Friends-ohjelma: Friends for Life
Yhteenveto
Mistä menetelmässä on kyse?
Eri-ikäisten lasten mielenterveyden haasteiden lisääntyessä tarvitaan panostusta ennaltaehkäiseviin toimiin ja matalan kynnyksen tukeen oireilun lievittämiseksi. Friends-ohjelman tarkoitus on tukea mielen hyvinvointia ja vahvistaa resilienssia. Eri ikäryhmien tarpeisiin suunnitellut versiot hyödyntävät vertaisoppimista ja toiminnallisia harjoitteita. Kaikille soveltuvaa ja helposti käyttöön otettavaa ohjelmaa voi käyttää joko lapsen kasvuympäristössä, kuten koulussa, tai osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joissa se kohdennetaan oireileville lapsille. Friends-ohjelman Friends for Life -ohjelmaversio on tarkoitettu 9–12-vuotiaille lapsille heidän ahdistus- ja masennusoireilun ennaltaehkäisemiseksi.
Menetelmä on vaikuttava tutkimusten perusteella
Friends-ohjelmaperheen Friends for Life -versio yltää vaikuttavuusarvion tasolle 4/5. Vaikuttavuusnäyttöä on 9–12-vuotiaiden lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin kohentumisesta, erityisesti ahdistus- ja masennusoireiden vähentymisestä. Useissa tutkimuksissa ohjelmaa on verrattu toiseen interventioon, jonotuslistaan tai tavanomaiseen hoitoon tai tukeen. Tulokset antavat viitteitä menetelmän hyödyllisyydestä osana lapsen kasvuympäristön yhteisöllistä toimintaa. Kaikille suunnattujen, universaalien, ahdistusoireiden ennaltaehkäisyyn keskittyvien interventioiden vaikuttavuudesta tutkimusta tarvitaan lisää.
Mitä osa-alueita arvioinnissa huomioidaan?
Menetelmän vaikuttavuusarvio koostuu sekä menetelmäkuvauksen että menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa. Arvion voi lukea kokonaisuudessaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena (pdf).
Tutustu myös arviointiprosessiin ja vaikuttavuusarvion tasoihin.
Menetelmäkuvaus
Psykososiaalisen menetelmän tulee olla hyvin kuvattu, jotta sen vaikuttavuutta voidaan arvioida. Menetelmästä tehdyn kirjallisen kuvauksen avulla voidaan todentaa, että vaikuttavuustutkimuksissa on tutkittu samaa menetelmää kuin mitä Suomessa käytetään. Menetelmän selkeä kuvaus helpottaa myös sen käyttöönottoa ja käyttöä lapsille, nuorille sekä perheille suunnatuissa palveluissa.
Friends-ohjelman tavoitteina on edistää lasten ja nuorten mielen hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä ahdistusta ja masennusta. Se perustuu käytännön kokemusten lisäksi tieteelliseen tutkimukseen ja arviointiin.
Menetelmän tavoitteena on opettaa lapsille ja nuorille taitoja, jotka ovat olennaisia ahdistuksen ja masennuksen tunteiden sekä vaikeiden tilanteiden käsittelyssä. Näiden taitojen ajatellaan olevan hyödyksi kaikille lapsille. Ohjelman ajatuksena on, että taidot opitaan ryhmässä vertaisoppimisen sekä kokemuksellisen oppimisen avulla. Ohjelmassa pyritään siihen, että opittujen taitojen käyttö siirtyisi arjen tilanteisiin.
Yhteenveto Friends-ohjelman kuvauksen arvioinnista
Miten menetelmää on kuvattu?
Menetelmä koostuu kolmesta ohjelmasta, jotka on tarkoitettu eri ikäryhmille. Menetelmälle ei ole määritelty muutoin tiettyä kohderyhmää, vaan se soveltuu universaalina kaikille lapsille tai kohdennettuna ahdistus- tai masennusoireista kärsiville lapsille. Fun Friends -ohjelma on tarkoitettu 4–8-vuotiaille, lasten Friends (Friends For Life) on suunnattu 9–12-vuotiaille ja nuorten Friends (My Friends Youth) 13–16-vuotiaille. Lisäksi menetelmästä on kehitetty myös aikuisten versio (Adult Resilience) yli 16-vuotiaille ja aikuisille.
Kouluterveyskyselyn mukaan lasten ja nuorten ahdistus- ja masennusoireet ovat yleisiä lasten ja nuorten keskuudessa. Vuonna 2023 vajaa neljännes 4.- ja 5.-luokkalaisista raportoi edellisen kahden viikon aikana mielialaan liittyviä ongelmia ja reilu neljännes vähintään lievää ahdistusoireilua. 8.- ja 9.-luokkaisista 36 prosenttia oli ollut huolissaan mielialastaan kuluneen 12 kuukauden aikana ja 21 prosenttia raportoi kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta (THL, 2023). Erityisesti nuoruusiässä monien mielenterveyden häiriöiden, erityisesti ahdistuneisuushäiriöiden yleisyys kasvaa voimakkaasti (Solmi ym., 2022). Ahdistus- ja masennusoireet ovatkin yleisimpiä tunne-elämän haasteita lapsuudessa ja nuoruudessa ja saattavat hoitamattomina johtaa pysyvien mielenterveysongelmien kehittymiseen. Varhain todetun ahdistuneisuushäiriön on huomattu ennustavan myöhempää mielenterveydenoireilua ja muun muassa riskiä masennusoireiluun (Beesdo ym., 2009). Tämän vuoksi on tärkeää opettaa lapsia ja nuoria tunnistamaan ja käsittelemään ahdistuksen tunnetta.
Mielenterveyteen vaikuttavat laajalti yksilöön, ympäristöön ja kulttuuriin liittyvät tekijät. Lasten ja nuorten mielenterveyttä voidaan tukea vaikuttamalla kasvuympäristöön sekä vahvistamalla kehittyviä tunne-, vuorovaikutus- ja ajattelutaitoja (Aalto-Setälä ym., 2023). Sosioemotionaaliset taidot voidaan määritellä tunteiden hallintaan, sosiaalisiin suhteisiin sekä tavoitteiden saavuttamiseen liittyviksi yksilöllisiksi keinoiksi, jotka näyttäytyvät toistuvina ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen liittyvinä toimintatapoina ja -malleina (OECD, 2015). Sosioemotionaaliset taidot voidaan nähdä osana yksilön resilienssiä, joka määritellään yksilön potentiaaliksi tai kyvyksi sopeutua haasteisiin, jotka uhkaavat toimintakykyä, selviytymistä tai positiivista kehitystä (Masten & Cicchetti, 2016).
Tutkimusten mukaan lapset eivät aina hae apua masennus- ja ahdistusoireisiin. Avun hakemisen vaikeus voi johtua monista syistä, kuten avun saatavuudesta ja saavutettavuudesta, tietämättömyydestä, stigmasta, noloudesta sekä varautuneisuudesta jakaa asioitaan tuntemattomalle (Radez ym., 2021). Yksi keino parantaa lasten ja nuorten mielenterveyden tukea onkin sen tarjoaminen varhaisessa vaiheessa lapsen kasvuympäristössä kuten koulussa ja vapaa-ajan toiminnassa. Koulussa käytettävien kaikille kohdennettujen interventioiden on havaittu vaikuttavan oppilaiden sosioemotionaalisiin taitoihin, asenteisiin ja käyttäytymiseen (Durlak ym., 2011). Koulussa käytettävien ennaltaehkäisevien interventioiden on myös yleisesti todettu olevan tehokkaita vähentämään ahdistusoireita (Neil & Christensen, 2009). Koulussa kaikille kohdennettujen interventioiden voidaan ajatella toteuttavan sekä opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen oppimiskokonaisuuden ”Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot” taitoalueita (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014) sekä toteuttavan myös oppilas- ja opiskeluhuoltolain mukaisia tavoitteita ennaltaehkäistä ongelmia ja turvata varhainen tuki sitä tarvitseville (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013). Koulussa käytettävien interventioiden kustannustehokkuudesta on myös saatu lupaavia tuloksia (Abou Jaoude ym., 2024).
Ohjelman ensisijaisena tavoitteena on ennaltaehkäistä lasten ahdistus- ja masennusoireilua, ja näin ollen ensisijaisina vastemuuttujina esitetään ahdistus- ja masennusoireet. Ohjelmalla niin ikään lisätään resilienssiä eli psyykkistä joustavuutta, sosioemotionaalisia taitoja, kuten tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä erilaisia ongelmanratkaisukeinoja. Menetelmä pyrkii myös vahvistamaan lasten mielenterveyttä ja arjessa pärjäämistä. Menetelmä pyrkii myös vahvistamaan lasten mielenterveyttä ja arjessa pärjäämistä, kognitiivisten, fysiologisten, emotionaalisten ja oppimisen prosessien kautta.
Ohjelma pohjautuu kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT) menetelmiin (Beck, 1976). Teoreettinen malli keskittyy ahdistuneisuuden ehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Mallissa tarkastellaan neljää keskeistä alaprosessia, joiden katsotaan olevan vuorovaikutuksessa ahdistuksen kehittymisen, jatkumisen ja kokemisen kanssa:
- emotionaaliset prosessit (tunteet)
- kognitiiviset prosessit (mieli)
- fysiologiset prosessit (keho)
- oppimisen prosessit (käyttäytyminen).
Näistä prosesseista on johdettu ohjelmassa opetettavat taidot ja menetelmät. Menetelmä perustuu oletukseen, että näiden taitojen opettaminen voi sekä ennaltaehkäistä että helpottaa ahdistusoireilua.
Ydinelementtinä ohjelmassa on se, että siinä edetään FRIENDS-taitojen mukaisessa järjestyksessä: F – Feelings; R – Relax; I – I can try! I can do it!; E – Explore solutions and coping step plans; N – Now reward yourself; D – Do it every day; S – Smile! Stay calm and talk to your support team.
