Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät
Yhteenveto
Mistä menetelmässä on kyse?
Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät on kehitetty 3–12-vuotiaiden käytöksellään oireilevien lasten vanhempien tueksi. Ne perustuvat kognitiivisen sosiaalisen oppimisen teorioihin ja keskittyvät lasten käytösongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon vanhemmuuden taitoja vahvistamalla. Tavoitteina ovat vanhempien ja lasten välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen, rankaisevan kasvatuksen vähentäminen ja myönteisempien kasvatusstrategioiden löytäminen. Ryhmätapaamisissa vanhemmat saavat ohjausta, jakavat kokemuksiaan ja oppivat kasvatuskeinoja. Koulutettujen vanhemmuusryhmäohjaajien pitämiin vanhemmuusryhmiin osallistuu 12–14 vanhempaa 15–22 viikon ajan hyvinvointialueiden lapsi- ja perhepalveluissa sekä järjestöissä.
Menetelmä on vaikuttava tutkimusten perusteella
Vaikuttavuusnäyttöä lapsen ongelmakäyttäytymisen vähenemisestä vanhempien raportoimana on seuraavista konteksteista: 1) 4–8-vuotiaiden uhmakkuushäiriödiagnoosin saaneiden lasten osalta lapsi- ja nuorisopsykiatrian palveluista (Axberg & Broberg, 2012), 2) 3–12-vuotiaiden lasten osalta koulusta, sosiaalitoimesta ja lapsi- ja nuorisopsykiatriasta (Stattin ym., 2015) ja 3) 3–7-vuotiaiden käytösongelmaisten lasten osalta lastensuojelusta ja perheiden sosiaalipalveluista (Karjalainen ym., 2019, 2021a). Mitä vaikeampia lapsen käytösongelmat olivat, sitä suurempi vaikutus interventiolla oli (Menting ym., 2013). Tulosten perusteella näyttöä on myös vanhempien myönteisten kasvatuskeinojen vahvistumisesta ja kielteisten vähenemisestä intervention myötä. Tutkimusten tulokset positiivisten muutosten säilymisestä pidemmällä aikavälillä ovat kuitenkin osittain ristiriitaisia.
Mitä osa-alueita arvioinnissa huomioidaan?
Menetelmän vaikuttavuusarvio koostuu sekä menetelmäkuvauksen että menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa. Arvion voi lukea kokonaisuudessaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena (pdf).
Tutustu myös arviointiprosessiin ja vaikuttavuusarvion tasoihin.
Menetelmäkuvaus
Yhteenveto Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät -menetelmän kuvauksen arvioinnista
Miten menetelmää on kuvattu?
Menetelmän kohderyhmä on käytöksellään oireilevien 3–12-vuotiaiden lasten vanhemmat. Vanhemmuusryhmiä järjestetään sekä ennaltaehkäisevänä että hoidollisena menetelmänä.
Ilmiöt, johon menetelmä liittyy ovat lasten käytöshäiriöoireilu ja käytösongelmat. Menetelmän tarkoituksena on vahvistaa vanhempia ja vanhemmuustaitoja silloin, kun lapsella on käytöshäiriöoireilua tai käytösongelmia. Tässä katsauksessa lasten käytösongelmat toimivat kattokäsitteenä, joka sisältää käytöshäiriöoireilun, kliinisen käytöshäiriödiagnoosin sekä eriasteisten käytösoireiden, -haasteiden ja -vaikeuksien kokonaisuudet. Lasten käytösongelmat ilmenevät ympäristöön kielteisesti heijastuvana käyttäytymisenä, kuten aggressiivisuutena, hyperaktiivisuutena, häiritsevänä ja uhmaavana käytöksenä sekä sääntöjen rikkomisena. Käytösongelmat voivat vaikuttaa haitallisesti lapseen ja hänen perheeseensä mutta myös lapsen laajempaan sosiaaliseen ympäristöön. Lisäksi niillä on osoitettu olevan yhteys muun muassa lapsen myöhempien ikävaiheiden käytöshäiriöihin, sopeutumisvaikeuksiin, rikolliseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen, päihteidenkäyttöön ja koulupudokkuuteen. (Liu, 2004; Petersen, 2024; Webster-Stratton & Bywater, 2019)
Vanhempien kokeman stressin, kielteisen lapsi–vanhempi-suhteen ja rankaisevan kasvatuksen on todettu olevan yhteydessä lasten käytösongelmiin. Kielteinen lapsi–vanhempi-suhde ilmenee muun muassa vanhemman vähäisenä vastavuoroisuutena ja lapsen tarpeiden huomioimisena sekä vanhemman kielteisinä reagointitapoina (Liu, 2004; Neppl ym., 2020; Webster-Stratton & Bywater, 2019). Myönteinen vuorovaikutus ja kiintymyksen osoittaminen ovat myönteisen lapsi–vanhempi-suhteen keskeisiä piirteitä. Myönteinen vuorovaikutus on sekä verbaalista että nonverbaalista lapsen mielipiteiden ikätasoista huomioimista ja erilaisten näkökulmien selittämistä, joiden avulla luodaan positiivista ilmapiiriä (Neppl ym., 2020). Myönteinen lapsi–vanhempi-suhde yhdessä vanhemman myönteisten kasvatuskäytäntöjen kanssa edistää lapsen sosiaalis-emotionaalista, kognitiivista ja kielellistä kehitystä sekä itsesäätelytaitojen kehittymistä (Landry ym., 2006; Neppl ym., 2020; Xiaoyi & Xiuyun., 2024).
Strukturoidut, ryhmämuotoiset vanhemmuusinterventiot ovat tutkitusti vaikuttavia vanhemmuustaitojen tukemisessa. Oikea-aikaisesti toteutetut interventiot voivat ennaltaehkäistä ja vähentää lasten käytösongelmia, estää tai heikentää niiden kehittymistä sekä toisaalta vahvistaa lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä edistämällä myönteistä lapsi–vanhempi-suhdetta, lasten tunteiden säätelytaitoja ja vähentämällä lasten kaltoinkohtelun riskiä (Chen & Chan, 2016; Kane ym., 2007; Liu, 2004; Webster-Stratton & Bywater, 2019).
Vanhemmuusryhmän tavoitteena on auttaa vanhempia suuntaamaan lapseen positiivista huomiota ja empatiaa sekä tunnistamaan omaa ja lapsen käytöstä sekä toimintatapoja. Tavoitteina on vahvistaa vanhempien ja lapsen välistä vuorovaikutusta ja kiintymystä, vähentää ankaraa ja kriittistä kuria sekä auttaa vanhempia löytämään myönteisempiä kasvatuskeinoja näiden tilalle. Tavoitteena on lisäksi edistää vanhempien kykyä auttaa lasta oppimaan sosiaalisia, tunne- ja kouluvalmiustaitoja, edistää lapsen kielellistä kehitystä, lisätä myönteisen vanhemmuuden keinoja ja vahvistaa vanhemman luottamusta omiin vanhemmuustaitoihinsa. Lisäksi pyritään vahvistamaan lapsen ja vanhempien ongelmanratkaisutaitoja, itsesäätelytaitoja ja vihanhallinnan keinoja. Vastemuuttujina toimivat:
- Vanhemmuustaitojen myönteinen vahvistaminen ja vanhempien itseluottamuksen kasvu
- Lapsen käytösongelmien väheneminen
- Vanhempien ja lapsen tunne- ja sosiaaliset taidot
- Keinot lapsen haastavan käytöksen hallintaan
- Vanhempien ja lapsen kiintymyssuhteen vahvistuminen
- Vanhempien ja lapsen ongelmaratkaisutaitojen lisääntyminen
- Vanhempien itsesäätelytaitojen sekä vihan hallinnan keinojen lisääntyminen
- Vanhempien jaksamisen ja oman psyykkisen voinnin vahvistuminen
Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät perustuvat sosiokognitiiviseen teoriaan ja sosiaalisen oppimisen periaatteisiin (Webster-Stratton & Bywater, 2019). Menetelmän taustalla korostuvat erityisesti mallintaminen, pystyvyysuskomukset sekä Banduran (1986) kuvaama triadinen vuorovaikutus, jossa käyttäytyminen, yksilön kognitiiviset tekijät ja ympäristö vaikuttavat toisiinsa dynaamisesti. Lisäksi huomioidaan negatiivisen vahvistamisen rooli ei-toivotun käyttäytymisen ylläpitämisessä, mikä on keskeinen sosiaalisen oppimisen periaate. Teorian mukaan käyttäytymistä ohjaavat paitsi palkkiot ja rangaistukset myös tilanteet, joissa epämiellyttävän seurauksen välttäminen vahvistaa käyttäytymistä. Sosiaalisen oppimisen teoriat käsittelevät ihmisten aktiivista sosiaalisen informaation käsittelyä sekä ajatusten ja tunteiden vaikutusta käyttäytymiseen (Bandura, 1986). Niiden mukaan ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sekä ihmisen omat ominaisuudet, jotka vaikuttavat sekä käyttäytymistapoihin että siihen, millaiseen ympäristöön hakeudumme. Lisäksi menetelmän taustalla on ymmärrys kognitiivisista toimintamalleista ja kiintymyssuhdeteorioista, jotka haastavat kielteistä minäpuhetta ja lisäävät itseluottamusta sekä -varmuutta (Webster-Stratton & Bywater, 2019). Menetelmässä on vaikutteita myös stressinhallintateoriasta ja ratkaisukeskeisestä teoriasta.
