Toimiva lapsi & perhe -menetelmät: Lapset puheeksi -perheinterventio

Lapset puheeksi -perheinterventio on suunnattu perheille, joissa vanhempi kärsii mielenterveysongelmasta, ja jossa on koulu- tai murrosikäisiä lapsia (8–15-vuotiaat). Menetelmän ensisijainen kohderyhmä on perheet, joissa vanhemmalla on diagnosoitu mielialahäiriö (esim. masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö).

Perheinterventio koostuu 6–8 strukturoidusta tapaamiskerrasta, jotka ovat kestoltaan 45 minuuttia. Menetelmä etenee seuraavasti:

• Mahdolliset lisätapaamiset: Vanhempien kanssa voi tarvittaessa sopia 1–2 kertaa vuodessa toteutuvista seurantakäynneistä.

• Tapaamiskerta 1: Vanhemman/vanhempien tapaaminen. Ohjaajat esittelevät menetelmän ja käyvät läpi perheen historian ja lasten tilanteen. Sovitaan yhteistyöstä ja työskentelyn tavoitteista.

• Tapaamiskerta 2: Toinen vanhempien tapaaminen. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, toisella tapaamisella käsitellään toisen vanhemman näkökulmaa. Toisella tapaamisella on myös psykoedukatiivinen osuus, jossa ohjaajat kertovat vanhemmille sairauden (tai muiden ongelmien) oireista ja syistä sekä lasten pärjäämisestä ja heitä suojaavista tekijöistä.

• Tapaamiskerta 3: Lapsen oma tapaaminen (1 tapaaminen/lapsi). Keskustellaan vanhempien kanssa sovitulla tavalla vanhemman sairaudesta sekä lapsen kokemuksista ja käsityksistä perheen tilanteeseen liittyen. Kartoitetaan lapsen arkea ja hänen omia huolenaiheitaan ja kysytään, voisiko niitä nostaa esiin vanhempien tapaamisessa.

• Tapaamiskerta 4: Perhetapaamisen valmistelu vanhempien kanssa. Suunnitellaan yhdessä, miten keskustella lapsen kanssa vanhemman ongelmista.

• Tapaamiskerta 5: Perhetapaaminen. Keskustellaan vanhemman sairaudesta aiemmin sovitusti ja kannustetaan perheenjäseniä kertomaan omista kokemuksistaan. Pohditaan, miten tilanteessa voisi pärjätä yhdessä. Perhetapaamisessa on myös psykoedukatiivinen osuus, jossa ohjaajat kertovat tarvittaessa sairauden oireista, hoidosta ja lasten pärjäävyydestä.

• Tapaamiskerta 6: Keskustelu perhetapaamisesta ja tulevaisuuden suunnittelua. Keskustellaan siitä, miten perhe koki perhetapaamisen ja tavoitteiden saavuttamisesta työskentelyn aikana. Kannustetaan keskustelun jatkamiseen lasten kanssa. Sovitaan jatkosta ja seurantatapaamisesta.

• Seurantatapaaminen: Käydään läpi perheen tilannetta ja kunkin perheenjäsenen kokemuksia perheinterventiosta. Kerrataan tärkeimmät teemat. Seurantatapaamisen tarkoitus on vahvistaa perheen yhteistä keskustelua ja ongelmanratkaisua.

Tl&p-menetelmien taustalla on tutkimustieto vanhemman mielenterveysongelmien tuomasta riskistä lapsen kehitykselle ja mielenterveydelle sekä tieto ennaltaehkäisyn vaikuttavuudesta. Jopa viidesosassa kaikista lapsiperheistä vanhempi sairastaa tai on sairastanut mielenterveyden häiriötä (Reupert & Maybery, 2016). Vanhemman mielenterveyden ongelmat vaikuttavat koko perheeseen.

Psyykkinen sairaus voi heikentää vanhemmuuden ja perhesuhteiden laatua ja lisätä riskiä lapsen kaltoinkohtelulle (Langevin ym., 2021). Jos vanhemmalla on vakava mielenterveyden häiriö, hänen lapsellaan on yli kaksinkertainen riski sairastua psyykkisesti verrattuna lapsiin, joiden vanhemmalla ei ole mielenterveyden häiriötä (Rasic ym., 2014). Mielenterveysongelmien ylisukupolvisuutta on kuitenkin mahdollista ehkäistä: mielenterveyden häiriötä sairastavien vanhempien lapsille suunnattujen interventioiden tiedetään vähentävän lapsen riskiä sairastua psyykkisesti (Loechner ym., 2018; Siegenthaler ym., 2012).

Lapset puheeksi -perheintervention tavoitteina on lisätä perheen ymmärrystä vanhemman sairaudesta ja kehittää uusia tapoja puhua siitä. Tavoitteena on myös auttaa perhettä ymmärtämään, mitkä tekijät vaikuttavat pärjäävyyteen ja kehittää toimivia arjen käytänteitä. Lp-perheinterventio tähtää myös siihen, että vanhemmat tunnistavat lapsen tarpeet ja oppivat vastaamaan niihin aiempaa herkemmin. Lisäksi tavoitteena on, että vanhempien kynnys pyytää apua laskee. Menetelmän on tarkoitus auttaa perhettä tulevaisuuden suunnittelussa.

