ART – Aggression replacement training
Yhteenveto
Mistä menetelmässä on kyse?
ART (aggression replacement training) on strukturoitu ryhmämuotoinen menetelmä, joka on suunnattu aggression hallinnan ja tunteiden säätelyn vaikeuksista kärsiville nuorille ja nuorille aikuisille. AART (adapted aggression replacement training) on menetelmän pohjoismainen malli, joka on kehitetty alkuperäisen ART-menetelmän pohjalta. ART- ja AART-menetelmien tavoitteena on vähentää aggressiivista ja väkivaltaista käyttäytymistä varsinkin 12–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Menetelmä kohdentuu erityisesti nuoren itsetuntemuksen, vuorovaikutustaitojen ja sosiaaliskognitiivisten valmiuksien vahvistamiseen.
Menetelmän vaikuttavuus on lupaavaa tutkimusten perusteella
ART:n vaikuttavuusnäyttö 15–20-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten aggressiivisesta käyttäytymisestä on todettu tutkimuksissa, joissa ei ole käytetty vertailuryhmää. Sen sijaan 5–20-vuotiaiden lasten ja nuorten käytösongelmiin ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen liittyvää vaikuttavuutta on tarkasteltu tutkimuksissa, joissa ART:tä on verrattu tavanomaiseen toimintaan tai vaikutuksia on arvioitu ilman vertailuryhmää. Tuloksellisuus- ja vaikuttavuustutkimusta on toteutettu erityisesti pohjoismaisessa kontekstissa, mutta suomalaisesta kontekstista ei ole tiettävästi tutkimusnäyttöä saatavilla. AART-versiosta ei ole erikseen tehty vaikuttavuustutkimusta, eli sen vaikuttavuusnäyttö jää tämän katsauksen perusteella epäselväksi.
Mitä osa-alueita arvioinnissa huomioidaan?
Menetelmän vaikuttavuusarvio koostuu sekä menetelmäkuvauksen että menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa. Arvion voi lukea kokonaisuudessaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena (pdf).
Tutustu myös arviointiprosessiin ja vaikuttavuusarvion tasoihin.
Menetelmäkuvaus
Yhteenveto ART-menetelmän kuvauksen arvioinnista
Miten menetelmää on kuvattu?
ART- ja AART-menetelmät on tarkoitettu 12–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, joilla on käyttäytymisessä aggressiivisuutta, väkivaltaisuutta ja epäsosiaalisuutta. Heillä saattaa olla puutteelliset itsetuntemus-, vuorovaikutus- ja sosiokognitiiviset taidot.
Aggressiivista käyttäytymistä ja siihen liittyviä psyykkisiä häiriöitä voi esiintyä läpi ihmisen elämän, lapsuudesta murrosikään, aikuisuuteen ja vanhuuteen (Liu ym., 2013). Aggressio on yleistä varsinkin nuorilla, mutta tavallisesti aggressiivinen käytös vähenee kohti aikuisuutta (Salo ym., 2022). Aggressiolla on monenlaisia määritelmiä. Se on fyysistä tai verbaalista, suoraa tai epäsuoraa. Suora ja epäsuora aggressio voivat olla hyökkäävää tai uhkailevaa. ART- ja AART-menetelmien ajatuksena on, että aggressiivisuus nähdään niin behavioraalisena, kognitiivisena kuin emotionaalisena ilmiönä. Aggressiivisesti käyttäytyvää nuorta voi luonnehtia verbaalisen ja fyysisen aggressiivisuuden, puutteellisten sosiaalisten taitojen, kypsymättömyyden ja vetäytymisen kautta. Aggressiivisten lasten luokittelun mukaan aggressiivisten lasten käyttäytymisessä esiintyi tappelemista, häiriökäyttäytymistä, karkeaa kielenkäyttöä, äkkipikaisuutta, riidanhaluisuutta, uhmaa auktoriteetteja kohtaan, vastuuttomuutta, huomiohakuisuutta ja heikkoa syyllisyydentuntoa (Quay, 1965, viitattu teoksessa Glick & Gibbs, 2016). Aggressiivisimmilla nuorilla ilmenee sosiaalisten taitojen puutteita, jolloin epäsosiaalisen käyttäytymisen ilmeneminen johtaa helposti konfliktitilanteisiin (Quay & Hogan, 1999, viitattu teoksessa Glick & Gibbs, 2016). Nuoren kypsymätön käytös, kuten keskittymiskyvyn puute, passiivisuus tai osaamattomuus, voi johtaa siihen, että ikätoverit hyljeksivät häntä. Tämä puolestaan voi synnyttää nuorella aggressiivista käyttäytymistä. Myös nuoren vetäytyvään käytökseen voi liittyä ominaisuuksia, jotka johtavat aggressiiviseen käytökseen (Glick & Gibbs, 2016). Teoriassa aggressiivisuus ei ole monimutkaista, mutta käytännössä sen inhimillinen ja käyttäytymiseen pohjautuva kokonaisuus vaatii osakseen moniulotteisen intervention. Periaatteena onkin, että sosiaalisesti hyväksyttävää käyttäytymistä voidaan opettaa ja oppia kehittämällä ja muuttamalla käyttäytymismalleja.
ART- ja AART-menetelmien tavoitteena on kehittää kolmea osa-aluetta: sosiaalisia taitoja, vihanhallintaa sekä moraalista päättelykykyä. Toisin sanoen osallistujia autetaan ymmärtämään omia tunteitaan ja käyttäytymistään sekä kehittämään taitoja, joiden avulla he voivat parantaa elämänlaatuaan ja suhteitaan toisiin ihmisiin.
ART- ja AART-menetelmien teoreettinen tausta perustuu useampaan kognitiiviseen ja sosiaaliseen teoreettiseen viitekehykseen: muun muassa sosiaalisen oppimisen teoriaan (Bandura 1973, viitattu teoksessa Glick & Gibbs, 2016), kognitiivis-behavioraaliseen lähestymistapaan (Novaco, 1975, 1979, viitattu teoksessa Glick & Gibbs, 2016) ja moraalin kehityksen teoriaan (Kohlberg, 1973, viitattu teoksessa Glick & Gibbs, 2016). Banduran sosiaalisen oppimisen teorian (1973) mukaan aggressiivista käyttäytymistä opitaan joko suorien kokemusten kautta, kun aggressiivinen toiminta vahvistuu positiivisen palautteen seurauksena, tai epäsuorasti havainnoimalla muiden aggressiivista käyttäytymistä ja siihen liittyviä palkitsevia seurauksia. Lisäksi ihmislähtöinen lähestymistapa korostaa yksilön kykyä tehdä valintoja, kehittyä ja saavuttaa parempaa hyvinvointia ympäristön ja yhteisön tukemana. Menetelmä pohjautuu näkemykseen, jonka mukaan osallistujien potentiaali ja halu kehittyä voivat johtaa pysyviin ja rakentaviin muutoksiin. AART-menetelmässä on pyritty syvällisempään teoreettiseen ymmärrykseen. Vihan hallinnan harjoitteisiin on muun muassa lisätty tapaamiskertakohtaiset teoreettiset perusteet ja tavoitteet. Lisäksi moraalisen päättelyn alueeseen on lisätty käsitteitä ja sosiaalisten taitojen harjoittelun yhteydessä perehdytään tarkemmin taitoihin, joiden oppiminen voi olla hyödyksi muiden taitojen oppimisessa (Gundersen ym., 2019).
