TRT – Teaching recovery techniques
Yhteenveto
Mistä menetelmässä on kyse?
TRT on ryhmämuotoinen interventio, joka perustuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja sisältää useita yhteisiä elementtejä Traumafokusoidun käyttäytymisterapian (TF-KKT) kanssa. Se on kehitetty tukemaan sodan tai aseellisten konfliktien, luonnonkatastrofien tai ilman huoltajaa maahan saapumisen seurauksena traumalle altistuneiden lasten selviytymiskeinoja ja toipumista.
Menetelmän vaikuttavuus on lupaavaa tutkimusten perusteella
TRT on todennetun vaikuttavuusnäytön menetelmä (4/5), joka on sovellettavissa hyvin käyttöön suomalaisessa kontekstissa. Vaikuttavuusnäytön perusteella TRT-menetelmällä on vaikuttavuutta lasten ja nuorten trauma- ja stressioireiden vähenemiseen sekä tapahtuneen kanssa selviytymistä tukevien keinojen lisääntymiseen silloin, kun lapset ja nuoret ovat altistuneet sodalle tai luonnonkatastrofille tai kun he ovat ilman huoltajaa maahan tulleita pakolaisia.
Mitä osa-alueita arvioinnissa huomioidaan?
Menetelmän vaikuttavuusarvio koostuu sekä menetelmäkuvauksen että menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa. Arvion voi lukea kokonaisuudessaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena (pdf).
Tutustu myös arviointiprosessiin ja vaikuttavuusarvion tasoihin.
Menetelmäkuvaus
Yhteenveto TRT-menetelmän kuvauksen arvioinnista
Miten menetelmää on kuvattu?
TRT-menetelmä on alun perin tarkoitettu 8–18-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tai huoltajilleen, jotka ovat altistuneet sodassa tai aseellisessa konfliktissa traumaattisille kokemuksilleja joilla on trauman jälkeisiä oireita. Menetelmän kohderyhmiä on myöhemmin laajennettu koskemaan myös lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan, joilla on traumaattisia kokemuksia luonnonkatastrofeista tai traumaattisesta surusta, ja ilman huoltajaa maahan tulleita lapsia ja nuoria. Lisäksi menetelmästä on adaptoitu eli muokattu suunnitelmallisesti malli käytettäväksi 6–8-vuotiaille traumalle altistuneille lapsille. Menetelmä on kehitetty käytettäväksi myös olosuhteissa, joissa on vain vähän resursseja, mutta paljon tukea tarvitsevia lapsia, ja se on otettavissa käyttöön suhteellisen lyhyen koulutuksen pohjalta (Sarkadi ym., 2018).
Mukaanottokriteerit ovat:
- altistus määritetylle samankaltaiselle traumalle
- sama kieli- ja ikäryhmä
- jonkinasteista oireilua, jossa näkyy tyypilliset traumaperäisen stressihäiriön (Post-Traumatic Stress Disorder, PTSD) oireryppäät tai joitain niistä (tunkeutuvuus, ylivireys, välttely)
- vanhempien suostumus.
Ryhmään sopivuuden arvioinnin tukena ohjataan käyttämään Children’s Revised Impact of Event Scale -mittaristoa (CRIES-8) ja yksilöllistä arviointia.
Poissulkukriteerit ovat:
- ei altistusta määritetylle traumalle
- ei vastaa ikäryhmää
- ei lainkaan oireilua tai vaikeita tai useita samanaikaisia oireita
- vakavat tai akuutit mielenterveysongelmat
- vanhempien vastustus.
TRT- menetelmän ensimmäinen ja pääasiallinen käyttötarkoitus on sodan tai konfliktin tai luonnonkatastrofin aiheuttama trauma ja sille altistumiseen liittyvät oireet. Traumaan liittyvät reaktiot on jaoteltu kolmeksi reaktioryhmäksi (World Health Organization, 2022):
- jatkuvat muistikuvat tai hetkelliset voimakkaan takaumat tai muistot, jotka muistuttavat koetusta tapahtumasta
- pyrkimys työntää muistot pois mielestä yrittämällä olla ajattelematta tapahtuneesta muistuttavia asioita tai olla puhumatta tai etäällä niistä eli välttely
- fyysinen ylivireisyys.
Traumaattiselle stressille tyypillisiä reaktioita aiheuttaa tapahtuman voimakas, ahdistava muisto, joka voi tunkeutua tahtomatta mieleen. Luonnollinen reaktio tähän on yrittää työntää muisto pois tai vältellä kaikkea siitä muistuttavaa. Välttely estää muiston täyttä käsittelyä ja tunkeutuvat muistikuvat lisäävät ylivireyttä sekä hankalia mielikuvia tai tuntemuksia aiheuttavien asioiden tai toiminnan välttelyä. Lopulta tämä vaikuttaa lapsen toimintakykyyn ja voi vaikeuttaa sosiaalisia suhteita ja esimerkiksi koulunkäyntiä.
Sota ja siihen liittyvät menetykset altistavat lapset traumaattisille kokemuksille. Pakolais- ja turvapaikanhakijalapsilla mielenterveysongelmat ovat huomattavan yleisiä. Yli puolet maailman pakolaisväestöstä on enintään 18-vuotiaita. Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD), ahdistus ja masennusoireet ovat yleisiä, ja niiden esiintyvyys on suurimmillaan uuteen asuinmaahan muuton jälkeisten kahden vuoden aikana. Varhainen tuki maahanmuuton jälkeen voi ehkäistä uudelleen traumatisoitumista sekä auttaa integroitumisessa. (Blackmore ym., 2020).
Menetelmä on sekundääripreventiivinen, ja sen tavoitteena on ennaltaehkäistä posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) muodostumista tai komplisoitumista silloin, kun lapsella tai nuorella on traumalle altistumisesta seuranneita oireita. Oireet ovat samankaltaisia traumanaiheuttajasta riippumatta. TRT-menetelmän tarkoituksena on tukea määrätyille traumoille altistuneita lapsia ja nuoria toipumisessa sekä parantaa heidän selviytymistään normalisoimalla tiedon ja vertaiskokemusten avulla traumalle altistumisen vaikutuksia ja siitä johtuvia reaktioita sekä opettamalla osallistujille konkreettisia keinoja traumaoireiden lievittämiseen ja hallintaan.
Traumaperäisen stressihäiriön oireiden lisäksi TRT-menetelmällä voi olla vaikutusta masennukseen, ahdistuneisuuteen, surureaktioihin sekä käyttäytymisongelmiin (Smith ym., 2018). Traumaattisen stressihäiriön oireiden lisäksi muita tutkittuja vasteita ovat masennusoireet (Barron ym., 2013; 2017; Qouta ym., 2016), traumaattinen suru (Barron ym., 2013), dissosiaatio (Barron ym., 2017), koulusuoritus (Barron ym., 2013) ja resilienssi (Diab ym., 2015).
TRT-menetelmä perustuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja sisältää useita yhteisiä elementtejä traumafokusoidun käyttäytymisterapian (TF-KKT) kanssa (Heltne ym., 2023). Traumafokusoitu käyttäytymisterapia yhdistää traumojen hoidossa ja kognitiivisbehavioraalisessa psykoterapiassa käytetyt menetelmät, ja se on mainittu Käypä hoito -suosituksissa tehokkaaksi lasten ja nuorten traumaperäisen stressihäiriön hoidossa (Haravuori ym., 2020). Kognitiivinen käyttäytymisterapia on tehokas sodassa traumatisoituneiden lasten ja nuorten hoitomuoto (Jordans ym., 2009; Lawton & Spencer 2021; Peltonen & Punamäki, 2010).
Menetelmän ydinelementtejä ovat psykoedukaatio, traumaan liittyvien oireiden hallintaa tukevien keinojen harjoittelu, vertaistuki, huoltajien tukeminen ja tulevaisuuteen suuntautumisen vahvistaminen.
TF-KTT:n mukaisesti TRT-menetelmä alkaa psykoedukaatiolla eli traumaa ja sen vaikutuksia koskevan tiedon antamisella lapsille ja nuorille itselleen sekä heidän vanhemmilleen. Psykoedukaation tarkoituksena on normalisoda traumaan liittyviä reaktioita ja antaa tietoja yleisten reaktioryhmien (ylivireys, takaumat ja välttely) ilmenemisestä kehossa, toiminnassa sekä ajatuksissa ja tunteissa. TRT-menetelmässä autetaan lasta oman kokemuksen ja sen vaikutusten käsittelyssä. TRT-menetelmässä harjoitellaan erilaisia konkreettisia keinoja, jotka auttavat lasta tai nuorta selviytymään traumaoireiden kanssa ja jotka lisäävät mahdollisuuksia vaikuttaa omaan vointiin. Viimeisessä ryhmätapaamisessa kerrataan jo opittuja taitoja ja autetaan lasta suuntamaan ajatuksia tulevaan.
TRT-ryhmässä lapset ja nuoret saavat kokemuksen siitä, että muillakin vastaavaa kokeneilla on samoja tai samankaltaisia oireita ja reaktioita. Harjoiteltavat keinot lisäävät lapsen omaa itsesäätelyä, hallinnan tunnetta ja toimijuutta esimerkiksi antamalla konkreettisia keinoja, miten lapsi voi tunnistaa ja säädellä omaa ylivireystilaansa tai miten hän voi toimia toisin mieleen tunkeutuvien traumamuistojen suhteen. Ryhmän ohjaajan tehtävänä on varmistaa ryhmän turvallisuus, jota strukturoitu ja ennakoitava toteutus tukee.
Huoltajien tapaamisten tavoitteena on vahvistaa lapsen toipumista ja lisätä vanhempien ymmärrystä traumaoireiden vaikutuksesta lapsen käyttäytymiseen. Vanhemmat oppivat myös itse samoja keinoja, ja heitä kannustetaan tukemaan lasta näiden keinojen harjoittelussa.