Lapset puheeksi -perheinterventiossa päävasteena on perheen ja lasten pärjäävyys eli resilienssi (resilience). Pärjäävyys tarkoittaa lapsen myönteistä sopeutumista ympäristöönsä hänen kokemistaan vastoinkäymisistä tai kehitysympäristön ongelmista huolimatta (ks. Luthar ym., 2000; Ungar ym., 2013).

Pärjäävyys on perinteisesti määritelty mielenterveysoireiden puuttumiseksi silloin, kun yksilö on altistunut kuormittavalle elämäntilanteelle (ks. Ungar, 2015). Pärjäävyys ei ole yksilöllinen ominaisuus, vaan prosessi, joka syntyy yhteisvaikutuksessa yksilön ja ympäristön kesken (Ungar ym., 2013). Lp-perheintervention tarkoituksena on vahvistaa lapsen pärjäävyyttä hänen kaikissa kehitysympäristöissään.

Tl&p-menetelmät perustuvat ekologiseen, transaktionaaliseen tradi tioon (Ungar ym, 2013). Taustalla on näkemys siitä, että lapsen kehitykseen vaikuttavat biologiset ja psykologiset tekijät sosiaalisessa­kontekstissa­ (esim.­Bronfenbrenner­&­Ceci,­1994;­Sameroff,­ 2010), kuten kotona, päiväkodissa, koulussa ja kaveripiirissä. Vanhemman ongelmat vaikeuttavat perheen toimintaa ja kommunikaatiota ja ne vaikuttavat lapseen eri konteksteissa.

Lapset puheeksi -perheintervention perustana on vuorovaikutuksellinen ja psykoedukatiivinen työote. Sen tarkoituksena on käynnistää prosessi, jossa perheen kyky ratkaista ongelmia paranee, lasta suojaavat tekijät vahvistuvat ja kuormittavat tekijät vähenevät. Perheintervention tarkoituksena ei ole hoitaa sairasta vanhempaa.

Tärkeä askel tavoitteisiin pääsemisessä on ongelmien ottaminen puheeksi perheen kesken. Lapsen kehitystä ja perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta tukee tieto ja ymmärrys vanhemman sairaudesta ja perheen tilanteesta. Työskentely on tarkoitettu koko perheelle, vaikka lapsi on sen keskiössä.

Menetelmän keskeisiä elementtejä ei ole kirjattu selkeästi. Lp-perheintervention manuaalin mukaan tapaamiset voidaan toteuttaa joustavasti, varsinkin, jos perheellä on valtaväestöstä poikkeava kulttuuritausta ja heillä on käytössään erityyppisiä selviytymiskeinoja. Menetelmän ohjaaja huomioi perheen tarpeet ja arvioi, missä tahdissa menetelmään kuuluvat teemat käsitellään.

Menetelmän käyttö on maksutonta – se ei perustu lisenssimaksuihin. Menetelmän koulutuskustannukset vaihtelevat kouluttajan palkkion mukaan.

Lapset puheeksi -perheintervention ohjaajilla tulee olla sosiaalitai terveydenhuoltoalan taustakoulutus. Myös kasvatusalan taustakoulutuksella on mahdollista kouluttautua menetelmän ohjaajaksi, mikäli on aiemmin työskennellyt perheiden kanssa. Lp-perheinterventiota voi ohjata yksi tai kaksi ohjaajaa.

Menetelmän kotipesä MIELI ry vastaa Lp-perheintervention kouluttajarekisterien ylläpidosta, koulutusten laatukriteereistä, osaamistavoitteista ja menetelmän materiaaleista sekä toimii kouluttajien, organisaatioiden ja kuntien tukena Toimiva lapsi ja perhe -työn implementoinnissa. Koulutusta tarjoavat yksittäiset kouluttajat. Lapset puheeksi -perheinterventiokoulutus on osa Toimiva lapsi ja perhe -koulutuskokonaisuutta. Koulutus antaa pätevyyden perheintervention toteuttamisen lisäksi Lapset puheeksi -keskustelun ja -neuvonpidon toteuttamiseen.

Koulutus kestää 12 päivää ja yhteensä 72 tuntia. Seitsemänä koulutuspäivänä keskitytään teoriaan, ja menetelmäohjaukselle on varattu viisi päivää. Opetukseen kuuluu luentomateriaalin ­lisäksi­ rooliharjoituksia,­ ryhmäkeskusteluja,­ reflektointia,­ tapausselostuksia ja kirjallinen työ.

Koulutuksen aikana osallistujalla tulee olla mahdollisuus työskennellä perheiden kanssa. Osallistujat toteuttavat koulutuksen aikana kaksi Lapset puheeksi -keskustelua ja kolme Lapset puheeksi -perheinterventiota. Kaksi perheinterventioista käsitellään menetelmäohjauksessa ja kolmannesta osallistujat kirjoittavat prosessikuvauksen.

