Uutiset>Uutiset
18.01.2023

Marjo Kurki ohjelmajohtajaksi strategisen tutkimuksen Lapset ja nuoret – hyvinvoivat tulevaisuuden tekijät -ohjelmaan

Itlan erikoistutkija Marjo Kurki on valittu strategisen tutkimuksen Lapset ja nuoret – hyvinvoivat tulevaisuuden tekijät (YOUNG) -ohjelman ohjelmajohtajaksi. Ohjelmassa etsitään tutkimuksen avulla ratkaisuja lasten ja nuorten yhtäläisten mahdollisuuksien, hyvän elämän ja turvallisen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi.

Viidestä tutkimushankkeesta muodostuvan YOUNG-ohjelman tavoitteena on löytää tutkimukseen perustuvia ratkaisuja hyvinvointierojen kaventamiseksi ja eriarvoisuuden ehkäisemiseksi. Tavoitteena on luoda monitieteisen ja vuorovaikutteisen tutkimuksen keinoin laaja-alaista tietoperustaa, jolla voidaan tukea lasten ja nuorten kehitystä monipuolisiksi ja tulevaisuuteen luottaviksi toimijoiksi heidän omista lähtökohdistaan käsin.

Kurki on työskennellyt YOUNG-ohjelman teemojen parissa lähes koko työuransa. Tällä hetkellä hän toimii ohjelmajohtajana myös strategisen tutkimuksen PANDEMICS-ohjelmassa.


”Lasten ja nuorten hyvinvoinnin polarisoitumiseen liittyvät haasteet ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä ja niiden vaikutukset kauaskantoisia. Tutkimukseen perustuvat ratkaisut hyvinvointierojen kaventamiseksi ja eriarvoisuuden ehkäisemiseksi ovat tässä monien päällekkäisten kriisien ajassa entistä ajankohtaisempia,” Kurki toteaa strategisen tutkimuksen neuvoston tiedotteessa.


Vaikuttavia ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin

Strategisen tutkimuksen ohjelmissa etsitään ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Tärkeänä osana ohjelmissa on tiedontuottajien ja tiedon hyödyntäjien välinen yhteistyö. Ohjelmajohtajan tehtävänä on rakentaa ohjelmakokonaisuutta yhteistyössä hankkeiden kanssa, edistää yhteistyötä strategisen tutkimuksen muiden ohjelmien kanssa ja vahvistaa strategisen tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen vastuualueen kanssa.


”Ohjelmatasoisesti on tärkeä edistää tiedon hyödyntäjien, kuten päätöksentekijöiden, ja tutkijoiden välisiä kohtaamisia ja vuorovaikutusta, joissa mahdollistuu yhteisen ymmärryksen lisääntyminen. Tutkimustieto ei jalkaudu päätöksentekoon pelkästään tietoa tarjoamalla, vaan tarvitaan dialogisia menetelmiä ja luottamuksellisia kohtaamisia. Tätä on mielekästä toteuttaa ohjelmatasoisesti,” Kurki jatkaa.


Ohjelmajohtajat ovat palvelussuhteessa taustaorganisaatiossaan.


”Itla tarjoaa ohjelmajohtajan työlle monipuoliset yhteiskunnallisen vaikuttamisen verkostot. Tätä ohjaa Itlan strateginen tavoite toimia sillanrakentajana, koollekutsujana ja tiedon syntetisoijana lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvien päätöksentekijöiden, tutkimusyhteisöjen ja ammattilaisten välillä,” Kurki toteaa.


YOUNG-ohjelmajohtajan rahoituskausi on 1.1.2023-30.9.2025.

Itla mukana kahdessa YOUNG-ohjelman tutkimushankkeessa

Kurjen ohjelmajohtajuuden lisäksi Itla on mukana  kahdessa ohjelman tutkimushankkeessa: Mielen hyvinvoinnin kohentaminen keinona lisätä nuorten osallisuutta (IMAGINE) ja Oikeus osallisuuteen: Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentäminen lapsuudessa ja nuoruudessa (R-to-B).