Suomessa menetelmää käyttävät koulutetut sosiaali- ja terveydenhuollon tai kasvatus- ja opetusalan ammattilaiset, jotka kohtaavat työssään traumalle altistuneita lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan. TRT-ryhmässä toimii kaksi ohjaajaa, jotka molemmat on käyneet TRT-koulutuksen. Ohjaajilla tulee olla koulutus sosiaali-, terveydenhuolto-, kasvatus- tai opetusalalta sekä mielellään kokemusta lasten, nuorten ja heidän perheidensä kanssa työskentelystä ja ryhmämuotoisesta työskentelystä.
Koska menetelmän koulutus on suhteellisen lyhyt ja menetelmästä on saatavilla strukturoitu manuaali, jota noudattamalla ryhmää voi ohjata, voidaan kouluttaa muitakin kuin ammattilaisia, kuten vapaaehtoisia ja avustusjärjestöjen työntekijöitä. Children and War Foundationin mukaan on mielekästä käyttää mielenterveystyön ammattilaisia ryhmien toteutuksessa aina, kun se on mahdollista.
TRT on ryhmämenetelmä, joka toteutetaan suljetun ryhmän periaatteella. Ryhmät on suunniteltu 6–10 osallistujalle, mutta ryhmässä voi manuaalin mukaan olla enintään 15 osallistujaa. Ryhmätapaamiset on tarkoitettu pidettäväksi viikoittain, ja niiden kesto on 90 minuuttia. Menetelmä sisältää viisi lasten ja kaksi vanhempien ryhmätapaamista. Lasten osallistumiseen tarvitaan vanhempien lupa. Vanhemmille tai huoltajille järjestetään samanaikaisesti lasten ryhmän kanssa kaksi omaa tapaamista. Kuviossa 1 on esitetty lasten ja vanhempien ryhmätapaamisten rakenne. Ennen varsinaista TRT-työskentelyn aloittamista voidaan pitää tutustumisistunto ja TRT-istuntojen jälkeen seurantaistunto, jossa vahvistetaan opittua.
Kuvio 1. TRT-ryhmämenetelmän rakenne (Kokkola, 2024).
TRT-manuaalissa on jokaista ryhmäkertaa vastaava käsikirjoitus, joka sisältää ryhmässä huomioitavat asiat ja harjoitukset. Ensimmäiset kaksi ryhmäkertaa käsitteleemieleen unkeutuvia ajatuksia ja tunteita: ongelmia kuten järkyttävät muistot, painajaiset ja takaumat. Kolmas kerta käsittelee lasten ylivireisyyttä, esimerkiksi vaikeutta rentoutua, keskittyä tai nukkua. Neljäs ja viides ryhmäkerta käsittelee välttelyä eli lasten pelkoja ja vaikeuksia kohdata sotatapahtumista muistuttajia ja muistoja. Ensin tarkastellaan välttelykäyttäytymistä ja sen jälkeen kognitiivista välttelyä. Viimeisellä kerralla myös autetaan lasta suuntaamaan tulevaisuuteen ja kerrataan lyhyesti opittua.
Alaikäisenä yksin maahan tulleille suunnatussa mallissa käsittelyjärjestystä on muokattu siten, että ensin käsitellään ylivireyttä ja sen jälkeen tunkeutuvia ajatuksia ja muistoja ja viimeiseksi välttelyä. Yksin maahan tulleet alaikäiset ovat usein iältään vanhempia kuin sodalle altistuneiden lasten ryhmään osallistuvat, ja heillä voi olla useampia trauma-altistuksia. Lisäksi he kokevat useammin sekä kotimaan tapahtumiin että tulomaahan jäämiseen liittyvää epävarmuutta. Tämän vuoksi yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten TRT-ryhmämalliin on lisätty kaksi tapaamista, joista ensimmäinen on tutustumistapaaminen ja toinen käsittelee epävarmuuden kanssa elämistä.
Ryhmät on mahdollista toteuttaa ilman lisämateriaalia, mutta ohjaaja voi halutessaan käyttää esimerkiksi piirustus- tai muovailuvälineitä tai pehmoleluja auttamaan lapsia. Ryhmä voidaan järjestää lähellä lasten arkea esimerkiksi koulussa tai vastaanottokeskuksessa. Ryhmätila on hyvä mahdollisuuksien mukaan järjestellä kutsuvaksi ja rennoksi sekä välttää luokkahuonemaista järjestystä.
Jokaisella ryhmällä on oltava kaksi ohjaajaa, joista toisen vastuulla on ryhmän ohjaaminen ja toinen voi kiinnittää enemmän huomiota lasten reaktioihin ja mahdollisiin tuen tarpeisiin. Samat ohjaajat vastaavat myös vanhempien ryhmän ohjaamisesta. Ryhmiä kootessa tulee huomioida, että samassa ryhmässä tulee olla vain samalle traumalle altistuneita.
TRT- ryhmissä tulisi käyttää lasten äidinkieltä tai muuta heidän hyvin ymmärtämää kieltä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ryhmässä voi olla myös tulkki tai joissain tilanteissa tulkkeja. Käytettäessä tulkkia ryhmän tarkoitus, sisältö ja ohjaamisen periaatteet on hyvä käydä läpi ennen ryhmän alkua ja pyrkiä siihen, että ryhmässä on sama tulkki. Tulkkia käytettäessä on hyvä huomioida mahdollinen sijaistraumatisoituminen.
Vanhempien tapaamisten tavoitteena on normalisoida lasten ja nuorten reaktioita traumaattisen tapahtuman jälkeen, lisätä ymmärrystä lapsen käyttäytymistä kohtaan ja antaa vanhemmille keinoja tukea omaa lastaan. Vanhempien kanssa käydään läpi myös taitoja ja keinoja, joita lapset harjoittelevat omassa ryhmässään, jotta he osaavat tukea omaa lastansa niiden harjoittelussa. Vanhemmat saavat myös keinoja itseapuun ja vertaistukea. Manuaaleissa on erillisenä osana lapsen ja nuoren traumaattista surua käsittelevä osuus. Se sisältää materiaalia, jonka avulla lapsi tai nuori voi tehdä surutyötä. Sitä voidaan sisällyttää viimeiseen ryhmätapaamiseen tai käyttää erillisen sururyhmän ohjaamiseen.
TRT-ryhmämallista on seitsemän manualisoitua mallia. Näistä suomeksi on käännetty
- Manuaali menetelmän ohjaajille selviytymistaitojen opettamisesta lapsille
- Manuaali menetelmän ohjaajille selviytymistaitojen opettamisesta ilman huoltajaa tulleille alaikäisille
- Manuaali menetelmän ohjaajille selviytymistaitojen opettamisesta vanhemmille.
Taulukossa 1. on kuvattu kaikki TRT-manuaalit sekä niiden kohderyhmät ja käyttötarkoitus, manuaalien nimi ja niiden päivitykset alkaen ensin kehitetystä Children and War -manuaalista.
Taulukko 1. TRT-menetelmän manuaalit ja niiden käyttötarkoitus.
Kansainvälisen kotipesän verkkosivustolla on ladattavissa joitain manuaaleja ja kyselyitä. Manuaalien lisäksi on käytettävissä suositellut kyselylomakkeet, traumaperäisen stressioireiden arviointiin tarkoitettu CRIES-8-traumaoirekysely ja Depression self-rating scale for children (DSRS) -masennusoirekysely.
TRT-ohjaaja voi halutessaan ja sopivaksi arvioidessaan käyttää muista menetelmän sisältöjä tukevia materiaaleja, kuten tunnemittaria tai toimintapäiväkirjaa sekä esimerkiksi piirustusmateriaalia, mutta TRT-ryhmän voi toteuttaa myös ilman mitään materiaaleja.
Suoria kustannuksia ovat manuaalin tulostuskulut, mahdollisten apuvälineiden hankinta sekä lapsille tarjottavat eväät. TRT on kehitetty toteutettavaksi niukkojen resurssien toimintaympäristöissä, eikä menetelmällä ole lisenssi- tai käyttökorvauskustannuksia.
TRT-ryhmän suurin kustannus on ohjaajien ryhmän ohjaamiseen ja siihen valmistautumiseen kuluva työaika sekä mahdolliset tulkkauspalkkiot ja sijaiskulut. Muita mahdollisia välillisiä kuluja ovat koulutuksen ja tukitapaamisten työaika sekä toimitilakustannukset. Lapsilla ja nuorilla voi olla useita tuen tarpeita tai tarvetta intensiivisempään tukeen, jolloin jatko-ohjaus on hyvä huomioida resursseja mietittäessä.
Käyttöönoton tuki
Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu. Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmän vaikuttavuusarviota.
Yhteenveto TRT-menetelmän käyttöönoton tuen arvioinnista
Millaista tukea menetelmän käyttöönottoon tarjotaan?
Ryhmään ohjautuminen vaihtelee sen mukaan, mikä taho toimii ryhmän järjestäjänä. Ryhmän voi järjestää ulkopuolinen toimija esimerkiksi koulussa tai vastaanottokeskuksessa. Lapsi, nuori tai vanhempi voi ehdottaa ryhmään osallistumista. Kouluissa opetus- tai oppilashuollon henkilökunta voi tehdä aloitteen ryhmään osallistumisesta. Vastaanottokeskuksissa tai pienryhmäkodeissa ryhmään osallistuminen voi tapahtua omaohjaajan tai muun henkilökunnan aloitteesta. Ryhmiä voidaan järjestää myös muuhun toimintaan kuuluvana rakenteena.
Lapsille ja nuorille on saatavilla oma suomenkielinen infokirje ja esite, jossa kerrotaan ryhmän tarkoituksesta ja toteutuksesta. Osallistuvien lasten vanhemmille on oma infokirjeensä. Infokirje on saatavilla myös ukrainan ja venäjän kielillä.