Koulutuksen tavoitteena on, että osallistujat omaksuvat Tl&p-menetelmien taustateorian ja käsitteet sekä osaavat soveltaa niitä työssään. Koulutus antaa osallistujille valmiudet työskennellä menetelmäuskollisesti käyttäen Tl&p-manuaaleja ja lokikirjoja. Osallistujille painotetaan myös asiakkailta kerättävän palautteen tärkeyttä.

Perheintervention ohjaajille on saatavilla manuaali, jossa esitellään menetelmän tavoitteet ja tapaamisten kulku. Lisäksi perheintervention toteutuksessa käytetään tapaamisten seurantaan tarkoitettuja lokikirjoja.

Manuaali ja lokikirjat ovat tulostettavissa MIELI ry:n sivuilta. Ohjaajat täyttävät lokikirjoihin yksityiskohtaisesti tapaamisten tiedot, kuten läsnä olleet perheenjäsenet, ryhmäkerran keston ja teemat, joista puhuttiin.

Lp-perheinterventioon osallistuville vanhemmille jaetaan opaskirjoja ja tarvittaessa potilasoppaita. Miten autan lastani -opaskirja (Solantaus, 2013) kertoo lapsen näkökulmasta tilanteessa, jossa vanhemmalla on mielenterveyden ongelmia. Se on saatavilla MIELI ry:n sivuilla suomeksi ja arabiaksi.

Mittaaminen oli laadultaan heikon ja hyvän välillä. Kaikissa arvioiduissa tutkimuksissa oli käytetty tunnettuja, ulkomailla validoituja kyselyitä. Valitut vasteet olivat linjassa tutkimusten tarkoituksen kanssa. Ruotsalaisessa tutkimusartikkelissa viitattiin pohjoismaisiin julkaisuihin, joissa kyselyt on validoitu. Kyselyt olivat valideja ja luotettavia. Suomalaisissa tutkimusartikkeleissa ei kuitenkaan viitattu vastaaviin julkaisuihin, eikä käytetyistä vasteista esitelty niiden psykometrisiä ominaisuuksia.

Punamäen ja kollegojen (2013) tutkimuksen etuna on se, että informantteina oli käytetty sekä vanhempia että lapsia. Kahdessa muussa arvioidussa tutkimusartikkelissa (Solantaus ym., 2010; Wirehag Nordh ym., 2022) informantteina olivat vain vanhemmat. Mittaamisen laatua heikensi se, että tutkimuksissa ei ollut mainittu, kuka oli sokko missäkin vaiheessa.

Suomalaisten tutkimusten osalta ei ole tietoa siitä, olivatko tilastotieteilijät tai aineiston analysoijat ja raportoivat tutkijat olleet sokkoutettuja ryhmäjaon suhteen, joskin näitä raportoidaan tutkimuskirjallisuudessa hyvin harvoin. Tutkittavien ja menetelmän ohjaajien sokkouttaminen ei ole ollut mahdollista. Mittaajia ei ollut sokkoutettu. Ruotsalaisessa artikkelissa sokkouttamista ei ollut raportoitu.

Arvioiduissa tutkimuksissa tilastoanalyysien laatu vaihteli heikosta hyvään. Solantauksen ja kollegojen (2010) artikkelissa käytetyt tilastomenetelmät eivät soveltuneet aineiston tarkasteluun, sillä aineiston analysoinnissa käytetty tilastollinen menetelmä ei ota huomioon puuttuvia tietoja, joita aineistossa on paljon. Lisäksi aikapisteiden välisten parillisten vertailujen sijaan aineisto olisi pitänyt analysoida yhdellä toistomittausmallilla ottaen kaikki aikapisteet huomioon. Tällainen monivertailu ilman korjauksia kasvattaa todennäköisyyttä saada väärä merkitsevä tulos (tyypin I virhe).

Punamäen ja kollegojen (2013) artikkelissa GLM-toistomittausmallien (repeated-measures general linear modeling) käyttö ja kovariaattien (vanhemman siviilisääty ja äidin koulutus) sisällyttäminen analyyseihin ovat perusteltuja. Wirehag Nordhin ja kollegojen (2022) artikkelissa on käytetty monitasoisia kasvukäyrämalleja (multilevel growth curve), joiden käyttö aineistossa on perusteltua. Solantauksen ja kollegojen (2013) artikkelin analyyseissa kontrolloitiin vanhemman perustasomittauksen masennusoireet (BDI5) ja niiden muutos seurantakertojen välillä.

Wirehag Nordhin ja kollegojen (2022) artikkelissa kontrolloitiin lapsen ikä ja vanhemman psyykkiset oireet (CORE-OM6) sekä niiden muutos seurantakertojen välillä. Tilastoanalyysien laatua heikentää voimalaskelmien puuttuminen kaikissa artikkeleissa.

Suomalaisissa artikkeleissa tilastoanalyysien etuina on, että keskeyttämisanalyysit­on­tehty­eri­demografisten­tekijöiden­suhteen.­ Heikkoutena puolestaan on puuttuvat toistomittausmallien estimaatit, niiden luottamusvälit ja tarkat p-arvot, mikä estää tulosten vaikutusten suuruuden eli efektikoon arvioinnin. Tutkimuksen keskeyttäneiden määrä on epäselvä, sillä havaintoyksikköinä olivat vuoroin lapset ja vuoroin perheet (Punamäki ym., 2013).

