Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomalli

Vakautta vanhemmuuteen -menetelmä on tarkoitettu alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille, joilla on itsellään traumataustaa lapsuudenperheen hoivasuhteissa tapahtuneesta kaltoinkohtelusta tai vaille jäämisestä. Osallistuakseen vanhemman tulee toimia lapsensa lähivanhempana ja olla motivoitunut pohtimaan, miten traumatisoituminen omassa lapsuudessa vaikuttaa vanhemmuuteen. Vanhemmalla tulisi osallistuessaan olla jo alustavaa ymmärrystä siitä, että omilla lapsuudenajan kokemuksilla voi olla vaikutusta omaan vanhemmuuteen. Vaikka ryhmään voi kuulua eri-ikäisten lasten vanhempia, pyritään ryhmät kokoamaan siten, että vanhempien kokemukset ja traumaoireet ovat samankaltaisia, eikä painopiste ole lasten iässä.

Lapsuuden ja nuoruuden kasvuolosuhteissa traumaattisia tapahtumia tai prosesseja kokeneet vanhemmat voivat tarvita tukea vanhemmuuteensa. Oman kehityksen varhaisvaiheissa koettu trauma voi tuottaa vaikeuksia itsesäätelyssä ja mentalisaatiokyvyssä sekä negatiivista minäkuvaa ja haasteita läheisissä ihmissuhteissa.

Traumaperäinen stressihäiriö, sen piirteet ja siihen liittyvä näytön aste on kuvattu esimerkiksi aiheeseen liittyvässä Käypä hoito -suosituksessa. Viisi pääasiallista oireryhmää ovat tapahtuman pakottava uudelleen kokeminen, dissosiatiiviset oireet, mielialan lasku, välttämiskäyttäytyminen ja ylivireys. Jos oireet ovat pitkäkestoisia poikkeuksellisen ja järkyttävän tapahtuman jälkeen, ne indikoivat traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD, post-traumatic stress disorder) (Traumaperäinen stressihäiriö, 2025). Dissosiatiiviset oireet eli irtautuminen aikaan, paikkaan ja ympäröiviin vuorovaikutussuhteisiin nähden sekä muistamattomuus ovat yhteydessä lapsuudessa koettuun kaltoinkohteluun (Vonderlin ym., 2018).

Traumaperäinen stressihäiriö voi olla yhteydessä lapsuusajan haitallisiin kokemuksiin (ACE, adverse childhood experiences). Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan yli neljännes nuorista oli kokenut enemmän kuin yhden ACE-kokemuksen lapsuutensa aikana. ACE-kokemukset ovat yhteydessä muun muassa mielenterveysongelmiin, väkivaltarikollisuuteen ja syrjäytymiseen. (Laajasalo ym., 2025)

Vakautta vanhemmuuteen -menetelmällä pyritään katkaisemaan kaltoinkohtelun ja siitä johtuvan traumatisoitumisen välittyminen sukupolvelta toiselle. Aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa ryhmämuotoiset hoitointerventiot vähentävät äitien stressiä (Barlow ym., 2002). Vakauttamiseen liittyvää psykoedukaatiota ja kognitiivista käyttäytymisterapiaa yhdistävä ryhmämuotoinen hoito ja sen tuoma vertaistuki tuottivat myönteisiä vaikutuksia lapsuuden kaltoinkohtelua kokeneille äideille (Dorrepaal ym., 2012).

Traumaattisia kokemuksia omassa lapsuudessaan läpikäyneillä vanhemmilla voi olla stressin ja tunteiden säätelyn haasteita, dissosiaatiota, välttelyä ja haasteita mentalisaatiossa. Nämä ovat eri tutkimusten mukaan yhteydessä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen haasteisiin ja lisäävät riskiä lapsen kaltoinkohteluun ja lapsen omiin psykiatrisiin ongelmiin. (Ruismäki, 2024a)