Ohjelman taustalla on kaksi oppimiskäsitystä: vertaisoppiminen ja kokemuksellinen oppiminen. Vertaisoppiminen perustuu ajatukseen, että ryhmässä opitaan vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa havainnoimalla, keskustelemalla, kokemuksia jakamalla sekä auttamalla muita. Kokemuksellinen oppiminen näkyy siinä, että suurin osa harjoituksista perustuu osallistujien omiin kokemuksiin, joiden kautta opitaan. Osallistujia kannustetaan aktiivisuuteen ja kokemusten jakamiseen ryhmässä.
Ohjelman toteutuksessa on joustavuutta, ja ohjelmaa voidaan sovittaa eri ympäristöihin, kuten päiväkoteihin, alkuopetukseen ja terveydenhuoltoon. Koulussa ohjelmaa voidaan käyttää koko luokalle, kun taas varhaiskasvatuksessa suositellaan pienryhmämuotoa. Suurissa ryhmissä voidaan myös hyödyntää ohjelman aikana pienryhmätyöskentelyä tai käyttää kahta ohjaajaa. Ohjelmalle voi antaa kohderyhmään sopivan nimen, esimerkiksi pienten lasten ryhmälle vaikkapa nimen Karhukerho.
Tapaamisten määrässä ja kestossa voidaan myös joustaa. Kunkin aiheen kohdalla voidaan viipyä tarpeen mukaan, ja ohjelman läpikäyntiin voi käyttää enemmän aikaa kuin suositellut 12 tuntia. Ohjaaja voi valita kustakin tapaamisesta tehtävät, jotka soveltuvat parhaiten kyseiselle ryhmälle. Osaan tehtävistä on merkitty tärkeä tehtävä -symboli, joka korostaa niiden olennaista roolia tapaamisen sisällössä. Ohjelman loppupuolella sisältö on väljempää, mikä mahdollistaa ohjaajan harkinnan ja ryhmän tarpeiden huomioon ottamisen.
Menetelmän toteuttajina voivat toimia opettajat, kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, nuorisotyöntekijät, sosiaalityöntekijät sekä muut kasvatus-, terveys- ja sosiaalialan ammattilaiset. Ohjaajana toimiminen edellyttää Friends-ohjaajakoulutuksen käymistä. Eri ikäisille suunnatuista ohjelmaversioista järjestetään erillisiä koulutuksia.
Psykososiaaliset menetelmät voidaan yleensä jaotella universaaleihin eli kaikille suunnattuihin, valikoiduille riskiryhmille suunnattuihin ja jo oireileville kohdennettuihin menetelmiin. Friends-menetelmää voidaan käyttää joko kaikille suunnattuna ennaltaehkäisevänä interventiona tai kohdennettuna lapsille ja nuorille, joilla on jo havaittu masennus- tai ahdistusoireilua tai selkeä riski niiden kehittymiseen. Toteutustapa voi olla ryhmä- tai yksilömuotoinen, joista jälkimmäistä tarjotaan vain terveydenhuollossa. Menetelmää voidaan hyödyntää ennaltaehkäisevästi varhaiskasvatuksen ryhmässä, koulussa luokkaympäristössä, opiskeluhuollon palveluissa sekä lasten ja nuoren vapaa-ajan toiminnassa. Menetelmän ohjaajana voi toimia koulutuksen käynyt opiskeluhuoltopalveluiden työntekijä tai opettaja, vapaa-ajan palveluissa nuorisotyöntekijät tai sosiaalialan ammattilaiset. Sosiaali- ja terveyspalveluissa menetelmää voidaan hyödyntää ahdistusoireisille lapsille ja nuorille eri ammattiryhmien toteuttamana.
Oppaiden mukaan pienille lapsille suunnattu Fun Friends -ohjelma koostuu 12 tapaamiskerrasta sekä lasten ja nuorten Friends for Life ja My Friends -ohjelmat 10 tapaamiskerrasta sekä kahdesta kertaustapaamisesta. Suositellaan, että tapaamisia järjestetään säännöllisesti. Menetelmän nettisivulla (https://Friendsresilience.org) esitetään myös vaihtoehtoisia tapoja käyttää menetelmää esimerkiksi pitämällä lyhempiä tuokioita useammin tai vastaavasti pidempiä harvemmin.
Ohjelman aiheet käydään tietyssä järjestyksessä, ja tapaamiset muodostavat systemaattisesti etenevän kokonaisuuden, jossa uudet asiat rakentuvat jo opitun päälle. Hyötyjen oletetaan riippuvan siitä, että tätä järjestystä noudatetaan.
Menetelmän keinoina toimivat vertaisoppiminen, keskustelu ja aihepiireihin liittyvät toiminnalliset harjoitteet, jotka opettavat ryhmässä harjoittelun kautta keinoja pelottavista tai haastavista tilanteista selviytymiseen. Menetelmän teoreettiseen malliin pohjaavat tehtävät tukevat kognitiivisten, emotionaalisten, kehollisten ja käyttäytymisen taitojen oppimista. Friends-ohjelmassa harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja nimeämistä, toisten tunteiden huomioimista, tunteiden säätelyn keinoja, ongelmanratkaisutaitoja, sisäisen puheen kääntämistä itselle hyödyllisemmäksi, rauhoittumista, rentoutumista ja kaveritaitoja. Jokaisessa alaohjelmassa samat sisällöt sekä tehtävät on muokattu ikään sopiviksi ja ne käydään samassa järjestyksessä. Sisällöt toistuvat kaikissa ohjelmissa samassa järjestyksessä.
Menetelmässä jokaisella osallistujalla on oma tehtäväkirja. Ryhmätapaamisten välille annetaan kotitehtäviä, joita tehdään huoltajan tai merkityksellisen aikuisen kanssa. Kotitehtävien avulla tuetaan harjoiteltujen taitojen vahvistumista sekä yleistymistä osaksi arkea. Ryhmäläisen oma työkirja tukee harjoittelua ja mahdollistaa asioiden mieleen palauttamisen ja reflektoinnin varsinaisen ryhmätyöskentelyn jälkeen.
Jokaiselle ikäryhmälle on erilliset ohjaajan oppaat (Fun Friends, Friends for Life, My Friends, Youth). Oppaat sisältävät johdanto-osion, jossa perehdytetään Friends-ohjelmaan yleisesti ja kuvataan sekä taustaa että tarkoitusta. Oppaissa ohjataan menetelmän käytännön toteuttamiseen sekä annetaan käytännön vinkkejä ryhmien ohjaamiseen. Oppaissa kuvataan myös jokaisen tapaamiskerran valmistautumisohjeet: tavoitteet, tapaamisen runko, materiaalit ja keskeiset opittavat asiat sekä kuvataan tapaamiskertojen sisällöt. Materiaalit ovat saatavilla myös ruotsin kielellä.
Jokainen ryhmäläinen saa oman työkirjan, jossa kuvataan jokaisen tapaamisen sisältö. Se sisältää myös tapaamiskertojen tehtävät sekä kotitehtävät. Friends-ohjelman työkirjoja on saatavilla eri ikäryhmille. Nuorimmalle ikäluokalle on suunnattu Fun Friends -perheen työkirja. Sen sijaanLasten Friends-, Nuorten Friends- ja Aikuisten Friends -ohjelmissa osallistujilla on omat työkirjansa.
Menetelmän ohjaajakoulutus on maksullista. Lisäksi ryhmässä tarvittava materiaali (työkirjat) ovat maksullisia. Kustannuksiksi voidaan laskea myös menetelmään kouluttautumiseen ja sen ohjaamisen käytettävä työaika. Kuitenkin menetelmän tavoitteet ovat osittain samoja kuin monissa palveluissa ja koulun toiminnassa (opiskeluhuolto, nuorisotoimi, sosiaali- ja terveydenhuolto ja koulussa opetussuunnitelman mukainen tunnetaitojen opettaminen), jolloin menetelmän toteuttamisen voidaan katsoa sisältyvän osaksi kyseessä olevaa opetusta tai palvelua, eikä työaikaa tuolloin lasketa erilliseksi kustannukseksi.
Käyttöönoton tuki
Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu. Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmän vaikuttavuusarviota.
Yhteenveto Friends-ohjelman käyttöönoton tuen arvioinnista
Millaista tukea menetelmän käyttöönottoon tarjotaan?
Menetelmä sopii kaikille, joten varsinaista erillistä tukea kohderyhmän rekrytointiin ei ole esitetty. Menetelmäoppaassa kuvataan, että ohjelman onnistuminen riippuu toteuttamisympäristön henkilökunnan sekä vanhempien tuesta, ja menetelmäoppaassa ohjeistetaan, miten kiinnostusta menetelmään voidaan herättää.
Ohjaajakoulutuksen pätevyysvaatimuksena on kasvatus-, terveys-, sosiaali- tai nuorisoalan koulutus eli siihen voivat osallistua esimerkiksi opettajat, koulukuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat sekä nuoriso- ja sosiaalityöntekijät.
Menetelmään liittyvää koulutusta on jatkuvasti saatavilla Suomessa Aseman Lapset ry:n toteuttamana sekä suomeksi että ruotsiksi. Koulutus kestää yhden päivän, ja sen aikana käydään läpi ohjelman tausta, teoreettinen viitekehys sekä kaikki ohjelman teemat esimerkkiharjoituksineen.
Ohjaajakoulutus, jota edellytetään menetelmän käyttäjiltä, toimii pätevyytenä.
Ohjaajakoulutuksen lisäksi on saatavissa täydennyskoulutusta, apua ja tukea ryhmänohjaustyöhön, asiantuntija-alustuksia vanhempainiltoihin, vanhempien tapaamisten ohjausta sekä työparityöskentelyä.