Analysoidun aineiston koko ei vastaa satunnaistamisen ja poisjääneiden mukaista lukua (Solantaus ym., 2010). Suomalaisen tutkimuksen suurin heikkous on koeasetelmassa, sillä perustasomittaus on tehty vasta satunnaistamisen jälkeen. Se olisi pitänyt tehdä ennen satunnaistamista, sillä asetelmalla on vaikutusta vasteiden arviointiin (ks. harhattomuus).

Ruotsalaisessa tutkimuksessa puuttuvat tiedot huomioitiin käyttämällä rajoitettua suurimman uskottavuuden estimaattia (restricted maximum likelihood, REML). Suuri kato (n. 50 %) huomioon ottaen sen käyttö ei ole kuitenkaan täysin perusteltavissa, sillä sen käytössä sallitaan yleisesti enimmillään 30 prosentin kato. Epidemiologisissa tutkimuksissa kovariaattien merkitsevyystasoksi valitaan yleensä p < 0,1. Neljää muuttujaa, joiden välillä oli tämän merkitsevyystason eroja, ei kuitenkaan tarkasteltu tutkimuksessa.

Wirehag Nordhin ja kollegojen (2022) tutkimuksessa heikkoutena on myös se, että alueen ja hoitoyksikön vaikutusta tuloksiin ei tarkasteltu esimerkiksi yhdysvaikutusten merkitsevyyksiä testaamalla. Myöskään suomalaisessa tutkimuksessa (Solantaus ym., 2010; Punamäki ym., 2013) tätä tarkastelua ei tehty.

Tutkimusten harhattomuus on tyydyttävällä tasolla. Kaikissa arvioiduissa tutkimuksissa taustatekijöitä on tarkasteltu ryhmien välillä ja ne on otettu mukaan kovariaatteina tilastollisiin malleihin, joskin Solantauksen ja kollegojen (2010) artikkelissa ei arvioitu tai testattu siviilisäädyn vaikutuksen merkittävyyttä.

Suomalaisessa tutkimuksessa taustatekijöiden mukanaolo ei muuttanut tutkimusartikkeleiden johtopäätöksiä, mutta ruotsalaisessa tutkimuksessa taustatekijöiden kontrolloinnin jälkeen osa tuloksista ei ollut enää tilastollisesti merkitseviä (ks. liite 2). Suomalaisissa tutkimusartikkeleissa satunnaistamisen kuvaus jää epätarkaksi: ei ole selvää, kuka satunnaistamisen teki ja miten, ja ositettiinko satunnaistamista (stratification). Erojen estimaattien ja luottamusvälien puuttuminen estää vaikutusten suuruuden arvioimisen.

Wirehag Nordhin ja kollegojen (2022) tutkimuksen puutteina ovat satunnaistamattomuus ja pienet ryhmäkoot, mikä lisää ryhmiin valikoitumisen harhaa. Koe- ja vertailuryhmät ovat keskenään vertailukelpoisia taustatekijöiden suhteen. Myös suuri kato voi tuoda harhaa tuloksiin. Puolella treatment-as-usual-vertailuryhmän7 ohjaajista oli Lp-perheintervention ja Lp-keskustelun ohjaaja koulutus, mikä saattaa lisätä harhaa.

Tutkimuksissa raportoitu menetelmän toistotarkkuus on laadultaan tyydyttävää. Menetelmälle on olemassa käsikirja ja menetelmän ohjaajat on koulutettu menetelmän käyttöön. Laadunvarmennuksen ja menetelmän tarjoajien lukumäärän puutteellinen raportointi tutkimuksista kuitenkin alentaa pisteytystä, samoin alueellisen jakautumisen raportoinnin puuttuminen ruotsalaisessa tutkimuksessa.

Wirehag Nordhin ja kollegojen (2022) tutkimuksessa yhdellä Lp-perheintervention ohjaajalla ei ollut menetelmäkoulutusta.

Tutkimustulosten yleistettävyys ja sovellettavuus muihin kuin tutkimuksen kohderyhmiin on keskimäärin tyydyttävällä tasolla. Suomalaisessa tutkimuksessa analysoitu aineisto kattoi vain perheet, jotka vastasivat kaikkiin kysymyksiin kaikissa ajankohdissa. Tällainen lähestymistapa voi suurentaa vaikuttavuuden arviota.

Punamäen ja kollegojen (2013) tutkimuksessa raportoitiin, että vanhempien masennuksen ja ahdistuksen vaikeustaso oli yhteydessä keskeyttämiseen, mikä voi vaikuttaa tulosten yleistettävyyteen: tuloksia ei siis välttämättä voi yleistää kaikkein vaikeimmin oireilevien vanhempien perheisiin.

Suomalaisessa tutkimuksessa ryhmien välisiin eroihin saattaa vaikuttaa se, että molemmat ryhmät olivat aktiivisia. Molempien ryhmien tutkittavat osallistuivat johonkin interventioon, jolloin vaikutusten suuruus saattaa ylikorostua molemmissa ryhmissä. Vertailuryhmä koostui aktiivikontrolleista ja heille tarjottiin toista Tl&p-menetelmiin kuuluvaa menetelmää, Lapset puheeksi -keskustelua.

