Uutiset>Uutiset
12.11.2025

Itla Xamkin kumppaniksi Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutukseen

Koulutuksen lähtökohtina ovat kokonaisvaltaisuus, lapsilähtöisyys ja yhteistoiminnallinen ammatillisuus. Monialainen lapsuuden ja nuoruuden vahvistaminen -koulutus on myös kehittämismahdollisuus sekä opiskelijalle että työnantajalle.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkissa alkaa uudenlainen koulutus lapsuuden ja nuoruuden vahvistamiseksi monialaisena ammattilaisten yhteistyönä. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävän koulutuksen tavoitteena on tuoda yhteen eri ammattialojen osaajia, työelämätoimijoita sekä kokemuskumppaneita oppimaan yhdessä.

Itla toimii Xamkin kouluttajakumppanina.


”Itlan tehtävänä on edistää lasten ja nuorten hyvää tulevaisuutta ja yhtenä osana vahvistamme ihmislähtöistä hyvinvointijohtamista, jossa päätöksenteko ja palvelutoiminta kykenevät uudistumaan sektori- ja asiantuntemusrajat ylittäen – yhdessä ja tarvelähtöisesti. Yhteistyö XAMKin kanssa on hieno mahdollisuus vaikuttaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden parempaan tulevaisuuteen ammattilaisten koulutuksen kautta,” kertoo Itlan kehitysjohtaja Marika Tammeaid.


Kehittämismahdollisuus sekä opiskelijalle että työnantajalle

Koulutuksessa yhdistetään opiskelijan omaan työhön liittyvä kehittäminen monialaiseen ja monitoimijaiseen yhdessä oppimiseen eri alojen ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. 


”Haemme koulutuksessa erilaista asetelmaa ja hakeutumisreittiä siihen, miten opiskelijat tulevat koulutukseen. Työnantajaorganisaatioita kutsutaan asettumaan vahvasti opiskelijan tueksi koulutukseen hakeutumisessa ja kehittämistehtävän pohtimisessa jo ennen koulutuksen alkua. Työnantajatahot voisivat kannustaa työntekijöitään hakeutumaan koulutukseen jopa työpareittain, yli ammattikuntarajojen,”  kuvailee Xamkin yliopettaja Päivi Petrelius.  


Työnantajille, kuten hyvinvointialueille ja muille palveluiden järjestäjille ja tuottajille, koulutus voi toimia strategisen kehittämisen välineenä. Opiskelijat toteuttavat koulutuksen aikana kehittämistehtävän, joka liittyy heidän omaan työhönsä. Yhdessä työnantajan kanssa suunniteltu kehittämistehtävä tuo organisaation kehittämiseen käytännön apua.

Lähtökohtina kokonaisvaltaisuus, lapsilähtöisyys ja yhteistoiminnallinen ammatillisuus 

Koulutus tarjoaa lapsia, nuoria ja läheisiä osallistavaa, dialogista ja systeemistä osaamista asiakastyöhön sekä monialaiseen verkosto-, kehittämis- ja johtamistyöhön.

Se antaa myös vahvan teoreettisen ja käytännöllisen perustan lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujärjestelmän toiminnan jäsentämiseen ja kehittämiseen.

Yhteishaku aukeaa 10.3.2026

Koulutuksen kesto on kaksi vuotta ja siihen voi hakea kevään 2026 yhteishaussa.

Katso video, jossa yliopettaja Päivi Petrelius ja kehitysjohtaja Marika Tammeaid kertovat tarkemmin koulutuksesta ja sen tavoitteista ja hyödyistä niin opiskelijalle kuin työnantajalle sekä hakuprosessista.

Lisätietoja

Kehitysjohtaja Marika Tammeaid, Itla, marika.tammeaid@itla.fi, 050 340 9798
Yliopettaja Päivi Petrelius, XAMK, paivi.petrelius@xamk.fi, 050 560 9396, 040 759 0563


Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Tekoäly vauvaperheiden arjessa
Millaisia mahdollisuuksia tekoäly tuo perheiden arkeen ja vauva-aikaan? Kuka pitää silmällä tekoälyyn liittyviä riskejä, jotka uhkaavat lapsen oikeuksia? 3. kesäkuuta kokoonnumme Cajsan Helmeen aamiaisen merkeissä pohtimaan tekoälyn vaikutusta perheisiin ja perheellistyviin.
3.6.2026
9.00-11.00
Cajsan Helmi, Kaisaniemenranta 6, 00170 Helsinki
Podcast
|
25.03.2026
Onko Suomi unohtanut nuoret?
Miksi nuorille kaupitellaan tulevaisuutta, jonka parasta ennen päivä on jo mennyt? Toteutuuko Suomessa sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus? Onko aika ryhtyä yhteisiin…
Taapero istuu eduskunnan valtiosalin lattialla.
Tapahtumat
Turvallinen alku elämälle – avain Suomen kestävään tulevaisuuteen 
Kansanedustajien paneelikeskustelu "Turvallinen alku elämälle - avain Suomen kestävään tulevaisuuteen" järjestään Kansalaisinfossa tiistaina 5.5.2026 klo 10.00–11.30. Keskustelua voi seurata myös suorana verkossa.
5.5.2026
10.00-11.30
Eduskunnan Kansalaisinfo
Kasvun tuki -aikakauslehtiä pöydällä, henkilö selailee yhtä niistä
Uutiset
|
19.03.2026
Kasvun tuki -aikakauslehden tuore teemanumero porautuu tutkimusmenetelmiin 
Kasvun tuki -aikakauslehden teemanumero syventyy lapsi- ja nuorisotutkimuksen ajankohtaisiin eettisiin ja menetelmällisiin näkökulmiin. Artikkeleissa korostuvat osallisuuden ja moniäänisyyden merkitys.
Kasvun tuki -aikakauslehtiä pöydällä, henkilö selailee yhtä niistä
Artikkelit
|
19.03.2026
UCLA Loneliness Scale -yksinäisyysmittarin psykometriset ominaisuudet
Itla arvioi lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille sekä heidän perheilleen suunnattujen mittareiden psykometrisia ominaisuuksia. Tämä on ensimmäinen mittariarviointi ja uusi aluevaltaus menetelmäarvioinnin rinnalla.
Nuoret istuvat muurilla syksyisessä maisemassa
Artikkelit
|
11.03.2026
Nuorten arkiset ilon aiheet   
Kuinka moni suomalaisnuori on tyytyväinen elämäänsä? Mitkä asiat tuottavat nuorille iloa arjessa? Tätä pohditaan Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa.