Theraplay
Yhteenveto
Mistä menetelmässä on kyse?
Theraplay-terapia on strukturoitu, leikkiin ja vuorovaikutukseen perustuva menetelmä. Kohderyhmänä ovat vanhemmat (biologiset, adoptio- tai sijaisvanhemmat) ja heidän 0–12-vuotiaat lapsensa. Theraplayn tavoitteena on vahvistaa vanhemman ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta ja vuorovaikutusta.
Menetelmän vaikuttavuus on lupaavaa tutkimusten perusteella
Saatavilla oleva tutkimusnäyttö antaa viitteitä menetelmän hyödyllisyydestä erityisesti lapsen tunne-elämän, kommunikaation ja käyttäytymisen säätelyn haasteiden sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen vahvistamisessa.
Mitä osa-alueita arvioinnissa huomioidaan?
Menetelmän vaikuttavuusarvio koostuu sekä menetelmäkuvauksen että menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arvioinnista. Voit tutustua osa-alueiden arviointeihin tarkemmin sivun seuraavissa osioissa. Arvion voi lukea kokonaisuudessaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena (pdf).
Tutustu myös arviointiprosessiin ja vaikuttavuusarvion tasoihin.
Menetelmäkuvaus
Yhteenveto Theraplay-menetelmän kuvauksen arvioinnista
Miten menetelmää on kuvattu?
Theraplayn kohderyhmänä ovat vanhemmat (biologiset, adoptio- tai sijaisvanhemmat) ja heidän 0–12-vuotiaat lapsensa. Yksi tavallisimmista Theraplayn asiakasryhmistä ovat adoptio- ja sijaisperheet. Näissä tapauksissa työskentelyjakso on usein pidempi verrattuna tilanteisiin, joissa hoidetaan vuorovaikutusta lapsen biologisten vanhempien kanssa (Suomen Theraplay‑yhdistys ry., 2021).
Theraplay-terapiaa käytetään Suomessa monimuotoisesti erilaisten varhaisvaiheiden kehityksellisten ongelmien (syömis-, unihäiriöt), vuorovaikutushäiriöiden, emotionaalisten häiriöiden, käyttäytymisen hallinnan ja säätelyn (sis. neurologispohjaiset oireyhtymät) vaikeiden traumaperäisten sopeutumishäiriöiden ja kiintymyssuhdeongelmien (muun muassa sijaishuolto, adoptiolapset) hoidossa.
Kiintymyssuhde on synnynnäinen psykobiologinen tarve kiinnittyä toiseen, säilymisen turvaavaan hoitajaan. Tämä suhde muodostuu ensimmäisten elinkuukausien ja -vuosien aikana lapsen ensisijaisiin hoitajiin. Sen muodostumisessa keskeistä on lapsi-hoitajaparin vuorovaikutuksessa syntyvä yhteinen emootioiden säätelyprosessi, joka ajan mittaan yleistyy lapsen sisäisiksi työhypoteeseiksi, vuorovaikutusmielikuviksi. Kiintymyssuhdekäyttäytyminen vanhemman ja lapsen välillä turvaa läheisyyden ja hoivan sekä mahdollistaa lapsen tutkivan käyttäytymisen ja oppimisen. Turvallisen kiintymyssuhteen perustana on se, että hoitaja on sensitiivisesti vauvaan virittyvä, johdonmukainen, lämmin ja hoivaava. (Suomen Theraplay‑yhdistys ry., 2021)
Kiintymyssuhde voi olla pääosin turvallinen, turvaton tai jäsentymätön, ja se, millaiseksi suhde kehittyy, riippuu varhaisista hoiva- ja vuorovaikutuskokemuksista. Turvallinen kiintymyssuhde varmistaa sen, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi, kykenee luottamaan niin omiin taitoihinsa kuin myös muiden apuun ja uskaltaa siten tutkia ja oppia. Tällöin lapselle kehittyy muita todennäköisemmin hyviä sosiaalisia taitoja ja kyky empatiaan. Turvaton kiintymyssuhde puolestaan on yhdistetty muun muassa masennus- ja ahdistustiloihin. Tällöin saatu varhainen hoiva ja säätelyapu on ollut yleensä lapsen näkökulmasta epäjohdonmukaista, tunkeilevaa tai välttelevää, eikä vanhempi ole kyennyt vastaamaan riittävän herkästi ja oikea-aikaisesti lapsen tarpeisiin. Hoivan laatua ovat värittäneet hoivaajan omista tunnetiloista lähtevät tarpeet, ja hoivan epäjohdonmukaisuus tai latteus voivat nostaa esiin eroahdistusta tai toisaalta lisätä lapsen välttelevää käyttäytymistä. Jäsentymätön kiintymyssuhde on yhdistetty myöhemmin lapsuudessa muun muassa pakonomaiseen kontrollointiin, aggressiivisuuteen tai rajatilatyyppiseen oireiluun. Tällöin lapsen varhaisissa vuorovaikutuskokemuksissa ensisijainen hoitaja on voinut olla lapsen näkökulmasta pelottava tai pelokas lapsen ilmaistessa omia tarpeitaan. Hoivaajan käytös on voinut olla pahoinpitelevää tai hylkäävää. Vauvan näkökulmasta tilanne, jossa kiintymyssuhteen kohde on samaan aikaan ensisijainen hoivan antaja sekä myös pelon ja uhan lähde, on mahdoton ratkaistava, mikä johtaa vaikeuksiin turvallisen kiintymyssuhteen rakentumisessa. (Suomen Theraplay‑yhdistys ry., 2021)
Theraplay on dyadinen (kahdenvälinen) lapsen ja perheterapian muoto, joka keskittyy vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen vahvistamiseen ja hoitoon leikillisyyden kautta. Tavoitteena on tukea myös lapsen itseluottamuksen vahvistumista ja muihin luottamista sekä lisätä iloa vuorovaikutuksen ja yhdessäolon hetkiin. Theraplay-terapia eroaa useimmista muista vuorovaikutusterapioista siinä, että se rakentuu aikuisten vetämille fyysisesti aktiivisille tai rauhoittaville (ml. fyysisen kosketuksen käyttö), kokeileville ja strukturoiduille leikkihetkille, joiden tehtävänä on vahvistaa positiivisen vuorovaikutuksen hetkiä sekä auttaa vanhempaa tukemaan lapsen säätelykehitystä. Vanhempaa ohjataan käyttämään hellää ja hoivaavaa fyysistä kosketusta eri vuorovaikutushetkissä. Vanhempaa tuetaan myös siinä, että hän kykenee paremmin reflektoimaan ja ymmärtämään lasta. Theraplayssa huomioidaan myös vanhemman oma kiintymyssuhdehistoria ja mahdolliset traumakokemukset (Ks. Salo ym., 2020).
Työskentely on rakennettu neljän teeman, jäsentämisen, yhteyden, hoivan ja haasteen ympärille, joiden ajatellaan kuvastavan terveen vuorovaikutuksen peruselementtejä. Suomen Theraplay‑yhdistys ry., (2021) peruskurssimateriaalissa kuvataan vielä tarkemmin kyseisiä teemoja sekä niiden merkitystä vuorovaikutukselle ja lapsen kehitykselle.
Theraplayn peruskurssimateriaalissa kuvataan terapian tavoitteita (Suomen Theraplay‑yhdistys ry., 2021 s. 7).
Terapian tarkoituksena on vaikuttaa seuraaviin asioihin:
- Lapsen sisäiset mielikuvat, representaatiot itsestä, vanhemmista ja maailmasta.
- Vanhemman mielikuvat itsestä, lapsesta ja muista ihmisistä.
- Vanhemmille tarjotaan korjaavia kokemuksia empaattisen ymmärryksen, hoivan ja konkreettisen avun kautta. Vanhempaa autetaan näkemään oma lapsi rakastettavana. Oman lapsen hyvinvointi on voimakas ja positiivinen muutosta organisoiva voima.
- Vuorovaikutuskokemusten kautta pyritään luomaan uudenlaista tyydyttävämpää tapaa olla yhdessä. Kotitehtävien avulla uudet taidot voivat yleistyä terapian ulkopuolelle.
