ABC-vanhemmuusryhmä
Yhteenveto
Mistä menetelmässä on kyse?
Lapsen ja vanhemman välinen myönteinen vuorovaikutus on lapsen kehityksen kannalta tärkeä tekijä, joka vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. ABC-vanhemmuusryhmä on 3–12-vuotiaiden lasten vanhemmille tarkoitettu ryhmämenetelmä. Menetelmällä pyritään vaikuttamaan vanhempien vanhemmuustaitoihin ja lasten hyvinvointiin.
Menetelmä on vaikuttava tutkimusten perusteella
Vaikuttavuusnäyttöä on saatu siitä, että ABC-vanhemmuusryhmä lisää 3–12-vuotiaiden lasten vanhempien minäpystyvyyttä sekä tunnesäätelytaitoja ja kehittää heidän kasvatuskäytäntöjään verrattuna jonotuslistalla oleviin vanhempiin. ABC-vanhemmuusryhmästä on todennettua vaikuttavuusnäyttöä pohjoismaisessa kontekstissa. Suomen osalta vaikuttavuusnäyttöä ei ole.
Mitä osa-alueita arvioinnissa huomioidaan?
Menetelmän vaikuttavuusarvio koostuu sekä menetelmäkuvauksen että menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa. Arvion voi lukea kokonaisuudessaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena (pdf).
Tutustu myös arviointiprosessiin ja vaikuttavuusarvion tasoihin.
Menetelmäkuvaus
Yhteenveto ABC-vanhemmuusryhmä -menetelmän kuvauksen arvioinnista
Miten menetelmää on kuvattu?
ABC-vanhemmuusryhmä on kehitetty tukemaan lapsen suotuisaa kehitystä sekä vahvistamaan lapsen ja vanhemman myönteistä vuorovaikutusta. Menetelmä on universaalia tukea tarjoava ehkäisevä ohjelma, jonka kohderyhmänä ovat kaikki perheet. Se erottuu universaalina ohjelmista, jotka on kohdennettu kohonneen riskin tilanteisiin tai varhaisiin käytösongelmiin. Menetelmästä on kehitetty kolme eri versiota: 0–2-vuotiaiden, 3–12-vuotiaiden sekä teini-ikäisten lähiaikuisille. Suomessa tarjotaan menetelmää 3–12-vuotiaiden vanhemmille.
Kodin merkitys lapsen kasvuympäristönä on tunnistettu tärkeäksi lapsen terveyden ja hyvinvoinnin rakentumiselle. Sen vaikutuksen on tunnistettu jatkuvan vielä aikuisuudessakin (Daines ym., 2021). On tärkeää tukea vanhemmuustaitoja siten, että vanhemmat pystyvät paremmin rakentamaan turvallisen ja vakaan yhteyden lapsiinsa. Tämä edistää lasten suotuisaa kasvua ja kehitystä. Vanhempien käyttäytyminen ja tunnesäätely ovatkin tärkeitä lapsen mielenterveyden edistäjiä (Bellis ym., 2023; Morris ym., 2017). Keskustelussa lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä on aikaisemman haittojen ehkäisyyn liittyvän keskustelun rinnalla alettu kiinnittää huomiota varhaisempaan ennaltaehkäisyyn ja positiivisten kokemusten vahvistamiseen (Stewart-Brown, 2008; Stewart-Brown ym., 2011; Williams, 2023). Kiintymyssuhteelle keskeistä on lapsen ja vanhemman välinen tunnesäätely, joka luo pohjan lapsen omalle tunnesäätelyn ja vuorovaikutuksen tavalle. Tämä kotoa opittu malli vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen lapsen elämässä (Ainsworth ym., 2015; Bowlby, 1969; Main ym., 1985).
Universaalit palvelut ovat keskeisessä roolissa kansanterveyden edistämisessä. Myös heikommassa asemassa olevien perheiden hyvinvoinnin kohentaminen edellyttää universaalin ennaltaehkäisevän palvelupohjan kehittämistä. Universaali tuki varmistaa, että jokaisella perheellä on pääsy tarvitsemaansa tukeen. (Daro & Carter, 2019)
ABC-vanhemmuusryhmän tavoitteena on lasten positiivisen kokonaisvaltaisen kasvun ja kehityksen tukeminen erityisesti vanhempien käyttäytymisen muutoksen kautta (Eisner ym., 2012; Eyberg ym., 2008). ABC-vanhemmuusryhmää käsittelevissä tutkimuksissa (Ciná ym., 2024; Enebrink ym., 2015; van Leuven ym., 2023; Ulfsdotter ym., 2014) on pyritty kuvaamaan menetelmän vaikutuksia yksilötasolla. Tutkimuksissa kuvataan, missä määrin menetelmä tavoitti kohderyhmää valtakunnallisesti sekä missä määrin vanhemmat olivat tyytyväisiä menetelmään. Tutkimuksissa arvioitiin, millaisia vaikutuksia menetelmällä on ollut lasten terveyteen ja kehitykseen (Child Health and Development CHD, Ravens-Sieberer ym., 2005, 2014), hyvinvointiin (Child Wellbeing CW, Lindberg ym., 2013; Ravens-Sieberer ym., 2014) tai häiriökäyttäytymisen aiheuttamaan haittaan (Scale for Impairment of Disruptive Behavior SIDB, van Leuven ym., 2023). Vanhempiin liittyvistä muutoksista kuvattiin muutoksia vanhemmuuden minäpystyvyyden kokemussa (Parental Self-Efficacy PSE, Bloomfield & Kendall, 2012; Kendall & Bloomfield, 2005), vanhemman psyykkisessä kuormittuneisuudessa (General Health Questionnaire GHQ, Goldberg & Williams, 1988), vanhemmuuskäytännöissä (Parenting Practices PP, van Leuven ym., 2023), kasvatuskäytännöissä (parenting practices interview PPI, Enebrink ym., 2013; Webster-Stratton ym., 2001) sekä vanhemman tunnesäätelyssä (Emotion Regulation Questionnaire ERQ, Enebrink ym., 2013; Gross & John, 2003). Menetelmän tausta-ajatuksena on se, että tukemalla vanhemmuutta voidaan edistää lapsen hyvinvointia.
