UCLA Loneliness Scale -yksinäisyysmittarin psykometriset ominaisuudet
Tiivistelmä
Kuvaus
The University of California and Los Angeles Loneliness Scale eli UCLA Loneliness Scale (UCLA-LS) on itsearviointina täytettävä kysely, joka on kehitetty mittaamaan nuorten ja aikuisten koettua yksinäisyyttä. Daniel Russell kollegoineen kehittivät mittarin vuonna 1978 mittaamaan yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä. Mittarista on kehitetty kolme virallista versiota ja lisäksi lukuisia lyhennettyjä ja muokattuja versioita. Kolmas versio sisältää 11 kielteisesti ja yhdeksän myönteisesti muotoiltua väittämää neliluokkaisella Likert-asteikolla (1 = ’ei koskaan’, 4 = ’aina’). Myönteisesti muotoiltujen väittämien vastausasteikko käännetään vastaamaan kielteisesti muotoiltuja väittämiä. Vastauksista lasketaan summapistemäärä, jossa korkea viittaa voimakkaaseen yksinäisyyteen.
Tavoite
Mittarin psykometrisia ominaisuuksia on tutkittu paljon, ja mittari on vakiintunut laajalti käyttöön. Sen ominaisuuksista ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, eikä mittarin soveltuvuudesta suomalaisten yksinäisyyden mittaamiseen ole selvyyttä. Siksi tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia nuorilla ja aikuisilla tarkoituksena arvioida mittarin soveltuvuutta suomalaisten yksinäisyyden arviointiin.
Kirjallisuushaku
Systemaattinen kirjallisuushaku tehtiin kuuteen tietokantaan huhtikuussa 2025. Hakutuloksista (k = 495) katsaukseen sisällytettiin 13 artikkelia. Lisäksi tarkistettiin pohjoismaiset PsykTestBarn- ja Metodguiden-tietokannat, mutta niistä ei löytynyt mittarin arvioita. Kirjallisuuskatsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa oli käytössä mittarin toinen ja kolmas versio useilla eri kielillä.
Psykometriset ominaisuudet
Tutkimuksissa arvioitiin pääasiassa mittarin validiteettia ja reliabiliteettia. Faktorirakenne vaihteli nuorten ja aikuisten aineistoissa: osa tutkimuksista tuki yksiulotteista rakennetta, osa kahden tai kolmen faktorin rakennetta, mikä viittaa mittarin moniulotteisuuteen. Mittarilla oli hyvä konvergenssi- ja erotteluvaliditeetti. Kriteerivaliditeettia ei tutkimuksissa arvioitu. Sisäinen yhtenevyys oli kauttaaltaan hyvä. Toistomittausreliabiliteettia arvioitiin vain yhdessä tutkimuksessa, jossa se oli hyvä. Viitearvoja raportoitiin vain yhdessä tutkimuksessa.
Johtopäätös
Kirjallisuuskatsauksen perusteella UCLA-LS-yksinäisyysmittarilla on hyvä validiteetti ja erinomainen reliabiliteetti. Mittarilla on kohtalainen käyttökelpoisuus, mutta viitearvot pistemäärille puuttuvat. Johtopäätös perustuu mittarin kahta uusinta virallista versiota tarkastelleisiin kansainvälisiin tutkimuksiin. Mittarin pistemäärille ei ole asetettu kansallisia tai kansainvälisiä viitearvoja. Mittarin faktorirakenne on yhä epäselvä: katsauksen tutkimukset ehdottavat kaksi- tai kolmiulotteista rakennetta, mutta väittämien muotoilun aiheuttamia metodivaikutuksia ei voida sulkea pois. UCLA-LS (versio 2) -mittarin ominaisuuksia on tarkasteltu kahdessa suomalaisessa tutkimuksessa, tutkimusten perusteella muokattu mittari sopii suomalaisten aikuisten yksinäisyyden arviointiin. Suomalaisilla nuorilla mittaria ei ole arvioitu. Myöskään mittarin kolmatta versiota ei ole tutkittu suomalaisella otoksella, eikä mittarista ole julkaistu virallista suomalaista käännöstä.
Mittarin käyttö
Kohderyhmä
Ei rajattu. Vanhemmat, nuoret.
Tarkoitus
Yksinäisyyden itsearviointi.
Tiedonkeruutapa
Itsearviointi, lomake.
Ajankäyttö
Kyselyn täyttämiseen kuluu alle 10 minuuttia.
Pisteytys
Väittämiä arvioidaan neliluokkaisella Likert-asteikolla (1–4), jossa vastausvaihtoehtoina ovat ”ei koskaan”, ”harvoin”, ”joskus” ja ”aina”. Vastausten pisteet lasketaan yhteen, ja summapistemäärä vaihtelee välillä 20–80. Suurempi summapistemäärä tarkoittaa voimakkaampaa yksinäisyyttä. (Russell, 1996)
Saatavuus ja käyttöoikeus
Englanninkielinen kysely on ladattavissa verkosta ilmaiseksi, kyselystä ei ole virallista suomenkielistä versiota.
Koulutus
Kyselyn käyttö ei edellytä koulutusta.

Johdanto
Mittarin tausta ja kuvaus
Yksinäisyys on kansanterveydellinen ongelma, joka kytkeytyy moniin terveydelle ja hyvinvoinnille haitallisiin ilmiöihin, kuten masennukseen sekä sydän-, verisuoni- ja muistisairauksiin (Kauhanen, 2016; Laaninen & Niemelä, 2023; Saari, 2010). The University of California and Los Angeles Loneliness Scale (UCLA-LS) on nuorille ja aikuisille tarkoitettu itsearviointina täytettävä kysely, joka on kehitetty mittaamaan yksinäisyyttä ensisijaisesti tutkimuskontekstissa. Kyselyn kehittäjä ei ole määritellyt, mitä yksinäisyydellä tarkoitetaan, mutta viittaa artikkelissaan (Russell ym., 1978) Weissin (1973) teoriaan emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyydestä. UCLA-yksinäisyysmittarista on kolme 20 väittämän versiota ja useita lyhennettyjä versioita, joita on kehitetty eri tutkimus- ja väestöryhmille. Alkuperäisen kyselyn kehittivät Daniel Russell, Letitia Anne Peplau ja Mary Lund Ferguson (1978), toisen version Russell, Peplau ja Mary E. Cutrona (1980) ja kolmannen kehitti Russell (1996). Vastaajat arvioivat 20 yksinäisyyden kokemuksia koskevaa kysymystä (esim. ”How often do you feel alone?” ja”How often do you feel part of a group of friends?”) neliluokkaisella Likert-asteikolla (1–4), jossa vastausvaihtoehtoina olivat “ei koskaan”, “harvoin”, “joskus” ja “aina”. Kolmannessa versiossa 11 kysymystä koskee yksinäisyyden kielteisiä kokemuksia ja yhdeksän kysymystä koskee myönteisiä kokemuksia. Summapistemäärän laskemiseksi myönteisten väittämien pisteet käännetään kielteisiksi, jotta korkea pistemäärä ilmaisisi voimakasta yksinäisyyttä. Vastausten pisteet lasketaan yhteen, ja summapistemäärä vaihtelee välillä 20–80 (Russell, 1996). Kysely voidaan täyttää itse, tai sen voi täyttää läheinen arvionsa tai esimerkiksi ammattilainen haastattelun pohjalta. Kysely on lyhyt ja helppo käyttää, ja sen täyttämiseen kuluu alle kymmenen minuuttia. Kyselyn englanninkielinen versio on ladattavissa ilmaiseksi verkosta. Kyselystä ei ole julkaistu virallista suomenkielistä versiota. Junttila kumppaneineen (2013, 2015) on kääntänyt UCLA-LS (versio 2) -kyselyn suomeksi, poistanut ja muokannut sen kysymyksiä sekä arvioinut muokatun kyselyn psykometrisia ominaisuuksia.
Ensimmäisen version kehittäjän Russellin ja kumppaneiden (1978) tavoitteena oli kehittää yksinkertainen ja luotettava yksinäisyyden mittari. Aiemmat kyselyt olivat liian pitkiä, ja niiden reliabiliteetissa oli paljon vaihtelua. Yksinäisyysmittarin ensimmäinen versio sisälsi 20 kielteisesti muotoiltua kysymystä, jotka oli muotoiltu siten, että niiden avulla voi tunnistaa yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyden tunteita. Mittari oli yksiulotteinen eli kaikki väittämät mittasivat samaa ilmiötä, ja sillä oli erittäin korkea reliabiliteetti (alfa = 0,96). Kysymysten yksipuolinen muotoilu voi kuitenkin piilottaa systemaattista vinoumaa, joka johtuu vastaustyylistä, kuten sosiaalisesta suotavuudesta, ja vääristää tuloksia. Hallitakseen vastaustyylin vaikutuksia tutkimustuloksiin Russell ja kumppanit (1980) käänsivät toiseen versioon puolet kysymyksistä positiivisiksi. Toisessa versiossa on siten kymmenen myönteisesti ja kymmenen kielteisesti muotoiltua väittämää. Yksinäisyysmittarin haluttiin myös osoittavan hyvää erottelukykyä suhteessa muihin mitattuihin ominaisuuksiin, kuten masennukseen ja itseluottamukseen. Toinen versio onkin kohtalaisesti yhteydessä muihin psykologisiin ilmiöihin, mutta se mittaa kuitenkin selvästi näistä erillistä ominaisuutta.
Yksinäisyysmittarin toisen version jälkeen julkaistiin paljon tutkimuksia, joissa kyseenalaistettiin yksinäisyysmittarin yksiulotteisuutta. Yksinäisyysmittarin nähtiin jakautuvan useimmiten joko kahteen (Knight ym., 1988; Mahon & Yarcheski, 1990; Miller & Cleary, 1993; Wilson ym., 1992; Zakahi & Duran, 1982) tai kolmeen (Adams ym., 1988; Austin, 1983; McWhirter, 1990) ulottuvuuteen. Kaksiulotteisen mittarin faktorit nimettiin useimmiten emotionaaliseksi ja sosiaaliseksi ulottuvuudeksi, tosin emotionaalinen ulottuvuus koostui kielteisesti muotoilluista kysymyksistä ja sosiaalinen ulottuvuus myönteisesti muotoilluista. Kolmiulotteisen mittarin faktoreiden nimissä oli enemmän vaihtelua, mutta ne tyypillisesti jakautuivat psykologiseen, psykososiaaliseen ja sosiaaliseen yksinäisyyteen (Hartshorne, 1993; Takacs ym., 2024). Useissa tutkimuksissa psykologinen ulottuvuus sisälsi kielteisesti muotoillut kysymykset, ja myönteisesti muotoillut kysymykset jakautuivat psykososiaaliseen ja sosiaaliseen ulottuvuuteen. Myös neljän (Hojat, 1982) ja viiden (Hays & DiMatteo, 1987; Hojat, 1982; Neto, 1992) faktorin ratkaisuja ehdotettiin muutamassa yksittäisessä tutkimuksessa. Toisaalta mittarin yksiulotteisuus sai myös tukea joistakin tutkimuksista (Hartshorne, 1993; Newcomb & Bentler, 1986; Oshagan & Allen, 1992; Pretorius, 1993).