Vanhemmuusryhmien toteutuksen ydinelementteinä toimivat ryhmämuotoisuus, vuorovaikutteisten videoiden katselu ja niistä ryhmässä keskustelu, vertaiskeskustelut ja sekä taitojen harjoittelu ryhmässä että kotona käytännön harjoitusten avulla. Lisäksi menetelmän ydinelementeiksi voidaan lukea vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen ja yhteisen ajan korostaminen (Webster-Stratton & Reid, 2010). Vanhemmuusryhmiin osallistuu 10–14 vanhempaa ryhmää kohti, ja niissä on mahdollisuus jakaa kokemuksia ja saada tukea.
Ryhmässä vanhempien kanssa katsotaan lyhyitä videopätkiä erilaisista vuorovaikutustilanteista vanhempien ja lasten välillä. Videopätkiä käytetään havainnollistamaan tilanteita, ja niistä käytyjen keskusteluiden avulla autetaan vanhempia löytämään toimivia tapoja vastata lapsen käytökseen. Lisäksi keinoja harjoitellaan. Keinoja harjoitellaan ryhmän aikana pareittain ja pienryhmissä, jotta käsiteltyjen käsitteiden toiminnallinen ymmärtäminen helpottuu. Lisäksi vanhemmat saavat kokemuksia siitä, miltä opittujen keinojen käyttäminen vuorovaikutustilanteessa lapsen kanssa tuntuu ja minkälaista keinon käyttö on lapsen näkökulmasta. Vanhemmat saavat myös kotitehtäviä, joihin kuuluu toiminnallisia tehtäviä ja menetelmään liittyvän kirjan lukemista. Kotitehtävien avulla vanhemmat vievät opittua omaan arkeensa. Menetelmä toteutetaan manuaalin mukaisesti, mutta sisältöjen painotuksia räätälöidään ja yksilöidään ryhmän mukaan esimerkiksi lasten iän, kehitystason, käytösongelmien tason, vanhempien vanhemmuuskykyjen ja perheen kulttuurin perusteella. Joustavuuteen kuuluu myös se, että vanhempien materiaalit ovat saatavilla 17 eri kielellä.
Ihmeelliset vuodet -menetelmäkokonaisuuden materiaalit on käännetty suomen ja ruotsin kielille, mutta kääntämisen lisäksi muuta adaptointia ei ole tehty. Vanhemmuusryhmien sisältöjä voidaan räätälöidä kunkin ryhmän tarpeisiin valitsemalla videot ja suunnittelemalla harjoitukset, vertaiskeskustelut ja kotitehtävät siten, että huomioidaan esimerkiksi lasten ikä ja kehitystaso, sisarusten määrä ja perheiden monikulttuurisuus.
Menetelmää voivat käyttää Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmänohjaajat, jotka ovat suorittaneet kolmen päivän peruskoulutuksen ja saaneet sen myötä valmiudet ohjata vanhemmuusryhmiä. Toteuttajan pohjakoulutusvaatimuksena on alempi korkeakoulututkinto sosiaali-, terveys- tai kasvatusalalta.
Vanhemmuusryhmiä järjestetään ennaltaehkäisevinä (preventio) ja hoidollisina. Ennaltaehkäisevät vanhemmuusryhmät ovat vähintään 15 viikon mittaisia ja hoidolliset ryhmät 18–22 viikon mittaisia. Ryhmän koko on 10–14 vanhempaa, ja se tapaa 2–2,5 tunnin ajan viikoittain. Lisäksi ryhmällä on niin sanottu buusteritapaaminen 2–3 kuukautta ryhmän loppumisen jälkeen. Lapset eivät osallistu vanhemmuusryhmiin, mutta niiden ajalle järjestetään lastenhoito vanhempien osallistumisen mahdollistamiseksi.
Vanhemmuusryhmiä toteutetaan lähitapaamisina. Joissain tapauksissa etätapaamiset ovat mahdollisia esimerkiksi osallistujien pitkien välimatkojen takia. Etätapaamisissa yksittäisen ryhmäkerran kesto on lyhyempi ja tapaamiskertojen määrä on suurempi, jotta kaikki ryhmäkertojen teemat ehditään käsitellä.
Ryhmän aikana vanhemmat ottavat käyttöön erilaisia kasvatuksellisia keinoja, joita käsitellään aihe kerrallaan. Kunkin tapaamiskerran teemaa käsitellään videoesimerkkien, harjoitusten ja keskusteluiden avulla. Ensin käsitellään toivotun käytöksen vahvistamisen keinoja lapsijohtoisen leikin, tunne-, sosiaalisten ja sinnikkyystaitojen vahvistamisen sekä tehokkaan kehumisen ja kannustamisen avulla. Sen jälkeen siirrytään ei-toivotun käytöksen vähentämiseen luomalla ennakoitavia rutiineja ja kodin sääntöjä, käyttämällä selkeitä komentoja, jättämällä huono käytös huomiotta, ottamalla aikalisä rauhoittumiseen ja asettamalla iänmukaisia seuraamuksia.
Vanhemmuusryhmien aikana käsiteltävät teemat ovat seuraavat etenemisjärjestyksessä:
- lapsijohtoinen leikki ja yhteinen aika
- sosiaalisten, sinnikkyys-, emotionaalisten ja akateemisten taitojen vahvistaminen
- tehokas kehu ja kannustaminen
- palkitseminen ja juhlistaminen
- säännöt, rutiinit ja terveelliset elämäntavat
- rajojen asettaminen
- itsesäätelytaitojen opettaminen
- huomiotta jättäminen, harhauttaminen, uudelleenohjaaminen
- aikalisä rauhoittumiseen
- seuraamukset
- ongelmanratkaisun opettaminen
Ryhmäkertojen lisäksi ryhmänohjaajat soittavat vanhemmille viikoittain tukeakseen vanhempia keinojen käyttöönotossa.
Vanhemmuusryhmiä järjestetään monissa konteksteissa: hyvinvointialueiden lapsi- ja perhepalveluissa, erikoissairaanhoidossa ja järjestöissä.
Ryhmätilassa vanhempien ja ohjaajien tulee mahtua istumaan puolikaareen ilman pöytiä. Lisäksi tilassa tulee olla videoiden katseluun tarvittavat välineet ja tilaa harjoitusten tekemiseen. Ohjaajat tarvitsevat harjoitusten toteuttamiseen erilaisia esineitä, esimerkiksi palikoita, nukkeja, vihkoja, kyniä ja hamahelmiä. Lisäksi tilan sijainnissa on hyvä ottaa huomioon saavutettavuus ja mahdollisuus järjestää lastenhoitoa lähellä tarvittaessa.
Aivoriihet. Aivoriihissä ideoidaan yhdessä ja jaetaan kokemuksia keskustelemalla.
Mallintaminen. Ryhmänohjaajat mallintavat ryhmässä toimiessaan keinoja, joita vanhempien halutaan toteuttavan omien lastensa kanssa (muun muassa hyvän huomaaminen, kehuminen, asioiden sanoittaminen, hauskuus, hoiva).
Asiantuntijaroolista poistuminen tai yhteistoiminnallisuus. Ryhmänohjaajat ovat ryhmässä tasa-arvoisina asiantuntijoina suhteessa vanhempiin; he pyrkivät koko ajan tuomaan esille ja vahvistamaan vanhempien asiantuntijuutta. Tähän pyritään esimerkiksi ohjaajien fyysisellä sijoittumisella ryhmän aikana: ryhmänohjaajat istuvat ryhmän seassa eivät seiso ryhmän edessä. Ryhmänohjaajat oivalluttavat vanhempia löytämään vastauksia kysymyksiin eivätkä itse vastaa niihin suoraan. Ryhmänohjaajat edistävät yhteistoiminnallisuutta muun muassa seuraavilla keinoilla: reflektio, tiivistelmät vanhempien esittämistä näkökulmista, uudelleenmuotoilu, vahvistaminen, tuki ja hyväksyntä, huumori ja optimismi, kunkin ryhmäläisten kannustaminen osallistumaan, tärkeiden asioiden opettaminen ja harjoitukset. (Kasvun tuki, 2025; Webster-Stratton & Hancock, 1998.)
Harjoitukset ryhmän kanssa ja kotitehtävien muodossa. Ryhmässä harjoitellaan kasvatuskeinoja, kehitetään ongelmanratkaisutaitoja, työskennellään videoiden avulla, katsotaan vuorovaikutustilanteita ohjatusti, oivalletaan toimivia kasvatuskäytänteitä yhdessä ja kehitetään havaintokykyä. Kotitehtävien avulla vanhemmat harjoittelevat uusia ohjauskeinoja kotona lasten kanssa ja palaavat ryhmään saamiensa kokemusten kanssa.
Tavoitteellinen työskentely. Vanhemmat asettavat omia tavoitteitaan, joiden toteutumista seurataan ja johon kannustetaan viikoittain. Vanhempien viikkotavoitteet mahdollistavat aiheiden yksilöllistämisen ja perheen kaikkien lasten huomioimisen, koska vanhempi kohdentaa tavoitteensa koskemaan omaa perhettään ja tilannettaan. Ryhmänohjaajat ovat viikoittain yhteydessä jokaiseen ryhmään osallistuvaan vanhempaan tukeakseen yksilöllistä edistymistä. Vanhemman mahdolliset poissaolot huomioidaan pidemmällä puhelinsoitolla tai mahdollisuuksien mukaan kotikäynnein vanhemmuusryhmän aikana.
Viikoittainen palaute. Vanhemmat arvioivat jokaisen ryhmätapaamisen täyttämällä lyhyen, viikoittaisen arviointilomakkeen, josta ryhmänohjaaja saa palautetta ohjaustyylistä, ryhmäkeskusteluista, videotyöskentelystä ja tapaamisen asiasisällöstä. Ryhmänohjaajat hyödyntävät viikoittain vanhempien antamaa palautetta oman työnsä suunnittelussa ja muokkaamisessa, jotta vanhemmat hyötyvät ryhmän sisällöstä mahdollisimman paljon.
Ihmeelliset vuodet -käsikirjat on suunnattu ryhmänohjaajille, menetelmäohjaajille ja kouluttajille. Käsikirjoissa on suunnittelu- ja tarkistuslistat sekä fideliteettilomakkeet ryhmänohjaajia varten. Vanhemmuusryhmäohjaajalle on lisäksi oma käsikirja ja dvd-setti.
Kotipesä huolehtii menetelmän materiaalien ajantasaisuudesta ja ylläpitää sähköisessä osaajarekisterissä olevaa suomennettua ja ruotsinnettua materiaalia.
Vanhemmuusryhmien ryhmäkertoihin liittyy materiaalia ja kotitehtäviä, joita ryhmänohjaajat tulostavat ja jakavat vanhemmille. Materiaalia on saatavilla 17 eri kielellä, ja sitä on laadittu erikseen kouluikäisten ja alle kouluikäisten lasten vanhemmille.
Lisäksi ryhmään osallistuvat vanhemmat tarvitsevat käyttöönsä kirjan Webster-Stratton: Ihmeelliset vuodet – Ongelmanratkaisuopas 2–8-vuotiaiden lasten vanhemmille. Osa hyvinvointialueista on ostanut kirjan ryhmään osallistuville omaksi, osa taas antaa sen lainaan ryhmän ajaksi. Kirja on saatavilla useilla kielillä, esimerkiksi ruotsiksi ja viroksi, ja lisäksi äänikirjana suomeksi Celia-palvelusta.
Suorat kustannukset aiheutuvat työntekijöiden koulutuksesta, materiaaleista ja osaamisen ylläpidosta, jonka hinta riippuu esimerkiksi menetelmäohjaajien kohdalla alueen omavaraisuudesta, siitä, ostetaanko menetelmäohjaus vai tekeekö alueen oma menetelmäohjaaja sitä osana omaa työtään.
Kouluttautumisen kulut koostuvat seuraavista osa-alueista:
- kolmepäiväinen Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmäkoulutus (suomenkielinen)
- ryhmänohjaajan sertifioituminen eli pätevöityminen, mikä on mahdollista toisen ryhmän aikana (aiemmin englanniksi, mahdollista suomeksi vuodesta 2026 alkaen)
- Osallistumisen ylläpitämiseen liittyvät kulut: konsultaatiopäivä, ryhmänohjaajan tukena oleva menetelmäohjaus ja menetelmänohjaajakoulutus (mahdollista kuuden ohjatun ryhmän jälkeen).
Materiaalikustannuksia syntyy kertatilauksena tehtävistä Ihmeelliset vuodet -manuaalipaketeista (käsikirja, videosetti, pyramidiposteri), vanhemmille monistettavista kotitehtävistä sekä hankittavista tai lainattavista kirjoista.
Muut kustannukset aiheutuvat ryhmien tiloista, materiaalien tulostamisesta osallistujille, ryhmien aikaisen lastenhoidon järjestämisestä sekä tarjoiluista, harjoitusten materiaaleista ja oheistarvikkeista (esimerkiksi tarrat, pienet palkinnot).
Ryhmiä pyritään järjestämään sellaisiin aikoihin, että vanhemmat pääsevät osallistumaan niihin helposti. Joissakin tapauksissa epäsuorina kustannuksina perheille voi kuitenkin tulla työaikajärjestelyihin liittyviä kuluja ja ryhmäpaikalle kulkemiseen liittyviä matkakuluja.
Käyttöönoton tuki
Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu. Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmän vaikuttavuusarviota.
Yhteenveto Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät -menetelmän käyttöönoton tuen arvioinnista
Millaista tukea menetelmän käyttöönottoon tarjotaan?
Vanhemmuusryhmät ovat käytössä hyvinvointialueiden lapsi- ja perhepalveluissa, erikoissairaanhoidossa ja järjestöissä. Vanhemmuusryhmään voi osallistua, jos vanhempi kokee, että lapsella on haastavaa käytöstä, mutta diagnoosi ei ole tarpeen. Lisäksi vanhemmalla tulee olla kiinnostus ja motivaatio osallistua ryhmään sen koko keston ajan. Toimintaa järjestävät alueet huolehtivat itse ryhmän markkinoinnista ja osallistujien valinnasta, huomioiden minkä ikäisten lasten vanhempien ryhmää ovat kokoamassa. Ryhmän kokoamisessa on suositeltavaa, että ryhmään osallistuvien perheiden lapsilla olisi mahdollisimman samankaltaisia haasteita. Kohderyhmään rekrytoidaan alueiden oman ryhmien markkinoinnin ja hoitopolkujen määrittämisen perusteella. Kotipesä jakaa valtakunnallisesti menetelmäkokonaisuuteen liittyvää tietoa sekä tukee kohdennetusti alueita menetelmän käytössä (esimerkiksi antaa esitteitä ja konsultaatiotukea sekä ratkoo rekrytoinnin haasteita).
Vanhemmuusryhmien toteuttajalle pohjakoulutusvaatimuksena on vähintään alempi korkeakoulututkinto sosiaali-, terveys- tai kasvatusalalta. Vanhemmuusryhmänohjaajan peruskoulutus on kolmen päivän lähikoulutus. Lisäksi on ryhmien käynnistämiseen liittyvä puolen päivän koulutus, jossa käydään suomalaisen palvelujärjestelmän näkökulmasta läpi vanhemmuusryhmän kokoamiseen ja käynnistämiseen liittyviä asioita. Koulutuksessa perehdytään lisäksi saatavilla olevaan kansalliseen menetelmätukeen ryhmänohjaajan kehittymisen näkökulmasta.
Ryhmänohjaajakoulutuksen jälkeen ryhmänohjaajien työskentelyä tuetaan menetelmäohjauksella. Menetelmäohjauksen toteutustiheys on määritelty seuraavasti:
- Aloitteleva vanhemmuusryhmänohjaaja: 4–5 tapaamista / ryhmä, yhden tapaamisen kesto 1 t
- Kokeneempi ryhmänohjaaja, joka ei ole serifioitunut: 2–3 tapaamista / ryhmä, kesto 1 t
- Sertifioitunut ryhmänohjaaja: menetelmäohjaus vähintään kerran vuodessa.
Omaa osaamista on mahdollista ylläpitää alueellisten vertaistapaamisten tai maksullisten konsultaatiopäivien avulla. Konsultaatiopäivissä tuetaan ryhmänohjaajien menetelmän ohjeistusten mukaista työskentelyä. Osaamisen ylläpitäminen riittävällä menetelmäohjauksella ja lisäkoulutuksella on tärkeää, mutta menetelmän käyttö ei vaadi esimerkiksi vuosittain uusittavia lisenssejä. Sertifiointi eli pätevöityminen on mahdollista toisen ryhmänohjausprosessin aikana. Pätevöityminen todennetaan omasta työstä kuvatun videomateriaalin ja menetelmään liittyvien lomakkeiden avulla.
Koulutuksiin on oma käsikirjansa ja rungot koulutuksen sisällöstä ja etenemisestä. Ryhmänohjaajakoulutuksissa saadaan valmiudet ohjata ryhmää ja toteuttaa ryhmiä menetelmän mukaisesti. Pätevöitymällä ja kouluttautumalla lisää ryhmien ohjaamisen lisäksi on mahdollisuus edetä menetelmäohjaajaksi ja edelleen mentoriksi. Menetelmäohjaajaksi kouluttautumisen menetelmäkoulutuksessa syvennytään lapsen käyttäytymiseen vaikuttaviin elementteihin. Mentori puolestaan on kokenut ja koulutettu Ihmeelliset vuodet -ryhmänohjaaja, joka ohjaa uusia ohjaajia ja kouluttaa heitä omissa organisaatioissaan (The Incredible Years, n.d.).
Menetelmän kotipesä Suomessa sijaitsee Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa. Kotipesästä saa konkreettista tukea menetelmän implementointiin eli käyttöönottoon, toteutukseen, koulutuksiin ja materiaaleihin liittyvissä asioissa. Kotipesä huolehtii menetelmän kotimaisten materiaalien ajantasaisuudesta ja ylläpitää sähköisessä osaajarekisterissä suomen- ja ruotsinkielistä materiaalia. Se myös tuottaa sähköisen järjestelmän avulla tietoa ryhmien toteutuksesta hyvinvointialueiden käyttöön. Lisäksi kotipesä organisoi alueellisia seminaareja ja tuottaa kansallista tutkimustietoa menetelmän toteutuksesta.
Menetelmäkoulutuksen saaneiden tukena ryhmänohjaamisessa toimii menetelmäohjaus. Kun ryhmänohjaaja on menetelmän peruskoulutuksen jälkeen ohjannut riittävän määrän ryhmiä, hän voi sertifioitua eli pätevöityä ja kouluttautua edelleen menetelmäohjaajaksi. Menetelmäohjaaja toimii vertaisena ja tukee uusia ryhmänohjaajia työssään. Ryhmänohjaamisen tueksi on myös ylläpitokoulutusta eli konsultaatiopäiviä sekä vertaistapaamisia ryhmänohjaajille ja esihenkilöille.
Ihmeelliset vuodet -kotipesä seuraa ryhmien toteutusta valtakunnallisesti sähköisen seurantajärjestelmän avulla. Järjestelmän avulla kerrytetään tietoa ryhmien määrästä, tyypistä, ryhmiä toteuttavista organisaatioista ja ryhmiin osallistuvien sitoutumisesta eli läsnäoloista. Lisäksi seurataan koulutettujen ryhmänohjaajien määrää. Järjestelmä toimii myös kansallisen implementaatiotutkimuksen digitaalisena tutkimusalustana.