Kaikissa tutkimuksissa etuna oli pitkä seuranta-aika. Ruotsalaisen tutkimuksen ansiona on se, että koeryhmää on verrattu sekä aktiivikontrolliin että treatment-as-usual-vertailuryhmään.

Ruotsalaisessa tutkimuksessa pieni ryhmäkoko ja suuri keskeyttäneiden määrä tosin heikentävät yleistettävyyden ja sovellettavuuden arviota. Ruotsalaisen tutkimuksen treatment as-usual-vertailuryhmä on hyvin epäyhtenäinen. Ryhmän tutkittavien perheet saivat perustason hoidossa käytössä olevia, mielenterveyden häiriöstä kärsivien vanhempien lapsille suunnattuja menetelmiä. Tutkimuksessa ei raportoitu näiden eri menetelmien määrää, mutta ilmoitettiin, että perheet osallistuivat menetelmästä riippuen 1–19 ryhmäkerralle.

Suomalaiset vaikuttavuustutkimukset

Punamäki,­ R.-L., ­Paavonen,­J.,­ Toikka,­S.,­ &­ Solantaus,­T. ­(2013).­ Effectiveness­ of ­preventive ­intervention­ in­ improving­cognitive­­ attributions ­among children­ of­ depressed­ parents: ­A­ randomized­ study. ­Journal­ of ­Family ­Psychology,­ 27,­683–690.­ https://doi.org/10.1037/a0033466.

Solantaus, T., Paavonen, J., Toikka, S. & Punamäki R-L. (2010). Preventive interventions in families with parental depression: Children’s psychosocial symptoms and prosocial behaviour. European Child & Adolescent Psychiatry, 19(12), 883–892. https://doi.org/10.1007/s00787-010-0135-3.

Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset

Wirehag ­Nordh, ­E.­L., ­Grip, ­K., ­Thorvaldsson,­ V., ­Priebe,­ G., ­Afzelius, ­M. ­& ­Axberg, ­U. ­(2022). ­Preventive ­interventions­ for­ children ­of ­parents ­with­ depression,­ anxiety, ­or ­bipolar­ disorder:­ A ­quasi-experimental ­clinical ­trial. ­Act a ­Paediatrica. https://doi.org/10.1111/apa.16555.­

Suomalaiset implementointitutkimukset

Solantaus,­ T. ­&­ Toikka,­ S.­ (2006).­ The ­effective­ family ­programme:­ Preventative ­services ­for ­the ­children­ of­ mentally ­ill-parents ­in­­ Finland.­ International Journal of Mental Health Promotion, 8(3), 37–44. https://doi.org/10.1080/14623730.2006.9721744

Muut kuin pohjoismaiset, korkean tulotason maiden vaikuttavuustutkimukset

Beardslee, W. R., Gladstone, T., Wright, E. & Cooper, A. (2003). A family-based approach to the prevention of depressive symptoms in children at risk: Evidence of parental and child change. Pediatrics, 112, e119–131. https://doi.org/10.1542/peds.112.2.e119.

Beardslee,­W.­R.,­Wright,­E.,­Gladstone,­T.­&­Forbes,­P.­(2007).­Long-term­effects­from­a­randomized­trial­of­two­public­health­preventive­interventionsfor parental depression. Journal of Family Psychology, 21, 703–713. https://doi.org/10.1037/0893-3200.21.4.703.

Beardslee, W. R., Wright, E., Rothberg, P. C., Salt, P. & Versage, E. (1996). Response of families to two preventive intervention strategies: Long-term­differences­in­behavior­and­attitude­change.­Journal­of­the­American­Academy­of­Child­and­Adolescent­Psychiatry,­35(6),­774–782.­ https://doi.org/10.1097/00004583-199606000-00017.

Beardslee,­ W.­R.,­ Wright, ­E.,­ Salt ,­P.,­ Drezner, ­K.,­ Gladstone,­T.,­ Versage,­ E.­M.­ & ­Rothberg,­ P.­C.­(1997).­Examination­ of ­children’s ­­responses ­to ­two­ preventive intervention strategies over time. Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 36(2), 196–204. https://doi.org/10.1097/00004583-199702000-00010.

Giannakopoulos, ­G., ­Solantaus,­ T., ­Tzavara,­ C.­ &­ Kolaitis, ­G. ­(2021). ­Mental ­health ­promotion ­and ­prevention­ interventions ­in ­families ­with ­parental­ depression:­ A ­randomized­ controlled ­trial. Journal­ of­ Affective ­Disorders, ­278,­ 114–121.­ https://doi.org/10.1016/j.jad.2020.09.070.

Pohjoismaiset implementointitutkimukset

Pihkala, H., Cederström, A. & Sandlund, M. (2010). Beardslee’s preventive family intervention for children of mentally ill parents: A Swedish National Survey. International Journal of Mental Health Promotion, 12(1), 29–38. https://doi.org/10.1080/14623730.2010.9721804.