Selventääkseen yksinäisyysmittarin rakennetta Russell (1996) kehitti mittarista kolmannen version, johon hän yksinkertaisti kysymyksiä ja josta poisti yhden kaksoisnegaation. Mittarin oli tarkoitus soveltua entistä laajemmalle kohderyhmälle, myös iäkkäille, ja erilaisiin tiedonkeruumuotoihin kuten postikyselyksi ja haastatteluksi. Kolmannessa versiossa on 11 kielteisesti ja yhdeksän myönteisesti muotoiltua kysymystä. Aiempien versioiden psykometrisia ominaisuuksia oli tarkasteltu lähinnä yliopisto-opiskelijoilla, joten kolmatta versiota testattiin opiskelijoiden lisäksi hoitajilla, opettajilla ja ikääntyneillä. Russellin mukaan yksinäisyysmittari koostui yhdestä yksinäisyysulottuvuudesta sekä kahdesta riippumattomasta metodifaktorista, jotka kuvasivat vastaustyylejä ja koostuivat pelkästään joko kielteisesti tai myönteisesti muotoilluista kysymyksistä.
UCLA-LS-mittarista on kehitetty useita lyhytversioita, jotka on nimetty väittämien lukumäärän mukaan:
- UCLA-16 (Faustino ym., 2019)
- UCLA-11 (Lee & Cagle, 2017)
- UCLA-10 (Knight ym., 1988; Russell, 1996)
- UCLA-8 (Hays & DiMatteo, 1987)
- UCLA-7 (Oshagan & Allen, 1992)
- UCLA-6 (Neto, 2014; Niu ym., 2018)
- UCLA-5 (Lamm & Stephan, 1987)
- UCLA-4 (Russell ym., 1980)
- UCLA-3 (Hughes ym., 2004)
Lyhennettyjen versioiden kehittämisen tavoitteena oli kasvattaa vastaajamäärää kliinisessä työssä ja pitkittäistutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa keskitymme ensisijaisesti UCLA-LS-20 eli 20 väittämän mittariin, emmekä ota kantaa lyhennettyjen versioiden psykometrisiin ominaisuuksiin.
UCLA-LS-pohjaisten yksinäisyysmittareiden psykometrisia ominaisuuksia on raportoitu laajasti eri tutkimuksissa, ja on tehty useita systemaattisia kirjallisuuskatsauksia mittareiden käytettävyydestä aikuisilla (Alsubheen ym., 2023; Vassar & Crosby, 2008) ja nuorilla (Cole ym., 2021). Vassarin ja Crosbyn (2008) katsauksen mukaan UCLA-LS-20-mittarin väittämillä on hyvä sisäinen yhtenevyys (alfan vaihteluväli 0,71–0,95). Alsubheenin ja kumppaneiden (2023) katsauksen mukaan UCLA-mittarin väittämien lukumäärän avulla nimettyjen lyhytversioiden 4, 6, 7 ja 10 psykometriset ominaisuudet olivat hyvät, kun taas lyhytversioiden 3, 4, 6, 8, 16 ja 20 rakennevaliditeetti ei ollut hyväksyttävä. Versio 20 ei saanut aineistoista tukea kolmen faktorin mallille eikä versio 8 yhden faktorin mallille. Versiot 3, 4, 6 ja 16 eivät saaneet aineistoista tukea Rasch- ja etsivän faktorianalyysin malleille. UCLA-LS-20-mittarin versiolla 3 oli kohtalainen toistomittausreliabiliteetti, jonka sisäkorrelaatiokertoimen arvot vaihtelivat välillä 0,76–0,93. Alsubheen ja kumppanit (2023) tarkastelivat myös UCLA-LS-mittarin kehitysprosessia, jonka totesivat riittämättömäksi, koska instrumentin kokonaisvaltaisuudesta, ymmärrettävyydestä tai sisällön validiteettitutkimuksesta ei ollut riittävästi tietoa. Nuorille tarkoitettuja yksinäisyysmittareita arvioivan katsauksen (Cole ym., 2021) mukaan alkuperäisellä UCLA-LS-mittarilla ei ole riittäviä psykometrisia ominaisuuksia nuorten kokeman yksinäisyyden mittaamiseen.
UCLA-LS-mittaria on käytetty ja sen psykometrisia ominaisuuksia tarkasteltu ympäri maailmaa, esimerkiksi Argentiinassa (Sacchi & Richaud de Minzi, 1997), Kanadassa (de Grâce ym., 1993), Saksassa (Döring & Bortz, 1993), Kreikassa (Anderson & Malikiosi-Loizos, 1992), Iranissa (Hojat, 1982), Portugalissa (Neto, 1992), Venäjällä (Ruchkin ym., 1999), Etelä-Afrikassa (Pretorius, 1993), Turkissa (Uruk & Demir, 2003), ja Zimbabwessa (Wilson ym., 1992). Näissä tutkimuksissa yleisesti todettiin kyseisen mittarin soveltuvan yksinäisyyden mittaamiseen (Lasgaard, 2007). Tosin Lasgaard ei systemaattisesti arvioinut näitä tutkimuksia vaan viittasi vain yleisesti niiden sisältämiin johtopäätöksiin, joten emme ota kantaa väitteen todenmukaisuuteen.
Kirjallisuuskatsauksen tavoite
UCLA-LS on yksi maailman käytetyimmistä yksinäisyysmittareista, mutta sen käyttöä ja psykometrisia ominaisuuksia ei ole aiemmin koottu yhteen suomenkielisessä kontekstissa. Suomessa ei ole virallista käännöstä mittarista, eikä mittarin soveltuvuutta ole arvioitu systemaattisesti. Psykometriset ominaisuudet voivat vaihdella väestöittäin, joten kansainvälisiä tuloksia ei voi suoraan yleistää. Katsauksen uutuusarvo perustuu siihen, että se kokoaa kansainvälisen näytön ja arvioi sen merkitystä suomalaisessa ja pohjoismaisessa kontekstissa, mikä tukee mittarin käyttöä tutkimuksessa ja kliinisessä työssä.
Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella 2000-luvulla julkaistuja tutkimuksia, joissa arvioidaan UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia, sekä niiden perusteella alustavasti arvioida mittarin soveltuvuutta suomalaisten yksinäisyyden mittaamiseen. Kirjallisuuskatsauksen tutkimuskysymys on: ”Millainen näyttö on UCLA Loneliness Scale -mittarin psykometrisista ominaisuuksista nuorten ja aikuisten yksinäisyyden mittaamisessa?”
Kun katsauksessa puhutaan mittarin psykometrisista ominaisuuksista, kuten validiteetista tai reliabiliteetista, tarkoitetaan aina mittarilla tuotettujen pistemäärien ominaisuuksia (AERA, APA & NCME, 2014). Validiteetilla tarkoitetaan sitä, mittaako väline sitä, mitä sen on tarkoitus mitata. Reliabiliteetti kuvaa mittaustulosten tarkkuutta ja toistettavuutta. Viitearvot mahdollistavat yksittäisten tulosten vertailun eri väestöryhmissä. Käyttökelpoisuudella viitataan siihen, kuinka toimiva mittari on sekä tutkittavien että mittaajien näkökulmasta (Valkeinen ym., 2025). Käyttökelpoisuuteen sisältyy muun muassa sopivuus eri kohderyhmille, kieliversioiden saatavuus ja kulttuurinen riippumattomuus, ajankäyttötarve, käytön rajoitukset, tarvittava koulutus ja välineistö sekä tulosten tulkinnan selkeys ja käytännöllisyys.
Tutkimusmenetelmät
Kirjallisuushaku tehtiin 24.4.2025 systemaattisena hakuna seuraaviin tietokantoihin: MEDLINE, APA PsycInfo, CINAHL, ERIC, Scopus ja Web of Science. Haussa käytettiin UCLA Loneliness Scale -mittarin nimiä sekä psykometriikkaan perustuvaa strategiaa (liite 1). Lisäksi huomioitiin mahdolliset muuta kautta esiin nousseet julkaisut. Mukaan otettiin kaikki 2000-luvulla julkaistut tutkimukset, jotka on tehty Maailmanpankin luokittelemissa korkean tulotason maissa, ja jotka raportoivat ja arvioivat UCLA-LS-mittarin osalta vähintään yhtä seuraavista:
- validiteetti (faktorirakenne-, konvergenssi-, erottelu- ja kriteerivaliditeetti sekä muutosherkkyys)
- reliabiliteetti (sisäinen yhtenevyys, toistomittausreliabiliteetti, vastaajien välinen reliabiliteetti)
- testin viitearvot.
Lisäksi mukaan otettavan julkaisun tuli olla vertaisarvioitu, tutkimuskysymykseltään psykometrisia ominaisuuksia tarkasteleva ja kohderyhmältään nuoria tai aikuisia koskeva. Näin ollen pois rajattiin tutkimukset, jotka olivat vertaisarvioimattomia, julkaistu ennen vuotta 2000, toteutettu matalan tai keskitulotason maissa, koskivat senioriväestöä tai muuta erityisryhmää tai tarkastelivat jotain muuta kuin psykometriikkaa. Tutkimusten aikarajaus perustui psykometristen analyysimenetelmien ja raportointikäytäntöjen merkittävään kehittymiseen viime vuosikymmeninä sekä tutkimusten parempaan ajankohtaisuuteen. Kaksoiskappaleiden poistamisen jälkeen yksi tutkijataustainen asiantuntija kävi läpi viitteiden otsikot ja tiivistelmät. Kaksi tutkijataustaista asiantuntijaa kävi viitteet läpi kokonaisuudessaan. Tutkimukset valittiin ennalta määritettyjen mukaanotto- ja poissulkukriteerien perusteella Covidence-ohjelmassa (Covidence, n.d.).
Molemmat asiantuntijat arvioivat mukaan otettujen tutkimusten osalta validiteetin, reliabiliteetin ja mahdolliset viitearvot käyttäen käsikirjaluonnosta, jota varten on hyödynnetty oppaita Test review form and notes for reviewers (EFPA) (Evers ym., 2013), COTAN review system for evaluating test qualty (Evers ym., 2015) sekä Opas toimintakykymittareiden arviointiin (Valkeinen ym., 2025). Lisäksi kaksi asiantuntijaa arvioi mittarin käyttökelpoisuuden THL-toimintakykymittareiden ohjeiden mukaisesti (Valkeinen ym., 2025). Arvioinnit tehtiin toisistaan riippumatta, ja tuloksista muodostettiin yhteinen jaettu mielipide.
Lisäksi tarkistettiin, onko UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia arvioitu seuraavissa tietokannoissa: norjalainen PsykTestBarn (RBUP) ja ruotsalainen Metodguiden (Socialstyrelsen).
