ICDP – kannustava vuorovaikutusohjelma
Yhteenveto
Mistä menetelmässä on kyse?
ICDP-ohjelman tavoitteena on parantaa vanhemman tai muun hoivaajan ja lapsen välistä hyvää vuorovaikutusta. Tämä tapahtuu vahvistamalla vanhemman sensitiivisyyttä havaita ja tunnistaa lapsen tarpeita ja aloitteita.
Ohjelma toteutetaan usein ryhmämuotoisesti 0–18-vuotiaan lasten vanhemmille tai muille lasta hoitaville aikuisille, kuten koulun, varhaiskasvatuksen ja lastensuojelulaitosten henkilökunnalle. Ohjausta voidaan järjestää esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden yhteydessä.
Menetelmä on vaikuttava tutkimusten perusteella
ICDP-ohjelman menetelmäarvio on 4/5 hyvää vaikuttavuustutkimusta eli sitä voidaan pitää vaikuttavana tutkimusten perusteella. Sillä on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia vanhempien minäpystyvyyteen ja emotionaaliseen sensitiivisyyteen (tunteita ohjaavan käyttäytymisen osalta).
Mihin menetelmäarvio perustuu?
Menetelmäarvio koostuu kolmesta osa-alueesta: menetelmän kuvauksen arvioinnista, menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten arvioinnista ja menetelmän käyttöönoton tuen arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa.
Menetelmäarvio löytyy kokonaisuudessaan systemaattisena katsauksena (pdf). Tutustu myös arviointiprosessiin ja eri menetelmäarvioiden tasoihin.
Menetelmän kuvaus
Psykososiaalisen menetelmän tulee olla hyvin kuvattu, jotta sen vaikuttavuutta voidaan arvioida. Menetelmästä tehdyn kirjallisen kuvauksen avulla voidaan todentaa, että vaikuttavuustutkimuksissa on tutkittu samaa menetelmää kuin mitä Suomessa käytetään. Menetelmän selkeä kuvaus helpottaa myös sen käyttöönottoa ja käyttöä lapsille, nuorille sekä perheille suunnatuissa palveluissa.
Yhteenveto ICDP-ohjelman kuvauksen arvioinnista
Miten menetelmää on kuvattu?
1. Kohderyhmä
Ohjelman ensisijainen kohderyhmä ovat lasta hoitavat aikuiset, kuten vanhemmat sekä koulujen, varhaiskasvatuksen ja lastensuojelulaitosten henkilökunta. Menetelmän sovellusalueiksi mainitaan kuitenkin myös esimerkiksi vanhustenpalvelut sekä yleisesti työpaikat työhyvinvoinnin ja johtajuuden kehittämiseksi. Ohjelman todetaan soveltuvan ”kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen”. (ICDP Suomi ry, [ei vuosilukua/a]) Tässä katsauksessa tarkastellaan erityisesti vanhemmille suunnattuja ICDP-ryhmiä.
2. Toteutus
Ohjelma koostuu 8–12 viikoittaisesta kahden tunnin mittaisesta ryhmätapaamisesta ja seurannasta. Lapset saattavat olla joskus läsnä tapaamisissa, ja myös kodeissa voidaan vierailla. (Armstrong 2020, s. 2.) Tapaamisia ohjaavat koulutetut ohjaajat. Ohjelmassa tärkeässä osassa ovat kolme dialogia – tunnepohjainen dialogi, merkityksiä luova ja avartava dialogi sekä säätelevä dialogi – joihin sisältyy kahdeksan vuorovaikutusteemaa.
Teemat pitävät sisällään keskeiset vuorovaikutuksen ominaisuudet, jotka ovat olennaisia lapsen kehityksen kannalta. (Hundeide, 2011/2017.) Ohjelma on joustava, ja ohjaajilla on varsin paljon vapautta tapaamisten toteuttamisessa.
3. Ilmiön kuvaus ja menetelmän tavoitteet
Vanhemmuudella on keskeinen rooli lapsen fyysisen, emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. Koska vanhemmat ovat lapsen sosiaalisen ympäristön keskiössä heti lapsen syntymästä lähtien, vanhempien kasvatuskeinoihin ja vanhempi–lapsisuhteeseen on tärkeää panostaa (Landry ym., 2003; Sandler ym., 2011). Vanhemman lämpö, sitoutuneisuus ja vastaanottavaisuus ovat yhteydessä lapsen parempaan psyykkiseen hyvinvointiin (Rose ym., 2018), kun taas ankara kohtelu, loukkaaminen ja fyysinen rankaiseminen voivat lisätä riskiä lapsen ahdistukselle, masennukselle ja aggressiiviselle käytökselle (Avezum ym., 2023; Knerr ym., 2013; Pinquart, 2017; Rose ym., 2018; Wiggers & Paas, 2022).
Lapsen kannalta suotuisaa on sellainen vanhemmuus, jossa vanhemmat asettavat selkeät rajat ja odotukset lapsen käyttäytymiselle mutta ovat samalla lämpimiä, tukea antavia, itsenäisyyteen kannustavia ja avoimia vuorovaikutukselle (Nowak & Heinrichs, 2008; Rose ym., 2018; Ruiz-Hernández ym., 2019). Tällaisten vanhemmuustaitojen kautta kehittyy myönteinen vanhempi–lapsisuhde (Sroufe, 2005). Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhemman ja lapsen välisen suhteen laatu on ratkaisevan tärkeää lapsen varhaiselle tunne-elämän kehitykselle ja sillä on myös terveyshyötyjä myöhemmällä iällä (Morgan ym., 2012; Richter, 2004).
Tieto vanhemmuuden ja lasten kehityksen välisestä suhteesta on johtanut erilaisten vanhemmuutta tukevien ohjelmien kehittämiseen. Vanhemmuustaito-ohjelmilla on todettu pitkäaikaisia yhteyksiä lapsen kehitykseen ja käyttäytymiseen, ja ne tarjoavat vanhemmille välineitä vahvistaa tietoja ja taitoja sekä opettavat keinoja toimia lapsen kanssa, vähentävät vanhemmuuteen liittyvää stressiä ja parantavat vanhemmuuden käytänteitä (Barlow & Coren, 2018; Sandler ym., 2011).
Ohjelman tavoitteena on tukea ja edistää vanhempien sekä perheiden parissa työskentelevien ammattihenkilöiden lapsinäkemystä, sensitiivisyyttä ja vuorovaikutustaitoja. Ohjelman kansainvälisillä verkkosivuilla (ICDP, 2024b) sen tavoitteiksi mainitaan (vapaasti suomennettuna):
- Ottaa uudelleen käyttöön perinteisiä lastenkasvatuskäytäntöjä ja -arvoja, mukaan lukien lasten leikkikulttuuri, pelit, laulut ja yhteistoiminnalliset aktiviteetit.
- Vaikuttaa myönteisesti vanhemman kokemukseen lapsesta siten, että vanhempi voi samaistua lapseen, jakaa hänen tunteitaan, havaita lapsen olotiloja ja tarpeita sekä mukauttaa hoivan antamista lapsen tarpeisiin ja aloitteisiin.
- Vahvistaa vanhemman itseluottamusta.
- Antaa lapselle tilaisuus tulla kuulluksi siten, että lasta kuunnellaan ja lapselle vastataan, ja luoda yhteys merkitykselliselle vuoropuhelulle lapsen ja vanhemman välille.
- Antaa lapselle mahdollisuus toteuttaa omia aloitteitaan tukien häntä tarvittaessa mutta ilman, että lapselta otetaan tilanteen hallintaa pois.
- Edistää lapsen ja vanhemman välistä sensitiivistä tunneilmaisua, joka voi vahvistaa emotionaalista, lapsen kehitystä tukevaa suhdetta lapsen ja vanhemman välillä.
- Edistää lapsen ja vanhemman välistä rikasta ja innostavaa vuorovaikutusta, joka laajentaa ja ohjaa lapsen kokemuksia ja toimia suhteessa ympäröivään maailmaan.
4. Vasteet
Ohjelman kotipesän ilmoittamat ohjelman vasteet ovat vanhempien ilo ja vahvistunut sensitiivisyys lasta kohtaan, korkeampi tyytyväisyys vanhemmuuteensa sekä itseluottamus omiin kykyihin. Niin ikään vasteita ovat kasvatuskumppanuus, ammattilaisen tietoisuus vuorovaikutuksen laadun merkityksestä ja sensitiivisyyden periaatteiden juurruttamisesta työssään. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024.)
Näiden vasteiden voidaan katsoa sisältyvän kattokäsitteisiin vanhemmuustaidot ja vanhempi-lapsisuhde. Kotipesä toteaa ICDP:n tuoneen hyötyä myös työyhteisöille ja antaneen moniammatillisille tiimeille yhteisen arvopohjan, käsitteistön ja lähestymistavan näiden kehittäessä toimintaansa (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024).