Menetelmän taustalla on sosiaalisen oppimisen teoria (social learning theory, Bandura, 1977), jonka mukaan vanhemman myönteinen käytös toimii mallina ja vahvistaa lapsen ja vanhemman positiivista vuorovaikutusta. Lapsi puolestaan oppii käyttäytymismalleja vanhemmaltaan (Bandura, 1977).
Minäpystyvyydellä (Bandura, 1997) tarkoitetaan yksilön itselleen asettamaa odotusta onnistumisestaan. Minäpystyvyyden kokemus ohjaa yksilön toimintaa ja hän saattaa passivoitua kokiessaan, ettei kykene vaadittuun asiaan. Näin pystyvyys on suorassa yhteydessä motivaatioon. Minäpystyvyyttä voidaan vahvistaa mahdollistamalla onnistumisen kokemuksia, havaitsemalla toisten onnistumisia sekä vakuuttamispyrkimyksillä, kuten kannustuksella ja rohkaisulla. Myös erilaiset asenteet ja tunteet vaikuttavat minäpystyvyyden kokemukseen (Bandura, 1997). Menetelmän tavoitteena on, että vanhemman kokemus omista vanhemmuustaidoistaan vahvistuu (Lindberg, 2013).
Bowlby (1969), Ainsworth kumppaneineen (2015) ja Main kumppaneineen (1985) kuvaavat kiintymyssuhteen motivaatiojärjestelmänä, jonka tarkoitus on palauttaa turvallisuuden tunne sen ollessa uhattuna. Teoria selittää, miten ihmisten varhaiset suhteet vanhempiin tai muihin hoitajiin vaikuttavat myöhempiin ihmissuhteisiin, tunne-elämään ja käyttäytymiseen. Kiintymyssuhde muodostuu lapsuudessa ja vaikuttaa siihen, miten lapsi oppii säätelemään tunteitaan ja luottamaan toisiin ihmisiin. Kiintymyssuhdekäyttäytymiseen liittyy mielensisäisiä malleja, jotka luovat kuvaa siitä, millaisia hoitajat ovat ja millainen lapsi on suhteessa heihin. Kiintymyssuhdemallit voivat siirtyä aikuisuuteen ja vaikuttaa siihen, miten ihminen muodostaa läheisiä suhteita, käsittelee konflikteja ja kokee läheisyyttä. Mallit voivat kuitenkin muuttua elämänkokemuksen, terapian ja uusien ihmissuhteiden myötä (Ainsworth ym., 2015; Bowlby, 1969; Main ym., 1985). ABC-vanhemmuusryhmässä tavoitellaan vanhemman virittäytymistä lapsen kokemusmaailmaan ja turvallisen kiintymyssuhteen vahvistumista (Cinà ym., 2024).
Menetelmän keskiössä on lasta suojaavan lapsi–vanhempi-vuorovaikutuksen tukeminen, jonka myötä kiintymyssuhde vahvistuu (Lalouni & Lönn Rhodin, 2021). Teemoiltaan strukturoitu menetelmä järjestetään neljänä ryhmätapaamisena, joita seuraa jälleennäkemiskerta. Menetelmä on strukturoitu ja sitä toteutetaan alkuperäisen mallin mukaisesti. Viidennelle tapaamiskerralle, joka on jälleennäkeminen varsinaisen ryhmän jälkeen, valitaan osallistujien kanssa teemaksi murrosikä, tytöt ja pojat tai sisaruussuhteet.
Menetelmä on luotu Ruotsissa Karoliinisen instituutin tutkimusryhmän ja Tukholman kaupungin psykologien yhteistyönä. Sitä ei ole muokattu toisesta menetelmästä. Vanhempien materiaalit on käännetty suomen kielelle, eikä niitä ole muokattu. Menetelmän sisältö ei ole ristiriidassa suomalaisen kasvatuskulttuurin kanssa.
Menetelmää saavat toteuttaa vain ABC-vanhemmuusryhmämenetelmään koulutetut ohjaajat. Ohjaajakoulutusta puolestaan saavat antaa Karoliinisen instituutin kouluttamat henkilöt. Ohjaajilta vaaditaan sosiaali-, kasvatus- tai terveysalan pohjakoulutus sekä kokemusta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Menetelmää käyttämään tarvitaan kaksi koulutettua ohjaajaa kerrallaan, mutta heidän ohjausrooleistaan ja tehtävistään menetelmää toteutettaessa ei ole yksityiskohtaista tietoa saatavilla.
Varsinaisia ryhmätapaamisia on neljä ja ne toteutetaan kahden viikon välein. Tämän jälkeen ryhmä tapaa viidennen kerran kahden–kolmen kuukauden kuluttua ryhmän päättymisestä. Yksi ryhmäkerta kestää kaksi ja puoli tuntia. Osallistujien toivotaan sitoutuvan osallistumaan kaikille ryhmäkerroille, koska tämä vahvistaa vertaisuuden kokemusta sekä ryhmäytymistä ja tuottaa vanhemmille parhaan hyödyn. Ryhmä voidaan järjestää eri palveluiden puitteissa, esimerkiksi osana järjestöjen, kuntien tai hyvinvointialueen palveluita. Ryhmää ohjaa aina kaksi koulutettua ohjaajaa. Molempien vanhempien toivotaan osallistuvan ryhmään. Jos toinen vanhemmista ei osallistu ryhmään, toivotaan hänen käyvän materiaalit ja kotitehtävät läpi. Ryhmiä voidaan järjestää sekä lähi- että etätoteutuksina. Perheen lapset eivät osallistu ryhmään, mutta lähitapaamisina toteutetuissa ryhmissä on mahdollista tarjota lastenhoitoa. Ihanteellinen ryhmäkoko on 10–12 vanhempaa; osallistujien vähimmäismäärä on kuusi.
