Uutiset>Vieraskynä
08.12.2021

Matala syntyvyys haastaa sukupolvien väliset huolenpitovastuut

Eläkejärjestelmä rakentuu sukupolvien väliselle vastuunkannolle. Miten ikäluokkien koko ja muutokset vaikuttavat eläkejärjestelmään ja miten sukupolvinäkökulma huomioidaan eläkejärjestelmän muutoksissa?

Sukupolvien erilaiset vastuut

Sukupolvien välillä on monenlaisia vastuita. Osa sukupolvien välisestä vastuunkannosta tapahtuu yksityisesti perheiden sisällä. Osa on päätetty hoitaa laajemman julkisen vastuunjakojärjestelmän kautta. Jälkimmäiseen kuuluvat tietysti etuuksina maksettavat tulonsiirrot, kuten eläke, ja palveluiden muodossa tarjottavat tulonsiirrot.

Karkeasti vastuunjakotaulukkoa voi ajatella elämänvaiheiden kautta. Lapset ja nuoret ovat saamapuolella. Työikäiset ovat lähtökohtaisesti vastuunkantoiässä, verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen maksajina. Työstä eläkkeelle siirryttäessä muuttuu rooli työeläkkeiden rahoittajasta työeläkkeen saajaksi, mutta veronmaksuvelvollisuus säilyy koko aikuisiän. Sote-palvelut kohdentuvat voimakkaasti iäkkäämpään väestöön.

Tasapainotilanteissa etuuksista ja palveluista maksetaan yhtä paljon kuin niitä saadaan. Tasapainoa tai sen puutetta arvioidaan myös sukupolvinäkökulmasta.

Eläketurva on tulonsiirtoa elinkaarella ja sukupolvien välillä

Kun lakisääteisestä eläkejärjestelmästä joskus aikanaan on tehty päätös, ei sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulma ollut keskiössä. Polttavin ongelma oli yhteiskunnassa vallinnut vanhusten köyhyys ja huono-osaisuus, jota haluttiin korjata. Siksi meilläkin 1910–1930-luvulla syntyneille on aikanaan ryhdytty maksamaan eläkkeitä siitä riippumatta, miten he osallistuivat niiden rahoitukseen.

1940-luvulla syntyneet suuret ikäluokat pärjäävät eläkejärjestelmästä saadun hyödyn vertailuissa paremmin kuin myöhemmin syntyneet. Eläketaso suhteessa ansioihin on samaa luokkaa kuin myöhemmin syntyneillä, mutta maksutaso oli heidän työuransa aikana paljon matalampi kuin nyt. Kun eläkkeellä oleville ikäluokille on vaadittu korotuksia eläkkeisiin, ei ole ihme, että nuoremmat ikäluokat ovat kysyneet järjestelyn reiluuden perään.

1970-luvun jälkeen syntyneillä ikäluokilla ei enää ole suuria eroja hyötyvertailuissa. Eläkejärjestelmän kypsyminen on tarkoittanut sitä, että eri sukupolvilta perityt maksut eivät enää vaihtele samoin kuin aikaisemmin.

Lähtökohtaisesti kaikki ikäluokat hyötyvät eläkejärjestelmästä enemmän kuin mitä ovat sitä rahoittaneet.

Tämän mahdollistavat ansiokehityksen kasvu ja toisaalta rahastoiduille varoille saatavat tuotot.

Eläkejärjestelmän muutostilanteissa sukupolvinäkökulma on säännönmukaisesti esillä, ja Eläketurvakeskuksessa laskemme ehdotusten vaikutuksia myös eri sukupolville. Kiinnostus on tällöin siinä, miten muutosten maksu- ja etuusvaikutukset kohdentuvat. Jo jonkin aikaa on uudistuksissa yritetty huolehtia siitä, että muutokset ovat neutraaleja paitsi eri sukupuolille myös eri sukupolville. Tarvittaessa ajateltuja muutoksia on tarkistettu paremman tasapainon saavuttamiseksi.

Ikäluokkien koko vaikuttaa vastuunkantoon

Syntyvyyden vaihtelu ja ikäluokkien erilaiset koot haastavat sukupolvisopimuksia. Vaikka säännöt säilyisivät samoina, maksut ja etuudet kohdentuvat eri tavoin eri ikäluokille näiden merkittävien kokoerojen takia. 1940-luvulla syntyi suurten ikäluokkien lapsia noin 100 000 vuodessa. Kymmenen vuotta sitten Suomessa syntyi 60 000 vauvaa, viime vuonna 46 000.

Pienemmät lapsimäärät vähentävät varhaiskasvatuksen ja koulutuksen menoja, toisaalta voisi ajatella, että osa säästöstä kannattaisi käyttää palvelujen laadun parantamiseen ja lasten syrjäytymisen tehokkaampaan ehkäisemiseen.