5. Tieteellinen teoriaperusta
ICDP-ohjelman kehittämisessä on ammennettu ideoita monista lapsen kehitystä, oppimista sekä lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta oppimisprosesseissa tarkastelevista teorioista. Suomenkielisellä ICDP-sivustolla ohjelman pääteorioina listataan kiintymyssuhdeteoria, moderni kehityspsykologia, tutkiva oppiminen ja lähikehityksen vyöhyke sekä affektiteoria (ICDP Suomi ry).
Kansainvälisellä ICDP-sivustolla esille nostetut ohjelman teoreettiset juuret sisältävät yleisesti kehityspsykologian, Pnina Kleinin ja tämän Ruven Feuersteinin ohjatun oppimiskokemuksen teoriaan (the mediated learning experience, MLE) pohjautuvan vanhemmuusohjelman, alankomaalaistaustaisen Orion Groupin terapeuttisen työn, varhaista kommunikaatiota koskevan tutkimuksen sekä Lev Vygotskyn ja tämän seuraajien ideat (ICDP, 2024c).
Ruotsin ICDP-sivustolla keskeisinä teoreettisina lähtökohtina mainituiksi tulevat moderni kehityspsykologia, (sosio)kulttuurinen psykologia sekä neuroaffektiivinen teoria (ICDP Sverige, 2024). ICDP:n yhteydessä on nostettu esille myös positiivinen psykologia (ICDP, 2024d).
6. Keinot
ICDP on vanhemmille ja lapsen muille hoivaajille suunnattu pääasiassa ryhmämuotoinen suhteellisen joustava ohjelma, jonka periaatteita voidaan käyttää myös yksilötyöskentelyssä (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Pedagogisesti ohjelmassa hyödynnetään muun muassa kokemusten jakamista ryhmäläisten kesken, kuvien analysoimista, palautteen antamista videoidusta vuorovaikutuksesta, valmiuksien vahvistamista ja tunnustuksen antamista sekä kotitehtäviä (Hundeide, 2011/2017, s. 89).
7. Keskeiset elementit ja joustavuus
Ohjelman tärkeimmät osa-alueet ovat Hundeiden (2011/2017, s. 7) mukaan:
- Aikuisen käsitys lapsesta (lapsi yksilönä ja persoonana)
- Kolme dialogia ja kahdeksan vuorovaikutusteemaa
- Sensitiivisyyden vahvistamisen periaatteet
- Toteuttamisperiaatteet (implementointi)
- Soveltaminen
Ohjelmassa on tärkeää selvittää, millainen käsitys vanhemmalla on lapsesta ja pyrkiä vaikuttamaan tähän käsitykseen. Lähtökohtia ovat muun muassa lapsen näkeminen yksilönä, empaattinen samaistuminen lapseen sekä lapsen määritteleminen myönteisellä tavalla. (Hundeide 2011/2017, s. 10–14.) Kolmessa dialogissa ja kahdeksassa vuorovaikutusteemassa on kyse sellaisista vuorovaikutuksen ominaisuuksista, joita pidetään lapsen koko kehityksen kannalta ratkaisevina (mts. 26).
Ensimmäinen dialogi on tunnepohjainen dialogi. Tähän liittyy neljä vuorovaikutusteemaa, jotka kytkeytyvät lapsesta pitämisen osoittamiseen, lapsen aloitteiden seuraamiseen, läheisen vuoropuhelun ylläpitämiseen sekä kannustamiseen ja tunnustuksen antamiseen.
Toiseen, merkityksiä luovaan ja avartavaan dialogiin, puolestaan liittyy lapsen auttaminen keskittymään yhteiseen huomion kohteeseen, merkitysten luominen lapsen kokemukselle sekä näiden kokemusten laajentaminen, selittäminen ja rikastuttaminen.
Kolmanteen dialogiin eli säätelevään dialogiin yhteydessä oleva vuorovaikutusteema jakautuu neljään alateemaan: asioiden askel askeleelta suunnitteleminen, sopivan tuen antaminen, tuttujen tilanteiden ja rutiinien käyttäminen säätelyn tukena sekä rajojen sääteleminen myönteisellä tavalla. (Hundeide, 2011/2017, s. 28.)
Sensitiivisyyttä ohjelmassa pyritään vahvistamaan luomalla positiivinen ja luottamuksellinen suhde vanhempaan, tukemalla myönteistä käsitystä lapsesta sekä aktivoimalla osallistujien omaa vuorovaikutusta ohjelman vuorovaikutusteemojen mukaisesti. Niin ikään tähän osa-alueeseen kuuluu vanhemman jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ja vahvistaminen, sanallistaminen ja ohjaaminen, kokemusten jakaminen ryhmässä sekä asioiden välittäminen henkilökohtaisella ja eläytyvällä tavalla. (Hundeide, 2011/2017, s. 73.)
Ohjelman implementoinnin katsotaan edellyttävän paikallisten viranomaisten ja auktoriteettien tukea, reunaehtoihin liittyvää liikkumavaraa sekä osallistujien motivoituneisuutta. Olennaisia ovat toteuttamissuunnitelman laatiminen, toteuttamistavan laatu ja intensiteetti kuten myös seurannan toteuttaminen, itsearviointi sekä sisäänrakennettu kannustinjärjestelmä. (Hundeide, 2011/2017, s. 75–78.)
Viimeinen osa-alue, soveltaminen, kiinnittää huomiota siihen, että ohjelmaa voidaan soveltaa eri kohderyhmille siten, että ohjelman perusperiaatteita kuitenkin noudatetaan (Hundeide, 2011/2017, s. 8).
8. Kustannukset
Ohjelmassa ei ole lisenssimaksuja. Organisaatiossa, jossa on omia ohjaajia tai kouluttajia, ohjelman toteuttamisen kustannukset liittyvät lähinnä työajan käyttöön. Materiaalikustannukset riippuvat siitä, kuinka paljon ohjaajat käyttävät osallistujien kanssa valmiita aineistoja. ICDP Suomi ry:n toteuttamat ammattilaisten koulutukset ovat maksullisia, mutta omissa organisaatioissaan työajallaan toimivat henkilöt kouluttavat ja ohjaavat maksutta. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024.)
9. Toteuttajat
Kun ohjelmaa sovelletaan lapsiin, nuoriin ja vanhemmuuteen liittyvässä kontekstissa, ohjaajat ovat lapsia, nuoria ja perheitä työssään kohtaavia ammattilaisia, jotka ovat suorittaneet ohjelman ohjaajakoulutuksen (Taso 1 + Taso 2). Ruotsissa ja Norjassa on kokemusta erillisen ohjaajakoulutuksen järjestämisestä sovellettaessa ohjelmaa vanhustenhuoltoon. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 13.5.2024.)
10. Toteuttajien koulutus
Ohjaajien koulutuksella ei ole virallista sertifiointiohjelmaa, mutta esimerkiksi Pohjoismaissa ICDP-Nordenin hallitus käy toistuvasti keskustelua koulutusten sisällöistä (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Kansainvälinen ICDP:n koulutus koostuu kahdesta tasosta, mutta muun muassa Suomessa koulutus on kolmitasoinen. Taso 1 sisältää Suomessa ohjelman sisältöön, arvopohjaan ja teoreettiseen perustaan tutustumista. Siihen voivat osallistua kaikki aiheesta kiinnostuneet henkilöt, jotka kohtaavat työssään lapsia ja nuoria. Taso 2 on ohjaajakoulutus, jolle osallistuminen edellyttää suoritusta Tasosta 1. (ICDP Suomi ry; kirjallinen tiedonanto 1.4.2024.)
Tason 1 ja Tason 2 koulutusten yhteiskesto on kahdeksan päivää, joiden lisäksi osallistujat tutustuvat kirjallisuuspakettiin ja tekevät kotitehtäviä. Koulutukset suoritetaan noin vuoden aikana. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024; 13.5.2024.) Suomessa on toteutettu kaksi kertaa suomenkielinen kouluttajakoulutus (Taso 3). Osa Suomessa toimivista kouluttajista on käynyt kouluttajakoulutuksessa Ruotsissa. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024.)
11. Opas toteuttajille
Ohjaajille ei ole käsikirjaa, jossa kerrottaisiin tarkasti esimerkiksi, mitä kussakin tapaamisessa tulee käsitellä ja kuinka tämä tehdään (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Heidän käytettävissään on kuitenkin erilaista oppaita, joissa kuvataan ohjelman osatekijöitä sekä annetaan esimerkkejä ja ideoita (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Suomeksi on ilmestynyt käännösteos ”Kannustava vuorovaikutus käytännössä. ICDP-ohjelman toteutus” (Hundeide 2011/2017).
12. Materiaalit menetelmän saajille
Ohjelmaan liittyy erilaisia ohjelman kohderyhmille suunnattuja aineistoja, muun muassa opasvihkoja (ks. esim. ICDP Suomi ry, [ei vuosilukua/b]).