Toistotarkkuuteen liittyen menetelmässä on tarkat käsikirjat siitä, miten menetelmää käytetään ryhmänohjaajana, menetelmäohjaajana ja kouluttajana. Ryhmänohjaajilla on käytössään käsikirjoissa olevat suunnittelu – ja tarkistuslistat sekä fideliteettilomakkeet, joilla tarkastella menetelmän ohjeistuksen mukaisia toimintatapoja. Menetelmäohjaajat käyttävät menetelmäohjauksissa lomakkeita, joilla voidaan tarkastella menetelmän toteutusta. Menetelmään sisältyy olennaisesti eri rooleissa olevien ammattilaisten oman työn videokuvaaminen. Kuvattua videota tarkastellaan menetelmäohjauksissa ja konsultaatiotyöpajoissa. Menetelmässä käytettävät lomakkeet ja osa käsikirjoista on käännetty suomeksi ja ruotsiksi eri aikoihin. Vanhemmuusryhmien materiaaleja päivitettiin vuoden 2025 aikana.
Vaikuttavuusnäyttö
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden luotettavuuden arviointi on vaikuttavuusarvion kulmakivi.
Millaista näyttöä menetelmän vaikuttavuudesta on?
Meta-analyysit
Yksilötason meta-analyysi tarkasteli Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien vaikutuksia perheen hyvinvointiin 14 eurooppalaisessa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa (N = 1 799). Monitasomallinnuksen avulla arvioitiin menetelmän päättymisen jälkeen menetelmän välittömiä vaikutuksia 13:een vanhempien raportoimaan vastemuuttujaan, joita olivat esimerkiksi vanhemmuuskäytännöt ja sekä lasten että vanhempien mielenterveys. Tulokset osoittivat, että menetelmä parantaa niitä perheen hyvinvoinnin osa-alueita, joihin se ensisijaisesti tähtää. Menetelmä vähentää vanhempien käyttämää fyysistä kuritusta (p < 0,01; β = –0,19; 95 % lv –0,32–(–0,05)), uhkailua (p < 0,01; β = –0,20; 95 % lv –0,34–(–0,07)) ja huutamista (p < 0,01; β = –0,22; 95 % lv –0,35–(–0,08)) sekä lisää lasten kehumista (p < 0,001; β = 0,28;95 % lv 0,12–0,44). Menetelmä vähentää lasten käytösongelmia (p < 0,001; β = –0,34; 95 % lv –0,45–(–0,23)) ja ADHD-oireita (p < 0,001; β = –0,19; 95 % lv –0,32–(–0,05)). Menetelmän laajemmat vaikutukset ovat rajallisia; se ei vaikuta lasten emotionaalisiin ongelmiin tai vanhempien mielenterveyteen (masennusoireet, stressi, itsevarmuus). Haittavaikutuksia ei havaittu.
Meta-analyysi tarkasteli Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien vaikuttavuutta lasten häiritsevän ja prososiaalisen käyttäytymisen muokkaamisessa sekä pyrki selittämään interventiotulosten vaihtelua. Analyysiin sisällytettiin 50 korkean tulotason maan tutkimusta, joissa koeryhmää verrattiin kontrolliryhmään välittömästi menetelmän käytön jälkeen. Tulokset osoittivat, että vanhemmuusryhmät ovat tehokas menetelmä lasten käyttäytymisen parantamisessa. Häiritsevän käyttäytymisen osalta keskimääräinen efektikoko oli kaikki informantit huomioiden pientä (p < 0,001; d = 0,27; 95 % lv 0,21–0,34,). Vanhempien arvioiden perusteella efektikoko oli suurempaa hoitotutkimuksissa (d = 0,50) kuin ehkäisevissä valikoiduissa tutkimuksissa (d = 0,13) ja kohdennetuissa tutkimuksissa (d = 0,20). Merkittävin vaikutuksia ennustava tekijä oli lapsen käyttäytymisen alkuperäinen vaikeusaste – mitä vakavammat ongelmat, sitä suurempi vaikutus. Tulokset tukevat Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien asemaa hyvin vakiintuneena menetelmänä, joka soveltuu monenlaisiin perheisiin ja konteksteihin.
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa arvioitiin Ihmeelliset vuodet -menetelmien vaikuttavuutta 3–8-vuotiaiden lasten ADHD-oireisiin. Tarkastelussa olivat sekä ADHD-diagnoosin saaneet lapset että ne, joilla oli riski ADHD:hen tai joilla esiintyi käytöshäiriöitä. Katsaukseen sisällytettiin 17 korkean tulotason maiden artikkelia, jotka edustivat 11 ainutlaatuista interventiotutkimusta, joista kolme sisälsi ADHD-oireisia tai diagnosoituja lapsia. Vanhempien arvioiden perusteella Ihmeelliset vuodet -menetelmät vähensivät ADHD-oireita ja paransivat sosiaalisia taitoja, vaikutukset olivat samankaltaisia kuin käytöshäiriöihin kohdistuvissa interventioissa. Havainnointiin ja opettaja-arvioihin perustuvat tulokset olivat heikompia ja vaihtelevampia. Tutkimusten metodologinen laatu oli pääosin hyvä, mutta fideliteettimittausten puute oli merkittävä heikkous. American Psychological Association -yhdistyksen jaoston 53 kriteerin mukaan (katso tarkemmin artikkelista) Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät (IY Basic Parent Program) voidaan luokitella todennäköisesti vaikuttavaksi ADHD-riskissä oleville lapsille ja yhdistetty vanhempi–lapsi-menetelmä mahdollisesti vaikuttavaksi 4–6-vuotiaille ADHD-diagnoosin saaneille lapsille. Tulokset tukevat erityisesti vanhempien raporttien perusteella Ihmeelliset vuodet -menetelmien käyttöä varhaisen puuttumisen välineenä ADHD-oireisiin.
Suomalaiset vaikuttavuustutkimukset
Satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa selvitettiin Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien vaikuttavuutta lasten käytösongelmiin, vanhemmuustaitoihin sekä vanhempien psyykkiseen hyvinvointiin perheissä, jotka olivat lastensuojelun tai muiden lapsiperheiden sosiaalipalveluiden asiakkaina. Osallistujia olivat 3–7-vuotiaat lapset (n = 102), joilla oli käytösongelmia, ja heidän vanhempansa (n = 122). Interventioryhmässä oli 50 lasta ja kontrolliryhmässä 52 lasta. Interventio sisälsi 19–20 vanhemmuusryhmätapaamista ja lisäksi neljä kotikäyntiä intervention tueksi. Tutkimuksessa käytettiin riskiryhmille tarkoitettua 19–20 tapaamiskerran menetelmää. Kontrolliryhmä sai käyttää muita normaaleja palveluita, ja sen jäsenet olivat jonotuslistalla seuraavaan vanhemmuusryhmään. Tulosten mukaan vanhempien raportoima lapsen ongelmakäyttäytyminen (käytösongelmien koettu ongelmallisuus: p = 0,001, d = 0,76) väheni interventioryhmässä enemmän kuin kontrolliryhmässä. Vanhemman myönteiset kasvatuskeinot myös kasvoivat (kehuminen: p = 0,006, d = 0,56 ja kannustaminen: p = 0,006, d = 0,57) ja kielteiset vähenivät (ankara kuri: p < 0,001, d = 0,83). Vanhempien kokemassa stressissä (p = 0,503) tai psyykkisessä hyvinvoinnissa tulokset eivät eronneet ryhmien välillä (psyykkinen kuormittuneisuus: p = 0,858 ja positiivinen mielenterveys p = 0,638). Tutkimustulosten mukaan Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät voivat olla vaikuttava interventio lastensuojelun ja sosiaalipalveluiden asiakaskontekstissa.
Satunnaistettu vertailukoetutkimus on jatkotutkimus Karjalaisen ja kumppanien vuoden 2019 tutkimukselle. Tutkimuksessa selvitettiin Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien pitkäaikaisvaikuttavuutta lasten käytösongelmiin perheissä, jotka olivat lastensuojelun tai sosiaalipalveluiden asiakkaina. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, yleistyvätkö vanhempien raportoimat vaikutukset kotoa varhaiskasvatuksen tai koulun kontekstiin. Osallistujat olivat 3–7-vuotiaita lapsia, joilla oli käytösongelmia (n = 102 alussa, n = 89 yhden vuoden seurantamittauksessa). Interventioryhmässä oli 50 lasta ja kontrolliryhmässä 52 lasta. Koe- ja kontrolliryhmää koskevat tiedot ovat samat kuin vuoden 2019 tutkimuksessa. Vaikuttavuutta analysoitiin lineaarisen sekamallin avulla. Tulosten mukaan intervention jälkeiset positiiviset muutokset lasten ongelmakäyttäytymisessä koeryhmän hyväksi eivät säilyneet yhden vuoden seurantajaksolla. Lasten ongelmakäytös väheni alkumittauksesta yhden vuoden seurantamittaukseen sekä interventio- että kontrolliryhmässä. Nämä positiiviset muutokset lasten ongelmakäytöksessä eivät näkyneet varhaiskasvatuksessa tai koulussa. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien näyttää olevan lyhyellä ajanjaksolla vaikuttava interventio lastensuojelun ja sosiaalipalveluiden kontekstissa, mutta positiivisten vaikutusten säilyminen sekä yleistyminen varhaiskasvatuksen ja koulun kontekstiin on haasteellista. Tutkimuksen mukaan positiivisten vaikutusten säilyminen edellyttäisikin vanhempien tukemista ja muistuttamista myös intervention jälkeen.