Theraplay-terapia siis tähtää keskeisesti kiintymyssuhteeseen liittyvien vuorovaikutusmielikuvien muuttamiseen. Terapiassa lapselle tuotetaan kokemuksia nähdyksi tulemista erityisenä ja kykenevänä. Aikuinen viestii lapselle olevansa turvallinen ja luottamuksen arvoinen, jolloin lapsen uskallus ottaa vastaan hoivaa ja huolenpitoa vahvistuu. Terapiatyöskentelyn myötä lapsi voi kokea, että maailma ja toisten kanssa vuorovaikutuksessa oleminen on turvallista ja iloa tuottavaa.
Terapian tavoitteena on vahvistaa vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta monitasoisesti, jotta vanhempi oppii
- ohjaamaan lasta iänmukaisesti
- olemaan tunneyhteydessä lapseen
- säätelemään lapsen stressitilaa hoivan avulla.
Muutokseen pyritään vaikuttamalla sekä lapsen että vanhemman mielikuviin itsestään, toisistaan ja maailmasta. Theraplay-terapiassa pyritään aktiivisesti mallintamaan samanlaista aktiivista ja läheistä vuorovaikutusta, joka parhaimmillaan syntyy luonnostaan lapsen ja vanhemman välisessä terveessä kiintymyssuhteessa.
Theraplayssa myös vanhemmalle tarjotaan uudenlaisia, positiivisia kokemuksia vuorovaikutuksesta lapsen kanssa. Tähän pyritään empaattisen ymmärryksen, hoivan ja konkreettisen avun kautta, jotta vanhempi voi nähdä lapsen rakastettavana ja vastata tämän tarpeisiin sensitiivisemmin. Vuorovaikutuskokemusten avulla luodaan uudenlaisia, tyydyttävämpiä tapoja olla yhdessä, ja kotitehtävien kautta näitä taitoja yleistetään arkeen. Lapsen hyvinvointi toimii vahvana ja positiivisena muutosta organisoivana voimana.
Theraplayn teoreettista perustaa on kuvattu muun muassa Boothin ja Jernbergin (2009), Boothin (2020) ja Norrisin ja Lenderin (2020) artikkeleissa, sekä peruskurssimateriaalin (sivulla 4 ja kotipesän tarjoamassa materiaalissa.
Teoriatausta pohjautuu John Bolwbyn kiintymyssuhdeteoriaan (1973) ja Mary Ainsworthin (1978) empiirisiin havaintoihin kiintymyssuhteen laadusta (Ainsworth ym., 2015). Erityisesti Bowlbyn esittämä sisäisten työhypoteesien (internal working models) käsite korostaa, että ihmisen toimintaa ohjaavat mallit syntyvät toistuvista vuorovaikutuskokemuksista ensisijaisten hoitajien kanssa. Ainsworthin tutkimukset puolestaan toivat esiin kiintymyssuhteen eriytyneet muodot (turvallinen, välttelevä, vastustava), jotka vaikuttavat lapsen tunnesäätelyyn ja sosiaaliseen kehitykseen.
Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapset, jotka kokevat miellyttäviä ja lasta huomioivia, häneen keskittyviä vuorovaikutushetkiä vanhemman kanssa, kehittävät terveitä ja positiivisia sisäisiä malleja itsestään, toisista ihmisistä ja vuorovaikutustilanteista. Tämä puolestaan vahvistaa perusturvallisuuden kokemusta, ja lapsi luottaa siihen, että vanhempi tuo turvaa lapsen tutustuessa maailmaan. Vauvat, jotka saavat onnistuneita emootioiden säätelykokemuksia yhdessä aikuisen kanssa, muodostavat kehityksen myötä (turvallisia, jäsentyneitä) työhypoteeseja, vuorovaikutusmielikuvia, mikä johtaa parempaan tunnesäätelyyn ja turvalliseen kiintymyskäyttäytymiseen. Turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsi tuntee olonsa turvalliseksi. Hän oppii luottamaan omiin taitoihinsa ja siihen, että tarvittaessa apua on saatavilla. Lapsi uskaltautuu myös tutkivaan käyttäytymiseen ja kykenee jaettuun tarkkaavaisuuteen hoitajan kanssa. Vanhempana lapsella on hyviä sosiaalisia taitoja ja kyky empatiaan. Theraplayn taustaoletuksen mukaan lapset, joilla ei ole riittävän positiivisia ja turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, ovat alttiimpia vuorovaikutus- ja ihmissuhdeongelmille sekä käyttäytyvät useammin haastavasti.
Theraplay-terapian teoreettista taustaa on kuvattu tunnesäätelyteorian (Schore & Schore, 2014), polyvagaaliteorian (Porges, 2009) sekä intersubjektiivisuusteorian (Trevarthen, 1998) kautta. Tunnesäätelyteoria korostaa varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä lapsen kyvylle hallita ja säädellä tunteitaan. Polyvagaaliteoria kuvaa autonomisen hermoston järjestelmää, joka säätelee uhan ja turvallisuuden tunteita sekä sosiaalista vuorovaikutusta. Intersubjektiivisuusteoria puolestaan tarkastelee ihmisen kykyä jakaa kokemuksia ja tunteita toisten kanssa jo varhaislapsuudessa.
Theraplay-menetelmästä on olemassa eri ikäryhmille omat käsikirjansa. Terapia toteutetaan eri tavoin riippuen lapsen iästä sekä vuorovaikutusongelmien luonteesta. Hoidon kokonaisrakenne pyritään toteuttamaan yhdenmukaisesti käyttöympäristöstä riippumatta. Menetelmän muokkaukset koskevat pääosin yksittäisten hoitokertojen vuorovaikutusaktiviteettien sovittamista lapsen ikään ja kehitystasoon. Samalla hoidon vaikuttavuuden kannalta keskeistä on yksilöllinen räätälöinti, jossa valittavia aktiviteetteja ja niiden painotuksia sovitetaan kunkin lapsen oireprofiiliin ja vanhempi-lapsisuhteen erityisiin tarpeisiin (Salo ym. 2020). Jokaisessa terapiaprosessissa harkitaan yksilöllisesti, miten paljon vanhemmat työskentelevät peilin takana (yhdessä vanhempiin fokusoivan terapeutin kanssa) ja miten paljon he osallistuvat lapsen istuntoon (jossa tyypillisesti mukana toinen, lapseen fokusoiva terapeutti).
Theraplay-terapiaa käyttävät Suomessa monet eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt. Menetelmäkoulutuksen (Theraplay practitioner) pohjakoulutusvaatimuksena on ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulutasoinen sosiaali- tai terveydenhuollon alan tutkinto.
Terapia toteutetaan aikuisjohtoisena, jolloin terapeutti työskentelee vanhemman tai lapsesta huolehtivan aikuisen kanssa tietyn ajanjakson. Theraplayta voidaan toteuttaa joko työparina (tämä on suositeltavaa) tai yksin. Kahden terapeutin työskentelymallissa tehdään selkeä työnjako, jonka mukaan toinen terapeutti fokusoi vanhempien kokemukseen ja vuorovaikutusilmiöiden ymmärtämiseen vanhemman näkökulmasta ja toinen toteuttaa terapiaa alusta lähtien lapseen fokusoiden. Kahden terapeutin mallissa vanhemmat seuraavat hoidon alussa tyypillisesti oman terapeuttinsa kanssa lapsen ja tämän terapeutin työskentelyä, mutta vanhempi pyritään saamaan mukaan terapiatyöskentelyyn lapsen kanssa mahdollisimman varhain. Kun terapeutti käyttää menetelmää yksin, on erityisen tärkeää varmistua siitä, että hoito on perheelle sopivaa ja että vanhemmilla on riittävä reflektiivinen kyky sekä halukkuus yhteistyöhön.
Theraplay-terapiajakso koostuu yleensä 15–20 tapaamisesta, jotka sisältävät strukturoituja vuorovaikutusleikkihetkiä, sekä vanhempien haastatteluja ja videoreflektiivisiä keskusteluja vanhempien kanssa.
