Uutiset>Uutiset
16.12.2021

Nimitysuutisia – kulttuurihistorioitsija Suvi-Sadetta Kaarakainen projektitutkijaksi

FT Suvi-Sadetta Kaarakainen aloittaa Itlassa helmikuun 2022 alussa projektitutkijana. Kaarakainen tulee vahvistukseksi Muuttuva väestö – vaikutukset varhaiskasvatukseen ja opetukseen -tutkimushankkeeseen. Hanke tuottaa tietoa väestönmuutoksen vaikutuksista varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen järjestämiseen sekä palveluiden saatavuuteen ja saavutettavuuteen. Kaarakainen on mukana hankkeen palveluverkkotutkimuksessa.

Hankkeessa kerätään kuntien palveluverkkoa koskevat suunnitelmat ja kuntapalveluja ja -taloutta koskevat dokumentit viimeisen kolmen vuoden ajalta. Tästä kunta-aineistosta erotetaan, mitä muutoksia on suunniteltu, miten kunnat seuraavat väestönkehitystä, miten palveluverkon muutoksia on perusteltu ja ketkä ovat olleet aktiivisia toimijoita. Kaarakainen toimii kunta-aineiston yhtenä kokoajana ja analysoijana. Lisäksi hän haastattelee valikoitujen tapauskuntien varhaiskasvatuksen ja koulujen esimiehiä sekä kuntapäättäjiä.


“Kaarakaisen taidot laajentavat palveluverkkotutkimuksessa tarvittavaa sivistyspalveluosaamista”, toteaa Itlassa hanketta koordinoiva projektipäällikkö, tiedeasiantuntija Marko Merikukka.


Kaarakainen on digitalisoituneesta äitiyskulttuurista väitellyt kulttuurihistorioitsija. Hän on työskennellyt tutkijana Turun yliopiston Koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE:ssa opetuksen ja koulutuksen digitalisaatiota, digitaalista osaamista ja osallisuutta sekä työelämän murrosta tutkineissa hankkeissa.

Muuttuva väestö – vaikutukset varhaiskasvatukseen ja opetukseen -tutkimushanke toteutetaan ryhmittymänä yhdessä Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Koulutussosiologian ja -politiikan tutkimusyksikön (KUPOLI) ja Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan yhdenvertaisuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen keskittyvän tutkimusyhteisön kanssa. Hanke on osa opetus- ja kulttuuriministeriön vuosina 2020–2022 toteuttamaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatua ja tasa-arvoa parantavaa Oikeus Oppia -kehittämisohjelmaa.


Lisätietoja

Marko Merikukka

Tiedeasiantuntija

Tutkimusetiikan tukihenkilö

Science Specialist

Research Integrity Adviser

Kasvun tuki

marko.merikukka@itla.fi

040 647 5565

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Lapsi silittää raskaana olevan naisen vatsaa.
Tapahtumat
Nordic Marcé Congress 2025 – Preventing and treating perinatal mental health problems
We invite you to Turku to meet new and familiar faces to get inspired and discuss with Nordic colleagues. The topic of the congress is preventing and treating perinatal mental health problems.
23-24 September 2025
8.30-16.00
Radisson Blu Marina Palace, Turku, Finland
1000 ensimmäistä päivää
Tapahtumat
Miltä näyttää vauvaperheiden tulevaisuus Suomessa? Aamiaistilaisuus asiantuntijoille ja päättäjille
Miten voimme yhdessä tukea vauvaperheiden tulevaisuutta? Mitkä tekijät vahvistavat hyvinvointia ja mitkä luovat haasteita? Tervetuloa 3. kesäkuuta Lasipalatsiin nauttimaan aamiaista ja keskustelemaan vauvaperheiden tulevaisuudesta!
3.6.2025
9.00-11.00
Lasipalatsi, Palmusali, Mannerheimintie 22–24, Helsinki
Vanhemmuus
Vauvaperheet
Neljä iloista lasta juoksemassa käytävällä.
Uutiset
|
22.04.2025
Hyvinvointia ja suotuisaa kehitystä tukeva Lapset puheeksi  -keskustelu arvioitavana Kasvun tuessa
Kasvun tuki arvioi Lapset puheeksi -keskustelun, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten suotuisaa kehitystä ja ehkäistä mahdollisia ongelmia. Lapset puheeksi -keskustelun arvioiminen on tärkeää, sillä aiempi arvio on vuodelta 2017 ja menetelmä on laajasti käytössä. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Tapahtumat
YOUNG-ohjelman tutkijatapaaminen
Tapaamisen tavoitteena on tukea tutkijoiden verkostoitumista, lisätä keskustelua eri tutkimusaiheista ja oppia toisten tutkimuksesta.
07.05.2025
12.00-16.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki
YOUNG-ohjelma
Vaaleatukkainen lapsi leikkii autoilla liikennematon päällä
Blogi
|
16.04.2025
Yhteisövaikuttavuustyössä tärkeintä on säilyttää asiakas keskiössä
Yhteisövaikuttavuustyö etenee mainiosti Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeessä. Yhteisjohtamisen käytäntöjen kanssa on päästy vauhtiin, ja parhaillaan käynnistetään asiakastyön yhteisiä rakenteita. Haastavinta muutoksen toteuttamisessa on erilaisten näkökulmien kohtaaminen. Ratkaisu on vuorovaikutus.
Yhteisövaikuttavuus
Tapahtumat
Psykososiaalisten menetelmien onnistunut käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa
Onnistuneen implementoinnin eli käyttöönoton webinaarisarja toteutuu jälleen! Tällä kertaa tutustumme konkreettisiin työkaluihin, jotka helpottavat psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa lasten ja nuorten palveluissa. Luvassa on myös inspiroivia puheenvuoroja muutoksen johtamisesta!
26.5.-29.9.2025
13.00-15.00
Teams
Kasvun tuki