Vaikuttavuusnäyttö
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden laadun arviointi on menetelmäarvion kulmakivi.
Millaista näyttöä menetelmän vaikuttavuudesta on?
Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset
Brekke ym., 2023
Artikkelissa tutkittiin satunnaistetun vertailukoeasetelman avulla ICDP:n vaikuttavuutta. Alkumittaukseen osallistui 590 vanhempaa, minkä jälkeen toteutettiin satunnaistaminen eli vastaajat arvottiin koe- ja vertailuryhmiin. Toinen mittaus toteutettiin välittömästi intervention päättymisen jälkeen ja kolmas mittaus neljän kuukauden kuluttua tästä. Ryhmät eivät eronneet toisistaan tarkasteltujen taustamuuttujien osalta alkumittaustilanteessa.
Tutkimuksessa käytettiin ensisijaisia ja toissijaisia vasteita. Ensisijaisiin vasteisiin kuuluivat vanhemmuuden minäpystyvyys, vanhemman reagointi lapsen tunteille tai emotionaalinen sensitiivisyys (parents' reactions to child’s emotions, myös emotional sensitivity), joka jakautui kahteen alaskaalaan, tunteita ohjaavaan (emotion-coaching behavior) ja tunteita sivuuttavaan käyttäytymiseen (emotion-dismissing behavior), sekä myönteinen yhteys lapseen (positive involvement with child).
Toissijaisiin vasteisiin kuuluivat vanhempien käsitykset suhteestaan lapseen, kasvatusristiriidat (child-rearing conflicts), lapsen psyykkinen oireilu SDQ-mittarilla mitattuna sekä terveyteen liittyvä elämänlaatu. Ohjelmalla havaittiin olevan tilastollisesti merkitseviä myönteisiä vaikutuksia vanhempien minäpystyvyyteen ja emotionaaliseen sensitiivisyyteen – tunteita ohjaavan käyttäytymisen osalta (mitattu CTNES/CCNES-mittarin alaskaalalla) – sekä heti ICDP -ohjelmaan osallistumisen jälkeen (p < 0,001 ja p < 0,05) että seurannassa neljän kuukauden jälkeen (p < 0,001 ja p < 0,05).
Vertailuryhmään verrattuna koeryhmä raportoi merkitsevästi suurempaa vähentymistä tunteita sivuuttavassa käyttäytymisessä (mitattu CTNES/CCNES-mittarin alaskaalalla) alkumittauksen ja kolmannen mittauksen välillä (p < 0,05). Toissijaisten vasteiden osalta havaittiin, että kasvatusristiriidat vähenivät koeryhmässä merkittävästi neljän kuukauden seurannassa (p < 0,05).
Lisäksi vanhemman läheisyydentunne lapseen vahvistui (p < 0,05), lapsen internalisoivat ongelmat vähenivät (p < 0,05) ja lapsen prososiaalinen käyttäytyminen lisääntyi (p < 0,05) välittömästi ohjelmaan osallistumisen jälkeen. Muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä enää neljän kuukauden seurannassa. Näin ollen ICDP:llä näyttää olevan rajalliset vaikutukset vanhempien raportoimiin lapsissa havaittaviin muutoksiin.
Skar ym., 2015
Skarin ym. (2015) tutkimuksessa on kyse Sherrin ym. (2014) tutkimukseen liittyvästä seurantatutkimuksesta, eli aiemman tutkimuksen analyyseihin lisättiin tässä tutkimuksessa yksi mittauspiste. Tarkasteltavana olivat vain ne ICDP-ohjelmaan osallistuneet ja vertailuryhmään kuuluneet henkilöt, jotka vastasivat kyselyihin ennen ja jälkeen ohjelman sekä 6–12 kuukautta viimeisen ryhmätapaamisen jälkeen (koeryhmässä 79 ja vertailuryhmässä 62 vanhempaa).
Ryhmät erosivat toisistaan alkumittaustilanteessa koulutuksen suhteen siten, että vertailuryhmään kuuluvilla vanhemmilla oli todennäköisemmin korkeakoulutus. Tämä ero otettiin huomioon analyyseissa. Jos vanhemmalla oli useampi kuin yksi lapsi, häntä pyydettiin keskittymään vastauksissaan siihen lapseen, jonka ikä oli lähimpänä neljää vuotta. Kyselyt sisälsivät demografisia taustatekijöitä, vanhemmuuteen, vanhempien ja lapsen tilanteeseen ja heidän väliseen suhteeseensa sekä psykososiaaliseen toimintakykyyn liittyviä mittareita. Tässä artikkelissa hyödynnettiin suurelta osin Sherrin ym. (2014) tutkimuksessa käytettyjä mittareita, tosin joitain jätettiin pois ja uusia mittareita otettiin mukaan tarkasteluun.
Tulosten mukaan ICDP-ryhmässä vanhemmuusstrategioissa tapahtui myönteistä muutosta (p = 0,013) ja vanhempien yksinäisyys väheni (p = 0,002) 6–12 kuukautta ohjelman päättymisen jälkeen vertailuryhmään verrattuna, jossa tapahtui päinvastainen muutos. ICDP-ryhmään kuuluvat vanhemmat raportoivat myös, että heidän lapsensa viettivät huomattavasti vähemmän aikaa television ja tietokonepelien parissa yhdessä aikuisen kanssa (p = 0,024), ja vanhemmilla itsellään tapahtui myönteistä muutosta lapsen ohjaamiseen liittyen (p = 0,001) ohjelmaan osallistumisen myötä.
Vertailuryhmässä kehitys kulki päinvastaiseen suuntaan. ICDP-ryhmän osalta myönteiset muutokset lapsen ohjaamiseen liittyen jatkuivat 6–12 kuukautta ohjelman päättymisen jälkeen, kun taas vertailuryhmässä muutos oli selkeästi päinvastainen.
Sherr ym., 2014
Sherrin ym. (2014) artikkelissa tutkittiin ei-satunnaistetun, kvasikokeellisen asetelman avulla ICDP-ohjelman vaikutuksia vanhempiin. Koeryhmä oli väestöpohjainen otos vanhempia, ja heidät rekrytoitiin päiväkotien ja terveysasemien kautta. Vertailuryhmä muodostettiin vanhemmista, jotka rekrytoitiin päiväkodeista ja neuvoloista alueilta, joilla ICDP:tä ei toteutettu. Koeryhmästä ensimmäisen kyselyn palautti 269 henkilöä ja toisen kyselyn 141 henkilöä. Vertailuryhmässä vastaavat luvut olivat 157 ja 79.
Analyysiin otettiin mukaan vain ne vanhemmat, jotka vastasivat molempiin kyselyihin. Ryhmät erosivat toisistaan alkumittaustilanteessa joidenkin taustatekijöiden osalta: vertailuryhmässä oli suhteellisesti enemmän korkeasti koulutettuja ja avioliitossa olevia tai kumppanin kanssa eläviä vanhempia. Kyselyt sisälsivät kysymyksiä liittyen demografisiin tekijöihin, vanhemmuuteen, vanhempien ja lapsen tilanteeseen sekä heidän väliseen suhteeseensa.
Kyselyissä hyödynnettiin useita valmiita mittareita mutta myös joitakin itse muodostettuja. ICDP-ohjelmaan osallistuneiden vanhemmuusstrategiat paranivat, kun vertailuryhmässä tulokset olivat toisessa mittauksessa hieman ensimmäistä mittausta heikompia (p = 0,029). Koeryhmässä raportoitiin ohjelman jälkeen myös lapsen ohjaamisen (child management) paranemista (p = 0,020) sekä oireista aiheutuvaa vähäisempää haittaa (impact score) (p = 0,018) SDQ-mittarilla mitattuna. Vertailuryhmässä muutos oli vähäistä ja heikompaan suuntaan. Koeryhmässä ei tapahtunut muutosta vanhempien ja lapsen yhteisten aktiviteettien määrässä, mutta vertailuryhmässä aktiviteetit vähenivät (p = 0,006). Muissa mittareissa ei havaittu muutoksia. Tutkimuksessa tehtiin myös tarkasteluja eri alaryhmissä.
ICDP-ohjelmaan osallistuneilla kotitalouden kaoottisuus (household commotion) väheni tilastollisesti merkitsevästi vain korkeakoulutetuilla vanhemmilla. Tulosten mukaan ohjelmaan osallistuminen näytti johtavan suhteellisen korkeita masennuspisteitä saaneilla vanhemmilla suurempaan myönteiseen muutokseen lapsen ohjaamista koskevissa asenteissa ja kyvyssä kokea onnistuvansa ohjaamisessa.
Lisäksi koeryhmään osallistuminen vaikutti myönteisemmin niiden vanhempien kohdalla, jotka olivat tyytymättömiä saamaansa sosiaaliseen tukeen: heidän osaltaan tapahtui myönteisiä muutoksia kotitalouden kaoottisuudessa ja vanhemmuusstrategioissa.