Hoito alkaa arviointivaiheella, jossa havainnoidaan videoitua vuorovaikutusta ja haastatellaan vanhempaa. Tämän pohjalta asetetaan hoidon tavoitteet. Hoitoprosessissa voidaan erottaa yleensä kolme vaihetta:
- aloitusvaihe (hoitokerrat 1–4)
- työskentelyvaihe (hoitokerrat 5–10)
- lopetustyöskentely (hoitokerrat 11–15).
Jokainen yksittäinen hoitokerta sisältää selkeästi jäsennellyn terapiasession mallin, jonka pohjalta rakennetaan vuorovaikutusleikkihetki vanhemman ja lapsen kanssa. Joka kolmas hoitokerta on videoreflektiokerta vanhemman kanssa. Tällöin keskustellaan vanhemman havainnoista ja kokemuksista sekä tuetaan vanhemman kykyä alkaa luoda lapseensa uudenlaista suhdetta.
Aloitus- ja työskentelyvaiheessa työntekijä on aktiivisempi istuntojen vetäjä, lopetusvaiheessa vastuu siirtyy vanhemmalle. Lopetusvaiheessa myös tehdään aktiivisesti kotitehtäviä ja varmistetaan uusien taitojen yleistyminen arkeen. Seurantavaiheessa tavataan vanhempaa ja lasta muutaman kuukauden päästä hoidosta ja varmistetaan hoitotulos.
Käsikirjassa kuvataan terapiatyöskentelyn keinot (Luku 3: Theraplay ja tunteiden säätelyn kehitys), jotka kiteytyvät neljään ydinosa-alueeseen:
- (tunnesäätelyn) kehityksen kannalta keskeisten aivorakenteiden stimulointi
- säätelyjärjestelmien harjoittaminen
- dyadisen vuorovaikutuksen korostaminen
- positiivisen stimulaation kokeminen.
Tunnesäätelyn kehityksen näkökulmasta on keskeistä, että lapselle tuotetaan voimakkaita positiivisia kokemuksia, joita aikuinen stimuloi ja säätelee yhdessä lapsen kanssa. Aikuinen keskittyy vahvasti lapseen sekä vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Ilmapiiristä luodaan lämmin, kannustava ja jäsennelty. Se, että aikuinen on vastuussa vuorovaikutuksesta, rauhoittaa lasta ja vahvistaa turvan kokemusta.
Käytännössä Theraplay-työskentelyssä lapselle pyritään tuottamaan kokemuksia merkityksellisyydestä, arvokkuudesta ja rakastettuna olemisesta siten, että aikuinen jäsentää ja johtaa vahvasti vuorovaikutuksen kulkua käyttämällä mahdollisimman paljon hyväksi lapsen sanattomia viestejä ja aloitteita. Aikuisen ja lapsen välille luodaan kontaktia fyysisen läheisyyden, leikin ja hoivan kautta ja pyritään tarjoamaan lapselle mielihyvän kokemuksia viestittämällä samalla kehon merkityksellisyyttä. Työskentelyn aikana terapeutin keskeinen tehtävä on säilyttää jatkuva emotionaalinen yhteys lapseen siten, että lapsi saa uudenlaisen kokemuksen siitä, että häntä ymmärretään ja hänet hyväksytään myös sanattomien viestien kautta. Yhteyttä rakennetaan iloa tuottavan ja yllätyksellisen leikkisyyden avulla.
Lisäksi oleellista on tarjota lapselle kokemuksia onnistumisesta ja omien rajojen ylittämisestä. Lapsen tervettä itsetuntoa vahvistetaan riittävällä haasteellisuudella. Vanhemman ja lapsen välille luodaan aktiivisia myönteisiä vuorovaikutushetkiä, ja lisätään vanhemman kyvykkyyttä sekä annetaan keinoja, jotta hän voi itsenäisesti siirtää ja toistaa terapiasessioiden kokemuksia myös perheen arkeen. Vanhemman mielikuvia itsestään ja lapsestaan pyritään muuttamaan myönteisemmiksi videoreflektiivisen työskentelyn avulla. Lisäksi opittua pyritään yleistämään arjen tilanteisiin kotitehtävien avulla.
Theraplayssa ollaan aktiivisia, leikitään, lauletaan ja lorutellaan sekä toisaalta hoivataan ja rauhoitutaan. Terapiassa keskitytään lapseen ja vuorovaikutukseen sekä emotionaaliseen yhteyteen ja hoivaan. Istunnon aikana käytetään sekä aktivoivia että rauhoittavia toimintoja. Terapiaistuntoon voidaan esimerkiksi tulla tyynypolkua pitkin laskien ja hyppien. Toisaalta lapsi voi olla säkkituolissa, ja tutkitaan hänen silmiensä ja hiustensa väri, tarkistetaan ”pipit” ja lasketaan varpaat. Aktivointitilanteissa voidaan käyttää myös esimerkiksi saippuakuplia.
Theraplay-terapeutit saavat käyttöönsä käsikirjan (Suomen Theraplay-yhdistyksen peruskurssi, 2021) ja koulutusmateriaalit.
Vanhemmille on käytössä itsearviolomakkeet, ja heille tarjotaan tietoa vuorovaikutuksesta sekä lista vuorovaikutusleikeistä.
Menetelmään kouluttautuminen on maksullista. Koulutukseen liittyvät kokonaiskustannukset muodostuvat varsinaisen koulutusmaksun lisäksi erikseen maksettavista työnohjausmaksuista sekä koulutukseen kuuluvista väli- ja loppunauhanäyttökokeiden kuluista. Terapiaa käytetään usein julkisella sektorilla osana omaa toimenkuvaa, joten toteuttajien palkkakustannukset tulevat kustannettaviksi sitä kautta. Lisäksi terapiasta aiheutuvia materiaalikustannuksia ovat leikkimateriaalit ja videointi. Tämän päälle voi tulla vielä terapeutin työnohjauskuluja.
Käyttöönoton tuki
Lapset, nuoret ja perheet hyötyvät vaikuttavasta psykososiaalisesta menetelmästä vasta kun se on käytössä heille suunnatuissa palveluissa. Mitä enemmän menetelmää ylläpitävä organisaatio tarjoaa tukea menetelmän käyttöönottoon eri palveluissa, sitä todennäköisemmin menetelmän käyttöönotto myös onnistuu. Käyttöönoton tuki auttaa siis saavuttamaan menetelmän vaikuttavuuden, ja siksi sen arviointi on olennainen osa menetelmän vaikuttavuusarviota.
Yhteenveto Theraplay-menetelmän käyttöönoton tuen arvioinnista
Millaista tukea menetelmän käyttöönottoon tarjotaan?
Theraplay-peruskurssin käsikirjassa (luku 5: Theraplay-hoidon tarpeen arviointi ja suunnittelu) tuodaan esille, että hoidon tarpeen arviointi on olennainen osa menetelmän käytössä. Käsikirjassa kuvataan, millaisia perheitä hoitoon ohjautuu, mitä tietoja arvioinnissa on tärkeää kerätä sekä mitkä tekijät voivat muodostaa esteen hoidon aloittamiselle.
Theraplay-menetelmä on suunnattu perheille, joissa on todennettu vuorovaikutuksen haasteita. Asiakkaat ohjautuvat hoitoon aina alkuarvioinnin ja tutkimusten kautta. Ne voivat sisältää vuorovaikutuksen arviointeja, vanhemman haastatteluja tai lapsen tutkimuksia. Kohderyhmänä ovat esimerkiksi lastenpsykiatrian potilaat, mutta myös muita perheitä ohjautuu menetelmän piiriin. Tavallisimmat hoitoon tulon syyt liittyvät vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen ongelmiin, kiintymyssuhteen traumoihin, säätelyn ongelmiin, vanhemmuuden tuen tarpeisiin ja rajojen asettamisen ongelmiin. Marschak Interaction Method (MIM, Marschak, 1960) on strukturoitu vuorovaikutushavainnointimenetelmä, jonka avulla arvioidaan lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. MIM-havainnointia käytetään Theraplay-hoidon suunnittelun tukena.