Suomalaiset muut kuin vaikuttavuus- ja implementointitutkimukset

Solantaus, T., Toikka, S., Alasuutari, M., Beardslee, W. R. & Paavonen, E. J. (2009). Safety, feasibility and family experiences of preventive interventions for children and families with parental depression. International Journal of Mental Health Promotion, 11, 15–24. https://doi.org/10.1080/14623730.2009.9721796.

Achenbach,­ T.­M. ­&­ Edelbrock, ­C.­ (1983). ­Manual­ for ­the ­child ­behavior ­checklist­ and­ revised ­child ­behavior ­profile. ­University ­of­ Vermont,­ Department of Psychiatry.

Achenbach,­ T.­M. ­& ­Edelbrock ,­C.­S.­ (1987). ­Manual­ for­ the ­youth­ self-report­ and­ profile.­ University of­ Vermont,­ Department­ of­ Psychiatry.

Beardslee, W. R., Gladstone, T., Wright, E. & Cooper, A. (2003). A family-based approach to the prevention of depressive symptoms in children at risk: Evidence of parental and child change. Pediatrics, 112, e119–131. https://doi.org/10.1542/peds.112.2.e119.

Beardslee, W. R., Martin, J. & Gladstone, T. (2012). Family Talk preventive intervention manual. Boston Children’s Hospital.

Beardslee,­ W.­R.,­ Salt, ­P.,­ Porterfield,­ K.,­ Rothberg,­ P.­C.,­ Van­ De­Velde, ­P.,­ Swatling,­ S.,­ Hoke,­L., ­Moilanen,­ D.­L. & ­Wheelock, ­I.­ (1993).­ Comparison of ­preventive­ interventions ­for ­families ­with ­parental­ affective ­disorder.­ Journal ­of­ the­ American­ Academy­ of ­Child ­& ­Adolescent ­Psychiatry, ­32 (2),­ 254–263. https://doi.org/10.1097/00004583-199303000-00004.

Beardslee,­ W.­R., ­Wright, ­E., ­Gladstone, ­T. ­&­ Forbes, ­P. ­(2007).­ Long-term­ effects­ from ­a ­randomized ­trial­ of ­two­ public­ health­ preventive­ interventions for parental depression. Journal of Family Psychology, 21, 703–713. https://doi.org/10.1037/0893-3200.21.4.703.

Beardslee, W. R., Wright, E., Rothberg, P. C., Salt, P. & Versage, E. (1996). Response of families to two preventive intervention strategies: Long-term­ differences ­in ­behavior­ and­ attitude­ change.­ Journal ­of ­the­ American ­Academy­ of ­Child­ and­ Adolescent ­Psychiatry, ­35(6),­ 774–782.­ https://doi.org/10.1097/00004583-199606000-00017.

Beardslee, ­W.­R., ­Wright, ­E., ­Salt,­ P.,­ Drezner,­ K., ­Gladstone,­ T.,­ Versage,­ E.­M.­ &­ Rothberg,­ P.­C.­ (1997).­ Examination ­of­ children’s ­responses ­to ­two preventive intervention strategies over time. Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 36(2), 196–204. https://doi.
org/10.1097/00004583-199702000-00010.

Beck, A. T. & Beck, R. W. (1972). Screening depressed patients in family practice: A rapid technic. Postgraduate Medicine, 52(6), 81–85. https://doi.org/10.1080/00325481.1972.11713319.

Birmaher, B., Brent, D. A., Chiappetta, L., Bridge, J., Monga, S. & Baugher, M. (1999). Psychometric properties of the Screen for Child Anxiety Related Emotional Disorders (SCARED): A replication study. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 38(10), 1230–1236. https://doi.org/10.1097/00004583-199910000-00011.

Brevik,­ J.­I.­ &­ Dalgard, ­O.­ (1996). ­The­ health­ profile­ inventory.­ University­ of ­Oslo.

Bronfenbrenner,­ U. ­& ­Ceci, ­S.­J. ­(1994).­ Nature-nurture­re conceptualized­ in ­developmental ­perspective: ­A ­bio ecological­ model.­ Psychological Review, 101, 568–586. https://doi.org/10.1037/0033-295x.101.4.568.

Campis, L. K., Lyman, R. D. & Prentice-Dunn, S. (1986). The parental locus of control scale: Development and validation. Journal of Clinical Child

Psychology, 15(3), 260–267. https://doi.org/10.1207/s15374424jccp1503_10.

Endicott,­ J.­ &­ Spitzer, ­R.­L. ­(1978). ­A ­diagnostic­ interview:­ The ­schedule­ for ­affective­ disorders­ and ­schizophrenia. ­Archives­ of ­General­ Psychiatry,­ 35(7), 837–844. https://doi.org/10.1001/archpsyc.1978.01770310043002.

Endicott, ­J., ­Spitzer, ­R.­L., ­Fleiss, ­J.­L. ­& ­Cohen,­ J. ­(1976). ­The ­Global­ Assessment ­Scale:­ A ­procedure ­for ­measuring­ overall­ severity ­of ­psychiatric disturbance. Archives of General Psychiatry, 33(6), 766–771. https://doi.org/10.1001/archpsyc.1976.01770060086012.