ABC-vanhemmuusryhmissä vanhemmat käyvät vertaistuellisia keskusteluja, harjoittelevat tilanteita muun muassa rooliharjoitusten kautta sekä katsovat videotallenteita, joissa mallinnetaan erilaisia perhearkeen liittyviä tilanteita. Videot ovat ruotsinkielisiä ja niissä on suomenkielinen tekstitys. Myös psykoedukaatio ja kotitehtävät ovat tärkeä osa menetelmän toteuttamista. (Enebrink ym., 2015)
Menetelmän toteuttajille ei ole suomenkielistä opasta. Ryhmänohjaajat saavat kirjallisen materiaalin jokaiselle ryhmäkerralle.
Vanhemmille on tarjolla suomenkielinen materiaali jokaiselle tapaamiskerralle. Materiaalia ei ole muokattu Suomen oloihin, vaan vanhempien opas on käännetty sellaisenaan suomen kielelle ruotsinkielisestä versiosta.
ABC-vanhemmuusryhmien kustannuksiin kuuluu ryhmää ohjaavien työparien koulutus sekä heidän osallistumiskulunsa vuosittaisiin vertaistapaamisiin. ABC-vanhemmuusryhmätapaamisiin mahdollisesti liittyviä kuluja ovat ohjaajien työaika, vanhempien materiaalien postikulut, lähitapaamisten tilat ja tarjoilut, etäyhteyden kustannukset, lastenhoitokustannukset, tulkkipalvelut, materiaalien painokustannukset sekä käännöskulut.
Käyttöönoton tuki
Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu. Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmän vaikuttavuusarviota.
Yhteenveto ABC-vanhemmuusryhmä -menetelmän käyttöönoton tuen arvioinnista
Millaista tukea menetelmän käyttöönottoon tarjotaan?
Osallistujaksi ryhmään päädytään tavallisimmin pääasiassa MLL:n piirien nettisivujen tiedotuksen perusteella, lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten ohjaamana sekä Wilman ja muiden perheiden käytössä olevien viestintäkanavien kautta saadun tiedon, perheisiin kohdistuvan suoran tiedotuksen sekä MLL:n ja kumppaneiden sosiaalisen median kautta. Tietoa rekrytoinnin tuesta muille organisaatiolle ei ole saatavilla.
Ohjaajilla tulee olla sosiaali-, kasvatus- tai terveysalan koulutus sekä kokemusta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä.
Suomessa menetelmään kouluttavat ovat käyneet Karoliinisen instituutin ja Tukholman kaupungin järjestämän virallisen kouluttajakoulutuksen. Menetelmäohjaajia koulutetaan suomen kielellä tällä hetkellä MLL:n Uudenmaan piirissä. Ruotsinkielisiä Mieli ry:n koulutuksia on järjestetty hanketyönä vuosina 2021–2025.
Ryhmänohjaajien koulutus kestää kokonaisuudessaan 90 tuntia. Koulutukseen sisältyy 4–4,5 päivän koulutus, kirjallisia tehtäviä sekä harjoitusryhmän ohjaaminen.
MLL:n Uudenmaan piiri voi järjestää ohjaajakoulutuksen ja ohjaajatapaamiset myös MLL:n ulkopuolisille toimijoille. Varsinainen käyttöönoton tuki on tätä arviota kirjoitettaessa Uudenmaan piirillä vielä suunnitteilla.
MLL:n Uudenmaan piiri järjestää vertaistapaamisia ABC-vanhemmuusryhmään koulutetuille ohjaajille vuosittain. Mieli ry:n käyttöönoton tuki on sisältänyt ruotsinkielisen ohjaajakoulutuksen käyneille kertaus- eli boosteritapaamisia ja verkostotapaamisia kahdesti vuodessa.
Tietoa ei ole saatavilla.
Tietoa ei ole saatavilla.
Vaikuttavuusnäyttö
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden luotettavuuden arviointi on vaikuttavuusarvion kulmakivi.
Millaista näyttöä menetelmän vaikuttavuudesta on?
Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset
Satunnaistetun vertailukoetutkimuksen tarkoituksena oli arvioida ABC-vanhemmuusryhmämenetelmän vaikuttavuutta vanhempien tunnesäätelyyn (ERQ) ja kasvatuskäytäntöihin (PPI) sekä näiden vaikutusta lapsen hyvinvoinnin (CW) muutokseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mikä rooli vanhemmuuden minäpystyvyydellä (PSE) on näissä. Tutkimus tehtiin Ulfsdotterin ja kumppaneiden (2014) satunnaistetun vertailukokeen aineistosta. Aineisto on kerätty Tukholman läänin yhdentoista kunnan alueen julkisista palveluista helmi–maaliskuussa ja syys–lokakuussa 2012. Tutkimukseen osallistui 621 vanhempaa, joista 323 sijoittui koeryhmään ja 298 jonotuslistaan perustuvaan kontrolliryhmään. Ryhmille tehtiin alkumittaus, uusintamittaus kahden viikon kuluttua intervention päättymisestä sekä seurantamittaus kuusi kuukautta alkumittauksen jälkeen. Kaikki ABC-vanhemmuusryhmiin osallistuneet vanhemmat otettiin mukaan tutkimukseen, joten erillisiä mukaanotto- ja poissulkukriteereitä ei käytetty. Tutkimuksessa seurattiin vanhemman tunnesäätelyn (ERQ) ja kasvatuskäytäntöjen (PPI) vaikutusta lapsen hyvinvointiin (CW). Vanhemman tunnesäätelyllä (ERQ) tarkoitettiin oman toiminnan uudelleenarviointia ja tunneilmaisun hillitsemistä. Kasvatuskäytännöillä (PPI) puolestaan tarkoitettiin ankaraa tai epäjohdonmukaista kuria sekä kehumista ja myönteistä kannustamista. Vanhemman tunnesäätelyn mittarina käytettiin ERQ-kyselyä (Emotion Regulation Questionnaire, Enebrink ym., 2013; Gross & John, 2003), kasvatuskäytäntöjen mittarina PPI-haastattelua (Parenting