Menetelmää voivat käyttää koulutetut sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan sekä näiden lähialojen ammattilaiset, jotka kohtaavat työssään lapsia ja nuoria. Koulutukseen osallistujan ei ole välttämätöntä olla mielenterveysalan ammattilainen, vaan oleellista on kokemus lasten, nuorten ja ryhmien kanssa työskentelystä. Eduksi katsotaan ryhmänohjaustaitojen lisäksi aiempi osaaminen traumoista ja niiden vaikutuksesta lapseen, nuoreen ja vanhemmuuteen sekä kohderyhmän kanssa työskentelystä. Kokemuksen perusteella TRT- ohjaajat hyötyvät näiden aiheiden osaamisesta (Heltne ym., 2023). Children and War Foundation on kouluttanut myös vapaaehtoisia, jotka voivat toimia TRT-ohjaajina olosuhteissa, joissa on paljon tukea tarvitsevia lapsia.
Koulutuksia järjestää eri puolilla maailmaa menetelmän kansainvälinen kotipesä Children and War Foundation (CAW). Suomessa koulutuksia on järjestetty 2000-luvun alusta lähtien, ja ne ovat olleet pääsääntöisesti tilauskoulutuksia, joita ovat järjestäneet yksityiset kouluttajakoulutuksen saaneet psykotraumatologian asiantuntijat. Vuosina 2024–2025 Suomen Punaisen Ristin (SPR) Nuorten turvatalo on tarjonnut menetelmäkoulutusta kolmepäiväisenä verkkokoulutuksena. Koulutuksien yhteydessä on tehty yhteistyötä sekä Children and War Foundationin että suomalaisten asiantuntijoiden kanssa. Ruotsinkielistä koulutusta Suomessa järjestää Folkhälsan.
Kolmepäiväinen TRT-ryhmäohjaajakoulutus käydään monimuotoisina verkko-opintoina, ja se sisältää luentoja, pienryhmäkeskusteluja sekä harjoituksia, jotka perustuvat TRT-manuaaliin. Menetelmään on sisällytetty mahdollisuus kouluttaa TRT-menetelmää edelleen esimerkiksi sisäisesti omassa organisaatiossa, kun ohjaaja on saanut riittävästi eli vähintään yhden ryhmäkokonaisuuden verran kokemusta TRT-ryhmien ohjaamisesta. TRT-manuaalissa on kuvattu koulutuksen sisältö.
Koulutus antaa valmiudet TRT-ryhmäohjaajana toimimiseen. Koulutukseen osallistuneille annetaan todistus.
Itla järjesti vuosina 2022–2025 koulutuksen käyneille työnohjausta tukemaan ensimmäisen ryhmän ohjaamisessa, vahvistamaan osaamista ja menetelmäuskollisuutta sekä kannustamaan menetelmän käyttöön omassa työssä. Koulutusta tarjoava SPR:n Nuorten turvatalo on keväästä 2025 alkaen tarjonnut säännöllisiä tukitapaamisia koulutuksen käyneille. Lisäksi TRT-ohjaajien tueksi on ollut käytössä tukiverkosto (Teams-alustalla), materiaalikirjasto ja lisäkoulutustapaamisia (2024–2025). Keväällä 2024 TRT-ohjaajille tehdyssä kyselyssä menetelmää säännöllisesti käyttävät organisaatiot raportoivat, että ne ovat järjestäneet sisäisesti menetelmää käyttäville erilaisia tuen muotoja, kuten työnohjausta, yhteisiä tukitapaamisia ja konsultaatiota.
SPR:n Nuorten turvatalo seuraa koulutuksen osallistujien määrää, hyvinvointialuetta ja toimialaa. Koulutuksen tuloksellisuutta seurataan kyselyllä, joka mittaa muun muassa traumaosaamista ennen koulutusta ja sen jälkeen sekä osallistujien valmiuksia ottaa menetelmä käyttöön. Ryhmien toteutumista seurataan vapaaehtoisella tiedonkeruulomakkeella, jossa kysytään ryhmien kohderyhmä ja se, minkä manuaalin pohjalta ryhmä on toteutettu. Muuta kansallista seurannan välinettä ei ole käytettävissä.
Koulutuksissa ja tukitapaamisissa tarjotaan tietoa menetelmän toistotarkkuuden merkityksestä. Suomessa ei ole käytössä systemaattista mittaria tai välinettä toistotarkkuuden seuraamiseksi. Barron kumppaneineen (2021) on pilotoinut TRT-menetelmän uskollisuuden eli fideliteetin seurantaan tarkoitetun mittarin, jota ei ole käännetty tai otettu systemaattisesti käyttöön Suomessa.
Vaikuttavuusnäyttö
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden luotettavuuden arviointi on vaikuttavuusarvion kulmakivi.
Millaista näyttöä menetelmän vaikuttavuudesta on?
Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset
Alun perin klusterisatunnaistetuksi vertailukokeeksi (cRCT) suunniteltu tutkimus muutettiin toteutettavuustutkimukseksi osallistujamäärien jäätyä pieniksi. Tavoitteena oli arvioida TRT-menetelmän vaikutuksia hiljattain maahan tulleilla yläkoululaisilla, joilla oli PTSD-oireita, sekä menetelmän käytännön toteutettavuutta kouluympäristössä. Tutkimukseen rekrytoitiin monietnisiä kouluja, joissa vähintään 30 prosenttia oppilaista oli ei‑ruotsalaistaustaisia. Mukaanottokriteereinä olivat enintään kuusi vuotta Ruotsissa asuminen, CRIES‑8‑pistemäärä suurempi kuin 17 sekä se, ettei nuori ollut samanaikaisessa mielenterveysterapian piirissä. Kaikkiaan 531 oppilaasta 61 täytti kriteerit. TRT‑interventioon osallistui 55 koululaista, joista 49 sisältyi lopullisiin analyyseihin. Keskimääräinen osallistujan ikä oli 15,5 vuotta, ja yleisin muuttosyy oli sodan pakeneminen (51 %). Vaikuttavuutta arvioitiin ennen–jälkeen‑asetelmalla (alkumittaus, loppumittaus, 3 kk:n seurantamittaus) käyttäen kahta opiskelijamittaria: CRIES‑8 (PTSD‑oireet) ja SDQ total difficulties (psykososiaaliset vaikeudet). PTSD‑oireet vähenivät erittäin merkitsevästi ajan myötä (p < 0,001), ja samankaltainen mutta maltillisempi muutos havaittiin SDQ‑pisteissä (p < 0,001). Kolmen kuukauden seurannassa luokitelluista oppilaista 35 prosenttia täytti kliinisen toipumisen kriteerit PTSD‑oireiden osalta ja 20 prosenttia psykososiaalisten vaikeuksien osalta. Sukupuoli, ikä tai muuttosyy eivät olleet yhteydessä hoitovasteeseen. Tutkimuksen vahvuutena oli intervention toteuttaminen autenttisessa kouluympäristössä ja kahden seuranta-ajankohdan käyttö. Rajoitteita olivat vertailuryhmän puuttuminen, pieni otoskoko, kyselyiden (erityisesti SDQ:n ja CRIES‑8:n) vaikea ymmärrettävyys osallistujille sekä se, ettei vanhemmille suunnattuihin tapaamisiin osallistunut ketään. Lisäksi ohjelman toteutettavuutta heikensivät koulujen vaihteleva sitoutuminen ja pandemian aiheuttamat keskeytykset. Tutkijat korostivat tulevissa tutkimuksissa tärkeänä koulujen varhaisempaa sitouttamista, paikallisen koordinaattorin tarvetta sekä kannustimien tarjoamista myös verrokkikouluille.
Ruotsalainen kvasikokeellinen tutkimus arvioi TRT-ryhmämenetelmän vaikutuksia ilman huoltajaa saapuneille pakolaisnuorille, joilla oli traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oireita. Ohjelma toteutettiin nuorten arkiympäristöissä, kuten ryhmäkodeissa ja kouluissa, tavallisen henkilöstön avulla. Tavoitteena oli selvittää menetelmän vaikutus PTSD- ja masennusoireisiin sekä nuorten kokemukset ohjelmasta. Tutkimukseen seulottiin 139 nuorta, joista 126 täytti PTSD-oireiden kriteerit. Menetelmän aloitti 60 nuorta, ja lopulliseen analyysiin hyväksyttiin 46 osallistujaa (93 % poikia, keski-ikä 16 vuotta). Oireita mitattiin ennen ohjelmaa ja sen jälkeen kahdella itsearviointilomakkeella (CRIES-8 ja MADRS-S). Kontrolliryhmää ei ollut, joten tuloksia verrattiin kuvailevasti aiemmissa tutkimuksissa raportoituun luonnolliseen paranemiseen. Tulokset osoittivat TRT-ryhmän sisäistä tilastollisesti merkitsevää oireiden vähenemistä: PTSD-oireet (d = 0,49) ja masennusoireet (d = 0,44). PTSD-oireista 22 prosenttia ja masennusoireista 33 prosenttia luokiteltiin toipuneiksi ohjelman jälkeen. Erityisesti nuoret, joilla oli alussa itsetuhoisia ajatuksia, hyötyivät masennusoireiden osalta selvästi enemmän (noin kymmenkertainen todennäköisyys oireiden vähenemiseen). Ohjelman aikana 62 prosenttia osallistujista koki kielteisiä elämäntapahtumia, mikä korostaa tulosten merkitystä. Nuorten kokemukset olivat pääosin myönteisiä: he kuvasivat saaneensa sosiaalista tukea, ymmärrystä omille reaktioilleen ja konkreettisia keinoja oireiden hallintaan, kuten hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Tutkimuksen vahvuutena oli menetelmän käyttö arkiympäristössä, mikä lisää käytännön sovellettavuutta. Rajoituksena oli vertailuryhmän puuttuminen, mikä heikentää vaikutusten varmuutta.
Ruotsalainen kvasikokeellinen tutkimus arvioi TRT-ryhmämenetelmän vaikutuksia ilman huoltajaa saapuneille pakolaisnuorille, joilla oli traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oireita. Ohjelma toteutettiin nuorten arkiympäristöissä, kuten ryhmäkodeissa ja kouluissa, tavallisen henkilöstön avulla. Tavoitteena oli selvittää menetelmän vaikutus PTSD- ja masennusoireisiin sekä nuorten kokemukset ohjelmasta. Tutkimukseen seulottiin 139 nuorta, joista 126 täytti PTSD-oireiden kriteerit. Menetelmän aloitti 60 nuorta, ja lopulliseen analyysiin hyväksyttiin 46 osallistujaa (93 % poikia, keski-ikä 16 vuotta). Oireita mitattiin ennen ohjelmaa ja sen jälkeen kahdella itsearviointilomakkeella (CRIES-8 ja MADRS-S). Kontrolliryhmää ei ollut, joten tuloksia verrattiin kuvailevasti aiemmissa tutkimuksissa raportoituun luonnolliseen paranemiseen. Tulokset osoittivat TRT-ryhmän sisäistä tilastollisesti merkitsevää oireiden vähenemistä: PTSD-oireet (d = 0,49) ja masennusoireet (d = 0,44). PTSD-oireista 22 prosenttia ja masennusoireista 33 prosenttia luokiteltiin toipuneiksi ohjelman jälkeen. Erityisesti nuoret, joilla oli alussa itsetuhoisia ajatuksia, hyötyivät masennusoireiden osalta selvästi enemmän (noin kymmenkertainen todennäköisyys oireiden vähenemiseen). Ohjelman aikana 62 prosenttia osallistujista koki kielteisiä elämäntapahtumia, mikä korostaa tulosten merkitystä. Nuorten kokemukset olivat pääosin myönteisiä: he kuvasivat saaneensa sosiaalista tukea, ymmärrystä omille reaktioilleen ja konkreettisia keinoja oireiden hallintaan, kuten hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Tutkimuksen vahvuutena oli menetelmän käyttö arkiympäristössä, mikä lisää käytännön sovellettavuutta. Rajoituksena oli vertailuryhmän puuttuminen, mikä heikentää vaikutusten varmuutta.
Norjassa toteutettu eksploratiivinen pitkittäistutkimus oli osa laajempaa Coping among Asylum–Seeking and Refugee Minors -hanketta. Tutkimuksessa tarkasteltiin elämäntyytyväisyyden, minäpystyvyyden ja depressiivisten oireiden keskinäisiä yhteyksiä ilman huoltajaa maahan tulleilla turvapaikanhakija- ja pakolaisnuorilla noin 3,5 kuukauden ajanjaksolla sekä sitä, miten nämä muuttujat liittyivät TRT-ryhmäinterventioon. Osallistujat rekrytoitiin neljästä vastaanottokeskuksesta ja seitsemästä kunnasta, joihin oleskeluluvan saaneita oli sijoitettu. Mukaan pääsi 120 nuorta (86 % poikia, keski-ikä 17,2 vuotta), joista 61 prosenttia oli Afganistanista. Kaikilla oli kliinisen tason PTSD-oireita (CRIES-8 > 17), eikä kukaan ollut aiemmin osallistunut TRT:hen. Mittaukset tehtiin viikko ennen interventiota ja noin kahdeksan viikkoa sen jälkeen. Elämäntyytyväisyyttä mitattiin Cantril Ladder -asteikolla (0–10), minäpystyvyyttä lyhyellä Generalized Self-Efficacy Scale -versiolla (5–20) ja depressiivisiä oireita MADRS-S:llä (0–54). Tilastollinen analyysi tehtiin ristiviivepaneelimallilla (CLPM). Elämäntyytyväisyys kasvoi merkitsevästi alkumittauksesta seurantaan (p < 0,01, d = 0,54) ja depressiiviset oireet vähenivät (p < 0,01, d = 0,43), kun taas minäpystyvyys pysyi keskimäärin muuttumattomana. Oleskelulupa oli merkittävä taustatekijä: luvan saaneilla oli aluksi suurempi elämäntyytyväisyys ja minäpystyvyys sekä pienemmät depressiiviset oireet. Ristiviiveanalyysi osoitti, että suurempi elämäntyytyväisyys ennen interventiota ennusti myöhempää minäpystyvyyttä ja pienempiä depressiivisiä oireita, mutta ei päinvastoin. Kaikki kolme muuttujaa oli suhteellisen pysyviä ajassa ja kehittyi samansuuntaisesti: kun elämäntyytyväisyys lisääntyi, minäpystyvyys kasvoi ja depressiiviset oireet vähenivät. Koska tutkimuksessa ei ollut vertailuryhmää, muutoksia ei voida suoraan liittää TRT-menetelmään, mutta tulokset viittaavat siihen, että elämäntyytyväisyys voi parantua lyhyessä ajassa ja liittyä parempiin mielenterveyden tuloksiin. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta elämäntyytyväisyyden roolista resilienssin vahvistajana yksin tulleilla nuorilla.
Korkean tulotason maiden vaikuttavuustutkimukset
Britanniassa toteutettiin Lontoon julkisissa kouluissa kvasikokeellinen vertailututkimus, jossa selvitettiin, voidaanko lyhyt, manuaaliin perustuva kognitiivis-behavioraalinen TRT-menetelmä toteuttaa koulussa ja auttaako se pakolaislapsia, joilla oli PTSD-oireita useiden sodan aiheuttamien traumaattisten kokemusten vuoksi. Tutkimukseen osallistui 26 lasta (11–15-vuotiaita), jotka opettajat olivat valinneet psykologisten ongelmien perusteella. Lapset jaettiin TRT-ryhmään (n = 15) ja jonotuslistakontrolliryhmään (n = 11), mutta ryhmäjako ei ollut satunnaistettu. Hoitoryhmä sai kuusi viikoittaista tunnin mittaista ryhmäistuntoa, mikä poikkesi manuaalin viidestä 90 minuutin istunnosta. Vastemuuttujina olivat lasten itse raportoimat PTSD-oireet (R-IES), masennus (DSRS) ja ahdistus (RCMAS) sekä opettajien arvioimat psykososiaaliset vaikeudet (SDQ). Ryhmien välisiä eroja arvioitiin kovarianssianalyysilla (ANCOVA). Tulokset osoittivat, että TRT-hoitoryhmä parani merkittävästi heti ohjelman jälkeen verrattuna kontrolliryhmään, joka ei parantunut odotusaikana. PTSD:n kokonaisoireiden vakavuus väheni erittäin merkitsevästi ryhmien välillä (p = 0,003) ja hoitoryhmän sisällä (p = 0,011). Traumaan liittyvät mieleen tunkevat oireet, kuten takaumat ja painajaiset, laskivat erityisen selvästi (p = 0,002), ja ero ryhmien välillä oli erittäin merkitsevä (p = 0,005). Myös kokonaisahdistuksessa havaittiin merkitsevä ero ryhmien välillä (p = 0,018). Opettajien arvioimissa psykososiaalisissa vaikeuksissa ja emotionaalisissa oireissa TRT-ryhmässä tapahtui merkitsevä lasku (kokonaisvaikeudet: p = 0,027; emotionaaliset oireet: p = 0,010). Masennuksessa tai välttelyoireissa ei havaittu merkitseviä eroja ryhmien välillä. Kahden kuukauden seurantamittaukset tehtiin vain pienelle osajoukolle (n = 8), eivätkä TRT:n positiiviset vaikutukset säilyneet, vaan oirepisteet palasivat lähelle alkumittaustasoa. Tutkimus osoitti vain lyhytaikaista vaikutusta PTSD-oireiden ja käyttäytymisvaikeuksien vähenemiseen. Tutkijat päättelivät, että kuuden istunnon tiivistetty ohjelma oli todennäköisesti riittämätön ja suosittelivat tulosten pysyvyyden varmistamiseksi jatkossa lisäistuntoja sekä ohjelmaan kuuluvia vanhemmille suunnattuja rinnakkaisia istuntoja, joita tässä ei toteutettu.
Australiassa toteutettiin klusterisatunnaistettu vertailukoetutkimus, jossa käytettiin asetelmaa esitesti – jälkitesti – kolmen kuukauden seuranta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka tehokas TRT-menetelmä on parantamaan tunne-elämää ja käyttäytymistä sota-alueilta Australiaan muuttaneilla lapsilla. Menetelmä toteutettiin kouluympäristössä 11 koulussa Perthin metropolialueella. Osallistujien tuli ilmoittaa altistuneensa sodalle tai väkivallalle, olla asunut Australiassa alle seitsemän vuotta ja saada lievä tai kohtalainen PTSD-pistemäärä (4–38) UCLA PTSD Index -mittarilla. Poissulkukriteerejä olivat kliininen PTSD-taso (≥38 pistettä), rajallinen englannin taito ja käynnissä oleva psykologinen hoito. Tutkimukseen osallistui 82 lasta (pääosin 10–17-vuotiaita), jotka satunnaistettiin kouluittain TRT-ryhmään (n = 45) tai jonotuslistakontrolliin (n = 37). Tulokset analysoitiin tilastollisilla menetelmillä, jotka huomioivat koulujen ja oppilaiden ryhmittäisen rakenteen, ja lisäksi tarkasteltiin, oliko havaittu muutos oireissa luotettavaa eikä sattumanvaraista. Vastemuuttujina olivat PTSD-oireet (CRIES-13), masennus (DSRS), sisäänpäin ja ulospäin suuntautuvat ongelmat (HSCL-37A) sekä psykososiaalinen toimintakyky (SDQ). Useimmat mittaukset olivat itsearviointeja, mutta toimintakykyä arvioivat vanhemmat. Masennusoireet vähenivät TRT-ryhmässä tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin kontrolliryhmässä (p = 0,024, η²p = 0,07), ja tämä ero säilyi kolmen kuukauden seurannassa (p = 0,001, η²p = 0,20). PTSD-oireiden väheneminen oli havaittavissa, mutta ei tilastollisesti merkitsevästi suurempaa kuin kontrolliryhmässä (p = 0,081, η²p = 0,04). Myöskään käyttäytymisen tai psykososiaalisen toimintakyvyn osalta ei havaittu merkittäviä eroja ryhmien välillä. Kun jonotuslistalla olleet saivat menetelmän viiveellä, heidän tuloksensa eivät parantuneet tilastollisesti merkitsevästi. Tutkijat päättelivät, että TRT:stä voi olla hyötyä erityisesti masennusoireiden lievittämisessä, mutta se ei osoittanut vaikutusta PTSD-oireisiin tai muihin tutkittuihin tuloksiin verrattuna kontrolliryhmään. Tulosten puuttuminen PTSD:n osalta saattoi johtua pienestä otoskoosta tai lyhyestä menetelmäkestosta. Jatkossa suositellaan pidempää interventiota ja vertailua aktiiviseen kontrolliryhmään.