Jos eri elämänvaiheille viritetyt velvollisuudet säilyvät muuttumattomina, pienemmät ikäluokat saavat lähtökohtaisesti suuremman rahoitusvastuun. Eläkejärjestelmässä ikäluokkien kokoerojen vaikutuksia on pienennetty rahastoimalla osa eläkkeistä etukäteen. Ilman rahastoista maksettuja eläkkeenosia maksutasot pienillä ikäluokilla olisivat paljon suuremmat.

Rahastointi ei kuitenkaan riitä huolehtimaan sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta silloin, kun sukupolvien koot vaihtelevat voimakkaasti. Sen rinnalla on mietittävä, miten riskit jaetaan oikeudenmukaisesti. Nyt riskien kanto on työikäisellä väestöllä ja eläkkeensaajat ovat riskeiltä suojassa. Aikaisempaa suurempaa eläkevastuuta ei kuitenkaan voi loputtomiin antaa kannettavaksi pienentyvälle työllisten joukolle. Sukupolvien väliselle vastuunjaolle tämä voi merkitä muutosta.


Kirjoittaja

Mikko Kautto

Valtiotieteiden tohtori, dosentti

Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja

Kuva: ETK

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
YOUNG-ohjelman tutkijatapaaminen
Tapaamisen tavoitteena on tukea tutkijoiden verkostoitumista, lisätä keskustelua eri tutkimusaiheista ja oppia toisten tutkimuksesta.
07.05.2025
12.00-16.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki
YOUNG-ohjelma
Vaaleatukkainen lapsi leikkii autoilla liikennematon päällä
Blogi
|
16.04.2025
Yhteisövaikuttavuustyössä tärkeintä on säilyttää asiakas keskiössä
Yhteisövaikuttavuustyö etenee mainiosti Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeessä. Yhteisjohtamisen käytäntöjen kanssa on päästy vauhtiin, ja parhaillaan käynnistetään asiakastyön yhteisiä rakenteita. Haastavinta muutoksen toteuttamisessa on erilaisten näkökulmien kohtaaminen. Ratkaisu on vuorovaikutus.
Yhteisövaikuttavuus
Tapahtumat
Psykososiaalisten menetelmien onnistunut käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa
Onnistuneen implementoinnin eli käyttöönoton webinaarisarja toteutuu jälleen! Tällä kertaa tutustumme konkreettisiin työkaluihin, jotka helpottavat psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa lasten ja nuorten palveluissa. Luvassa on myös inspiroivia puheenvuoroja muutoksen johtamisesta!
Ma 26.5.-29.9.2025
Klo 13-15
Teams
Kasvun tuki
Pöydällä on Kasvun tuki -aikakauslehtiä.
Artikkelit
|
15.04.2025
Implementoinnin tulosten arviointi mittareilla – kirjallisuuskatsaus
Implementoinnin tulosten arviointiin on useita mittareita, mutta tutkimusta niiden hyödyntämisestä osana laajamittaista psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ei juurikaan ole. Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa kartoitetaan, millaisia mittareita palvelujärjestelmässä voitaisiin käyttää, kun arvioidaan psykososiaalisten menetelmien juurtumista.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Värikäs keinuhevonen, pöytä ja tuoli.
Blogi
|
14.04.2025
Etelä-Pohjanmaalla on sitouduttu verkostomaiseen perhekeskustoimintaan – uudessa Seinäjoen perhekeskuksessa palvelut myös fyysisesti saman katon alla
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella verkostomainen perhekeskustoiminta on saatu hyvin käyntiin. Seinäjoen uudessa perhekeskuksessa yhteiseen toimintaan kannustaa myös fyysisesti saman katon alla toimiminen. Palvelualuejohtaja Satu Mäki-Fossin mukaan perhekeskustyössä on tärkeää nähdä kokonaiskuva ja se, miten nyt valitut toimet vaikuttavat pitkällä aikavälillä.
Johtamiskoulutus
Yhteisövaikuttavuus
Taapero istuu eduskunnan valtiosalin lattialla.
Uutiset
|
11.04.2025
Lasten hyvän kasvun tukeminen edellyttää sitoutumista, ekosysteemimäistä kehittämistä & hallituskaudet ylittäviä tavoitteita  
Itla kutsui alkuvuonna tutkijoita, johtajia, 3. sektorin edustajia ja käytännön ammattilaisia keskustelemaan Suomen tulevaisuuden avainkysymyksestä: mitä pitäisi tehdä, jotta lapsemme ja nuoremme voisivat kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja saada siihen tarvitsemaansa tukea? Vastaus tarjoaa konkreettisia keinoja Sotevisio 2030 -työhön, ja se on lähetetty sosiaali- ja terveysministeriöön.
Sotevisio 2030