Tulokset
Hakustrategialla löydettiin yhteensä 495 viitettä, joista kaksoiskappaleita oli 168. Otsikot ja tiivistelmät käytiin läpi 327 viitteestä, joista 63 arvioitiin olennaisiksi. Niistä kuitenkin 50 viitettä suljettiin pois koko tekstin lukemisen jälkeen. Lopulta mukaan otettiin 13 artikkelia, joista kaksi oli suomalaistutkimuksia, yksi pohjoismainen, yhdeksän muualla Euroopassa ja yksi muussa Maailman pankin luokittelemassa korkean tulotason maassa tehty tutkimus. Haun eteneminen on kuvattu vuokaaviossa (Kuvio 1). UCLA-LS-mittaria ei ole arvioitu norjalaisessa PsykTestBarn– tai ruotsalaisessa Metodguiden-tietokannassa.

Kuvio 1. Vuokaavio systemaattisen kirjallisuushaun viitteiden valinnasta.
Tutkimusartikkelit jaoteltiin kohderyhmän perusteella aikuisiin ja nuoriin julkaisuvuoden mukaisesti (taulukko 1). Nuorilla toteutetuissa tutkimuksissa keski-ikä oli alle 18 vuotta, ja iän vaihteluväli oli 13–21 ikävuotta. Tutkimusten muodostamassa kokonaisaineistossa oli sekä tyttöjä että poikia siten, että tyttöjä oli vähimmillään 47 prosenttia (Lasgaard, 2007) ja enimmillään 60 prosenttia (Kwiatkowska ym., 2017). Aikuisväestön ikähaarukka vaihteli laajasti 17–99 ikävuoden välillä, mutta painottui noin 30 ikävuoteen. Naisten osuus oli tutkimuksissa keskimäärin hiukan miehiä suurempi, vaikka López Vegan ja kumppaneiden (2014) tutkimuksessa pääosan aineistosta muodostivat miehet (>95 %). Aikuisväestön tutkimukset oli toteutettu pääosin erittelemättömillä aikuisryhmillä, mutta myös muutama erityisryhmä mainittiin: yliopisto-opiskelijat (Boffo ym., 2012; Borges ym., 2008), opettajat (Dussault ym., 2009), Espanjan kansalliskaartin jäsenet (López Vega ym., 2014), suomalaiset vanhemmat (Junttila ym., 2013) ja kätilöopiskelijat (Gosling ym., 2024).
Taulukko 1. Mukaan otetut tutkimukset.

Mukaan otetuista tutkimuksista viisi (Borges ym., 2008; Dussault ym., 2009; Junttila ym., 2013; Kwiatkowska ym., 2017; Mund ym., 2023) käsitteli UCLA-LS-mittarin toista versiota (Revised UCLA Loneliness Scale; Russell ym., 1980) ja seitsemän tutkimusartikkelia (Boffo ym., 2013; Bottaro ym., 2023; Gosling ym., 2024; Lasgaard, 2007; López Vega ym., 2014; Shevlin ym., 2015; Takacs ym., 2024) mittarin kolmatta versiota (UCLA Loneliness Scale Version 3; Russell, 1996). Junttila ym. (2015) muokkasi oman versionsa UCLA-LS-mittarin toisesta ja kolmannesta versiosta. Nuorilla tehdyissä tutkimuksissa oli käytetty toista versiota yhdessä ja aikuisilla neljässä, vastaavasti kolmas versio oli käytössä nuorten tutkimuksissa kolmessa ja aikuisilla neljässä tutkimuksessa. Katsaukseen valikoitujen tutkimusten joukossa oli UCLA-LS-mittarista useita eri kieliversioita: suomen-, tanskan-, saksankielinen, puolan-, unkarin-, ranskan-, italian- ja espanjankielinen käännös. Suurin osa käännöksistä oli toteutettu yleisesti hyväksyttyjen käännöskäytäntöjen mukaisesti.
Tutkimusaineistot olivat keskimäärin suuria ja vaihtelivat 350 osallistujasta tuhansiin. Junttilan ja kumppanien (2015) tutkimuksessa otoskoko oli erittäin suuri (> 17 000 aikuista). Osassa tutkimuksista raportoitiin UCLA-LS-mittarin kokonaispisteiden keskiarvo, keskihajonta ja vaihteluväli. Kaikissa tutkimuksissa mittarin käyttötarkoitus oli mittarin tavoitetta vastaava eli yksinäisyyden arvioiminen. Mittarin reliabiliteetti kuvattiin kaikissa mukaan otetuissa tutkimuksissa, mutta validiteetti sekä normatiivinen tarkastelu vaihteli tutkimusten välillä.
Taulukko 2. Faktorirakenne tutkimuksittain.

Validiteetti
Faktorirakenne
Taulukossa 2 on esitetty nuorilla ja aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa havaitut UCLA-LS-mittarin faktorirakenteet. Nuorten tutkimuksissa etsivän ja koettelevan faktorianalyysin perusteella mittarilla on yksiulotteinen rakenne yhdessä tutkimuksessa (Lasgaard, 2007), kahden faktorin rakenne yhdessä (Takács ym., 2024) tutkimuksessa sekä kolmen korreloituneen faktorin rakenne kahdessa tutkimuksessa (Kwiatkowska ym., 2017; Shevlin ym., 2015). Aikuisten tutkimuksissa etsivän ja koettelevan faktorianalyysin, etsivän rakenneyhtälömallinnuksen ja pääkomponenttianalyysin perusteella mittarilla on kahden tai kolmen faktorin rakenne eri väestöissä (Boffo ym., 2012; Borges ym., 2008; Bottaro ym., 2023; Dussault ym., 2009; Junttila ym., 2013; Junttila ym., 2015; López Vega ym., 2014). Tulokset tukevat mittarin moniulotteisuutta sekä nuorten että aikuisten aineistoissa. Mahdollisista metodivaikutuksista mittarin faktorirakenteeseen raportoivat kaikki muut paitsi Junttila kumppaneineen (2015) sekä Bottaro kumppaneineen (2023). Junttilan ym. (2015) tutkimuksessa käytettiin vain kielteisesti muotoiltuja väittämiä. Kahdessa (Gosling ym., 2024; Mund ym., 2023) aikuisia koskevassa tutkimuksessa ei tarkasteltu faktorirakennetta.
Konvergenssi- ja erotteluvaliditeetti
Nuorilla tehdyissä tutkimuksissa yksinäisyyden pistemäärä korreloi odotetusti masennusoireiden, itsetunnon ja persoonallisuuden piirteiden kanssa (Kwiatkowska ym., 2017; Lasgaard, 2007; Shevlin ym., 2015; Takács ym., 2024). Aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa yksinäisyyden pistemäärä korreloi sosiaalisten, psyykkisten ja terveyteen liittyvien indikaattoreiden kanssa (Boffo ym., 2012; Borges ym., 2008; Bottaro ym., 2023; Dussault ym., 2009; Gosling ym., 2025; López Vega ym., 2014; Mund ym., 2023; Junttila ym., 2015), mikä tukee mittarin konvergenssivaliditeettia. Erotteluvaliditeetin tueksi todettiin, että yksinäisyys selitti vain pienen osan iän ja taloudellisten vaikeuksien vaihtelusta (Gosling ym., 2024; Mund ym., 2023).
Kriteerivaliditeetti
Kriteerivaliditeettia ei tarkasteltu katsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa.
Muutosherkkyys
Muutosherkkyyttä ei suoraan mitattu missään katsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa. Junttilan ja kumppanien (2013) tutkimuksessa tarkasteltiin faktorirakennetta yhtä aikaa äideillä ja isillä kolmessa aikapisteessä. Mallin sopivuuden perusteella äideillä ja isillä oli yli ajan yhtenevä kahden faktorin rakenne (huomioiden mallin monet jäännöskorrelaatiot) mutta muita rajoituksia mallin parametreihin ei tehty, joten testi ei mahdollista luotettavaa keskiarvojen vertailua äitien ja isien välillä tai yli ajan.
Validiteetti kuvaa, missä määrin mittari mittaa juuri sitä ilmiötä tai konstruktiota, jota sen on tarkoitus mitata (de Vet ym., 2011; Valkeinen ym., 2025). Validiteetti ei ole yksittäinen ominaisuus, vaan sille kertyy tutkimusnäyttöä vähitellen eri näkökulmista. Tyypillisesti arvioidaan esimerkiksi sisältövaliditeettia, faktorirakennetta, konvergenssi-, erottelu- ja kriteerivaliditeettia sekä muutosherkkyyttä (Evers ym., 2013; Valkeinen ym., 2025).
Sisältövaliditeetilla (content validity) tarkoitetaan, kuinka hyvin mittarin sisältö kattaa mitattavan konstruktion ja sen osa-alueet (de Vet ym., 2011; Streiner & Norman, 2008). Arvioinnissa käytetään usein asiantuntijapaneelia (Valkeinen ym., 2025). Sisältövaliditeettia ei arvioitu UCLA-LS-mittarin osalta.
Faktorirakenne (factor structure tai internal structure of the test) kertoo, kuinka hyvin mittarin tulokset vastaavat teoreettisesti määriteltyä konstruktiota. Yleisiä faktorirakenteen arviointiin soveltuvia menetelmiä ovat etsivä ja koetteleva faktorianalyysi, väittämä-osio-korrelaatiot, osiovasteanalyysi ja mittausinvarianssitestit (Evers ym., 2013). Faktorirakenteen arviointia tarvitaan erityisesti silloin, kun vakiintunutta standardimittaria ei ole, ja sen arviointi edellyttää selkeää teoreettista mallia sekä tarkkoja hypoteeseja siitä, kuinka käsitteet, konstruktiot ja yksittäiset kysymykset liittyvät toisiinsa (Valkeinen ym., 2025).
Konvergenssi- ja erotteluvaliditeetti (convergent tai congruent validity ja discriminant validity) kuvaavat mittarin suhdetta muihin konstruktioihin. Konvergenssivaliditeetti viittaa siihen, kuinka vahvasti mittari korreloi sille läheisten mutta eri konstruktioiden kanssa. Erotteluvaliditeetti taas viittaa siihen, kuinka mittari erottuu konstruktioista, joiden kanssa sen oletetaan olevan vain heikosti yhteydessä.
Kriteerivaliditeetti (criterion validity) kuvaa sitä, missä määrin mittarin tulokset vastaavat ulkoista kriteeriä eli vakiintuneena standardina pidetyn mittarin tuloksia. Se jaetaan 1) samanaikaisvaliditeettiin, jossa mittarin tuloksia verrataan samassa aikapisteessä mitatun vakiintuneen standardimittarin tuloksiin, ja 2) ennustevaliditeettiin, jossa mitataan mittarin kykyä ennustaa tulevia tapahtumia, eli mittarin tuloksia verrataan myöhemmässä aikapisteessä muilla mittareilla mitattuihin tuloksiin (Evers ym., 2013; Valkeinen ym., 2025). Kriteerivaliditeetti on hyödyllinen silloin, kun käytettävissä on validiksi ja reliaabeliksi todettu, yleisesti hyväksytty ja käyttöön vakiintunut vertailumittari.