Matalan tulotason ja keskitulotason maiden vaikuttavuustutkimukset
Satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa arvioitiin TRT-menetelmän vaikuttavuutta olosuhteissa, joissa lapset elävät jatkuvan väkivallan ja konfliktin keskellä. Tutkimus toteutettiin Palestiinassa, ja siinä verrattiin TRT-ryhmää kontrolliryhmään, joka sai tavanomaista koulun terveysneuvontaa. Lisäksi tarkasteltiin menetelmän toteutuksen uskollisuutta ja osallistujien kokemuksia. Tutkimus toteutettiin useissa Länsirannan kouluissa 11–14-vuotiaille oppilaille 2010-luvun alussa. Mukaan valittiin korkean PTSD-oireilun perusteella (CRIES-13 ≥ 17), ja jokaisesta luokasta otettiin mukaan 10 korkeimmat PTSD-pisteet saanutta oppilasta. Kuraattorit satunnaistivat tutkimusryhmät. Alkuperäinen otos oli 140 oppilasta (90 lasta koeryhmässä, 50 lasta kontrolliryhmässä). Tutkimuksessa mitattiin PTSD-oireita (CRIES-13), masennusta (DSRS), traumaattista surua (Traumatic Grief Intervention for Children, TGIC), vaikutuksia koulusuoriutumiseen (Impact on School Performance scale, ISPS) ja yleistä mielenterveyttä (The Strength and Difficulties Questionnaire, SDQ) sekä altistusta sotaan liittyville tapahtumille (the Exposure to War Stressors Questionnaire, EWSQ). Mittaukset tehtiin ennen ja jälkeen TRT-ryhmän, ja tiedot kerättiin oppilailta, vanhemmilta ja opettajilta. Vanhempien ja opettajien SDQ-arvioiden luotettavuus jäi heikoksi (α = 0,19 ja α = 0,46), minkä vuoksi ne jätettiin pois lopullisista analyyseista. Tulokset osoittivat, että TRT-ryhmään osallistuneilla psyykkiset oireet vähenivät tilastollisesti merkittävästi ennen–jälkeen-mittauksessa. Kontrolliryhmässä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Ryhmien väliset efektikoot olivat suuria useilla mittareilla (PTSD: d = 0,76; masennus: d = 1,24; mielenterveysvaikeudet: d = 0,90; traumaattinen suru: d = 0,96) mutta koulusuoriutumisen osalta vähäisempiä (d = 0,35). Sukupuoli, ikä tai koulutyyppi eivät vaikuttaneet hyötyyn. Oppilaiden kokemukset ohjelmasta olivat erittäin myönteisiä, ja kuraattorit pitivät ohjelmaa laadukkaana ja ammatillisesti kehittävänä. Toteutuksen uskollisuus oli hyvä, vaikka sisältöä mukautettiin osin oppilaiden tarpeisiin. Tutkimus osoitti, että TRT-malli voi olla tehokas PTSD-oireiden, masennuksen ja traumaattisen surun vähentämisessä konfliktialueen lapsilla, mutta monet oppilaat olisivat tarvinneet pidempikestoista tukea. Menetelmäuskollisuuden seuranta lisäsi tietoa menetelmän mukauttamistarpeista konteksteissa, joissa lapset altistuvat jatkuvalle väkivallalle.
Tutkimus toteutettiin Gazassa satunnaistetulla vertailuasetelmalla, jossa satunnaistaminen tehtiin koululuokittain TRT-menetelmä- ja kontrolliryhmiin. Päätavoitteena oli selvittää, kuinka tehokas TRT-menetelmään perustuva psykososiaalinen ohjelma on lisäämään resilienssiä palestiinalaislapsilla, jotka olivat altistuneet merkittävälle sodan traumalle. Resilienssi määriteltiin tässä tutkimuksessa hyväksi mielenterveystasoksi (psykososiaalinen hyvinvointi ja prososiaalinen käyttäytyminen) huolimatta traumaattisista kokemuksista. Lisäksi tarkasteltiin, moderoivatko perhetekijät (äidin kiintymyssuhdevalmius ja perheilmapiiri) menetelmän vaikutusta. Tutkimus toteutettiin Gazan sodan (2008/2009) jälkeen. Mukaan valittiin 10–13-vuotiaita lapsia, jotka olivat altistuneet sodan traumalle. Suunniteltu otoskoko oli 500, ja lopullinen otos oli 482 lasta (242 lasta koeryhmässä, 240 lasta kontrolliryhmässä). Seurannan aikana 16 prosenttia osallistujista putosi pois, poisjääneissä pojat olivat yliedustettuina. Trauma-altistus mitattiin 14 traumaattisen tapahtuman summamuuttujalla. Resilienssiä arvioitiin positiivisilla mielenterveyden indikaattoreilla: psykososiaalinen hyvinvointi (MHC–SF) ja prososiaalinen käyttäytyminen (SDQ:n alaskaala). Perhetekijöitä mitattiin erillisillä mittareilla. Tulokset osoittivat, että TRT ei lisännyt resilienssiä sodalle altistuneilla lapsilla. Kuuden kuukauden seurannassa menetelmäryhmässä oli tilastollisesti merkitsevästi vähemmän lapsia, jotka ylsivät prososiaalisen käyttäytymisen normaaliin tasoon kuin kontrolliryhmässä (RR = −0,50; 95 % lv −0,80–(−0,20)). Tutkijat arvioivat, että tämä negatiivinen tulos oli todennäköisesti satunnaisvaihtelua, sillä prososiaalisen käyttäytymisen tasossa ei havaittu merkittävää muutosta. Myöskään perhesuhteiden laadulla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta menetelmän tehoon. Johtopäätöksissä todettiin, että menetelmän tehottomuutta voivat osin selittää Gazan olosuhteet: pitkäaikainen sotilaallinen piiritys, jatkuva väkivalta ja kansainvälinen boikotti estivät perheitä palaamasta normaaliin elämään sodan jälkeen, mikä saattoi heikentää resilienssin vahvistumista.
Thaimaassa toteutetun satunnaistetun vertailukoetutkimuksen tavoitteena oli testata TRT-menetelmästä mukautetun ryhmämuotoisen kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) tehoa lapsilla ja nuorilla, joilla oli posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD) tsunamin jälkeen. PTSD on tunnettu ja toimintakykyä heikentävä seuraus luonnonkatastrofeista, ja tutkimuksella pyrittiin sopeuttamaan hoito tilanteeseen, jossa mielenterveysresurssit olivat rajalliset. Tutkimus suoritettiin sisäoppilaitoksessa yli neljä vuotta vuoden 2004 tsunamin jälkeen. Tutkimukseen osallistui yhteensä 36 lasta ja nuorta, jotka olivat 10–15-vuotiaita. Tutkittavien mukaanottokriteerinä oli lastenpsykiatrien kliinisellä haastattelulla vahvistettu DSM-IV-TR:n mukainen ensisijainen PTSD-diagnoosi. Tutkimuksesta suljettiin pois ne, joilla oli kehitysvammaisuus, laaja-alaisia kehityshäiriöitä, psykoottisia oireita tai psykiatrinen lääkitys. Osallistujat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään: 18 lasta koeryhmään ja 18 lasta jonotuslistakontrolliryhmään. TRT-menetelmä oli lyhennetty kolmipäiväiseksi (kaksi tuntia päivässä) ja modifioitu niin, että ryhmää seurasi kuukauden mittainen oireiden itsearviointi ja päivittäiset kotitehtävät. Vastemuuttujina käytettiin itsearviointiasteikkoja, joilla mitattiin PTSD-oireiden vakavuutta: Children Revised Impact of Events Scale (CRIES) ja UCLA PTSD Reaction Index (PTSD-RI). Sokkoutetut arvioijat tekivät mittaukset lähtötilanteessa, välittömästi hoidon jälkeen ja kuukauden seurantamittauksessa. Ryhmien välisiä eroja analysoitiin kovarianssianalyysillä, joka kontrolloi lähtötilanteen oirevakavuuden. Heti hoidon päätyttyä ei löytynyt selkeää eroa PTSD-oireiden määrässä TRT-hoitoa saaneiden ja jonotuslistalla olleiden lasten välillä (CRIES ja PTSD-RI: p > 0,05). Toisin sanoen hoito ei näyttänyt heti tehonneen. Sen sijaan kuukauden kuluttua tilanne oli toinen. TRT-ryhmän lapset ja nuoret olivat toipuneet PTSD-oireista selvästi enemmän kuin jonotuslistaryhmän lapset (CRIES: p < 0,05; d = 0,69; PTSD-RI: p < 0,05; d = 0,41). Lisäksi kahdeksalla TRT-ryhmän 18 osallistujasta PTSD-diagnoosi ei enää täyttynyt CRIES-mittarin raja-arvon perusteella kuukauden seurannassa, kun taas jonotuslistaryhmässä vastaava luku oli 1/18. Hoidon vaikutus oli heti hoidon jälkeen pieni (CRIES: d = 0,24; PTSD-RI: d = 0,21), mutta kuukauden kuluttua keskisuuri (CRIES: d = 0,69). Tutkijat päättelivät, että lyhyt ja koulussa toteutettu ryhmämuotoinen TRT-hoito voi olla tehokas tapa hoitaa tsunamin kokeneiden lasten ja nuorten PTSD-oireita. Tulokset korostavat erityisesti kotitehtävien ja oireiden seurannan tärkeyttä paranemisen kannalta. Tällainen lyhytkestoinen malli voi olla käyttökelpoinen etenkin silloin, kun mielenterveyspalvelujen resurssit ovat rajalliset.
Tutkimus oli laajemman satunnaistetun menetelmätutkimuksen toissijainen analyysi (N = 325 perhettä), jossa tarkasteltiin perhejärjestelmätyyppien yhteyttä TRT-ryhmämenetelmän vaikuttavuuteen sodan kokeneilla 10–13-vuotiailla lapsilla Gazassa. Perhejärjestelmätyypit (turvalliset ja positiiviset, turvattomat ja negatiiviset, ristiriitaiset sekä kohtalaisen turvalliset ja neutraalit suhteet) oli tunnistettu aiemmin klusterianalyysillä. Tutkimuksessa verrattiin menetelmä- ja vertailuryhmää kolmessa mittauspisteessä (lähtötilanne, 3 kk ja 6 kk). Tutkimuksen vastemuuttujat olivat lasten itse ilmoittamat posttraumaattisen stressin oireet (CRIES-13), tunne- ja käytöshäiriöt (SDQ), positiiviset voimavarat (MHC-SF) sekä prososiaalinen käyttäytyminen (SDQ). Vanhemmat ilmoittivat demografiset muuttujat. Tuloksia tarkasteltiin kolmen vaikutusmallin kautta: kompensatorinen vaikutus (menetelmä hyödyttää erityisesti lapsia, joiden perheympäristö tarjoaa vähän tukea), additiivinen vaikutus (menetelmän ja myönteisen perheympäristön yhteisvaikutus) sekä suojaava vaikutus (turvallinen perheympäristö vähentää intervention lisähyötyä). Perhejärjestelmän tyyppi oli merkittävä tekijä menetelmän vaikuttavuudessa, ja menetelmän ja perhetyypin välillä havaittiin merkitseviä yhteyksiä lasten tunneongelmiin ja positiivisiin voimavaroihin (molemmissa p < 0,01). Tulokset tukivat erityisesti kompensatorista vaikutusta: TRT-menetelmä hyödytti eniten lapsia, joilla perhesuhteet olivat turvattomat ja negatiiviset. Näillä lapsilla tunneongelmat vähenivät tasaisesti lähtötilanteesta seurantaan, ja positiiviset voimavarat lisääntyivät menetelmän jälkeen, vaikka vaikutus heikkeni seurannassa. Vastaava mutta lyhytkestoisempi voimavarojen kasvu havaittiin lapsilla, joilla perhesuhteet olivat ristiriitaiset. Suojaava vaikutus tuli esiin tunneongelmien osalta. Lapsilla, joilla oli turvalliset ja positiiviset perhesuhteet, tunneongelmat vähenivät menetelmäryhmässä, mutta samankaltainen väheneminen havaittiin myös vertailuryhmässä lapsilla, joiden perhesuhteet olivat turvalliset tai kohtalaisen turvalliset. Tämä viittaa siihen, että myönteinen perheympäristö oli yhteydessä oireiden lievittymiseen myös ilman psykososiaalista interventiota. Additiivinen vaikutus sai vain rajallista tukea, sillä menetelmä ei johdonmukaisesti lisännyt hyötyä lapsilla, joilla perheolosuhteet olivat jo valmiiksi myönteiset. Menetelmällä oli merkitsevä päävaikutus: PTSD-oireet vähenivät ja prososiaalinen käyttäytyminen lisääntyi menetelmäryhmässä verrattuna vertailuryhmään. Lisäksi perhetyypeillä oli vahva päävaikutus lasten tunneongelmiin, käytösoireisiin, positiivisiin voimavaroihin ja prososiaaliseen käyttäytymiseen (kaikissa p < 0,0001). Lasten traumaattiset sotakokemukset eivät olleet merkitsevä kovariaatti.
Tutkimus toteutettiin Gazassa suuren sodan jälkeen klusterisatunnaistetulla vertailukoeasetelmalla. Siinä arvioitiin TRT-menetelmän vaikutusta sodasta kärsineiden 10–13-vuotiaiden palestiinalaislasten mielenterveyteen sekä sitä, vaikuttaako lasten traumatilanteessa kokema dissosiaatio menetelmän hyötyyn. Tutkimukseen osallistui 482 lasta (49 % tyttöjä, 51 % poikia), jotka satunnaistettiin koululuokittain TRT-ryhmään (n = 242) tai jonotuslistakontrolliin (n = 240). Kontrolliryhmä sai ohjelman kuuden kuukauden kuluttua. Oireita mitattiin lasten itsearvioina kolmessa vaiheessa: lähtötilanteessa, heti ohjelman jälkeen ja kuuden kuukauden seurannassa. Keskeisiä mittareita olivat PTSD-oireet (CRIES), masennusoireet (DSRS) ja psykologinen ahdistus (SDQ). Dissosiaatio mitattiin vain lähtötilanteessa. Alkuperäiset analyysit viittasivat siihen, että TRT hyödytti erityisesti tyttöjä ja niitä, joilla oli matala dissosiaatiotaso. Myöhemmin tehty korjausanalyysi, jossa huomioitiin useiden vertailujen vaikutus Bonferronin menetelmällä, kuitenkin osoitti, että tilastollinen merkitsevyys hävisi (luottamusväli 99,88 %). Luottamusvälit sisälsivät silti kliinisesti merkittäviä muutoksia, kuten noin 10 pisteen laskun PTSD-oireissa tytöillä. TRT-ryhmässä ei havaittu yksilötason heikkenemistä, kun taas kontrolliryhmässä PTSD-oireet hieman pahenivat (2 %). Tutkijat päättelivät, että TRT:n tehokkuus oli vaatimaton verrattuna joihinkin muihin vastaaviin tutkimuksiin. Tulokset korostavat dissosiaation merkitystä riskitekijänä ja tarvetta seuloa osallistujat etukäteen sekä räätälöidä menetelmiä erityisesti niille, joilla on korkea dissosiaatiotaso. Tulokset ovat yleistettävissä lähinnä tilanteisiin, joissa lapset ovat kokeneet laajamittaista sotilaallista väkivaltaa.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan helmikuussa 2022 lisäsi tarvetta tarjota nopeasti traumatukea isolle joukolle ukrainalaisia lapsia ja nuoria. Ukrainassa toteutetun tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida Teaching Recovery Techniques (TRT) -menetelmän vaikuttavuutta tilanteessa, jossa lapset ja nuoret altistuivat laajamittaiselle sodan aiheuttamalle traumalle Venäjän hyökkäyksen jälkeen vuonna 2022. Tutkimuksessa arvioitiin myös maantieteellisen riskitason ja pakolaisuuden vaikutusta PTSD-oireisiin. Tutkimus toteutettiin laajana kenttäprojektina, jossa koulutettiin nopeasti 200 ukrainalaista psykologia TRT-ohjaajiksi. Koulutetut ohjaajat tarjosivat pareittain maksuttomia TRT-ryhmiä 7–23-vuotiaille lapsille ja nuorille Ukrainassa ja ulkomailla. Ryhmiä toteutettiin verkossa tai kasvotusten, ja ne sisälsivät 4–6 tapaamista, joista jokainen oli kestoltaan 90 minuuttia. Ryhmiin osallistuminen oli maksutonta, eikä osallistujia valikoitu oireiden perusteella. Ryhmän vaikuttavuutta arvioitiin ennen–jälkeen-asetelmalla. Keskeisenä mittarina käytettiin PTSD-oireita mittaavaa CRIES-8-kyselyä, joka täytettiin ennen TRT-menetelmän käyttöä ja heti sen jälkeen (PTSD:n todennäköisyyden raja-arvo: ≥17/40). Kyselyn neljä kysymystä mittasivat mieleen tunkeutuvia oireita ja neljä välttelyoireita. Kyselyssä selvitettiin myös ikä, sukupuoli, asuinpaikan sodan riski ja muuttaminen. Kaikkiaan 6 877 lasta tai nuorta osallistui TRT-ryhmiin. Alkukyselyyn vastasi 4 511 osallistujaa ja loppukyselyyn 2 737. Lopullisen tutkimusotoksen muodostivat 1 798 osallistujaa, jotka olivat täyttäneet sekä alku- että loppumittauksen ja joiden tulokset olivat luotettavasti liitettävissä maantieteelliseen aineistoon. Osallistujat jaettiin kolmeen sodan riskitasoon (matala, korkea tai erittäin korkea riski) asuinpaikan perusteella. Riskin arvioinnissa huomioitiin, oliko osallistuja pysynyt paikkakunnallaan, muuttanut saman riskitason sisällä, muuttanut eri riskitason alueelle vai muuttanut ulkomaille. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että todennäköinen PTSD oli yleisempää tytöillä (65 %) kuin pojilla (52 %, p < 0,001) ja että oireilu väheni iän myötä erityisesti pojilla. TRT-menetelmä tulkittiin vaikuttavaksi sillä 68 prosentilla osallistujista, joka alkukyselyssä sai 17 pistettä tai enemmän (/40 p) ja joka ei täyttänyt PTSD-kriteerejä menetelmän jälkeisessä kyselyssä. Hyöty oli suurin 11–14-vuotiailla (pojilla 78 %, tytöillä 73 %). Ohjaajien kokemuksen karttuessa hyötyprosentti kasvoi merkittävästi (p < 0,00001). Verkko- ja lähiryhmien tulokset olivat samankaltaisia. Muutto pois erittäin suuren riskin alueelta pienemmän riskin alueelle tai ulkomaille ei lisännyt TRT-menetelmästä saatavaa hyötyä. Hyötyprosentti oli suurempi niillä, jotka pysyivät erittäin korkean riskin alueella mutta muuttivat sen sisällä (pojat 91 %, tytöt 92 %), verrattuna niihin, jotka eivät muuttaneet lainkaan (pojat 60 %, tytöt 55 %). Ulkomaille muuttaminen ei lisännyt hyötyä verrattuna paikallaan pysymiseen riippumatta siitä, oliko lähtöalue suuren vai pienen riskin alue. Yhteenvetona tutkimus osoitti, että TRT voidaan ottaa käyttöön nopeasti, laajasti ja kustannuksiltaan edullisesti myös kriisitilanteessa ja sillä voidaan saavuttaa merkittävä lyhyen aikavälin hyöty lasten ja nuorten PTSD-oireiden vähentämisessä. Ohjelman vaikuttavuus oli hyvä sukupuolesta, iästä, asuinalueesta ja toteutustavasta riippumatta. Tutkimus osoittaa myös, että pelkkä fyysinen siirtyminen turvallisemmalle alueelle ei automaattisesti vähennä PTSD-oireita tai paranna TRT-menetelmän vaikuttavuutta. Psykologinen tuki ja TRT-ohjelman laatu sekä fasilitaattorien kokemus vaikuttivat enemmän kuin maantieteellinen sijainti. Rajoituksena oli, että sodan sekavuus vaikeutti kaikkien kyselyvastausten keräämistä ja että tutkimuksessa ei seurattu vaikutuksia vaan jälkeen-mittaus suoritettiin välittömästi ryhmän päätyttyä. Pitkäaikaisia vaikutuksia ei ole vielä tutkittu.
