Uutiset>Uutiset
25.01.2022

Nimitysuutisia – Ninnu Koskenalho projektikoordinaattoriksi ja Sonja Kalichevitch viestintäharjoittelijaksi

Ninnu Koskenalho on aloittanut Itlassa projektikoordinaattorina VIP-teemaryhmässä, joka käsittelee käyttäytymisellään oireilevien lasten ja nuorten joustavan tuen ketjuja. Sonja Kalichevitch on Itlan uusi viestintäharjoittelija.

Ninnu Koskenalho projektikoordinaattoriksi

Koskenalho aloittaa Opetushallituksen ja Itlan projektissa Käyttäytymisellään reagoivien lasten ja nuorten tuki esi- ja perusopetuksessa sekä varhaiskasvatuksessa. Projekti on osa kansallista VIP-verkostoa, jossa kehitetään lapsille ja nuorille tarjottavaa oppimisen ja koulunkäynnin vaativaa erityistä tukea sekä ennaltaehkäisevää ja varhaista tukea.

Koulutukseltaan Koskenalho on sosiaali- ja kulttuuriantropologian maisteri ja on erikoistunut uskontoantropologiaan. Opintojen jälkeen hän suuntautui tekemään tieteenalaansa tunnetuksi perustamalla ystäväkollega Suvi Jaakkolan kanssa AntroBlogi-nimisen itsenäisen verkkojulkaisun kansantajuistamaan antropologian hedelmiä ja tuomaan tieteenalalle näkyvyyttä. Hän on myös työskennellyt tiedeviestinnän parissa yleistajuistamisen ja helposti lähestyttäväksi tekemisen saralla Allegra Lab Helsinki ry:n eri projekteissa ja muun muassa Tutkitusti-hankkeessa, joka tuo yhteen AntroBlogin kaltaisia tiedealakohtaisia verkkojulkaisuja. Lisäksi hän on toiminut 2019–2021 projektikoordinaattorina Helsingin yliopistolla professori Sarah Greenin vetämässä ERC-hankkeessa Crosslocationissa.

Sonja Kalichevitch viestintäharjoittelijaksi

Sonja Kalichevitch on aloittanut Itlassa viestintäharjoittelijana. Hän on politiikan ja viestinnän kandidaattiohjelman opiskelija, pääaineenaan viestintä. Kandidaattivaiheen opinnoissa hän on viestinnän lisäksi erikoistunut EU-politiikkaan.

Ninnu Koskenalho ja Sonja Kalichevitch aloittivat tehtävissään 17.1.2022.

Tammikuussa aloittivat myös projektitutkijat Anni Kyösti väestökehityksen vaikutuksia varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen tutkivassa hankkeessa ja Taru Lilja Samalta viivalta – Ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen -ohjelmassa sekä projektikoordinaattori Venla Ritola alueellisessa oppimisverkostossa.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Podcast
|
29.04.2026
Mitä pojille kuuluu?
Manosfääri, looksmaxxing – erilaisia elämäntapoja ja miehuuden ohjenuoria välittyy pojille ja nuorille miehille muun muassa somen kautta. Mistä oikeastaan olemme…
Poika ja tyttö istuvat ulkoportaikon aidalla kesäisessä kaupungissa.
Uutiset
|
22.04.2026
TRT tukee sodille ja luonnonkatastrofeille altistuneiden lasten toipumista vaikuttavasti 
TRT-ryhmämenetelmä tukee sodissa, konflikteissa tai luonnonkatastrofeissa traumalle altistuneiden tai yksin maahan tulleiden alaikäisten lasten ja nuorten selviytymistä tutkitusti vaikuttavasti: se sai arvion 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
20.04.2026
24 h työpaja – Varsinais-Suomessa tartuttiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseen uudella tavalla
Varsinais-Suomen lapsiperhetoimijat kokoontuivat ensimmäistä kertaa 24 tunnin työpajaan. Osallistujat tunnistivat neljä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin haastetta ja viisi toimenpidekokonaisuutta niiden ratkaisemiseksi. Itlassa mallinnamme työskentelytapaa laajempaan käyttöön.
Tapahtumat
Yhdessä enemmän – dialogia tieteen ja käytännön välillä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi
Tiede ja käytäntö, sote ja kasvatus, ajattelu ja arki löytävät toisensa Tampereen yliopistolla maaliskuussa 2027.
17.3.-18.3.2027
Päivittyy myöhemmin
Tampereen yliopisto
Kaksi nuorta ihmistä takaapäin kuvattuna.
Uutiset
|
07.04.2026
UCLA Loneliness Scale sopii nuorten ja vanhempien yksinäisyyden mittaamiseen
Itla on alkanut arvioida mittareita, joilla arvioidaan lasten ja nuorten hyvinvointia, mielenterveyttä, arjen toimintakykyä sekä tuen tarvetta. Julkaisemme ensimmäisenä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen nuorten yksinäisyyttä mittaavasta UCLA Loneliness Scale –mittarista, joka sopii myös vanhempien yksinäisyyden kokemusten arviointiin.
Tapahtumat
Tekoäly vauvaperheiden arjessa
Millaisia mahdollisuuksia tekoäly tuo perheiden arkeen ja vauva-aikaan? Kuka pitää silmällä tekoälyyn liittyviä riskejä, jotka uhkaavat lapsen oikeuksia? 3. kesäkuuta kokoonnumme Cajsan Helmeen aamiaisen merkeissä pohtimaan tekoälyn vaikutusta perheisiin ja perheellistyviin.
3.6.2026
9.00-11.00
Cajsan Helmi, Kaisaniemenranta 6, 00170 Helsinki