Menetelmän kouluttaja tarjoaa mahdollisuuden täydennyskoulutukseen sekä jatkuvaan tukeen.
Kouluttajataho lähettää koulutukseen osallistuneille laajan käyttöastekyselyn sekä ohjelmaa käyttäneille laajan palautekyselyn.
Kouluttajatahon tarjoamassa omassa ryhmätoiminnassa arvioidaan edistymistä systemaattisesti.
Vaikuttavuusnäyttö
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden luotettavuuden arviointi on vaikuttavuusnäytön kulmakivi.
Millaista näyttöä menetelmän vaikuttavuudesta on?
Suomalaiset vaikuttavuustutkimukset
Kliinisessä ympäristössä toteutetussa suomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin ryhmämuotoisen, kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuvan intervention vaikuttavuutta psyykkisesti oireilevilla 6–12-vuotiailla lapsilla (N = 103). Interventiona käytettiin Friends-ohjelmaa, josta valittiin ikäryhmälle sopiva versio (Fun Friends, Friends for Life tai My Friends 13 vuotta täyttäville). Tutkimuksessa ei raportoitu osallistujien jakautumista eri ohjelmaversioihin. Lapsista yli 70 prosentilla oli useampi kuin yksi psykiatrinen diagnoosi, ja he olivat lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidon avohoidossa. Vaikuttavuutta verrattiin Friends-ohjelmaan perustuvan ryhmäintervention (n = 52) sekä tavanomaisen hoidon (n = 51) välillä. Tavanomaista hoitoa saaneet lapset osallistuivat noin kolmen kuukauden kuluttua hoidon aloituksesta myös ryhmäinterventioon. Tutkimustulokset osoittivat, että sekä vanhempien että opettajien raportoimat sisäänpäin suuntautuneet oireet ja vanhempien raportoimat ulospäin suuntautuneet oireet vähenivät Friends-ryhmäintervention jälkeen. Friends-ryhmäintervention ja tavanomaisen hoidon vaikuttavuudessa ei havaittu eroja. Tutkimuksen perusteella sekä manualisoitu ryhmäinterventio että tavanomainen hoito olivat yhtä tehokkaita sisäänpäin ja ulospäin suuntautuneiden oireiden hoidossa. Tutkimuksen mukaan manualisoidut ryhmämuotoiset kognitiivis-behavioraaliset interventiot voivat olla hyödyllisiä lasten sisäänpäin ja ulospäin suuntautuneiden oireiden hoidossa kustannustehokkuutensa vuoksi. Tulokset tukevat niiden laajempaa käyttöönottoa myös perusterveydenhuollossa keinona vastata psyykkisesti oireilevien lasten kasvavaan palvelutarpeeseen ja mielenterveyspalveluiden rajallisiin resursseihin.
Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset
Norjassa toteutettu satunnaistettu vertailukoetutkimus toteutettiin seitsemällä julkista mielenterveyshoitoa tarjoavalla klinikalla. Osallistujat olivat 8–15-vuotiaita lapsia ja nuoria (N = 182), joilla oli todettu ahdistuneisuushäiriö. Tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää, onko ryhmä- (n = 67) ja yksilömuotoisilla (n = 77) kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuvilla ohjelmilla (Friends) vaikutusta ahdistuneisuushäiriön diagnostisten kriteerien poistumiseen ja ahdistuneisuuden vähenemiseen ja eroavatko vaikutukset sen mukaan, onko kyse ryhmässä tai yksilöllisesti toteutetusta interventiosta. Friends-ohjelmasta valittiin osallistujan iän tai kognitiivisen kypsymisen mukainen ohjelma (Friends for Life, n = 88 ja My Friends Youth, n = 56). Mittareina tutkimuksessa olivat ammattilaisten toteuttamat diagnostiset haastattelut sekä lasten ja nuorten sekä vanhempien raportoimat oirekyselyt. Vertailuryhmässä (n = 38) olevat odottivat hoitoa. Perustasomittauksen ja ohjelman jälkeen tehdyn mittauksen lisäksi tutkimuksessa tehtiin mittaukset 12 kuukauden seuranta-ajan jälkeen. Tulosten mukaan sekä ryhmämuotoinen että yksilömuotoinen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuva interventio vaikutti suotuisasti ahdistusdiagnoosin poistumiseen sekä oireiden vähenemiseen vertailuryhmään verrattuna. Tutkimuksen pohdinnassa nähtiin tärkeäksi arvioida intervention vaikutusta oireiden kokonaan poistumiseen ja verrattiin tätä aiempiin vastaaviin tutkimuksiin, joissa vastaavat interventiot olivat vaikuttaneet vahvemmin oireiden poistumiseen. Tämän vuoksi tutkijat suosittelivat intervention kehittämistä edelleen.
Norjalainen Kodalin ja kollegojen (2018) tutkimus on jatkoa Wergelandin ja kollegojen (2014) tutkimukselle. Tutkimuksessa seurattiin 139:ää iältään 11–21-vuotiasta nuorta, joilla oli ahdistuneisuushäiriödiagnoosi ja joista 70 oli osallistunut ryhmämuotoiseen ja 69 yksilöllisesti toteutettuun interventioon Friends-ohjelman mukaisesti. Tutkimuksessa seurattiin ahdistusdiagnoosien poistumista sekä masennus- ja ahdistusoireiden vähenemistä 2–6 vuoden aikana intervention jälkeen. Yksilö- tai ryhmämuotoisen ohjelman suoritti 154 nuorta, joista 15 ei halunnut osallistua pitkäaikaisseurantaan. Pitkäaikaisseurannassa 53 prosentilla osallistujista kaikki ahdistusdiagnoosit poistuivat, pääasiallinen ahdistusdiagnoosi poistui 63 prosentilla ja ahdistusoireiden määrä väheni nuorilla merkittävästi. Tutkimuksen mukaan norjalaisen klinikan ahdistusdiagnoosin vuoksi hoidossa olleilla nuorilla sekä yksilö- että ryhmämuotoinen interventio vähentää ahdistusoireita. Puuttuvan kontrolliryhmän vuoksi vaikuttavuutta suhteessa muihin hoitoihin tai odotuslistaan ei pystytä osoittamaan. Ryhmä- ja yksilömuotoisen intervention välillä ei ollut havaittavissa eroja.
Ruotsalaisessa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa selvitettiin 8–11-vuotiaiden lasten (N = 695) ahdistus- ja masennusoireita oireita, yleistä mielenterveyttä ja akateemista suoriutumista ennen ja jälkeen Friend for Life -ohjelmaan perustuvan intervention sekä 12 kuukauden seurannassa. Tutkimus toteutettiin satunnaistamalla koulut koe- ja vertailuryhmiin. Lasten itse raportoimien ahdistusoireiden lyhytaikaista lievenemistä lukuun ottamatta Friends for Life -ohjelmaan perustuvalla interventiolla ei havaittu olevan vaikutuksia ahdistus- ja masennusoireisiin vertailuryhmään (odotuslista) verrattuna. Lapsilla, joilla oli perustasomittauksessa kohonneet masennusoireet, todettiin masennusoireiden lievenemistä. Niissä ryhmissä, joissa opettajat saivat paljon tukea ohjaamiseen, ahdistusoireet vähenivät verrattuna vertailuryhmään sekä ryhmiin, joissa opettajilla oli vähemmän ohjausta. Tutkimuksessa tuleekin viitteitä siitä, että opettajien ohjaus intervention toteuttamisessa on tärkeää lopputuloksen kannalta.
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää Friends for Life -intervention pitkäaikaisvaikutuksia ruotsalaisten 8–11-vuotiaiden lasten keskuudessa (N = 499). Tutkimus on jatkoa Ahlenin ja kollegojen (2018) tekemälle satunnaistetulle vertailukoetutkimukselle (N = 695). Interventio- ja kontrolliryhmien lapsien ahdistuneisuutta mitattiin aiemman tutkimuksen jälkeen kolmen vuoden seurannassa, itsearvioinnin lisäksi vanhemmat toimivat informantteina. Pitkän aikavalin seuranta ei osoittanut merkittävää ahdistuneisuuden tai masennuksen vähenemistä interventioon osallistuneilla lapsilla. Tutkimuksessa oli haastavaa saada osallistujat sitoutumaan pitkään seurantaan, mistä seurasi paljon puuttuvia havaintoja. Tutkimuksessa pohditaankin poisjääntien merkitystä vaikuttamistutkimusten luotettavuudelle.
Korkean tulotason maiden vaikuttavuustutkimukset
Skotlantilaisessa kvasikokeellisessa tutkimuksessa selvitettiin kohdennetun intervention vaikutusta niin lasten, opettajien kuin vanhempien raportoimiin ahdistuneisuusoireisiin, masennusoireisiin, itsetuntoon ja sosiaalisiin taitoihin. Osallistujat olivat 8–14-vuotiaita oppilaita (N = 58) neljästä skotlantilaisesta koulusta, ja Friends for Life -interventio toteutettiin eri ajankohtina kahdessa kohorttiryhmässä. Ryhmiä ei vertailtu keskenään, mutta kohorttien sisällä verrattiin perustaso- ja jälkimittauksen tuloksia neljän kuukauden seurantamittauksen tuloksiin. Positiivisia muutoksia havaittiin kaikissa vastemuuttujissa. Tutkimuksen luotettavuutta olisi lisännyt eri aikoina toteutettujen interventioiden vaikutusten keskinäinen vertailu ja niiden raportointi.