Epstein, N. B., Baldwin, L. M. & Bishop, D. S. (1983). The McMaster family assessment device. Journal of Marital and Family Therapy, 9(2), 171–180. https://doi.org/10.1111/j.1752-0606.1983.tb01497.x.

Evans, C., Connell, J., Barkham, M., Margison, F., McGrath, G., Mellor-Clark, J. & Audin, K. (2002). Towards a standardised brief outcome measure: Psychometric properties and utility of the CORE–OM. The British Journal of Psychiatry, 180(1), 51–60. https://doi.org/10.1192/bjp.180.1.51.

Giannakopoulos, ­G.,­ Solantaus,­ T., ­Tzavara, ­C.­ &­ Kolaitis, ­G. ­(2021). ­Mental ­health­ promotion ­and ­prevention­ interventions ­in ­families ­with­ parental depression: ­A ­randomized ­controlled ­trial. ­Journal ­of ­Affective­ Disorders, ­278, ­114–121. ­https://doi.org/10.1016/j.jad.2020.09.070.

Goodman,­ R. ­(1997).­ The­ Strengths­ and ­Difficulties ­Questionnaire: ­A­ research­ note. ­Journal­ of ­Child­ Psychology­ and ­Psychiatry, ­38(5),­581–586.­ https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.1997.tb01545.x.

Goodman, ­R. ­(2001). ­Psychometric ­properties ­of­ the ­strengths ­and ­difficulties ­questionnaire. ­Journal ­of ­the ­American ­Academy­ of ­Child ­&­ Adolescent Psychiatry, 40(11), 1337–1345. https://doi.org/10.1097/00004583-200111000-00015.

Holahan, C. J. & Moos, R. H. (1981). Social support and psychological distress: A longitudinal analysis. Journal of Abnormal Psychology, 90(4), 365–370. https://doi.org/10.1037/0021-843X.90.4.365.

Inkinen, M. & Söderblom, B. (2005). Vertti – Lapset ja vanhemmat vertaisryhmässä, kun vanhemmilla on mielenterveyden ongelmia. Käsikirja ryhmänohjaajille. Profami Oy.

Kovacs, M. (1981). Rating scales to assess depression in school-aged children. Acta Paedopsychiatrica: International Journal of Child & Adolescent Psychiatry, 46, 305–315.

Kovacs, M. (1985). The Children’s Depression Inventory (CDI). Psychopharmacology Bulletin, 21, 995–998.

Kraemer, H. C. & Kupfer, D. J. (2006). Size of treatment effects and their importance to clinical research and practice. Biological Psychiatry, 59 (11), 990–996. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2005.09.014.

Langevin, R., Marshall, C. & Kingsland, E. (2021). Intergenerational cycles of maltreatment: A scoping review of psychosocial risk and protective factors. Trauma, Violence, & Abuse, 22(4), 672–688. https://doi.org/10.1177/1524838019870917.

Loechner,J.,Starman, K., Galuschka, K., Tamm, J., Schulte-Körne, G., Rubel, J. & Platt, B. (2018). Preventing depression in the offspring of parents with depression: A systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Clinical Psychology Review, 60, 1–14.  https://doi.org/10.1016/j.cpr.2017.11.009.

Luthar, S. S., Cicchetti, D. & Becker, B. (2000). The construct of resilience: A critical evaluation and guidelines for future work. Child Development, 71(3), 543–562. https://doi.org/10.1111/1467-8624.00164.

Neumer, S.-P. (5.11.2009). Beskrivelse og vurdering av tiltaket: Forebyggende Familieintervensjon (FFI). Ungsinn. https://ungsinn.no/post_tiltak/forebyggende-familieintervensjon-ffi/.

Niemelä, M., Repo, J., Wahlberg, K., Hakko, H. & Räsänen, S. (2012). Pilot evaluation of the impact of structured child-centered interventions on psychiatric symptom profile of parents with serious somatic illness: struggle for life trial. Journal of Psychosocial Oncology, 30, 316–330. https://doi.org/10.1080/07347332.2012.664258.

Niemelä, M., Väisänen, L., Marshall, C., Hakko, H. & Räsänen, S. (2010). The experiences of mental health professionals using structured family-centered interventions to support children of cancer patients. Cancer Nursing 33(6), E18–E27. https://doi.org/10.1097/NCC.0b013e3181ddfcb5.

Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer’s manual, JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12.

Pihkala, H., Cederström, A. & Sandlund, M. (2010). Beardslee’s preventive family intervention for children of mentally ill parents: A Swedish National Survey. International Journal of Mental Health Promotion, 12(1), 29–38. https://doi.org/10.1080/14623730.2010.9721804.

Puig Antich, J., Orvaschel, H., Tabrizi, M. A. & Chambers, W. (1980). The schedule for affective disorders and schizophrenia for school age children: Epidemiologic version (Kiddie-SADS-E). New York State Psychiatric Institute and Yale University School of Medicine.

Punamäki, R. L., Paavonen, J., Toikka, S., & Solantaus, T. (2013). Effectiveness of preventive intervention in improving cognitive attributions among children of depressed parents: A randomized study. Journal of Family Psychology, 27, 683 -690. https://doi.org/10.1037/a0033466.