Theraplay-hoidon tarvetta arvioitaessa on tärkeää saada riittävästi tietoa koko perheen tilanteesta. Huomiota kiinnitetään vanhempien psyykkiseen vointiin ja mentalisaatiokykyyn, lapsen psyykkiseen vointiin sekä perheen mahdolliseen traumahistoriaan. Myös vanhemman oma motivaatio ja halu sitoutua työskentelyyn ovat keskeisiä. Vuorovaikutusarvioinnin tekeminen ennen hoidon aloittamista on aina olennainen osa arviointia.
Hoidon aloittamisen esteenä voivat olla tilanteet, joissa vanhempi ei kykene osallistumaan työskentelyyn esimerkiksi vakavien hoivan puutteiden, kaltoinkohtelun, laiminlyönnin, akuutin päihde- tai mielenterveyssairauden tai koko perhettä koskevan kriisin vuoksi. Esteitä voivat olla myös vanhemman vakava masennus, traumaattisperäinen akuutti stressireaktio, psykoottinen oireilu joko lapsella tai vanhemmalla sekä seksuaalinen tai fyysinen kaltoinkohtelu. Moniongelmaisilla perheillä Theraplay-hoito voidaan toteuttaa vain erityisjärjestelyin.
Theraplay on rekisteröity hoitomalli, ja Suomen Theraplay-yhdistys vastaa koulutuksesta yhteistyössä Yhdysvalloissa toimivan Theraplay-instituutin kanssa. Koulutus sisältää viiden päivän peruskoulutusvaiheen, säännöllisen työnohjauksen, itsenäisesti toteutettavia Theraplay-hoitoja, kirjallisia raportteja sekä väli- ja loppuarvioinnit. Koulutuksen aikana toteutetaan vähintään seitsemän työnohjaajan ohjamaa hoitoa, joissa jokaisessa on vähintään kymmenen istuntoa, ja kokonaiskoulutukseen kuuluu vähintään 200 tuntia terapiatyötä. Hoidot ovat osa koulutusta, ja niihin sisältyy terapiaprosessin eri vaiheita, kuten MIM-havainnointi, vanhempien haastattelut ja Theraplay-istunnot.
Työnohjaus on keskeinen osa koulutusta, ja siihen kuuluvat omien Theraplay-istuntojen tarkastelu videotallenteiden avulla työnohjauksessa ja muiden työnohjattavien hoitotyön seuraaminen. Lisäksi koulutukseen sisältyy kirjallisia raportteja sekä väli- ja loppuarvioinnit, jotka lähetetään Theraplay-instituuttiin Yhdysvaltoihin hyväksyttäväksi. Pätevöitymiseen kuuluu myös kaksi videotyönäytettä, jotka ulkopuoliset kouluttajat ja työnohjaajat arvioivat Theraplay-instituutissa.
Koulutus kestää keskimäärin kahdesta neljään vuotta ja vastaa 30 opintopistettä. Osallistujan vastuulla on varmistaa, että hänellä on oikeus tarjota palveluita itsenäisenä ammatinharjoittajana Valviran ohjeistuksen mukaisesti. Koulutuksesta valmistuu Theraplay Practitioner -nimikkeen saavia ammattilaisia, joilla on valmiudet antaa Theraplay-hoitoja. Pätevyyden myöntää Theraplay-instituutti.
Suomen Theraplay-yhdistys toimii menetelmän kotipesänä ja tarjoaa tukea organisaatioille ja alueille, jotka ottavat Theraplay-menetelmän käyttöön. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Theraplay-instituutin kanssa ja tarjoaa koulutuksen jälkeistä ohjausta menetelmän käyttäjille. Käytössä on säännöllinen työnohjaus noin kerran kuukaudessa sekä pakolliset neljä teemapäivää, joiden avulla varmistetaan menetelmän osaamisen syventäminen ja menetelmäuskollisuus.
Työnohjaus on olennainen osa menetelmän käyttöä. Yksittäinen työnohjauskerta kestää vähintään 45 minuuttia ja järjestetään keskimäärin kerran kuukaudessa. Theraplay-työnohjausta voivat antaa vain siihen koulutetut työnohjaajat, jotka varmistavat menetelmän laadukkaan ja standardinmukaisen toteutuksen.
Theraplay-menetelmän käyttäjillä on käytössään ajantasaiset välineet hoidon vaikutusten seurantaan ja dokumentointiin. Hoitoprosessin edistymistä arvioidaan vanhempien palautelomakkeilla sekä arvioimalla vuorovaikutusta uudelleen hoidon jälkeen.
Theraplay-menetelmän toteuttamisen laatua seurataan systemaattisesti videoanalyysin ja työnohjauksen avulla. Jokainen hoitokerta videoidaan, ja jokaisesta hoitoprosessista esitetään työnohjaajalle vähintään kaksi kokonaista istuntoa. Näiden arvioinnin avulla varmistetaan sekä hoidon kokonaistavoitteiden saavuttaminen että yksittäisen istunnon menetelmäuskollisuus. Istuntojen rakenne tarkistetaan, jotta ne noudattavat Theraplay-menetelmän määriteltyä rakennetta. Systemaattisesta toistotarkkuudesta koulutuksen jälkeen ei ole kuvausta. Suomen Theraplay-yhdistys suosittelee työnohjauksen käyttöä myös koulutuksesta valmistumisen jälkeen (Suomen Theraplay-yhdistys ry).
Vaikuttavuusnäyttö
Psykososiaalisen menetelmän vaikuttavuudesta saadaan luotettavaa tietoa tieteellisten tutkimusten avulla. Menetelmästä tehtyjen vaikuttavuustutkimusten määrän ja erityisesti niiden luotettavuuden arviointi on vaikuttavuusarvion kulmakivi.
Millaista näyttöä menetelmän vaikuttavuudesta on?
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus tarkasteli Theraplay-terapian vaikuttavuutta alle 12-vuotiailla lapsilla, joilla oli erilaisia psyykkisiä haasteita. Katsaukseen sisällytettiin kuusi vertaisarvioitua määrällistä tutkimusta, joista neljä oli korkean tulotason maasta. Tulokset osoittivat, että Theraplay voi olla lupaava interventio erityisesti sisäänpäin ja ulospäin suuntautuvien ongelmien sekä kaksoisdiagnoosien hoidossa ja kehitysvammaisten lasten kehityksen tukemisessa. Sen sijaan näyttö oli heikompaa sijoitettujen lasten sosiaalisten ja emotionaalisten vaikeuksien hoidossa. Tutkimusten metodologinen laatu ja yhtenäisyys vaihtelivat suuresti, mikä rajoittaa yleistettävyyttä ja johtopäätösten tekemistä. Katsaus korostaa tarvetta tehdä korkealaatuista ja systemaattista tutkimusta Theraplayn vaikuttavuuden ja muutosta selittävien mekanismien selvittämiseksi. Theraplayn vaikuttavuusarviokatsauksessa arvioitiin kolme mukaanottokriteerit täyttävää alkuperäisartikkelia (Bojanowski & Ammen, 2011; Hiles Howard ym., 2018; Wettig ym., 2011).