Vakautta vanhemmuuteen -menetelmässä tarjotaan psykoedukaatiota traumaoireista ja vakauttamiskeinoista dissosiaation hallitsemiseksi. Menetelmän tavoitteita ovat turvallisuuden tunteen kehittäminen, vaikeiden mielentilojen ja ihmissuhteiden välttelyn vähentäminen ja oireiden kasvava hallinta. Menetelmällä tavoitellaan muutosta lähtötilanteeseen, johon verrattuna vanhemman itseymmärrys vahvistuu, häpeä ja välttely vähenevät ja traumaoireiden hallinta sekä omien tunteiden säätely lisääntyvät. Tavoitellun muutoksen myötä myös vanhemman kyky huolehtia lapsesta ikätasoisesti vahvistuu (Ruismäki, 2024a). Ryhmämuotoinen hoito tarjoaa vertaistukea ja pyrkii purkamaan traumaoireisiin liittyvää yksinäisyyden ja toivottomuuden tunteita (Osofsky ym., 2024). Erikseen päävastetta ja toissijaisia vasteita ei ole nimetty menetelmää kuvaavissa materiaaleissa, mutta ne ilmenevät tavoitteiden kautta ja ovat johdettavissa niistä mahdollisiin tutkimuksiin.

Lapsuudenaikaista kaltoinkohtelua kokeneilla aikuisilla voi olla esimerkiksi kroonista traumaa tai dissosiaatio-oireita. Posttraumaattista stressiä koskevassa amerikkalaistutkimuksessa on todettu, että sekä vakauttamistaitoja että niiden soveltamista käytäntöön yhdistävä menetelmä osoittautui vaikutuksiltaan myönteisimmäksi verrattuna tutkimusasetelman sisältämiin muihin vaihtoehtoihin, jotka eivät yhdistäneet näitä kahta osa-aluetta (Cloitre ym., 2010).

Samaan teoriaperustaan nojaavassa Hoivaavaa vanhemmuutta -hoitomallista tehdyssä seurantatutkimuksessa havaittiin alustavissa tutkimustuloksissaa, että tutkittujen vanhempien hyvinvointi koheni tilastollisesti merkitsevästi dissosiatiivisten, masennus- ja somatoformisten oireiden kohdalla. Tutkimustuloksia on esitelty tiedeyhteisölle konferenssikontekstissa vuonna 2018, mutta niistä ei ole ilmestynyt vertaisarvioitua julkaisua. (Friberg ym., 2018)

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomalli nojaa pääosin kiintymyssuhdeteoriaan, kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja mentalisaatioteoriaan. Menetelmä perustuu useiden eri teoreettisten lähestymistapojen integroimiseen, ja se keskittyy vanhemmuuden pohtimiseen ja traumataustasta nousevien reaktioiden käsittelyyn (Osofsky ym., 2024). Menetelmässä hyödynnetään vaikutusmekanismeja eri teoriaperustoista kuten mentalisaatioteoriasta juontuvaa mielellistämistä, jonka avulla pyritään hahmottamaan, mitä vaikutuksia omalla toiminnalla on lapseen.

Vakautta vanhemmuuteen -menetelmä ja samaan teoriaperustaan nojaava Hoivattavaa vanhemmuutta -menetelmä ankkuroituvat keskeisesti kiintymyssuhdeteoriaan, joka korostaa varhaisiän hoivassa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Kiintymyssuhdeteoria kuvaa myös sitä, miten lapsi mieltää itsensä suhteessa turvallisiin tai turvattomiin hoivaajiinsa. Turvaton kiintymyssuhde voi olla välttelevä, ristiriitainen tai jäsentymätön (Bowlby, 1969; Seppälä & Tani, 2025). Kognitiiviset käyttäytymisterapiat pyrkivät vaikuttamaan henkilön ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen esimerkiksi altistuksen kautta. Tavoitteena on hallita haitallisia ajatuksia ja uskomuksia ja vaikuttaa tätä kautta käyttäytymiseen (Seppälä & Tani, 2025; ks. myös Beck, 1979).

Vakautta vanhemmuuteen -menetelmä nojaa myös osittain perheen kokonaisuutena systeemisesti huomioiviin lähestymistapoihin (esim. Fivaz-Depeursinge ym., 1996). Tämän lisäksi menetelmä pohjaa mentalisaatioajatteluun ja kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvaan traumapsykoterapeuttiseen lähestymistapaan. Mentalisaatiolla tarkoitetaan toisten ihmisten ajatusten ja tunteiden hahmottamista sekä niiden välisen vuorovaikutuksen ymmärtämistä (”eli mielellistämistä”) (Fonagy ym., 2007).

