Uutiset>Blogi
24.05.2022

Ratkaisu lapsiperheköyhyyteen edellyttää vankempia siltoja tutkimuksen ja käytännön välille

Samalta viivalta -ohjelmassa rakennetaan tutkittuun tietoon ja yhteistyöhön perustuvia ratkaisuja lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.

Syksyllä 2021 Itla käynnisti lapsiperheköyhyyteen pureutuvan Samalta viivalta – ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen -ohjelman. Ohjelma jäsentää lapsiperheköyhyyttä ja sen taustatekijöitä, kartoittaa toimia, joilla voidaan poistaa köyhyyttä tai vähentää sen kielteisiä vaikutuksia sekä vahvistaa aihepiirin vaikuttamistoimintaa.

Lapsiperheköyhyys on taloudellista niukkuutta, joka haittaa tai estää lapsen oikeuksien toteutumisen. Lasten yhdenvertainen oikeus riittävään elintasoon, sosiaaliturvaan, koulutukseen ja kulttuuriin ei toteudu kaikilta osin perheen kohdatessa köyhyyttä. Samalta viivalta -ohjelmassa rakennetaan tutkittuun tietoon ja yhteistyöhön perustuvia ratkaisuja lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.

Lasten oikeudet tulla kuulluksi ja vaikuttaa ovat ohjelman ytimessä

Lasten oikeudet ja erityisesti oikeudet tulla kuulluksi ovat ohjelman ytimessä. Ohjelmalle perustettiin maaliskuussa Nuorten ryhmä. Nuorten ryhmä hahmottaa lapsiperheköyhyyttä ja sen ratkaisuja omista näkökulmistaan, reflektoi omia kokemuksiaan lapsiperheköyhyydestä sekä sen lieveilmiöistä arjen tasolla, kuten erilaisten valintamahdollisuuksien kaventuminen. Nuorten ryhmä myös ohjaa tutkimuskysymysten määrittelyä ja ohjelman edistymistä ja ideoi vaikuttamisviestintää.

Perhetaustan yhteys koulutukseen

Samalta viivalta -ohjelma etsii ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen tutkimusperustaisesti. Perhetaustan yhteys koulutuspolkuihin on tutkimusten mukaan keskeinen köyhyyden ylisukupolvisuuden mekanismi. Yhdenvertaisuus ei toteudu, jos koulutuspolkuja ohjaa perhetausta motivaation ja osaamisen sijaan.

Ohjelman alussa otimme selvää, miten perhetausta näyttäytyy koulutuksessa Suomessa. Sovelsimme Sofin ilmiökarttamallia ja järjestimme kolme keskustelutilaisuutta tutkijoille, ammattilaisille ja päättäjille.

Ilmiöpöytätrilogia nosti esiin puutteet ammattilaisten ja tutkijoiden välisessä vuoropuhelussa. Ammattilaiset ja päättäjät eivät kokeneet aiheen tutkimusta tarpeeksi merkitykselliseksi käytännön toiminnan näkökulmasta.

Itlan tutkijat tiivistävät ilmiöpöytäsarjan keskeiset opit myöhemmin vertaisarvioidussa artikkelissa.

Hintojen nousu lisää lapsiperheköyhyyttä

Samalta viivalta -ohjelma toteuttaa Itlan strategiaa tarttua ajassa liikkuviin, ajankohtaisiin ilmiöihin. Siksi Itla oli mukana selvittämässä, mitä tapahtuisi lapsiperheköyhyydelle erilaisissa perheissä, jos ruoka- ja polttoainemenot kasvaisivat 10 prosenttia. Ruuan ja polttoaineen hintojen nousu kymmenyksellä voi tarkoittaa, että Suomessa on lähes 8 000 lapsiperhettä aikaisempaa enemmän, joilla tulot eivät riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Näissä perheissä elää noin 13 000 alle 18-vuotiasta lasta. Hintojen nousu aiheuttaa köyhyyttä etenkin yhden vanhemman perheille ja monilapsisille perheille. Selvityksestä uutisoitiin laajasti.

Tulevat tutkimusprojektit kuvaavat ja täydentävät lapsiperheköyhyyden kokonaiskuvaa

Samalta viivalta -ohjelma on alussa, mutta ohjelmassa ilmestyy kesän alussa ja syksyllä jo useita tärkeitä tutkimuksia.