Yhdysvalloissa toteutetussa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa selvitettiin Friends for Life -intervention vaikutusta 8–12-vuotiaisiin julkisissa kouluissa opiskeleviin monikulttuurisiin lapsiin, jotka olivat altistuneet väkivallalle. Interventiota mukautettiin kohderyhmään sopivaksi. Sekä interventioryhmällä että hoitoa odottaneella vertailuryhmällä (N = 98) ahdistusoireet sekä yleinen kokemus väkivallalle altistumisesta vähenivät ja lukutaito parani. Interventioryhmässä myös matematiikan osaaminen vahvistui sekä kokemus väkivallan uhriksi joutumisesta ja stressaavista elämäntapahtumista vähenivät. Interventio- ja vertailuryhmien välillä ei havaittu merkitseviä eroja. Friends for Life -intervention aikana koulussa oli järjestetty yhteisöllistä toimintaa sekä aikuisen läsnäoloa ja keskustelutukea riippumatta siitä, osallistuivatko lapset interventioon vai olivatko he vertailuryhmässä. Kirjoittajat pohtivat, oliko tukitoimilla osuutta siihen, että vaikutuksissa ei ollut eroa ryhmien välillä. Kokonaisuudessaan tutkimus korosti intervention hyötyjä, mutta sen vaikuttavuudesta verrattuna vertailuryhmään ei saatu näyttöä.
Kanadalaisessa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tarkasteltiin kahta pitkittäisaineistoa, joista toiseen valikoitiin osallistujiksi keskimäärin 10-vuotiaita 4.–6.-luokan oppilaita (N = 191) itsearvioitujen tai vanhempien raportoimien ahdistusoireiden perusteella. Osallistujat jaettiin interventioryhmiin ja aktiivisiin kontrolliryhmiin, joissa tapaamisten sisältö koostui tarinankerronnasta. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, vaikuttaako Friends for Life -ohjelmaan perustuva interventio ahdistusoireisiin. Toisen aineiston osallistujat (N = 253, iän keskiarvo= 9,8) satunnaistettiin interventio- ja vertailuryhmiin koululuokan perusteella riippumatta ahdistusoireiden määrästä. Intervention toteuttajina toimivat opettajat työparinaan joko koulun muu työntekijä tai psykologian opiskelija. Tutkimuksessa ei havaittu intervention vaikutusta kummassakaan aineistossa, mutta seurannassa ahdistusoireet vähenivät niin ahdistusoireisilla kuin muilla ikäryhmän lapsilla. Tutkimuksessa ei siis havaittu eroa interventio- ja vertailuryhmien välillä, joten varsinaista vaikuttavuusnäyttöä ei löydetty.
Tutkimuksessa selvitettiin, vähentääkö kulttuurisesti rikastettu Friends for Life -interventio kanadalaisten, pääosin 4.–6.-luokkalaisten koululaisten (N = 533) ahdistusta, erityisesti tutkimuksessa mukana olleilla alkuperäiskansoihin kuuluvilla oppilailla (n = 192). Koulut satunnaistettiin interventioryhmään ja vertailuryhmään, joka pääsi myöhemmin osallistumaan interventioon. Mittaukset toteutettiin ennen interventiota, sen jälkeen sekä kuuden kuukauden kuluttua intervention päättymisestä. Tulosten mukaan interventio ei vähentänyt ahdistusta heti intervention päätyttyä koko interventioon kuuluvassa otoksessa eikä myöskään erikseen tarkasteltuna alkuperäiskansoihin kuuluvilla lapsilla, vaikka sisältöä oli muokattu kulttuurillisesti heille paremmin soveltuvaksi. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden ahdistuksen tunteet vähenivät johdonmukaisesti kuuden kuukauden seurantajakson aikana riippumatta interventioryhmästä, etnisestä taustasta, sukupuolesta tai kuulumisesta interventio tai vertailuryhmään.
Pohjois-Saksassa toteutetussa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa selvitettiin Friends for Life -intervention vaikutusta 9–12-vuotiaiden lasten (N = 638) ahdistuksen ja masennuksen kokemiseen kouluympäristössä. Yhteensä 302 lasta osallistui Friends for Life -ohjelmaan, ja 336 lasta osallistui vertailuryhmään. Tutkimuksessa haluttiin selvittää ensisijaisesti, vaikuttiko interventio lasten ahdistus- ja masennusoireisiin intervention jälkeen ja 12 kuukauden seurannassa verrattuna vertailuryhmään. Vertailuryhmälle tarjottiin mahdollisuutta osallistua interventioon 12 kuukauden jälkeen. Tulosten mukaan interventioon osallistuneet lapset raportoivat vähemmän ahdistusoireita 12 kuukauden seurannassa vertailuryhmään verrattuna. Interventioon osallistuneet raportoivat vertailuryhmää vähemmän masennusoireita sekä kuusi kuukautta että 12 kuukautta intervention jälkeen. Nuoremmilla osallistujilla hyöty interventiosta ilmaantui aiemmin kuin vanhemmilla. Osallistujilla, jotka käyttivät vähemmän välttelevää selviytymiskeinoa sekä raportoivat vähemmän perfektionismia, hyöty interventiosta oli muita suurempi. Tulokset tukevat intervention hyödyllisyyttä kouluympäristössä Saksassa.
Kvasikokeellisen tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Friends for Life -ohjelman portugalilaisen version tehokkuutta ahdistuksen vähentämisessä. Osallistujat valikoitiin laajempaan tutkimukseen osallistuneiden koulujen 8–12-vuotiaista oppilaista, ja tutkimukseen valikoitui ahdistusoireisia lapsia, joista 70 prosenttia kärsi ensisijaisesti ahdistuneisuushäiriöstä. Tutkimuksessa vertailtiin intervention saaneiden lasten (n = 17) sekä myöhemmin intervention saavien lasten (n = 21) ahdistuneisuutta. Tutkimuksen informantteina olivat lapset ja heidän äitinsä. Tulosten mukaan interventioon osallistujien itseraportoimat ahdistusoireet vähenivät verrattuna vertailuryhmään heti intervention päätyttyä, äitien raportoimissa oireissa ryhmien välillä ei ollut eroa. Tutkimus tukee intervention hyödyllisyyttä itseraportoitujen ahdistusoireiden vähentämisessä Portugalissa. Tutkimuksen heikkoutena voidaan pitää suhteellisen pientä osallistujamäärää sekä pitkittäisseurannan puutetta.
Englannissa 45 eri koulussa opiskelevilla 9–10-vuotiailla oppilailla (N = 1 362) toteutettu laaja satunnaistettu vertailukoetutkimus tarkasteli Friends for Life -ohjelmaan osallistuvien lasten ahdistus- ja masennusoireilua (n = 961) tavanomaiseen opetukseen osallistuvaan kontrolliryhmään (n = 401) verrattuna. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ulkopuolisen ammattilaisen ja opettajan työparina ohjaaman intervention (n = 489) hyötyjä verrattuna opettajan ohjaamaan toteutukseen (n = 472). Tutkimuksen vastemuuttujina olivat vanhempien sekä osallistujien itse raportoimat ahdistusoireet, jotka oli jaoteltu alaskaaloihin: masennusoireet, sosiaalinen ahdistus, yleistynyt ahdistus, paniikkioireet ja pakko-oireet (OCD). Mittaukset toteutettiin ennen interventiota, sen jälkeen sekä 12 kuukauden kuluttua. Tulosten mukaan 12 kuukauden jälkeen ulkopuolisten ammattilaisten antamaan interventioon osallistuneiden ahdistusoireet olivat keskimäärin vähäisempiä kuin koulun työntekijöiden antamaan intervention osallistuneiden (korjattu keskiarvoero: –3,91; 95 %:n lv –6,48–(–1,35); p = 0,0004). Ulkopuolisen ammattilaisen intervention saaneet ja normaaliin koulutyöskentelyyn osallistuneet erosivat toisistaan (korjattu keskiarvoero: –2,66; 95 %:n lv –5,22–(–0,09); p = 0,043) myös siten, että ammattilaisten intervention saaneilla ahdistusoireet olivat vähäisempiä. Vanhempien ja opettajien arvioissa ei ollut eroa ryhmien välillä. Tuloksissa tarkasteltiin vielä tarkemmin ahdistuksen liittyviä alaryhmiä jakamalla osallistujat ahdistuskyselyn korkeimman 10 prosentin pistemäärän perusteella joko korkean ahdistuksen tai matalan ahdistuksen ryhmiin. Korkean ahdistuksen ryhmässä ei tutkijoiden arvioimana nähty ryhmien välisiä eroja ahdistuksen vähenemisessä, mikä saattaa johtua pienestä otoskoosta. Kuitenkin matalan ahdistuksen ryhmässä ulkopuolisen ammattilaisen toteuttaman intervention vaikutti ahdistusoireisiin verrattuna normaaliin kouluopetukseen (d = 0,22; 95 % lv 0,38–0,07) ja koulun henkilökunnan toteuttamaan interventioon (d = 0,25; 95 %:n lv 0,40–0,11). Huolimatta efektikokojen pienuudesta tulokset tukevat intervention hyödyllisyyttä universaalina koulussa toteutettavana interventiona ahdistusoireiden vähenemiseen, kun intervention toteuttajina ovat opettajien sijaan ulkopuoliset ammattilaiset.
Tämä tutkimus on jatkoa Stallardin ja kumppaneiden (2014) tutkimukselle. Englannissa toteutetun satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako universaali kouluissa toteutettava Friends-ohjelma 9–10-vuotiaiden lasten koulusuoriutumiseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, onko merkitystä ohjelman vetäjän taustalla eli sillä, vetääkö ohjelman koulun henkilökuntaan kuuluva (esim. opettaja) vai koulun ulkopuolinen terveydenhuollon ammattilainen. Tutkimukseen osallistui 40 koulusta yhteensä 1 362 lasta, joista 478 kuului terveydenhuollon ammattilaisen vetämään Friends-ryhmään, 467 opettajan vetämään Friends-ryhmään ja 398 tavalliseen PSHE-opetukseen (vertailuryhmä). Koulusuoriutumista arvioitiin kansallisten standardoitujen SAT-tasotestien avulla 12 kuukauden seurannassa. Tilastollisissa analyyseissa käytettiin monimuuttujaisia sekamalleja, joissa kontrolloitiin sukupuoli, interventiotyyppi, kouluefekti ja lähtötason koulusuoriutuminen. Koulusuoriutumisessa interventioryhmien ja vertailuryhmän välillä ei ollut eroja, eivätkä tulokset muuttuneet, kun tarkasteltiin sukupuolen, sosioekonomisen aseman, etnisen taustan tai erityistarpeiden mukaisia alaryhmiä.