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmän keskeisiä elementtejä ovat seuraavat:

• Ryhmänohjaajien psykoedukatiivinen ja traumatietoinen työote.
• Menetelmän teoriaperustan pohjalta teemoitettu ryhmäprosessi. Teemojen käsittelyjärjestyksessä on mahdollisuus siirtää yhden teeman ajankohtaa, mutta teemoja ei voi vaihtaa. Tapaamisia on yhteensä 13 kertaa, joihin sisältyy seurantatapaaminen.
• Struktuuri, joka tukee ryhmän tavoitteita. Pysyviä elementtejä ovat ohjaajien psykoedukatiiviset alustukset, aiheesta keskustelu, harjoitukset ja kotitehtävät.
• Ammatillisesti johdettu vertaistuki.
• Ryhmään osallistuessa on suositeltavaa, että henkilöllä on mahdollisuus olla läsnä jokaisella ryhmäkerralla.

Lisäksi menetelmässä on oleellista vanhemman oma motivaatio tarkastella vanhemmuutta ja omia kykyjä.

Menetelmä on kehitetty Suomessa, joten se ei ole muokattu (adaptoitu) versio kotimaisesta tai ulkomaisesta aiemmin kehitetystä menetelmästä.

Ryhmän ohjaajina toimii kaksi Traumaterapiakeskuksen ryhmänohjaajakoulutuksen käynyttä ohjaajaa. Ohjaajien taustakoulutus tulee olla sosiaali- tai terveysalalta. Lisäksi ohjaajilta vaaditaan riittävää perehtyneisyyttä traumatisoitumiseen ja siihen, miten se vaikuttaa vanhemmuuteen.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmä on strukturoitu ryhmähoitomalli vanhemmalle. Menetelmä toteutetaan suljettuna ryhmänä.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomalli:

• Hoitomalli sisältää yhteensä 13 ryhmätapaamista ja on kestoltaan noin 3 kuukautta.
• Ryhmään osallistumista edeltää alkuarviointihaastattelu, jolla kartoitetaan soveltuvuutta, traumaoireita, motivaatiota ja sitoutumista.
• Ryhmässä on yhteensä 10 käsiteltävää teemaa, näihin liittyviä harjoituksia sekä itsenäisiä kotitehtäviä.
• Ryhmä kokoontuu joka viikko, ja tapaamiset kestävät noin 1,5 tuntia. Seurantatapaaminen järjestetään 2–3 kuukauden kuluttua ryhmän päättymisestä.
• Tapaamisten teemat ovat:
  • tutustuminen
  • kaltoinkohtelun vaikutusten ymmärtäminen
  • turvallisuuden tunteen kehittäminen
  • mielellistäminen (mentalisaatio)
  • tunteiden ymmärtäminen ja vireys
  • vaikeiden tunteiden ymmärtäminen
  • uskomukset
  • rajojen asettaminen vanhempana
  • hyvinvoinnista huolehtiminen
  • haastavien tilanteiden ennakointi
  • jäähyväisten jättäminen.
• Ryhmäkerrat ovat strukturoituja, ja niissä noudatetaan ryhmän toimintaperiaatteita. Ryhmäkertojen runko: ankkurointiharjoitus, edellisen ryhmäkerran teeman herättämien ajatusten ja kotitehtävien läpikäyminen, tauko, uuden aiheen alustus ja tähän liittyvät harjoitukset, uusien kotitehtävien esittely, ankkurointiharjoitus.
• Sopiva ryhmäkoko on 6–8 vanhempaa.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmässä käytetään keinona psykoedukaatiota. Ryhmässä vanhemmille annetaan tietoa traumatisoitumisen ja kaltoinkohtelun oireista sekä niiden kehityksellisistä vaikutuksista itseen ja vanhemmuuteen. Psykoedukaatio auttaa luomaan ymmärrystä lapsuudenajan kaltoinkohtelun ja vaille jäämisen syistä, seurauksista ja niiden vaikutuksista vanhemmuuteen. Ryhmähoitomallissa yhdistyy teemojen tiedollinen ja kokemuksellinen käsittely. Ryhmän ohjaajien työote on psykoedukatiivinen ja traumatietoinen, mikä sisältää traumatietoisen ja tiedollisen työskentelyn osaamisen.

