Perhekoulu POP

Yhteenveto

Mistä menetelmässä on kyse?

Perhekoulu POP -menetelmän tavoitteena on tukea ja ohjata 3–6-vuotiaiden lasten vanhempia, joille lapsen käytöksen ongelmat tuottavat haasteita kasvatuksessa. Se vahvistaa vanhemman taitoja toimia lapsen kanssa ja lisää ymmärrystä lapsen käytöksestä. Tavoitteena on myös vahvistaa vanhemman ja lapsen välistä myönteistä vuorovaikutussuhdetta ja tukea lasta oman käytöksen ja toiminnan hallinnassa.

Ryhmämuotoinen menetelmä on suunnattu perheille, joissa lapsella on käytösongelmia, kuten ylivilkkautta, uhmakkuutta, aggressiivisuutta tai impulsiivisuutta.

Mitä osa-alueita menetelmäarviossa huomioidaan?

Menetelmäarvio koostuu kolmesta osa-alueesta: menetelmän kuvauksen arvioinnista, menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten arvioinnista ja menetelmän käyttöönoton tuen arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa.

Tutustu myös arviointiprosessiin ja eri menetelmäarvioiden tasoihin.

Menetelmän kuvaus

Psykososiaalisen menetelmän tulee olla hyvin kuvattu, jotta sen vaikuttavuutta voidaan arvioida. Menetelmästä tehdyn kirjallisen kuvauksen avulla voidaan todentaa, että vaikuttavuustutkimuksissa on tutkittu samaa menetelmää kuin mitä Suomessa käytetään. Menetelmän selkeä kuvaus helpottaa myös sen käyttöönottoa ja käyttöä lapsille, nuorille sekä perheille suunnatuissa palveluissa.

Perhekoulu POP -menetelmän tausta

Perhekoulu on lastenpsykiatrien Joanne Bartonin ja Seija Sandbergin kehittämä ”Pre-school Overactivity Programme”-kuntoutusmenetelmään perustuva ohjelma, joka on kehitetty vastaamaan ylivilkkaiden leikki-ikäisten lasten vanhempien tarpeeseen saada tukea ja ohjausta.

Perhekoulu POP -ohjelman tavoitteena on lisätä vanhemman ymmärrystä lapsen käyttäytymisestä ja vahvistaa vanhemman taitoja toimia vaikeasti käyttäytyvän lapsen kanssa. Keskeistä on myös muokata lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta myönteisemmäksi ja tukea lasta sekä suoraan että vanhemman kautta oman käyttäytymisensä parempaan hallintaan. Tärkeänä yleisenä päämääränä on tukea vanhemman itseluottamusta omassa vanhemmuudessaan.

Perhekouluja on kansainvälisesti tarjottu jo 1960-luvulta lähtien, Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Ensimmäinen perhekouluryhmä järjestettiin syksyllä 1999 Helsingissä Barnavårdsföreningen i Finland (Suomen Lastenhoitoyhdistyksen) ylläpitämässä ADHD-keskuksessa, joka aikaisemmin toimi nimellä MBD-keskus (perustettu v. 1987). Barnavårdsföreningen otti ohjelman käyttöönsä nimellä Perhekoulu POP.

Perhekoulu POP -ohjelman suomenkielinen käsikirja toimii käytännön oppaana vanhemmille. Vanhemmat saavat pitää käsikirjan ohjelman päätyttyä. Perhekoulu POP -ohjelma perustuu kognitiivis- ja käyttäytymisterapeuttisten menetelmien periaatteisiin. Näillä terapiamenetelmillä voidaan saada aikaan muutosta ajattelussa, tunteissa sekä käyttäytymisessä. Terapia on tavoitteellista ja jäsenneltyä sekä tiiviiseen yhteistyöhön perustuvaa. Alle kouluikäisten terapiamenetelmänä käytetään yleensä leikkiä.

Kohderyhmä

leikki-ikäiset, alakouluikäiset, perheet, vanhemmat

Kohderyhmän kuvaus

Alun perin Perhekoulu kehitettiin ylivilkkaiden leikki-ikäisten lasten vanhemmille. Tällä hetkellä Perhekoulu POP:ia toteutetaan perheille, joissa lapsilla on haastavaa käytöstä, kuten uhmakkuutta tai ylivilkkautta. Menetelmä soveltuu joiltakin osin myös yläkouluikäisten ja heidän perheidensä ohjaukseen sekä heidän kanssa toimivien ammattilaisten käytettäväksi.

