Uutiset>Uutiset
10.01.2024

Nimityksiä Itlan valtuuskunnassa ja hallituksessa

Itlan uusi valtuuskunta kokoontui ensimmäisen kerran joulukuussa 2023 ja valitsi puheenjohtajakseen Pia Hiltusen (sd.) ja varapuheenjohtajakseen Hilkka Kempin (kesk.). Valtuuskunta nimitti Itlan hallituksen puheenjohtajaksi Petri Pohjosen ja varapuheenjohtajaksi Maria Kaisa Aulan kaudelle 2024–2027.

Itlalla on kansanedustajista koostuva valtuuskunta, jonka tehtävänä on seurata, tukea ja edistää säätiön toimintaa. Eduskunta valitsee valtuuskunnan jäsenet keskuudestaan. Kevään 2023 vaalien jälkeen Itlan valtuuskunta valittiin eduskunnan täysistunnossa 28. kesäkuuta ja se kokoontui ensimmäisen kerran 13. joulukuuta 2023.

Valtuuskunta valitsi kokouksessa puheenjohtajakseen Pia Hiltusen (sd.) ja varapuheenjohtajakseen Hilkka Kempin (kesk.).

Valtuuskunnassa on yhdeksän jäsentä ja se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.

Hallituksen puheenjohtajaksi Petri Pohjonen

Valtuuskunta valitsee Itlan hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Valtuuskunta nimitti hallituksen puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle Petri Pohjosen ja varapuheenjohtajaksi Maria Kaisa Aulan.

”Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen on mukava todeta, että koko valtuuskunta on hyvin motivoitunut tehtäväänsä. Tuemme Itlan hallitusta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisessä ja odotamme hyvää yhteistyötä alkavalla kaudella. Meille on tärkeää löytää mahdollisimman toimivia keinoja ja saada tutkittua tietoa lasten, nuorten ja perheiden tilanteesta yhteiskunnassa, jotta voimme edistää hyvän tulevaisuuden tavoitetta,” kertoo valtuuskunnan puheenjohtaja Pia Hiltunen.

”Valtuuskunnan tehtävänä on seurata, tukea ja edistää Itlan toimintaa. Jotta pystymme edistämään Itlan tavoitteita mahdollisimman hyvin, pyysimme myös hallitukselta toiveita meidän suuntaamme. Uskon, että tulemme käymään hyvää, avointa keskustelua lapsiin ja perheisiin liittyvien tärkeiden teemojen ympärillä ja etsimme keinoja entistäkin vaikuttavampaan toimintaan. Itlan työ on yhteiskuntamme kannalta arvokasta ja on ilo toimia tällä kaudella puheenjohtajana,” Hiltunen jatkaa.

Valtuuskunnan kokoonpano 2023

Jäsenet

Puheenjohtaja Pia Hiltunen sd

Vp Hilkka Kemppi kesk

Noora Fagerström kok

Juha Hänninen kok

Aura Salla kok

Kaisa Garedew ps

Ari Koponen ps

Pia Sillanpää ps

Helena Marttila sd

Varajäsenet

Hanna Holopainen vihr

Henrik Wickström r

Terhi Koulumies kok

Sinuhe Wallinheimo kok

Anne Rintamäki ps

Tarja Filatov sd

Matias Mäkynen sd

Olga Oinas-Panuma kesk

Laura Meriluoto vas

Hallituksen kokoonpano 2024

Jäsenet

Puheenjohtaja Petri Pohjonen

Vp Maria Kaisa Aula

Mirjam Kalland

Juho Romakkaniemi

Tuomas Kurttila

Sanna Vesikansa

Riitta Särkelä  

Varajäsenet

Arto Willman

Minna Kelhä Liisa

Keltikangas-Järvinen

Tuija Åstedt

Olli Joensuu

Eila Kauppinen

Mikko Mäkelä  


Lisätietoja

Katri Vataja

Toimitusjohtaja

CEO

katri.vataja@itla.fi

040 702 0899

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Lapset ja nuoret – algoritmien panttivangit -keskustelu SuomiAreenassa
Yksi yhteiskunnan tulevaisuuden tärkeimmistä pääomista ovat lastemme aivot. Lasten ja nuorten keskittymiskyvystä ja huomiosta kilpailevat monikansallisten teknojättien koukuttavat algoritmit. Ovatko lapset ja nuoret algoritmien panttivankeja? Kenen vastuulla on rakentaa lapsille ja nuorille kasvua ja kehitystä tukeva turvallinen digiympäristö?
25.6.2025
15.00–15.45
Eetunaukion lava, Itäpuisto 4, Pori
Digitaalisuus
SuomiAreena
Tapahtumat
Suomi 2040: ”Mitä välii” – vai kaikki on mahdollista nuorille? Itla SuomiAreenassa
Maailman onnellisimmassa maassa nuorten usko tulevaisuuteen on heikentynyt merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olemme tulleet tienhaaraan: onko tulevaisuus vielä avoinna suomalaisille lapsille ja nuorille? Itla on mukana SuomiAreenassa 25.–26. kesäkuuta.
26.6.2025
13.00-13.45
Eetunaukion lava, Itäpuisto 4, Pori
SuomiAreena
Tulevaisuus
Uutiset
|
20.05.2025
Sinustako visuaalisen viestinnän asiantuntija Itlaan?
Haluatko olla mukana rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa lapset, nuoret ja kaikenlaiset perheet uskaltavat unelmoida ja luottaa hyvään tulevaisuuteen? Haemme visuaalisen viestinnän asiantuntijaa vanhempainvapaan sijaiseksi.
Avoin tehtävä
Blogi
|
19.05.2025
Voisiko tekoäly parantaa tukea tarvitsevien lapsiperheiden palvelujen vaikuttavuutta?
Lasten ja perheiden hyvinvointi edellyttää monialaista tukea. Tietoa vaikuttavista toimintamalleista ja menetelmistä on saatavilla jo varsin paljon. Tarvitaan kuitenkin luotettavia mittausmenetelmiä, jotta vaikuttavuustiedon avulla voitaisiin myös johtaa, ohjata ja kehittää palveluita.
Vaikuttavuus
Uutiset
|
14.05.2025
Implementointitiimien malli auttaa selkiyttämään psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon liittyviä vastuita
Implementointitiimien mallissa ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon tiimejä, jotka vastaisivat jatkossa psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton johtamisesta ja menetelmien käytön pitkäjänteisestä tukemisesta. Itla on kehittänyt mallin yhdessä hyvinvointi- ja yhteistyöalueilla toimivien asiantuntijoiden kanssa.
Kasvun tuki
Pöydällä on Kasvun tuki -aikakauslehtiä.
Uutiset
|
13.05.2025
Kirjoittajakutsu: Kirjoita implementoinnista Kasvun tuki -aikakauslehden teemanumeroon
Kasvun tuki -aikakauslehti julkaisee joulukuussa teemanumeron menetelmien ja toimintamallien implementoinnista eli suunnitelmallisesta käyttöönotosta. Numeroon etsitään nyt käsikirjoituksia.
Implementointi
Kasvun tuki
Kasvun tuki -aikakauslehti