Vaikuttavuus lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämisessä – Kohti moninäkökulmaista ymmärrystä

Suomessa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tuetaan monin eri tavoin, ja haluamme tehdä sen vaikuttavasti. Kysymys siitä, mitä ovat vaikuttavat hyvinvointipalvelut, menetelmät ja käytännöt, on ikivihreä ja jännitteinen.

Mikä on vaikuttavaa ja kenelle ja miten vaikuttavuus syntyy? Miten voimme saada luotettavaa tietoa vaikuttavuudesta? Entä miten hyödyntää vaikuttavuustietoa käytännössä ja päätöksenteossa – ja voiko sitä levittää? Kysymyksiin voidaan vastata hyvin monenlaisista tieteenfilosofisista näkökulmista ja erilaisin metodologisin ottein.

Vaikuttavuus on joustava käsite

Vaikuttavuuden johtaminen ja arviointi lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi vaatii ymmärrystä siitä, millaisista oletuksista eri vaikuttavuuskäsitykset kumpuavat, millaisia tarkoituksia ne milloinkin palvelevat ja ennen kaikkea, miten erilaiset lähestymistavat tukevat ja täydentävät toisiaan. 

”Effectiveness” kuvaa interventioiden kykyä saavuttaa tavoitteensa, kun taas ”impact” viittaa pidempiaikaisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Vaikuttavuus on joustava käsite, ja se voi merkitä eri asioita eri yhteyksissä. Vaikuttavuus-käsite suomeksi kattaa tavallisesti kaksi englanninkielistä käsitettä: ”effectiveness” ja ”impact”. ”Effectiveness” kuvaa interventioiden kykyä saavuttaa tavoitteensa, kun taas ”impact” viittaa pidempiaikaisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin. OECD tarkensi vuonna 2019 arviointikriteereissään, että ”impact” liittyy laajoihin ja transformatiivisiin vaikutuksiin. Lisäksi vaikuttavuutta käytetään arkikielessä ilmaisemaan mitä tahansa merkittävää tai mieleenpainuvaa.

Poliitikkojen ja päättäjien puheissa vaikuttavuus toimii eräänlaisena rajaobjektina – yhteisenä ja jaettuna tavoitteena, johon voi sisältyä erilaisia näkökulmia ja intressejä. Julkisella sektorilla on jo pitkään käytetty vaikuttavuutta perusteena tilivelvollisuuden osoittamisessa, julkisen rahan käytön tehokkuuden arvioinnissa sekä päätöksenteon tieto- ja näyttöperusteisuuden lisäämisessä.

Vaikuttavuuspuhe on vähintään yhtä moninaista tutkijoiden, arvioijien ja kehittäjien keskuudessa.

Vaikuttavuudesta käyty keskustelu ei ole yksiselitteistä, ja sitä hämmentää niin käsitteiden viidakko kuin niiden ilmiöiden ja interventioiden moninaisuus, joihin vaikuttavuus kytketään.

Mikä on vaikuttavaa ja miten vaikuttavuus syntyy?

Vaade vaikuttavuudesta on perusteltu ja yleisesti hyväksytty, kun sillä peräänkuulutetaan positiivista muutosta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnissa. Mutta miten ja kuka vaikuttavuutta arvioi?

Vaikuttavuuden arvioinnissa näkemyserot erilaisten lähestymistapojen välillä liittyvät käsityksiin arviointimenetelmien ”jykevyydestä” (robust) ja täsmällisyydestä (rigour), tiedon luotettavuudesta suhteessa sisäiseen ja ulkoiseen validiteettiin. Vaikuttavuuskeskustelun ydin tiivistyy attribuutioon ja kontribuutioon, eli siihen, missä määrin voidaan osoittaa syyn ja seurauksen suhdetta.

Vaikuttavuuden arviointi olisi helppoa ilman kontekstuaalisuutta, ja siksi keskeiset kysymykset liittyvät tulosten toistettavuuteen ja interventioiden ja innovaatioiden toimivuuteen eri konteksteissa. Millainen merkitys kontekstilla on jonkin menetelmän tai palvelun toimivuuden kannalta ja millaisin edellytyksin se voidaan siirtää paikasta toiseen? 

Vaikuttavuudessa on kyse muutoksesta. Näkemykset voivat erota siinä, mikä on merkityksellistä tai merkittävää.

Vaikuttavuudessa on kyse muutoksesta. Näkemykset voivat erota siinä, mikä on merkityksellistä tai merkittävää. Onko kyse muutosten keskimääräisyydestä ja yhdenmukaisuudesta, vai kontekstuaalisuudesta, kokemuksellisuudesta ja yksilöllisestä ja tilannekohtaisesta räätälöinnistä? Kaikki nämä määrittelyt ovat läsnä vaikuttavuuspuheessa ja ne voivat olla lasten ja nuorten hyvinvoinnin näkökulmasta tarkoituksenmukaisia. 

