Uutiset>Uutiset
04.02.2025

Nuorten yksinäisyys on monitahoinen haaste – Tutkimus paljastaa kahdeksan yksinäisyyden muotoa

Tuore tutkimus perustuu suomalaisten nuorten anonyymeihin keskusteluihin verkossa. Tulokset haastavat palveluntuottajat ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset ottamaan käyttöön kohdennettuja ja aidosti nuorten omista tarpeista lähteviä keinoja yksinäisyyden lievittämiseen.

Tutkimuksesta nousi kahdeksan yksinäisyyden kategoriaa:

  1. Nuorten kokemuksissa kiusaamiseen ja väkivaltaan perustuva yksinäisyys syntyy usein koulussa tapahtuvasta pitkäaikaisesta kiusaamisesta ja väkivallasta, jotka johtavat itsetunnon heikkenemiseen ja ahdistukseen.
  2. Emotionaalinen yksinäisyys ilmenee, kun nuori kokee ihmissuhteensa riittämättömiksi tai konfliktien sävyttämiksi.
  3. Kasaantuneisiin ongelmiin liittyvä yksinäisyys johtuu moninaisista ongelmista, esimerkiksi mielenterveysongelmista ja perhevaikeuksista, joiden alle nuori kokee hautautuvansa.
  4. Sosiaalinen yksinäisyys on vertaisten ja ystävien puutetta, mikä usein mielletäänkin yksinäisyyden määritelmäksi ihmisten arkipuheessa.
  5. Ostrakismiin liittyvä yksinäisyys syntyy ryhmästä ulossulkemisen kokemuksista.
  6. Normeista poikkeamiseen liittyvä yksinäisyys juontuu erilaisuuden kokemuksesta, ja voi liittyä muun muassa ulkonäköön, persoonallisuuteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.
  7. Perheympäristöön liittyvä yksinäisyys voi liittyä perheen taloudellisiin vaikeuksiin, ristiriitaisiin perhesuhteisiin tai vanhempien kontrolloivaan kasvatukseen, jotka estävät sosiaalisten suhteiden muodostumisen.
  8. Eksistentiaalinen yksinäisyys taas kuvastaa syvää erillisyyden tunnetta ja vaikeutta löytää paikkaansa maailmassa.

Oikeanlaista tukea yksinäisyyden syyn mukaan

Yksinäisyys heikentää nuorten hyvinvointia ja lisää sosiaalista eristäytymistä. Pahimmillaan yksinäisyys ajaa itsetuhoisuuteen. Yksinäisyydestä puhutaan usein vain ystävyyssuhteiden puutteena, ja sitä mitataan sen perusteella, miten usein nuori kokee itsensä yksinäiseksi. Olisi tärkeä herätä ymmärtämään, että yksinäisyyden taustalla voi olla moninaisia syitä.

Aiemmin tutkimuksessa syrjään jääneitä syitä ovat muun muassa kokemukset siitä, ettei oma elämä vastaa normatiivisia odotuksia, kasaantuneiden ongelmien aiheuttama yksinäisyys ja perhetilanteeseen liittyvä yksinäisyys.

”Syyt yksinäisyyden taustalla olisi tärkeä tunnistaa, jotta nuorelle voidaan tarjota oikeanlaista tukea. Yksittäisiä ja kaikille skaalautuvia keinoja ei valitettavasti taida olla. Esimerkiksi kavereiden puutteen vuoksi yksinäisyyttä kokeva nuori kaipaa aivan erilaista tukea kuin nuori, joka kokee yksinäisyyttä seksuaalisen suuntautumisensa takia, tai nuori, jonka yksinäisyys kytkeytyy haastavaan perhetilanteeseen”, selventää Suvi-Sadetta Kaarakainen.


”Syyt yksinäisyyden taustalla olisi tärkeä tunnistaa, jotta nuorelle voidaan tarjota oikeanlaista tukea.”


Toimenpidesuositukset

Koulut: 

Tehokas puuttuminen kiusaamiseen ja ostrakismiin sekä kohtaamisen kulttuurin vahvistaminen.

Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyyden ja erilaisuuden arvostamisen tukeminen nuorten yhteisöissä. Turvallisten tilojen mahdollistaminen.

Palvelut:

Nuorten mukaan ottaminen palveluiden kehitettämiseen.  

Tutkimus 

Yksinäisyyden mittaamisen ja tutkimusasetelmien uudelleen arviointi.

Nuorten yksinäisyys ei ole vain yksilön haaste, vaan se on yhteiskunnallinen ilmiö, joka vaatii nuorten kanssa työskenteleviltä ammattilaisilta monialaista yhteistyötä, ja ennen kaikkea nuoren ymmärtävää kohtaamista.

”Yksinäisyys ja sen syyt limittyvät monien nuorten kokemien haasteiden kanssa. Tämän takia nuoren tarpeiden kuunteleminen sen sijaan, että ammattilainen keksii ratkaisuja omien tulkintojensa pohjalta, olisi ensisijaisen tärkeää”, Kaarakainen muistuttaa.


