Uutiset>Uutiset
04.06.2021

Perustilimalli lisäisi nuorten autonomiaa ja auttaisi kohdentamaan palvelut nykyistä tehokkaammin

Juuri julkaistun raportin mukaan perustilimalli helpottaisi palveluiden kohdentamista ja tarjoaisi nuorille paremman turvaverkon.

Nykyinen sosiaaliturva ei vastaa tämän päivän haasteisiin. Suomalainen sosiaaliturva on monimutkainen. Etuuksia on paljon, ja niihin liittyvät perusteet ovat kansalaisille vieraita. Tiskiltä toiselle pomppiminen on turhauttavaa. Tieto ei myöskään kulje riittävästi viranomaisten välillä. On selvää, että sosiaaliturva täytyy uudistaa. 


”Sosiaaliturvan tarvitsee uuden alustan, jonka päälle voidaan rakentaa nykyistä läpinäkyvämpi ja kannustavampi turvaverkko. Esitämme uudeksi käyttöliittymäksi perustiliä. Perustilin ideana on se, että yksilöt ”vakuuttavat itsensä” riskien varalta elinkaaren yli”, sanoo Jussi Pyykkönen, yksi raportin kirjoittajista.    


Perustilillä ja osallistamistulolla positiivinen yhteisvaikutus 

Itlan tänään julkaisemassa raportissa esitellään perustilimalli, joka on sekä realistinen että tarpeeksi yksinkertainen, jotta se voidaan ottaa asteittain käyttöön verrattain lyhyelläkin aikavälillä. Nykypäivän teknologia mahdollistaa perustilin käyttöönoton 2020-luvulla. Perustilin läpinäkyvyyden ansiosta etuuksien oma hallinta yhdistettynä automatisointiin tekee kansalaisten henkilökohtaisesta elämänsuunnittelusta nykyistä selkeämpää. Oman elämän hallinta puolestaan lisää hyvinvoinnin kokemista. Perustilimallin osana esitellään osallistumistulo, jonka ideana on ottaa koppi niistä nuorista, jotka eivät ole kiinnittyneet työmarkkinoille.   


”Perustilillä on merkittävä potentiaali vaikuttaa nykyistä kestävämpiin koulutus- ja työpolkuihin. Parhaimmillaan perustili yhdistettynä osallistumistuloon vähentää syrjäytymisuhassa olevien määrää. Tällä olisi huomattava positiivinen vaikutus työllisyyteen sekä nuorten hyvinvointiin”, sanoo Pyykkönen.


Esitettyä mallia testattiin simuloimalla sen vaikutuksia suhteessa 2000-luvulla toteutuneisiin elinkaariin. Raportissa kirjoitetiin laskennallisesti historia uusiksi antamalla vuonna 1987 syntyneille perustili käyttöön ikävuosien 18‒28 ajaksi. Simuloinnin perusteella voidaan todeta, että perustili yhdistettynä osallistumistuloon olisi realistinen alusta sosiaaliturvalle. 

Perustiliin ja sen simulaatioihin voi tutustua myös verkkoartikkelissa osoitteessa perustilisimulaatio.fi.

Osa Manufactoring 4.0 -hanketta

Raportti ja verkkoartikkeli ovat osa teollisuuden automaatiota ja murrosta luotaavaa Manufacturing 4.0 -hanketta. Yksi hankkeen teemoista on Helsingin yliopiston ja professori Heikki Hiilamon johtama ”Sosiaalipolitiikan vastaukset”, johon tämä raportti sisältyy. Hanke saa rahoituksensa strategisen tutkimuksen neuvostolta ja on osa Sopeutuminen kestävän kasvun edellytyksenä (ADAPT) -ohjelmaa.


”Julkaisemme raportin Itlan raportit ja selvitykset -sarjassa, koska pidämme raportissa esitettyä perustiliajattelua erittäin mielenkiintoisena avauksena pohtia kokonaisvaltaisemmin nuorten elämää ja tilanteita varhaisilla työ- ja koulutuspoluilla, toteaa Itlan toimitusjohtaja”, professori Petri Virtanen.  