Moninaiset menetelmät ja muuttuvat toimintaympäristöt

Arviointikentällä alkaa olla valtavirtaa näkemys siitä, että ilmiöiden luonne ja arvioinnin tarkoitus määrittävät arviointimenetelmien sopivuutta. Yhä useammin suositaan monimenetelmällisiä lähestymistapoja. Toisaalta luottamus ”kultaisiin standardeihin” ja näytön hierarkiaan on edelleen vahvaa. Rinnalle on kuitenkin kehittynyt myös systeemisiin haasteisiin ja ilmiöiden kompleksisuuteen paremmin vastaavia menetelmiä.

Kansainvälisessä arviointikeskustelussa on viime vuosina noussut esiin termi bricolage, jonka Claude Lévi-Strauss (1966) aikoinaan määritteli ”olemassa olevien resurssien tehokkaaksi hyödyntämiseksi”. Bricolage ei tarkoita vain eri arviointi- ja tutkimusmenetelmien yhdistämistä, vaan se kattaa eri paradigmojen ja tutkimustraditioiden elementtien yhdistämisen ja soveltamisen tarpeen mukaan. Se ottaa huomioon arvioinnin kontekstin ja kysymykset. Kontekstin merkitystä vaikuttavuustiedon luotettavuudessa ja hyödyntämisessä onkin korostettu jo pitkään.

Toimintaympäristöjen nopeassa muutoksessa nousee koko ajan uusia haasteita ja kysymyksiä, viime aikoina esimerkiksi valtasuhteisiin, kulttuureihin ja tulevaisuuden muutosten ymmärtämiseen liittyvät näkökulmat. Kysymys vaikuttavuudesta säilyy tuoreena vuodesta toiseen.  

Vaikuttavuus elää ajassa

Vaikuttavuuteen liittyvät merkitykset ja käytännöt elävät ajassa. Marketta Rajavaara (2006) tarkasteli väitöskirjassaan hyvinvointivaltion ja vaikuttavuusyhteiskunnan kehitystä sosiaalisten olojen arvostelusta vaikutusten todentamiseen ja tunnisti siinä kahdeksan erilaista järkeilytyyliä, jotka kaikki tavalla tai toisella ovat läsnä tässäkin ajassa kerrostumina ja vastaavat erilaisista konteksteista nouseviin haasteisiin.

Vaikuttavuusyhteiskunta on oikeastaan erilaisten ”vaikuttavuuksien” yhteiskunta, jonka tulisi myös jatkossa kehittyä ja vastata esimerkiksi keskinäisriippuvaisuuksien, monikriisin, yllätysten ja epävarmuuksien lisääntymiseen.

Puheenvuorossani Mitä on vaikuttavuus postnormaalissa yhteiskunnassa? (Kasvun tuki -aikakauslehti 2023) pohdin, mitä uutta postnormaali aika tuo vaikuttavuusajatteluun ja kuvasin piirteitä lähestymistavalle, joka tunnistaa monimutkaiset systeemit ja arvostaa arviointimenetelmien ja näkökulmien moninaisuutta. Sen keskiössä on transformatiivisuus ja sitoutuminen kestävään ja oikeudenmukaiseen tulevaisuuteen.

Pitkän tähtäimen päämääriä lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnissa ei saavuteta ilman vaikuttavaa ja oikea-aikaista toimintaa.

Pitkän tähtäimen päämääriä lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnissa ei saavuteta ilman vaikuttavaa ja oikea-aikaista toimintaa. Se tarkoittaa systeemisiä ja luonteeltaan kompleksisia muutoksia rakenteissa ja toimintamalleissa sekä tutkitusti vaikuttavia interventioita. Lisäksi tarvitaan uusien innovaatioiden kehittämistä, joka hyötyy kokeiluista ja kehittävästä arvioinnista. Kehittämistyön moninaisuuden vuoksi myös vaikuttavuusajattelussa tarvitaan enemmän sekä-että kuin joko-tai-lähestymistapoja. Yhteiskunnallisen muutoksen mahdollistamiseksi on tunnistettava, miten eri tekijöiden vuorovaikutus luo haluttuja vaikutuksia ja millaisin edellytyksin – ja myös tahattomat ja negatiiviset vaikutukset huomioiden.

On jatkuvasti kysyttävä, millaista arvoa tavoitellaan, kenelle ja kuka sen määrittelee, sillä vaikuttavuus ilman päämäärää on lopulta vain tyhjä käsite.

Tämä kirjoitus käynnistää Itlan blogisarjan, jossa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin asiantuntijat nostavat keskusteluun teemoja siitä, mihin suuntaan vaikuttavuusajattelua ja arviointimenetelmiä tulisi kehittää, ja mitkä kysymykset kaipaavat syvempää ymmärrystä ja keskustelua. Tässä ajassa kaipaamme myös uusia ratkaisuja ja oivalluksia! Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja löytämään uusia ratkaisuja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi!