Uutiset>Uutiset
13.09.2022

Itla mukana kolmessa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa hankkeessa

Hankkeissa tutkitaan ostrakismia ja yksinäisyyttä, mielen hyvinvointia ja osallisuutta sekä kouluhyvinvoinnin edistämistä.

Ostrakismi ja yksinäisyys

Ostrakismia eli sosiaalista ulossulkemista ja yksinäisyyttä tutkitaan Turun yliopiston johtamassa konsortiossa Oikeus osallisuuteen: Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentäminen lapsuudessa ja nuoruudessa (Right to Belong: Tackling Loneliness and Ostracism during Childhood and Youth (R-to-B)).

Monitieteisen R-to-B-konsortion tavoitteena on rakentaa päätöksentekoon tutkimusperustainen tiekartta siitä, miten lasten ja nuorten yksinäisyyden ja ostrakismin kokemuksia voidaan vähentää erilaisissa ympäristöissä, kuten perheissä, kouluissa, sosiaalisessa mediassa ja kaveriryhmissä.

Itlan toimitusjohtaja, professori Petri Virtanen johtaa osahanketta, jonka tavoitteena on kehittää palveluratkaisuja yksinäisyydestä kärsiville lapsille, lapsia osallistaen. Erityisenä kiinnostuksen kohteena tutkimuksessa ovat koulujen ja lastensuojelulaitosten toimintatavat. Osahankkeen nimi on Services to Belong: Children as co-creators of integrated service systems combating loneliness and ostracism.

Mielen hyvinvointia tukevat vaikuttavat menetelmät

Toisessa tutkimuskonsortiossa, jossa Itla on mukana, tutkitaan mielen hyvinvointia ja sitä tukevien menetelmien juurruttamista. Mielen hyvinvoinnin kohentaminen keinona lisätä nuorten osallisuutta -konsortiota (Improving mental wellbeing as a means of increasing inclusion of young people IMAGINE) johtaa Helsingin yliopisto.

Tutkimuskonsortion tavoitteena on parantaa vaikuttavien psykososiaalisten menetelmien saatavuutta kouluissa, perusterveydenhuollossa ja vankeinhoidossa. Hankkeessa tuodaan Suomeen näyttöön perustuvia menetelmiä alle 25-vuotiaiden nuorten tukemiseksi ja varmistetaan menetelmien kustannusvaikuttavuus sen jälkeen, kun menetelmät on muokattu Suomeen sopiviksi. Lisäksi hankkeessa kerätään tietoa siitä, miten menetelmien valintaa, muokkausta, levittämistä ja juurruttamista voidaan parantaa. Nuoret ja ammattilaiset ovat aktiivisesti mukana kaikissa hankkeen vaiheissa.

Itlan ja Helsingin yliopiston yhteinen osahanke keskittyy levittämiseen ja implementointiin (Dissemination and implementation of interventions). Itlassa hankkeesta vastaa kehitysjohtaja Petra Kouvonen ja Helsingin yliopistossa Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelman varajohtaja Riikka Lämsä.

Osahankkeessa tutkitaan vaikuttavien menetelmien jalkautumista käytäntöön osana sote-uudistusta ja sen puitteissa toteutettavaa kansallista mielenterveysstrategiaa. Osahankkeessa tutkimuksen kohteena on 12–18-vuotiaiden masennusoireilun hoitoon ja ehkäisyyn tarkoitettu IPC A -menetelmä (Interpersonal counselling). Hankkeen tavoitteena on myös koota työkalupakki, joka auttaa alueita ja viranomaistahoja jalkauttamaan menetelmiä systemaattisesti nuorille suunnattuihin palveluihin.

Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa

Kolmantena Itla on mukana SchoolWell-konsortiossa, joka tähtää kouluhyvinvoinnin edistämiseen. SchoolWell-hanke tutkii lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sen rakentumista koulun oppimisympäristöissä. SchoolWell kehittää indikaattoreita varhaisten hyvinvointierojen ja näiden systeemisten seurausten ennakoivaan tunnistamiseen koulussa ja luo hyvinvoinnin resursseja ja tukemisen keinoja rakentamalla koulun hyvinvointia edistäviä sosio-pedagogisia käytäntöjä.

Helsingin yliopiston vetämän konsortion osahanketta toteuttaa Oulun yliopiston työelämäprofessori Mika Niemelä, ja osahanke kytkeytyy vahvasti Itlan ja Oulun yliopiston alueellisen oppimisverkoston toimintaan. Itla toimii hankkeessa yhteistyökumppanina.

Tutkimuskonsortioille rahoituksen on myöntänyt Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto Lapset ja nuoret – hyvinvoivat tulevaisuuden tekijät (YOUNG) -ohjelmasta. Lisää rahoituksesta strategisen tutkimuksen neuvoston uutisesta Strategisen tutkimuksen neuvostolta merkittävä rahoitus turvallisuuden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimukseen.

Lisätietoja

Petra Kouvonen.
Petra Kouvonen

IMAGINE-hankkeen vastaava tutkija (STN)

Lead Researcher, IMAGINE Project (SRC)

041 455 2280
Tiina Ristikari

Ristikari on aiemmin toiminut kehitysjohtajana Itlassa.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Uutiset
|
12.11.2025
Itla Xamkin kumppaniksi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutukseen
Koulutuksen lähtökohtina ovat kokonaisvaltaisuus, lapsilähtöisyys ja yhteistoiminnallinen ammatillisuus. Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus on myös kehittämismahdollisuus sekä opiskelijalle että työnantajalle.
Johtamiskoulutus
Koulutus
Nuoria ulkona kaupunkiympäristössä syksyllä
Artikkelit
|
05.11.2025
Koulu ja harrastustoiminta segregaation vastaisina voimina
Vantaan kaupunki puuttuu huono-osaisuuden kasautumiseen lasten ja nuorten ohjatulla harrastustoiminnalla ja sektorirajat ylittävällä yhteistyöllä.
Harrastukset
Koulu
Johtamiskoulutus
Ihmisiä istuu piirissä.
Uutiset
|
30.10.2025
Lapsiperhepalveluiden uudistaminen edellyttää monialaista johtamista – Itla käynnistää koulutuksen yhteisövaikuttavuustyön johtajille
Millaista johtamista tarvitaan siihen, että eri sektoreiden toimijat saadaan työskentelemään yhdessä lapsi- ja tarvelähtöisesti? Itla on aloittanut puolen vuoden systeemisen muutosjohtamisen koulutuksen yhteisövaikuttavuustyön johtajille.
Yhteisövaikuttavuus
Johtamiskoulutus
Lapsi leikkii lattialla palikoilla.
Uutiset
|
30.10.2025
Leikitään ja keskitytään tukee pikkulasten toiminnanohjaustaitoja vaikuttavasti
Leikitään ja keskitytään perheille -menetelmä tukee alle kouluikäisten lasten itsesäätelyä ja toiminnanohjausta tutkitusti vaikuttavasti: se sai täydet pisteet eli arvion 5/5 Itlan Kasvun tuen menetelmäarvioinnissa.
Kasvun tuki
Menetelmäarvio
Blogit
|
28.10.2025
Vauvaperheiden tulevaisuus – menneisyyden painosta tulevaisuuden imuun
Ensimmäiset 1 000 päivää luovat perustan koko elämälle. Näin ollen vauvaperheiden ja vanhemmiksi haluavien hyvinvointiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota: ovathan he avainasemassa luomassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Kutsuimme moninaisen joukkion keskustelemaan, millaista tulevaisuutta luomme vauvaperheille ja samalla koko huomisen Suomelle. Kokosimme yhteen keskusteluista syntyneitä ajatuksia.
1000 ensimmäistä päivää
Vauvaperheet
Lapsi katselee kädet kiikareina silmillä
Blogit
|
16.10.2025
Kansainvälinen verkostoyhteistyö tuo leveämmät hartiat kansalliseen arviointityöhön     
European Society for Prevention Research -konferenssi Berliinissä kokosi joukon tutkijoita, ammattilaisia ja päättäjiä keskustelemaan mielenterveysongelmien ja -sairauksien ehkäisystä sekä vahvistamaan tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön välisiä yhteyksiä.
Kasvun tuki
Psykososiaalinen menetelmä
Menetelmäarviointi