Kvasikokeelliset tutkimukset
Tässä kvasikokeellisessa tutkimuksessa vertailtiin vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta Marschak Interaction Method Rating System -arvioinnilla (MIMRS, O’Connor ym., 2001) ennen Theraplay-sessiota ja vähintään kahdeksan session jälkeen. MIMRS on havainnointiin perustuva arviointijärjestelmä, joka on kehitetty käytettäväksi MIM:n kanssa. MIMRS-arvion teki ulkopuolinen arvioitsija videotallenteelta, ja arvio oli sokkoutettu ennen- ja jälkeen-mittausajankohdissa. Lisäksi tutkittiin intervention vaikutusta lapsen psyykkiseen oireiluun CBCL-mittarilla vanhemman arvioimana. Aineistona käytettiin kanadalaisen yksityisen klinikan potilasarkistoja. Otos käsitti 11 vanhempi–lapsi-paria niin, että samasta perheestä saattoi olla arvio sekä isä–lapsi- että äiti–lapsi-vuorovaikutustilanteesta. Yhteensä tutkimuksessa oli kahdeksan lasta (viisi tyttöä ja kolme poikaa), joiden ikä vaihteli välillä viisi–yhdeksän vuotta (keskiarvo 6,55), ja heidän vanhempansa. Käytetyt analyysimenetelmät sopivat aineistoon, mutta malleissa ei huomioitu mitään väliin tulevia tekijöitä. Interventiolla todettiin merkitsevä, vahva positiivinen vaikutus vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen, erityisesti hoivaavuuden ja haastavuuden osalta. Yhdellä äiti–lapsi-parilla ei tapahtunut odotettua muutosta kummassakaan arvioidussa ominaisuudessa, vaan heillä ongelmat hankaloituivat. Tutkijat toteavat pienen aineistokoon vaikuttavan siihen, että Theraplayn näyttöä voidaan pitää alustavana ja sitä ei voida varmuudella yleistää muihin kliinisiin populaatioihin.
Tutkimuksessa arvioitiin Theraplay-terapian vaikutusta autismin kirjon lasten sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon. Mukana oli 20 eteläkorealaislasta, jotka olivat kaksi–yhdeksänvuotiaita sekä heidän äitinsä. Kaikille lapsille oli diagnosoitu autisminkirjon häiriö. Theraplay-istuntoja oli noin 20 kuuden kuukauden aikana. Tutkimuksesta ei käy ilmi, kuka tarkalleen toteutti Theraplay-hoidon. Mittarina käytettiin Korean Social Communication Questionnaire (K-SCQ, Yoo HJ, Trans, 2008), jonka kolme alaskaalaa ovat sosiaalinen vuorovaikutus, kommunikaatio sekä rajoittuneet ja toistavat käyttäytymismallit. Kaksi toisistaan riippumatonta psykiatria pisteytti K-SCQ:n MIM-videoiden perusteella, jota käytettiin vanhempi–lapsi-vuorovaikutuksen havainnointimenetelmänä ennen ja jälkeen hoidon. K-SCQ-kokonaispisteet laskivat merkitsevästi ja parannusta havaittiin jokaisessa alaskaalassa. Vaikka suurimmalla osalla lasten pisteet laskivat, muutamalla lapsella ne pysyivät ennallaan ja yhdellä lapsella nousivat. Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, että Theraplay-terapia oli yhteydessä autismin kirjon oireiden lieventymiseen, erityisesti sosiaalisen kommunikaation ja vuorovaikutuksen osa-alueilla, mutta lisätutkimus on tarpeen vaikuttavuusnäytön vahvistamiseksi.
Kvasikokeellisessa tutkimuksessa selvitettiin Theraplayn vaikuttavuutta lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen vahvistamisessa. Tutkimusotos käsitti kahdeksan vanhempi–lapsi-paria. Lapset olivat iältään kolme-yhdeksänvuotiaita (keskiarvo = 5,38), ja heillä oli lievä tai keskivaikea autismikirjon häiriö (ASD). Theraplayta toteutettiin kahden viikon ajan päivittäin tunnin ajan. Hoidon vasteena tutkittiin lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta MIM-arviolla ennen terapiaa sekä kaksi viikkoa ja kolme kuukautta terapian jälkeen. Lisäksi tutkittiin muutosta vanhemman ja lapsen käyttäytymisessä sekä jokaisen terapiakerran jälkeen että koko seuranta-aikana. Ulkopuoliset arvioitsijat havainnoivat vuorovaikutuksesta kuvattuja videotallenteita ja saavuttivat hyvän yhtenäisyyden arvioissaan. Terapiaa käyttävä terapeutti arvioi lapsen ja vanhemman käyttäytymistä lomakkeella (Child Behavior Sheet; Parent Behavior Sheet) jokaisen terapiakerran jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin, että lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus parani merkitsevästi seuranta-aikana (MIM-arvion kokonaistulos sekä jotkin alaskaalat niin vanhemman kuin lapsen osalta). Myös jaettu tarkkaavaisuus lisääntyi, mikä haluttiin mainita erityisenä tuloksena ASD-lasten ja vanhempien hoidossa. Osa tuloksista oli kurvilineaarisia, eli suurin vaikutus oli havaittavissa heti hoidon päättymisen jälkeen, ja efekti heikkeni kohti kolmea kuukautta. Samalla tavalla vanhemman ja lapsen käyttäytymisessä havaittiin muutosta positiiviseen suuntaan terapiakertojen edetessä. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että Theraplay on validi ja käyttökelpoinen hoitomuoto erityistä tukea tarvitseville lapsille huoltajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukemisessa. Tutkimuksen rajoitukseksi todetaan pieni ja heterogeeninen aineisto sekä tutkittavien iso ikävaihtelu, jota ei täysin pystytty huomioimaan analyyseissä.
Tutkimuksessa arvioitiin Theraplay-terapian vaikutusta äiti–lapsi-vuorovaikutukseen sekä äidin kokemusta suhteessa lapseen ennen ja jälkeen terapian. Mittareina käytettiin videohavainnointiin perustuvaa The Dyadic Emotional Interaction Style -mittaria (D-EIS, Salo & Mäkelä, 2006) sekä äitien täyttämää kyselyä Opvoedings Belastings Vragenlijst, Parenting Stress Questionnaire (OBVL, Vermulst ym., 2012). Tutkimukseen osallistui 28 äiti–lapsi-paria Alankomaista lastenpsykiatrian yksiköstä. Lapset olivat 5–12-vuotiaita, ja heille oli diagnosoitu lievä tai keskivaikea kehitysvamma sekä kiintymyssuhdehäiriö. Theraplayta toteutettiin keskimäärin 30 viikoittaista 45 minuutin sessiota noin 7–8 kuukauden ajan, hoidon toteuttajilla oli tason 1 Theraplay-koulutus. Aluksi äiti seurasi toisen terapeutin kanssa terapeutti–lapsi-sessioita peililasin takaa, myöhemmin äiti otettiin mukaan ja lopulta johtovastuuseen. Tutkimus sisälsi kolme mittausajankohtaa: ennen hoitoa, hoidon alussa ja hoidon lopussa. Keskeyttämisprosentti oli suuri, ja lopulliseen analyysiin jäi 12 äiti–lapsi-paria. Keskeyttämisen syynä olivat esimerkiksi haasteet päästä klinikalle tai äidin tai lapsen vaikeutuneet psyykkiset ongelmat. Äiti–lapsi-vuorovaikutuksen laatu (D-EIS) ei muuttunut ryhmässä, joka oli odotuslistalla, mutta parani merkitsevästi hoidon aikana (erityisesti hoiva). Hoidon jälkeen äidin kokema suhde lapseen vahvistui ja vanhemmuuden kuormitus (OBVL) väheni merkitsevästi verrattuna ennen hoitoa koettuun, ja vaikutus näkyi kaikilla kolmella osa-alueella (suhde lapseen, kasvatusongelmat, roolirajoitukset). Dyadeissa, joissa lapsella oli lievä tai keskivaikea kehitysvamma sekä kiintymyssuhdehäiriö, Theraplay-terapia paransi sekä äiti–lapsi-vuorovaikutusta että äidin kokemusta suhteestaan lapseen. Suuresta keskeyttämisprosentista sekä vertailuryhmän puutteesta huolimatta tutkimus osoittaa lupaavaa näyttöä Theraplayn vaikuttavuudesta tässä kohderyhmässä.
Tässä suomalaistutkimuksessa selvitettiin Theraplay-intervention vaikuttavuutta vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen parantamisessa sekä lapsen sisään- tai ulospäin suuntautuvien oireiden vähenemisessä. Theraplayta toteutettiin keskimäärin 20 (vaihteluväli 13–24) viikoittaista sessiota. Aineisto käsitti 18 äiti–lapsi-paria, joissa lapsella (4–8 vuotta) oli diagnosoitu tunne-elämän tai käyttäytymisen säätelyn häiriö. Perheiden isistä 13 osallistui myös tutkimukseen. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta arvioitiin videotallenteilta (Marschak Interaction Method, MIM, Marschak, 1960) ennen interventiota ja kaksi–kolme kuukautta intervention jälkeen kahdella eri mittarilla, jotka olivat The Dyadic Emotional Interaction Style (D-EIS, Salo & Mäkelä, 2006) ja Emotional Availibility Scales (EAS, Biringen, 2008). Molemmista mittareista käytettiin kokonaissummapistemäärää, eikä muutoksia vuorovaikutuksen eri osa-alueissa raportoitu. Lapsen oireita kartoitettiin The Child Behavior Checklist (CBCL, Achenbach, 1991) -mittarilla. Intervention havaittiin parantavan vuorovaikutusta niin, että äidin ja lapsen vuorovaikutuksessa sekä D-EIS- että EAS-mittarien kokonaistulos parani, mutta isillä ainoastaan D-EIS-mittarilla havainnoitu vuorovaikutus parani merkitsevästi intervention myötä. Intervention havaittiin myös vähentävän lapsen psyykkistä oireilua. Erityisesti äitien lomakearvioissa lapsen oireet laskivat kliinisen huolirajan alapuolelle. Johtopäätöksenä todettiin, että tämä pilottitutkimuksen mukaan Theraplay-interventiosta on hyötyjä lapsille, joilla on diagnosoitu tunne-elämän tai käyttäytymisen häiriöitä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin Theraplay-terapian vaikutusta äitien ja heidän neljä–seitsemän-vuotiaiden lastensa ahdistusoireisiin tilanteissa, joissa molemmilla oli kliinisesti merkittävä ahdistus. Kuusi äiti–lapsi-paria osallistui 12 viikoittaiseen Theraplay-istuntoon. Tutkimusasetelma oli kvasikokeellinen, ja aineisto hyvin pieni. Tämä mahdollistaa ainoastaan aineiston varovaisen tulkinnan. Ahdistusta arvioitiin mittareilla The Preschool Anxiety Scale (PAS, Spence ym., 2001) ja The Generalized Anxiety Disorder 7-item scale (GAD-7, Spitzer ym. 2006) ja vanhempi–lapsi-suhteen laatua mittarilla Child–Parent Relationship Scale (CPRS, Pianta & Steinberg, 1992) lähtötilanteessa, hoidon aikana ja kuukauden seurannassa. Tulokset osoittivat, että kaikkien osallistujien ahdistusoireet vähenivät hoidon aikana ja pysyivät pienempinä seurannassa. Lisäksi havaittiin äitien ja lasten välisen läheisyyden lisääntyneen ja ristiriidan vähentyneen. Tutkijoiden mukaan Theraplay osoittautui lupaavaksi menetelmäksi sekä äitien että lasten ahdistuksen lievittämisessä ja vanhempi–lapsi-suhteen vahvistamisessa. Pienen aineiston avulla ei kuitenkaan voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä syy-seuraussuhteista, vaan tulosten voi tulkita kertovan enemmän trendeistä.
Tutkimuksessa selvitettiin Theraplayn vaikuttavuutta lapsen psyykkiseen oireiluun vanhemman arvioimana mittarilla Clinical Assessment Scale for Child and Adolescent Psychopatology – German version (CASCAP-D, Doepfner ym., 1999). Tutkimuksessa mukana olleilla lapsilla oli sekä kehityksellinen kielihäiriö -diagnoosi että kliinisesti merkittävää ujoutta tai sosiaalista ahdistuneisuutta. Tutkimuksessa käytettiin kahta eri potilasaineistoa: Ensimmäinen aineisto oli yhden terapeutin potilasaineisto (N = 22 lasta, 8 tyttöä, 14 poikaa; 2,6–6,11 vuotta). Tässä aineistossa terapiakertojen määrä vaihteli (keskiarvo = 18, maksimi 66 kertaa). Terapian vaikuttavuutta arvioitiin sekä heti intervention jälkeen että kaksi vuotta myöhemmin. Vanhemmat siirtyivät vaiheittain tarkkailijoista aktiivisiksi osallistujiksi terapeutin ohjauksessa. Toinen aineisto oli kliininen ja käsitti 167 lasta (60 tyttöä, 107 poikaa; 2,5–6,11 vuotta) Saksasta ja Itävallasta. Tässä aineistossa hoitoa antoi 14 eri terapeuttia yhdeksässä eri instituutiossa. Tässä asetelmassa ei raportoitu vanhempien roolista hoidon toteutuksessa. Lisäksi saksalaisista terveydenhuollon rekistereistä poimittiin kontrolliryhmä 30 lapsesta (keskiarvo = 4,6 vuotta), joilla ei ollut todettu vastaavia häiriöitä ja joilta oli kerätty sama kehitysseula osana kehitysseurantaa. Ensimmäisessä tutkimuksessa intervention havaittiin vahvistavan lasten jämäkkyyttä, itseluottamusta ja luottamusta toisiin sekä vähentävän sosiaalista vetäytymistä. Sekä kielellinen ilmaisutaito että ymmärtäminen vahvistuivat. Tulokset näkyivät kahden vuoden seurannassa. Toisessa tutkimuksessa interventioryhmän ujous, tarkkaavaisuusongelmat, yhteistyötaidot, ylimukautuvuus ja epäluuloisuus kehittyivät parempaan suuntaan, mutta vaikutusta ei havaittu sosiaaliseen vetäytymiseen, itseluottamukseen, kielelliseen ymmärtämiseen tai ilmaisutaitoon, kun ryhmää verrattiin kontrolliryhmään. Kuitenkin kaikissa mitatuissa muuttujissa havaittiin kehitystä parempaan intervention myötä. Tutkimuksen johtopäätös oli, että Theraplay-interventio tukee ujojen tai ahdistuneiden kielihäiriöisten lasten psykososiaalista kehitystä, ja vaikutukset ovat pitkäkestoisia.
Miten luotettavia vaikuttavuustutkimukset ovat?
Mittaamisen luotettavuus vaihteli tutkimuksittain heikosta hyvään kahdeksassa arviointiin otetussa tutkimuksessa. Tutkimuksissa käytettiin kansainvälisesti tunnettuja ja validoituja mittareita, jotka on tarkoitettu lasten käyttäytymisen, tunne-elämän, kommunikaatiotaitojen ja vanhempi–lapsi-vuorovaikutuksen arviointiin. Arvioijien välinen yhteneväisyys raportoitiin kahdessa tutkimuksessa (Hofstra ym., 2023; Salo ym., 2020), ja se vaihteli kohtalaisesta erittäin hyvään (noin 0,52–0,92) käytetyn mittarin mukaan. Lisäksi Hofstran ja kumppaneiden (2023) tutkimuksessa raportointiin Cronbachin alfat, jotka vaihtelivat välillä 0,51–0,82. Mittareiden toimivuutta suomalaisissa tai pohjoismaisissa aineistoissa ei juuri käsitelty. Joissakin tutkimuksissa mittaamisen vahvuutena oli useamman informantin käyttö, jolloin lasten oireita ja vuorovaikutusta arvioivat sekä vanhemmat että ulkopuoliset havainnoijat (Hofstra ym., 2023; Salo ym., 2020). Useimmissa tutkimuksissa arviointi perustui kuitenkin vain yhteen informanttiin, tavallisimmin vanhemman täyttämään kyselyyn. Yhteenvetona voidaan todeta, että tutkimuksissa hyödynnettiin monipuolisesti kansainvälisesti tunnettuja ja validoituja mittareita, joita on validoitu myös Suomessa ja Pohjoismaissa. Kaikki käytetyt mittarit olivat validoituja omissa alkuperäisissä yhteyksissään, mikä lisää arvioinnin uskottavuutta.
Useimmissa tutkimuksissa vertailtiin vastemuuttujaa (esim. lapsen psyykkiset oireet, sosiaalinen kommunikaatio) ennen ja jälkeen Theraplay-intervention (esim. Bojanowski & Ammen, 2011; Chang ym., 2021; Hiles Howard ym., 2018; Hofstra ym., 2023; Salo ym., 2020). Näiden tutkimusten tilastoanalyysit, kuten parittainen t-testi tai toistettujen mittausten ANOVA, sopivat tämänkaltaiseen ennen–jälkeen-vertailuun. Tutkimuksissa ei huomioitu vastemuuttujan lähtötasoa tutkittaessa muutosta, mikä olisi merkityksellistä, kun arvioidaan hoidon vaikuttavuutta (Hinkka-Yli-Salomäki, 2025). Tilastoanalyysit oli pääosin tutkimuksissa kuvattu selkeästi, paitsi muutamassa artikkelissa (esim. Hiles Howard ym., 2018). Useimmissa tutkimuksissa tilastoanalyyseissä ei huomioitu minkäänlaisia väliin tulevia tekijöitä (kovariaatteja, confounders), joilla saattaisi kuitenkin olla vaikutusta tuloksiin. Yhdessäkään tutkimuksessa ei raportoitu voimalaskelmia, ja tutkimusaineistot olivat keskimäärin pienehköjä. Monivertailuongelmaa ei huomioitu missään tutkimuksessa, toisaalta useimmissa tutkimuksissa tilastollisten vertailujen määrä oli pieni. Monissa tutkimuksissa käytettiin täydellistä aineistoa, eli analyyseihin valittiin vain osallistujat, joilta oli täydellinen tai lähes täydellinen havaintosarja. Poikkeuksena voidaan mainita Smitheenin ja kumppaneiden (2021) tutkimus, jonka aineisto koostui kuudesta äiti–lapsi-parista, sekä Wettigin ja kollegojen (2011) tutkimus, jossa koeryhmän vastemuuttujaa verrattiin lähtötason osalta terveydenhuollon rekisteridataan. Useimmissa tilastoanalyyseissä ei huomioitu mahdollisia hoidon keskeytyksiä, eikä niissä tehty herkkyysanalyysejä. Poikkeuksena Hofstran ja kollegojen (2023) tutkimus, jossa raportoitiin jonotuslistan aikana tutkimuksesta pois jääneiden tai keskeyttäneiden määrä (57 %). Kyseisessä tutkimuksessa kuvataan, että herkkyysanalyysejä on tehty, mutta niiden tuloksia ei raportoida. Onkin siis tärkeää tiedostaa, että tässä tutkimuksessa suuri keskeyttäneiden määrä saattaa vääristää tuloksia terapiaefektin hyväksi.
Tutkimusasetelmat olivat havainnoivia, kvasikokeellisia. Tutkimuksessa tutkija ei ollut sokko satunnaistamiselle. Tutkimuksellisesti kontrolliryhmän puuttuminen lisää harhan riskiä: interventio voi olla ylipäätään hyödyllinen osallistujille riippumatta sen sisällöstä (vaikutus ei siis välttämättä ole spesifi Theraplaylle), ja lisäksi oireissa voi tapahtua myös spontaania paranemista, jota ei tässä asetelmassa saada kiinni. Tästä syystä siis harhattomuuden arvioiminen oli joidenkin tutkimusten osalta vaikeaa.
Tutkimusten välillä oli huomattavaa vaihtelua menetelmän toistotarkkuuden raportoinnissa. Joissakin tutkimuksissa (esim. Bojanowski & Ammen, 2011; Chang ym., 2021) ei mainittu toteuttajien koulutusta, käsikirjojen käyttöä tai laadunvarmistusta, minkä vuoksi toistotarkkuutta ei voitu arvioida. Myöskään Hiles Howardin (2018) tutkimuksessa ei raportoitu toteuttajien koulutusta, vaikka sessiot videoitiin ja arvioitiin systemaattisesti. Useissa tutkimuksissa (Hofstra ym., 2023; Salo ym., 2020; Smithee ym., 2021; Wettig ym., 2011) menetelmän toteuttajina toimivat koulutetut ja sertifioidut Theraplay-terapeutit, ja toteutus perustui virallisiin käsikirjoihin ja strukturoituihin ohjelmiin. Näissä tutkimuksissa laadunvarmistusta vahvistivat esimerkiksi istuntojen videointi, säännöllinen työnohjaus ja selkeät protokollat, jotka tukivat toteutuksen yhdenmukaisuutta. Kokonaisuutena toistotarkkuus vaihteli ei-raportoidusta erittäin hyvään. Parhaimmillaan sitä tukivat käsikirjojen käyttö, toteuttajien sertifioitu koulutus ja säännöllinen videointiin perustuva työnohjaus, mutta monissa tutkimuksissa toteutuksen yhdenmukaisuudesta ei ollut tarkkaa tietoa.
Monet tutkimukset eivät raportoineet tutkimuksen mukaanottokriteerejä eikä keskeyttäneiden määrää, syitä tai sitä erosivatko keskeyttäneet tutkimuksessa jatkaneista jonkin ominaisuuden suhteen. Näin ollen on esimerkiksi mahdollista, että tutkimukseen on valikoitunut jonkin tuntemattoman taustatekijän osalta tietynlaisia henkilöitä, mikä vaikuttaa myös tuloksiin, tai toisaalta tutkimuksesta on pudonnut pois henkilöitä, joille hoito ei ole tuottanut toivottua tulosta. Tämä heikentää tulosten yleistettävyyttä. Tutkittavat edustivat monissa tutkimuksissa kohderyhmää, johon vaikutukset on tarkoitus yleistää (esim. lastenpsykiatrian poliklinikan potilaat ja heidän vanhempansa). Tutkittavien ikävaihtelu oli suurta jopa tutkimusten sisällä. Koska vastemuuttujana tutkitaan lapsen psyykkistä oireilua tai normatiivista kehitystä, vaikeuttaa suuri ikähaitari tulosten vertailtavuutta. Smitheenin ja kumppaneiden (2021) tutkimuksessa aineisto käsitti vain kuusi äiti–lapsi-paria, mikä mahdollisti ainoastaan visuaalisten trendien tarkastelun vastemuuttujassa ennen ja jälkeen intervention. Tutkijat totesivat aineiston olleen myös mahdollisesti valikoitunut korkeamman sosioekonomisen aseman perheisiin. Intervention vaikutuksen seuranta-ajat vaihtelevat. Joissain tutkimuksissa seuranta-aika ulottui kolmen–kuuden kuukauden päähän intervention päättymisestä, mutta osassa tutkimuksia loppuarvio tehtiin hoidon päättymisen yhteydessä. Tästä syystä intervention pitkäaikaisista vaikutuksista ei ollut kaikissa tutkimuksissa näyttöä.
Miten näyttö vaikuttavuudesta on arvioitu muualla?
Theraplay on arvioitu California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare (CEBC) -tietokannassa vuonna 2023. Se on saanut siellä arvion 3, mikä viittaa lupaavaan tutkimusnäyttöön (promising research evidence).
Haku tehtiin keskeisiin psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuutta arvioiviin kansainvälisiin menetelmätietokantoihin. Haetut tietokannat olivat ruotsalainen Statens beredning för medicinsk och social utvärdering (SBU), norjalainen Ungsinn ja tanskalainen Vidensportalen sekä yhdysvaltalaiset Blueprints for Healthy Youth Development ja California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare (CEBC).
Tutkimukset
Menetelmän vaikuttavuusarvio perustuu psykososiaalisesta menetelmästä tehtyjen tutkimusten ja erityisesti vaikuttavuustutkimusten luotettavuuden arviointiin.
Löydät alempana eriteltynä vaikuttavuusarvioon vaikuttaneet tutkimukset, tiedoksi annettavat tutkimukset ja kaikki systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (pdf) hyödynnetyt lähteet. Tiedoksi annettavat tutkimukset ovat muita tärkeitä menetelmästä tehtyjä tutkimuksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuta vaikuttavuusarvioon.