Rasic, D., Hajek, T., Alda, M. & Uher, R. (2014). Risk of mental illness in offspring of parents with schizophrenia, bipolar disorder, and major depressive disorder: A meta-analysis of family high risk studies. Schizophrenia Bulletin, 40(1),­28 -38. https://doi.org/10.1093/schbul/sbt114.

Reupert, A. & Maybery, D. (2016). What do we know about families where parents have a mental illness? A systematic review. Child & Youth Services, 37(2), 98–111. https://doi.org/10.1080/0145935X.2016.1104037.

Robitail, S., R Sieberer, U., Simeoni, M.C., Rajmil, L., Bruil, J., Power, M., Duer, W., Cloetta, B., Czemy, L., Mazur, J., Czimbalmos, A., Tountas, Y., Hagquist, C., Kilroe, J. & Auquier, P. (2007). Testing the structural and cross-cultural validity of the KIDSCREEN 27 quality of life questionnaire. Quality of Life Research, 16(8), 1335–1345. https://doi.org/10.1007/s11136-007-9241-1.

Sameroff, A. (2010). A unified theory of development: A dialectic integration of nature and nurture. Child Development, 81(1), 6–22. https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.2009.01378.x.

Shaffer, D., Gould, M. S., Brasic, J., Ambrosini, P., Fisher, P., Bird, H. & Aluwahlia, S. (1983). A children’s global assessment scale (CGAS). Archives of General Psychiatry, 40(11), 1228–1231. https://doi.org/10.1001/archpsyc.1983.01790100074010.

Siegenthaler, E., Munder, T. & Egger, M. (2012). Effect of preventive interventions in mentally ill parents on the mental health of the offspring: Systematic review and meta-analysis. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 51(1), 8–17. https://doi.org/10.1016/j.jaac.2011.10.018.

Solantaus, T. (2013). Miten autan lastani? Opas vanhemmille, joilla on mielenterveyden ongelmia. THL. https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/materiaalit/miten-autan-lastani-opas-vanhemmille-joilla-on-mielenterveyden-ongelmia/

Solantaus, T. & Beardslee, W. R. (1996). Kun isä tai äiti sairastaa depressiota. Interventio lasten psyykkisten häiriöiden ehkäisemiseksi. Duodecim, 112(18), 1647–1656.

Solantaus, T. & Niemelä, M. (2016). Arki kantaa – kun se pannaan kantamaan. Perheterapia, 1, 21–33.

Solantaus, T., Paavonen, J., Toikka, S. & Punamäki R-L. (2010). Preventive interventions in families with parental depression: Children’s psychosocial symptoms and prosocial behaviour. European Child & Adolescent Psychiatry, 19(12), 883–892. https://doi.org/10.1007/s00787-010-0135-3.

Solantaus, T. & Toikka, S. (2006). The effective family programme: Preventative services for the children of mentally ill parents in Finland. International Journal of Mental Health Promotion, 8(3), 37–44. https://doi.org/10.1080/14623730.2006.9721744.

Solantaus, T., Toikka, S., Alasuutari, M., Beardslee, W. R. & Paavonen, E.J. (2009). Safety, feasibility and family experiences of preventive interventions for children and families with parental depression. International Journal of Mental Health Promotion, 11, 15–24. https://doi.org/10.1080/14623730.2009.9721796.

Spielberger, C. D., Gorsuch, R. L., Lushene, R., Vagg, P. R. & Jacobs, G. A. (1983). Manual For the State-Trait Anxiety Inventory. Consulting Psychologists Press.

Toikka S. & Solantaus T. (2006). The effective family programme II. Clinicians’ experiences of training in promotive and preventative methods in child mental health. International Journal of Mental Health Promotion, 8, 4–10. https://doi.org/10.1080/14623730.2006.9721746.

Ungar, M. (2015). Practitioner review: Diagnosing childhood resilience – a systemic approach to the diagnosis of adaptation in adverse social and physical ecologies. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 56(1), 4–17. https://doi.org/10.1111/jcpp.12306.

Ungar, M., Ghazinour, M. & Richter, J. (2013). Annual research review: What is resilience within the social ecology of human development? Journalof Child Psychology and Psychiatry, 54(4), 348–366. https://doi.org/10.1111/jcpp.12025.

Ungar, M. & Theron, L. (2020). Resilience and mental health: How multisystemic processes contribute to positive outcomes. The Lancet Psychiatry, 7(5), 441–448. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(19)30434-1.

Väisänen, L. & Niemelä, M. (2005). Vanhemman mielenterveyden häiriö ja lapsi. Lapsikeskeinen näkökulma psykiatrisessa sairaalassa. Osa 2. Suomen Lääkärilehti, 39, 3889–3893.

Weissman, M. M. (1999). Social Adjustment Scale – Self-Report Technical Manual. Multi-Health Systems.

Wirehag Nordh, E. L., Grip, K., Thorvaldsson, V., Priebe, G., Afzelius, M. & Axberg, U. (2022). Preventive interventions for children of parents with depression, anxiety, or bipolar disorder: A quasi experimental clinical trial. Acta Paediatrica. https://doi.org/10.1111/apa.16555.