ART-ja AART-menetelmien ydinelementit koostuvat kolmesta keskeisestä osa-alueesta, jotka on suunniteltu auttamaan osallistujia kehittämään sosiaalisia taitojaan, hallitsemaan vihan tunteitaan ja vähentämään aggressiivista käyttäytymistä sekä harjoittelemaan moraalista päättelyä, jotta he oppivat ymmärtämään myös muiden näkökulmia ja kehittämään vastuullisempaa päätöksentekokykyä. ART/AART-menetelmää voidaan joustavasti käyttää eri-ikäisille ja eri taustaisille osallistujille. Menetelmä voidaan räätälöidä tarpeen mukaan ottaen huomioon yksilön tai ryhmän erityiset tarpeet ja ydinelementteihin liittyvät haasteet. Räätälöintiin ohjaavia erityisiä periaatteita ei menetelmissä ole. Ydinelementit pyritään säilyttämään muuttumattomina ART- ja AART-menetelmäoppaiden mukaan.
ART-menetelmästä on tehty pohjoismainen adaptaatio AART (Adapted Aggression Replacement Training), jossa lähtökohtana on ennaltaehkäisy ja painopisteenä sosiaalisen kyvykkyyden opettaminen. ART ja AART eivät kotipesän kuvauksen mukaan ole käytännössä eri menetelmiä, vaan AART tarjoaa käyttäjälle enemmän mahdollisuuksia soveltaa ART-menetelmän oppeja omaan työhön, kontekstiin ja asiakkaiden tarpeisiin.
Ryhmän ohjaajina voivat toimia ART- ja AART-koulutuksen suorittaneet kasvatus-, sosiaali- tai terveysalan ammattilaiset kuten muun muassa opettajat, psykologit, sairaanhoitajat, nuorisotyöntekijät, sosiaaliohjaajat ja vankilatyöntekijät. Ohjaajien muita pätevyysvaatimuksia ei ole määritelty.
ART- ja AART-menetelmät perustuvat menetelmäoppaaseen, joka sisältää strukturoidun ohjelman menetelmän toteuttamiseksi. Menetelmää käyttävät yleisimmin ryhmänohjaajat ryhmämuotoisesti nuorille ja nuorille aikuisille, mutta menetelmää on käytetty sovelletusti myös yksilömuotoisesti. ART-menetelmäoppaan mukaan ryhmä kokoontuu läsnäolotapaamisina yhteensä 30 kertaa kymmenen viikon ajan kolmesti viikossa. Tapaamisten kesto on 1–1,5 tuntia. Ryhmät muodostuvat keskimäärin 8–10 osallistujasta. Myös AART-menetelmässä ryhmä kokoontuu läsnäolotapaamisina yhteensä 30 kertaa kymmenen viikon ajan kolmesti viikossa, mutta tapaamisten kesto on 45–90 minuuttia, ja ryhmät muodostuvat 6–8 osallistujasta. Menetelmäoppaan kuvauksesta poiketen kotipesän mukaan edellä kuvattua intensiivistä aikataulua ei Suomessa monin paikoin kuitenkaan pystytä toteuttamaan. Useimmiten interventio järjestetään joko kahdesti viikossa syys- tai kevätkauden ajan tai vaihtoehtoisesti kerran viikossa koko lukukauden ajan. Tämä toimintamalli on osa AART:n adaptaatiota. Kummassakin menetelmässä yhtä ryhmäprosessia varten suositellaan kahta menetelmän ohjaajaa. ART- ja AART-menetelmiä voidaan käyttää laajasti eri asiakasryhmille ja eri ympäristöissä – esimerkiksi kouluissa, nuorisotyössä, vankiloissa, lastensuojelulaitoksissa, nuorisopsykiatrisessa hoidossa ja perhetyössä. Osallistujien oppimista eri osa-alueilla tukee ryhmän ohjaajien, vanhempien, opettajien ja muiden oleellisten aikuisten yhteistyö koko intervention ajan. Arvioinnissa käytetään apuna erilaisia lomakkeita.
Sosiaalisten taitojen koulutusosiossa (Social Skills Training) opetetaan tehokkaita ja myönteisiä vuorovaikutustaitoja, kuten konfliktinratkaisua, empatiaa ja kuuntelutaitoja. Keinoina käytetään muun muassa mallintamista, rooliharjoittelua ja palautetietoisuutta. Kehittämiensä taitojen avulla osallistujat voivat luoda ja ylläpitää väkivallattomia ja positiivisia suhteita muihin. Vihanhallinnan eli tunnekontrollin ja itsehillinnän osa-alueen koulutuksessa (Anger Control Training) opetetaan tunteiden tunnistamista ja hallintaa, varsinkin vihan tunteen, joka voi johtaa aggressiiviseen käyttäytymiseen. Erilaisten työkalujen ja strategioiden (mm. rooliharjoitteet, hengitysharjoitukset, ajatusten uudelleenmuotoilu) avulla osallistujat voivat säädellä tunteitaan ja reagoida rauhallisemmin stressaavissa tilanteissa. Moraalisen päättelyn osa-alueessa (Moral Reasoning Training) prososiaalisessa käyttäytymisessä keskitytään muun muassa ryhmäkeskusteluiden avulla kehittämään moraalista ajattelua, kun saadaan kokemuksia toisen asemaan asettumisesta ja kypsemmästä päättelystä. Käyttäytymisen seurausten arvioinnin ja vaikutuksen ymmärtämisen myötä osallistuja kykenee vastuullisempaan ja myönteisempään käyttäytymiseen, mikä edistää yhteisön hyvinvointia.
Menetelmän ohjaajilla on menetelmän käytön tukena suomenkieliset menetelmäoppaat: ”ART – aggression replacement training ryhmäharjoitusmenetelmä aggressiivisesti käyttäytyville nuorille” (2016) ja ”AART – adapted aggression replacement training sosiaalisen kyvykkyyden harjoitusmenetelmä” (2019).
ART- ja AART-menetelmäoppaissa on osallistujille kopioitavia harjoituksia. Lisäksi on suositeltavaa, että osallistujille annetaan kansiot tehtäväpaperien säilytystä varten. Osallistujat saavat myös kotitehtäviä osallistuessaan ART- ja AART-menetelmiin. Kansio ja papereista huolehtiminen auttaa osallistujaa ottamaan aktiivisemman roolin menetelmään osallistumisen aikana.
Suoria kustannuksia ovat maksullinen koulutus (ml. booster-koulutukset, seminaarit) ja maksullinen menetelmäopas tai -oppaat sekä organisaatiosta riippuen ART- tai AART-menetelmien toteutuksesta aiheutuvat mahdolliset kustannukset kuten työajan käyttö, materiaalien tulostukset, tilat ja tarjoilut.
Käyttöönoton tuki
Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu. Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmän vaikuttavuusarviota.