Practices Interview, Enebrink ym., 2013; Webster-Stratton ym., 2001) ja lapsen hyvinvoinnin mittarina (CW; child wellbeing) muokattua versiota Kidscreen-kyselystä (Lindberg ym., 2013; Ravens-Sieberer ym., 2014). Vanhemmuuden minäpystyvyyttä mitattiin PSE-mittarilla (Parental Self-Efficacy, Bloomfield & Kendall, 2012), joka kuvaa vanhemmuuteen liittyviä positiivia tunteita, lapsen kanssa olemista ja lapsen ohjaamista, empatiaa, sääntöjä, ulkopuolista painetta sekä riittävän vanhemmuuden kokemusta. Aineisto analysoitiin yleistetyllä lineaarisella sekamallilla, jossa vertailtiin ryhmien muutoksia ajassa. Regressioanalyysilla tutkittiin, ennustavatko vanhemmissa havaitut muutokset lapsen hyvinvoinnin (CW) muutosta. Interventioryhmän vanhemmat raportoivat korkeampia oman toiminnan uudelleen arvioinnin tasoja kontrolliryhmään verrattuna (d = 0,25 intervention jälkeen, d = 0,17 6 kk:n seurannassa). Ankara ja epäjohdonmukainen kuri väheni molemmissa ryhmissä, mutta enemmän interventioryhmässä (d = 0,23 intervention jälkeen, d = 0,14 kuuden kuukauden seurannassa). Seuranta-aikana myönteiset kasvatuskäytännöt, kuten kehuminen ja myönteinen kannustus, lisääntyivät myös interventioryhmässä. Koe- ja kontrolliryhmien välille ei kuitenkaan muodostunut merkittävää eroa (d < 0,10). Vanhemmuuden minäpystyvyys (PSE) ennusti vahvimmin lapsen hyvinvointia (CW). Cinàn ja kumppaneiden (2024) tutkimuksen vahvuus on RCT-asetelma. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että ABC-vanhemmuusryhmämenetelmä voi vahvistaa vanhemmuutta ja edistää lapsen hyvinvointia yleisväestössä. Tutkimuksessa tunnistettiin, että vanhemmuuden minäpystyvyys (PSE) on keskeinen tekijä lapsen hyvinvoinnin (CW) tukemisessa sekä mahdollinen keino edistää perheiden hyvinvointia.
Tutkimus oli kontrolliryhmätön kvasikokeellinen vaikuttavuustutkimus, jonka tavoitteena oli luoda alustava arvio ABC-vanhemmuusryhmämenetelmän vaikutuksista. Tutkimuksen hypoteesi oli, että universaalisti käytettynä ABC-vanhemmuusryhmään osallistuminen kehittää vanhemmuusstrategioita ja vanhemmuuden minäpystyvyyttä (PSE), jolloin lasten hyvinvointi (CW) olisi parantunut neljän kuukauden kuluttua intervention päättymisestä. Tutkimus tehtiin Ruotsissa, missä paikalliset toimijat järjestivät ABC-vanhemmuusryhmiä osana tavanomaisia julkisia palveluitaan yhdentoista kunnan alueella. Tutkimus tehtiin kevään 2011 ja kevään 2012 välillä. Tutkimukseen osallistui 104 vanhempaa. Tutkimukseen osallistui myös kaksivuotiaiden lasten vanhempia. Osallistujissa painottuivat kaksi–kuusivuotiaiden vanhemmat (2–6-vuotiaat 63,5 %, 7–12-vuotiaat 36,5 %). Aineisto koostui koeryhmästä, jolle tehtiin alkumittaus, uusintamittaus heti intervention päätyttyä sekä kuuden kuukauden seurantamittaus. Varsinaisia mukaanotto- ja poissulkukriteerejä ei käytetty, vaan tutkimukseen otettiin mukaan kaikki ABC-vanhemmuusryhmiin osallistuneet vanhemmat. Tutkimuksen toisena vastemuuttujana oli lapsen terveys ja kehitys (CHD), jonka mittarin tutkijat olivat luoneet muokkaamalla Kidsscreen-mittaria (Ravens-Sieberer ym., 2014). Toisena vastemuuttujana oli vanhemmuuden minäpystyvyys (PSE), jossa mittarina oli adaptoitu versio TOPSE-mittarista (Kendall & Bloomfield, 2005). Lineaarisella regressioanalyysilla selvitettiin, mitkä taustamuuttujat ennustivat lapsen hyvinvointia ja ennustivatko vanhemmuudessa syntyneet muutokset lapsen hyvinvointia kuusi kuukautta intervention aloituksesta. Varianssianalyysin avulla arvioitiin, säilyivätkö muutokset ajassa. Lasten emotionaalinen hyvinvointi ja itsenäisyys paranivat tilastollisesti merkitsevästi ohjelman jälkeen ja muutokset pysyivät kuusi kuukautta intervention aloituksesta. Lapsen fyysinen hyvinvointi parani ohjelman jälkeen, vaikka muutoksen kehitys pysähtyi kuuden kuukauden kuluttua intervention aloituksesta. Lapsen kanssa vietettyä aikaa lukuun ottamatta kaikki vanhemmuustaitoihin liittyvät muuttujat kohenivat intervention aikana. Muutos oli havaittavissa vielä seurantamittauksessa kuusi kuukautta intervention aloituksesta. Tutkimuksessa vanhemmuuden minäpystyvyys (PSE) rakentui lapsen kanssa olemisesta, empatiasta ja ymmärryksestä, ohjauksesta, säännöistä ja kurista, vanhemmuustaidoista sekä vanhemmuuteen liittyvistä tiedoista ja kokemuksista. Vanhemmuuden minäpystyvyyttä (PSE) mitattiin heti intervention päätyttyä sekä seurantamittauksessa kuusi kuukautta intervention aloituksesta. Molemmissa mittauksissa minäpystyvyyden todettiin parantuneen. Tutkimuksen merkitystä arvioitaessa on hyvä huomioida, ettei kontrolliryhmää ollut. Aineisto kerättiin kuitenkin ryhmistä, jotka järjestettiin luonnollisessa ympäristössä osana todellisia palveluita. Tutkimus tuotti merkityksellistä tietoa lasten hyvinvoinnin pitkäaikaismuutoksesta. Tutkimusryhmällä ei ollut sidoksia menetelmää kouluttavaan tahoon.