Perhekoulu POP -ohjelmaa ja sen sisältämiä lapsen myönteisen tukemisen keinoja voidaan soveltaa myös alle kouluikäisille ja alakouluikäisille lapsille, joilla ei ole diagnosoitua käytöshäiriötä tai muuten haastavaa käytösongelmaa, kuten ylivilkkautta tai uhmakkuutta. Tietyssä määrin oppeja voidaan soveltaa myös nuorisoikäisten ohjaukseen.

Menetelmän kuvaus

Perhekoulu POP -ohjelma rakentuu vanhempainryhmästä sekä lapsiryhmästä. Molemmat ryhmät kokoontuvat samanaikaisesti kerran viikossa, kymmenen viikon ajan. Perhekoulukerta kestää kerrallaan neljä tuntia. Perhekouluun voi osallistua samaan aikaan viisi perhettä. Vanhempien ryhmänohjaajana toimii Perhekoulu-ohjelmaan koulutettu ammattihenkilö.

Lasten ryhmässä toimii myös Perhekoulu POP -ohjelman asiantuntija, joka ohjaa ja tukee lastenohjaajia peilihuoneen takaa korvanappien välityksellä. Jokaisella lapsella on ryhmässä oma ohjaaja. ^[1] Lapsiryhmän ohjaajaksi voi kouluttautua terveyden- ja sosiaalihuollon tai kasvatusalan ammattihenkilöt ja opiskelijat, jotka tekevät työtä perheiden parissa.

Perhekoulu POP -ohjaajakoulutus antaa valmiudet työskennellä haastavasti käyttäytyvien lasten ja heidän perheidensä parissa. Perhekoulun käsikirja toimii teoriapohjana koulutuksessa. Jokaisella kerralla on teema, jota sovelletaan käytännössä lapsiryhmän kanssa.

Ryhmiä järjestetään sekä suomeksi että ruotsiksi.

Tutkimus- ja vaikuttavuusnäyttö

Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden laadun arviointi on menetelmäarvion kulmakivi.

Tutkimusnäyttö: 1/3 vähäinen

Palomäki tutki lisensiaatintyössään ^[1] Perhekoulun vaikutuksia 3–6-vuotiaiden lasten (n = 34 lapsi–vanhempi-paria) käyttäytymisvaikeuksiin. Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla oli esimerkiksi ylivilkkautta, käytösongelmia ja tunne-elämän ongelmia. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla 34 vanhempaa ennen Perhekoulun toteutumista ja kolme kuukautta sen päättymisen jälkeen puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella.

Salmen väitöskirjassa ^[2] arvioitiin Perhekoulu-ohjelman aikaansaamia muutoksia vanhempien näkemyksissä koskien heidän omia vanhemmuustaitojaan sekä lapsen haastavaa käytöstä sekä vaikutusten pysyvyyttä vuosi intervention aloittamisen jälkeen vertailuryhmään verrattuna. Salmi haastatteli äidit (n = 33 interventioryhmä, n = 12 vertailuryhmä) ennen Perhekoulua ja sen jälkeen puolistrukturoidulla haastattelulomakkeella. Puolisoilta ja päivähoidon henkilöstöltä aineisto kerättiin kyselykaavakkeilla.

Aiheesta on tehty useita opinnäytetöitä. Maukosen opinnäytetyössä ^[3] selvitettiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella Perhekoulun vaikutuksia arkeen kolmessa perheessä (n = 4 vanhempaa).

Laakson tutkimuksessa ^[4] selvitettiin kyselylomakkeilla Perhekoulussa mukana olleilta äideiltä (n = 60) ja isiltä (n = 25) kokemuksia Perhekoulun hyödyllisyydestä. Hiitolan opinnäytetyössä ^[5] selvitettiin perheiden (n = 5 perhettä, 7 vanhempaa) kokemuksia Perhekoulusta puolistrukturoidulla kyselylomakkeella.