Yhteenveto ART-menetelmän käyttöönoton tuen arvioinnista
Millaista tukea menetelmän käyttöönottoon tarjotaan?
Kohderyhmä rekrytoidaan eri palveluiden kautta, mutta palvelut voivat itse määritellä rekrytoinnin tavat kohderyhmän mukaisesti. Useimmissa kouluissa ja laitoksissa nuorten valinnan on tehnyt heidän opetuksestaan tai terveydestään vastaava henkilökunta. Lähtökohtana on, että jollei osallistuja ole motivoitunut osallistumaan, hyöty voi jäädä vähäiseksi. Koulussa ja laitoksessa osallistuminen on yleensä vapaaehtoista tai tapahtuu työntekijän toivomuksesta. Rekrytoinnissa pääpaino on motivoinnissa ja ennakkotyössä.
Menetelmän käyttäjälle ei ole määritelty vaadittavaa koulutustasoa tai työkokemuksen määrää. ART- ja AART-menetelmiä tai menetelmien mukaisia ryhmiä tai yksilötapaamisia ovat ohjanneet esimerkiksi opettajat, opinto-ohjaajat, koulupsykologit, nuoriso- ja sosiaalityöntekijät sekä kriminaalihuollon työntekijät.
ART- ja AART-menetelmien koulutuksesta vastaa Suomen ART ry. Yhdistys on kouluttanut menetelmäosaajia vuodesta 2005 ja suomentanut aiheeseen liittyvää materiaalia ja kirjallisuutta. Nykyisin Suomessa koulutetaan käytännössä vain AART-menetelmää. ART-nimitys on kuitenkin vakiintunut, joten sitä käytetään edelleen yleisesti. Menetelmä on sama, mutta sen adaptoitu versio AART on joustavampi. AART-menetelmä on suuntautunut ART-menetelmää ennaltaehkäisevämmin, ja sen painopiste on sosiaalisen kompetenssin opettamisessa. Menetelmän käyttäjät suorittavat koulutuksen ennen menetelmän käyttöönottoa, eli menetelmän voi ottaa käyttöön vain suorittamalla koulutuksen. Koulutusten hinnat löytyvät Suomen ART ry:n verkkosivuilta. Koulutuksen sisältö ja laajuus on määritelty. Koulutuksen ensimmäinen osa sisältää 2,5 päivän johdantokurssin, joka antaa valmiudet toimia ryhmän ohjaajana kirjan avulla. Johdantokurssi sisältää ART- ja AART-menetelmien teorian, keinot ja osa-alueet. Pääpaino on toiminnallisessa oppimisessa ja harjoittelussa. Osallistujat pääsevät ohjaamaan menetelmää ja oppivat näin uusia taitoja samoin kuin ART- ja AART-ryhmiin osallistuvat nuoret. Johdantokurssiin kuuluu lisäksi yksi puolen päivän mittainen “buusteritapaaminen”, jossa pohditaan ryhmän aloittamisessa ja ohjaamisessa eteen tulleita kysymyksiä kouluttajan johtamana. Johdantokurssin voi myös käydä ohjaamatta yhtään ryhmää ja vain hankkia menetelmän teoreettisen osaamisen. Varsinainen ohjaajakoulutus kestää viisi lähiopetuspäivää, ja koulutuksessa käsitellään menetelmän teoriaa ja struktuuria sekä sisältöä harjoitteiden kautta. Ohjaajakoulutus pitää sisällään myös johdantokurssin sisältämän teorian ja harjoitteet. Koulutuksessa tehdään myös suunnitelma oman ryhmän aloittamisesta ja ohjaamisesta. Koulutus sisältää lisäksi työnohjausta, lopputyön ja oman ryhmän ohjaamisen raportointia. Työnohjauksessa käsitellään ryhmän ohjauksessa eteen tulleita haasteita sekä jaetaan kokemuksia ja hyviä käytänteitä. Toteuttajille on tarjolla koulutusta myös osaamisen päivittämiseen. Suomen ART ry tarjoaa esimerkiksi AART-booster-koulutusta, jonka avulla omaa osaamista voi ylläpitää, mutta koulutus toimii lisäksi työnohjauksellisena koulutuksena työyhteisölle. Se on tarkoitettu myös alun perin siltakoulutukseksi AART-menetelmään niille, jotka ovat aiemmin käyneet ART-koulutuksen. Se toimii näin ollen perehdytyksenä adaptoituun malliin ART:stä. Lisäksi yhdistys tarjoaa seminaareja ja myös ilmaisia webinaareja toteuttajille.
Suomessa kouluttajakoulutus on järjestetty yhteistyössä kansainvälisen Prepsec-järjestön kanssa. Järjestössä on luotu kansainväliset standardit ART- ja AART-menetelmäkoulutuksille sekä Master Trainer -pätevyydelle eli mahdollisuudelle kouluttaa ART- ja AART-ohjaajia. Kouluttajien valinnasta ja pätevyydestä vastaa Suomen ART ry.
Ohjaajakoulutuksen standardit mukailevat kansainvälisiä ART- ja AART-ohjaajastandardeja, ja osallistuja saa ohjaajan pätevyyden viiden päivän koulutuksen jälkeen. Pätevyyden saaminen ei vaadi johdantokurssin käymistä. Pelkkä ohjaajakoulutus riittää pätevyyden saamiseen.
Suomen ART ry tarjoaa menetelmän käyttöönottajille tukea oman yhteyshenkilön kautta, ja yhdistyksen järjestösihteeri toimii menetelmäohjaajien yhteyshenkilönä sekä antaa heille tukea. Koulutusten osana on mahdollisuus saada tukea, ja koulutuksiin kuuluu myös seurantatapaaminen, joka pidetään 6–12 kuukautta koulutuksen jälkeen. Tukea saa lisäksi yhdistyksen webinaareissa, seminaareissa ja työnohjauksissa.
Menetelmän käyttöön on olemassa välineitä. ART- ja AART-menetelmien menetelmäoppaissa on ohjaajan arviointilomake eri teemoja, kuten sosiaalisia taitoja, vihanhallintaa ja moraalista päättelyä, käsitteleviä ryhmätapaamisia varten. Lisäksi yhdistys tarjoaa välineitä jäsenille suunnatun materiaalipankin avulla.
Toistotarkkuuden varmentamiseen ei ole olemassa strukturoituja välineitä.
Vaikuttavuusnäyttö
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden luotettavuuden arviointi on vaikuttavuusarvion kulmakivi.
Millaista näyttöä menetelmän vaikuttavuudesta on?