Miten luotettavia vaikuttavuustutkimukset ovat?
Tutkimuksissa mittaamisen laatu vaihtelee lähes tyydyttävästä lähes hyvään (1,5–2,5 pistettä). Analysoiduista tutkimuksista kaksi (Diab ym., 2015; Qouta ym., 2012) saivat arvosanan hyvä tai lähes erinomainen (3–3,5 pistettä). Tutkimusten merkittävin ansio on se, että niissä käytetään johdonmukaisesti standardisoituja mittareita, joita on sovellettu kansainvälisesti toistettavissa olevissa vaikuttavuustutkimuksissa. Keskeisiä mittareita (kuten CRIES-13/8, DSRS, MADRS-S, MHC-SF) on käytetty traumaperäisten oireiden, masennuksen ja psykososiaalisen hyvinvoinnin arviointiin. Lisäksi useimmissa tutkimuksissa on raportoitu mittareiden, erityisesti CRIES-13:n ja MHC-SF:n, hyvästä sisäisestä luotettavuudesta. Mittareiden mukauttaminen ja kääntäminen kansallisille kielille oli usein huomioitu. Merkittävin heikkous oli kuitenkin mittaamisen painottuminen lasten itsearviointiin. Monien mittareiden (kuten R-IES:n ja DSRS:n) psykometriset ominaisuudet eivät olleet vakiintuneet juuri pakolais- tai sota-alueiden populaatioille. Sokkouttamisen osalta tulokset olivat vaihtelevia: vain muutamissa RCT-tutkimuksissa osallistujat ja mittaajat olivat sokkoutettuja (mm. Pityaratstian ym., 2015; Qouta ym., 2012).
Tilastoanalyysien laatu vaihtelee heikosta lähes erittäin hyvään (1–3,5 pistettä). Kolme tutkimusta (Barron ym., 2013; Diab ym., 2015; Pityaratstian ym., 2015) saivat arvosanan hyvä tai lähes erinomainen (3–3,5 pistettä). Tutkimuksissa on käytetty monipuolisesti tilastomenetelmiä. Vain harvassa tutkimuksessa oli tehty riittävä voimalaskelma. Useat tutkimukset kärsivät pienestä otoskoosta tai siitä, että kontrolloitu asetelma epäonnistui. Keskeyttäminen oli ongelma useissa tutkimuksissa, etenkin pitkissä seurannoissa, ja keskeyttämis- tai poissaoloanalyysejä olikin tehty. Puuttuvien tietojen käsittelyjä oli tehty useammassa tutkimuksessa (mm. Durbeej ym., 2024; Ooi ym., 2016; Qouta ym., 2012; 2018; Solhaug ym., 2025), monessa myös monivertailun huomiointia (mm. Diab ym., 2015; Ooi ym., 2016; Qouta ym., 2012; 2018). Useat artikkelit olivat osa suurempia tutkimusprojekteja, tai niistä tehtiin myöhemmin uusia analyysejä.
Harhattomuuden laatu vaihtelee heikosta erittäin hyvään (1–4 pistettä), mutta painottuu kuitenkin heikkoon. Merkittävin heikkous on menetelmän kausaalivaikutusten puutteellinen näyttö useissa tapauksissa. Useat suunnitellut RCT-tutkimukset epäonnistuivat käytännössä joko kontrolliryhmän pienen koon (esim. Durbeej ym., 2024: N = 6) tai puuttumisen vuoksi, mikä heikentää mahdollisuutta verrata tuloksia luonnolliseen toipumiseen. Arvioiduista 12 tutkimuksesta kuusi oli toteutuneelta asetelmaltaan RCT-tutkimuksia.
Myös toistotarkkuuden laatu vaihtelee heikosta erittäin hyvään (1–4 pistettä), minkä lisäksi kahden tutkimuksen toistotarkkuutta ei pystytty arvioimaan. Neljään pisteeseen ylsi Pityaratstian kumppaneineen (2015). Menetelmät perustuivat pääsääntöisesti käsikirjaan, ja useimmissa tutkimuksissa menetelmän antajille oli järjestetty myös koulutus. Merkittävänä pisteitä laskevana heikkoutena oli laadunvarmistuksen tai sen dokumentoinnin puuttuminen.
Yleistettävyyden pistemäärät vaihtelevat heikosta lähes erittäin hyvään (1–3,5 pistettä). Menetelmät on usein toteutettu realistisissa, vähäisen resurssin olosuhteissa, mikä parantaa sovellettavuutta. Kuitenkin otosten edustavuus, kieltäytymisasteet ja seurannan puuttuminen tai lyhyys heikentävät merkittävästi tulosten yleistettävyyttä ja luotettavuutta. Useimmissa tutkimuksissa kohderyhmä oli tarkasti määritelty sekä mukaanotto- ja poissulkukriteerit ilmoitettu.
Tutkimukset
Menetelmän vaikuttavuusarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin.
Löydät alempana eriteltynä vaikuttavuusarvioon vaikuttaneet tutkimukset, tiedoksi annettavat tutkimukset ja kaikki systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (pdf) hyödynnetyt lähteet. Tiedoksi annettavat tutkimukset ovat muita tärkeitä menetelmästä tehtyjä tutkimuksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta vaikuttavuusarvioon.