”Yksinäisyys ja sen syyt limittyvät monien nuorten kokemien haasteiden kanssa.  ”


Osallisuus palveluissa (Services to Belong) -hankkeessa tutkitaan ja kehitetään palveluja yksinäisyyttä ja sosiaalista ulossulkemista kokeville lapsille ja nuorille. Osallisuus palveluissa on yksi ”Oikeus osallisuuteen: Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentäminen lapsuudessa ja nuoruudessa (Right to Belong)” -tutkimuskonsortion viidestä työpaketista. Oikeus osallisuuteen -konsortio on osa strategisen tutkimuksen YOUNG-ohjelmaa. Strategisen tutkimuksen ohjelmat ja niiden hankkeet saavat rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

Lisätietoja

Suvi-Sadetta Kaarakainen

suvisadetta@gmail.com

045 133 5234

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Vaaleatukkainen lapsi leikkii autoilla liikennematon päällä
Blogi
|
16.04.2025
Yhteisövaikuttavuustyössä tärkeintä on säilyttää asiakas keskiössä
Yhteisövaikuttavuustyö etenee mainiosti Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeessä. Yhteisjohtamisen käytäntöjen kanssa on päästy vauhtiin, ja parhaillaan käynnistetään asiakastyön yhteisiä rakenteita. Haastavinta muutoksen toteuttamisessa on erilaisten näkökulmien kohtaaminen. Ratkaisu on vuorovaikutus.
Tapahtumat
Psykososiaalisten menetelmien onnistunut käyttöönotto lasten ja nuorten palveluissa
Onnistuneen implementoinnin eli käyttöönoton webinaarisarja toteutuu jälleen! Tällä kertaa tutustumme konkreettisiin työkaluihin, jotka helpottavat psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa lasten ja nuorten palveluissa. Luvassa on myös inspiroivia puheenvuoroja muutoksen johtamisesta!
Ma 26.5.-29.9.2025
Klo 13-15
Teams
Kasvun tuki
Pöydällä on Kasvun tuki -aikakauslehtiä.
Artikkelit
|
15.04.2025
Implementoinnin tulosten arviointi mittareilla – kirjallisuuskatsaus
Implementoinnin tulosten arviointiin on useita mittareita, mutta tutkimusta niiden hyödyntämisestä osana laajamittaista psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa ei juurikaan ole. Kasvun tuki -aikakauslehden ennakkojulkaisuna ilmestyvässä tutkimusartikkelissa kartoitetaan, millaisia mittareita palvelujärjestelmässä voitaisiin käyttää, kun arvioidaan psykososiaalisten menetelmien juurtumista.
Kasvun tuki
Psykososiaaliset menetelmät
Värikäs keinuhevonen, pöytä ja tuoli.
Blogi
|
14.04.2025
Etelä-Pohjanmaalla on sitouduttu verkostomaiseen perhekeskustoimintaan – uudessa Seinäjoen perhekeskuksessa palvelut myös fyysisesti saman katon alla
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella verkostomainen perhekeskustoiminta on saatu hyvin käyntiin. Seinäjoen uudessa perhekeskuksessa yhteiseen toimintaan kannustaa myös fyysisesti saman katon alla toimiminen. Palvelualuejohtaja Satu Mäki-Fossin mukaan perhekeskustyössä on tärkeää nähdä kokonaiskuva ja se, miten nyt valitut toimet vaikuttavat pitkällä aikavälillä.
Johtamiskoulutus
Yhteisövaikuttavuus
Taapero istuu eduskunnan valtiosalin lattialla.
Uutiset
|
11.04.2025
Lasten hyvän kasvun tukeminen edellyttää sitoutumista, ekosysteemimäistä kehittämistä & hallituskaudet ylittäviä tavoitteita  
Itla kutsui alkuvuonna tutkijoita, johtajia, 3. sektorin edustajia ja käytännön ammattilaisia keskustelemaan Suomen tulevaisuuden avainkysymyksestä: mitä pitäisi tehdä, jotta lapsemme ja nuoremme voisivat kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja saada siihen tarvitsemaansa tukea? Vastaus tarjoaa konkreettisia keinoja Sotevisio 2030 -työhön, ja se on lähetetty sosiaali- ja terveysministeriöön.
Sotevisio 2030
Kasvun tuki -aikakauslehtiä pöydällä, yksi selailtavana.
Uutiset
|
10.04.2025
Kasvun tuki -aikakauslehti nousi JUFO-luokkaan
Kasvun tuki -aikakauslehti on saavuttanut tason 1 Julkaisufoorumin luokituksessa. Taso 1 on luokituksen perustaso, jota korkeammalle tasolle nousevat vain harvat julkaisukanavat. Luokitukseen pääseminen nostaa Kasvun tuki -lehden arvostusta tiedeyhteisössä.
Kasvun tuki -aikakauslehti