Alankomaissa tehdyn kvasikokeellisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko koulussa toteutetulla Friends for life -ohjelmaan perustuvalla interventiolla ennaltaehkäistä ahdistuneisuutta ja masennusta. Kvasikokeellisessa tutkimuksessa vertailtiin koeryhmän (n = 339) ja vertailuryhmän (n = 157) 8–13-vuotiaiden lasten itse raportoituja sekä opettajien ja vertaisten arvioimia masennus- ja ahdistusoireita. Osallistujat valikoitiin interventioon alkumittauksen ja opettajan suosituksen perusteella niin, että jokaisesta ryhmästä 11 suurimmat oirepisteet raportoinutta tai opettajan suosituksen saanutta valittiin interventioryhmään. Opettaja siis arvioi, onko oppilas ohjelmaan sopivaa kohderyhmää, ja opettajaa pyydettiin perustelemaan valinta (esim. oppilas on ujo, vetäytyvä, sosiaalinen jännittäjä, estynyt tai kiusattu). Tulosten mukaan itseraportoidut ahdistus- ja masennusoireet vähenivät interventioryhmällä sekä heti intervention jälkeen että kuuden ja 12 kuukauden seurannassa vertailuryhmään verrattuna. 12 kuukauden seurannassa interventioryhmän ahdistus- ja masennusoireet laskivat väestön keskiarvon tasolle. Tutkimuksen mukaan normaalin koulunkäynnin ohessa toteutettava ahdistusoireisille kohdennettu ulkopuolisten preventiotyöntekijöiden toteuttama interventio on tehokas vähentämään itse raportoituja ahdistus- ja masennusoireita sekä heti intervention jälkeen että seurannassa.
Irlantilaisen kvasikokeellisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Friends for Life -ohjelman vaikutusta 11–12-vuotiaiden lasten kokonaisahdistuneisuuteen sekä ahdistuksen alatyyppeihin ja kouluun sopeutumiseen. Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa vertailtiin koeryhmän (n = 32) ja vertailuryhmän (n = 30) lasten itse raportoituja sekä opettajien ja vanhempien arvioimia ahdistuneisuusoireita (ahdistuneisuusoireet kokonaisuutena arvioituna ja separaatioahdistusoireet). Mittaukset toteutettiin ennen interventiota, sen jälkeen sekä neljän kuukauden kuluttua intervention päättymisestä. Tulosten mukaan interventioon osallistujien kokonaisahdistusoireet sekä separaatioahdistusoireet vähenivät heti intervention päätyttyä ja edelleen seurannassa, ja muutos oli tilastollisesti merkittävä verrattuna vertailuryhmään. Vertailuryhmällä oli vähemmän sekä ahdistusoireita että separaatioahdistusoireita lähtötilanteessa verrattuna interventioryhmään. Vertailuryhmän kokonaisahdistusoireet vähenivät tarkastelluissa aikapisteissä vähemmän kuin interventioryhmässä. Interventiolla ei ollut vaikutusta kouluun sopeutumiseen, mutta sen sijaan ahdistuksen kokonaismäärä oli yhteydessä siihen. Tutkimuksen tulokset tukevat intervention vaikuttavuutta, mutta tutkimuksen luotettavuutta heikensi tutkimuksen kirjoittajan osallistuminen intervention toteuttamiseen. Tulosten yleistettävyyttä heikensi myös suhteellisen pieni otoskoko.
Yhdysvalloissa kouluympäristössä toteutetussa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa selvitettiin Friends for Life -ohjelman pitkäaikaisvaikutuksia ahdistuneilla 7–11-vuotialla lapsilla (N = 61). Tarkoituksena oli seurata, säilyvätkö mahdolliset intervention hyödyt vielä kolmen vuoden seurannassa. Interventio toteutettiin kahdelle ryhmälle, joista toinen koostui lapsista (n = 20) ja toiseen osallistui lasten lisäksi heidän vanhempansa (n = 17). Ryhmiä vertailtiin keskenään ja myös vertailuryhmään (n = 24), joka sai intervention myöhemmin. Tulokset osoittivat suurempaa paranemista ahdistusoireissa kolmen kuukauden seurannassa verrattuna vertailuryhmään (d = 0,69). Sen sijaan tutkimuksessa ei havaittu merkittävää eroa interventioryhmien sekä vertailuryhmän välillä, kun selvitettiin mahdollista muutosta ahdistusoireilussa kolmen kuukauden ja kolmen vuoden seurannassa intervention päättymisestä. Tulosten luotettavuuteen tulee suhtautua varauksella, sillä tutkimus jatkui pitkään, jolloin osallistujia tippui pois. Otoskoko oli myös pieni.
Kvasikokeellisessa japanilaisessa tutkimuksessa selvitettiin Friends for Life -ohjelman vaikutusta japanilaisissa peruskouluissa lapsuusiän ahdistuneisuuden ehkäisyyn. Iältään 11–12-vuotiaat osallistujat (N = 152) jaettiin interventioryhmään (n = 93) sekä vertailuryhmään (n = 59), joka sai intervention myöhemmin. Lapset arvioivat ahdistuneisuuttaan (kokonaisahdistus sekä alaskaaloina sosiaalinen pelko, pakko-oireet, yleistynyt ahdistus, eroahdistus, pelko fyysisiä vammoja kohtaan, paniikkikohtaukset ja julkisten paikkojen pelko) molemmissa ryhmissä Spence Children’s Anxiety Scale (SCAS) -mittarin avulla ennen ja jälkeen intervention. Seurantamittaus tehtiin ainoastaan interventioryhmälle kolme kuukautta intervention jälkeen. Tulokset eivät tukeneet hypoteesia intervention vaikuttavuudesta suhteessa kontrolliryhmään koko aineistossa. Intervention vaikutuksesta tyttöjen kokemiin sosiaalisiin pelkoihin oli viitteitä, mutta koska vertailuryhmä puuttuu seurantamittauksesta, ei voida päätellä, miten pysyvää sosiaalisen pelon kokemuksen väheneminen tytöillä on.
Irlannissa 27 koulua satunnaistettiin Friends for Life -intervention toteuttaviin ja sitä odottaviin kouluihin. Tutkimukseen osallistuivat 9–13-vuotiaat oppilaat (N = 709). Tutkimuksessa sekä lapset että vanhemmat arvioivat lasten ahdistusoireita ennen ja jälkeen intervention. Friends-ohjelmaan koulutetut opettajat toteuttivat intervention. Interventioryhmän (n = 333) ja vertailuryhmän (n = 376) ahdistusoireita verrattiin intervention vaikuttavuuden arvioimiseksi, mutta kolmen kuukauden seuranta toteutettiin ainoastaan interventio-ohjelmaan osallistuneilla lapsilla. Ahdistuksen kokonaispisteet vähenivät molemmilla ryhmillä intervention jälkeisessä mittauksessa ilman merkitsevää ryhmien välistä eroa, mutta yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa ahdistuksen osa-alueista sosiaalinen ahdistus lasten raportoimana ja eroahdistus vanhempien arvioimana vähenivät interventioryhmällä enemmän vertailuryhmään verrattuna. Lisäksi tutkimuksen luotettavuutta heikensi se, ettei koulujen ja ryhmien vaikutusta tilastomenetelmillä vakioitu, joten positiiviset tulokset voivat johtua myös koulusta, luokasta tai opettajasta johtuvista tekijöistä.
Slovenialaisessa tutkimuksessa selvitettiin koulussa toteutetun Friends for Life -intervention vaikutusta 9–10-vuotiaiden neljäsluokkalaisten oppilaiden (N = 85) kokemaan aggressioon ja ahdistuneisuuteen. Interventioryhmän (n = 44) ja vertailuryhmän (n = 41) seurantamittaukset toteutettiin kuusi, 12 ja 18 kuukautta intervention jälkeen. Sloveniassa toteutetun satunnaistetun vertailukoetutkimuksen vaikutukset jäivät koko otoksen osalta vähäiseksi, mutta perustasomittauksessa korkean pistemäärän saaneiden poikien ahdistuksen ja aggression vähenemisestä saatiin myönteisiä viitteitä.
Yhdysvalloissa kvasikokeelliseen tutkimukseen osallistuneet 650 oppilasta olivat iältään keskimäärin 5–12-vuotiaita esikoulun, 2., 5. tai 7. luokan oppilaita. Luokat jaettiin joko Friends-ohjelmaan (Fun Friends, Friends for Life tai My Friends Youth) osallistuviin (n=332) tai vertailuryhmään eli niihin, jotka saivat tavallista opetussuunnitelman mukaista opetusta (n=328). Vertailuryhmä osallistui myös interventioon myöhemmin. Verrattuna manualisoituun Friends-ohjelmaan koulujen tavanomainen sosioemotionaalisten taitojen opetus on vaihtelevaa eikä niin strukturoitua. Tulosten mukaan sekä opettajat että vanhemmat havainnoivat käytösoireiden vähentymistä sekä interventioryhmässä että vertailuryhmässä, ja opettajat havaitsivat parannusta sosiaalisissa taidoissa, mutta interventio- ja vertailuryhmien välillä ei ollut eroa. Riskioppilaille kohdennetussa ryhmässä opettajien havainnoimat käytösoireet vähenivät interventioryhmään osallistuneilla vertailuryhmää enemmän. Tulosten mukaan Friends-ryhmään osallistuneiden oppilaiden sosiaaliset taidot paranivat opettajien arvioimina. Oppilaan itsearvioinnin ja vanhempien arvion mukaan ongelmakäytös vähentyi seurannassa. Ryhmien välisiä eroja ei tutkittu seurannassa, minkä vuoksi intervention pidempiaikaista vaikuttavuutta ei voi tämän tutkimuksen perusteella arvioida.
