Uutiset>Uutiset
17.08.2023

Uusia kasvoja Itlaan

Itlassa on aloittanut neljä uutta asiantuntijaa: Noora Seilo tieteellisenä toimittajana, Oona Palosaari erityisasiantuntijana, Elina Tolonen kehittämispäällikkönä ja Juhani Ikäläinen tutkimusavustajana.

Noora Seilo tieteelliseksi toimittajaksi

Lääketieteen tohtori, nuorisolääkäri Noora Seilo on aloittanut Itlassa tieteellisenä toimittajana Kasvun tuen kansallinen implementointi -hankkeessa. Noora Seilon vastuulla on osaprojekti, jossa luodaan tieteellisen kirjallisuuden pohjalta toimintamallit vaikuttavaksi osoitettujen menetelmien mukauttamiseen uuteen kontekstiin. Tavoitteena on, että toimintamallit ovat valmiita pilotointiin vuoden kuluttua.

Oona Palosaari erityisasiantuntijaksi

Sosionomi Oona Palosaari on aloittanut erityisasiantuntijana Itlan yhteisövaikuttavuustyön taustatukitiimissä. Tiimi tukee hyvinvointialueilla yhteisövaikuttavuuteen perustuvan kehittämisyhteistyön edistämistä. Oona tulee vahvistamaan Itlan taustatukitiimiä erityisesti uusien hyvinvointialueiden liittyessä mukaan. Oonan tehtäviin taustatukitiimissä lukeutuu yhteistyöorganisaatioiden, verkostojen ja alueellisten kehittäjätyöntekijöiden tukeminen yhteisövaikuttavuustyöhön liittymisessä ja edistämisessä sekä yhteisövaikuttavuustyön konseptointityö. Oona on aikaisemmin työskennellyt sosiaalihuollon kentällä opiskeluhuollosta sijaishuoltoon. Vuodesta 2021 Oona on toiminut hyvinvointialueen perhekeskuspalveluissa sekä Itlan yhteisövaikuttavuustyössä alueellisena kehittäjätyöntekijänä.

Elina Tolonen kehittämispäälliköksi

Sosionomi (AMK) Elina Tolonen on aloittanut Itlassa kehittämispäällikkönä Kasvun tuen kansallinen implementointi -hankkeessa. Elinan vastuulla on osahanke, jonka tavoitteena on mallintaa ja juurruttaa hyvinvointialueille psykososiaalisen tuen toimintamalli tilanteisiin, joissa lapsiperheissä on vakavaa sairautta. Tolonen siirtyi Itlaan Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.

Juhani Ikäläinen tutkimusavustajaksi

Psykologian kandidaatiksi valmistuva Juhani Ikäläinen on ollut kesätöissä tutkimusavustajana Samalta viivalta – ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen -ohjelmassa. Ikäläisen tehtäviin kuuluu ohjelman puitteissa toimivan Valoisat-ryhmän kyselytutkimuksen taustoitus ja valmistelu. Valoisat-ryhmän toiminnassa Ikäläinen on ollut mukana jo aiemmin kokemusvaikuttajana. Lisäksi hän on toiminut lastensuojelun kehittämistyössä Pesäpuu ry:ssä mm. sijaishuollon yksiköiden vertaisarvioinnissa sekä hallituksen jäsenenä. 

Lisätietoja

Noora Seilo.
Noora Seilo

Kehittämispäällikkö

Development Manager

Kasvun tuki KI

noora.seilo@itla.fi

040 185 3725
Oona Palosaari

Erityisasiantuntija

Senior Specialist

Yhteisövaikuttavuus

oona.palosaari@itla.fi

040 586 0560
Elina Tolonen

Kehittämispäällikkö

Development Manager

Kasvun tuki KI

elina.tolonen@itla.fi

040 571 6597

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Uutiset
|
30.06.2025
Laura Yliruka innovaatio- ja kehittämistoiminnan kehitysjohtajaksi
Elokuussa Itlassa aloittaa uutena kehitysjohtajana VTT, käytäntötutkimuksen dosentti Laura Yliruka. Hän johtaa Itlan innovaatio- ja kehittämistoimintaa ja yhteisövaikuttavuustyötä.
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki
Uutiset
|
27.06.2025
Itlan Marjo Kurki jatkaa YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana
Itlan kehitysjohtaja Marjo Kurki jatkaa strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittaman YOUNG-ohjelman ohjelmajohtajana toisen kolmivuotiskauden. Ohjelmajohtajan tavoitteena on edistää korkealaatuisen, monitieteellisen tutkimuksen sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen avulla lasten ja nuorten mielenterveyttä, osallisuutta ja hyvää elämää.  
Imagine
Right to Belong
YOUNG-ohjelma
Uutiset
|
18.06.2025
Aleksi Neuvonen Itlan hallitukseen
Itlan valtuuskunta nimitti Aleksi Neuvosen Itlan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi kokouksessaan 3.6.2025.
Tapahtumat
TRT-menetelmäohjaaja, syvennä osaamistasi trauman kohtaamisessa
Koulutuksessa asiantuntijat tarjoavat ajankohtaista tietoa ja käytännön taitoja Teaching Recovery Techniques (TRT) -menetelmäohjaajille lasten ja nuorten traumaattisen surun, menetyksen ja traumakokemuksista toipumisen tukemiseen.
7.11.2025
8.30-15.00
Teams
Kasvun tuki
TRT-menetelmä
Lapsi soittaa kitaraa koululuokassa.
Blogi
|
11.06.2025
Terapiatakuun onnistuminen sosiaalihuollossa vaatii vielä viilausta
Terapiatakuun toimeenpano sosiaalihuollossa on vaarassa kompastua takuun asiakasprosessiin aiheuttamiin muutoksiin, jotka vaikeuttavat käytännön työtä. Nämä haasteet tulisi ratkaista mahdollisimman pian, jotta muun muassa koulukuraattorit pystyisivät vaivattomasti osallistumaan toteutukseen.
Sosiaalihuolto
Terapiatakuu
Lattialla istuvan nuoren jalat.
Tapahtumat
Kuvittele, jos… kokemukset psykososiaalisten menetelmien käyttöönotosta olisivat olleet tiedossa jo viisi vuotta sitten
Miten nuorille suunnattu psykososiaalinen menetelmä saadaan onnistuneesti käyttöön koko Suomessa? Tervetuloa kuulemaan opeista, joita kansallisesta käyttöönotosta on kertynyt viime vuosien aikana!
Ke 1.10.2025
Klo 12.00-16.00
Webinaari
Kasvun tuki