Clucas ym., 2014
Clucas ym. (2014) vertailivat artikkelissaan Norjassa ICDP-ohjelman kursseille osallistuneita äitejä ja isiä ennen ja jälkeen ohjelman. Lisäksi he tarkastelivat äitien ja isien mittauksissa tapahtuneita muutoksia. Osallistujat rekrytoitiin päiväkotien ja lastenneuvoloiden kautta. Ohjelman kurssit sisälsivät kahdeksan ryhmätapaamista, mutta kaikki vanhemmat eivät osallistuneet jokaiselle kerralle.
Vain ne vanhemmat (105 äitiä ja 36 isää), jotka täyttivät kyselyt ennen ja jälkeen osallistumisen, otettiin mukaan analyyseihin. Isien ja äitien ryhmät erosivat toisistaan siten, että isät olivat suhteellisesti useammin kokoaikatyössä ja äidit puolestaan työskentelivät suhteellisesti useammin osa-aikaisesti tai kuuluivat muu-kategoriaan eli olivat useimmiten vanhempainvapaalla. Isät olivat keskimäärin äitejä vanhempia, heillä oli vähemmän perheenjäseniä kotona ja isät ilmoittivat tutkimukseen osallistuvaksi lapseksi (ns. fokuslapseksi) hieman vanhemman lapsen.
Aineisto piti sisällään useita vanhemmuuteen ja vanhempien psykososiaaliseen tilanteeseen sekä lasten vahvuuksiin ja vaikeuksiin liittyviä tekijöitä. Useimmissa muuttujissa äitien ja isien välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja ennen ja jälkeen kurssille osallistumisen, tosin osa eroista katosi vakiointien jälkeen. Pääosin äitien arviot olivat myönteisempiä kuin isien, mutta keskiarvoerot kaventuivat ohjelman myötä, joskin joidenkin muuttujien kohdalla erot säilyivät tai uusia eroja ilmeni.
Esimerkiksi vanhemmuusstrategioiden, lapsen ohjaamisen (child management), lapsen kanssa vietettyjen aktiviteettien ja elämänlaadun osalta erot kaventuivat ohjelman myötä, kun taas myönteisen kasvatuksen (positive discipline), yhteisesti vietetyn ajan, lapsen vahvuuksien ja vaikeuksien, masentuneisuuden, minäpystyvyyden (self-efficacy) ja yksinäisyyden osalta erot kasvoivat.
Artikkelissa ei tarkasteltu ryhmien välisiä muutoksia ajassa vaan erikseen isillä ohjelman myötä tapahtuneita muutoksia ja erikseen äideillä ohjelman myötä tapahtuneita muutoksia. Niin isien kuin äitien kohdalla havaittiin ohjelman myötä tilastollisesti merkitsevää myönteistä muutosta liittyen vanhemmuusstrategioihin, sitoutuneisuuteen (engagement with the child), myönteiseen kasvatukseen, lapsen ohjaamiseen ja ahdistuneisuuteen.
Vanhemmuusstrategioiden, lapseen sitoutuneisuuden ja vanhemman ahdistuneisuuden osalta muutos oli suurempaa isillä. Myönteisen kasvatuksen osalta muutos oli suurempaa äideillä. Kotitalouden kaoottisuus (commotion in the household) ja lasten erilaiset vaikeudet SDQ-mittarilla mitattuna vähenivät äitien arvioimina tilastollisesti merkitsevästi siinä missä isien kohdalla muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Isillä minäpystyvyys kasvoi ja vihan tunteet vähenivät, mutta äideillä tilastollisesti merkitseviä muutoksia ei näissä tapahtunut. Isillä koettu terveys heikkeni tilastollisesti merkitsevästi mutta äideillä parani hieman, tosin ei tilastollisesti merkitsevästi. Muissa tekijöissä ei havaittu muutoksia isillä eikä äideillä. Tarkemmissa analyyseissa havaittiin lapsen vaikeuksiin liittyen kolmitahoinen yhteys lapsen sukupuolen, vanhemman sukupuolen ja ajan välillä.
Tuloksen mukaan äidit arvioivat sekä tyttöjen että poikien osalta tilastollisesti merkitsevästi vähäisempää vaikeuksien tasoa SDQ-mittarilla mitattuna, kun isät puolestaan arvioivat tyttöjen osalta lievää pistemäärien laskua ja poikien osalta nousua, joskaan tulokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä isien osalta.
Skar ym., 2014a
Skarin ym. (2014a) tutkimus vertaili vankilassa ja vankilan ulkopuolella väestöpohjaisessa otoksessa toteutettua ICDP-ohjelmaa. Tutkimukseen osallistui 63 vankilasta ja 66 siviilistä tullutta isää, jotka kaikki täyttivät alkumittauskyselyn. Analyyseihin mukaan otettiin kuitenkin vain ne isät, jotka täyttivät sekä alkumittaus- että loppumittauskyselyn (vankilassa olevat isät = 25; siviilissä elävät isät = 36).
Ryhmät erosivat alkumittaustilanteessa toisistaan siten, että väestöpohjaisessa ryhmässä oli suhteellisesti enemmän korkeakoulutettuja ja kokoaikatyötä tekeviä isiä (huomioiden vankiryhmässä tilanne ennen tuomiota) ja useammalla oli kumppani. Jos isällä oli useampi kuin yksi lapsi, häntä pyydettiin keskittymään vastauksissaan siihen lapseen, jonka ikä oli lähimpänä neljää vuotta. Kyselyt sisälsivät kysymyksiä demografisiin tekijöihin, vanhemmuuteen, lapsen käyttäytymiseen ja isien psykososiaaliseen toimintakykyyn liittyen.
Kyselyn lisäksi 20 vankilassa olevaa isää haastateltiin ICDP-ohjelman käytettävyyden arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Haastatteluaineisto analysoitiin temaattisesti laadullisin menetelmin. Artikkelissa verrattiin ryhmiä ennen ohjelmaa, tarkasteltiin ohjelmaan osallistumisen myötä tapahtuneita muutoksia kummassakin ryhmässä erikseen sekä verrattiin ryhmien välisiä ohjelman myötä tapahtuneita muutoksia.
Ennen ohjelmaan osallistumista vankilassa olevat isät arvioivat lapsensa prososiaalisen käyttäytymisen ja omat lapsen ohjaamiseen (child management) liittyvät taitonsa paremmiksi mutta mielihyvän tunteensa, elämänlaadun ja elämäntyytyväisyyden heikommiksi kuin väestöpohjaisen ryhmän isät. Vankilassa olevat kokivat enemmän ahdistuneisuutta, surullisuutta ja masentuneisuutta alkumittaustilanteessa.
Ohjelmaan osallistumisen myötä vankilassa olevien isien arviot omista lapsen ohjaamisen taidoistaan heikkenivät, kun puolestaan väestöpohjaisen ryhmän isien arvioissa taidot vahvistuivat. Vankilassa olevien isien elämänlaatu ja elämäntyytyväisyys heikkenivät ohjelmaan osallistumisen aikana. Väestöpohjaisen ryhmän isien emotionaalinen sitoutuneisuus lapseen lisääntyi (emotional
engagement with the child), minäpystyvyys ja myönteinen kasvatus vahvistuivat sekä ahdistuneisuuden tunne väheni.
Molempien ryhmien isillä vanhemmuusstrategiat vahvistuivat, pelon tunteet lisääntyivät ja arviot omasta terveydestä heikkenivät. Verrattaessa ohjelmaan osallistumisen aikana tapahtuneita muutoksia ryhmien välillä tulokset osoittivat, että ryhmät erosivat lapsen ohjaamisen, myönteisen kasvatuksen, kielteisten tunteiden, ahdistuneisuuden, terveyden, elämänlaadun ja elämäntyytyväisyyden osalta.
Haastatteluissa vankilassa olevat isät kuvailivat tulleensa tietoisemmiksi taidoistaan ja roolistaan isinä: he esimerkiksi saattoivat tiedostaa aiempien kasvatuskeinojensa olleen epätarkoituksenmukaisia, kuvata parempaa emotionaalista läsnäoloa lapsia tavatessaan sekä olevansa avoimempia viestiessään lastensa kanssa.
Skar ym., 2014b
Skarin ym. (2014b) tutkimus käsitteli äitien vanhemmuuden ja psykososiaalisen hyvinvoinnin muutoksia ennen ja jälkeen ICDP-ohjelman. Tutkimus toteutettiin Norjassa. Ennen ohjelman alkua norjankielisissä ICDP-ryhmissä kyselyn täytti 201 äitiä ja urdunkielisissä ryhmissä 69 äitiä. Aineiston analyysit kohdennettiin kuitenkin vain niihin äiteihin (norja = 105 ja urdu = 29), jotka täyttivät kyselyt sekä ennen että jälkeen ohjelmaan osallistumisen.