Tutkimus oli kontrolliryhmätön kvasikokeellinen tutkimus, jonka tarkoituksena oli arvioida, kenet menetelmä tavoittaa. Tutkimuksessa selvitettiin myös, selittävätkö osallistujien perhetaustat, ryhmänohjaajan kokemus ja ryhmän kotitehtävien suorittaminen tuloksia. Tutkimus toteutettiin valtakunnallisesti Ruotsissa, missä noin 40 prosenttia kunnista järjesti ABC-vanhemmuusryhmiä osana julkisia palveluitaan. Aineisto kerättiin näistä kunnista syksyn 2018 ja kevään 2021 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui 3 446 menetelmään osallistunutta vanhempaa. Vanhemmille tehtiin alkumittaus ja loppumittaus intervention päätyttyä (n = 1 420). Varsinaisia poissulku- ja sisäänottokriteereitä ei käytetty, vaan tutkimukseen otettiin mukaan kaikki ABC-vanhemmuusryhmiin osallistuneet vanhemmat. Tutkimuksessa käytettiin mittareina häiriökäyttäytymisen aiheuttamaa haittaa (SIDB), vanhemmuuskäytäntöjä (PP) sekä vanhempien tyytyväisyyttä menetelmään. Itse luodun SIDB:n psykometriset ominaisuudet oli testattu. PP oli rakennettu Parenting Young Children -mittaria (McEachern ym., 2012) mukaillen. Uusintamittauksessa käytetty tyytyväisyys menetelmään -mittari perustui osittain Therapy Attitude Inventory -mittariin (Brestan ym., 1999). Sitä oli muokattu lisäämällä mittariin tutkimuksen kannalta oleellisia kysymyksiä. Tutkimus sisälsi taustatekijöiden ja tulosten varianssianalyysin sekä hierarkkisen regressioanalyysin perhetekijöiden, ryhmänohjaajan kokemuksen ja kotitehtävien vaikutuksista tuloksiin. Van Leuvenin ja kumppanien (2023) mukaan menetelmä johti myönteisiin muutoksiin vanhemmuuskäytännöissä (PP) ja vähensi lapsen häiritsevää käyttäytymistä (SIDB). Perheiden taustamuuttujat selittivät vain pienen osan vaihtelusta. Suurin muutos lapsen häiritsevässä käyttäytymisessä oli perheissä, joissa vanhemmat olivat syntyneet Ruotsissa, joilla oli korkeakoulututkinto ja joilla oli vanhempia lapsia. Eniten myönteistä muutosta kasvatuskäytäntöihinsä kokivat saaneensa äidit, Ruotsissa syntyneet henkilöt sekä ne, jotka tekivät muita useammin kotitehtäviä. Tyytyväisimpiä menetelmään olivat äidit ja ne, jotka tekivät tunnollisesti kotitehtävät. Ryhmänohjaajan kokemus ei vaikuttanut tuloksiin. Kotitehtävien tekemisellä ja vanhemmuuskäytäntöjen paranemisella (PP) oli suora yhteys. Tutkimuksen vahvuus on suuri, luonnollisesta toimintaympäristöstä poimittu otos. Tutkimus tuo tärkeää tietoa siitä, millaiset muuttujat vaikuttavat menetelmän tuloksiin perheissä. Myös ohjaajan taustan (koulutus, työkokemus sekä kunta, jossa ohjaaja koulutettiin) merkitys tutkittiin, eikä sillä nähty vaikutusta tuloksiin. Suurin osa ryhmänohjaajista työskenteli esikouluopettajina, sosiaalityöntekijöinä ja erityisopettajina. Riippumattomuus ohjaajan taustasta tukee menetelmän toistotarkkuutta.
Tutkimus oli satunnaistettu vertailukoe (RCT), jossa jatkettiin Enebrinkin ja kumppanien (2015) pilottiryhmän tutkimusta tutkimusprotokollan mukaisesti. Tutkimuksessa verrattiin koe- ja kontrolliryhmien muutosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida menetelmän vaikuttavuutta vanhemmuuden minäpystyvyyteen (PSE) sekä lapsen terveyteen ja kehitykseen (CHD) vanhemman arvioimana. Tutkimus myös pyrki selvittämään, mitkä muuttujat vaikuttivat tuloksiin. Tutkimus tehtiin Ruotsissa, missä paikalliset toimijat järjestivät ABC-vanhemmuusryhmiä yhdentoista kunnan alueella osana tavanomaisia julkisia palveluitaan. Aineisto kerättiin kahdessa aallossa helmi–maaliskuussa ja syys–lokakuussa 2012. Tutkimukseen osallistui 621 vanhempaa, joista 323 sijoittui koeryhmään ja 298 jonotuslistaan perustuvaan kontrolliryhmään. Osallistujille tehtiin alkumittaus, uusintamittaus kahden viikon kuluttua intervention päättymisestä sekä kuuden kuukauden seurantamittaus alkumittauksen jälkeen. Varsinaisia mukaanotto- ja poissulkukriteereitä ei ollut, vaan tutkimukseen otettiin mukaan kaikki ABC-vanhemmuusryhmiin osallistuneet vanhemmat. Tutkimuksessa käytettiin Enebrinkin ja kumppanien, (2015) luomaa lapsen terveys ja kehitys -muuttujaa (CHD), joka on muokattu Kidsscreen-mittarista (Ravens-Sieberer ym., 2005). Toisena vastemuuttujana käytettiin vanhemmuuden minäpystyvyyttä (PSE), joka oli adaptoitu versio TOPSE-mittarista (Tool to Measure Parenting Self-Efficacy, Kendall & Bloomfield, 2005). Lisäksi tutkimuksessa käytettiin moderoivana eli välittävänä muuttujana vanhemman psyykkistä kuormittuneisuutta (GHQ, Goldberg & Williams, 1988). Vaikuttavuutta arvioitiin monitasoisella lineaarisella mallilla (multilevel linear modelling) toistomittausasetelmassa. Vanhemmat raportoivat minäpystyvyytensä (PSE) (p < 0,001, η²p = 0,18) ja näkemyksensä lasten terveydestä ja kehityksestä (CHD) (p < 0,05, η²p = 0,15) parantuneen kuuden kuukauden seurantamittauksen kohdalla kontrolliryhmään verrattuna. Vaikutuksia moderoivia muuttujia löytyi useita. Vanhempien positiivinen mielenterveys vaikutti molempiin edellä mainittuihin tuloksiin. Vanhemman koulutustaso ja lasten lukumäärä vaikuttivat vanhemmuuden minäpystyvyyteen (PSE). Lapsen ikä puolestaan vaikutti kokemukseen lapsen hyvinvoinnista ja kehityksestä (CHD). Eniten interventiosta hyötyivät ne, joilla oli huonoin kokemus omasta mielenterveydestään, korkea koulutustaso sekä useampia ja vanhempia lapsia. Kyseessä on menetelmän ensimmäinen kontrolloitu vertailututkimus. Tutkimuksen vahvuutena oli se, että se kerättiin moniammatillisesti toteutetuista ABC-vanhemmuusryhmistä. Ryhmät toteutettiin kunnissa tavanomaiseen tapaan ryhmänohjaajaoppaan mukaisesti. Vaikutukset arvioitiin aidossa toimintaympäristössä, mikä parantaa tulosten yleistettävyyttä.
Miten luotettavia vaikuttavuustutkimukset ovat?
Kaikissa tutkimuksissa käytettiin sekä aikaisemmin validoituja mittareita että kyseisiä tutkimuksia varten luotuja mittareita. Itse luotujen mittareiden taustalla oli vahvasti validoituja mittareita, joita muokattiin tutkimusten käyttötarkoitukseen tutkimuskysymyksen perusteella. Mittareiden validiteetti oli laskettu luotettavalla tavalla. Enebrinkin ja kumppanien vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa oli käytetty kahta aiemmin luotettavuustestattua mittaria sekä kahta validoiduista mittareista adaptoitua mittaria. Muokattujen mittareiden sisäistä konsistenssia on suojattu jättämällä pois kysymykset, joiden alfa-arvot jäivät raja-arvoon tai sen alle. Cinàn ja kumppaneiden (2024) tutkimuksessa ryhmienvälisten efektikokojen luottamusväliä ja tilastollista merkitsevyyttä ei ole raportoitu, mikä heikentää tutkimuksen luotettavuutta. ABC-vanhemmuusryhmämenetelmän on tarkoitus tukea osallistujien vanhemmuutta ja siitä näkökulmasta on ymmärrettävää, että kaikissa tutkimuksissa informantit olivat vanhempia. Tutkimusten luotettavuus olisi kuitenkin ollut vahvempaa, jos niissä olisi käytetty vanhempien lisäksi muita informantteja.
Cinàn ja kumppaneiden vuonna 2024 julkaistussa tutkimuksessa valittu analyysimenetelmä (yleistetty lineaarinen sekamalli) ottaa huomioon ryhmien välisen varianssin ja sisällyttää kaikki osallistujat mukaan tutkimukseen puuttuvista arvioista huolimatta. Tutkimuksen erityiseksi ansioksi voidaan tunnistaa myös analyysipolun ja analyysimenetelmän tarkka kuvailu. Van Leuvenin ja kumppaneiden (2023) tutkimuksessa käytetty hierarkkinen regressioanalyysi pohjaa vahvasti aikaisempaan tutkimukseen. Kyseisen menetelmän käyttö on perusteltua ja metodisesti sopiva aineiston analyysiin. Tutkimuksissa oli puutteita muun muassa voimalaskelmien kuvauksissa sekä monivertailuongelman huomioimisessa. Tilastoanalyysit oli valittu ja kuvattu tutkimuskysymykseen ja aineistoon sopivalla tavalla.
Koska tutkimusasetelmat asettuivat luonnolliseen ympäristöön, suurimmassa osassa tutkimuksia oli melko paljon keskeyttäneitä. Cinàn ja kumppaneiden (2024) tutkimuksessa keskeyttäneitä oli vähiten (loppumittaus = 8,2 % ja seurantamittaus = 18,9 %). Kontrolliryhmättömät tutkimukset (Enebrink ym., 2015; van Leuven ym., 2023) tuottavat tietoa muutoksesta yhden ryhmän osalta, siksi kontrolliryhmän puuttuminen johti näiden tutkimusten osalta heikkoon harhattomuuden arvioon. Harhattomuuden osalta voidaan käytännössä arvioida vain varsinaisia satunnaistettuja vertailukokeita (Cinà ym., 2024; Ulfsdotter ym., 2013). Molemmissa tutkimuksissa oli huomioitu tutkimukseen osallistuneet vanhemmat perheyksikkönä.
Kaikkien tutkimusten toistotarkkuus arvioitiin hyväksi tai erittäin hyväksi. Tutkimukset kohdistuivat samaan interventioon ja ne oli toteutettu Ruotsissa. Kaikissa tutkimuksen kohteena olleissa ryhmissä toimi koulutettuja ryhmänohjaajia, joilla oli käytössään käsikirja ja kotipesän tuki. Enebrink kumppaneineen (2015) ja Cinà kumppaneineen (2024) käyttivät osia samasta aineistosta. Molemmissa tutkimuksissa käytettiin videointia varmistamaan, että ryhmät toteutettiin ohjelman mukaisesti.
Tutkimuksen osallistujat oli koottu julkisissa palveluissa toteutetuista menetelmäryhmistä, joihin kaikki kiinnostuneet olivat tervetulleita. Tulokset ovat siksi erittäin hyvin yleistettävissä universaalisti toteutettavaan menetelmään. Van Leuvenin ja kumppaneiden (2023) tukimusta lukuun ottamatta vaikutuksia oli tarkasteltu puolen vuoden seurantapisteeseen saakka. Van Leuven ja kumppanit (2023) tutkivat, kenet menetelmä tavoittaa ja havaitsivat menetelmän vaikutusten jäävän hieman muita heikommiksi esikouluikäisten lasten vanhemmilla sekä ulkomailla syntyneillä vanhemmilla.
Miten näyttö vaikuttavuudesta on arvioitu muualla?
ABC-vanhemmuusryhmää ei ollut arvioitu missään muussa keskeisessä kansainvälisessä menetelmätietokannassa.
Haku tehtiin keskeisiin psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuutta arvioiviin kansainvälisiin menetelmätietokantoihin. Haetut tietokannat olivat ruotsalainen Statens beredning för medicinsk och social utvärdering (SBU), norjalainen Ungsinn ja isobritannialainen Foundations Guidebook sekä yhdysvaltalaiset Blueprints for Healthy Youth Development ja California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare (CEBC).