Pohjoismaiset vaikuttavuustutkimukset
Yksihaaraisessa vertailuryhmättömässä vaikuttavuustutkimuksessa selvitettiin, kuinka vaikuttava Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät on lasten käytösongelmien hoidossa Ruotsin erilaisissa kliinisissä toimintaympäristöissä. 3–9-vuotiaiden lasten (N = 113) vanhemmat rekrytoitiin koulutusvaiheessa olleiden ryhmänvetäjien työpaikoilta perheiden normaalisti käyttämistä palveluista. Tutkimuksessa selvitettiin lasten oireiden ja vanhempien oman psyykkisen hyvinvoinnin muutoksia kyselylomakkeilla, jotka vanhemmat täyttivät ennen vanhemmuusryhmiä ja niiden jälkeen. Analyysiä tuettiin käyttämällä ITT-menetelmää poisjääneiden tulosten tarkasteluun. Tuloksia verrattiin normipopulaatioon sekä tutkimuksesta poisjääneisiin. Tulokset osoittivat lasten käytösongelmien merkittävää vähentymistä kaikilla arvioiduilla osa-alueilla. Lisäksi äitien psyykkinen hyvinvointi parani menetelmän aikana. Johtopäätöksinä todetaan, että vanhemmuusryhmät näyttävät toimivan hyvin Ruotsissa myös koulutusvaiheessa olevien ryhmänvetäjien ohjaamana, sekä korostetaan uutena käyttöön otettavan menetelmän hyvän dokumentoinnin ja siihen liittyvän käsikirjan tärkeyttä implementoinnissa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien tehokkuutta ja soveltuvuutta kliiniseen työhön Ruotsissa. 4–8-vuotiaiden uhmakkuushäiriödiagnoosin saaneiden lasten (n = 62) vanhemmat osallistuivat tutkimukseen; 38 lapsen vanhemmat osallistuivat vanhemmuusryhmiin ja 24 lapsen vanhemmat olivat jonotuslistalla vanhemmuusryhmiin. Lasten ongelmakäytös väheni tilastollisesti merkittävästi enemmän koeryhmässä (käytösongelmien intensiivisyys: p = 0,001, d = 1,17 ja käytösongelmien ongelmallisuus: p = 0,003, d = 1,26). Muutos pysyi yllä yhden vuoden seurantajaksolla. Vaikutus yleistyi myös jossain määrin koulukontekstiin ajan myötä. Myös ero äitien raportoimassa vanhempien yhteistyössä tapahtuneen myönteisen muutoksen kokemuksessa (p = 0,035, d = 0,36) oli tilastollisesti merkittävä ryhmien välillä koeryhmän hyväksi. Tulokset viittaavat vanhemmuusryhmien olevan toimivia lasten käytösongelmien helpottamiseksi myös ruotsalaisessa kontekstissa ja uhmakkuushäiriödiagnoosin saaneilla pienillä lapsilla.
Vertailuanalyysissa (benchmark-tutkimus) tarkasteltiin Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien vaikuttavuutta lasten käytösongelmien vähentämisessä 19 tanskalaisessa kunnassa vuosina 2012–2019. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää menetelmän vaikuttavuutta Tanskassa sekä verrata sen tuloksia kahteen muuhun eurooppalaiseen tutkimukseen. Tutkimukseen osallistui 842 iältään 2–12-vuotiasta lasta, joilla oli käytösongelmia, sekä heidän vanhempansa. Lasten käytösongelmia mitattiin ennen ja jälkeen menetelmän, ja mittaustuloksia verrattiin hollantilaisen ja brittiläisen tutkimuksen tuloksiin. Tulokset osoittivat, että Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät vähensivät merkittävästi tanskalaisten vanhempien raportoimia lasten käytösongelmia. Hieman alle puolella lapsista käytösongelmien koettu ongelmallisuus ja intensiteetti vähentyivät selvästi: ne laskivat tavanomaista korkeammalta tasolta tavanomaiselle tasolle. Vertailuanalyysi osoitti, että tanskalaisen tutkimuksen tulokset olivat joko samalla tasolla tai parempia kuin eurooppalaisissa vertailututkimuksissa. Erot saattoivat johtua tutkimusasetelmien ja osallistujien taustatekijöiden eroista. Tanskalaisessa aineistossa vanhemmilla oli esimerkiksi keskimäärin korkeampi koulutustaso, mukana oli enemmän kahden vanhemman perheitä ja lasten lähtötason oireet olivat vaikeampia kuin vertailututkimuksissa. Vertailututkimuksen rajoituksista huolimatta johtopäätöksenä on, että käytännön olosuhteissa toteutettu Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät vähentää merkittävästi lasten käytösongelmia tanskalaisessa kontekstissa.
Pitkittäistutkimuksessa arvioitiin neljän vanhempainohjausmenetelmän (Comet, Ihmeelliset vuodet, Cope ja Connect) vaikutuksia kahden vuoden seurannan aikana. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää menetelmien vaikuttavuutta lasten käytösongelmien vähentämisessä sekä vertailla niiden muutosnopeutta. Tutkimukseen osallistui 3–12-vuotiaita lapsia yhteensä 749 ja heidän vanhempansa. Näistä Ihmeelliset vuodet -koeryhmään satunnaistettiin 122 lasta 30:sta terveyden- ja sosiaalihuollon eri yksiköstä sekä koulusta eri puolilla Ruotsia. Vertailuryhmän perheet saivat tavanomaista hoitoa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että kahden vuoden seurantajakson aikana kaikki menetelmät vähensivät lasten käytösongelmia, vahvistivat vanhempien kasvatuskeinoja vähentämällä kovia kasvatusmenetelmiä ja vihaisia tunteenpurkauksia sekä vahvistivat vanhempien vanhemmuuden kyvykkyyden kokemuksia. Lisäksi kaikki menetelmät vähensivät vanhempien stressi- ja masennusoireita. Menetelmien välillä ei havaittu merkittäviä eroja muuttujien välillä kahden vuoden seurantajakson aikana. Tutkimuksessa havaittu suurin ero menetelmien välillä oli lasten käytösongelmien vähentymisen ja myönteisen vanhemmuuden vahvistumisen nopeus. Kiintymyssuhdeteoriaan perustuvassa menetelmässä oireet vähenivät vähitellen, kun taas käyttäytymisteoreettisissa menetelmissä, kuten Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmissä, muutokset näkyivät heti menetelmän jälkeen ja pysyivät samalla tasolla kahden vuoden seurantamittauksessa. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kaikki neljä vanhempainohjausmenetelmää ovat vaikuttavia huolimatta niiden erilaisista teoreettisista taustoista, mutta käyttäytymisterapeuttisista menetelmistä erityisesti Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät ja Comet vähensivät lasten käytösongelmia tehokkaammin menetelmän aikana ja heti sen jälkeen.
Satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa arvioitiin neljän vanhempainohjausmenetelmän vaikuttavuutta lasten käytösongelmien vähentämisessä. Tutkimuksessa vertailtiin kolmen käyttäytymisterapeuttisen menetelmän (Comet, Cope ja Ihmeelliset vuodet) ja yhden kiintymyssuhdeteoriaan perustuvan menetelmän (Connect) tehokkuutta suhteessa jonotuslista-kontrolliryhmään. Tutkimukseen osallistui 3–12-vuotiaita lapsia yhteensä 908 ja heidän vanhempaansa. Tutkittavat olivat 30:ssa eri terveyden- ja sosiaalihuollon yksikössä ja koulussa eri puolilla Ruotsia. Kaikista 749:stä koeryhmään satunnaistetusta lapsesta 85 kuului Ihmeelliset vuodet -koeryhmään, ja 148 lasta satunnaistettiin odotuslistalle. Vertailuryhmän perheet saivat tavanomaista hoitoa. Tutkimukseen osallistumisen ainoa poissulkukriteeri oli diagnosoitu autismin kirjon häiriö. Tutkimuksessa käytetyn Latent Change Models -analyysin tulokset osoittivat, että kaikki neljä menetelmää vähensivät merkittävästi lasten käytösongelmia ja ADHD-oireita vanhempien arvioimina. Niillä lapsilla, joiden käytösongelmien pistemäärä kuului suurimpaan viiteen prosenttiin ennen interventioita, pistemäärä laski tavanomaiselle tasolle. Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien osalta vanhempien raportoima käytösongelmien koettu ongelmallisuus (p < 0,001, d = 0,27) ja niiden intensiivisyys (p < 0,001, d = 0,42) vähentyivät. Lisäksi lasten tarkkaamattomuus- (p < 0,01, d = 018) ja hyperaktiivisuusoireet (p < 0,01, d = 0,22) sekä uhmakkuushäiriöoireet (p < 0,01, d = 0,20) vähenivät vertailuryhmään verrattuna. Vanhempien ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa vanhemmuuskyvyt (p < 0,01, d= 32) paranivat koeryhmään verrattuna. Vanhemman myönteisissä kasvatuskeinoissa vanhemman positiiviset reaktiot (palkitseminen) lisääntyivät (p < 0,01, d = 0,30) koeryhmään verrattuna, mutta tilastollisesti merkittävää eroa ei havaittu vanhemman negatiivisissa reaktioissa, joista tarkasteltiin vihaisia tunteenpurkauksia ja ankaraa kohtelua. Vanhempien kokema stressi (p < 0,001, d = 0,23) väheni merkittävästi kontrolliryhmään verrattuna. Käyttäytymisterapeuttisia ohjelmia vertailtaessa Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät olivat tilastollisesti yhtä tehokkaita kuin Cope-menetelmä, mutta vähemmän tehokkaita kuin Comet-menetelmä lasten käytösongelmien vähentämisessä. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen sekä vanhempien myönteisten kasvatuskeinojen osalta Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät olivat niin ikään yhtä tehokas kuin muut menetelmät. Vanhempien stressioireiden vähentämisessä Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät oli kaikkein tehokkain, mutta toisaalta se oli ainoa menetelmistä, jossa vanhempien masennusoireissa ei havaittu merkittävää muutosta. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että kaikki neljä vanhempainohjausmenetelmää olivat tehokkaita keinoja vähentämään lasten käytösongelmia, sekä parantamaan vanhempien hyvinvointia lyhyellä aikavälillä. Käyttäytymisterapeuttiset menetelmät, jotka sisältävät Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmät, olivat tehokkaampia lyhyemmällä aikavälillä tarkasteltuna kuin kiintymyssuhdeteoriaan perustuva Connect-menetelmä.