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus tarkastelee ART-menetelmän vaikutusta epäsosiaaliseen käyttäytymiseen nuorilla ja aikuisilla. Brännströmin ja kumppaneiden tutkimukseen otettiin mukaan 16 ART-menetelmään liittyvää satunnaistettua tai satunnaistamatonta tutkimusta, joista yhdeksän koski nuoria ja seitsemän aikuisia ja joissa menetelmää verrattiin tavanomaiseen hoitoon, muihin interventioihin tai tilanteeseen, jossa interventiota ei ollut tutkimuksessa lainkaan. Brännströmin ja kumppanien mukaan tutkimusten menetelmällinen laatu vaihteli suuresti ja seurantavaiheissa oli suuria eroja. Vaikka yksittäisiä tutkimuksia tarkasteltaessa menetelmällä havaittiin olevan myönteisiä vaikutuksia, suurin osa tutkimuksista kärsi merkittävistä puutteista. Myöskään tutkimusten kohderyhmää tai osallistujien aggressiivista käyttäytymistä ei ollut määritelty tarkasti. Lähes puolessa tutkimuksista tutkijoilla oli omia interventioon liittyviä intressejä. Katsauksen perusteella näyttöä ei ole riittävästi, jotta ART-menetelmän voisi todeta vaikuttavan myönteisesti osallistujien itsehillintään, sosiaalisiin taitoihin, moraaliseen kehitykseen tai rikoksen uusimisten vähenemiseen. Brännströmin ja kumppanien mukaan tarvitaan lisätutkimusta riippumattomilta tutkijoilta, jotta ART-menetelmän vaikutuksia pystyttäisiin arvioimaan. Tässä katsauksessa arvioitiin kaksi mukaanottokriteerit täyttävää Brännströmin katsaukseen sisältynyttä vaikuttavuustutkimusta (Gundersen & Svartdal, 2006; Koposov ym., 2014).
Kvasikokeelliset vertailututkimukset
Kvasikokeellisessa väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin Floridan osavaltion suljetussa laitoksessa olevien nuorten naisten aggressiivisten taipumusten vähenemistä heidän osallistuttuaan ART-ryhmäinterventioon. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, lisääntyivätkö prososiaaliset käyttäytymismallit ART-menetelmään osallistuneilla sekä vaikuttiko traumaperäisen stressin taso intervention tehokkuuteen. Kohderyhmänä oli 15–18-vuotiaat laitoksessa olevat naiset, ja tutkimukseen osallistui yhteensä 60 henkilöä, joista 30 oli vertailuryhmässä ja 30 interventioryhmässä. Interventio toteutettiin kolmesti (vähintään 1 t / kerta) viikossa kymmenen viikon ajan, yhteensä 30 kertaa. Tuloksia analysoitiin toistomittausvarianssianalyysilla (ANOVA), eikä ryhmien välillä löydetty merkittäviä keskiarvoeroja sääntöjen rikkomisessa tai aggressiivisessa käyttäytymisessä ennen ja jälkeen intervention. Trauman aste ei vaikuttanut merkittävästi intervention tehokkuuteen. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden negatiivinen käyttäytyminen väheni tutkimuksen aikana. Tutkimuksen pieni otoskoko vaikutti siihen, että todennäköisesti vain suuret vaikutukset olisi ollut mahdollista havaita. Lisätutkimus suuremmalla otoskoolla antaisi mahdollisuuden saada enemmän tietoa siitä, mitä ART-menetelmä voi tarjota laitoksessa oleville tytöille ja naisille.
Norjalaisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaikutuksia kestoltaan lyhyemmän ART-intervention toteuttamisella on käyttäytymisongelmiin, sosiaalisiin taitoihin ja moraaliseen päättelyyn lapsilla, joilla on vaihtelevia käytösongelmia. Tutkimukseen osallistui 65 lasta. Tyttöjen keski-ikä oli 14,1 ja poikien 12,6. Osallistujat rekrytoitiin kouluista, erityiskouluista ja laitoksista. Osallistujat jaettiin interventio- (n = 47) ja vertailuryhmään (n = 18), mutta satunnaistamista ei voitu tehdä. Interventio toteutettiin kymmenen viikon aikana, ja sen laajuus oli 24 tuntia. Tulokset analysoitiin varianssianalyysin avulla. Tulosten mukaan interventio vähensi merkittävästi käyttäytymisongelmia sekä opettajien, vanhempien että lasten itsensä arvioimana. Sosiaalisten taitojen osalta sekä opettajat että vanhemmat arvioivat myönteistä kehitystä interventioryhmässä verrattuna vertailuryhmään, mutta nuorten itsearvioissa ei havaittu muutosta. Moraalinen päättely parani molemmissa ryhmissä. Tulokset viittasivat siihen, että lyhennetty ART-interventio voi parantaa lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja ja vähentää käyttäytymisongelmia. Tuloksia arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti satunnaistamisen puute ja mahdollinen ryhmäkontaminaatio.
Norjalaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin laajennetun ART-intervention vaikutuksia lapsiin, joilla oli käyttäytymisongelmia tai tarvetta sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Tutkimukseen osallistui 140 lasta, joiden ikä oli keskimäärin 11 vuotta. Osallistujat rekrytoitiin ART-ohjaajien työpaikoilta, kuten kouluista, päiväkodeista ja laitoksista. Sekä koeryhmiä että vertailuryhmiä oli kaksi. Intervention laajuus oli 30 tuntia. Aineisto analysoitiin varianssianalyysin (ANOVA) avulla. Tulosten perusteella interventio johti merkittävästi käyttäytymisongelmien vähenemiseen ja sosiaalisten taitojen paranemiseen, erityisesti vanhempien antamien arvioiden perusteella. Myös vertailuryhmissä havaittiin myönteistä kehitystä, jonka oletettiin johtuvan niin sanotusta hoitovaikutusten leviämisestä, eli koeryhmän osallistujien käyttäytymisen muutokset saattoivat vaikuttaa myös vertailuryhmään.
Ruotsalaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin ART-menetelmän vaikuttavuutta yhdessä palkitsemisjärjestelmän kanssa neljässä suljetussa hoitoyksikössä. Palkitsemisjärjestelmässä nuori sai hyvällä käytöksellä itselleen etuja, kuten erilaisia vapauksia tai mahdollisuuden käyttää tietokonetta tai musiikkistudiota. Menetelmää verrattiin suhteisiin perustuvaan hoitomalliin ei-satunnaistetussa tutkimusasetelmassa. Hoitomalli perustuu siihen, että nuori oppii vuorovaikutustaitoja arjen tilanteissa ja samaistumista arjessa toimivien aikuisten arvoihin. Tutkimukseen osallistui 57 iältään 16–19-vuotiasta nuorta. Interventio toteutettiin kahdesti viikossa kymmenen viikon ajan. Tuloksissa mitattiin rikosten uusimista ja syyllisyyden tunnetta. Tutkimukseen osallistuneet haastateltiin kolmesti: hoitoyksikköön tultaessa, vapautuessa sekä vuoden kuluttua vapautumisesta. Hoitomallien välillä ei ollut merkittäviä eroja. Erillisessä analyysissa testattiin hypoteeseja, joiden mukaan nuoret, jotka tunnustivat rikoksensa sisäänoton yhteydessä tai pystyivät puhumaan syyllisyydestään, syyllistyisivät rikoksiin harvemmin. Näitä hypoteeseja ei kuitenkaan voitu vahvistaa päävaikutuksina. Tutkimuksen mukaan nuoret, joilla oli vähäisempi syyllisyydentunto, saivat ART-menetelmässä parempia tuloksia kuin suhteisiin perustuvaan hoitomalliin osallistuneet. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että yksilöllisempi hoitolähestymistapa ART-menetelmään motivoituneille nuorille voisi tuottaa parempia tuloksia. Tuloksia arvioitaessa on otettava huomioon tutkittavien rajallinen määrä sekä ohjelman yhdenmukaisuuden puute. Laitosten hoitomallien toteutus perustui niiden viralliseen linjaan, eikä toteutuksesta tehty systemaattista arviointia. ART-menetelmää on toteutettu manuaalin mukaan, mutta muuten menetelmien toteutuksessa on voinut olla eroavaisuuksia.