Mäen ja Sorvalin opinnäytetyössä ^[6] selvitettiin laadullisen haastattelututkimuksen avulla yhdeksän Perhekoulun ohjaajakoulutukseen osallistuneen kokemuksia ohjelmasta. Kiviranta (2016) puolestaan haastatteli viisi varhaiskasvattajaa teemahaastattelulla.

Katajiston ja Tuomisen  pro gradu -tutkielmassa ^[8] verrattiin ylivilkkaiden lasten (n = 35) ja toisten saman ikäisten lasten (n = 104) vanhempien kokemuksia vanhemmuudesta ja ohjauskeinoista sekä lasten käyttäytymisestä arjessa. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella. Perhekoulun vaikuttavuutta tutkittiin katsomalla, näkyikö vanhempien raportoimissa kokemuksissa muutosta ja oliko mahdollinen muutos erilainen ylivilkkaiden lasten ryhmässä kuin vertailuryhmässä kolmen kuukauden aikavälillä.

Paju on tehnyt raportin ^[9] mukanaolostaan Perhekoulussa. Raportissa kuvataan Pajun omakohtaisia kokemuksia.

Vaikuttavuusnäyttö: 0/3 ei tietoa

Palomäen lisensiaattityön ^[1] tulokset osoittivat, että lasten uhmakkuus (p = 0,001) ja aggressiivisuus (p = 0,004) vähentyivät intervention jälkeen. Keskittymisvaikeudet vähenivät vain tytöillä ja vaikeasti uhmakkailla lapsilla. Niillä, joilla uhmakkuus ei ollut keskeinen ongelma, keskittymisvaikeudet pysyivät samoina tai lisääntyivät.

Levottomuudessa, tarkkaamattomuudessa, epäsosiaalisuudessa tai tunne-elämän vaikeuksissa ei tapahtunut tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Vanhempien subjektiivinen kokemus lapsen ylivilkkaus-, käytös- ja tunne-elämän ongelmien vakavuudesta ei muuttunut tilastollisesti merkitsevästi.

Tutkimuksen luotettavuutta heikensivät pieni otos, vertailuryhmän puute sekä efektikoon puuttuminen.

Salmen väitöskirjan ^[2] mukaan yleisten käytösongelmien hallinnan taidot olivat parantuneet tilastollisesti merkitsevästi interventioryhmän äideillä vertailuryhmään verrattuna (p = 0,031, d = 1,37). Muutos (efektikoko) oli vaikutukseltaan erittäin suuri. Muutokset vanhemmuustaidoissa, emotionaalisten ongelmien, ADHD-tyyppisten oireiden sekä uhmakkuus- ja käytösongelmien hallinnan taidoissa eivät olleet tilastollisesti merkitseviä vanhempien arvioimana.

Lapsen emotionaaliset- ja käytösongelmat, hyperaktiivisuus, kaveriongelmat sekä prososiaalinen käytös eivät muuttuneet tilastollisesti merkitsevästi vanhempien tai opettajien arvioimina vertailuryhmään verrattuna. Ryhmien välinen ero lapsen käytöksen ongelmien muutoksessa vanhempien kokemana ja lapsen hyperaktiivisuudessa opettajan arvioimana oli kuitenkin voimakkaampaa nterventioryhmässä. Muutoksia ei havaittu kuuden kuukauden seurannassa.

Tutkimuksen luotettavuutta heikentävät pieni otos ja vertailuryhmän valikoinnin puutteellisuus sekä merkittävät erot käytösongelmien lähtötasoissa. Vertailuryhmän lasten käytös oli selvästi haasteellisempaa kuin interventioryhmässä: tilastollisesti merkitsevä ero näkyi uhmakkuusongelmien vakavuudessa (p < 0,05) ja käytösongelmissa (p < 0,05), sekä vaikeuksien kokonaispistemäärässä.

Katajiston ja Tuomisen pro gradu–tutkielmassa ^[8] saatujen tulosten mukaan Perhekouluun osallistuneiden ylivilkkaiden lasten vanhempien (n = 35) vanhemmuuskokemuksissa (F(2,96) = 23,529, p < 0,001) ja ohjauskeinoissa (F(2,112) = 22,791, p < 0,001) tapahtui suurempi koheneminen kuin vertailuryhmän (n = 104) vanhemmilla. Muutos oli tilastollisesti merkitsevä.

