Vaalit 2025: Onnellinen lapsuus on itseisarvo – ja välttämätön investointi tulevaisuuteen
Kuormittavien tilanteiden kasautuminen lapsuudessa ja nuoruudessa on vahvasti yhteydessä poikien myöhempään rikollisuuteen, tyttöjen psyykkiseen hyvinvointiin ja kaikilla nuorilla koulumenestykseen. Suoritettu toisen asteen tutkinto suojaa nuorta syrjäytymiseltä ja tuo yhteiskunnalle verotuloja. Sen sijaan hintalappu siitä, että perheiden vaikeudet kasautuvat ja nuori jää vaille toisen asteen tutkintoa on 680 000 euroa henkilöä kohden. Ajoissa saatu, kokonaisvaltainen tuki ehkäisee ongelmien eskaloitumista sekä antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden opiskella ja osallistua myöhemmin työelämään. Hyvinvoivat lapset ja nuoret ovat kunnille kannattava investointi.
Mitä pitää tehdä, jotta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi sekä tulevaisuudenusko turvataan kaikkialla Suomessa, myös nykyisessä taloustilanteessa? Löydät alta ratkaisumme ja tiiviit perustelut päätöksenteon tueksi.
Ajankohtaista
Itlan uutiset, tapahtumat, blogit ja podcast
Tapahtumat
Kuvittele jos, yksinäisyyttä ei olisi
Miten yksinäisyys vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin? Miten voisimme vähentää yksinäisyyttä ja onko jotain, mitä voisimme oppia nuorilta? Entä jos eläisimmekin maailmassa, jossa yksinäisyys ei määritä kenenkään arkea?
11.5.2026
17.00-19.00
Kuutio, 2. krs Oodi Helsingin keskuskirjasto, Helsinki
Artikkelit
|
17.02.2026
Puhetapoja eron jälkeisestä vanhemmuudesta
Miten eron jälkeinen vanhemmuus rakentuu isien ja äitien puheessa?
Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa selvitetään, millaisia vanhemmuuteen liittyviä puhetapoja eronneiden isien ja äitien puheesta on löydettävissä.
Blogit
|
10.02.2026
Paraneeko mielenterveys toimenpiteillä vai yhteisöllisyydellä?
Lasten ja nuorten mielenterveys ei synny pelkästään palvelun tai toimenpiteen kohteena olemisella, vaan jokainen tarvitsee vastavuoroisia suhteita ja turvallisen yhteisön. Turvallisen yhteisön syntyminen edellyttää hyvinvoivia aikuisia. Yhteisöissä suuntaamme rohkeasti tulevaisuutta kohti vaikeuksista huolimatta. Taika piilee luottamuksessa, siinä, että pärjätään yhdessä.
Blogit
|
04.02.2026
Yhteisövaikuttavuustyön valmennus tuo johdon yhteisen asian äärelle
Pirkanmaan hyvinvointialueella on valmennettu eri toimijoita yhteisövaikuttavuustyöhön. Kuntien tarpeista lähtevien valmennusten tärkein tavoite on kehittää yhteistä ymmärrystä siitä, mitä paikalliset lapset, nuoret ja perheet kaipaavat sekä edistää yhteisjohtamista perhekeskusohjausryhmissä.
Blogit
|
03.02.2026
Lasten väheneminen on syy panostaa enemmän – ei vähemmän
Uusi lapsiin keskittyvä väestöennusteemme osoittaa, että Suomessa on meneillään ennennäkemätön muutos. Millaisia yhteisvaikutuksia syntyy lasten määrän vähenemisestä sekä aikamme muista megatrendeistä, kuten ilmastonmuutoksesta ja teknologian kehityksestä? Tämä edellyttää kokonaan uusia ratkaisuja ja innovaatioita, korostaa toimitusjohtaja Katri Vataja blogissaan.