Miten luotettavia vaikuttavuustutkimukset ovat?
Mittaamisen luotettavuus vaihteli tutkimuksissa tyydyttävästä hyvään. Tutkimuksissa käytetyt mittarit olivat pääasiallisesti validoituja ja kohderyhmälle suunnattuja. Osassa tutkimuksista tietoa kerättiin ainoastaan lapsilta. Koulun ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä sekä vanhempia hyödynnettiin informantteina useassa tutkimuksessa. Erityisesti tutkimuksissa, joissa tutkittiin pieniä lapsia, vanhemmat toimivat ensisijaisina tiedon lähteinä ja ohjelman vaikutusten havainnoijina. Vastemuuttujat ja käytetyt mittarit olivat keskittyneet suurilta osin Friends-ohjelmalla tavoiteltuihin vaikutuksiin. Kolmessa tutkimuksessa odotuksena oli muutokset koulusuoriutumisessa, jota todennettiin rekisteritietoa tai opettajan havaintoja hyödyntämällä. Mittauksen luotettavuuteen vaikutti myös se, miten tietoa kerättiin. Mittaustavoilla oli osaltaan yhteyttä puuttuvien havaintojen määrään. Silloin, kun kysely oli integroituna koulun toimintoihin, ja silloin, kun aikuinen oli läsnä, varmistettiin kattava vastausten saanti tutkimukseen osallistuvilta lapsilta.
Käytetyistä tilastonanalyyseista oli suurin osa raportoitu riittävästi. Tilastomenetelmien laatu vaihteli valtaosin tyydyttävästä hyvään. Voimalaskelmia oli tehty ainoastaan muutamassa tutkimuksessa. Efektikokoja oli raportoitu vain muutamassa tutkimuksessa ja efektikokojen luottamusvälit vain yhdessä tutkimuksessa. Tutkimuksissa oli tilastomenetelminä pääsääntöisesti käytetty varianssianalyysiä, myös latenttia kasvukäyrämallinnusta oli joissain tutkimuksissa hyödynnetty. Monissa kouluissa toteutetuissa tutkimuksissa luokan tai koulun vaikutus oli otettu huomioon vertailuissa.
Satunnaistettuja vertailukokeita katsaukseen sisällytetyistä tutkimuksista oli 13 ja kvasikokeellisen tutkimusasetelmalla toteutettuja tutkimuksia seitsemän (kts. taulukko 1). Tutkimuksia oli toteutettu Friends-ohjelmaan osallistuvien vertailuna tavanomaiseen opetukseen, eri menetelmiin tai psykiatrista hoitoa saaviin lapsiin, yksilö- ja ryhmämuotoisen toteutuksen sekä ilman interventiota jääneisiin. Lisäksi osassa tutkimuksista selvitettiin ohjaajan ammatillisen pätevyyden vaikutusta intervention toteutukseen, sillä terveydenhuollon ja koulun henkilökunnan toteuttamien ohjelmien vaikutuksia tarkasteltiin erillisinä aineistoina, joita verrattiin kontrolliryhmään. Tutkimuksissa mahdollinen harha oli huomioitu ja raportoitu vaihtelevasti. Etenkin pitkien seuranta-aikojen mittauksissa puuttuvien havaintojen määrä kasvoi. Osassa tutkimuksista pohdittiin syitä puuttuviin havaintoihin, ja ne raportoitiin asianmukaisesti, mutta osassa tutkimuksista kattava raportointi uupui ja myös pohdinta siitä, miten puuttuvat havainnot vaikuttivat johtopäätöksiin.
Suurimmassa osassa tutkimuksista oli raportoitu ohjelman ohjaajien menetelmäkoulutus ja oppaasta ryhmäkertojen struktuuri, jotta voitiin varmistaa sisällöllinen vastaavuus muihin tutkimuksiin verrattuna. Ohjelman ohjaajille tarjottu tuki muodostui myös mahdollisuudesta konsultoida asiantuntijoita joko ohjaajan oman harkinnan perusteella tai tutkimusryhmän ennalta määrittelemän tapaamistiheyden mukaan. Varhaiskasvatuksessa ja kouluympäristössä ohjelmaa ohjasivat koulun henkilökunnan lisäksi myös muut tahot, esimerkiksi terveydenhuollon henkilöstö, psykologit, tutkijat, jatko-opiskelijat ja muut tutkimusryhmän rekrytoimat henkilöt. Friends-ohjelman protokollan ja sisällön toteutumista seurattiin ohjaajien täyttämien tarkistuslistojen, asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen sekä videoinnin avulla. Ohjelman toteutumisen seurantaa ei raportoitu kaikissa tutkimuksissa.
Friends-ohjelma voidaan toteuttaa universaalina, lapsen kasvuympäristössä tapahtuvana, ennaltaehkäisevänä ja voimavaroja vahvistavana tai kohdennettuna ja eri toimintaympäristöissä. Ohjelman soveltuvuutta ja vaikuttavuutta tarkasteltiin muun muassa kulttuurisesti eroavien ryhmien välillä, väkivallalle altistuneilla, ahdistushäiriöstä tai muista psykiatrisista häiriöistä kärsivillä sekä osana terveydenhuollon palveluja toteutettuna. Lasten kasvuympäristössä toteutetun intervention vaikutuksia tutkittiin myös siten, että seulottiin ahdistus- ja masennusoireita muita enemmän kokevat lapset. Osallistujia suljettiin pois tutkimuksista myös esimerkiksi kehityksellisten tai neuropsykiatristen häiriöiden perusteella.
Tutkimukset
Menetelmän vaikuttavuusarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin.
Löydät alempana eriteltynä vaikuttavuusarvioon vaikuttaneet tutkimukset, tiedoksi annettavat tutkimukset ja kaikki systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa hyödynnetyt lähteet. Tiedoksi annettavat tutkimukset ovat muita tärkeitä menetelmästä tehtyjä tutkimuksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta vaikuttavuusarvioon.
Ahlen, J., Hursti, T., Tanner, L., Tokay, Z. & Ghaderi, A. (2018). Prevention of anxiety and depression in Swedish school children: a cluster-randomized effectiveness study. Prevention science, 19, 147–158. https://doi.org/10.1007/s11121-017-0821-1
Ahlen, J., Lenhard, F. & Ghaderi, A. (2019). Long-term outcome of a cluster-randomized universal prevention trial targeting anxiety and depression in school children. Behavior therapy, 50(1), 200–213. https://doi.org/10.1016/j.beth.2018.05.003
Barron-Linnankoski, S., Raaska, H., Bergman, P., Närvänen, E., Elovainio, M. & Laasonen, M. (2022). Effectiveness of Group CBT on Internalizing and Externalizing Symptoms in Children with Mixed Psychiatric Disorders. Children, 9(11), 1602. https://doi.org/10.3390/children9111602
Cooley-Strickland, M. R., Griffin, R. S., Darney, D., Otte, K. & Ko, J. (2011). Urban African American Youth Exposed to Community Violence: A School-Based Anxiety Preventive Intervention Efficacy Study. Journal of Prevention & Intervention in the Community, 39(2), 149–166. https://doi.org/10.1080/10852352.2011.556573
Essau, C. A., Conradt, J., Sasagawa, S. & Ollendick, T. H. (2012). Prevention of Anxiety Symptoms in Children: Results From a Universal School-Based Trial. Behavior Therapy, 43(2), 450–464. https://doi.org/10.1016/j.beth.2011.08.003
Kodal, A., Fjermestad, K., Bjelland, I., Gjestad, R., Öst, L.-G., Bjaastad, J. F., … & Wergeland, G. J. (2018). Long-term effectiveness of cognitive behavioral therapy for youth with anxiety disorders. Journal of Anxiety Disorders, 53, 58–67. https://doi.org/10.1016/j.janxdis.2017.11.003
Kozina, A. (2021). Can FRIENDS for Life social-emotional learning programme be used for preventing anxiety and aggression in a school environment: 6 months, 1-year and 1-and-a-half-year follow-up. European Journal of Developmental Psychology, 18(2), 214–229. https://doi.org/10.1080/17405629.2020.1776103
Kösters, M. P., Chinapaw, M. J. M., Zwaanswijk, M., van der Wal, M. F. & Koot, H. M. (2015). Indicated Prevention of Childhood Anxiety and Depression: Results From a Practice-Based Study up to 12 Months After Intervention. American Journal of Public Health, 105(10), 2005–2013. https://doi.org/10.2105/AJPH.2015.302742
Lee, S. S., Victor, A. M., James, M. G., Roach, L. E. & Bernstein, G. A. (2016). School-Based Interventions for Anxious Children: Long-Term Follow-Up. Child Psychiatry and Human Development, 47(2), 183–193. https://doi.org/10.1007/s10578-015-0555-x
Liddle, I. & Macmillan, S. (2010). Evaluating the FRIENDS programme in a Scottish setting. Educational Psychology in Practice, 26(1), 53–67. https://doi.org/10.1080/02667360903522785
Matsumoto, Y. & Shimizu, E. (2016). The FRIENDS Cognitive Behavioral Program in Japanese schools: An examination of the treatment effects. School Psychology International, 37(4), 397–409. https://doi.org/10.1177/0143034316649639
Miller, L. D., Laye-Gindhu, A., Liu, Y., March, J. S., Thordarson, D. S. & Garland, E. J. (2011a). Evaluation of a preventive intervention for child anxiety in two randomized attention-control school trials. Behaviour Research and Therapy, 49(5), 315–323. https://doi.org/10.1016/j.brat.2011.02.006
Miller, L. D., Laye-Gindhu, A., Bennett, J. L., Liu, Y., Gold, S., March, J. S., Olson, B. F. & Waechtler, V. E. (2011b). An Effectiveness Study of a Culturally Enriched School-Based CBT Anxiety Prevention Program. Journal of Clinical Child and Adolescent Psychology, 40(4), 618–629. https://doi.org/10.1080/15374416.2011.581619
Pereira, A. I., Marques, T., Russo, V., Barros, L. & Barrett, P. (2014). Effectiveness of the friends for life program in portuguese schools: Study with a sample of highly anxious children. Psychology in the Schools, 51(6), 647–657. https://doi.org/10.1002/pits.21767
Rodgers, A. & Dunsmuir, S. (2015). A controlled evaluation of the ‘FRIENDS for Life’ emotional resiliency programme on overall anxiety levels, anxiety subtype levels and school adjustment. Child and Adolescent Mental Health, 20(1), 13–19. https://doi.org/10.1111/camh.12030
Ruttledge, R., Devitt, E., Greene, G., Mullany, M., Charles, E., Frehill, J. & Moriarty, M. (2016). A randomised controlled trial of the FRIENDS for Life emotional resilience programme delivered by teachers in Irish primary schools. Educational and Child Psychology, 33(2), 69–89. https://doi.org/10.53841/bpsecp.2016.33.2.69
Schwartz-Mette, R. A., Lawrence, H. R., Fearey, E., Shankman, J., Nichols, J., Walters, J., Perello, E. & Smith, S. (2024). A School-Based Evaluation of the FRIENDS Resilience Programs: Implications for Mental Health Concerns in Rural Students. School Mental Health, 16(4), 1156–1170. https://doi.org/10.1007/s12310-024-09682-6
Skryabina, E., Taylor, G. & Stallard, P. (2016). Effect of a universal anxiety prevention programme (FRIENDS) on children’s academic performance: results from a randomised controlled trial. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 57(11), 1297–1307. https://doi.org/10.1111/jcpp.12593
Stallard, P., Skryabina, E., Taylor, G., Phillips, R., Daniels, H., Anderson, R. & Simpson, N. (2014). Classroom-based cognitive behaviour therapy (FRIENDS): A cluster randomised controlled trial to Prevent Anxiety in Children through Education in Schools (PACES). The Lancet Psychiatry, 1(3), 185–192.