Ylivilkkaiden lasten vanhempien vanhemmuudesta nauttiminen (F(1,97) = 22,385, p < 0,001) lisääntyi ja heidän kokemansa uupumus (F(1,97) = 39,265, p < 0,001) sekä määräilevään vanhemmuuteen liittyvien ohjauskeinojen käyttäminen (F(1,113) = 45,931, p < 0,001) vähenivät enemmän kuin vertailuryhmän vanhemmilla.

Perhekouluun osallistuneiden vanhempien ohjaavaan vanhemmuuteen liittyvien keinojen käytön määrä näytti myös lähestyvän vertailuryhmän vanhempien keskiarvoa, joskin tulos jäi suuntaa antavaksi (F(1,113) = 3,121, p = 0,8). Ohjaavan vanhemmuuden ja ryhmäjäsenyyden välillä ei ollut yhdysvaikutusta, mutta ohjaava vanhemmuus lisääntyi tutkimusajanjakson aikana merkittävästi molemmissa ryhmissä (F(1,113) = 9,652, p < 0,01).

Tulosten merkittävyyttä heikentävät vertailuryhmän erilaisuus (interventioryhmän lapsilla ylivilkkauteen, tarkkaavuuden ongelmiin ja/tai aggressiivisuuteen viittaavia käyttäytymispiirteitä tai ADHD-diagnoosi sekä lapsen haastavaa käytöstä, verrokkiryhmä lapsia, joilla ei todetusti näitä ongelmia) eivätkä tulokset ole täten suoraan sovellettavissa.

Hiitolan opinnäytetyön ^[5] mukaan vanhemmat (n = 7) olivat tyytyväisiä Perhekouluun ja kokivat saaneensa toimivia vinkkejä lapsen kanssa toimimiseen ja vanhemmuuteen. Vertaistuki koettiin tärkeäksi. Maukonen raportoi opinnäytetyössään ^[3] vanhempien (n=4) saaneen hyödyllisiä toimintamalleja. Koulutus oli parantanut vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman välillä. Vanhemmat kokivat vertaistuen tärkeäksi. Laakson ja kollegoiden kyselylomaketutkimuksessa ^[4] selvisi, että suurin osa äideistä (n = 60) ja isistä (n = 25) oli tyytyväisiä sekä vanhempien että lasten ryhmään.

Myös tässä tutkimuksessa vanhemmat kokivat ryhmässä käydyt keskustelut ja vertaisvuorovaikutuksen ohjelman parhaaksi anniksi. Mäen ja Sorvalin haastattelututkimuksessa ^[6] Perhekoulun ohjaajakoulutukseen osallistuneet varhaiskasvattajat (n = 9) kokivat lapsiryhmässä käytettyjen menetelmät vaikuttaneen myönteisesti kasvattajan ja lapsen sekä lasten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Kivirannan varhaiskasvattajien (n = 5) teemahaastattelun ^[7] tulosten mukaan Perhekoulun merkittävin hyöty oli reflektio muiden varhaiskasvattajien kanssa sekä vertaisoppiminen.

Paju toteaa raportissaan ^[9], että Perhekoulu toimii parhaimmillaan oppikirjan mukaisesti tai paremmin, mutta kaikille perheille se ei toimi optimaalisesti. Perheet, joilla on eniten ongelmia, saavat irti kokonaisuutena eniten. Konkreettisista tekniikoista hyötyvät eniten ne, joilla on aloitettaessa niistä vähiten tietoa ja kokemusta. Niille, joiden lähtötilanne on heikoin, Perhekoulu kevyenä ja ei-leimaavana toimintana on erinomainen osana laajempaa tukikokonaisuutta.

Olemassa olevan vähäinen tutkimustieto osoittaa, että Perhekoulu-ohjelma on lupaavaa ja sitä kannattaisi tutkia lisää.

Käyttöönoton tuki

Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu.

Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmäarviota. Käyttöönoton tuesta voidaan puhua myös implementoinnin tukena tai implementoinnin valmiutena.

Koulutus

Perhekouluohjaajaksi voi kouluttautua terveyden- ja sosiaalihuollon tai kasvatusalan ammattihenkilö sekä näiden alojen opiskelijat.

