Uutiset>Uutiset
11.03.2026

Friends for life ehkäisee ahdistus- ja masennusoireita vaikuttavasti 

Friends for life -ohjelma ehkäisee alakouluikäisten lasten ahdistus- ja masennusoireita tutkitusti vaikuttavasti: se sijoittui tasolle 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.

Friends for Life on 9–12‑vuotiaille lapsille suunnattu ohjelma, jonka tavoite on tukea mielen hyvinvointia, vahvistaa resilienssiä sekä ehkäistä ahdistus- ja masennusoireita. Ohjelma tukee myös muun muassa tunteiden säätelyä ja sosiaalisia taitoja. Sitä voidaan käyttää sekä kouluissa että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa.

Friends for Life sijoittui tasolle 4/5 Itlan vaikuttavuusarviossa eli se on tutkimusnäytön perusteella vaikuttava. Tämä tarkoittaa sitä, että ohjelmasta on korkealaatuista suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta, menetelmä on kuvattu hyvin ja sen ylläpitäjä Aseman Lapset ry tukee käyttöönottoa perusteellisesti. Tasolle 5/5 pääseminen edellyttäisi lisää tutkimuksia ja mielellään seurantamittauksia vaikutusten varmistamiseksi.

Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuus tarkoittaa sen lapsille, nuorille ja perheille tuottamaa hyötyä.

Vaikuttavuuden tasot

Kuva: Vaikuttavuuden tasot

Kouluilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tukea lasten ja nuorten mielenterveyttä

“Lasten ja nuorten mielenterveyden haasteiden lisääntyminen on kasvattanut tarvetta kouluihin sopiville tutkitusti vaikuttaville ja ennaltaehkäiseville matalan kynnyksen menetelmille ”, kertoo erityisasiantuntija Heidi Backman Itlasta.

Kouluilla on ainutlaatuinen mahdollisuus edistää lasten ja nuorten myönteistä kasvua sekä mielenterveyttä. Kun mieli voi hyvin, oppiminen on mahdollista – ja kun oppiminen sujuu, se vahvistaa myös psyykkistä hyvinvointia.

Tutkitusti vaikuttavien menetelmien avulla kunnat pystyvät tukemaan lasten ja nuorten mielenterveyttä nykyistä paremmin. Lisäksi vältytään turhilta kustannuksilta ja varmistetaan taloudellisten investointien kohdistuminen menetelmiin, jotka auttavat lapsia ja nuoria parhaiten.

Friends for life on osa Australiassa 1990-luvun puolivälissä kehitettyä Friends–ohjelmaa, jota käytetään lähes 30 maassa. Friends for life otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2006, ja sitä on täydennetty myöhemmin nuorten My Friends- ja pikkulasten Fun Friends -ohjelmilla.

Menetelmä- ja mittariarviot perustuvat parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon 

Itlan menetelmäarviot ovat riippumattomien, arviointiin koulutettujen henkilöiden tekemiä. Ne perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon ja julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina Itlan Kasvun tuen menetelmäpankissa ja Kasvun tuki -aikakauslehdessä.

Itlan omat asiantuntijat ja Kasvun tuen tieteellinen toimituskunta tukevat sekä ohjaavat työtä.  Arviointiperiaatteemme – avoimuus, luotettavuus, riippumattomuus, systemaattisuus ja sensitiivisyys – ohjaavat prosessia.  ​ 

Menetelmäarvioiden tavoitteena on auttaa päättäjiä tekemään tutkittuun tietoon perustuvia valintoja psykososiaalisten menetelmien käytöstä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. 

Itlan Kasvun tuen menetelmäpankki   

Löydät arviomme psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuudesta Menetelmäpankistamme.  

Menetelmäpankissa on toistaiseksi kahdella eri asteikolla arvioituja menetelmiä. ​Vuodesta 2022 lähtien vaikuttavuutta on arvioitu asteikolla 1–5, tutkimuskirjallisuus haetaan  systemaattisesti ja arviot julkaistaan vertaisarvioituina systemaattisina kirjallisuuskatsauksina. ​Ennen vuotta 2022 tehdyt arviot ovat niin sanottuja suppeita katsauksia ja ne on arvioitu asteikolla 0–3.​ 

Lue lisää Friends for life -menetelmästä ja tutustu menetelmäarvioon täällä. 

Lisätietoja

Heidi Backman

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Kasvun tuki

heidi.backman@itla.fi

050 330 4644
Marko Merikukka

Tiedeasiantuntija

Science Specialist

Kasvun tuki

marko.merikukka@itla.fi

040 647 5565

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Podcast
|
29.04.2026
Mitä pojille kuuluu?
Manosfääri, looksmaxxing – erilaisia elämäntapoja ja miehuuden ohjenuoria välittyy pojille ja nuorille miehille muun muassa somen kautta. Mistä oikeastaan olemme…
Poika ja tyttö istuvat ulkoportaikon aidalla kesäisessä kaupungissa.
Uutiset
|
22.04.2026
TRT tukee sodille ja luonnonkatastrofeille altistuneiden lasten toipumista vaikuttavasti 
TRT-ryhmämenetelmä tukee sodissa, konflikteissa tai luonnonkatastrofeissa traumalle altistuneiden tai yksin maahan tulleiden alaikäisten lasten ja nuorten selviytymistä tutkitusti vaikuttavasti: se sai arvion 4/5 Itlan Kasvun tuen vaikuttavuusarviossa.
Blogit
|
20.04.2026
24 h työpaja – Varsinais-Suomessa tartuttiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseen uudella tavalla
Varsinais-Suomen lapsiperhetoimijat kokoontuivat ensimmäistä kertaa 24 tunnin työpajaan. Osallistujat tunnistivat neljä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin haastetta ja viisi toimenpidekokonaisuutta niiden ratkaisemiseksi. Itlassa mallinnamme työskentelytapaa laajempaan käyttöön.
Tapahtumat
Yhdessä enemmän – dialogia tieteen ja käytännön välillä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi
Tiede ja käytäntö, sote ja kasvatus, ajattelu ja arki löytävät toisensa Tampereen yliopistolla maaliskuussa 2027.
17.3.-18.3.2027
Päivittyy myöhemmin
Tampereen yliopisto
Kaksi nuorta ihmistä takaapäin kuvattuna.
Uutiset
|
07.04.2026
UCLA Loneliness Scale sopii nuorten ja vanhempien yksinäisyyden mittaamiseen
Itla on alkanut arvioida mittareita, joilla arvioidaan lasten ja nuorten hyvinvointia, mielenterveyttä, arjen toimintakykyä sekä tuen tarvetta. Julkaisemme ensimmäisenä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen nuorten yksinäisyyttä mittaavasta UCLA Loneliness Scale –mittarista, joka sopii myös vanhempien yksinäisyyden kokemusten arviointiin.
Tapahtumat
Tekoäly vauvaperheiden arjessa
Millaisia mahdollisuuksia tekoäly tuo perheiden arkeen ja vauva-aikaan? Kuka pitää silmällä tekoälyyn liittyviä riskejä, jotka uhkaavat lapsen oikeuksia? 3. kesäkuuta kokoonnumme Cajsan Helmeen aamiaisen merkeissä pohtimaan tekoälyn vaikutusta perheisiin ja perheellistyviin.
3.6.2026
9.00-11.00
Cajsan Helmi, Kaisaniemenranta 6, 00170 Helsinki