Ryhmässä vanhemmat altistuvat tiedon ja omien oireiden tunnistamisen kautta aiheille, joita he muuten saattavat vältellä. Altistumista tapahtuu myös vaikeiden vuorovaikutustilanteiden ja tunnesäätelyyn liittyvien haasteiden ajattelun kautta. Ryhmähoitomallissa altistusta yhdistetään taitoharjoituksiin. Käytännön harjoitukset ja tehtävät ryhmässä mahdollistavat kokemuksellisen jakamisen, havainnollistamisen ja taitojen harjoittelemisen. Ryhmässä harjoitellaan esimerkiksi tunne- ja vireystilansäätelytaitoja ja tarkkaavaisuuden ja huomion kohdentamista. Harjoitusten ohella suoritettavien kotitehtävien tarkoituksena on auttaa vanhempaa tunnistamaan itselle haastavia tilanteita ja ennakoimaan. Kotitehtävät ohjaavat tarkastelemaan ryhmäkerroilla saatua tietoa oman vanhemmuuden näkökulmasta itsenäisesti.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomallin keskiössä on ammatillisesti ohjattu vertaistuki. Ryhmä tarjoaa vertaistukea joka sosiaalisen tuen muotona tuottaa osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Joukkoon kuuluminen hälventää omaan minäkuvaan ja traumaoireisiin liittyvää häpeää. Vertaistuki mahdollistaa kysymisen, konkreettisen keinojen jakamisen ja kuulluksi tulemisen.

Ryhmän ohjaajille on olemassa Vakautta vanhemmuuteen -opas. Opas on saatavilla painettuna ja sähköisessä muodossa. Opas sisältää myös ohjaajan ohjeet. Opas on käännettävänä ruotsiksi.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmään osallistujille jaetaan paperiset materiaalit ryhmäkerroilla. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmä on osallistujille ilmainen. Menetelmän toteuttajalle aiheutuu kustannuksia ohjaajien koulutuksesta, työnohjauksesta ja mahdollisista lisäkoulutuksista sekä ryhmän tarjoiluista. Epäsuoria kustannuksia ovat ryhmän valmisteluun, ohjaamiseen ja työnohjaukseen liittyvä työaika ja tilakustannukset.

Menetelmällä on määritelty kohderyhmä sekä mukaanotto- ja poissulkukriteerit. Vakautta vanhemmuuteen -ryhmät soveltuvat monimuotoisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsiville vanhemmille, joiden oireilu vastaa monimuotoisen traumaperäisen stressihäiriön oirekuvaa (CPTSD) ja joilla on alle 18-vuotiaita lapsia. Ryhmään osallistuminen ei edellytä diagnoosia. Ryhmän poissulkukriteereitä ovat esimerkiksi akuutti päihdeongelma, akuutti tai kuormittava kriisitilanne sekä impulsiivinen tai itsetuhoinen käyttäytyminen. Vakautta vanhemmuuteen -ryhmään voi hakeutua oma-aloitteisesti tai sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisen ohjaamana. Ennen ryhmään hyväksymistä ohjaaja tekee soveltuvuutta kartoittavan alkuarviointihaastattelun.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomallin ohjaajille on määritelty pätevyysvaatimukset. Ohjaajilla tulee olla sosiaali- tai terveydenhuollon pätevyys. Lisäksi ohjaajilta vaaditaan riittävää perehtyneisyyttä traumatisoitumiseen ja sen vaikutuksiin vanhemmuuteen ja lapsen kehityspsykologiaan. Ryhmänohjaajalla tulee olla perustiedot vakauttavasta työotteesta. Tämän ohella ohjaajilla olisi hyvä olla aikaisempaa ryhmänohjauskokemusta.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmän ohjaaminen edellyttää perehdyttävää ohjaajakoulutusta. Koulutuksen laajuus ja sisältö on kuvattu. Ryhmänohjaajakoulutus sisältää teoriaosuuden sekä ryhmänohjauksen kouluttajan työnohjauksessa. Ryhmänohjauskoulutuksen teoriaosuus on laajuudeltaan kolmen päivää. Teoriaosuus antaa perustiedot ryhmän kokoamiseen, arviointihaastattelujen tekemiseen ja ryhmän ohjaamiseen kouluttajan työnohjauksessa. Ryhmää ohjaavan työparin tulee saada työnohjausta vähintään viisi kertaa ryhmän aikana.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomallin ohjaaminen vaatii ryhmänohjaajan sertifikaatin. Sertifikaatti edellyttää koulutuspäiviin osallistumista sekä ryhmän kokoamista ja ohjaamista työnohjauksessa.