Raportin ja sen taustalla olevan selvityksen ovat laatineet VTM Jussi Pyykkönen, YTM Topias Pyykkönen ja DI Pekka Pulli. J. Pyykkönen on vastannut kokonaisuuden koordinoinnista ja ollut päävastuussa kirjoittamisesta, T. Pyykkönen on vastannut simuloinnista ja analyyseista ja Pulli hankkeen visualisoinnista etenkin verkkoartikkelin osalta.  


Lisätietoja

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Lapsi silittää raskaana olevan naisen vatsaa.
Tapahtumat
Nordic Marcé Congress 2025 – Preventing and treating perinatal mental health problems
We invite you to Turku to meet new and familiar faces to get inspired and discuss with Nordic colleagues. The topic of the congress is preventing and treating perinatal mental health problems.
23-24 September 2025
8.30-16.00
Radisson Blu Marina Palace, Turku, Finland
1000 ensimmäistä päivää
Tapahtumat
Miltä näyttää vauvaperheiden tulevaisuus Suomessa? Aamiaistilaisuus asiantuntijoille ja päättäjille
Miten voimme yhdessä tukea vauvaperheiden tulevaisuutta? Mitkä tekijät vahvistavat hyvinvointia ja mitkä luovat haasteita? Tervetuloa 3. kesäkuuta Lasipalatsiin nauttimaan aamiaista ja keskustelemaan vauvaperheiden tulevaisuudesta!
3.6.2025
9.00-11.00
Lasipalatsi, Palmusali, Mannerheimintie 22–24, Helsinki
Vanhemmuus
Vauvaperheet
Neljä iloista lasta juoksemassa käytävällä.
Uutiset
|
22.04.2025
Hyvinvointia ja suotuisaa kehitystä tukeva Lapset puheeksi  -keskustelu arvioitavana Kasvun tuessa
Kasvun tuki arvioi Lapset puheeksi -keskustelun, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten suotuisaa kehitystä ja ehkäistä mahdollisia ongelmia. Lapset puheeksi -keskustelun arvioiminen on tärkeää, sillä aiempi arvio on vuodelta 2017 ja menetelmä on laajasti käytössä. Arvio julkaistaan systemaattisena katsauksena Kasvun tuki -aikakauslehdessä ja Kasvun tuen menetelmäpankissa.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Tapahtumat
YOUNG-ohjelman tutkijatapaaminen
Tapaamisen tavoitteena on tukea tutkijoiden verkostoitumista, lisätä keskustelua eri tutkimusaiheista ja oppia toisten tutkimuksesta.
07.05.2025
12.00-16.00
Siltasaarenkatu 8-10, 00530 Helsinki
YOUNG-ohjelma
Vaaleatukkainen lapsi leikkii autoilla liikennematon päällä
Blogi
|
16.04.2025
Yhteisövaikuttavuustyössä tärkeintä on säilyttää asiakas keskiössä
Yhteisövaikuttavuustyö etenee mainiosti Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeessä. Yhteisjohtamisen käytäntöjen kanssa on päästy vauhtiin, ja parhaillaan käynnistetään asiakastyön yhteisiä rakenteita. Haastavinta muutoksen toteuttamisessa on erilaisten näkökulmien kohtaaminen. Ratkaisu on vuorovaikutus.
Yhteisövaikuttavuus
Tapahtumat
Psykososiaalisten menetelmien onnistunut käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa
Onnistuneen implementoinnin eli käyttöönoton webinaarisarja toteutuu jälleen! Tällä kertaa tutustumme konkreettisiin työkaluihin, jotka helpottavat psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa lasten ja nuorten palveluissa. Luvassa on myös inspiroivia puheenvuoroja muutoksen johtamisesta!
26.5.-29.9.2025
13.00-15.00
Teams
Kasvun tuki