Koulutuksen laajuus on 3 opintopistettä.

Koulutus antaa valmiudet työskennellä haastavasti käyttäytyvien lasten ja heidän perheidensä parissa. Koulutus yhdistää teoriatiedon suoraan käytännön harjoitteluun. Toiminnan pohjana käytetään Perhekoulun käsikirjaa.

Jokaisella kerralla on oma teemansa, jonka soveltamista arkeen harjoitellaan lapsiryhmässä. Huoneessa on peili-ikkuna ja ohjaajat saavat ohjeita ja vinkkejä Perhekoulu-ohjelman asiantuntijoilta, miten toimia eri tilanteissa. Perhekoulu kokoontuu kerran viikossa 10 viikon ajan.

Ennen Perhekoulun alkamista järjestetään ohjaajien perehdytyspäivä. Koulutukseen hakeutuva sitoutuu olemaan mukana yhteensä 11 päivää.

Koulutus on maksullinen.

Jokaisen Perhekoulu-tapaamiskerran päätteeksi ohjaajakoulutukseen osallistuneet arvioivat lasten toiminnan lisäksi omaa toimintaansa ohjaajana esimerkiksi sen kautta, miten oma käytös, aktiivisuus ja reagointi ovat vaikuttaneet lapsen käytökseen.

Perhekoulun päätteeksi (10 viikon jälkeen) ohjaajat täyttävät strukturoidun palautelomakkeen, jossa kysytään esimerkiksi miten he kokevat pystyvänsä jatkossa hyödyntämään oppimaansa tietotaitoa omassa työssään ja mitkä keinot he kokevat eniten hyödyllisiksi.

Vanhempien ryhmän ohjaajaksi kouluttautuva osallistuu ensin ohjaajakoulutukseen lastenryhmässä (ks. edellä). Tämän jälkeen hän osallistuu toisen (yleensä seuraavan) Perhekoulu-ryhmän vanhempainryhmään tarkkailijan roolissa. Jokaisen vanhempainryhmä kerran jälkeen tarkkailija ja vanhempainryhmän kouluttaja käyvät läpi huomioita ryhmästä, sen dynamiikasta ja vanhempien prosessista. Näiden lisäksi tarjotaan työnohjauksellista konsultaatiota ryhmien järjestämistä varten jatkossa.

Ohjaajakoulutus sisältää Perhekoulun käsikirjan.

Koulutuksen saatavuus

Molemmat ohjaajakoulutukset järjestää Barnavårdsföreningen i Finland. Kouluttajia on seitsemän. Koulutuksia järjestetään muutamia kertoja vuodessa.

Kustannustehokkuus

Ei tietoa.

Soveltuvuus

Perhekouluja pidetään eri puolilla Suomea eri tahojen järjestäminä (julkinen terveydenhuolto, seurakunta, järjestöt, yksityinen sektori). Suurin osa koulutetuista käyttää menetelmän elementtejä omassa työssään terveyden- ja sosiaalihuollossa tai kasvatusalalla. Käyttöä ei seurata systemaattisesti.

Mittaaminen ja arviointi

Vanhemmat täyttävät kirjalliset, strukturoidut palautelomakkeet vanhempainryhmän viimeisellä tapaamiskerralla. Palautelomakkeessa vanhempia pyydetään arvioimaan muun muassa kokemuksiaan Perhekoulun hyödyllisyydestä sekä opittujen menetelmien toimivuudesta omassa arjessaan.

Perhekoulun päätyttyä lastenryhmän kouluttaja kirjoittaa lastenryhmän ohjaajien palautteiden perusteella yhteenvedon jokaisesta lapsesta. Nämä yhteenvedot, joissa kuvataan lapsen toimintaa, osallisuutta, vahvuuksia, haasteita ja kehittymistä perhekoulussa (10 viikon ajalta) käydään läpi vanhempien kanssa yksilöllisissä palautekeskusteluissa.

Erityisesti nostetaan esille niitä keinoja, jotka käyttäytymisen säätelyn ja vuorovaikutuksen tukemisessa ovat olleet lapsen kohdalla toimivia. Myös vanhemmat arvioivat lapsen käytöstä ja sen mahdollisia muutoksia Perhekoulun aikana. Lisäksi ennen perhekoulun alkua, alkuhaastattelun yhteydessä, vanhemmat täyttävät strukturoidun alkukartoituslomakkeen.