Ryhmät erosivat alkumittaustilanteessa toisistaan koulutuksen tason, työllisyystilanteen ja sen osalta, oliko vastaaja syntynyt Norjassa. Jos äidillä oli useampi kuin yksi lapsi, häntä pyydettiin keskittymään vastauksissaan siihen lapseen, jonka ikä oli lähimpänä neljää vuotta. Kyselyt sisälsivät kysymyksiä demografisiin tekijöihin, vanhemmuuteen, sosiaalisiin suhteisiin, emotionaalisiin tekijöihin ja lasten tilanteisiin liittyen.
Kyselyn lisäksi 12:ta urdunkielisiin ryhmiin osallistunutta äitiä ja kahdeksaa norjankielisiin ryhmiin osallistunutta äitiä haastateltiin ICDP-ohjelman käytettävyyden arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Haastatteluaineisto analysoitiin temaattisesti laadullisin menetelmin. Artikkelissa ei tarkasteltu ryhmien välisiä muutoksia ajassa vaan urdunkielisten ja norjankielisten äitien eroja sekä ennen että intervention jälkeen. Lisäksi tutkittiin urdunkielisten ryhmässä tapahtuneita muutoksia ajassa ja norjankielisten vastaavia.
Ennen ohjelmaan osallistumista urdunkielisiin ryhmiin osallistuneiden äitien havaittiin nojautuvan norjankielisiin ryhmiin osallistuneita äitejä tilastollisesti merkitsevästi yleisemmin lapsen ohjaamiseen etäältä (distant child management) (termi viittaa vanhemman kykyyn kasvattaa ja ohjata lasta tilanteissa, joissa he eivät ole fyysisesti läsnä).
Lisäksi urdunkieliset äidit raportoivat viettävänsä enemmän aikaa lastensa kanssa arkipäivinä, olevansa onnellisempia kumppaninsa kanssa, tuntevansa vähemmän vihan tunteita mutta enemmän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Heillä oli vähemmän henkilöitä, joilta saada sosiaalista tukea. Nämä ryhmien väliset erot säilyivät myös ohjelmaan osallistumisen jälkeen.
Alkumittaustilanteessa urdunkielisillä oli vahvempi itsetunto ja he kokivat enemmän myönteisiä tunteita, mukaan lukien halun tutkia tai olla kiinnostunut asioista (exploration). Näitä ryhmien välisiä eroja ei esiintynyt enää ohjelman jälkeen. Ohjelman jälkeen norjankielisten ryhmä oli urdunkielisiä sitoutuneempi vuorovaikutteiseen keskusteluun lapsen kanssa (strategic engagement) ja lisäksi he arvioivat lapsellaan esiintyvän vähemmän vaikeuksia SDQ-mittarilla arvioituna. Nämä erot ovat osoitus norjankielisten äitien myönteisestä muutoksesta ohjelman aikana.
Ohjelmaan osallistuminen aiheutti myös muita myönteisiä ryhmittäisiä muutoksia nimenomaan norjankielisiin ryhmiin osallistuneiden äitien ryhmässä: heidän vanhemmuusstrategiansa, myönteinen kasvatus (positive dicipline) ja sitoutuminen vuorovaikutteiseen keskusteluun lapsen kanssa vahvistuivat, ja he arvioivat kokevansa vähemmän ahdistuneisuutta sekä oireista aiheutuvaa haittaa (impact score) SDQ-mittarilla mitattuna. Lisäksi fasilitoiva lapsen ohjaaminen (facilitating child management) väheni viitaten parempaan lapsen ohjaamiseen.
Eroja ei havaittu aktiviteettien määrässä, emotionaalisessa sitoutuneisuudessa (emotional engagement), prososiaalisessa käyttäytymisessä eikä yksinäisyydessä ryhmien välillä kuten ei myöskään muutoksia ryhmittäin ennen ja jälkeen mittauksissa. Myös yhdysvaikutuksia tutkittiin. Urdunkielisillä äideillä onnellisuus kumppanin kanssa ja elämäntyytyväisyys vähenivät ohjelmaan osallistumisen myötä. Lisäksi urdunkieliset äidit arvioivat lastensa vaikeuksien lisääntyneen ja prososiaalisen käyttäytymisen vähentyneen, kun puolestaan norjankieliset äidit arvioivat lastensa vaikeuksien vähentyneen ja prososiaalisen käyttäytymisen lisääntyneen ohjelmaan osallistumisen myötä.
Urdunkielisten äitien haastatteluista tunnistettiin neljä teemaa. Äidit korostivat ICDP-ohjelman myötä kyseenalaistaneensa kulttuurisia käytäntöjä ja tämän myötä lisääntynyttä myönteisempää vuorovaikutusta lapsen kanssa sekä vahvistuneita perhesuhteita ja elämänlaatua. Norjankielisiin ryhmiin osallistuneet äidit puolestaan kertoivat voimaantuneensa vanhemmuudessaan ja omaksuneensa myönteisempää elämänasennetta, kun he saivat tukea vanhemmuuteensa ja tulivat tietoisemmiksi omasta vanhemmuudestaan ja vanhempi–lapsivuorovaikutuksesta ICDP-ohjelman myötä.
Millaista vaikuttavuustutkimusten laatu on?
Mittaamisen luotettavuus
Mittaamisen luotettavuus oli viiden artikkelin (Clucas ym., 2014; Sherr ym., 2014; Skar ym., 2014a; Skar ym., 2014b; Skar ym., 2015) osalta tasolla tyydyttävä ja yhden artikkelin (Brekke ym., 2023) osalta erittäin hyvä. Tyydyttäville tutkimuksille tyypillistä oli, että niissä tarkasteltiin monia eri muuttujia eikä varsinaista päävastetta ja toissijaisia vasteita eritelty.
Mittarien suuren määrän takia niiden kuvaus jäi pintapuoliseksi. Mittareiden yhteydessä mainittiin mahdollisesti lähdeviite, mutta yleensä ei suoraan tuotu esille, oliko mittari validoitu. Osa mittareista oli tutkijoiden muodostamia kyseistä tutkimusta varten. Cronbachin alfat useimmiten raportoitiin, ja niiden mukaan kaikissa käytetyissä mittareissa oli hyvä sisäinen konsistenssi.
Epäselväksi kuitenkin jää, miksi ja millä perusteella esimerkiksi Sherrin ym. (2014) artikkelissa jätetään joitakin toisen mittauspisteen Cronbachin alfoja ilmoittamatta. Poikkeuksen edellisiin artikkeleihin tekee Brekken ym. (2023) tutkimus, jossa ensi- ja toissijaiset vasteet ilmoitettiin selkeästi ja niiden määrä oli kohtuullinen. Tässä artikkelissa tutkijat esittelevät suurimman osan käyttämistään mittareista korkean validiteetin omaavina. Kaikissa tutkimuksissa informantteina toimivat vain vanhemmat ja analyysit perustuivat heidän raportoimiinsa subjektiivisiin arvioihin.
Tähän liittyen mielenkiintoista pohdintaa käydään erityisesti Skarin ym. (2014a) artikkelissa: tutkijat pitävät todennäköisenä, että vankilassa olevilla isillä havaittu ohjelman aikana tapahtunut heikentynyt lapsen hallinta johtui isien käsitysten muuttumisesta realistisemmiksi (mts. 48). Ainoastaan Brekken ym. (2023) tutkimuksessa oli toteutettu sokkoutus: siinä sekä ICDP-ohjaajat että vanhemmat oli sokkoutettu ennen satunnaistamista. Satunnaistaminen toteutettiin tieto koneohjelman avulla.
Tilastoanalyysien luotettavuus
Viiden artikkelin (Clucas ym., 2014; Sherr ym., 2014; Skar ym., 2014a; Skar ym., 2014b; Skar ym., 2015) osalta tilastoanalyysien luotettavuus oli tyydyttävällä ja yhdessä artikkelissa erittäin hyvällä tasolla (Brekke ym., 2023). Tilastomenetelmät oli kuvattu niukasti, mutta riittävästi, ja ne oli valittu tarkoituksenmukaisesti aineistoon ja tutkimuskysymyksiin nähden. Voimalaskelmat oli raportoitu ainoastaan Brekken ym. (2023) tutkimuksessa, joskaan artikkelissa ei kerrota, mille vasteelle laskelma oli toteutettu.
