Uutiset>Uutiset
09.03.2022

Politiikkasuositus: Lapsille pitää turvata mahdollisuudet vahvistaa luontosuhdettaan

Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti nostaa ensimmäistä kertaa esille, että luonnon heikentyneellä tilalla on kielteisiä vaikutuksia mielenterveyteen. Toimenpiteiden osalta raportti korostaa nuorten osallistumista sekä tieteen, päätöksentekijöiden ja nuorten välisen vuoropuhelun edistämistä.

Lasten osallisuutta koskeva näkökulma on ollut innoittajana Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön, Alli Paasikiven säätiön ja Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) vuonna 2021 alkaneessa yhteistyössä.

Lasten luontosuhteen hyvinvointivaikutuksia esiteltiin lapsen oikeuksien viikon yhteydessä pidetyssä ÄÄNI21 Lapsen oikeuksien foorumissa eduskunnan Kansalaisinfossa 12.11.2021. Tilaisuudessa päättäjät, tutkijat ja nuoret Hämeenlinnan nuorisovaltuustosta keskustelivat aiheesta. SYKE on laatinut laajan kansainväliseen tutkimukseen perustuvan kirjallisuuskatsauksen (Arola ym., käsikirjoitus), jonka alustavia tuloksia tutkijaryhmä esitteli tilaisuudessa.

Aineiston ja tilaisuuden perusteella esiin nousee neljä suositusta:

  • Lasten ilmastoahdistus ja huoli luonnosta on otettava vakavasti. On mietittävä keinoja, joiden avulla lapset voivat käsitellä globaaleja ympäristöongelmia ja niiden vaikutuksia sekä niiden herättämiä On tärkeää, että lapset voivat vaikuttaa luonto- ja ilmastoratkaisuihin.
  • Tarvitaan politiikkatoimia, jotka turvaavat lasten luontosuhteen kehittymisen myös tulevaisuudessa. On tärkeää osallistaa lapsia näiden toimenpiteiden suunnitteluun. Esimerkiksi Opetushallitus, hyvinvointialueet ja kunnat voivat edistää yhdessä lasten luontoliikuntaa niin varhaiskasvatuksessa kuin esi- ja perusopetuksessa.
  • Suomen on tärkeää ottaa kantaa siihen, että YK:n lapsen oikeuksien komitea (UNCRC) julkaisisi yleissopimuksen toimeenpanon tueksi yleiskommentin, jossa se käsittelee lasten luontosuhteen merkitystä lapsen hyvinvoinnille ja toisaalta ilmastoahdistuksen merkitystä lasten tulevaisuususkolle.
  • Lasten luontosuhteesta tarvitaan lisää pitkäaikaistutkimusta, jossa syvennytään luontosuhteen ja hyvinvoinnin vaikutusmekanismeihin. Tutkimustietoa tarvitaan siitä, miten luontosuhde vaikuttaa lasten fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin sekä siitä, miten sukupuoli, etnisyys ja sosioekonominen asema ovat yhteydessä lasten luontosuhteeseen ja sen hyvinvointivaikutuksiin.

Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan sanoa, että lasten luontosuhteella on suuri merkitys lasten hyvinvointiin. Lasten kertomuksissa korostuu kuuluminen yhteen luonnon kanssa. Lapset myös sisällyttävät usein luontoa koskeviin kertomuksiinsa huolen luonnon tilasta ja saastumisesta.


”On tärkeää, että lapset voivat purkaa ilmastoahdistukseen liittyviä asioita. Ministeriöiden tulisi lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa politiikkaan ja päätösten valmisteluun”, kertoo toimitusjohtaja Petri Virtanen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiöstä.



”Selvityshankkeemme on hyvin ajankohtainen. Juuri ilmestynyt IPCC-raportti tuo selkeästi esille sen, ettei luonto ole ehtymätön luonnonvara.”


Kirjallisuuskatsauksessa analysoitiin 72 vertaisarvioiduissa tiedelehdissä viimeisen 20 vuoden aikana julkaistua artikkelia, joista 23 käsitteli nimenomaisesti luontosuhteen merkitystä lasten hyvinvoinnille.


Lisätietoja

Petra Kouvonen

Johtaja

Director

Direktör

Kasvun tuki

041 455 2280

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtuma
|
19.04.2024
Vahvat perheet – vahva työllisyys
Samalta viivalta Oulu - kokeilun tilaisuudessa kuullaan tutkimustietoa työllisyyden ja lapsiperheköyhyyden yhteydestä.
30.05.2024
8:30-12:00
Wegelius-sali, Albertinkatu 16 (0. krs), 90100 Oulu Mahdollista osallistua myös etänä!
Lapsiperheköyhyys
Samalta viivalta Oulu
Pitkähiuksinen lapsi painaa päätään pöytää vasten kynä kädessä.
Uutiset
|
17.04.2024
Neurokehityksellisen häiriön diagnoosin saaneiden lasten tilanteet eskaloituvat pahimmillaan kuin lumipallot
Neurokehityksellisen häiriön diagnoosin saaneista lapsista lähes viidennes sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Eri taustatekijöistä pitkittynyt toimeentulotuen saanti on vahvimmin yhteydessä sijoituspäätöksiin.
Yhteisövaikuttavuus
Tapahtuma
|
17.04.2024
Miten lasten ja nuorten köyhyydessä pärjäämistä voidaan tukea?
Valoisat-ryhmän nuoret kokemusvaikuttajat ovat yhdessä Itlan tutkijoiden kanssa tutkineet nuorten aikuisten kokemuksia lapsuuden köyhyydestä ja köyhyydessä pärjäämisestä. Toukokuussa on aika perehtyä tutkimuksen tuloksiin ja keskustella yhdessä siitä, miltä köyhyys tuntuu ja miten köyhyydessä pärjäämistä voidaan tukea?
21.05.2024
10.00-11.30
Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Helsinki
Lapsiperheköyhyys
Samalta viivalta
Uutiset
|
08.04.2024
Oma Häme ja Itla käynnistivät menetelmien arviointipilotin
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä, hoitoa ja seurantaa parannetaan Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeen ja Itlan puoli vuotta kestävässä pilottiprojektissa.
Kasvun tuki
Poika istuu ja katselee älypuhelintaan
Uutiset
|
04.04.2024
Mitä ajattelet Lapsuuden rakentajat podcastista? Vastaa kyselyyn
Mistä aiheista haluaisit kuulla Lapsuuden rakentajat podcastissa? Kaipaatko räväkkää keskustelua ja sähäkkää kommentointia vai analyyttista, punnittua pohdintaa? Auta meitä kehittämään podcastiamme vastaamalla kyselyyn!
Kaksi nuorta hymyilevät kameralle kesäpäivänä.
Tapahtuma
|
25.03.2024
Kuvittele, jos onnistuisimme paremmin nuorten mielenterveyden tukemisessa
Kuvittele jos jokainen lapsi ja nuori saisi tulevaisuudessa tutkitusti vaikuttavaa apua mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen hoitoon. Mitä pitäisi tapahtua, jotta tästä tulisi totta Suomessa?
Ma 22.4.2024
12:00-16:30
Siltasaarenkatu 10, Helsinki
Kasvun tuki