Venäläisessä tutkimuksessa arvioitiin ART-menetelmän vaikutuksia lasten sosiaalisiin taitoihin ja ongelmakäyttäytymiseen. Interventio- ja vertailuryhmiin osallistui 232 lasta iältään keskimäärin 10,9 vuotta. Lapset rekrytoitiin kuudesta koulusta ja neljästä sosiaalilaitoksesta vuosina 2010–2013. Interventio toteutettiin kolmesti viikossa (45 min – 90 min / kerta) kymmenen viikon ajan, yhteensä 30 kertaa. Tuloksia analysoitiin ANOVA- ja ANCOVA (GLM) -menetelmillä. Lasten itsearvioitujen tulosten perusteella sosiaaliset taidot kehittyivät merkittävästi interventioryhmässä erityisesti 6–9-vuotiailla ja 10–14-vuotiailla. Vanhempien ja opettajien arviointien mukaan sekä interventio- että myös vertailuryhmien lapsilla oli havaittavissa enemmän sosiaalisia taitoja ja vähemmän ongelmakäyttäytymistä. Tulokset viittasivat siihen, että ART-menetelmä edistää lasten sosiaalisten taitojen kehittymistä merkittävästi nuoremmissa ikäryhmissä. Samalla oli kuitenkin huomioitu positiiviset muutokset myös vertailuryhmässä, mikä saattoi viitata mahdolliseen hoitovaikutusten siirtymiseen ryhmien välillä.
Norjalaisessa pilottitutkimuksessa tarkasteltiin ART-menetelmän vaikuttavuutta sosiaalisten taitojen edistämisessä ja ongelmakäyttäytymisen vähentämisessä kouluympäristössä lasten ja nuorten keskuudessa. Lisäksi selvitettiin, voivatko ADHD-diagnoosin tai AS-diagnoosin saaneet osallistujat hyötyä interventiosta, jossa on mukana sekä diagnoosin saaneita että ilman diagnoosia olevia lapsia ja nuoria. Interventio- ja vertailuryhmiin osallistui 39 oppilasta: 14 iältään keskimäärin 17-vuotiasta nuorta ja 25 iältään keskimäärin 9 vuotta ja 7 kuukautta. Intervention laajuus oli vähintään 30 tuntia. Tulokset analysoitiin Wilcoxonin ja Mann-Whitneyn testeillä. Analyysit perustuivat ryhmäkohtaisiin ennen–jälkeen-muutoksiin, eikä ryhmien välisiä eroja tarkasteltu. Tulokset osoittivat, ettei nuorten ryhmässä tapahtunut tilastollisesti merkitseviä muutoksia sosiaalisissa taidoissa tai ongelmakäyttäytymisessä. Lasten interventioryhmissä havaittiin sosiaalisten taitojen kohentumista ja ongelmakäyttäytymisen vähenemistä, mutta tulokset eivät olleet merkitseviä mahdollisesti esimerkiksi pienen otoskoon ja ryhmien heterogeenisyyden vuoksi. Tulokset viittasivat siihen, että ART-menetelmällä saattaa olla myönteisiä vaikutuksia erityisesti nuorempien lasten sosiaalisiin taitoihin ja käyttäytymiseen myös tilanteissa, joissa osallistujilla on erilaisia diagnooseja. Nuorten kohdalla vastaavaa hyötyä ei tässä tutkimuksessa havaittu.
Kvasikokeelliset vertailuryhmättömät tutkimukset
Australialainen tutkimus keskittyi ART-menetelmän vaikuttavuuteen suljetussa nuorisolaitoksessa. Tutkimukseen osallistui viisi 17–18-vuotiasta poikaa, jotka oli tuomittu väkivaltarikoksesta. Interventio toteutettiin kolmesti viikossa kymmenen viikon ajan eli yhteensä 30 kertaa. Osallistujat täyttivät kolme erilaista itsearviointia ennen menetelmään osallistumista ja sen päätyttyä. Arvioinnin kohteina olivat aggressio, sosiaaliset taidot ja kognitiiviset vääristymät. Tutkimus osoitti aggression merkittävää vähentymistä ja parantuneita sosiaalisia taitoja. Kognitiivisten vääristymien vähentymistä ei havaittu. Tulokset antavat alustavaa tukea ART-menetelmän vaikuttavuudelle Australian nuorisolaitoksessa, mutta lisätutkimus suuremmalla ja monipuolisemmalla otoksella olisi tarpeen.
Australialainen tutkimus keskittyi ART-menetelmän vaikuttavuuteen suljetussa nuorisolaitoksessa. Tutkimukseen osallistui 20 aggressiivista nuorta (keski-ikä 19,6 vuotta). Tavoitteena oli tutkia aggressiivisen käyttäytymisen ja ajattelun vähentymistä, kognitiivisia vääristymiä ja impulsiivisuutta sekä sosiaalisten ongelmien ratkaisutaitoa. Osallistujat täyttivät kaksi itsearviointia ennen menetelmään osallistumista sekä kolme kertaa sen päättymisen jälkeen (heti menetelmän jälkeen, 6 kk:n ja 24 kk:n seuranta). Lisäksi omatyöntekijä arvioi osallistujien aggressiivista käyttäytymistä. Osallistujat raportoivat merkittävää aggressiivisen käyttäytymisen ja ajattelun sekä kognitiivisten vääristymien ja impulsiivisuuden vähenemistä menetelmän jälkeen. Sosiaalisten ongelmien ratkaisutaidoissa oli hieman parantumista hoidon jälkeen. Hoitovaikutukset säilyivät myös 24 kuukauden seurannassa. Omatyöntekijöiden arvioinneissa osallistujien aggressiivisessa käyttäytymisessä ei kuitenkaan ollut merkittävää vähenemistä. Tuloksia arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että työntekijät eivät tunteneet osallistujia hyvin, joten he saattoivat olla epäluotettavia arvioijia. Aihetta olisi tärkeää tutkia lisää esimerkiksi kontrolliryhmän avulla. Tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että menetelmä soveltuu australialaiseen nuorisolaitokseen sekä tutkimuksen kohderyhmälle.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ART-menetelmän vaikuttavuutta. Islantilaiseen tutkimukseen osallistui 12 lasta (5–15-vuotiaita), heidän vanhempansa sekä opettajansa. Intervention sisältöä ja toteutusta ei tutkimuksessa tarkemmin kuvattu. Arvioinnissa käytettiin ASEBA-lomakkeita ennen ART-menetelmään osallistumista ja sen jälkeen. Arvioinnin kohteena oli käyttäytyminen, hyvinvointi ja sosiaaliset taidot. Lasten mielestä heidän aggressiivisuutensa oli vähentynyt ja käytösongelmat sekä sääntöjen vastustaminen lieventyneet. Myös opettajien ja vanhempien mukaan käyttäytymiseen ja hyvinvointiin liittyvät oireet olivat vähentyneet. Lisäksi ahdistuneisuus, sosiaaliset vaikeudet, aggressiivisuus, käytösongelmat ja sääntöjen vastustaminen olivat vähentyneet. Tuloksia arvioitaessa on huomioitava, että tutkimuksessa ei ollut vertailuryhmää, joten on vaikea sanoa, onko pelkkä menetelmään osallistuminen niiden takana. Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siihen, että ART-menetelmä parantaa käyttäytymistä ja hyvinvointia lapsilla, joilla on käyttäytymisongelmia.
Norjalaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin, toimiiko sosiaalinen kompetenssi mediaattorina eli välittävänä tekijänä ART-intervention ja käyttäytymisongelmien vähenemisen välillä lapsilla ja nuorilla. Lisäksi pyrittiin tunnistamaan tekijöitä, jotka mahdollisesti moderoivat käyttäytymisen muutosta. Tutkimukseen osallistui 112 ala- ja yläkouluikäistä oppilasta, jotka jaettiin kahteen interventioryhmään eri aloitusajankohtina. Erillistä vertailuryhmää ei ollut. Intervention kesto oli kymmenen viikkoa. Aineisto analysoitiin käyttämällä toistomittausvarianssianalyysiä (ANOVA) ja Pearsonin korrelaatiokertoimia. Tulosten perusteella sekä sosiaalinen kompetenssi lisääntyi että käyttäytymisongelmat vähenivät intervention jälkeen, ja ongelmakäyttäytymisen väheneminen jatkui myös seurantavaiheessa. Erityisesti nuorten parantunut itsehillintä ja yhteistyökyky näyttäytyivät keskeisinä tekijöinä ART:n myönteisissä vaikutuksissa käytösongelmiin, mutta tuloksissa tulee ottaa huomioon myös muiden tekijöiden kuten iän, yksilöllisen sosiaalisen kompetenssin lähtötason ja alkuvaiheen käyttäytymisen tason vaikutukset.
Puolalaisen tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella ART-menetelmän roolia sosiaalisten taitojen kehittymisessä 13–14-vuotiailla nuorilla. Tutkimuksen kohderyhmä rajattiin tietokonepelaamista harrastaviin nuoriin, ja mukaan otettiin nuoret, joilla oli eniten käyttäytymisongelmia ja aggressiivista käyttäytymistä koulussa. Tutkimukseen osallistui 48 oppilasta, joista puolet oli mukana interventioryhmässä ja puolet vertailuryhmässä. Interventioryhmän nuoret osallistuivat 20 tunnin ART-interventioon. Sosiaalisten taitojen kehittymistä mitattiin havainnointiin perustuvalla Observational Social Skills Questionnaires (OSSQ) -kyselyllä, jonka täyttivät osallistujien opettajat ennen ART-interventioon osallistumista ja sen jälkeen. Tulosten mukaan ART-menetelmä on tehokas keino auttaa nuoria kehittämään sosiaalisia taitojaan. Tutkimus antaa myös viitteitä, että ART-menetelmä vaikuttaa myönteisesti oppilaiden käyttäytymiseen koulussa ja vähentää aggressiivista käyttäytymistä. Lisätutkimus on kuitenkin tarpeen, sillä pieni otoskoko ja rajattu kohderyhmä on syytä ottaa huomioon tuloksia tulkittaessa.
Miten luotettavia vaikuttavuustutkimukset ovat?
Mittaamisen luotettavuus vaihteli heikosta hyvään. Tutkimuksissa käytettyjen mittareiden kuvaukset vaihtelivat, ja ne olivat usein niukkoja. Useimmiten mittarit selvittivät sosiaalisia taitoja tai käytösongelmia, ja niistä yleisimmin käytössä oli The Social Skills Rating System (SSRS, Gresham & Elliott, 1990). Vaikka suurin osa mittareista oli valideja ja yleisesti käytettyjä (esim. Gundersen & Svartdal, 2006; Erickson, 2013), joidenkin tutkimusten luotettavuutta heikensi alkuperäisen mittarin muokkaaminen tai itse laadittu mittari (esim. Mikołajewska & Mikołajewska-Furmanek, 2025). Sen sijaan kaksoiskäännös lisäsi mittarin luotettavuutta (esim. Koposov ym., 2014). Mittareiden psykometristen ominaisuuksien raportointi oli vaihtelevaa: osassa tutkimuksista ne oli kuvattu tarkasti (esim. Currie ym., 2012), toisissa puutteellisesti tai ei lainkaan (esim. Gundersen & Svartdal, 2010). Myös mittarien tulosten raportoinnin laatu vaihteli – osassa käytettiin raportointia tukevia taulukoita ja kuvioita, toisissa raportointi jäi heikoksi. Informantteina käytettiin lapsia, nuoria, vanhempia, opettajia ja muita asianmukaisia henkilöitä. Tietoa kerättiin itsearviointilomakkeiden lisäksi haastatteluilla ja rekisteritiedoista (esim. Holmqvist ym., 2009.) Rekrytointi- ja mittausajankohdat jäivät tutkimuksissa usein epäselviksi (esim. Moynahan & Strømgren, 2005). Päävastemuuttujien määrittely oli toisinaan epäselvää (esim. Freysteinsdóttir ym., 2021), mutta osassa tutkimuksia ne oli kuvattu selkeästi (esim. Currie ym., 2009; Langeveld ym., 2012).
Tilastoanalyysien luotettavuus vaihteli tutkimuksissa heikosta tyydyttävään, mutta analyysit olivat pääsääntöisesti tutkimusaineistoon soveltuvia ja valtaosin asianmukaisesti kuvattuja. Analyysien raportoinnin laatu osoittautui kuitenkin vaihtelevaksi: joissakin tutkimuksissa raportointi oli monipuolista ja kattavaa (esim. Erickson, 2013), kun taas toisissa se jäi niukaksi tai valikoivaksi (esim. Moynahan & Strømgren, 2005). Kaikissa tutkimuksissa ryhmien koko oli raportoitu. Otoskoot vaihtelivat pienistä (N=5) (Currie ym., 2009) suuriin (N=232) (Koposov ym., 2014), mutta suurimmassa osassa tutkimuksia otoskoot olivat melko pieniä ja kuvaukseltaan vaihtelevia. Voimalaskelmia ei ollut systemaattisesti tehty, vaikka joissain tutkimuksissa niiden puuttumista oli arvioitu analyysien luotettavuuden näkökulmasta. Satunnaistetuissa tutkimusasetelmissa (N = 3) ei raportoitu ryhmien välisiä efektikokoja, eikä hoitoaieanalyysin käyttöä ollut mainittu. Keskeyttäneiden osuus tutkimuksissa oli vähäinen. Ainoastaan yksi tutkimus raportoi yksittäisen osallistujan keskeyttäneen intervention (Currie ym., 2009), ja toisessa raportoitiin satunnaisia poissaoloja menetelmäkerroilta (Gundersen & Svartdal, 2010). Osassa tutkimuksia todettiin puuttuvia tietoja, mikä johtui siitä, että osallistujat eivät vastanneet seurantakyselyihin (esim. Langeveld ym., 2012). Keskeyttämis- tai herkkyysanalyysien toteuttamisesta ei kuitenkaan ollut mainittu.