Reliabiliteetti
Sisäinen yhtenevyys
Sisäisen yhtenevyyden reliabiliteettikertoimet ovat nähtävissä taulukossa 3. Nuoria koskevissa tutkimuksissa mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli kauttaaltaan suuri. Useimmat tutkimukset raportoivat Cronbachin alfan arvon yli 0,85, ja yhdessä tutkimuksessa (Kwiatkowska ym., 2017) käytettiin McDonaldin omegaa, joka vahvisti mittarilla tuotettujen pistemäärien hyvän luotettavuuden myös faktoreittain. Kwiatkowska kumppaneineen (2017), Shevlin kumppaneineen (2015) ja Takacs kumppaneineen (2024) raportoivat lisäksi alaskaalojen alfa-arvot (0,70–0,90), jotka osoittivat jonkin verran vaihtelua yksinäisyyden eri ulottuvuuksien välillä.
Aikuisia koskevissa tutkimuksissa mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli yhtä lailla korkealla tasolla. Lyhennetyn UCLA-LS-mittarin suomalaisversion (Junttila ym., 2013; Junttila ym., 2015) alfakerroin osoitti taulukon pienintä mutta silti hyväksyttävää sisäistä yhtenevyyttä. Boffon ym. (2012) tutkimuksessa käytettiin toista reliabiliteettikerrointa (Factor determinacy coefficient). Mundin ym. (2023) tutkimuksessa ei arvioitu UCLA-LS-mittarin väittämien sisäistä yhtenevyyttä.
Taulukko 3. Sisäinen yhtenevyys tutkimuksittain.

Toistomittausreliabiliteetti
Toistomittausreliabiliteettia arvioitiin vain yhdessä tutkimuksessa. Mundin ja kumppanien (2023) tutkimuksessa arvioitiin aikuisilla käytettyjen yksinäisyyttä mittaavien mittareiden ja yksittäisten yksinäisyyskysymysten luotettavuutta mittaajien välisellä yhtenevyydellä. Yhdessä analyysissa käytettiin sisäkorrelaatiota (ICC), joka kuvaa arvioiden yhtenäisyyttä ja sopivuutta keskenään, sen tarkastelemiseksi, kuinka luotettavasti eri informantit arvioivat saman henkilön yksinäisyyttä. Sisäkorrelaatioarvot vaihtelivat mittarikohtaisesti, mutta useimmissa mittareissa ja kysymyksissä ne olivat suuria. Lisäksi toistomittausreliabiliteetti todettiin hyväksi (suora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,71–0,74; epäsuora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,82–0,85; yksinäisyyskokemusten frekvenssi rₓₓ = 0,77–0,80).
Reliabiliteetti tarkoittaa mittarilla tuotettujen pistemäärien tarkkuutta ja toistettavuutta eli sitä, kuinka paljon tuloksissa on satunnaista mittausvirhettä ja kuinka toistettavia tulokset ovat (Evers ym., 2013; Valkeinen ym., 2025). Reliabiliteettia arvioidaan useilla kriteereillä, joista keskeisimmät ovat sisäinen yhtenevyys ja toistomittausreliabiliteetti.
Sisäinen yhtenevyys (internal consistency) tarkoittaa, kuinka vahvasti mittarin eri väittämät ovat toisiinsa yhteydessä. Sitä arvioidaan tyypillisesti Cronbachin alfa ja McDonaldin omega -kertoimilla, jotka kuvaavat osioiden keskinäistä korrelaatiota ja skaalan yhtenäisyyttä. Alfa- ja omega-kertoimien oletuksena on mittarin yksiulotteisuus (McNeish, 2018). Alfa on eritoten summapistemäärän reliabiliteettikerroin, ja se on reliabiliteetin alaraja (Guttman, 1945; Sijtsma, 2009). Omegan laskukaava huomioi myös jäännösvarianssit ja jäännöskovarianssit, ja omega on siksi yleensä korkeampi kuin alfa. Yleisesti hyväksyttynä pidetään kertoimen arvoa 0,70–0,90, mutta liian korkea arvo (> 0,95) voi viitata tarpeettomiin väittämiin (de Vet ym., 2011; Valkeinen ym., 2025).
Toistomittausreliabiliteetti (test-retest reliability) kuvaa, kuinka yhdenmukaisia mittaustulokset ovat eri ajankohtina, kun mitattava ilmiö ei oletettavasti ole muuttunut. Toistomittausreliabiliteettiin sisältyvät myös eri informanttien arviot samasta henkilöstä. Sitä arvioidaan esimerkiksi sisäkorrelaatiokertoimella (ICC; Intraclass Correlation Coefficient), Cohenin kapalla (luokitteluasteikolliset muuttujat) sekä Bland-Altmanin menetelmällä. Onnistunut toistomittausreliabiliteetin arviointi edellyttää, että mittausväli on riittävän pitkä, jotta muistin vaikutus vähenee, mutta ei niin pitkä, että itse ilmiö ehtii muuttua (de Vet ym., 2011; Evers ym., 2013).
Reliabiliteettia voidaan arvioida myös rinnakkaismittareiden vastaavuudella (parallel forms), mittaajien välisellä yhtenevyydellä (inter-rater reliability) sekä mittauksen keskivirheen (SEM; Standard Error of Measurement) ja yhtäpitävyysrajojen (LOA; Limits of Agreement) avulla (de Vet ym., 2011; Valkeinen ym., 2025).
Viitearvot
Vain yhdessä tutkimuksessa raportoitiin UCLA-LS-mittarin pistemäärien viitearvoja. López Vega ja kumppanit (2022) raportoivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin viitearvot Espanjan kansalliskaartilaisilla (n = 1084). Kokonaispisteiden persentiilit vaihtelivat siten, että esimerkiksi 75. prosenttipiste oli 39 pistettä ja 95. prosenttipiste 52 pistettä. Pienimmät pisteet (1. prosenttipiste) olivat 12 ja suurimmat (99. prosenttipiste) 64 pistettä. Gosling ja kumppanit (2024) hyödynsivät tutkimuksessaan katkaisupisteenä yksinäisyyden luokittelussa raja-arvoa 43, mutta he eivät varsinaisesti etsineet UCLA-LS-mittarin 20 väittämän versiolle viitearvoja.
Viitearvot kuvaavat, miten tietyn kohderyhmän yksilöt tyypillisesti suoriutuvat tietyssä mittarissa. Ne tarjoavat vertailupisteen yksilön tai ryhmän raakapistemäärän tulkinnalle (AERA, APA & NCME, 1999; EFPA, 2013; TOIMIA, 2025). Viitearvot ovat erityisen tärkeitä, kun halutaan arvioida, onko tietty tulos poikkeava, keskimääräinen vai tavanomainen verrattuna edustavaan väestöotokseen.
Viitearvot perustuvat yleensä niin kutsuttuun normiaineistoon, joka on kerätty mittarin kohderyhmää edustavasta otoksesta. Otoksen laatu on keskeinen, sillä viitearvojen pätevyys riippuu siitä, kuinka hyvin otos heijastaa mittarin tarkoitettua käyttäjäryhmää esimerkiksi iältään, sukupuoleltaan, koulutustasoltaan tai kulttuuritaustaltaan (EFPA, 2013).
Viitearvot eroavat raja- ja kynnysarvoista, jotka perustuvat ennalta määriteltyihin kliinisiin tai toiminnallisiin kriteereihin. Raja-arvot auttavat erottamaan esimerkiksi suuren riskin ryhmät pienemmän riskin ryhmistä tai määrittämään lievän, kohtalaisen ja vaikean oireilun tason (TOIMIA, 2025).
Kansainvälisten viitearvojen käyttö edellyttää näyttöä siitä, että eri kieli- ja kulttuuriversiot mittaavat samaa ilmiötä samoin perustein (mittaustulosten ekvivalenssi). Jos tällaisia vertailutietoja ei ole, kansallisten viitearvojen käyttö on suositeltavampaa (EFPA, 2013).
Nuorilla tehdyt tutkimukset
Validiteettia tarkasteltiin faktorirakenteen ja konvergenssivaliditeetin kriteereillä. Kaikissa neljässä nuoria koskevassa tutkimuksessa arvioitiin UCLA-LS-mittarin reliabiliteettia. Tutkimusartikkelien tiivistelmät ovat seuraavassa aakkosjärjestyksessä.
Kwiatkowskan ja kollegoiden (2017) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 2) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia puolalaisilla lukioikäisillä nuorilla (n = 247, keski-ikä 16 vuotta). Etsivän faktorianalyysin perusteella mittarilla oli kolmen faktorin rakenne:
1) ulkopuolisuuden tunne läheisissä suhteissa (intimate others)
2) läheisyyden ja sosiaalisen tuen puute (social others)
3) yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden puute (belonging and affiliation).
Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli suuri (summapistemäärän ω = 0,92 ja faktorikohtaiset ω-arvot 0,90, 0,83 ja 0,80). Mittarin validiteettia arvioitiin myös korrelaatioilla muihin mittareihin: yksinäisyys korreloi ujouden kanssa (faktori 1 r = 0,52; faktori 2 r = -0,37; faktori 3 r =-0,37) ja itsetunnon kanssa (faktori 1 r = -0,44; faktori 2 r = 0,22; faktori 3 r = 0,25). Tulosten perusteella puolalainen versio on psykometrisesti reliaabeli ja validi mittari nuorten yksinäisyyden arviointiin.
Lasgaardin (2007) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 3) -mittarin psykometrisia ominaisuuksia tanskalaisilla kahdeksasluokkalaisilla nuorilla (n = 379, ikä 13–17 vuotta). Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli suuri (α = 0,92). Etsivän faktorianalyysin perusteella mittari on pääosin yksiulotteinen kuten alkuperäisessäkin versiossa, ja kahden faktorin rakenne selittyi väittämien kielteisellä ja myönteisellä muotoilulla. Validiteettia arvioitiin myös konvergenssi- ja erotteluvaliditeetin avulla: yksinäisyyden pistemäärät korreloivat odotetusti huonomman itsetunnon (r = -0,58), suurempien masennusoireiden (r = 0,59) ja tiettyjen persoonallisuuden piirteiden kanssa (ulospäinsuuntautuneisuus r = -0,57, neuroottisuus r = 0,58). Tulokset tukevat UCLA-LS-mittarin käyttökelpoisuutta nuorten yksinäisyyden tutkimuksessa Tanskassa.
Shevlinin ja kollegoiden (2015) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 3) -mittarin faktorirakennetta pohjoisirlantilaisilla nuorilla (n = 1 434, ikä 16 vuotta) Iso-Britanniassa. Koettelevan faktorianalyysin perusteella paras malli oli kolmen korreloivan faktorin rakenne:
- eristyneisyys (Isolation)
- relationaalinen yhteys (Relational Connectedness)
- yhteisöllinen yhteenkuuluvuus (Collective Connectedness).
Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (α = 0,86; alaskaalat α = 0,70–0,85). Faktorimalli oli invariantti sukupuolten välillä, eli testi salli tyttöjen ja poikien välisen keskiarvojen vertailun. Yksinäisyyden ulottuvuudet olivat eri tavoin yhteydessä psyykkiseen oireiluun General Health Questionnaire (GHQ-12) -mittarilla mitattuna. Vahvin yhteys havaittiin eristyneisyyden ja psyykkisen oireilun välillä (r = 0,54). Tulokset tukevat UCLA-LS-mittarin moniulotteista rakennetta ja sen käyttökelpoisuutta nuorten mielenterveyden arvioinnissa Pohjois-Irlannissa.
Takácsin ja kollegoiden (2024) tutkimuksessa tarkasteltiin UCLA-LS (versio 3) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia unkarinkielisillä nuorilla (n = 2 508, ikä 14–21 vuotta). Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (α = 0,87). Etsivässä faktorianalyysissa haettiin sopivaa rakennetta ja mallista poistettiin muuttujia. Analyysi tuotti kymmenellä muuttujalla kaksi faktoria, jotka selittivät 51,7 prosenttia vaihtelusta. Faktorit nimettiin 1) sosiaaliseksi eristäytymiseksi (Social Isolation) ja 2) sosiaaliseksi yhteydeksi (Social Connectedness). Koetteleva faktorianalyysi tuki kymmenen muuttujan kaksifaktorista mallia (CFI = 0,97, TLI = 0,96, RMSEA = 0,06–0,07). Validiteettia arvioitiin myös korrelaatioilla muihin mittareihin. Mittarit korreloivat kohtalaisesti: yksinäisyys liittyi positiivisesti toivottomuuteen (ρ = 0,46) ja negatiivisesti läheisten ystävien määrään (ρ = –0,33) sekä itsearvioituun hyvinvointiin (ρ = –0,49). Sukupuolten välillä havaittiin pieni keskiarvoero, mutta iällä ei ollut merkitsevää vaikutusta. Tutkijat suosittelevat, että mittaria täydennetään muilla yksinäisyysmittareilla, jotta nuorten monimuotoista yksinäisyyden kokemusta voidaan arvioida luotettavammin.
Aikuisilla tehdyt tutkimukset
Mittarin validiteettia arvioitiin faktorirakenteen (etsivä faktorianalyysi, koetteleva faktorianalyysi, etsivä rakenneyhtälömallinnus, pääkomponenttianalyysi) sekä konvergenssi- ja erotteluvaliditeetin avulla. Kaikissa kahdeksassa aikuisista koostuvassa tutkimuksessa arvioitiin UCLA-LS-mittarin reliabiliteettia. Tutkimusartikkelit tiivistetään aakkosjärjestyksessä.
Boffo ja kollegat (2012) tarkastelivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin validiteettia italialaisilla nuorilla aikuisilla (n = 350, ikä 19–50 vuotta, keski-ikä 22,9 vuotta). Etsivän rakenneyhtälömallinnuksen (ESEM) perusteella mittarilla on kolmen faktorin rakenne:
1) eristyneisyys (isolation)
2) relationaalinen yhteys (Relational Connectedness)
3) piirreyksinäisyys (”Trait” Loneliness).
Mittarin reliabiliteettikertoimet (Factor determinacy coefficient) faktoreittain olivat hyvät (F1 = 0,924, F2 = 0,922, F3 = 0,886). Faktorit korreloivat keskenään kohtalaisesti: faktorit 1 ja 2 (r = 0,26, p = 0,008) ja faktorit 2 ja 3 (r = 0,21, p = 0,027). Faktorit 1 ja 3 eivät korreloineet merkitsevästi (r = 0,10, p = 0,425). Persoonallisuuspiirteet ja sosiaalinen ahdistuneisuus selittivät systemaattisesti eri yksinäisyyden ulottuvuuksia, kun taas itsetunto vaikutti lähinnä eristyneisyysfaktoriin. Tulokset tukevat UCLA-LS-mittarin moniulotteista rakennetta ja sen käyttökelpoisuutta italialaisten aikuisten yksinäisyyden arvioinnissa.
Borges ja kollegat (2008) tutkivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin faktorirakennetta espanjalaisilla ja italialaisilla yliopisto-opiskelijoilla (n = 522, ikä 18–25 vuotta). Etsivän faktorianalyysin perusteella mittarilla on moniulotteinen rakenne. Teoreettisesti ja analyyttisesti perusteltu kahden faktorin malli tuotti parhaan sopivuuden. Faktorit nimettiin 1) emotionaaliseksi yksinäisyydeksi ja subjektiiviseksi arvioksi sosiaalisesta verkostosta (Emotional Loneliness / Subjective Social Network Evaluation) ja 2) kyvyksi luoda läheisiä suhteita ja sosiaaliseksi aktiivisuudeksi (Ability to Connect / Social Engagement). Faktorit korreloivat kohtalaisesti keskenään. Faktoreittain laskettu väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä: ensimmäisen faktorin alfakerroin oli 0,846 ja toisen faktorin 0,844. Tulokset tukevat käsitystä, että yksinäisyys on moniulotteinen ilmiö ja että UCLA-LS-mittari soveltuu eri kulttuuritaustoista olevien aikuisten arviointiin.
Bottaro kollegoineen (2023) pyrki toistamaan Boffon ja kumppanien (2012) sovittaman UCLA-LS (versio 3) -mittarin kolmen faktorin rakenteen italialaisessa aikuisväestössä (n = 1 676). Lisäksi he tarkastelivat UCLA-LS-mittarin lyhennettyjen versioiden (10 ja 3 väittämää) psykometrisia ominaisuuksia. Etsivän rakenneyhtälömallinnuksen (ESEM) perusteella mittarissa on kolme faktoria (χ² = 847,597, df = 133, CFI = 0,942, RMSEA = 0,062). Koettelevan faktorianalyysin perusteella 10 väittämän version yksiulotteinen rakenne ei sopinut hyväksyttävästi aineistoon. Mittarin kolmen väittämän versio oli saturoitu malli, eli mallin sopivuutta aineistoon ei testattu. Mittarin 20 väittämän versio osoittautui psykometrisesti luotettavimmaksi. Tulokset tukevat alkuperäisen UCLA-LS-mittarin käyttöä yksinäisyyden arvioinnissa italialaisilla aikuisilla. Tutkimuksessa raportoitujen taulukoiden perusteella muuttujien lataukset faktoreille olivat epäjohdonmukaisia tulosten raportointiin verrattuna.
Dussault ja kollegat (2009) tarkastelivat UCLA-LS (versio 2) -mittaria ranskankielisillä kanadalaisilla opettajilla (n = 1 157, keski-ikä = 43,8 vuotta). Koetteleva faktorianalyysi tuki kolmen faktorin mallia:
- eristyneisyys (Isolation)
- relationaalinen yhteys (Relational Connectedness)
- yhteisöllinen yhteenkuuluvuus (Collective Connectedness).
Faktorimalli oli invariantti sukupuolten ja kouluasteiden välillä, eli sama faktorimalli sopi miehille ja naisille sekä eri koulutusasteille. Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (α = 0,89). Tutkimuksen perusteella yksinäisyys koostuu useista erillisistä mutta toisiinsa yhteydessä olevista ulottuvuuksista, ja mittaria voidaan luotettavasti käyttää aikuisten parissa Kanadassa.
Gosling ja kollegat (2024) vertasivat UCLA-LS (versio 3) -mittaria (20 väittämää) ja sen lyhennettyä versiota (3 väittämää) ranskalaisilla kätilöopiskelijoilla (n = 1 742). Mittarit korreloivat voimakkaasti (r = 0,675; mittausvirheestä korjattuna r = 0,781), ja mittareiden väittämien sisäinen yhtenevyys oli hyvä (standardi α = 0,93; lyhennetty α = 0,80 ja ω = 0,81). Ryhmävertailujen perusteella yksin elävät raportoivat suurempaa yksinäisyyttä kuin parisuhteessa olevat (standardi SMD = −0,130; lyhennetty SMD = −0,160). Kumpikin mittari selitti merkittävän osuuden masennuksen (PHQ-9, n. 25 %) ja ahdistuksen (GAD-7, n. 20 %) vaihtelusta sekä vain vähän iän (<1 %) ja taloudellisten vaikeuksien (<6 %) vaihtelusta. Yksinäisyyden yleisyyden arvioinnissa lyhennetyn mittarin herkkyys ja tarkkuus standardimittariin nähden jäivät alle odotetun 80 prosentin kynnysarvon, ja pienten kynnysarvojen muutosten vaikutus yksinäisyyden esiintyvyyteen oli huomattava (esim. 45 % vs. 23 %). UCLA-LS-mittarin 20 väittämän versio osoittautui hyvin luotettavaksi ja säilyi vakiintuneena standardimittarina ranskalaisilla. Lyhennetty mittari toimi jatkuva-asteikkoisena mittarina mutta ei yhtä vahvasti kategorisena laskettaessa yksinäisyyden yleisyyttä väestössä.
Junttilan ja kollegoiden (2013) tavoitteena oli löytää tukea UCLA-LS (versio 2) -mittarin kahden faktorin rakenteelle suomalaisilla äideillä ja isillä (n = 1 797 + 1 658, äitien keski-ikä 30,8, iän keskihajonta = 4,6; Lagström ym., 2013). Faktorirakennetta (sosiaalinen ja emotionaalinen yksinäisyys) testattiin koettelevalla faktorianalyysilla ensin erikseen äideille ja isille ja eri aikapisteissä. Testin perusteella kahden faktorin malli ei ollut sopiva. Muuttujia karsittiin ja päädyttiin kuuteen väittämään kummallekin faktorille (yhteensä 12 väittämää). Malliin lisättiin useita jäännöskorrelaatioita, ja mallia testattiin yhtä aikaa äideille ja isille sekä kolmessa aikapisteessä. Malli todettiin sopivaksi. Alfakertoimet laskettiin äideille ja isille sekä aikapisteittäin, summapistemäärälle ja kahdelle faktorille erikseen (α = 0,762–0,929). Tutkimuksessa vertailtiin äitien ja isien yksinäisyyden keskiarvoja ei aikapisteissä. Isät olivat äitejä yksinäisempiä raskausaikana, ja äidit olivat isiä yksinäisempiä varhaislapsuuden aikana. Tutkimuksen mukaan pitkittäinen koetteleva faktorianalyysi tuki kahden faktorin rakennetta ja osoitti yksinäisyyden olevan vakaata. Faktorimallin testaus ei sisältänyt parametrien rajoituksia, joten keskiarvojen vertailu ei ollut varsinaisesti perusteltua.