Ohjelman kolme muuta hanketta ovat Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin koulu (SchoolWell), Haitalliset lapsuudenkokemukset elämänkulussa: pitkän aikavälin seuraukset ja vaikuttavat ehkäisyn keinot (ACElife) ja Ulos epätoivosta – ratkaisuja nuorten väkivaltakuolemiin, itsemurhiin ja huumekuolemiin johtavien elämänkulkujen katkaisemiseksi (Young Despair).

Lisätietoja

Marjo Kurki

Kehitysjohtaja

Director of Development

YOUNG -ohjelma

Kasvun tuki

marjo.kurki@itla.fi

044 271 0797

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
YOUNG-ohjelman tutkijatapaaminen
Tapaamisen tavoitteena on tukea tutkijoiden verkostoitumista, lisätä keskustelua eri tutkimusaiheista ja oppia toisten tutkimuksesta.
07.05.2025
12.00-16.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki
YOUNG-ohjelma
Vaaleatukkainen lapsi leikkii autoilla liikennematon päällä
Blogi
|
16.04.2025
Yhteisövaikuttavuustyössä tärkeintä on säilyttää asiakas keskiössä
Yhteisövaikuttavuustyö etenee mainiosti Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeessä. Yhteisjohtamisen käytäntöjen kanssa on päästy vauhtiin, ja parhaillaan käynnistetään asiakastyön yhteisiä rakenteita. Haastavinta muutoksen toteuttamisessa on erilaisten näkökulmien kohtaaminen. Ratkaisu on vuorovaikutus.
Yhteisövaikuttavuus
Tapahtumat
Psykososiaalisten menetelmien onnistunut käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa
Onnistuneen implementoinnin eli käyttöönoton webinaarisarja toteutuu jälleen! Tällä kertaa tutustumme konkreettisiin työkaluihin, jotka helpottavat psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa lasten ja nuorten palveluissa. Luvassa on myös inspiroivia puheenvuoroja muutoksen johtamisesta!
Ma 26.5.-29.9.2025
Klo 13-15
Teams
Kasvun tuki
Pöydällä on Kasvun tuki -aikakauslehtiä.
Artikkelit
|
15.04.2025
Implementoinnin tulosten arviointi mittareilla – kirjallisuuskatsaus
Implementoinnin tulosten arviointiin on useita mittareita, mutta tutkimusta niiden hyödyntämisestä osana laajamittaista psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ei juurikaan ole. Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa kartoitetaan, millaisia mittareita palvelujärjestelmässä voitaisiin käyttää, kun arvioidaan psykososiaalisten menetelmien juurtumista.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Värikäs keinuhevonen, pöytä ja tuoli.
Blogi
|
14.04.2025
Etelä-Pohjanmaalla on sitouduttu verkostomaiseen perhekeskustoimintaan – uudessa Seinäjoen perhekeskuksessa palvelut myös fyysisesti saman katon alla
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella verkostomainen perhekeskustoiminta on saatu hyvin käyntiin. Seinäjoen uudessa perhekeskuksessa yhteiseen toimintaan kannustaa myös fyysisesti saman katon alla toimiminen. Palvelualuejohtaja Satu Mäki-Fossin mukaan perhekeskustyössä on tärkeää nähdä kokonaiskuva ja se, miten nyt valitut toimet vaikuttavat pitkällä aikavälillä.
Johtamiskoulutus
Yhteisövaikuttavuus
Taapero istuu eduskunnan valtiosalin lattialla.
Uutiset
|
11.04.2025
Lasten hyvän kasvun tukeminen edellyttää sitoutumista, ekosysteemimäistä kehittämistä & hallituskaudet ylittäviä tavoitteita  
Itla kutsui alkuvuonna tutkijoita, johtajia, 3. sektorin edustajia ja käytännön ammattilaisia keskustelemaan Suomen tulevaisuuden avainkysymyksestä: mitä pitäisi tehdä, jotta lapsemme ja nuoremme voisivat kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja saada siihen tarvitsemaansa tukea? Vastaus tarjoaa konkreettisia keinoja Sotevisio 2030 -työhön, ja se on lähetetty sosiaali- ja terveysministeriöön.
Sotevisio 2030