Brekken ym. (2023) tutkimuksessa oli toteutettu hoitoaieanalyysi (intention-to-treat) mutta myös per-protocol-analyysi niiden vanhempien osalta, jotka osallistuivat vähintään neljään ryhmätapaamiseen. Kyseisen tutkimuksen tulosten raportointi perustui hoitoaieanalyyseihin. Clucasin ym. (2014) ja Skarin ym. (2014a; 2014b) artikkeleissa verrattiin toisiinsa ryhmiä, jotka molemmat osallistuivat ICDP-ryhmiin, ja tutkittiin vaikuttavuuden näkökulmasta lähinnä ryhmien sisällä tapahtuneita muutoksia. Näiden tutkimusten tarkoituksena oli tarkastella, hyötyvätkö esimerkiksi äidit ja isät, vankilassa ja siviilissä olevat isät tai urdunkielisiin ja norjankielisiin ryhmiin osallistuneet äidit yhtäläisesti ohjelmaan osallistumisesta.
Sherrin ym. (2014) ja Skarin ym. (2015) artikkeleissa oli toteutettu koe-kontrolli-asetelmaan perustuvat kvasikokeelliset analyysit. Näissä tutkittavia ei ollut satunnaistettu vaan vertailuryhmäksi oli rekrytoitu koeryhmän kanssa mahdollisimman samankaltainen ryhmä vanhempia. Tilastollisia korjauksia, jotka liittyisivät tarkasteltujen vasteiden suureen määrään, ei raportoitu missään tutkimuksessa.
Harhattomuus
Harhattomuuden taso vaihteli artikkeleissa heikosta erittäin hyvään. Vain yksi tarkastelluista tutkimuksista (Brekke ym., 2023) oli satunnaistettu kontrolloitu vertailukoe. Yksi tutkimus ja siihen liittyvä seurantatutkimus perustuivat kvasikokeelliseen asetelmaan, jossa vertailtiin interventioon osallistuneita ja osallistumattomia (Sherr ym., 2014; Skarr ym., 2015).
Lopuissa tutkimuksista vertailtiin jonkin tekijän – sukupuolen (Clucas ym., 2014), vankilassa olon (Skar ym., 2014a) tai etnisen taustan (Skar ym., 2014b) – suhteen toisistaan eroavia ohjelmaan osallistuneita henkilöitä, eikä niissä ollut ohjelmaan osallistumatonta vertailuryhmää. Kaikissa tutkimuksissa osallistujat olivat valikoituneet mukaan oman kiinnostuksen ja halukkuutensa pohjalta ja puuttuvien havaintojen määrä joidenkin mittareiden osalta oli erittäin suurta; myös ohjelmaan osallistumisen keskeyttäneitä oli runsaasti.
Toistotarkkuuden luotettavuus
Brekken ym. (2023) tutkimusta lukuun ottamatta tutkimusten toistotarkkuus oli heikko. Artikkeleissa tarkasteltiin tyypillisesti useiden eri ohjaajien toteuttamiin ICDP-ryhmiin osallistuneita vanhempia. Niissä ei juurikaan kuvattu, millä tavoin ryhmät oli toteutettu. Myöskään toistotarkkuutta varmistamaan pyrkiviä menetelmiä ei yleensä kerrottu hyödynnetyn.
Sherrin ym. (2014) tutkimuksessa osallistujat raportoivat, että heille oli tarjottu erilaisia määriä ryhmätapaamisia, mutta tällä tai osallistumiskertojen määrällä ei todettu olevan yhteyttä alku- ja loppumittausten välisiin muutoksiin pisteissä. Samassa tutkimuksessa viitataan ohjelman implementointia koskevaan esiselvitykseen, mutta epäselväksi jää, mitä muuta kuin tarjottujen tapaamiskertojen määrän selvittämistä tämä on tarkoittanut (mts. 14).
Skarin ym. (2014a) tutkimuksessa vankilassa olevien isien ohjelmaan sisältyi eräitä heille räätälöityjä lisäosia, kun taas vertailuryhmän ohjelmaan näitä ei kuulunut. Skarin ym. (2014b, s. 109) artikkelissa viitataan puolestaan etnisille vähemmistöryhmille suunnattuihin ICDP-ryhmiin liittyviin lisätapaamisiin.
Poikkeuksen toistotarkkuuden suhteen tekee Brekken ym. (2023) tutkimus. Tässä tutkimuksessa toistotarkkuutta vahvistettiin ennen ICDP-ryhmän toteuttamista ICDP-ohjaajille järjestetyllä päivityskoulutuksella. Lisäksi ohjaajat täyttivät jokaisen ryhmätapaamisen jälkeen lyhyen kyselyn, jonka vastausten pohjalta tutkijat arvioivat, oliko ohjelma toteutettu tarkoitetulla tavalla: kaikki ohjaajat raportoivat käyneensä lävitse kaikki kahdeksan vuorovaikutusteemaa yhdessä ohjelmaan osallistuneiden vanhempien kanssa.
Yleistettävyys ja sovellettavuus
CDP-ohjelma on tarkoitettu yleiseksi vanhemmuutta tukevaksi ohjelmaksi, eikä sillä näin ollen ole täsmällistä kohderyhmää: ohjelma on suunnattu kaikille, jotka toimivat lasten, nuorten ja perheiden kanssa.
Vain Brekken ym. (2023) tutkimuksessa on raportoitu yksityiskohtaiset kriteerit tutkimukseen osallistumiselle. Toisaalta se, että osassa tutkimuksista (Clucas ym., 2014; Skar ym., 2014a; Skar ym., 2014b) kohdistetaan huomiota tiettyihin erityisryhmiin, valottaa näihin liittyviä erityiskysymyksiä ohjelman osallistujina.
Skar ym. (2014b, s. 115) toteavat tutkimuksensa osallistujajoukon molemmissa ryhmissä olevan mahdollisesti valikoitunut, mikä heikentää yleistämisen mahdollisuuksia. Monissa tutkimuksissa oli varsin paljon katoa, ja kaikki kyselyt palauttaneet saattoivat erota joidenkin tekijöiden suhteen muista osallistuneista.
Viiden artikkelin (Clucas ym., 2014; Sherr ym., 2014; Skar ym.,2014a; Skar ym., 2014b; Skar ym., 2015) osalta analyysit kohdistuivat vastauksiin vain niiden osallistujien osalta, jotka olivat vastanneet kaikkiin kyselyihin, ennen ja jälkeen ICDP-ohjelman sekä mahdolliseen pidemmän aika välin kyselyyn. Brekken ym. (2023) artikkelissa puuttuvat havainnot huomioitiin käyttämällä tilastollista menetelmää (linear mixed method), joka pystyy käsittelemään puuttuvia tietoja. Täten analyysissä olivat mukana kaikkien ryhmiin osallistuneiden vanhempien vastaukset.
Miten menetelmän vaikuttavuutta on arvioitu muissa tietokannoissa?
Kannustava vuorovaikutus -ohjelma on saanut norjalaisessa Ungsinn-tietokannassa arvion 3/5: vähäinen dokumentoitu näyttö (Reedtz & Lauritzen, 2017). Ohjelma on saanut Tanskan sosiaalihallituksen Vidensportalen-tietokannassa ohjelman kuvauksen, kohderyhmän kuvauksen ja implementoinnin osalta arvion B (asteikolla A–D, jossa A vahvin), vaikuttavuuden osalta C sekä kustannusten osalta D (Normann Hovgaard & Jacobsen, 2019).
Käyttöönoton tuki
Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu.
Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmäarviota. Käyttöönoton tuesta voidaan puhua myös implementoinnin tukena tai implementoinnin valmiutena.
Yhteenveto ICDP-ohjelman käyttöönoton tuen arvioinnista
Millaista tukea menetelmän käyttöönottoon tarjotaan?
1. Implementoinnin tuki
Suomessa ICDP Suomi ry:n tarjoamiin ohjelman koulutuksiin sisältyy verkkotapaaminen, jossa kerrotaan ohjelman implementoinnista ja tarjotaan koulutuksen tilanneelle organisaatiolle tukea implementoinnin suunnittelemiseen. Tukea on mahdollista saada myös koulutuksen aikana ja sen jälkeen. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024.) Tukimahdollisuudesta ja siitä, millaista tuki konkreettisesti on, ei kuitenkaan tiedoteta esimerkiksi järjestön verkkosivuilla, joten tuen kuvauksen osalta implementoinnin tuki toteutuu osin puutteellisesti.
2. Pätevyysvaatimukset
Taso 1 -koulutukseen, jonka suorittaminen on edellytys ohjaajakoulutukseen osallistumiseen, voivat osallistua ”kaikki ne ammattilaiset, jotka tapaavat lapsia ja nuoria omassa työssään ja jotka haluavat vahvistaa vuorovaikutustaitojaan ja saada yhteisen arvo- ja tietopohjan omaan työyhteisöön” (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Erityisiä vaatimuksia liittyen esimerkiksi pohjakoulutukseen tai ammatillisen kokemuksen määrään ei siis ole muutoin kuin kouluttajien osalta, joilla tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 13.5.2024).