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Money, R., Wilde, S. & Dawson, D. (2021), Review: The effectiveness of Theraplay for children under 12 – a systematic literature review. Child Adolesc Ment Health, 26(3), 238–251. https://doi.org/10.1111/camh.12416
Vaikuttavuustutkimukset
Bojanowski, J. J. & Ammen, S. (2011). Discriminating between pre- versus post-theraplay treatment Marschak Interaction Methods using the Marschak Interaction Method Rating System. International Journal of Play Therapy, 20(1), 1–11. https://doi.org/10.1037/a0022668
Chang, Y., Kim, B. & Youn, M. (2021). Changes in Children with Autism Spectrum Disorder after Theraplay Application. J Korean Acad Child Adolesc Psychiatry, 32, 112–117. https://doi.org/10.5765/jkacap.210001
Hiles Howard, A. R., Lindaman, S., Copeland, R. & Cross, D. R. (2018). Theraplay impact on parents and children with autism spectrum disorder: Improvements in affect, joint attention, and social cooperation. International Journal of Play Therapy, 27(1), 56–68. https://doi.org/10.1037/pla0000056
Hofstra, E., Kasius, M. C. & Vermeiren, R. R. J. M. (2023). Treating children with disturbed attachment and an intellectual disability: Effectiveness of theraplay-based treatment. International Journal of Play Therapy, 32(4), 230–242. https://doi.org/10.1037/pla0000204
Salo, S., Flykt, M., Mäkelä, J., Lassenius-Panula, L., Korja, R., Lindaman, S. & Punamäki, R.-L. (2020). The impact of Theraplay® therapy on parent-child interaction and child psychiatric symptoms : a pilot study. International journal of play, 9(3), 331–352. https://doi.org/10.1080/21594937.2020.1806500
Smithee, L. C., Krizova, K., Guest, J. D. & Case Pease, J. (2021). Theraplay as a family treatment for mother anxiety and child anxiety. International Journal of Play Therapy, 30(3), 206–218. https://doi.org/10.1037/pla0000153
Wettig, H. H. G., Coleman, A. R. & Geider, F. J. (2011). Evaluating the effectiveness of Theraplay in treating shy, socially withdrawn children. International Journal of Play Therapy, 20(1), 26–37. https://doi.org/10.1037/a0022666
France, L. A., McIntosh, S. & Woods, K. (2023). Using Theraplay® to support children and families: a scoping review. Early Child Development and Care, 193(9–10), 1097–1111. https://doi.org/10.1080/03004430.2023.2227775
Viitanen, P. (2007). Theraplay-vuorovaikutusterapia sijoitettujen lasten kehityksen tukena [Lisensiaatintutkimus, Jyväskylän yliopisto]. https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200912084499
Achenbach, T. M. (1991). Manual for the Child Behavior Checklist 4–18. University of Vermont.
Ainsworth, M. D. S. (1978). The bowlby-ainsworth attachment theory. Behavioral and brain sciences, 1(3), 436-438.
Ainsworth, M. D. S., Blehar, M. C., Waters, E. & Wall, S. N. (2015). Patterns of attachment: A psychological study of the strange situation. Psychology press.
Alakortes, J. (2018). Social-emotional and behavioral development problems in 1 to 2-year-old children in Northern Finland : reports of mothers, fathers and healthcare professionals. Acta Univ. Oul. D 1475. https://urn.fi/URN:ISBN:9789526219820
Biringen, Z. (2008). Emotional Availability (EA) Scales Manual, 4th edtion. Part 1: Infancy/Early Childhood version (child aged 0–5 years). Unpublished manuscript. Boulder.
Blueprints for Healthy Youth Development. (2025). Program Search. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.blueprintsprograms.org/program-search/
Booth, P. (2020). Theraplay®–Theory, applications and implementation. Jessica Kingsley Publishers.
Booth, P. B. & Jernberg, A. M. (2009). Theraplay: Helping parents and children build better relationships through attachment-based play. John Wiley & Sons.
Bowlby, J. (1973). Attachment and loss. Separation anxiety and anger (Vol. 2). Hogarth Press.
California Evidence-Based Clearinghouse for Child Welfare. (2025). Alphabetical List of Programs. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.cebc4cw.org/search/by-program-name/
Davies, K. S. (2011). Formulating the evidence based practice question: A review of the frameworks. Evidence based library and information practice, 6(2), 75–80.
Doepfner, M., Berner, W., Flechtner, H., Lehmkuhl, G., & Steinhausen, H.C. (1999). Psychopathologisches Befund-System fur Kinder und Jugendliche (CASCAP-D). Hogrefe, Verlag fur Psychologie.
Foundations Guidebook. (2025). Guidebook. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://foundations.org.uk/toolkit/guidebook/
Hinkka-Yli-Salomäki, S. (2025). Vaikuttavuustutkimus: Mikä on sopivin analyysimenetelmä toistettujen mittausten analysointiin satunnaistetussa vertailukokeessa? Kasvun tuki -aikakauslehti, 5(1). https://doi.org/10.61259/kt.162614
Marschak, M. (1960). A method for evaluating child–parent inter-action under controlled conditions. The Journal of Genetic Psychology, 97(1), 3–22. https://doi.org/10.1080/00221325.1960.10534309
Merikukka, M., Backman, H., Heikkilä, L. & Kurki, M. (2025). Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävien psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuus – Opas näytön systemaattiseen arviointiin. Itlan oppaat ja käsikirjat 2025:1.
Norris, V. & Lender, D. (2020). Theraplay®–The Practitioner’s Guide. Jessica Kingsley Publishers.
Peters, M., Godfrey, C., McInerney, P., Munn, Z., Tricco, A. & Khalil, H. (2020). Scoping reviews (2020 version). Teoksessa E. Aromataris & Z. Munn (toim.), Joanna Briggs Institute reviewer’s manual, JBI. https://doi.org/10.46658/JBIMES-20-12.
Pianta, R. C., & Steinberg, M. (1992). Teacher-child relationships and the process of adjusting to school. New Directions for Child and Adolescent Develop ment, 1992(57), 61–80. https://doi.org/10.1002/cd .23219925706
Porges, S. W. (2009). The polyvagal theory: New insight into adaptive reactions of the autonomic nervous system. Cleveland Clinical journal of medicine, 76 (Suppl 2), S86
Salo, S., & Mäkelä, J. (2006). The dyadic emotional interaction style manual. Finnish Psychological Corporation.
Schore, J. R., & Schore, A. N. (2014). Regulation theory and affect regulation psychotherapy: A clinical primer. Smith College Studies in Social Work, 84(2–3), 178–195. https://doi.org/10.1080/00377317.2014.923719
Spence, S. H., Rapee, R., McDonald, C., & Ingram, M. (2001). The structure of anxiety symptoms among preschoolers. Behaviour research and therapy, 39(11), 1293-1316.
Spitzer, R. L., Kroenke, K., Williams, J. B., & Löwe, B. (2006). A brief measure for assessing generalized anxiety disorder: the GAD-7. Archives of internal medicine, 166(10), 1092-1097.
Statens beredning för medicinsk och social utvärdering. (2025). Publications. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://www.sbu.se/en/publications2/
Suomen Theraplay-yhdistys. (n.d.). Theraplay-tarjonta. Haettu 12.3.2026 osoitteesta https://theraplay.fi/theraplay-tarjonta/
Suomen Theraplay‑yhdistys ry. (2021). Theraplay‑peruskurssin käsikirja. Julkaisematon koulutusmateriaali.
Trevarthen, C. (1998). The concept and foundations of infant intersubjectivity. Intersubjective communication and emotion in early ontogeny, 15, 46.
Tirkkonen, T. (2015). Early attachment, mental well-being and development of Finnish children at preschool age: twinship—risk or opportunity?. Acta Univ. Oul. D 1322. https://urn.fi/URN:ISBN:9789526209845
Ungsinn. (2025). Tiltak. Haettu 24.10.2025 osoitteesta https://uit.no/ungsinn/tiltak
Vermulst, A., Kroes, G., De Meyer, R., Nguyen, L. M., Veerman, J. W., & Handleiding, (2012). O. B. V. L. Manual OBVL. Praktikon.
Yoo, H. J. (Trans.). (2008). Korean version of social communication questionnaire (SCQ). Hakijisa.