Tutkimukset
Menetelmän vaikuttavuusarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin.
Löydät alempana eriteltynä vaikuttavuusarvioon vaikuttaneet tutkimukset, tiedoksi annettavat tutkimukset ja kaikki systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (pdf) hyödynnetyt lähteet. Tiedoksi annettavat tutkimukset ovat muita tärkeitä menetelmästä tehtyjä tutkimuksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta vaikuttavuusarvioon.
Cinà, I. V., Lindberg, L. & Enebrink, P. (2024). “All Children in Focus”: Effects of a Universal Parenting Program at a 6-Month Follow-Up in a Randomized Controlled Trial in Sweden. Prevention Science, 25(4), 673–684. https://doi.org/10.1007/s11121-024-01681-y
Enebrink, P., Danneman, M., Benvestito Mattsson, V., Ulfsdotter, M., Jalling, C. & Lindberg, L. (2015). ABC for Parents: Pilot Study of a Universal 4-Session Program Shows Increased Parenting Skills, Self-efficacy and Child Well-Being. Journal of Child and Family Studies, 24(7), 1917–1931. https://doi.org/10.1007/s10826-014-9992-6
van Leuven, L., Engelbrektsson, J. & Forster, M. (2023). Reach and predictors of effects during nation-wide dissemination of the universal parenting program All Children in Focus. BMC PUBLIC HEALTH, 23(1), Article 2027. https://doi.org/10.1186/s12889-023-16823-0
Ulfsdotter, M., Enebrink, P. & Lindberg, L. (2014). Effectiveness of a universal health-promoting parenting program: a randomized waitlist-controlled trial of All Children in Focus. BMC PUBLIC HEALTH, 14(1), Article 1083. https://doi.org/10.1186/1471-2458-14-1083.
Blom, L., Edenius, A., Enebrink, P., Hjern, A., Silfverdal, S. A., Åhlén, J., Bergström, M. & Lindberg, L. (2023). Little All Children in Focus (Little ACF), evaluation of a parental support program for parents of children aged 1–2 years: study protocol for a randomized controlled trial. Current Controlled Trials in Cardiovascular Medicine, 24(1), 184. https://doi.org/10.1186/s13063-023-07212-4
Ulfsdotter, M., Lindberg, L. & Månsdotter, A. (2015). A Cost-Effectiveness Analysis of the Swedish Universal Parenting Program All Children in Focus. PloS One, 10(12), e0145201. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0145201
Pettersson, K., Liedgren, P., Lyon, A. R., Hasson, H. & von Thiele Schwarz, U. (2024). Fidelity-consistency and deliberateness of modifications in parenting programs. Implementation Science Communications, 5(1), 13. https://doi.org/10.1186/s43058-024-00545-4
Pettersson, K., Millroth, P., Giannotta, F., Liedgren, P., Lyon, A. R., Hasson, H. & von Thiele Schwarz, U. (2025). Outcome preferences in fidelity-adaptation scenarios across evidence-based parenting programs: A discrete choice experiment. Implementation Science, 20(1), 10. https://doi.org/10.1186/s13012-025-01421-y
Ainsworth, M. D. S., Blehar, M. C., Waters, E. & Wall, S. N. (2015). Patterns of attachment: A psychological study of the strange situation. Psychology press.
Bandura, A. (1977). Social learning theory. Englewood Cliffs, Prentice Hall.
Bandura, A. (1997). Self-efficacy: the exercise of control. W. H. Freeman and Company.
Bellis, M. A., Wood, S., Hughes, K., Quigg, Z. & Butler, N. (2023). Tackling adverse childhood experiences (ACEs): State of the art and options for action. Public Health Wales NHS Trust. https://www.nationalarchives.gov.uk/doc/open-government-licence/version/3/
Bloomfield, L. & Kendall, S. (2012). Parenting self-efficacy, parenting stress and child behaviour before and after a parenting programme. Primary Health Care Research & Development, 13(4), 364–372. https://doi.org/10.1017/S1463423612000060
Bowlby, J. (1969). Attacment and Loss, Vol 1: Attachment. Penguin Books.
Brestan, E. V., Jacobs, J. R., Rayfield, A. D. & Eyberg, S. M. (1999). A consumer satisfaction measure for parent-child treatments and its relation to measures of child behavior change. Behavior Therapy, 30(1), 17–30. https://doi.org/10.1016/S0005-7894(99)80043-4
Blueprints for Healthy Youth Development. (2025). Program Search. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.blueprintsprograms.org/program-search/
California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare. (2025). Alphabetical List of Programs. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.cebc4cw.org/search/by-program-name/
Cohen, J. (1988). Statistical Power Analysis for the Behavioral Sciences (2nd ed.). Lawrence Erlbaum Associates.
Cuijpers, P. (2016). Meta-analyses in mental health research. A practical guide. Vrije Universiteit Amsterdam.
Daines, C. L., Hansen, D., Novilla, M. L. B. & Crandall, A. (2021). Effects of positive and negative childhood experiences on adult family health. BMC public health, 21(1), 651. https://doi.org/10.1186/s12889-021-10732-w
Daro, D. & Karter, C. (2019). Universal Services: The Foundation for Effective Prevention. Teoksessa B. Lonne, D. Scott, D. Higgins & T. I. Herrenkohl (toim.), Re-Visioning Public Health Approaches for Protecting Children. Child Maltreatment, vol 9. Springer, Cham. https://doi.org/10.1007/978-3-030-05858-6_8
Davies, K. S. (2011). Formulating the evidence based practice question: A review of the frameworks. Evidence based library and information practice, 6(2), 75–80. https://doi.org/10.18438/B8WS5N
Eisner, M., Nagin, D., Ribeaud, D. & Malti, T. (2012). Effects of a universal parenting program for highly adherent parents: A propensity score matching approach. Prevention Science, 13(3), 252–266. https://doi.org/10.1007/s11121-011-0266-x
Enebrink, P., Björnsdotter, A. & Ghaderi, A. (2013). The Emotion Regulation Questionnaire: Psychometric Properties and Norms for Swedish Parents of Children Aged 10-13 Years. Europe’s Journal of Psychology, 9(2), 289–303. https://doi.org/10.5964/ejop.v9i2.535
Eyberg, S. M., Nelson, M. M. & Boggs, S. R. (2008). Evidence-Based Psychosocial Treatment for Children and Adolescents with Disruptive Behavior. Journal of Clinical Child and Adolescent Psychology, 37, 215–237. https://doi.org/10.1080/15374410701820117
Foundations Guidebook. (2025). Guidebook. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://foundations.org.uk/toolkit/guidebook/
Goldberg, D. P. & Williams, P. (1988). A Users Guide to the General Health Questionnaire. NFER-Nelson.