Junttila ja kollegat (2015) vertailivat eri yksinäisyysmittareita ja arvioivat UCLA-LS (yhdistelmä versioista 2 ja 3) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia suomalaisilla aikuisilla (n = 17 258, ikä 30–60 vuotta, 6 389 miestä, 10 869 naista). Tutkittuja mittareita olivat:
1) kokemus yksinäisyydestä viimeisen vuoden aikana (dikotominen)
2) hyvien ystävien määrä
3) tyytyväisyys nykyisiin ihmissuhteisiin
4) UCLA-LS (suomenkielinen lyhennetty ja muokattu versio, α = 0,819).
Koetteleva faktorianalyysi ei ensin tukenut UCLA-LS-mittarin kaksifaktorista rakennetta. Kun mallia muokattiin poistamalla yksi muuttuja ja sallimalla muuttujien välille ristikkäislatauksia ja jäännöskorrelaatioita, kahden faktorin malli sopi aineistoon. Faktorit nimettiin 1) sosiaaliseksi yksinäisyydeksi (Social loneliness) ja 2) emotionaaliseksi yksinäisyydeksi (emotional loneliness). Rakenneyhtälömallinnuksen perusteella tyytyväisyys ihmissuhteisiin ja sosiaalinen tai emotionaalinen yksinäisyys ennustivat itsearvioituja yksinäisyyden seurauksia paremmin kuin ystävien määrä. Malli selitti 54–57 prosenttia miesten ja 54–57 prosenttia naisten terveydellisistä ja psykososiaalisista seurauksista sekä 59–69 prosenttia juomiseen ja syömiseen liittyvistä ongelmista. Tutkimuksen mukaan lyhennetty ja muokattu 10 väittämän suomenkielinen UCLA-LS-mittari toimi psykometrisesti luotettavasti, ja mittari osoittautui paremmaksi yksinäisyyden seurausten ennustajaksi kuin pelkkä ystävien lukumäärä.
López Vega ja kollegat (2014) tutkivat UCLA-LS (versio 3) -mittarin validiteettia ja reliabiliteettia espanjankielisillä Espanjan kansalliskaartin jäsenillä (n = 1 084, 1047 miestä, 37 naista, ikä 22–62 vuotta, keski-ikä 38,57, iän keskihajonta = 6,98). Mittarin väittämien sisäinen yhtenevyys oli erittäin korkea (α = 0,954). Pääkomponenttianalyysi Varimax-rotaatiolla tuotti kaksi korreloimatonta faktoria (myönteisesti muotoillut väittämät ja kielteisesti muotoillut väittämät), jotka selittivät 81 prosenttia vaihtelusta. Kaikki 20 väittämää säilyi mukana analyysissa, ja väittämä-osio-korrelaatiot vaihtelivat 0,486–0,804. Tulosten perusteella mittari on psykometrisesti käyttökelpoinen yksinäisyyden arviointiin Espanjan kansalliskaartilaisilla.
Mund ja kollegat (2023) tutkivat eri yksinäisyysmittareiden psykometrisia ominaisuuksia aikuisilla kolmessa osatutkimuksessa, joista ensimmäistä tarkastellaan tässä katsauksessa (n = 697). Tarkastelun kohteena olivat Rasch-pohjaiset mittarit, UCLA-LS-mittarin 20:n ja kolmen väittämän versiot sekä yksittäiset kysymykset yksinäisyydestä. Tulosten perusteella kaikki mittarit korreloivat vahvasti keskenään sekä itseraportoituina että eri informanttien (esim. ystävät, perheenjäsenet, kumppanit) raporteissa (r = 0,63–0,66). Itseraportointien ja muiden informanttien tulosten yhteensopivuus oli kohtalainen (keskimäärin r = 0,51). Kaikki mittarit arvioivat luotettavasti samaa latenttia yksinäisyyden konstruktiota, mutta yksittäiset kysymykset voivat antaa hieman suoremman ja toisaalta vähemmän reliaabelin kuvan yksinäisyydestä. Lisäksi yhdessä osatutkimuksessa arvioitiin toistomittausreliabiliteetti, joka oli hyvä (suora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,71–0,74; epäsuora kysymys yksinäisyydestä rₓₓ = 0,82–0,85; yksinäisyyskokemusten frekvenssi rₓₓ = 0,77–0,80).
Käyttökelpoisuus
UCLA:n yksinäisyysmittarin kysely on nopea täyttää, eikä sen tekeminen vaadi erityistä koulutusta. Kyselyn täyttämiseen tarvitaan ainoastaan muistiinpanovälineet, ja pisteytys on yksiselitteinen, joten tulosten tulkinta on helppoa. Mittari soveltuu sekä nuorille että aikuisille.
Kyselyn eri versiot ovat saatavilla verkossa. Suomenkielinen käännös on pyydettävissä, mutta virallista suomennosta ei ole. Mittaria on tutkittu useissa eri kulttuureissa ja kielissä, mutta varsinaisia kulttuurienvälisiä vertailuja ei ole tehty. On mahdollista, että mittari mittaa eri maissa hieman eri asioita, mikä kannattaa huomioida tuloksia tulkittaessa.
Viitearvoja suomalaisille ei ole saatavilla, ja esimerkiksi Espanjan kansalliskaartin pisteitä ei voi helposti yleistää muihin väestöihin. Mittarin hyväksyttävyydestä ja tutkittavien mahdollisesta keskeyttämisestä ei ole raportoitu tietoa Suomessa.
Kokonaisuudessaan mittarin käyttökelpoisuus on kirjoittajien arvioimana kohtalaista. Sen käyttö on helppoa ja nopeaa, mutta viitearvojen puuttuminen ja kulttuurinen herkkyys rajoittavat sen tulosten sovellettavuutta Suomessa.
Pohdinta
Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa pyrittiin vastaamaan tutkimuskysymykseen ”Millainen näyttö on UCLA Loneliness Scale -mittarin psykometrisista ominaisuuksista nuorten ja aikuisten yksinäisyyden mittaamisessa?” Katsauksessa tarkasteltiin neljää nuorilla tehtyä ja yhdeksää aikuisilla tehtyä tutkimusta, jotka raportoivat UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia. Tutkimukset on tehty 2000-luvulla Maailmanpankin luokittelemissa korkean tulotason maissa, ja kaikki arvioidut tutkimukset ovat vertaisarvioituja. Kaksi tutkimuksista koskee suomalaisia aikuisia, ja yksi tutkimus on tehty tanskalaisilla nuorilla.
Katsaukseen valittujen tutkimusten perusteella UCLA-LS-mittarin validiteetti osoittautui hyväksi, mikä on ristiriidassa aiempien katsausten tulosten kanssa (Alsubheen ym., 2023; Cole ym., 2021). Mittarin faktorirakennetta tarkasteltiin 11 tutkimuksessa. Faktorirakenteessa oli vaihtelua, ja katsaukseen valikoituneiden tutkimusten perusteella mittari jakautui joko yhteen, kahteen tai kolmeen ulottuvuuteen. Kahden tai kolmen faktorin rakenne todettiin useammin sopivaksi kuin yhden faktorin rakenne. Huomattavaa johdonmukaisuutta tutkimuksissa oli kuitenkin väittämien jakautumisessa ulottuvuuksiin niiden muotoilun perusteella. Kahden faktorin rakenteeseen päätyneissä tutkimuksissa ulottuvuudet muodostuivat kielteisesti ja myönteisesti muotoilluista väittämistä, ja kolmen faktorin rakenteeseen päätyneissä tutkimuksissa yksi ulottuvuus sisälsi kielteisesti muotoillut väittämät, ja myönteisesti muotoillut väittämät jakautuivat kahdeksi ulottuvuudeksi.
Tutkimuksista voisi siis myös vetää johtopäätöksen, että Russellin (1996) esittämä faktorirakenne (yksi yksinäisyys ja kaksi vastaustyyliä mittaavaa faktoria) on edelleen uskottava tulkinta, jota tulisi testata kilpailevana hypoteesina. Yksikään katsaukseen sisältynyt tutkimus ei testannut metodifaktoreita sisältäviä malleja. Kielteisesti ja myönteisesti muotoiltujen väittämien aiheuttamista metodivaikutuksista on paljon näyttöä myös muiden konstruktioiden tutkimuksessa; yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Rosenbergin itsetuntomittari (Rosenberg, 1989). Mittarin faktorirakenne määrittää sen, tulisiko mittarille laskea yksi vai ulottuvuuskohtainen pistemäärä. Yhden yksinäisyyspistemäärän käyttö tutkimuksissa saattaa tuottaa hyvin erilaisia tuloksia kuin esimerkiksi emotionaalisen ja sosiaalisen yksinäisyyden pistemäärien käyttö. Toisaalta metodivaikutusten aiheuttaman vaihtelun sisällyttäminen yksinäisyyden vaihteluun voi aiheuttaa systemaattista mittausvirhettä tuloksiin, mikä saattaa näyttäytyä vääristyneinä ryhmäkeskiarvoina (Mellenbergh, 1989).
Konvergenssi- ja erotteluvaliditeettia tutkittiin arvioimalla yksinäisyyden pistemäärän korrelaatiota muihin mittareihin kahdeksassa tutkimuksessa. Yksinäisyysmittarin yhteydet muihin mittareihin olivat odotusten mukaisia. Yksinäisyyden pistemäärä korreloi positiivisesti haitalliseksi miellettävien ominaisuuksien kuten masennusoireiden kanssa ja negatiivisesti myönteiseksi miellettävien ominaisuuksien kuten läheisten ystävien määrän kanssa sekä heikosti iän ja taloudellisten vaikeuksien kanssa.
Kriteerivaliditeettia ei arvioitu katsaukseen valituissa tutkimuksissa. Muutosherkkyyttä ei suoraan tutkittu, joten mittarin sopivuudesta interventioiden vasteeksi ja osoittamaan intervention aiheuttamaa muutosta tuloksissa ei ole näyttöä. Yhdessä tutkimuksessa (Junttila ym., 2013) tarkasteltiin faktorirakennetta yhtä aikaa kolmessa aikapisteessä äideillä ja isillä, ja tutkimuksessa löydettiin 12 faktorille yhtä aikaa sopiva malli. Faktoreiden yhtäaikainen ulotteisuustesti ei kuitenkaan takaa sitä, että malli olisi muutoin invariantti yli ajan tai eri ryhmien välillä.
UCLA-LS-mittarin reliabiliteetti tutkituissa väestöissä oli erinomainen, mikä on samansuuntainen tulos kuin aiemmassa katsauksessa (Vassar & Crosby, 2008). Reliabiliteettia arvioitiin pääasiassa väittämien sisäisen yhteneväisyyden perusteella joko Cronbachin alfalla tai McDonaldin omegalla. Alfan ja omegan käytön oletettu mittarin yksiulotteisuus ei toteutunut kuin yhdessä tutkimuksessa, joten kertoimet saattavat olla merkittävän harhaisia, ja siksi niitä tulee tulkita varovasti. Osassa tutkimuksia laskettiin kuitenkin myös faktorikohtaiset reliabiliteettikertoimet. Pienin alfakerroin oli suomalaisessa tutkimuksessa (Junttila ym., 2015), mutta siinäkin kerroin oli kuitenkin riittävän suuri hyväksi reliabiliteetiksi. Toistomittausreliabiliteetti oli hyvä yhden tutkimuksen (Mund ym., 2023) perusteella.