Barron, I. G., Abdallah, G. & Smith, P. (2013). Randomized Control Trial of a CBT Trauma Recovery Program in Palestinian Schools. Journal of Loss and Trauma International Perspectives on Stress & Coping, 18(4), 306–321. https://doi.org/10.1080/15325024.2012.688712
Diab, M., Peltonen, K., Qouta, S. R., Palosaari, E. & Punamäki, R.-L. (2015). Effectiveness of psychosocial intervention enhancing resilience among war-affected children and the moderating role of family factors. Child Abuse & Neglect, 40, 24–35. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2014.12.002
Durbeej, N., Salari, R., Sarkadi, A., Kankaanpää, R., Derluyn, I., Verelst, A. & Osman, F. (2024). Evaluation of the Teaching Recovery Techniques intervention among newcomer students in Swedish schools: a randomised controlled trial turned into a feasibility study. BMC Public Health, 24, 1921. https://doi.org/10.1186/s12889-024-19412-x
Ehntholt, K. A., Smith, P. A. & Yule, W. (2005). School-based Cognitive-Behavioural Therapy Group Intervention for Refugee Children who have Experienced War-related Trauma. Clinical Child Psychology and Psychiatry, 10(2), 235–250. https://doi.org/10.1177/1359104505051214
Ooi, C. S., Rooney, R. M., Roberts, C., Kane, R. T., Wright, B. & Chatzisarantis, N. (2016). The Efficacy of a Group Cognitive Behavioral Therapy for War-Affected Young Migrants Living in Australia: A Cluster Randomized Controlled Trial. Frontiers in Psychology, 7, 1641. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2016.01641
Pityaratstian, N., Piyasil, V., Ketumarn, P., Sitdhiraksa, N., Ularntinon, S. & Pariwatcharakul, P. (2015). Randomized Controlled Trial of Group Cognitive Behavioural Therapy for Post-Traumatic Stress Disorder in Children and Adolescents Exposed to Tsunami in Thailand. Behavioural and Cognitive Psychotherapy, 43, 549–561. https://doi.org/10.1017/s1352465813001197
Punamäki, R.-L., Peltonen, K., Diab, M. & Qouta, S. R. (2021). How Family Relationships Predict the Effectiveness of a Psychosocial Group Intervention among War-Affected Children. Journal on Education in Emergencies, 7(2), 253–288. https://doi.org/10.33682/004f-n6d4
Qouta, S. R., Palosaari, E., Diab, M. & Punamäki, R. L. (2012). Intervention Effectiveness Among War-Affected Children: A Cluster Randomized Controlled Trial on Improving Mental Health. Journal of Traumatic Stress, 25(3), 288–298. https://doi.org/10.1002/jts.21707
Qouta, S. R., Palosaari, E., Diab, M. & Punamäki, R. L. (2018). Erratum for “Intervention Effectiveness Among War-Affected Children: A Cluster Randomized Controlled Trial on Improving Mental Health”. Journal of Traumatic Stress, 31, 163–164. https://doi.org/10.1002/jts.22225
Sarkadi, A., Ådahl, K., Stenvall, E., Ssegonja, R., Batti, H., Gavra, P., Fängström, K. & Salari, R. (2018). Teaching Recovery Techniques: evaluation of a group intervention for unaccompanied refugee minors with symptoms of PTSD in Sweden. European Child & Adolescent Psychiatry, 27, 467–479. https://doi.org/10.1007/s00787-017-1093-9
Solhaug, A. K., Oppedal, B. & Røysamb, E. (2025). Life Satisfaction, Self-Efficacy, and Depressive Symptoms Among Unaccompanied Asylum-Seeking and Refugee Minors: An Exploratory Study. Adversity and Resilience Science, 6, 139–154. https://doi.org/10.1007/s42844-025-00169-0
Solhaug, A. K., Røysamb, E. & Oppedal, B. (2023). Changes in life satisfaction among unaccompanied asylum-seeking and refugee minors who participated in teaching recovery techniques (TRT). Child and Adolescent Psychiatry and Mental Health, 17, 50. https://doi.org/10.1186/s13034-023-00595-x
Yavna, K., Sinelnichenko, Y., Zhuravel, T., Yule, W. & Rosenthal, M. (2024). Teaching Recovery Techniques (TRT) to Ukrainian children and adolescents to self-manage post-traumatic stress disorder (PTSD) symptoms following the Russian invasion of Ukraine in 2022 – The first 7 months. Journal of Affective Disorders, 351, 243–249. https://doi.org/10.1016/j.jad.2024.01.206
Barron, I., Mitchell, D. & Yule, W. (2017). Pilot study of a group-based psychosocial trauma recovery program in secure accommodation in Scotland. Journal of Family Violence, 32(5), 595–606. https://doi.org/10.1007/s10896-017-9921-8
Garoff, F., Kangaslampi, S. & Peltonen, K. (2019). Development and implementation of a group based mental health intervention for unaccompanied minors. Scandinavian Journal of Psychology, 60, 7–15. https://doi.org/10.1111/sjop.12497
Gupta, S. L., Sarkadi, A. & Warner, G. (2024). “There is a mental resistance”: Experiences of involving refugee parents in a youth trauma recovery program from the perspective of participating youth, parents and facilitators. Journal of Child and Family Studies, 33, 3767–3781. https://doi.org/10.1007/s10826-024-02947-3
Kankaanpää, R., Aalto, S., Vänskä, M., Lepistö, R., Punamäki, R.-L., Soye, E., … & Peltonen, K. (2022). Effectiveness of psychosocial school interventions in Finnish schools for refugee and immigrant children, “Refugees Well School” in Finland (RWS-FI): A protocol for a cluster randomized controlled trial. https://doi.org/10.1186/s13063-021-05715-6
Lampa, E., Sarkadi, A. & Warner, G. (2021). Implementation and maintenance of a community-based intervention for refugee youth reporting symptoms of post-traumatic stress: Lessons from successful sites. International Journal of Environmental Research and Public Health, 18(1), 43. https://doi.org/10.3390/ijerph18010043
Oppedal, B., Solhaug, A. K., Friborg, O. & Biele, G. (2019). Mestring i Mottak og Kommuner Implementering og evaluering av Teaching Recovery Techniques i asylmottak og bosettingskommuner i Norge (Rapport 2019). Folkehelseinstituttet.
Thell, M., Edvardsson, K., Aljeshy, R., Ibrahim, K. & Warner, G. (2025). A trauma support app for young people: Co-design and usability study. JMIR Formative Research, 9, e57789. https://doi.org/10.2196/57789
Barron, I., Freitas, F. & Bosch, C. A. (2021). Pilot Randomized Control Trial: Efficacy of a Group-Based Psychosocial Program for Youth with PTSD in the Brazilian Favelas. Journ Child Adol Trauma, 14, 335–345. https://doi.org/10.1007/s40653-020-00328-8
Bean, T., Derluyn, I., Eurelings-Bontekoe, E., Broekaert, E., & Spinhoven, P. (2007). Validation of the multiple language versions of the Hopkins Symptom Checklist-37 for refugee adolescents. Adolescence, 42(165), 51.
Birleson, P. (1981). Birleson Depression Self-Rating Scale for Children. https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.1981.tb00533.x
Blackmore, R., Gray, K. M., Boyle, J. A., Fazel, M., Ranasinha, S., Fitzgerald, G., Misso, M., & Gibson-Helm, M. (2020). Systematic review and meta-analysis: The prevalence of mental illness in child and adolescent refugees and asylum seekers. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 59(6), 705–714. https://doi.org/10.1016/j.jaac.2019.11.011
Blueprints for Healthy Youth Development. (24.10.2025). Program Search. https://www.blueprintsprograms.org/program-search/
California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare. (24.10.2025). Alphabetical List of Programs. https://www.cebc4cw.org/search/by-program-name/
Cohen, J. (1988). Statistical power analyses for the behavioural sciences (2. painos). Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum Associates.
Davies, K. S. (2011). Formulating the evidence-based practice question: A review of the frameworks. Evidence based library and information practice, 6(2), 75–80. https://doi.org/10.18438/B8WS5N
Durbeej, N., McDiarmid, S., Sarkadi, A., Feldman, I., Punamäki, R. L., Kankaanpää, R., … & Osman, F. (2021). Evaluation of a school-based intervention to promote mental health of refugee youth in Sweden (The RefugeesWellSchool Trial): study protocol for a cluster randomized controlled trial. Trials, 22(1), 98. https://doi.org/10.1186/s13063-020-04995-8
Foundations Guidebook. (24.10.2025). Guidebook. https://foundations.org.uk/toolkit/guidebook/
Goodman, R. (1997). The Strengths and Difficulties Questionnaire: A Research Note. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 38(5), 581–586. https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.1997.tb01545.x
Haravuori, H. & Luoma, I. (2020). Traumafokusoidun kognitiivisen käyttäytymisterapian teho lasten ja nuorten traumaperäisen stressihäiriön hoidossa [Näytönastekatsaus]. Käypä hoito. https://www.kaypahoito.fi/nak09471
Heltne, U. M., Sarkadi, A., Lien, L. & Dybdahl, R. (2023). Training non-specialists in teaching recovery techniques (TRT) to help traumatised children in humanitarian settings: a qualitative analysis of experiences gained from 20 years of practice. International Journal for Equity in Health, 22(1), 187. https://doi.org/10.1186/s12939-023-01999-z
Jordans, M. J. D., Tol, W. A., Komproe, I. H., & de Jong, J. V. T. M. (2009). Systematic review of evidence and treatment approaches: Psychosocial and mental health care for children in war. Child and Adolescent Mental Health, 14(1), 2–14. https://doi.org/10.1111/camh.2009.14.issue-1
Keyes, C. L., Wissing, M., Potgieter, J. P., Temane, M., Kruger, A., & Van Rooy, S. (2008). Evaluation of the mental health continuum–short form (MHC–SF) in setswana‐speaking South Africans. Clinical psychology & psychotherapy, 15(3), 181–192. https://doi.org/10.1002/cpp.572
Kokkola, J. (2024). TRT-kouluttajan koulutusmateriaali. Henkilökohtainen tiedonanto
Merikukka, M., Backman, H., Heikkilä, L. & Kurki, M. (2025). Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävien psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuus – Opas näytön systemaattiseen arviointiin. Itlan oppaat ja käsikirjat 2025:1.
Lawton, K., & Spencer, A. (2021). A full systematic review on the effects of cognitive behavioural therapy for mental health symptoms in child refugees. Journal of Immigrant and Minority Health, 23(3), 624–639. https://doi.org/10.1007/s10903-021-01151-5
Peltonen, K., Punamäki, R. L. (2010). Preventive interventions among children exposed to trauma of armed conflict: a literature review. Aggress Behav, 36(2), 95–116. https://doi.org/10.1002/ab.20334
Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer’s manual, JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12
Pynoos, R. S., Frederick, C., Nader, K., Arroyo, W., Steinberg, A., Eth, S., et al. (1987). Life threat and posttraumatic stress in school-age children. Archives of General Psychiatry, 44, 1057–1063. https://doi.org/10.1001/archpsyc.1987.01800240031005
Reynolds, C. R., & Richmond, B. O. (1978). What I think and feel: A revised measure of children’s manifest anxiety. Journal of Abnormal Child Psychology, 6, 271–280. https://doi.org/10.1007/BF00919131
Smith, P., Dyregrov, A. & Yule, W. (2018). Teaching Recovery Techniques, TRT: Manuaali menetelmän ohjaajille selviytymistaitojen opettamisesta lapsille. Children and War Foundation.
Statens beredning för medicinsk och social utvärdering. (24.10.2025). Publications. https://www.sbu.se/en/publications2/
Ungsinn. (24.10.2025). Tiltak. https://uit.no/ungsinn/tiltak
World Health Organization (WHO). (2022). International Classification of Diseases Eleventh Revision (ICD-11). World Health Organization. https://icd.who.int/