetelmää Suomessa käyttävän kentän ammattilaisen mukaan arviointikokoontumista tai loppuraporttia ei kuitenkaan Suomessa järjestetä.

Menetelmä on tarkoitettu toteutettavaksi tahoilla, joissa työskentelee riittävän pohjakoulutuksen saaneita ammattilaisia (ks. pätevyysvaatimukset). Menetelmän käsikirjassa ei kuitenkaan eritellä näitä tahoja. Tutkimusartikkelien perusteella ne ovat oletettavasti terveydenhuollon eri palveluita (Lange ym., 2022) Käsikirjassa todetaan, että käytännön kokemusten mukaan menetelmä sopii eri ikäisille ja eri kulttuuri- ja koulutustaustoista tuleville vanhemmille sekä perheille, joissa on äiti ja isä tai kaksi äitiä, mutta tätä koskeviin tutkimustuloksiin ei viitata.

Suomalaiset vaikuttavuustutkimukset

Ei tutkimusta.

Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset

Ei tutkimusta.

Suomalaiset implementointitutkimukset

Ei tutkimusta.

Muut kuin pohjoismaiset, korkean tulotason maiden vaikuttavuustutkimukset

Lange, A. M., Visser, M. M., Finkenauer, C., Kluwer, E. S. & Scholte, R. H. (2023). Families in High-Conflict Divorces: Parent Outcomes of No Kids in the Middle. Journal of Divorce & Remarriage, 1–16. https://doi.org/10.1080/10502556.2023.2210478

Lange, A. M., Visser, M. M., Scholte, R. H. & Finkenauer, C. (2022). Parental conflicts and posttraumatic stress of children in high-conflict divorce families. Journal of Child & Adolescent Trauma, 15, 615–625. https://doi.org/10.1007/s40653-021-00410-9

Mortimer, R., Morris, E., Pursch, B., Roe, A. & Sleed, M. (2023). Multi-family therapy for separated parents in conflict and their children: intervention development and pilot evaluation. Journal of Family Therapy, 45(1), 94–117. https://doi.org/10.1111/1467-6427.12373

Muut kuin suomalaiset, pohjoismaiset implementointitutkimukset

Ei tutkimusta.

Suomalaiset muut kuin vaikuttavuus- ja implementointitutkimukset

Ei tutkimusta.

Cuijpers, P. (2016). Meta-analyses in mental health research. A practical guide. Vrije Universiteit Amsterdam.

Davies K. S. (2011). Formulating the evidence-based practice question: A review of the frameworks. Evidence based library and information practice, 6.2, 75–80.

Glasl, F. 1999. Confronting Conflict. Stroud (UK): Hawthorn Press Laajasalo, T. (2021). Lapsi myrskyn keskellä - vaikeiden huoltoriitojen dynamiikka, väkivalta, väkivaltaepäilyt ja vieraannuttaminen. Teoksessa J. Vaitomaa, T. Muukkonen & S. Rautio (toim.), Vaativan erotyön käsikirja. Ensi- ja turvakotien liitto ry.

Lange, A. M., Visser, M. M., Finkenauer, C., Kluwer, E. S. & Scholte, R. H. (2023). Families in High-Conflict Divorces: Parent Outcomes of No Kids in the Middle. Journal of Divorce & Remarriage, 1–16. https://doi.org/10.1080/10502556.2023.2210478

Lange, A. M., Visser, M. M., Scholte, R. H. & Finkenauer, C. (2022). Parental conflicts and posttraumatic stress of children in high-conflict divorce families. Journal of Child & Adolescent Trauma, 15, 615–625. https://doi.org/10.1007/s40653-021-00410-9

Laupacis, A., Sackett, D. L. & Roberts, R. S. (1988). An assessment of clinically useful measures of the consequences of treatment. The New England Journal of Medicine, 318, 1728–1733.

Kraemer, H. C. & Kupfer, D. J. (2006). Size of treatment effects and their importance to clinical research and practice. Biological Psychiatry, 59, 990–996

Mortimer, R., Morris, E., Pursch, B., Roe, A. & Sleed, M. (2023). Multi–family therapy for separated parents in conflict and their children: intervention development and pilot evaluation. Journal of Family Therapy, 45(1), 94–117. https://doi.org/10.1111/1467-6427.12373

Page, M. J., McKenzie, J. E., Bossuyt, P. M., Boutron, I., Hoffmann, T. C., Mulrow, C. D., Shamseer, L., Tetzlaff, J. M., Akl, E. A., Brennan, S. E., Chou, R., Glanville, J., Grimshaw, J. M., Hróbjartsson, A., Lalu, M. M., Li, T., Loder, E. W., Mayo-Wilson, E., McDonald, S., McGuinness, L. A., … Moher, D. (2021). The PRISMA 2020 statement: an updated guideline for reporting systematic reviews. BMJ (Clinical research ed.), 372, n71. https://doi.org/10.1136/bmj.n71

Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer's manual, JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12.

Scheinkman, M. & Dekoven Fishbane, M. (2004). The vulnerability cycle – Working with impasses in couple therapy. Family Process, 45(3), 279–299.

Siegel, M.D. (2012). The Developing Mind: How Relationships and the Brain Interact to Shape Who We Are. New York: Guilford.

Valjus, K. (2004). Vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen yhteydet 3 vuoden iästä 8 vuoden ikään ja vanhemman sensitiivisyys ja ohjausstrategiat lapsen myönteisen tehtäväorientaation tukena [pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto]. JYX-julkaisuarkisto.
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/10906

van der Wal, R. C., Finkenauer, C. & Visser, M. M. (2019). Reconciling mixed findings on children’s adjustment following high-conflict divorce. Journal of child and family studies, 28(2), 468-478. https://doi.org/10.1007/s10826-018-1277-z

Visser & Van Lawick. (2021). Group Therapy for High-Conflict Divorce. The “No Kids in the Middle” Intervention Programme. Routledge