Kahdessa tutkimuksessa harhattomuutta ei ollut raportoitu lainkaan (Currie ym., 2009, 2012), mutta harhattomuuden raportointi oli parhaimmillaan tyydyttävää. Tutkimuksissa käytettiin kvasikokeellista tutkimusasetelmaa, jossa koe- ja vertailuryhmien osallistujat oli satunnaistettu (Gundersen & Svartdal, 2010; Koposov ym., 2014; Moynahan & Strømgren, 2005) tai koe- ja vertailuryhmät oli muodostettu ilman satunnaistamista tai satunnaistaminen oli epäonnistunut (Erickson, 2013; Gundersen & Svartdal, 2006; Holmqvist ym., 2009). Satunnaistamisen toteutusta, suorittajaa tai tarkempaa menettelytapaa ajankohtineen ei kuvattu. Vertailuryhmät edustivat useimmin tavanomaista toimintaa, kuten tavallista oppituntia. Vertailuryhmää ei ollut lainkaan neljässä tutkimuksessa (Currie ym., 2009, 2012; Freysteinsdóttir ym., 2021; Langeveld ym., 2012), joissa tuloksia arvioitiin koeryhmän osalta ennen interventiota ja sen jälkeen. Tutkimuksissa ryhmien valintatavat kuvattiin vaihtelevasti. Ryhmät olivat pääosin samankaltaisia, mutta eroja, kuten taustatekijöitä, myös pohdittiin. Osallistujien sitoutuminen eri mittauskerroilla oli useimmiten riittävää, mutta seurantamittausten puuttumista käsiteltiin joissakin tutkimuksissa (esim. Freysteinsdóttir ym., 2021; Gundersen & Svartdal, 2006). Harhattomuuteen liittyviä riskejä, kuten kontaminaatiota, käsiteltiin tutkimuksissa vaihtelevasti. Joissakin tutkimuksissa nämä riskit huomioitiin paremmin kuin toisissa.
Toistotarkkuuden luotettavuus vaihteli tutkimusten välillä paljon. Kolmessa artikkelissa (Freysteinsdóttir ym., 2021; Langeveld ym., 2012; Mikołajewska & Mikołajewska-Furmanek, 2025) toistotarkkuudesta ei raportoitu ollenkaan, joten toistotarkkuuden luotettavuutta ei ollut mahdollista arvioida. Suurin osa tutkimuksista sai luotettavuudesta heikon tai tyydyttävän tai näiden välillä olevan arvion. Gundersenin ja Svartdalin vuonna 2006 julkaistussa artikkelissa toistotarkkuuden luotettavuus ylsi hyvään. Monessa artikkelissa ei kerrottu käytetystä käsikirjasta tai oppaasta eikä osassa myöskään ohjaajien saamasta koulutuksesta. Toisaalta esimerkiksi Currien ja kumppanien vuonna 2012 julkaistussa artikkelissa laadunvarmistuksesta oli raportoitu tarkasti. Ohjaajat saivat palautetta ART-vastaavilta, jotka tutustuivat menetelmän toteutukseen videotallenteiden avulla. Nauhoituksia oli hyödynnetty myös Ericksonin vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa. Joissakin artikkeleissa kerrottiin, ettei menetelmää ollut toteutettu täysin käsikirjan mukaisesti (Holmqvist ym., 2009; Koposov ym., 2014). Laadunvarmistusmenetelmistä ei myöskään aina raportoitu.
Yleistettävyys ja sovellettavuus vaihteli heikosta tyydyttävään. Mukaanottokriteereistä oli kerrottu suurimmassa osassa, mutta useassa artikkelissa hyvin niukasti. Kriteerit täyttävien määrää ei yleensä ilmoitettu, eikä myöskään poisjäämisen syitä pohdittu. Kolmessa artikkelissa ei kerrottu tarkempia mukaanottokriteereitä (Gundersen & Svartdal, 2010; Koposov ym., 2014; Langeveld ym., 2012), mutta osallistuvilla nuorilla täytyi olla käytösongelmia tai tarve prososiaalisten taitojen kehittämiselle. Seurantaa oli tehty vain osassa tutkimuksia. Seuranta-aika vaihteli yhdestä viikosta (Koposov ym., 2014) kahteen vuoteen (Currie ym., 2012). Tutkimuksen yleistettävyyden osalta kuuden tutkimuksen otosjoukko edustaa menetelmän kohderyhmää, mutta Gundersen ja Svartdal (2010) eivät kerro tutkimukseensa osallistuneiden ikäjakaumaa, vain keski-iän 11 vuotta, ja toisaalta kahdessa tutkimuksessa osallistuneet olivat huomattavasti nuorempia kuin menetelmän kohderyhmä (12–29-vuotiaat). Koposovin ja kumppaneiden vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa nuorimmat olivat kuusivuotiaita, ja Freysteinsdóttirin ja kumppaneiden vuonna 2021 julkaistussa nuorimmat olivat viisivuotiaita. Tutkimuksissa osallistuneiden iät ovat vaihdelleet paljon, mikä on tärkeää ottaa huomioon yleistettävyyttä arvioitaessa.
Miten näyttö vaikuttavuudesta on arvioitu muualla?
ART-menetelmä on arvioitu yhdysvaltalaisessa California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare (CEBC) -tietokannassa vuonna 2024. Arviossa se on saanut tason 3. joka viittaa lupaavaan tutkimusnäyttöön (Promising Research Evidence). ART- ja AART-menetelmien vaikuttavuutta on arvioitu myös norjalaisessa Ungsinn-tietokannassa vuonna 2024. Menetelmän arvio on tasolla 3/5 (jonkin verran dokumentoitua vaikuttavuusnäyttöä / noe dokumentasjon).
Haku tehtiin keskeisiin psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuutta arvioiviin kansainvälisiin menetelmätietokantoihin. Haetut tietokannat olivat ruotsalainen Statens beredning för medicinsk och social utvärdering (SBU), norjalainen Ungsinn ja tanskalainen Vidensportalen sekä yhdysvaltalaiset Blueprints for Healthy Youth Development ja California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare (CEBC).
Tutkimukset
Menetelmän vaikuttavuusarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin.
Löydät alempana eriteltynä vaikuttavuusarvioon vaikuttaneet tutkimukset, tiedoksi annettavat tutkimukset ja kaikki systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (pdf) hyödynnetyt lähteet. Tiedoksi annettavat tutkimukset ovat muita tärkeitä menetelmästä tehtyjä tutkimuksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta vaikuttavuusarvioon.