Käsittelemme lasten yhdenvertaisuutta uusista näkökulmista. Rekisteritutkimuksessa selvitämme, kuinka moni lapsiperhe on ylivelkaantunut Suomessa ja kuinka monta lasta näissä perheissä elää. Pitkittäistutkimuksella otamme selvää, mitkä tekijät johtavat lapsiperheiden tippumiseen toimeentulotuelle.

Kehitämme myös lapsiperheköyhyyden mallinnusta niin, että mallinnuksessa otetaan paremmin huomioon lapsiperheköyhyyttä kokevien näkemykset ja lapsen oikeudet. Julkaisemme myös lapsiperheköyhyys datana -sivuston, jossa annettaan kokonaiskuva lapsiperheköyhyyden tilasta Suomessa.

Tutkimuksien pohjalta voimme suunnitella ennakoivia ja lapsiperheköyhyyttä ehkäiseviä interventioita.


Kirjoittaja

Aapo Hiilamo

Erikoistutkija


Ohjelman etenemistä voi seurata Itlan sivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä uutiskirjeessä.

Kuuntele myös Itlan Lapsuuden rakentajat podcastin 25. jakso Hintojen nousun vaikutus lapsiperheköyhyyteen, jossa aiheesta keskustelevat väitöskirjatutkija Lauri Mäkinen ja apulaisprofessori Mia Tammelin.

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Tapahtumat
Lapset ja nuoret – algoritmien panttivangit -keskustelu SuomiAreenassa
Yksi yhteiskunnan tulevaisuuden tärkeimmistä pääomista ovat lastemme aivot. Lasten ja nuorten keskittymiskyvystä ja huomiosta kilpailevat monikansallisten teknojättien koukuttavat algoritmit. Ovatko lapset ja nuoret algoritmien panttivankeja? Kenen vastuulla on rakentaa lapsille ja nuorille kasvua ja kehitystä tukeva turvallinen digiympäristö?
25.6.2025
15.00–15.45
Eetunaukion lava, Itäpuisto 4, Pori
Digitaalisuus
SuomiAreena
Tapahtumat
Suomi 2040: ”Mitä välii” – vai kaikki on mahdollista nuorille? Itla SuomiAreenassa
Maailman onnellisimmassa maassa nuorten usko tulevaisuuteen on heikentynyt merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olemme tulleet tienhaaraan: onko tulevaisuus vielä avoinna suomalaisille lapsille ja nuorille? Itla on mukana SuomiAreenassa 25.–26. kesäkuuta.
26.6.2025
13.00-13.45
Eetunaukion lava, Itäpuisto 4, Pori
SuomiAreena
Tulevaisuus
Uutiset
|
20.05.2025
Sinustako visuaalisen viestinnän asiantuntija Itlaan?
Haluatko olla mukana rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa lapset, nuoret ja kaikenlaiset perheet uskaltavat unelmoida ja luottaa hyvään tulevaisuuteen? Haemme visuaalisen viestinnän asiantuntijaa vanhempainvapaan sijaiseksi.
Avoin tehtävä
Blogi
|
19.05.2025
Voisiko tekoäly parantaa tukea tarvitsevien lapsiperheiden palvelujen vaikuttavuutta?
Lasten ja perheiden hyvinvointi edellyttää monialaista tukea. Tietoa vaikuttavista toimintamalleista ja menetelmistä on saatavilla jo varsin paljon. Tarvitaan kuitenkin luotettavia mittausmenetelmiä, jotta vaikuttavuustiedon avulla voitaisiin myös johtaa, ohjata ja kehittää palveluita.
Vaikuttavuus
Uutiset
|
14.05.2025
Implementointitiimien malli auttaa selkiyttämään psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoon liittyviä vastuita
Implementointitiimien mallissa ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon tiimejä, jotka vastaisivat jatkossa psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton johtamisesta ja menetelmien käytön pitkäjänteisestä tukemisesta. Itla on kehittänyt mallin yhdessä hyvinvointi- ja yhteistyöalueilla toimivien asiantuntijoiden kanssa.
Kasvun tuki
Pöydällä on Kasvun tuki -aikakauslehtiä.
Uutiset
|
13.05.2025
Kirjoittajakutsu: Kirjoita implementoinnista Kasvun tuki -aikakauslehden teemanumeroon
Kasvun tuki -aikakauslehti julkaisee joulukuussa teemanumeron menetelmien ja toimintamallien implementoinnista eli suunnitelmallisesta käyttöönotosta. Numeroon etsitään nyt käsikirjoituksia.
Implementointi
Kasvun tuki
Kasvun tuki -aikakauslehti