Menetelmäarviot
Kasvun tuen menetelmäpankissa on arvioitu 34 mielenterveyttä edistävää psykososiaalista menetelmää. Lähes joka kolmannes menetelmä on arvioitu vaikuttavaksi (yhteensä 11 kpl) ja vajaa puolet menetelmistä on arvioitu lupaavaksi (yhteensä 15 kpl). Reilu viidennes menetelmistä on arvion mukaan kuvattuja ja teoreettisesti perusteltuja, mutta niiden vaikuttavuudesta tarvitaan vielä tutkimustietoa (yhteensä 8 kpl).
Suomessa käytössä olevien psykososiaalisten menetelmien määrää on haastavaa ilmoittaa tarkasti. Itlan Kasvun tuen sisäiseen käyttöön tehdyn, suuntaa-antavan kartoituksen mukaan yhteistyöalueilla olisi käytössä noin 65 psykososiaalista menetelmää. Näistä menetelmistä menetelmäpankissa on arvioitu noin kolmannes.
Menetelmien kohderyhmät
Psykososiaaliset menetelmät on usein kohdistettu leveään ikähaarukkaan kuuluville lapsille ja nuorille. Kasvun tuessa arvioitujen menetelmien määrä kohderyhmittäin on alla kuvatun mukainen.
Huomattavaa on, että psykososiaalinen menetelmä voi kohdentua useampaan kuin yhteen kohderyhmäjoukkoon. Lisäksi menetelmän vaikuttavuusnäyttö voi olla menetelmän kohderyhmää suppeammasta ikähaarukasta.