https://doi.org/10.1186/1745-6215-15-77
Wergeland, G. J. H., Fjermestad, K. W., Marin, C. E., Haugland, B. S.-M., Bjaastad, J. F., Oeding, K., … & Heiervang, E. R. (2014). An effectiveness study of individual vs. group cognitive behavioral therapy for anxiety disorders in youth. BEHAVIOUR RESEARCH AND THERAPY, 57(1), 1–12. https://doi.org/10.1016/j.brat.2014.03.007
Barron-Linnankoski, S. T. A., Raaska, H. K., Reiterä, P., Laasonen, M. R. & Elovainio, M. J. (n.d.). Quality of life in children with psychiatric disorders and parental well-being: Effects of group CBT. Julkaisematon käsikirjoitus.
Barron-Linnankoski, S. T., Raaska, H. K., Reiterä, P. H., Laasonen, M. R. & Elovainio, M. J. (2024). Hair cortisol and psychiatric symptomatology in children; outcomes of group CBT. Comprehensive psychoneuroendocrinology, 20, 100263. https://doi.org/10.1016/j.cpnec.2024.100263
Filges, T., Smedslund, G., Eriksen, T., Birkefoss, K. & Kildemoes, M. W. (2024). The FRIENDS preventive programme for reducing anxiety symptoms in children and adolescents: A systematic review and meta‐analysis. Campbell Systematic Review, 20(4), e1443. https://doi.org/10.1002/cl2.1443
Fisak, B. J., Jr., Richard, D. & Mann, A. (2011). The prevention of child and adolescent anxiety: a meta-analytic review. Prevention science: the official journal of the Society for Prevention Research, 12(3), 255–268. https://doi.org/10.1007/s11121-011-0210-0
Fisak, B., Griffin, K., Nelson, C., Gallegos-Guajardo, J. & Davila, S. (2023). The effectiveness of the FRIENDS programs for children and adolescents: A meta-analytic review. Mental Health & Prevention, 30, 200271. https://doi.org/10.1016/j.mhp.2023.200271
Fjermestad, K. W., Wergeland, G. J., Rogde, A., Bjaastad, J. F., Heiervang, E. & Haugland, B. S. M. (2020). School-based targeted prevention compared to specialist mental health treatment for youth anxiety. Child and adolescent mental health, 25(2), 102–109. https://doi.org/10.1111/camh.12366
Higgins, E. & O’Sullivan, S. (2015). “What Works”: systematic review of the “FRIENDS for Life” programme as a universal school-based intervention programme for the prevention of child and youth anxiety. Educational Psychology in Practice, 31(4), 424–438. https://doi.org/10.1080/02667363.2015.1086977
Johnstone, K. M., Kemps, E. & Chen, J. (2018). A Meta-Analysis of Universal School-Based Prevention Programs for Anxiety and Depression in Children. Clinical child and family psychology review, 21(4), 466–481. https://doi.org/10.1007/s10567-018-0266-5
Maggin, D. M. & Johnson, A. H. (2014). A Meta-Analytic Evaluation of the FRIENDS Program for Preventing Anxiety in Student Populations. Education and Treatment of Children 37(2), 277–306. https://dx.doi.org/10.1353/etc.2014.0018.
Maggin, D. M. & Johnson, A. H. (2019). Meta-Analytic Evaluation of FRIENDS: A Rejoinder of. Education and Treatment of Children, 42(1), 129–146. https://dx.doi.org/10.1353/etc.2019.0006.
Martinsen, K., Aalberg, M., Gere, M. & Neumer, S-P. (2009). Using a structured treatment, Friends for Life, in Norwegian outpatient clinics: results from a pilot study. The Cognitive Behaviour Therapist, 2(1), 10–19. https://doi.org/10.1017/S1754470X08000160
Waldron, S. M., Stallard, P., Grist, R. & Hamilton-Giachritsis, C. (2018). The ‘long-term’ effects of universal school-based anxiety prevention trials: A systematic review. Mental Health & Prevention, 11, 8–15. https://doi.org/10.1016/j.mhp.2018.04.003
Aalto-Setälä, T., Huikko, E., Appelqvist-Schmidlechner, K., Haravuori, H. & Marttunen, M. (2023). Kouluikäisten mielenterveysongelmien tuki ja hoito perustason palveluissa: Opas tutkimiseen, hoitoon ja vaikuttavien menetelmien käyttöön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-131-3
Abou Jaoude, G. J., Leiva-Granados, R., McGranahan, R., Callaghan, P., Haghparast-Bidgoli, H., Basson, L., … & Skordis, J. (2024). Universal Primary School Interventions to Improve Child Social–Emotional and Mental Health Outcomes: A Systematic Review of Economic Evaluations. School Mental Health, 16(2), 291–313. https://doi.org/10.1007/s12310-024-09642-0
Achenbach, T. M. & Edelbrock, C. (1983). Manual for the Child Behavior Checklist and Revised Child Behavior Profile. University of Vermont, Department of Psychiatry.
Achenbach, T. M. & Edelbrock, C. (1991). Manual for the Child Behavior Checklist and 1991 Profile. University of Vermont, Department of Psychiatry.
Achenbach, T. M. & Rescorla, L. A. (2001). Manual for the ASEBA School-Age Forms & Profiles. University of Vermont, Research Center for Children, Youth, & Families.
Angold, A., Costello, E. J., Messer, S. C. & Pickles, A. (1995). Development of a short questionnaire for use in epidemiological studies of depression in children and adolescents. International Journal of Methods in Psychiatric Research, 5, 237e249.
Anticich, S. A., Barrett, P. M., Silverman, W., Lacherez, P. & Gillies, R. (2013). The prevention of childhood anxiety and promotion of resilience among preschool-aged children: A universal school based trial. Advances in school mental health promotion, 6(2), 93–121. https://doi.org/10.1080/1754730X.2013.784616
Arango, C., Díaz-Caneja, C. M., McGorry, P. D., Rapoport, J., Sommer, I. E., Vorstman, J. A., … & Carpenter, W. (2018). Preventive strategies for mental health. The Lancet Psychiatry, 5(7), 591–604. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(18)30057-9
Barrett, P. M. (2004). Friends for Life Program – Group Leader’s Workbook for Children (4th ed.). Australian Academy Press.
Barrett, P. M. (2005). Friends for Life Program – Group Leader’s Workbook for Youth (4th ed.). Australian Academy Press.
Barrett, P. M. (2007). Fun Friends: The Teaching and Training Manual for Group Leaders. Fun Friends Publishing.
Barrett, P. M. (2020a). Friends: Ryhmänohjaajan opas lasten kanssa työskentelyyn (7. painos). Eräsalon kirjapaino.
Barrett, P. M. (2020b). Fun Friends: Ryhmänohjaajan opas lasten kanssa työskentelyyn (5. painos). Eräsalon kirjapaino.
Barrett, P. M., Farrell, L. J., Ollendick, T. H., & Dadds, M. (2006). Long-term outcomes of an Australian universal prevention trial of anxiety and depression symptoms in children and youth: An evaluation of the FRIENDS program. Journal of Clinical Child and Adolescent Psychology, 35, 403–411.