Yksihaaraisessa vertailuryhmättömässä vaikuttavuustutkimuksessa tarkasteltiin Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmien vaikuttavuutta tanskalaisen varhaisen tuen klinikan tosielämän kontekstissa. Klinikalla vanhemmuusryhmiin osallistumaan hakeutuivat vanhemmat, joiden 3–8-vuotiaalla lapsella (n = 36) oli ADHD tai riski siihen. Vanhemmat raportoivat muutoksia lapsen käytöksessä sekä kasvatuskäytännöissä ennen ja jälkeen ryhmiin osallistumista. Kahdeksan yhdeksästä mittarista osoitti positiivista muutosta ennen-mittauksesta jälkeen-mittaukseen, ja nämä vaikutukset säilyivät tai paranivat kuuden kuukauden seurantamittauksessa. Tutkimukseen kuului myös vertailuarviointiosuus, jossa tuloksia verrattiin amerikkalaiseen vaikuttavuustutkimukseen (Webster-Stratton ym., 2011, 2012). Kaksi merkittävää eroa havaittiin, joskin niiden suhteen on huomioitava, että amerikkalainen tutkimus on ollut tutkimusoloissa tehty efficacy-tutkimus. Ensinnäkin amerikkalaistutkimuksessa lasten tunteidensäätelykyvyissä ennen- ja jälkeen-mittausten muutoksen efektikoko oli huomattavasti suurempi kuin tanskalaislapsilla. Tähän saattoi vaikuttaa se, että Tanskassa lapsille tarjottiin vanhemmuusryhmien ajalle lastenhoitoa eikä lasten omaa ryhmämuotoista interventiota. Toiseksi tanskalaistutkimuksen vanhemmat raportoivat huomattavasti suuremman vaikutuksen ennen ja jälkeen mittausten välillä koskien kehumista ja kannustamista. Tämä saattoi johtua kulttuurisista tekijöistä, joiden vuoksi suora kehuminen ei ole tanskalaisessa kasvatuksessa yleisesti käytössä. Tutkimuksen johtopäätöksenä Ihmeelliset vuoden vanhemmuusryhmät vaikuttavat olevan implementoitavissa varhaisen vaiheen interventioksi Skandinaviassa perheille, joiden lapsella joko on ADHD tai riski siihen.
Miten luotettavia vaikuttavuustutkimukset ovat?
Mittaamisen luotettavuus vaihteli tyydyttävästä hyvään. Suuri osa tutkimuksissa käytetyistä mittareista oli tunnettuja, yleisesti käytettyjä validoituja mittareita. Mittareiden soveltuvuutta tutkimusmaan kontekstiin arvioitiin kuitenkin vain harvoin. Osassa tutkimuksia (Axberg ym., 2007; Karjalainen ym., 2019, 2021a; Trillinsgaard ym., 2014) mittaamisen yhdenmukaisuutta ei voinut arvioida mittausten toteutusten niukan raportoimisen vuoksi. Useissa tutkimuksissa päävastemuuttujien ja toissijaisten vastemuuttujien erottelu ei ollut selkeää, ja sokkouttamiskäytäntöjä raportoitiin melko harvoin. Tutkimusten informantteina toimivat pääosin lapsen vanhemmat tai toinen vanhemmista. Kahdeksan tutkimuksen joukosta vain kahdessa (Axberg & Broberg, 2012; Karjalainen ym., 2021a) informantteina oli lisäksi päivähoidon tai koulun edustajia. Kokonaisuudessaan mittaamisen luotettavuuden arvioitiin olevan melko hyvällä tasolla. Tähän vaikutti etenkin yleisesti tunnettujen, mitattaviin ilmiöihin soveltuvien, validoitujen mittareiden laaja käyttö arvioitavissa tutkimuksissa. On kuitenkin hyvä huomioida se yleisesti mittaamiseen liittyvä seikka, että välilliset mittarit (esim. käytösoirepisteet) eivät automaattisesti käänny merkityksellisiksi hyödyiksi, kuten toimintakyvyn tai elämänlaadun paranemiseksi.
Tilastoanalyysien luotettavuus vaihteli tyydyttävästä erittäin hyvään. Tilastoanalyysien kuvaukset olivat pääsääntöisesti kattavia ja menetelmät tutkimuksiin soveltuvia. Kahdeksasta tutkimuksesta kaksi (Greve ym., 2023; Trillingsgaard ym., 2014) hyödynsi vertailuanalyysia (benchmark analysis). Näiden tosielämän kontekstissa toteutettujen tutkimusten tilastoanalyysit ja niiden raportoiminen erosivat muista tutkimuksista. Muissa kuudessa tutkimuksessa käytössä oli hoitoaieanalyysit ja lisäksi yleisimpinä varianssi- ja kovarianssianalyysejä sekä lineaariset sekamallit. Keskeyttämisanalyysien teko oli yleistä ja keskeyttäneiden sekä puuttuvien arvojen vaikutuksia tuloksiin otettiin hyvin huomioon ja pohdittiin läpi tutkimusten. Monivertailuongelman huomioimisen raportoiminen puolestaan oli harvinaista. Koe- ja vertailuryhmien koot raportoitiin kattavasti. Voimalaskelmien teko vaikutti kattavalta, mutta niistä raportointi oli harvinaista, mikä hankaloitti tilastoanalyysien luotettavuuden arviointia. Kolmessa tutkimuksessa (Axberg & Broberg, 2012; Karjalainen ym., 2019, 2021a) raportoitiin tutkimuksen voiman vähentyneen joko ryhmäkokojen pienuuden tai epätasaisuuden vuoksi. Tutkimuksissa käytettyjen mittareiden määrä vaihteli välillä 2–12, joten myös erilaisia analyysejä on täytynyt tehdä paljon. Esimerkiksi Stattinin ja kumppanien (2015) tutkimuksessa raportoitiin kuitenkin hyvin tiiviisti eri alaskaalat mukaan lukien 12 erillisen mittarin tulokset, sillä tutkimus käsitteli myös kolmea muuta interventiota. Tilastoanalyysien eri osa-alueiden kuvaaminen oli muutoinkin melko niukkaa läpi aineiston.
Harhattomuus vaihteli tyydyttävästä hyvään. Kahdeksasta tutkimuksesta viisi (Axberg & Broberg, 2012; Högström ym., 2016; Karjalainen ym., 2019, 2021a; Stattin ym., 2015) oli toteutettu satunnaistettuna vertailukokeena. Yksi tutkimus oli vertailuanalyysitutkimus (Greve ym., 2023), yksi yksihaarainen vaikuttavuustutkimus (Axberg ym., 2007) ja yhdessä tutkimuksessa yhdistyivät nämä molemmat tutkimusasetelmat (Trillingsgaard ym., 2014). Satunnaistetuissa vertailukokeissa lapsi tai lapsi–vanhempi-pari toimivat satunnaistamisyksikkönä, ja satunnaistaminen oli tehty perustasomittauksen jälkeen kaikissa tutkimuksissa. Tutkimuksissa ei kerrottu, oliko satunnaistaja sokkoutettu, eikä osallistujien tai ryhmänohjaajien sokkouttaminen olisi käytännännössä ollut mahdollista näissä tutkimusasetelmissa. Viiden satunnaistetun vertailukokeen artikkeleista kahdessa samaan tutkimukseen perustuvassa (Högström ym., 2016; Stattin ym., 2015) vertailuryhmissä olevat vanhemmat saattoivat saada toisen intervention. Kahdessa tutkimuksessa (Karjalainen ym., 2019, 2021a) vertailuryhmäläiset olivat jonotuslistalla vuoden ajan Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmiin ja saivat samaan aikaan normaaleja heille kuuluvia palveluita ollessaan lastensuojelun tai perheiden tukipalveluiden asiakkaina. Yhdessä tutkimuksessa (Axberg & Broberg, 2012) uhmakkuushäiriön diagnoosin saaneet lapset olivat jonotuslistalla menetelmään vain sen ajan, että koeryhmä sai intervention, sillä eettisistä syistä tutkimukseen ei annettu lupaa yhden vuoden seurantaryhmälle. Niissä tutkimuksissa, joissa koe- ja vertailuryhmien välillä löydettiin eroja, eroja pohdittiin yleisesti hyvin, ja ne huomioitiin tilastoanalyyseissä. Tutkimusasetelmat ovat olleet luonteeltaan tosielämään sijoittuvia, jolloin tiedonvaihtoa esimerkiksi eri ryhmissä olevien perheiden välillä ei ole voitu kontrolloida. Useimmissa tutkimuksissa perheet ovat myös voineet saada heille normaalisti kuuluvia muitakin palveluita ja esimerkiksi lääkitystä intervention kanssa samanaikaisesti.
Tutkimusten toistettavuus oli pääosin hyvällä tasolla. Kahdeksasta tutkimuksesta kolme (Karjalainen ym., 2019, 2021a; Trillingsgaard ym., 2014) sai erittäin hyvän tason, kun taas yksi tutkimus (Greve ym., 2023) jäi tyydyttävälle tasolle. Jokainen tutkimus raportoi strukturoitujen käsikirjojen käytön ja toteuttajien kouluttamisen, puolet tutkimuksista mainitsi myös ohjaajien taustakoulutuksen tai -ammatin ja sertifioinnin. Laadunvarmistuksen raportointi vaihteli tutkimusten välillä. Kahdeksasta tutkimuksesta yhdessä (Trillingsgaard ym., 2014) yhdistyivät kaikki neljä laadunvarmistusmenetelmää: strukturoitu valvonta ja ohjaus, protokollatarkistuslistat, videoanalyysi ryhmätapaamisista sekä ulkoinen validointi ryhmäkertojen protokollista ja videoanalyyseistä. Neljässä tutkimuksessa kuvattiin kolmea eri laadunvarmistusmenetelmää, kun taas kolmessa tutkimuksessa näitä raportoitiin kaksi. Vain yhdessä tutkimuksessa ei mainittu laadunvarmistuksen menetelmiä (Högström ym., 2016), mutta samasta aineistosta tehdyssä toisessa tutkimuksessa (Stattin ym., 2015) nämä oli kuvattu hyvin.
Tutkimusten yleistettävyys oli hyvällä tasolla vaihdellen tyydyttävästä hyvään. Yksi arviointitutkimus (Axberg ym., 2007) jäi tyydyttävän ja hyvän tason välille 2,5 pisteellä, muiden tutkimusten asettuessa akselille hyvä – erittäin hyvä. Tutkimusotokset edustivat laajasti menetelmän kohderyhmiä. Tutkimuksiin osallistuneiden perheiden lasten ikäjakauma oli 2–12 vuotta. Perheet rekrytoitiin mukaan ohjelmiin palveluista, joiden asiakkaita he jo olivat tai joihin he olivat hakeutumassa, kuten kouluista, terveydenhuollosta ja sosiaalihuollosta. Tutkimukset toteutettiin erilaisissa palveluympäristöissä: psykiatrisilla poliklinikoilla, lastensuojelussa ja perheneuvoloissa. Suurimmassa osassa tutkimuksia tietoa kerättiin vain vanhemmilta – ainoastaan Axberg ja Broberg (2012) sekä Karjalainen kumppaneineen (2021a) käyttivät muita informantteja vanhempien lisäksi. Sisäänottokriteerien vaihtelu oli suurta, mutta kaikissa tutkimuksissa yhteisinä kriteereinä olivat lasten ikä ja koetut käytösongelmat. Axberg ja Broberg (2012) käyttivät tiukimpia kriteerejä, jotka edellyttivät, että 4–8-vuotiailla lapsilla oli uhmakkuushäiriön diagnoosi, kun taas esimerkiksi Stattinin ja kumppanien (2015), Högströmin ja kumppanien (2016) sekä Greven ja kumppanien (2023) sisäänottokriteerit kattoivat laajemmin väestöä. Lisäksi noin puolet tutkimuksista mainitsi sisäänottokriteerinä vanhempien motivaation osallistua menetelmään. Yleiset poissulkukriteerit olivat autismin kirjon häiriöt, vakavat hoitamattomat mielenterveys- tai päihdeongelmat sekä riittämätön kielitaito. Karjalaisen ja kumppanien (2019, 2021a) tutkimuksissa poissulkukriteereinä olivat myös akuutit lastensuojelutilanteet. Kahdeksasta tutkimuksesta vain kolmessa toteutettiin pidemmät kuuden kuukauden tai vuoden seurantatutkimukset. Pisin seuranta oli Högströmin ja kumppanien (2016) kahden vuoden tutkimuksessa. Viidessä tutkimuksessa merkittävänä rajoituksena oli pitkäaikaisten vaikutusten arvioinnin puute.
Miten näyttö vaikuttavuudesta on arvioitu muualla?
Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmä on arvioitu vuonna 2024 norjalaisessa Ungsinn-tietokannassa, jossa se sai parhaan mahdollisen arvion 5/5 (vahva näyttö). Ruotsalainen Statens beredning för medicinsk och social utvärdering (SBU) on arvioinut menetelmän tasoksi 3/4 vuonna 2021. Isobritannialaisessa The Foundations Guidebookissa vanhemmuusryhmä asettuu tasolle 3+, ja se on arvioitu vuosina 2017 ja 2023. Yhdysvaltalainen California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare (CEBC), jonka arvio on vuodelta 2024, asettaa menetelmän lupaavan näytön tasolle 3. Myös yhdysvaltalaisessa Blueprints for Healthy Youth Development -arviossa Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmä luokitellaan lupaavaksi menetelmäksi. Arvion vuotta ei ilmoiteta.
Tutkimukset
Menetelmän vaikuttavuusarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin.
Löydät alempana eriteltynä vaikuttavuusarvioon vaikuttaneet tutkimukset, tiedoksi annettavat tutkimukset ja kaikki systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (pdf) hyödynnetyt lähteet. Tiedoksi annettavat tutkimukset ovat muita tärkeitä menetelmästä tehtyjä tutkimuksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta vaikuttavuusarvioon.
Meta-analyysit
Leijten, P., Gardner, F., Landau, S., Harris, V., Mann, J., Hutchings, J., … & Scott, S. (2018). Research review: Harnessing the power of individual participant data in a meta‐analysis of the benefits and harms of the Incredible Years parenting program. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 59(2), 99–109. https://doi.org/10.1111/jcpp.12781
Menting, A. T. A., Orobio de Castro, B. & Matthys, W. (2013). Effectiveness of the Incredible Years parent training to modify disruptive and prosocial child behavior: A meta-analytic review. Clinical Psychology Review, 33(8), 901–913. https://doi.org/10.1016/j.cpr.2013.07.006
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Murray, D. W., Lawrence, J. R. & LaForett, D. R. (2018). The Incredible Years® programs for ADHD in young children: A critical review of the evidence. Journal of Emotional and Behavioral Disorders, 26(4), 195–208. https://doi.org/10.1177/1063426617717740
Vaikuttavuustutkimusartikkelit
Axberg, U., Hansson, K. & Broberg, A. G. (2007). Evaluation of the Incredible Years Series – An open study of its effects when first introduced in Sweden. Nordic Journal of Psychiatry, 61(2), 143–151. https://doi.org/10.1080/08039480701226120
Axberg, U. & Broberg, A. G. (2012). Evaluation of ”The Incredible Years” in Sweden: The transferability of an American parent-training program to Sweden. Scandinavian Journal of Psychology, 53(3), 224–232. https://doi.org/10.1111/j.1467-9450.2012.00955.x
Greve, L. T., Fentz, H. N. & Trillingsgaard, T. (2023). Parent training for 842 families experiencing disruptive child behavior across 19 Danish community sites: A benchmark effectiveness study. Scandinavian Journal of Psychology, 64(6), 693–704. https://doi.org/10.1111/sjop.12925
Högström, J., Olofsson, V., Özdemir, M., Enebrink, P. & Stattin, H. (2017). Two-year findings from a national effectiveness trial: Effectiveness of behavioral and non-behavioral parenting programs. Journal of Abnormal Child Psychology, 45(3), 527–542. https://doi.org/10.1007/s10802-016-0178-0
Karjalainen, P., Kiviruusu, O., Aronen, E. T. & Santalahti, P. (2019). Group-based parenting program to improve parenting and children’s behavioral problems in families using special services: A randomized controlled trial in a real-life setting. Children and Youth Services Review, 96, 420–429. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2018.12.004
Karjalainen, P., Kiviruusu, O., Santalahti, P. & Aronen, E. T. (2021a). Parents’ perceptions of a group‐based parenting programme in families with child protection and other family support services in a real‐life setting. Child & Family Social Work, 26(1), 38–49. https://doi.org/10.1111/cfs.12787
Stattin, H., Enebrink, P., Özdemir, M. & Giannotta, F. (2015). A National Evaluation of Parenting Programs in Sweden: The Short-Term Effects Using an RCT Effectiveness Design. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 83(6), 1069–1084. https://doi.org/10.1037/a0039328
Trillingsgaard, T., Trillingsgaard, A. & Webster-Stratton, C. (2014). Assessing the effectiveness of the ”Incredible Years® parent training” to parents of young children with ADHD symptoms – a preliminary report. Scandinavian Journal of Psychology, 55(6), 538–545. https://doi.org/10.1111/sjop.12155
Karjalainen, P., Santalahti, P., Aronen, E. T. & Kiviruusu, O. (2021b). Parent- and teacher-reported long-term effects of parent training on child conduct problems in families with child protection and other support services: A randomized controlled trial. Child and Adolescent Psychiatry and Mental Health, 15(1), Article 7. https://doi.org/10.1186/s13034-021-00358-6
Reedtz, C., Handegård, B. H. & Mørch, W.-T. (2011). Promoting positive parenting practices in primary pare: Outcomes and mechanisms of change in a randomized controlled risk reduction trial. Scandinavian Journal of Psychology, 52(2), 131–137. https://doi.org/10.1111/j.1467-9450.2010.00854.x
Reedtz, C. & Klest, S. (2016). Improved parenting maintained four years following a brief parent training intervention in a non-clinical sample. BMC Psychology, 4(1), Article 43. https://doi.org/10.1186/s40359-016-0150-3
Rissanen, E., Karjalainen, P., Kiviruusu, O., Kankaanpää, E., Aronen, E. T., Haula, T., … & Linnosmaa, I. (2024). Cost-effectiveness of a parenting program to reduce children’s behavioral problems among families receiving child protection services and other family support services – A randomized controlled trial. Children and Youth Services Review, 158, Article 107491. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2024.107491
Abidin, R. R. (2012). Parenting stress index (4th ed.). PAR.
Abidin, R. R. & Konold, T. R. (1999). Parenting alliance measure: Professional manual. Psychological Assessment Resources.
Achenbach, T. M. & Rescorla, L. A. (2000). Manual for the ASEBA preschool forms & profiles. University of Vermont, Research Center for Children, Youth & Families.
Bandura, A. (1986). Social foundations of thought and action: A social cognitive theory. Prentice-Hall.
Blueprints for Healthy Youth Development. (2025). Program Search. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.blueprintsprograms.org/program-search/
Brannan, A. M., Heflinger, C. A. & Bickman, L. (1997). The caregiver strain questionnaire: Measuring the impact on the family of living with a child with serious emotional disturbance. Journal of Emotional and Behavioral Disorders, 5(4), 212–222. https://doi.org/10.1177/106342669700500404
California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare. (2025). Alphabetical List of Programs. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.cebc4cw.org/search/by-program-name/
Campis, L. K., Lyman, R. D. & Prentice-Dunn, S. (1986). The parental locus of control scale: Development and validation. Journal of Clinical Child Psychology, 15(3), 260–267. https://doi.org/10.1207/s15374424jccp1503_10
Chen, M. & Chan, K. L. (2016). Effects of parenting programs on child maltreatment prevention: A meta-analysis. Trauma, Violence, & Abuse, 17(1), 88–104. https://doi.org/10.1177/1524838014566718
Cohen, J. (1988). Statistical power analysis for the behavioral sciences (2nd ed.). Lawrence Erlbaum Associates.
Cuijpers, P. (2016). Meta-analyses in mental health research: A practical guide. Vrije Universiteit Amsterdam.
Davies, K. S. (2011). Formulating the evidence-based practice question: A review of the frameworks. Evidence Based Library and Information Practice, 6(2), 75–80. https://doi.org/10.18438/b8ws5n
Derogatis, L. R., Lipman, R. S. & Covi, L. (1973). SCL-90: An outpatient psychiatric rating scale – Preliminary report. Psychopharmacology Bulletin, 9(1), 13–28.
Drugli, M. B. & Larsson, B. (2006). Children aged 4–8 years treated with parent training and child therapy because of conduct problems: Generalisation effects to day-care and school settings. European Child & Adolescent Psychiatry, 15(7), 392–399. https://doi.org/10.1007/s00787-006-0546-3
Eyberg, S. M. & Pincus, D. (1999). Eyberg child behavior inventory and Sutter-Eyberg student behavior inventory-revised: Professional manual. Psychological Assessment Resources.
Foundations Guidebook. (2025). Guidebook. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://foundations.org.uk/toolkit/guidebook/
Goldberg, D. P., Gater, R., Sartorius, N., Ustun, T. B., Piccinelli, M., Gureje, O. & Rutter, C. (1997). The validity of two versions of the GHQ in the WHO study of mental illness in general health care. Psychological Medicine, 27(1), 191–197. https://doi.org/10.1017/s0033291796004242
Goodman, R. (1999). The extended version of the Strengths and Difficulties Questionnaire as a guide to child psychiatric caseness and consequent burden. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 40(5), 791–799. https://doi.org/10.1111/1469-7610.00494
Johnston, C. & Mash, E. J. (1989). A measure of parenting satisfaction and efficacy. Journal of Clinical Child Psychology, 18(2), 167–175. https://doi.org/10.1207/s15374424jccp1802_8
Kane, G. A., Wood, V. A. & Barlow, J. (2007). Parenting programs: A systematic review and synthesis of qualitative research. Child: Care, Health and Development, 33(6), 784–793. https://doi.org/10.1111/j.1365-2214.2007.00750.x
Kraemer, H. C. & Kupfer, D. J. (2006). Size of treatment effects and their importance to clinical research and practice. Biological Psychiatry, 59(11), 990–996. https://doi.org/10.1016/j.biopsych.2005.09.014
Karjalainen, P. (2021). Parenting intervention to help children with behaviour problems in child protection and other family support services [Väitöskirja, Helsingin yliopisto]. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-7144-3
Kasvun tuki. (2025). Ihmeelliset vuodet kotipesä: Kotipesäkysely [Kotipesältä saatu muu materiaali]
Landry, S. H., Smith, K. E. & Swank, P. R. (2006). Responsive parenting: Establishing early foundations for social, communication, and independent problem-solving skills. Developmental Psychology, 42(4), 627–642. https://doi.org/10.1037/0012-1649.42.4.627
Laupacis, A., Sackett, D. L. & Roberts, R. S. (1988). An assessment of clinically useful measures of the consequences of treatment. The New England Journal of Medicine, 318(26), 1728–1733. https://doi.org/10.1056/NEJM198806303182605
Liu, J. (2004). Childhood externalizing behavior: Theory and implications. Journal of Child and Adolescent Psychiatric Nursing, 17(3), 93–103. https://doi.org/10.1111/j.1744-6171.2004.tb00003.x
Merikukka, M., Backman, H., Heikkilä, L. & Kurki, M. (2025). Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävien psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuus: Opas näytön systemaattiseen arviointiin (Itlan oppaat ja käsikirjat 2025:1). Itla.
Neppl, T. K., Jeon, S., Diggs, O. & Donnellan, M. B. (2020). Positive parenting, effortful control, and developmental outcomes across early childhood. Developmental Psychology, 56(3), 444–457. https://doi.org/10.1037/dev0000874
Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer’s manual. JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12
Petersen, I. T. (2024). Assessing externalizing behaviors in school-aged children: Implications for school and community providers. Scanlan Center for School Mental Health Practice Briefs.
Radloff, L. S. (1977). The CES-D scale: A self-report depression scale for research in the general population. Applied Psychological Measurement, 1(3), 385–401. https://doi.org/10.1177/014662167700100306
Sanders, M., Calam, R., Durand, M., Liversidge, T. & Carmont, S. A. (2008). Does self-directed and web-based support for parents enhance the effects of viewing a reality television series based on the Triple P – Positive Parenting Programme? Journal of Child Psychology and Psychiatry, 49(9), 924–932. https://doi.org/10.1111/j.1469-7610.2008.01901.x
Statens beredning för medicinsk och social utvärdering. (2025). Publications. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.sbu.se/en/publications2/
Stattin, H., Persson, S., Burk, W. J. & Kerr, M. (2011). Adolescents’ perceptions of the democratic functioning in their families. European Psychologist, 16(1), 32–42. https://doi.org/10.1027/1016-9040/a000039
Stewart-Brown, S., Tennant, A., Tennant, R., Platt, S., Parkinson, J. & Weich, S. (2009). Internal construct validity of the Warwick-Edinburgh Mental Well-being Scale (WEMWBS): A Rasch analysis using data from the Scottish Health Education Population Survey. Health and Quality of Life Outcomes, 7(1), 15. https://doi.org/10.1186/1477-7525-7-15
Swanson, J., Nolan, W. & Pelham, W. E. (1992). The SNAP-IV rating scale. http://www.adhd.net
The Incredible Years. (n.d.). Incredible Years® certified trainers and mentors. https://www.incredibleyears.com/training/certification/ctm
Turun yliopisto. (n.d.). Ihmeelliset vuodet. https://sites.utu.fi/ihmeellisetvuodet/
Ungsinn. (2025). Tiltak. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://uit.no/ungsinn/tiltak
Webster-Stratton, C. & Bywater, T. (2019). The Incredible Years® series: An internationally evidenced multimodal approach to enhancing child outcomes. Teoksessa B. H. Fiese, M. Celano, K. Deater-Deckard, E. N. Jouriles & M. A. Whisman (toim.), APA handbook of contemporary family psychology: Family therapy and training (s. 343–359). American Psychological Association. https://doi.org/10.1037/0000101-021
Webster-Stratton, C. & Hancock, L. (1998). Training for parents of young children with conduct problems: Content, methods, and therapeutic processes. Teoksessa J. M. Briesmeister & C. E. Schaefer (toim.), Handbook of parent training: Parents as co-therapists for children’s behavior problems (2. painos, s. 98–152). John Wiley & Sons. https://www.incredibleyears.com/research/library/article/training-for-parents-of-young-children-with-conduct-problems-content-methods-and-therapeutic-processes
Webster-Stratton, C., Reid, M. J. & Beauchaine, T. (2011). Combining parent and child training for young children with ADHD. Journal of Clinical Child and Adolescent Psychology, 40, 191–203. https://doi.org/10.1080/15374416.2011.546044
Webster-Stratton, C., Reid, M. J. & Beauchaine, T. (2012). One-year follow-up of combined parent and child intervention for young children with ADHD. Journal of Clinical Child and Adolescent Psychology, 42, 1–11. https://doi.org/10.1080/15374416.2012.723263
Webster-Stratton, C., Reid, J. & Hammond, M. (2004). Treating children with early-onset conduct problems: Intervention outcomes for parent, child, and teacher training. Journal of Clinical Child & Adolescent Psychology, 33(1), 105–124. https://doi.org/10.1207/s15374424jccp3301_11
Webster-Stratton, C., Reid, M. J. & Hammond, M. (2001). Preventing conduct problems, promoting social competence: A parent and teacher training partnership in head start. Journal of Clinical Child Psychology, 30(3), 283–302. https://doi.org/10.1207/s15374424jccp3003_2
Webster-Stratton, C. H. & Reid, M. J. (2010). The Incredible Years Program for children from infancy to pre-adolescence: Prevention and treatment of behavior problems. In Clinical handbook of assessing and treating conduct problems in youth (s. 117-138). Springer New York.
Wilson, D. B. (2023). Practical meta-analysis effect size calculator (Version 2023.11.27). https://www.campbellcollaboration.org/escalc/html/EffectSizeCalculator-Home.php
Xiaoyi, F. & Xiuyun, L. (2024). Parent-Child Relationship. Teoksessa Kan, Z. (toim.), The ECPH Encyclopedia of Psychology. Springer. https://doi.org/10.1007/978-981-97-7874-4_222