Kotipesä eli Traumaterapiakeskus järjesti vuonna 2025 Vakautta vanhemmuuteen -ryhmänohjaajille kertauskoulutusta ja ohjaajatapaamisia kokemusten vaihtoa varten. Traumaterapiakeskus kehittää Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomallille verkkosivuja ryhmänohjauksen tueksi ja jakamaan tietoa. Tuesta vastaavat Vakautta vanhemmuuteen -ryhmäohjaajien kouluttajat.

Pätevöittävän koulutuksen jälkeen Traumaterapiakeskus suosittelee säännöllistä työnohjausta kolme kertaa ohjattavaa ryhmää kohden. Työnohjaajana toimivat Vakautta vanhemmuuteen -ryhmänohjaajien kouluttajat.

Vakautta vanhemmuuteen -ryhmähoitomenetelmää käyttävälle organisaatiolle ei ole olemassa systemaattista seurantaa. Koulutetuille ohjaajille ja vanhemmuuspalveluita tarjoaville yksiköille on tehty kyselyitä.

Vakautta vanhemmuuteen -oppaassa on tarkistuslista ryhmänohjaajalle. Systemaattisesta seurannasta ei ole tarkempaa kuvausta.

Ei tutkimusta.

Ei tutkimusta.

Barlow, J., Coren, E. & Stewart-Brown, S. (2002). Meta-analysis of the effectiveness of parenting programmes in improving maternal psychosocial health. British Journal of General Practice, 52(476), 223–233.

Beck, A. T. (1979). Cognitive therapy and the emotional disorders. New American Library.

Blueprints for Healthy Youth Development. (2025). Program Search. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.blueprintsprograms.org/program-search/

Bowlby, J. (1969). Attachment and loss: Volume 1, Attachment. Basic Books.

California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare. (2025). Alphabetical List of Programs. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.cebc4cw.org/search/by-program-name/

Cloitre, M., Chase Stovall-McClough, K., Nooner, K., Zorbas, P., Cherry, S., Jackson, C.L., Gan, W. & Petkova, E. (2010). Treatment for PTSD Related to Childhood Abuse: A Randomized Controlled Trial. American Journal of Psychiatry,167(8), 915–924. https://doi.org/10.1176/appi.ajp.2010.09081247

Corrigan, J.-P., Fitzpatrick, M., Hanna, D. & Dyer, K. F. W. (2020). Evaluating the effectiveness of phase-oriented treatment models for PTSD – A meta-analysis. Traumatology 26(4), 447–454. https://doi.org/10.1037/trm0000261

Dorrepaal, E., Thomaes, K., Smit, J. H., van Balkom, A. J. L. M., Veltman, D. J., Hoogendoorn, A. & Draijer, N. (2012). Stabilizing Group Treatment for Complex Posttraumatic Stress Disorder Related to Child Abuse Based on Psychoeducation and Cognitive Behavioural Therapy: A Multisite Randomized Controlled Trial. Psychotherapy and Psychosomatics, 81(4), 217–225. https://doi.org/10.1159/000335044

Fivaz-Depeursinge, E., Frascarolo, F. & Corboz-Warnery, A. (1996). Assessing the triadic alliance between fathers, mothers, and infants at play. New Directions for Child and Adolescent Development, 74, 27–44. https://doi.org/10.1002/cd.23219967404

Fonagy, P., Gergely, G. & Target, M. (2007). The parent–infant dyad and the construction of the subjective self. Journal of Child Psychology and Psychiatry 48, 288–328. https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.2007.01727.x

Foundations Guidebook. (2025). Guidebook. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://foundations.org.uk/toolkit/guidebook/

Friberg, L., Ruismäki, M., Virta, M., Granö, N., Norring, M., Lipsanen, J. & Suokas, A. (2018). Trauma focused parenting groups can improve trauma symptoms in mothers with childhood maltreatment. Konferenssiposteri, World Association for Infant Mental Health -konferenssi, 26.-30.5.2018, Rooma, Italia.

Laajasalo, T., Ellonen, N., Aaltonen, M. & Martikainen, P. (2025). Haitallisten lapsuusajan kokemusten yhteydet nuorten koulutuspolkuihin, mielenterveyteen ja väkivaltarikollisuuteen. Yhteiskuntapolitiikka, 90(3), 217–229. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061166857

Osofsky, J. D., Gurwitch, R., Dozier, M. & Isosävi, S. (2024). Trauma-Informed Mental Health Interventions for Young Children. Teoksessa J. D. Osofsky, H. E. Fitzgerald, M. Keren & K. Puura (toim.), WAIMH Handbook of Infant and Early Childhood Mental Health. Springer. https://doi.org/10.1007/978-3-031-48631-9_21

Philipps, A., Silbermann, A., Morawa, E., Stemmler, M. & Erim, Y. (2019). Effectiveness of a Multimodal, Day Clinic Group-Based Treatment Program for Trauma-Related Disorders: Differential Therapy Outcome for Complex PTSD vs. Non Complex Trauma-Related Disorders. Frontiers in Psychiatry, 10, 800. https://doi.org/10.3389/fpsyt.2019.00800

Ruismäki, M. (2024a). Lapsuuden kaltoinkohtelun vaikutukset vanhemmuuteen. Teoksessa A. Ailoranta, S. Isosävi, M. Ruismäki & S. Kaunisto (toim.), Traumatisoituminen ja perhesuhteet (s. 183–196). Traumaterapiakeskus.

Ruismäki, M. (2024b). Vakauttavat ryhmähoitomallit lapsuuden kaltoinkohtelusta toipuville vanhemmille. Teoksessa A. Ailoranta, S. Isosävi, M. Ruismäki & S. Kaunisto (toim.), Traumatisoituminen ja perhesuhteet (s. 380–405). Traumaterapiakeskus.

Ruismäki, M., Friberg, L., Keskitalo, K., Lampinen, A., Mankila, P. & Vänskä, V. (2016). Vakautta vanhemmuuteen: Ensitietoa ja keinoja lapsuuden kaltoinkohtelusta selviytyville vanhemmille. Traumaterapiakeskus.

Ruismäki, M., Friberg, L., Keskitalo, K., Lampinen, A.-M., Mankila, P.& Vänskä, V. (2024). Hoivattavaa vanhemmuutta: Opas lapsuuden kaltoinkohtelusta toipuvien vanhempien ryhmämuotoiseen tukemiseen. Traumaterapiakeskus.

Seppälä, V. & Tani, S. (2025). Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmä (Föräldraskapet främst, Families First): Mentalisaatioperustainen perheryhmä vanhemmuuden tukemiseen (2. arvio). Kasvun tuki -aikakauslehti, 5(1), 73–83. https://doi.org/10.61259/kt.162618

Slade, A. (2005). Parental reflective functioning: An introduction. Attachment & Human Development, 7(3), 269–281. https://doi.org/10.1080/14616730500245906

Statens beredning för medicinsk och social utvärdering. (2025). Publications. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.sbu.se/en/publications2/

Traumaperäinen stressihäiriö. (2025). Käypä hoito -suositus. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Haettu 2.11.2025 osoitteesta https://www.kaypahoito.fi/hoi50080

Ungsinn. (2025). Tiltak. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://uit.no/ungsinn/tiltak

Vonderlin, R., Kleindienst, N., Alpers, G. W., Bohus, M., Lyssenko, L. & Schmahl, C. (2018). Dissociation in victims of childhood abuse or neglect: a meta-analytic review. Psychological Medicine, 48(15), 2467–2476. https://doi.org/10.1017/S0033291718000740