UCLA-LS-mittarin viitearvoihin ei pystytä katsauksen perusteella ottamaan kantaa. Vain yksi tutkimus (López Vega ym., 2022) raportoi pistemäärien viitearvoja, mutta siinäkään niiden muodostaminen ei varsinaisesti ollut tutkimustehtävänä. Lisäksi tutkimuksen väestöotos, Espanjan kansalliskaarti, oli hyvin erilainen verrattuna suomalaisiin nuoriin tai vanhempiin.
Mittarin käyttökelpoisuus on kohtalainen. Mittari vaikuttaa helppokäyttöiseltä, sillä sen englanninkielinen versio on ladattavissa verkosta maksutta sekä se on melko lyhyt ja nopea täyttää joko itsearviointina, haastatteluna tai esimerkiksi läheisen avulla. Kyselyn käyttämiseksi ei tarvita koulutusta, ja kyselyn tulokset on helppo pisteyttää. Kyselyn käyttöä hankaloittavat kuitenkin mittarin virallisen suomenkielisen käännöksen puute ja se, ettei kyselyn pistemäärille ole suomalaisia tai edes pohjoismaisia viitearvoja. Käyttökelpoisuuden parantamiseksi tulisi aloittaa kyselyn huolellisesta kääntämisestä ja käännöksen sopivuuden testaamisesta suomalaisilla. On muistettava, ettei UCLA-LS (versio 3) -mittarin psykometrisia ominaisuuksia ole koskaan tarkasteltu Suomessa.
Katsauksen vahvuudet ja rajoitukset
Katsauksen vahvuutena on, että se perustuu vertaisarvioituihin tutkimuksiin ja kansainvälisesti tunnustettuihin psykometrisen arvioinnin kriteereihin. Lisäksi mukana on sekä nuorista että aikuisista koostuvilla aineistoilla tehtyjä tutkimuksia useista eri maista, mikä vahvistaa tulosten vertailtavuutta ja antaa laajemman kuvan mittarin toimivuudesta eri väestöissä, vaikka kiinnostus kohdistuu mittarin käyttöön suomalaisessa kontekstissa.
Katsauksen heikkous on, että suomalaista aineistoa on niukasti, eikä yksikään tutkimus ole arvioinut UCLA-LS-mittarin psykometrisia ominaisuuksia suomalaisilla nuorilla. Tämä rajoittaa tulosten sovellettavuutta suomalaisessa kontekstissa. Lisäksi valikoituneiden tutkimusten metodologinen vaihtelu (esim. eri versiot mittarista, erilaiset tilastolliset menetelmät) vaikeuttaa tulosten suoraviivaista vertailua. Keskeinen rajoitus on myös se, että mittarin kehittäjä ei ole määritellyt yksinäisyyden käsitettä tarkasti. Tämä heikentää käsitteellistä perustaa ja voi vaikuttaa siihen, miten psykometriset ominaisuudet tulkitaan eri väestöissä.
Johtopäätökset
UCLA-LS-mittari eri versioineen on paljon tutkittu ja käyttöön vakiintunut yksinäisyyden mittari. Mittarin faktorirakenne on kohtalainen, koska siitä kiistellään yhä ja monia erilaisia malleja on ehdotettu. Russellin (1996) tutkimuksessa ehdotettu faktorirakenne (yksi yksinäisyysulottuvuus ja kaksi riippumatonta vastaustyyliä mittaavaa metodifaktoria) on yhä varteenotettava selitysmalli, jonka sopivuutta kannattaisi arvioida tulevissa tutkimuksissa. Suomalaisille aikuisille on sovitettu kaksi erilaista kahden faktorin rakennetta (9 ja 12 väittämää) eri tutkimuksissa, ja kyselyn kolmatta versiota ei ole tutkittu suomalaisilla. Tästä syystä UCLA-LS-mittarin soveltuvuutta aikuisten suomalaisten yksinäisyyden mittaamiseen tulisi vielä arvioida kriittisesti. Suomalaisilla nuorilla mittaria ei ole arvioitu ollenkaan, joten tulisi erityisesti tarkastella mittarin soveltuvuutta nuorten suomalaisten yksinäisyyden arviointiin. UCLA-LS-mittari korreloi odotetun suuntaisesti muiden mittareiden kanssa. Mittarin muutosherkkyyttä ei kuitenkaan ole suoraan tutkittu, joten UCLA-LS-mittarin kykyä osoittaa yksinäisyyden muutoksia intervention vastemuuttujana tulisi arvioida jatkotutkimuksissa ennen käyttöä.
Kirjallisuuskatsaus tuo uutta tietoa erityisesti siitä, että vaikka UCLA-LS-mittarin reliabiliteetti on vahva eri väestöissä, sen faktorirakenne on edelleen monitulkintainen. Tämä havainnollistaa, että yksinäisyyden mittaamiseen liittyy yhä teoreettista ja metodologista epävarmuutta. Jatkossa tarvitaan tutkimuksia, joissa mittarin rakenne ja muutosherkkyys arvioidaan systemaattisesti myös suomalaisessa aineistossa sekä nuorten että aikuisten ryhmissä. Lisäksi olisi hyödyllistä vertailla UCLA-LS-mittaria muihin yksinäisyyden mittareihin, jotta sen vahvuudet ja rajoitukset suhteessa vaihtoehtoisiin mittareihin voidaan paremmin tunnistaa.
Kirjallisuuskatsauksen perusteella UCLA-LS-mittarilla tuotetuilla pistemäärillä on hyvä validiteetti ja erinomainen reliabiliteetti. Mittarilla on kohtalainen käyttökelpoisuus, mutta viitearvot pistemäärille puuttuvat.
RAHOITTAJATIEDOT JA SIDONNAISUUDET: Ei sidonnaisuuksia tai erillisrahoitusta. Heidi Backman työskentelee erityisasiantuntijana Itlalla.
KIITOKSET: Haluamme esittää lämpimät kiitokset norjalaisen PsykTestbBarn-portaalin toimitukselle. Mittareiden arvioinnin kehittämistä ja arviointityötä ovat tukeneet erityisesti apulaispäätoimittaja Monica Martinussen, päätoimittaja Siri Saugestad Helland ja verkkotoimittaja Brynhildur Axelsdottir.
Adams, G. R., Openshaw, D. K., Bennion, L., Mills, T. & Noble, S. (1988). Loneliness in late adolescence: A social skills training study. Journal of Adolescent Research, 3(1), 81–96. https://doi.org/10.1177/074355488831007
Alsubheen, S. A., Oliveira, A., Habash, R., Goldstein, R. & Brooks, D. (2023). Systematic review of psychometric properties and cross-cultural adaptation of the University of California and Los Angeles loneliness scale in adults. Curr Psychol, 42(14), 11819–11833. https://doi.org/10.1007/s12144-021-02494-w
American Educational Research Association, American Psychological Association & National Council on Measurement in Education (Eds.) (2014). Standards for educational and psychological testing. American Educational Research Association.
Anderson, L. R. & Malikiosi-Loizos, M. (1992). Reliability data for a Greek translation of the Revised UCLA Loneliness Scale: comparisons with data from the USA. Psychological Reports, 71(2), 665–666. https://doi.org/10.2466/pr0.1992.71.2.665
Austin, B. A. (1983). Factorial structure of the UCLA Loneliness Scale. Psychological Reports, 53(3), 883–889. https://doi.org/10.2466/pr0.1983.53.3.883
Boffo, M., Mannarini, S. & Munari, C. (2012). Exploratory structure equation modeling of the UCLA Loneliness Scale: A contribution to the Italian adaptation. TPM-Testing, Psychometrics, Methodology in Applied Psychology, 19(4), 345–363. https://doi.org/10.4473/TPM19.4.7
Borges, Á., Prieto, P., Ricchetti, G., Hernández-Jorge, C. & Rodríguez-Naveiras, E. (2008). Validación cruzada de la factorización del Test UCLA de Soledad. Psicothema, 20(4), 924–927.
Bottaro, R., Valenti, G. D. & Faraci, P. (2023). Assessment of an epidemic urgency: Psychometric evidence for the UCLA Loneliness Scale. Psychology Research and Behavior Management, 2843–2855. https://doi.org/10.2147/PRBM.S406523
Cole, A., Bond, C., Qualter, P. & Maes, M. (2021). A systematic review of the development and psychometric properties of loneliness measures for children and adolescents. International journal of environmental research and public health, 18(6), 3285. https://doi.org/10.3390/ijerph18063285
Covidence. (n.d.). Covidence systematic review software. Veritas Health Innovation. https://www.covidence.org/De Grâce, G.-R., Joshi, P. & Pelletier, R. (1993). L’Échelle de solitude de l’Université Laval (ÉSUL): Validation canadienne-francaise du UCLA Loneliness Scale. Canadian Journal of Behavioural Science, 25(1), 12–27. https://doi.org/10.1037/h0078812
de Vet, H. C. W., Terwee, C. B., Mokkink, L. B. & Knol, D. L. (2011). Measurement in medicine: Practical guides to biostatistics and epidemiology. Cambridge University Press. https://doi.org/10.1017/CBO9780511996214
Dussault, M., Fernet, C., Austin, S. & Leroux, M. (2009). Revisiting the factorial validity of the Revised UCLA Loneliness Scale: A test of competing models in a sample of teachers. Psychological Reports, 105(3), 849–856. https://doi.org/10.2466/PR0.105.3.849-856
Döring, N. & Bortz, J. (1993). Psychometrische Einsamkeitforschung: Deutsche Neukonstruktion der UCLA Loneliness Scale. Diagnostica, 39(3), 224–239.
Evers, A., Hagemeister, C., Høstmælingen, A., Lindley, P., Muñiz, J. & Sjöberg, A. (2013). EFPA review model for the description and evaluation of psychological and educational tests: Test review form and notes for reviewers (Version 4.2.6). European Federation of Psychologists’ Associations.