3. Kouluttaminen
ICDP Suomi ry myy ohjelman koulutuksia järjestöille, hyvinvointialueille ja kunnille. Suomessa ohjaajilla tulee olla Taso 2 -koulutus eli ohjaajakoulutus tai heidän täytyy parhaillaan suorittaa sitä. Kouluttajille tulee olla Taso 3 -koulutus eli kouluttajakoulutus, tai he ovat tässä koulutuksessa. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024.) Tasojen 1 ja 2 koulutusten sisällöt ja tavoitteet on kuvattu järjestön verkkosivulla.
4. Sertifiointimenettelyt
Ohjelman ohjaajille ja kouluttajille on määritelty pätevyysvaatimukset (ks. edellä), ja koulutukset suorittaneista ylläpidetään rekistereitä (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Kouluttajakoulutukseen osallistuminen edellyttää ohjaajapätevyyttä sekä vähintään yhden ICDP-ryhmän loppuun saatettua ohjaamista. Kouluttajapätevyyden saa suoritettuaan kouluttajakoulutuksen sekä toteutettuaan sen aikana omassa organisaatiossaan vähintään yhden Taso 1 -koulutuksen ja yhden Taso 2 -koulutuksen.
ICDP Suomi ry järjestää joka toinen vuosi kouluttajille kouluttajapäivät ja ohjaajille ohjaajapäivät. Tilauskoulutuksia toteuttavilta kouluttajilta vaaditaan osallistumista kouluttajapäiviin. (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024.) Kouluttajasopimuksen uusimisen edellytyksenä joka viides vuosi on, että kouluttaja on toteuttanut viisivuotiskauden aikana vähintään yhden koulutuksen ja osallistunut vähintään yhteen valtakunnalliseen kouluttajapäivään (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 13.5.2024).
Koulutetuille ei kuitenkaan ole varsinaisia sertifiointimenettelyjä, joissa heidän pitäisi esimerkiksi jollakin tavoin ilmentää osaamistaan.
5. Toistotarkkuuden varmentaminen
Tapaamisten suunnittelussa ohjaajilla on varsin paljon vapautta, mikä aiheuttaa haasteen toistotarkkuudelle. Hundeiden (2011/2017) kirja sisältää koonnin tärkeimmistä sensitiivisyyttä vahvistavista periaatteista (mts. 73) sekä lomakkeen sensitiivisyyden vahvistamisen menetelmistä (mts. 89), joita voidaan käyttää ohjelman toteutuksen arvioimiseen. Käytettävissä on myös arviointilomakkeita ja lokikirjoja (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 13.5.2024).
Epäselvää kuitenkin on, kuinka näitä käytännössä hyödynnetään. ICDP Suomi ry kerää tiedot muun muassa ryhmiin osallistuneiden henkilöiden ja ryhmien tapaamiskertojen määristä (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Järjestö ei kuitenkaan tätä tarkemmin säännöllisesti seuraa sitä, kuinka ryhmiä on toteutettu.
6. Ohjaus
Omissa organisaatioissaan ICDP:n soveltamisesta vastaavat ohjelman koulutukset käyneet henkilöt mahdollisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi katsomillaan tavoilla kyseinen kulttuuri ja kohderyhmä huomioiden (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Ohjaajien saaman ohjauksen määrä ja laatu lienevät siis vahvasti riippuvaisia yksittäisistä henkilöistä, joskin syytä on huomioida myös organisaatioiden implementoimiseen ICDP Suomi ry:ltä saama tuki (ks. edellä).
Ohjaajille ja kouluttajille joka toinen vuosi järjestettyjen koulutustilaisuuksien sekä ajankohtaisista asioista tiedottamisen lisäksi ei ohjaajille ilmeisesti juurikaan järjestetään ohjausta valtakunnallisesti. Kouluttajille ICDP Suomi ry tarjoaa tukea eri tavoin verkon välityksellä (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 13.5.2024).
7. Kohderyhmän tunnistaminen
Ohjelman kohderyhmä on laaja, ja ohjelman toteuttajat voivat soveltaa ohjelmaa uusille erityiskohderyhmille. Kohderyhmälle ei ole määritelty mukaanotto- ja poissulkukriteerejä. Tämä on toisaalta luontevaa, sillä ohjelmaa kuvataan yleisesti inhimillisen vuorovaikutuksen kehittämiseen sopivaksi.
8. Dokumentaatio ja ylläpidon välineet
Ryhmiin osallistuvat saavat arviointilomakkeen viimeisellä tapaamisella (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 1.4.2024). Arviointilomakkeiden ja lokikirjojen (ICDP Suomi ry, kirjallinen tiedonanto 13.5.2024) lisäksi esille ei ole tullut muita aineistoja, jotka voisivat auttaa ohjaajia seuraamaan yksittäisen osallistujan tilanteen kehittymistä.
9. Mukauttamisstrategiat
Ohjelmaa katsotaan voitavan soveltaa uusiin konteksteihin ja kohderyhmiin, kunhan sen keskeisiä periaatteita noudatetaan. Ohjelman mukauttamiselle ei ole kuitenkaan tiettävästi annettu varsinaisia ohjeita. Esimerkiksi tässä artikkelissa analysoiduissa tutkimuksissa on toisaalta tarkasteltu ICDP:n toteuttamista myös tietyissä erityistilanteissa – sukupuoleen, vankilassaoloon, kielelliseen taustaan ja maahanmuuttotaustaan liittyen – mikä osaltaan lisää ymmärrystä ohjelman soveltamisesta erilaisissa konteksteissa.
Tutkimukset
Menetelmäarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin.
Löydät alempana eriteltynä menetelmäarvioon vaikuttaneet tutkimukset, laadulliseen tarkasteluun sisällytetyt tutkimukset ja kaikki systemaattisessa katsauksessa hyödynnetyt lähteet. Laadulliseen tarkasteluun sisällytetyt tutkimukset ovat muita tärkeitä menetelmästä tehtyjä tutkimuksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta vaikuttavuusnäyttöön.
Mitä tutkimuksia ICDP-ohjelman arvioinnissa hyödynnettiin?
Menetelmäarvioon vaikuttavat tutkimukset
Suomalaiset vaikuttavuustutkimukset
Ei tutkimusta.
Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset
Brekke, I., Smith, O. R. F., Skjønsberg, E. E., Holt, T., Helland, M. S., Aarø, L. E., Røysamb, E., Røsand, G.-M., Torgersen, L., Skar, A.-M. S., & Aase, H. (2023). Effectiveness of the International Child Development Programme: Results from a randomized controlled trial. Child & Family Social Work, 28(2), 417–431. https://doi.org/10.1111/cfs.12973
Clucas, C., Skar, A.-M. S., Sherr, L., & von Tetzchner, S. (2014). Mothers and fathers attending the International Child Development Programme in Norway. The Family Journal, 22(4), 409–418. https://doi.org/10.1177/1066480714533640
Sherr, L., Skar, A.-M. S., Clucas, C., von Tetzchner, S., & Hundeide, K. (2014). Evaluation of the International Child Development Programme (ICDP) as a community-wide parenting programme. European Journal of Developmental Psychology, 11(1), 1–17. https://doi.org/10.1080/17405629.2013.793597
Skar, A.-M. S., von Tetzchner, S., Clucas, C., & Sherr, L. (2014a). Paradoxical correlates of a facilitative parenting programme in prison—counter-productive intervention or first signs of responsible parenthood? Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention, 15(1), 35–54. https://doi.org/10.1080/14043858.2014.898981
Skar, A.-M. S., von Tetzchner, S., Clucas, C., & Sherr, L. (2014b). The impact of a parenting guidance programme for mothers with an ethnic minority background. Nordic Journal of Migration Research, 4(3), 108–117. http://dx.doi.org/10.2478/njmr-2014-0020
Skar, A.-M. S., von Tetzchner, S., Clucas, C., & Sherr, L. (2015). The long-term effectiveness of the International Child Development Programme (ICDP) implemented as a community-wide parenting programme. European Journal of Developmental Psychology, 12(1), 54–68. https://doi.org/10.1080%2F17405629.2014.950219
Suomalaiset implementointitutkimukset
Ei tutkimusta.
Laadulliseen tarkasteluun sisällytetyt tutkimukset
Muut kuin pohjoismaiset, korkean tulotason maiden vaikuttavuustutkimukset
Ei tutkimusta.
Muut kuin suomalaiset, pohjoismaiset implementointitutkimukset
Steen-Johnsen, T., & Skreland, L. L. (2023). Epistemic injustice in a parenting support programme for refugees in Norway. Families, Relationships and Societies, 12(4), 448–463. https://doi.org/10.1332/204674321X16687031331255
Westerlund, A., Garvare, R., Nyström, M. E., Eurenius, E., Lindkvist, M., & Ivarsson, A. (2017). Managing the initiation and early implementation of health promotion interventions: A study of a parental support programme in primary care. Scandinavian Journal of Caring Sciences, 31(1), 128–138. https://doi.org/10.1111/scs.12329
Suomalaiset muut kuin vaikuttavuus- ja implementointitutkimukset
Ei tutkimusta.