Tässä vanhempia pyydetään arvioimaan laajasti arjen sujuvuutta ja lapsen toimintakykyä eri tilanteissa, omaa kokemustaan arjen kuormittavuudesta sekä itseään vanhempana. Ennen seurantatapaamista – 3 kuukautta perhekoulun päättymisen jälkeen – vanhemmat saavat täytettäväkseen seurantalomakkeen.

Tässä lomakkeessa pyydetään arvioimaan samoja asioita kuin alkukartoituslomakkeessa, ja lisäksi jokaisen Perhekoulussa opitun keinon kohdalla sitä, onko se edelleen käytössä ja kuinka usein tai miksi se ei ole käytössä (monivalintavastaukset).  Seurantatapaamisessa vanhempien kanssa vertaillaan alku- ja seurantalomakkeita, arvioidaan mahdollisten muutosten syitä sekä Perhekoulun vaikutuksia heidän arjessaan.

Systemaattinen seurantaväli alku- ja lopputapaamisten välillä on 6–8 kuukautta. Tämän lisäksi tuloksista ja vaikutuksista kuullaan palautetta perheiltä itseltään mahdollisten jatkotapaamisten ja muun tuen yhteydessä sekä muilta ko. perheen tukemiseen osallistuvilta tahoilta.

Kerätty tieto mahdollistaa lapsen käyttäytymisessä tapahtuvan muutoksen arvioinnin sekä vanhemman oppimien keinojen arkeen juurtumisen seurannan. Asiakastyytyväisyyttä mitataan jokaisen ryhmäkerran jälkeen vanhemmilta ja lapsilta kolme kertaa ryhmän aikana.

Tutkimukset

Menetelmäarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin. Löydät alla tutkimukset, joita on hyödynnetty suppeassa katsauksessa.

1. Palomäki, E. (2003). Ryhmämuotoisen lyhytintervention vaikutus leikki-ikäisten lasten käyttäytymisvaikeuksiin, Perhekoulu POP (Preschool Overactivity Programme), s. 27–28. Helsingin Yliopisto. Psykologian laitos. Lisensiaattitutkimus.

2. Salmi, E-L. (2008). The Family school. The impact of a group training programme on overactive hard-to-manage preschool children and their parents. Åbo Akademi University Press. Linkki viitteeseen

3. Maukonen, T. (2006). Perhekoulun vaikutukset ylivilkkaiden lasten ja heidän perheidensä arkeen. Satakunnan ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. Pori. Linkki viitteeseen

4. Laakso, M-L., Lajunen, K., Aro, T., Eklund, K. & Poikkeus, A-M. (2011). Ylivilkkaiden lasten vanhempien tukeminen ryhmätoiminnan avulla. NMI-bulletin. vol12/2. Niilo Mäki Säätiö. Linkki viitteeseen

5. Hiitola, H. (2011). Perheiden kokemuksia Järvenpään perhekoulusta. Diakonia ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. Helsinki. Linkki viitteeseen

6. Mäki, P. & Sorvali, E. (2012). Perhekoulu POP -menetelmät lapsiryhmässä. Päivähoidon kasvatushenkilöstön kokemuksia. Metropolia ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. Helsinki.

7. Kiviranta, H. (2016) Varhaiskasvattajat perhekoulussa - Varhaiskasvattajien kokemuksia ja käsityksiä Keravan perhekoulusta ammatillisen osaamisen ja perhekoulun menetelmien näkökulmasta. Laurea ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. Linkki viitteeseen

8. Katajisto, O., & Tuominen, E. (2006). Kyllä sitä välillä ollaan niin nokat vastakkain. Tutkimus koskien ylivilkkaiden leikki-ikäisten ja muiden samanikäisten lasten vanhemmuutta sekä Perhekoulu-intervention vaikuttavuutta. Psykologian Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Linkki viitteeseen

9. Paju, P. (2013). Raportti: Perhekoulu POP: POP #54. Adhd-keskus/Barnvårdsföreningen i Finland ja Lastensuojelun Keskusliitto.