Evers, A., Lucassen, W., Meijer, R., & Sijtsma, K. (2015). COTAN review system for evaluating test quality. Nederlands Instituut van Psychologen.Faustino, B., Lopes, P., Oliveira, J., Campaioli, G., Rondinone, M., Bomfim, H. & Germano, L. (2019). Psychometric and rash analysis of the UCLA loneliness Scale-16 in a Portuguese sample of older adults. Psychological Studies, 64(2), 140–146. https://doi.org/10.1007/s12646-019-00483-5
Gosling, C. J., Colle, R., Cartigny, A., Jollant, F., Corruble, E. & Frajerman, A. (2024). Measuring loneliness: a head-to-head psychometric comparison of the 3-and 20-item UCLA Loneliness Scales. Psychological Medicine, 54(14), 3821–3827. https://doi.org/10.1017/S0033291724002083
Guttman, L. (1945). A basis for analyzing test-retest reliability. Psychometrika, 10, 255–282. https://doi.org/10.1007/BF02288892
Hartshorne, T. S. (1993). Psychometric properties and confirmatory factor analysis of the UCLA Loneliness Scale. Journal of Personality Assessment, 61(1), 182–195. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa6101_14
Hays, R. D. & DiMatteo, M. R. (1987). A short-form measure of loneliness. Journal of Personality Assessment, 51(1), 69–81. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa5101_6
Hojat, M. (1982). Psychometric characteristics of the UCLA Loneliness Scale: a study with Iranian college students. Educational and Psychological Measurement, 42(3), 917–925. https://doi.org/10.1177/001316448204200328
Hughes, M. E., Waite, L. J., Hawkley, L. C. & Cacioppo, J. T. (2004). A short scale for measuring loneliness in large surveys: Results from two population-based studies. Research on Aging, 26(6), 655–672. https://doi.org/10.1177/0164027504268574
Junttila, N., Ahlqvist-Björkroth, S., Aromaa, M., Rautava, P., Piha, J., Vauras, M., Lagström, H. & Räihä, H. (2013). Mothers’ and fathers’ loneliness during pregnancy, infancy and toddlerhood. Psychology and Education, 50, 98–104.
Junttila, N., Ahlqvist‐Björkroth, S., Aromaa, M., Rautava, P., Piha, J. & Räihä, H. (2015). Intercorrelations and developmental pathways of mothers’ and fathers’ loneliness during pregnancy, infancy and toddlerhood–STEPS study. Scandinavian Journal of Psychology, 56(5), 482–488. https://doi.org/10.1111/sjop.12241
Kauhanen, J. (2016). Yksinäisen terveys. Teoksessa J. Saari (toim.), Suomalaisten yksinäisyys, (s. 96–113). Gaudeamus.
Knight, R. G., Chisholm, B. J., Marsh, N. V. & Godfrey, H. P. D. (1988). Some normative, reliability, and factor analytic data for the Revised UCLA Loneliness Scale. Journal of Clinical Psychology, 44(2), 203–206. https://doi.org/10.1002/1097-4679(198803)44:2%3C203::AID-JCLP2270440218%3E3.0.CO;2-5
Kwiatkowska, M. M., Rogoza, R. & Kwiatkowska, K. (2017). Analysis of the psychometric properties of the Revised UCLA Loneliness Scale in a Polish adolescent sample. Current Issues in Personality Psychology, 6(2), 164–170. https://doi.org/10.5114/cipp.2017.69681
Laaninen, M. & Niemelä, M. (2023). Koettu yksinäisyys Suomessa 2016–2022. Yhteiskuntapolitiikka, 88(3), 237–247. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023061454918
Lagström, H., Rautava, P., Kaljonen, A., Räihä, H., Pihlaja, P., Korpilahti, P., … & Niemi, P. (2013). Cohort profile: Steps to the healthy development and well-being of children (the STEPS Study). International journal of epidemiology, 42(5), 1273-1284. https://doi.org/10.1093/ije/dys150
Lamm, H. & Stephan, E. (1987). Loneliness among German university students: Some correlates. Social Behavior and Personality: An International Journal, 15(2), 161–164. https://doi.org/10.2224/sbp.1987.15.2.161
Lasgaard, M. (2007). Reliability and validity of the Danish version of the UCLA Loneliness Scale. Personality and individual differences, 42(7), 1359–1366. https://doi.org/10.1016/j.paid.2006.10.013
Lee, J. & Cagle, J. G. (2017). Validating the 11-item Revised University of California Los Angeles scale to assess loneliness among older adults: An evaluation of factor structure and other measurement properties. The American Journal of Geriatric Psychiatry, 25(11), 1173–1183. https://doi.org/10.1016/j.jagp.2017.06.004
López Vega, D. J., Olvera, F. J. D. R. & Bernal, A. M. R. (2014). Análisis psicométrico de la Escala de Soledad de UCLA (Versión 3) en una muestra de guardias civiles. Apuntes de psicología, 32(3), 289–294. https://doi.org/10.55414/mxgrzj44
Mahon, N. E., & Yarcheski, A. (1990). The dimensionality of the UCLA Loneliness Scale in early adolescents. Research in Nursing & Health, 13(1), 45-52. https://doi.org/10.1002/nur.4770130108
McNeish, D. (2018). Thanks coefficient alpha, we’ll take it from here. Psychological Methods, 23(3), 412–433. https://doi.org/10.1037/met0000144
McWhirter, B. T. (1990). Factor analysis of the Revised UCLA Loneliness Scale. Current Psychology: A Journal for Diverse Perspectives on Diverse Psychological Issues, 9(1), 56–68. https://doi.org/10.1007/BF02686768
Mellenbergh, G. (1989). Item bias and item response theory. International Journal of Educational Research, 13 (2), 121–143. https://doi.org/10.1016/0883-0355(89)90002-5
Miller, T. R. & Cleary, T. A. (1993). Direction of wording effects in balanced scales. Educational and psychological measurement, 53(1), 51–60. https://doi.org/10.1177/0013164493053001004
Mund, M., Maes, M., Drewke, P. M., Gutzeit, A., Jaki, I. & Qualter, P. (2023). Would the real loneliness please stand up? The validity of loneliness scores and the reliability of single-item scores. Assessment, 30(4), 1226–1248. https://doi.org/10.1177/10731911221077227
Newcomb, M. D. & Bentler, P. M. (1986). Loneliness and social support: A confirmatory hierarchical analysis. Personality and social psychology bulletin, 12(4), 520–535. https://doi.org/10.1177/0146167286124015.
Neto, F. (1992). Loneliness among Portuguese adolescents. Social Behaviour and Personality, 20(1), 15–22. https://doi.org/10.2224/sbp.1992.20.1.15
Neto, F. (2014). Psychometric analysis of the short-form UCLA loneliness scale (ULS-6) in older adults. European Journal of Ageing, 11(4), 313–319. https://doi.org/10.1007/s10433-014-0312-1
Niu, L., Jia, C., Ma, Z., Wang, G., Yu, Z. & Zhou, L. (2018). The validity of proxy-based data on loneliness in suicide research: A case-control psychological autopsy study in rural China. BMC Psychiatry, 18(1), 1–8. https://doi.org/10.1186/s12888-018-1687-x
Oshagan, H. & Allen, R. L. (1992). Three loneliness scales: An assessment of their measurement properties. Journal of Personality Assessment, 59(2), 380–409. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa5902_13
Pretorius, T. B. (1993). The metric equivalence of the UCLA Loneliness Scale for a sample of South African students. Educational and Psychosocial Measurement, 53(1), 233–239. https://doi.org/10.1177/0013164493053001026
RBUP. (n.d.). PsykTestBarn. Regionalt kunnskapssenter for barn og unges psykiske helse. https://psyktestbarn.r-bup.no
Rosenberg, M. (1989). Society and the Adolescent Self-Image. Wesleyan University Press (Revised edition).
Ruchkin, V. V., Eisemann, M. & Hägglof, B. (1999). Hopelessness, loneliness, self-esteem, and personality in Russian male delinquent adolescents versus controls. Journal of Adolescent Research, 14(4), 466–482. https://doi.org/10.1177/0743558499144005
Russell, D., Peplau, L. A. & Ferguson, M. L. (1978). Developing a measure of loneliness. Journal of Personality Assessment, 42(3), 290–294. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa4203_11
Russell, D., Peplau, L. A. & Cutrona, C. E. (1980). The revised UCLA Loneliness Scale: Concurrent and discriminant validity evidence. Journal of Personality and Social Psychology, 39(3), 472–480. https://psycnet.apa.org/doi/10.1037/0022-3514.39.3.472
Russell, D. W. (1996). UCLA Loneliness Scale (Version 3): Reliability, validity, and factor structure. Journal of Personality Assessment, 66(1), 20–40. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa6601_2
Saari, J. (2010). Yksinäisten yhteiskunta. Sanoma Pro Oy.
Sacchi, C. & Richaud de Minzi, M. C. (1997). UCLA’s revised scale of loneliness: an Argentinean adaptation. Revista Argentina de Clinica Psicológica, 6(1), 43–53.
Shevlin, M., Murphy, S. & Murphy, J. (2015). The latent structure of loneliness: testing competing factor models of the UCLA loneliness scale in a large adolescent sample. Assessment, 22(2), 208–215. https://doi.org/10.1177/1073191114542596
Sijtsma, K. (2009). On the use, the misuse, and the very limited usefulness of Cronbach’s alpha. Psychometrika, 74(1), 107–120. https://doi.org/10.1007/s11336-008-9101-0
Socialstyrelsen. (n.d.). Metodguiden. https://www.socialstyrelsen.se/kunskapsstod-och-regler/omraden/evidensbaserad-praktik/metodguiden/
Streiner, D. L. & Norman, G. R. (2008). Health measurement scales: A practical guide to their development and use (4th ed.). Oxford University Press.
Takács, J., Katona, Z. B. & Ihász, F. (2024). Psychometric properties of the Hungarian UCLA Loneliness Scale among adolescents. A search for the meaning of loneliness in the young population. European Journal of Mental Health, 19, e0034, 1–16. https://doi.org/10.5708/EJMH.19.2024.0034
Uruk, A. C. & Demir, A. (2003). The role of peers and families in predicting the loneliness level of adolescents. Journal of Psychology: Interdisciplinary and Applied, 137(2), 179–194. https://doi.org/10.1080/00223980309600607
Valkeinen, H., Anttila, H. & Paltamaa, J. (2025). Opas toimintakykymittareiden arviointiin (Työpaperi 32/2025). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Vassar, M., & Crosby, J. W. (2008). A reliability generalization study of coefficient alpha for the UCLA Loneliness Scale. Journal of Personality Assessment, 90(6), 601–607. https://doi.org/10.1080/00223890802388624
Weiss, R. S. (ed). (1973). Loneliness: The experience of emotional and social isolation. Mass: MIT Press.
Wilson, D., Cutts, J., Lees, I., Mapungwana, S. & Maunganidze, L. (1992). Psychometric properties of the revised UCLA Loneliness Scale and two short-form measures of loneliness in Zimbabwe. Journal of Personality Assessment, 59(1), 72–81. https://doi.org/10.1207/s15327752jpa5901_7
Zakahi, W. R. & Duran, R. L. (1982). All the lonely people: The relationship among loneliness, communicative competence, and communication anxiety. Communication Quarterly, 30(3), 203–209. https://doi.org/10.1080/01463378209369450

Kirjoittajat

Reeta Kankaanpää
YTM, väitöskirjatutkija
INVEST tutkimuskeskus ja lippulaivahanke
Turun yliopisto

Heidi Backman
psykologi, PsT
erityisasiantuntija
Itla