Onko sinun päätöksesi lapselle uhka vai mahdollisuus?
Päättäjien on huomioitava ratkaisujen vaikutus lapsiin ja nuoriin, ja otettava nämä mukaan päätöksentekoon. Lasten ja nuorten elämään liittyviä ilmiöitä on mahdollista ennakoida.

Maailma muuttuu – mutta kaiken ei tarvitse tulla yllätyksenä. Lapsia, nuoria ja perheitä koskettavien ilmiöiden ennakoiminen ehkäisee ongelmia, parantaa niihin varautumista sekä auttaa tunnistamaan uusia mahdollisuuksia.

Mitä pitää tehdä?

  • Tulipalojen sammuttelun sijaan päättäjien on tunnistettava oman alueensa lapsia ja nuoria koskettavat ilmiöt hyvissä ajoin. Sen jälkeen alueella on muodostettava yhteinen tilannekuva ja kehitettävä paikallisia ratkaisuja ja yhteistyön malleja sekä otettava käyttöön jo vaikuttaviksi todettuja keinoja.
  • Tämä on mahdollista laadukkaan ja monipuolisen lapsinäkökulmaisen tiedon avulla. Tietoon perustuva päätös ei aiheuta hukkainvestointeja.
  • Lapset ja nuoret ovat kuntien elinehto. Siksi heidät on tärkeä ottaa mukaan päätöksentekoon yhteiskunnan kaikilla tasoilla: lähiyhteisöissä, kunnissa, sotepalveluissa, koulutuksessa ja tutkimuksessa.
  • Lähes jokainen julkinen päätös vaikuttaa tavalla tai toisella lapsiin ja nuoriin. Siksi päätösten lapsivaikutukset on arvioitava ja hyödynnettävä tuloksia aidosti päätöksenteossa.

Haluatko syventyä aiheeseen?