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Brännström, L., Kaunitz, C., Andershed, A. K., South, S. & Smedslund, G. (2016). Aggression replacement training (ART) for reducing antisocial behavior in adolescents and adults: A systematic review. Aggression and violent behavior, 27, 30–41. https://doi.org/10.1016/j.avb.2016.02.006
Vaikuttavuustutkimukset
Currie, M. R., Wood, C. E., Williams, B. & Bates, G. W. (2009). Aggression Replacement Training in Australia: Youth Justice Pilot Study. Psychiatry, Psychology and Law, 16(3), 413–426. https://doi.org/10.1080/13218710902852859
Currie, M. R., Wood, C. E., Williams, B. & Bates, G. W. (2012). Aggression Replacement Training (ART) in Australia: A Longitudinal Youth Justice Evaluation. Psychiatry, Psychology and Law, 19(4), 577–604. https://doi.org/10.1080/13218719.2011.615807
Erickson, J. A. (2013). The Efficacy of Aggression Replacement Training with Female Juvenile Offenders in a Residential Commitment Program. USF Tampa Graduate Theses and Dissertations. https://digitalcommons.usf.edu/etd/4479
Freysteinsdóttir, F. J., Þórðardóttir, I., Davíðsdóttir, S. & Skúlason, S. (2021). ART VIRÐIST SMART: ÁRANGUR AF REIÐISTJÓRNUNARÚRRÆÐINU ART FYRIR BÖRN. Icelandic Journal of Education, 30(1), 1–25. https://doi.org/10.24270/tuuom.2021.30.1
Gundersen, K. & Svartdal, F. (2006). Aggression Replacement Training in Norway: Outcome evaluation of 11 Norwegian student projects. Scandinavian Journal of Educational Research, 50(1), 63–81. https://doi.org/10.1080/00313830500372059
Gundersen, K. & Svartdal, F. (2010). Diffusion of treatment interventions: exploration of ‘secondary’ treatment diffusion. Psychology, Crime & Law, 16(3), 233–249. https://doi.org/10.1080/10683160802612924
Holmqvist, R., Hill, T. & Lang, A. (2009). Effects of Aggression Replacement Training in Young Offender Institutions. International Journal of Offender Therapy and Comparative Criminology, 53(1), 74–92. https://doi.org/10.1177/0306624X07310452
Koposov, R., Gundersen, K. K. & Svartdal, F. (2014). Efficacy of Aggression Replacement Training among Children from North-West Russia. The International Journal of Emotional Education. 6(1), 14–24.
Langeveld, J. H., Gundersen, K. K. & Svartdal, F. (2012). Social Competence as a Mediating Factor in Reduction of Behavioral Problems. Scandinavian Journal of Educational Research, 56(4), 381–399. https://doi.org/10.1080/00313831.2011.594614
Mikołajewska, I. & Mikołajewska-Furmanek, A. (2025). Effectiveness of Aggression Replacement Training (ART) – Evidence Based Practices. New Educational Review (Special Issue), 70–79. https://doi.org/10.15804/tner.2024.SI.5.05
Moynahan, L. & Strømgren, B. (2005). Preliminary results of Aggression Replacement Training for Norwegian youth with aggressive behaviour and with a different diagnosis. Psychology, Crime & Law, 11(4), 411–419. https://doi.org/10.1080/10683160500256784
Gundersen, K. K., Olsen, T. M. & Daleflod, B. (2015). From ART® to AART – The Scandinavian version of Aggression Replacement Training. PREPSEC Proceedings, 1(1), 5–11.
Haapasalo-Pesu, K.-M. & Ilola, T. (2014). Aggression Management Training at Schools. Teoksessa T. Kuusela, K. Saranto, S. Hyrynsalmi, M. Castrén & S. Ojala (toim.), Safe and Secure Cities. WIS 2014. Communications in Computer and Information Science, vol 450 (s. 30–35). Springer, Cham. https://doi.org/10.1007/978-3-319-10211-5_3
Jung, M. & Park, J. (2025). Effects of a Virtual Reality-Based Aggression Control Program on Children with Autism Spectrum Disorder: A Case Study. Children 2025, 12, 173. https://doi.org/10.3390/children12020173
Maukonen, M. (2022). Osallistumista, vahvistamista ja vastarintaa: Tapaus- ja toimintatutkimus ART-aggressionhallintainterventiosta. [Väitöskirja, Helsingin yliopisto]. Helsingin yliopisto. http://hdl.handle.net/10138/338273
Achenbach, T. & Rescorla, L. (2001). Manual for the ASEBA school-age forms & profiles. University of Vermont, Research Center for Children, Youth & Families.
Blueprints for Healthy Youth Development. (2025). Program Search. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.blueprintsprograms.org/program-search/
California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare. (2025). Alphabetical List of Programs. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.cebc4cw.org/search/by-program-name/
Cohen, J. (1988). Statistical power analyses for the behavioural sciences (2. painos). Lawrence Erlbaum Associates.
Cuijpers, P. (2016). Meta-analyses in mental health research. A practical guide. Vrije Universiteit Amsterdam.
Davies, K. S. (2011). Formulating the evidence-based practice question: A review of the frameworks. Evidence Based Library and Information Practice, 6(2), 75–80. https://doi.org/10.18438/b8ws5n
Foundations Guidebook. (2025). Guidebook. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://foundations.org.uk/toolkit/guidebook/
Glick, B. & Gibbs, J. C. (2016). ART- Aggression Replacement Training ®-ryhmänharjoitusmenetelmä aggressiivisesti käyttäytyville nuorille. Suomen ART ry. Alkuperäisteos: Aggression Replacement Training- A Comprehensive Intervention for Aggressive Youth (Third Edition- Revised and expanded). (2011).
Gundersen, K. K., Olsen, T. M., Finne, J., Strømgren, B. & Daleflod, B. (2019). AART Adapted Aggression Replacement Training – Sosiaalisen kyvykkyyden harjoitusmenetelmä. Suomen ART ry. Alkuperäisteos: AART- En metode for trening i sosial kompetanse. (2015).
Kraemer, H. C. & Kupfer, D. J. (2006). Size of treatment effects and their importance to clinical research and practice. Biological Psychiatry, 59, 990–996. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2005.09.014
Laupacis, A., Sackett, D. L. & Roberts, R. S. (1988). An assessment of clinically useful measures of the consequences of treatment. The New England Journal of Medicine, 318, 1728–1733. https://doi.org/10.1056/NEJM198806303182605
Liu, J., Lewis, G. & Evans, L. (2013). Understanding aggressive behaviour across the lifespan. J Psychiatr Ment Health Nurs, 20(2), 156–68. https://doi.org/10.1111/j.1365-2850.2012.01902.x
Merikukka, M., Backman, H., Heikkilä, L. & Kurki, M. (2025). Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävien psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuus – Opas näytön systemaattiseen arviointiin. Itlan oppaat ja käsikirjat 2025:1.
Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer’s manual, JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12
Salo, M., Appleton, A. A. & Tracy, M. (2022). Childhood Adversity Trajectories and Violent Behaviors in Adolescence and Early Adulthood. J Interpers Violence, 37(15–16). https://doi.org/10.1177/08862605211006366
Statens beredning för medicinsk och social utvärdering. (2025). Publications. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.sbu.se/en/publications2/
Ungsinn. (2025). Tiltak. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://uit.no/ungsinn/tiltak