Kaikki systemaattisen katsauksen lähteet
Fabes, R. A., Poulin, R. E., Eisenberg, N., & Madden-Derdich, D. A. (2002). The Coping with Children's Negative Emotions Scale (CCNES): Psychometric properties and relations with children's emotional competence. Marriage & Family Review, 34(3-4), 285–310.
https://doi.org/10.1300/J002v34n03_05
Frick, P. J. (1991). Alabama Parenting Questionnaire. University of Alabama.
Hundeide, K. (2017). Kannustava vuorovaikutus käytännössä: ICDP-ohjelman toteutus (M. Ruoppila-Martinsen, suom.). International Child Development Programme (ICDP) / Kannustava Vuorovaikutus – Suomi ry. (Alkuperäisteos julkaistu 2011).
Hundeide, K. & Rye, H. (ei vuosilukua). The early history, development and basic values of ICDP. Haettu 20.4.2024 osoitteesta https://www.icdp.info/wp-content/uploads/2020/12/Early-history.pdf
ICDP (2024a). Approach. Haettu 20.4.2024 osoitteesta https://icdp.info/about/approach/
ICDP (2024b). Programme. Haettu 23.4.2024 osoitteesta https://icdp.info/about/programme/
ICDP (2024c). About. Haettu 23.4.2024 osoitteesta https://icdp.info/about/
ICDP (2024d). Snippets from Norway, Sweden and Denmark. Haettu 19.5.2024 osoitteesta https://icdp.info/snippets-from-scandinavia/
ICDP Suomi ry (ei vuosilukua/a). Kannustava vuorovaikutus ICDP. Haettu 20.4.2024 osoitteesta https://icdp.fi/fi/kannustavavuorovaikutusicdp/
ICDP Suomi ry (ei vuosilukua/b). Koulutus. Haettu 23.4.2024 osoitteesta https://icdp.fi/fi/koulutus/
ICDP Sverige (2024). Programmets teoretiska förankring. Haettu 23.4.2024 osoitteesta https://icdp.se/forskning-och-teori-2/
Kendall, S., & Bloomfield, L. (2005). Developing and validating a tool to measure parenting self-efficacy. Journal of Advanced Nursing, 51(2), 174–181. https://doi.org/10.1111/j.1365-2648.2005.03479.
Knerr, W., Gardner, F., & Cluver, L. (2013). Improving positive parenting skills and reducing harsh and abusive parenting in low- and middle-income countries: A systematic review. Prevention Science, 14, 352–363. https://doi.org/10.1007/s11121-012-0314-1
Kraemer, H. C., & Kupfer, D. J. (2006). Size of treatment effects and their importance to clinical research and practice. Biological Psychiatry, 59(11), 990–996. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2005.09.014
Landry, S. H., Smith, K. E., & Swank, P. R. (2003). The importance of parenting during early childhood for school-age development. Developmental Neuropsychology, 24(2–3), 559-591. https://doi.org/10.1080/87565641.2003.9651911
Laupacis, A., Sackett, D. L., & Roberts, R. S. (1988). An assessment of clinically useful measures of the consequences of treatment. The New England Journal of Medicine, 318(26), 1728–1733. https://doi.org/10.1056/NEJM198806303182605
Morgan Z., Brugha T., Fryers T., & Stewart-Brown, S. (2012). The effects of parent–child relationships on later life mental health status in two national birth cohorts. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology, 47(11), 1707–1715. https://doi.org/10.1007/s00127-012-0481-1
Normann Hovgaard, E., & Jacobsen, A. L. (9.9.2019). ICDP: International Child Development Program. Vidensportalen. Haettu osoitteesta 5.6.2023 https://vidensportal.dk/boern-og-unge/omsorgssvigt/indsatser/icdp-2013-international-child-development-program#
Nowak, C., & Heinrichs, N. (2008). A comprehensive meta-analysis of Triple P-Positive Parenting Program using hierarchical linear modeling: Effectiveness and moderating variables. Clinical Child and Family Psychology Review, 11(3), 114–144. https://doi.org/10.1007/s10567-008-0033-0
Page, M. J., McKenzie, J. E., Bossuyt, P. M., Boutron, I., Hoffmann, T. C., Mulrow, C. D., Shamseer, L., Tetzlaff, J. M., Akl, E. A., Brennan, S. E., Chou, R., Glanville, J., Grimshaw, J. M., Hróbjartsson, A., Lalu, M. M., Li, T., Loder, E. W., Mayo-Wilson, E., McDonald, S., McGuinness, L. A., … Moher, D. (2021). The PRISMA 2020 statement: An updated guideline for reporting systematic reviews. BMJ, 372, (n71). https://doi.org/10.1136/bmj.n71
Peters, M. D. J., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. C.,& Khalil, H. (2020). Scoping reviews. Teoksessa E. Aromataris, & Z. Munn (toim.), JBI reviewer's manual. JBI.
Pianta, R. C. (1992). Child-Parent Relationship Scale.
Pinquart, M. (2017). Associations of parenting dimensions and styles with externalizing problems of children and adolescents: An updated meta-analysis. Developmental Psychology, 53(5), 873–932. https://doi.org/10.1037/dev0000295
Ravens-Sieberer, U., & Bullinger, M. (1998). Assessing health-related quality of life in chronically ill children with the German KINDL: First psychometric and content analytical results. Quality of Life Research, 7(5), 399–407. https://doi.org/10.1023/a:1008853819715
Reedtz, C., & Lauritzen, C. (14.12.2017). Kunnskapsoppsummering og klassifisering av tiltaket ICDP (2.utg.). Ungsinn. Haettu 20.5.2024 osoitteesta https://ungsinn.no/post_tiltak_arkiv/icdp-2-utg/
Richter, L. M. (2004). Poverty, underdevelopment, and infant mental health. Infant Mental Health Journal, 25(5), 440–452. https://doi.org/10.1002/imhj.20018
Rose, J., Roman, N.,Mwaba, K., & Ismail, K. (2018). The relationship between parenting and internalizing behaviours of children: A systematic review. Early Child Development and Care, 188(10), 1468–1486. https://doi.org/10.1080/03004430.2016.1269762
Ruiz-Hernández, J. A., Moral-Zafra, E., Llor-Esteban, B., & Jiménez-Barbero, J. A. (2019). Influence of parental styles and other psychosocial variables on the development of externalizing behaviors in adolescents: A systematic review. The European Journal of Psychology Applied to Legal Context, 11(1), 9–21. https://doi.org/10.5093/ejpalc2018a11
Sandler, I. N., Schoenfelder, E. N., Wolchik, S. A., & MacKinnon, D. P. (2011). Long-term impact of prevention programs to promote effective parenting: Lasting effects but uncertain processes. Annual Review of Psychology, 62, 299–329. https://doi.org/10.1146/annurev.psych.121208.131619
Sherr, L., Skar, A.-M. S., Clucas, C., von Tetzchner, S., & Hundeide, K. (2011). Evaluation of the Parental guidance programme based on the International Child Development Programme: Report to the Ministry of Children, Equality, and Social Inclusion. Haettu 23.4.2024 osoitteesta https://icdp.se/app/uploads/2015/09/Evaluation-of-the-parental-guidance.pdf
Sherr, L., Skar, A.-M. S., Clucas, C., von Tetzchner, S., & Hundeide, K. (2014). Evaluation of the International Child Development Programme (ICDP) as a community-wide parenting programme. European Journal of Developmental Psychology, 11(1), 1–17. https://doi.org/10.1080/17405629.2013.793597
Skar, A.-M. S., von Tetzchner, S., Clucas, C., & Sherr, L. (2014a). Paradoxical correlates of a facilitative parenting programme in prison— counter-productive intervention or first signs of responsible parenthood? Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention, 15(1), 35–54. https://doi.org/10.1080/14043858.2014.898981
Skar, A.-M. S., von Tetzchner, S., Clucas, C., & Sherr, L. (2014b). The impact of a parenting guidance programme for mothers with an ethnic minority background. Nordic Journal of Migration Research, 4(3), 108–117. http://dx.doi.org/10.2478/njmr-2014-0020
Skar, A.-M. S., von Tetzchner, S., Clucas, C., & Sherr, L. (2015). The long-term effectiveness of the International Child Development Programme (ICDP) implemented as a community-wide parenting programme. European Journal of Developmental Psychology, 12(1), 54–68. https://doi.org/10.1080%2F17405629.2014.950219
Sroufe L. A. (2005). Attachment and development: A prospective, longitudinal study from birth to adulthood. Attachment & Human Development, 7(4), 349–367. https://doi.org/10.1080/14616730500365928
Steen-Johnsen, T., & Skreland, L. L. (2023). Epistemic injustice in a parenting support programme for refugees in Norway. Families, Relationships and Societies, 12(4), 448–463. https://doi.org/10.1332/204674321X16687031331255