Barrett, P. M. & May, S. (2007). Introduction to FRIENDS: Anxiety prevention and treatment for children aged 7-11 and youth aged 12-16. Australian Academic Pres, 1, 26–35.
Barrett, P. M., & Turner, C. (2001). Prevention of anxiety symptoms in primary school children: Preliminary results from a universal school-based trial. British Journal of Clinical Psychology, 40, 399–410.
Beck, A. T. (1976). Cognitive therapy and the emotional disorders. International Universities Press.
Beesdo, K., Knappe, S. & Pine, D. S. (2009). Anxiety and anxiety disorders in children and adolescents: developmental issues and implications for DSM-V. Psychiatr Clin North Am, 32(3), 483–524. https://doi.org/10.1016/j.psc.2009.06.002
Bittner, A., Egger, H. L., Erkanli, A., Jane Costello, E., Foley, D. L. & Angold, A. (2007). What do childhood anxiety disorders predict? J Child Psychol Psychiatry, 48(12), 1174–1183. https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.2007.01812.x
Chorpita, B. F., Yim, L., Moffitt, C., Umemoto, L. A. & Francis, S. E. (2000). Assessment of symptoms of DSM-IV anxiety and depression in children: A revised child anxiety and depression scale. Behaviour Research and Therapy, 38, 835–855. https://doi.org/10.1016/s0005-7967(99)00130-8
Cuijpers, P. (2016). Meta-analyses in mental health research. A practical guide. Vrije Universiteit Amsterdam.
Davies, K. S. (2011). Formulating the evidence based practice question: A review of the frameworks. Evidence based library and information practice, 6(2), 75–80. https://doi.org/10.18438/B8WS5N
Durlak, J. A., Weissberg, R. P., Dymnicki, A. B., Taylor, R. D. & Schellinger, K. B. (2011). The Impact of Enhancing Students’ Social and Emotional Learning: A Meta-Analysis of School-Based Universal Interventions. Child development, 82(1), 405–432. https://doi.org/https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.2010.01564.x
Essau, C. A., Conradt, J., & Petermann, F. (2000). Frequency, comorbidity, and psychosocial impairment of depressive disorders in adolescents. Journal of Adolescent Research, 15(4), 470–481.
Fazel, M. D., Hoagwood, K. P., Stephan, S. P. & Ford, T. P. (2014). Mental health interventions in schools in high-income countries. The Lancet. Psychiatry, 1(5), 377–387. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(14)70312-8
Flett, G. L., Hewitt, P. L., Besser, A., Su, C., Vaillancourt, T., Boucher, D., … & Gale, O. (2016). The Child–Adolescent Perfectionism Scale: Development, psychometric properties, and associations with stress, distress, and psychiatric symptoms. Journal of Psychoeducational Assessment, 34(7), 634–652. https://psycnet.apa.org/doi/10.1177/0734282916651381
Goodman, R. (1997). The strengths and difficulties questionnaire: A research note. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 38, 581–586. https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.1997.tb01545.x
Gallegos, J., Linan-Thompson, S., Stark, K., & Ruvalcaba, N. (2013). Preventing childhood anxiety and depression: Testing the effectiveness of a school-based program in Mexico. Psicologia Educativa, 19, 37–44. https://doi.org/10.5093/ed2013a6.
Gresham, F. M. & Elliott, S. N. (2008). Social skills improvement system rating scales. Pearson.
Hosokawa, R., Matsumoto, Y., Nishida, C., Funato, K. & Mitani, A. (2024). Enhancing social-emotional skills in early childhood: intervention study on the effectiveness of social and emotional learning. BMC Psychology, 12(1), 761. https://doi.org/10.1186/s40359-024-02280-w
Kovacs, M. (2003). Children’s depression inventory (CDI). Technical manual update. Multi-Health Systems.
Kozina, A. (2020). School‐based prevention of anxiety using the “My FRIENDS” emotional resilience program: Six‐month follow‐up. International Journal of Psychology, 55(S1), 70–77. https://doi.org/10.1002/ijop.12553
Kraemer, H. C. & Kupfer, D. J. (2006). Size of treatment effects and their importance to clinical research and practice. Biological Psychiatry, 59, 990–996. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2005.09.014
Laupacis, A., Sackett, D. L. & Roberts, R. S. (1988). An assessment of clinically useful measures of the consequences of treatment. The New England Journal of Medicine, 318, 1728–1733. https://doi.org/10.1056/nejm198806303182605
Lock, S., & Barrett, P. M. (2003). A longitudinal study of developmental differences in universal preventive intervention for child anxiety. Behaviour Change, 20, 183–199.
Lowry-Webster, H. M., Barrett, P. M., & Dadds, M. R. (2001). A universal prevention trial of anxiety and depressive symptomatology in childhood: Preliminary data from an Australian study. Behaviour Change, 18, 36–50.
Lowry-Webster, H. M., Barrett, P. M., & Lock, S. (2003). A universal prevention trial of anxiety symptomatology during childhood: Results at a 1-year follow up. Behaviour Change, 20, 25–43.
March, J. S. (1997). The multidimensional anxiety scale for children. Multi-Health Systems.
Martinsen, K. D., Aalberg, M., Gere, M. & Neumer, S. P. (2009). Using a structured treatment, Friends for Life, in Norwegian outpatient clinics: results from a pilot study. The Cognitive Behaviour Therapist, 2(1), 10–19. https://doi.org/10.1017/S1754470X08000160
Masten, A. S. & Cicchetti, D. (2016). Resilience in development: Progress and transformation. Developmental psychopathology: Risk, resilience, and intervention, 4, 271–333. https://doi.org/10.1002/9781119125556.devpsy406
Merenda, P. F. (1996). BASC: Behavior Assessment System for Children. Measurement and Evaluation in Counseling and Development, 28(4), 229–232.
Merikukka, M., Backman, H., Heikkilä, L. & Kurki, M. (2025). Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävien psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuus – Opas näytön systemaattiseen arviointiin. Itlan oppaat ja käsikirjat 2025:1.
Muris, P., Merckelbach, H., Schmidt, H. & Mayer, B. (1999). The revised version of the Screen for Child Anxiety Related Emotional Disorders (SCARED-R): Factor structure in normal children. Personality and Individual Differences, 26, 99–112. https://doi.org/10.1016/S0191-8869(98)00130-5
Neil, A. L. & Christensen, H. (2009). Efficacy and effectiveness of school-based prevention and early intervention programs for anxiety. Clinical Psychology Review, 29(3), 208–215. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.cpr.2009.01.002
OECD. (2015). Skills for Social Progress: The Power of Social and Emotional Skills. OECD Skills Studies, OECD Publishing. https://doi.org/10.1787/9789264226159-en
Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki 1287/2013. Haettu 29.5.2025 osoitteesta https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2013/1287
Pahl, K. M. & Barrett, P. M. (2010). Preventing anxiety and promoting social and emotional strength in preschool children: A universal evaluation of the Fun FRIENDS program. Advances in School Mental Health Promotion, 3(3), 14–25. https://doi.org/10.1080/1754730X.2010.9715683
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. (2014). Määräykset ja ohjeet 96. Opetushallitus.
Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer’s manual, JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12.
Radez, J., Reardon, T., Creswell, C., Lawrence, P. J., Evdoka-Burton, G. & Waite, P. (2021). Why do children and adolescents (not) seek and access professional help for their mental health problems? A systematic review of quantitative and qualitative studies. European Child & Adolescent Psychiatry, 30(2), 183–211. https://doi.org/10.1007/s00787-019-01469-4
Resnick, M. D., Bearman, P. S., Blum, R. W., Bauman, K. E., Harris, K. M., Jones, J., … & Udry, J. R. (1997). Protecting adolescents from harm: Findings from the national longitudinal study on adolescent health. Journal of the American Medical Association, 278(10), 823–832. https://doi.org/10.1001/jama.278.10.823
Sandler, I. N., Tein, J. Y., Mehta, P., Wolchik, S. A. & Ayers, T. (2000). Coping efficacy and psychological problems of children of divorce. Child Development, 71(4), 1097–1118. https://doi.org/10.1111/1467-8624.00212
Solmi, M., Radua, J., Olivola, M., Croce, E., Soardo, L., Salazar de Pablo, G., … & Fusar-Poli, P. (2022). Age at onset of mental disorders worldwide: large-scale meta-analysis of 192 epidemiological studies. Molecular psychiatry, 27(1), 281–295. https://doi.org/10.1038/s41380-021-01161-7
Spence, S. H. (1995). Social Skills Questionnaire. Research and technical supplement. NFER-Nelson.
Spence, S. H. (1998). A measure of anxiety symptoms among children. Behaviour Research and Therapy, 36, 545–566. https://doi.org/10.1016/s0005-7967(98)00034-5
Spence, S. H. (1999). Spence Children’s Anxiety Scale-Parent Version. University of Queensland.
Spence, S. H., Price, C., Sheffield, J. & Donovan, C. (2000). The child and adolescent social and adaptive functioning scale (CASAFS). University of Queensland.
Stallard, P., Skryabina, E., Taylor, G., Anderson, R., Ukoumunne, O. C., Daniels, H., Phillips, R., & Simpson, N. (2015). A cluster randomised controlled trial comparing the effectiveness and cost-effectiveness of a school-based cognitive–behavioural therapy programme (FRIENDS) in the reduction of anxiety and improvement in mood in children aged 9/10 years. Public Health Research, 3(14), 1–115.
https://doi.org/10.3310/phr03140
THL. (2023). Kouluterveyskyselyn tulokset 2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Wilson, D. B. (2023). Practical meta-analysis effect size calculator (Version 2023.11.27). Haettu osoitteesta https://www.campbellcollaboration.org/calculator/.