Greenberg, M. T., Domitrovich, C. & Bumbarger, B. (2001). The Prevention of Mental Disorders in School-Aged Children: Current State of the Field. Prevention & Treatment, 4(1). https://doi.org/10.1037/1522-3736.4.1.41a
Gross, J. J. & John, O. P. (2003). Individual Differences in Two Emotion Regulation Processes: Implications for Affect, Relationships, and Well-Being. Journal of Personality and Social Psychology, 85(2), 348–362. https://doi.org/10.1037/0022-3514.85.2.348
Kendall, S. & Bloomfield, L. (2005). Developing and validating a tool to measure parenting self-efficacy. Journal of Advanced Nursing, 51(2), 174–181. https://doi.org/10.1111/j.1365-2648.2005.03479.x
Kraemer, H. C. & Kupfer, D. J. (2006). Size of treatment effects and their importance to clinical research and practice. Biological Psychiatry, 59, 990–996. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2005.09.014
Lalouni, M. & Lönn Rhodin, K. (2021). ABC-materiaalit vanhemmille. Stockholms stad & Staten folkhälsoinstitut.
Laupacis, A., Sackett, D. L. & Roberts, R. S. (1988). An assessment of clinically useful measures of the consequences of treatment. The New England Journal of Medicine, 318, 1728–1733. https://doi.org/10.1056/nejm198806303182605
Lindberg, L., Ulfsdotter, M., Jalling, C., Skärstrand, E., Lalouni, M., Lönn Rhodin, K., Månsdotter, A. & Enebrink, P. (2013). The effects and costs of the universal parent group program – all children in focus: a study protocol for a randomized wait-list controlled trial. BMC Public Health, 13(1), 688. https://doi.org/10.1186/1471-2458-13-688
Main, M., Kaplan, N. & Cassidy, J. (1985). Security in Infancy, Childhood, and Adulthood: A Move to the Level of Representation. Monographs of the Society for Research in Child Development, 50(1/2), 66–104. https://doi.org/10.2307/3333827
McEachern, A. D., Dishion, T. J., Weaver, C. M., Shaw, D. S., Wilson, M. N. & Gardner, F. (2012). Parenting Young Children (PARYC): Validation of a Self-Report Parenting Measure. Journal of Child and Family Studies, 21(3), 498–511. https://doi.org/10.1007/s10826-011-9503-y
Merikukka, M., Backman, H., Heikkilä, L. & Kurki, M. (2025). Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävien psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuus – Opas näytön systemaattiseen arviointiin. Itlan oppaat ja käsikirjat 2025:1.
Morris, A. S., Criss, M. M., Silk, J. S. & Houltberg, B. J. (2017). The impact of parenting on emotion regulation during childhood and adolescence. Child Development Perspectives, 11(4), 233–238. https://doi.org/10.1111/cdep.12238
Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer’s manual, JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12
Pettersson, K., Liedgren, P., Giannotta, F. & von Thiele Schwarz, U. (2022). Eleven Reasons for Adaptation of Swedish Parenting Programs. Frontiers in Health Services, 2, 923504. https://doi.org/10.3389/frhs.2022.923504
Ravens-Sieberer, U., Gosch, A., Rajmil, L., Erhart, M., Bruil, J., Duer, W., … & KIDSCREEN Group, E. (2005). KIDSCREEN-52 quality-of-life measure for children and adolescents. Expert Review of Pharmacoeconomics & Outcomes Research, 5(3), 353–364. https://doi.org/10.1586/14737167.5.3.353
Ravens-Sieberer, U., Herdman, M., Devine, J., Otto, C., Bullinger, M., Rose, M. & Klasen, F. (2014). The European KIDSCREEN approach to measure quality of life and well-being in children: development, current application, and future advances. Quality of Life Research: an international journal of quality of life aspects of treatment, care and rehabilitation, 23(3), 791–803. https://doi.org/10.1007/s11136-013-0428-3
Rishel, C. W. (2007). Evidence-Based Prevention Practice in Mental Health: What Is It and How Do We Get There? American Journal of Orthopsychiatry, 77(1), 153–164. https://doi.org/10.1037/0002-9432.77.1.153
Statens beredning för medicinsk och social utvärdering. (2025). Publications. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.sbu.se/en/publications2/
Stewart-Brown, S. (2008). Improving parenting: the why and the how. Archives of Disease in Childhood, 93(2), 102–104. https://doi.org/10.1136/adc.2006.113522
Stewart-Brown, S. L. & Schrader-Mcmillan, A. (2011). Parenting for mental health: what does the evidence say we need to do? Report of Workpackage 2 of the DataPrev project. Health Promotion International, 26(suppl_1), i10–i28. https://doi.org/10.1093/heapro/dar056
Stockholm Stad. (2023). ABC – Alla barn i centrum. https://socialtstod.stockholm/familj-och-barn/foraldraskapsstod/abc/
Ungsinn. (2025). Tiltak. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://uit.no/ungsinn/tiltak
Webster-Stratton, C., Reid, J. & Hammond, M. (2001). Social Skills and Problem-solving Training for Children with Early-onset Conduct Problems: Who Benefits? Journal of Child Psychology and Psychiatry, 42(7), 943–952. https://doi.org/10.1017/S0021963001007776
Williams, R. C. (2023). From ACEs to Early Relational Health: Implications for Clinical Practice. Paediatrics & Child Health, 28(6), 377–84. https://doi.org/10.1093/pch/pxad025