KiVa Koulu -ohjelma

Tutkimuksessa arvioitiin Kiva Koulu -ohjelman vaikuttavuutta walesilaisissa (Ison-Britannian) peruskouluissa. Tutkimus oli klusterisatunnaistettu vertailukoetutkimus, jonka tavoitteena oli selvittää, vähentääkö KiVa Koulu -ohjelma oppilaiden itseraportoimaa kiusatuksi joutumista ja kiusaamista sekä parantaako ohjelma lasten sosioemotionaalista hyvinvointia. Tutkimukseen osallistui 22 valtion ylläpitämää koulua, ja mukaan otettiin kaikki 2.–5.-luokkalaiset (7–11-vuotiaat) oppilaat. Yhteensä 22 koulua satunnaistettiin koe- ja kontrolliryhmiin. Lopullisessa aineistossa oli mukana 11 interventiokoulua (n = 1 588 oppilasta), jotka käyttivät KiVa Koulu -ohjelmaa ja 10 kontrollikoulua (n = 1 636 oppilasta), jotka jatkoivat tavanomaista kiusaamisenvastaista toimintaa ja toteuttivat KiVa Koulu -ohjelman tutkimuksen jälkeen. Oppilaat vastasivat kiusaamista koskeviin kysymyksiin OBVQ-lomakkeella (Olweus, 1996), opettajat arvioivat lasten sosioemotionaalista hyvinvointia (Strengths and Difficulties Questionnaire -kysely, teacher version, TSDQ; Goodman, 2001), minkä lisäksi kerättiin koulupoissaolot. Lomakkeet kerättiin tutkimuksen alussa (alkumittaus) ja seurannassa 12 kuukautta myöhemmin. Aineistoa analysoitiin klusterirakenteen huomioivilla regressiomalleilla. Tulokset osoittivat, että KiVa Koulu -ohjelmalla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta verrattuna odottavaan kontrolliryhmään 12 kuukauden seurannassa päävastemuuttujien eli oppilaiden raportoiman kiusatuksi joutumisen osalta (OR: 0,76; 95 %:n lv: 0,55–1,06; p = 0,11), toisten kiusaamisen osalta (OR: 0,89; 95 %:n lv: 0,61–1,28; p = 0,51) eikä toissijaisten muuttujien osalta. Tutkimuksessa arvioitiin myös fideliteettiä eli menetelmän toistotarkkuutta, ja intervention todettiin toteutuneen osittain puutteellisesti, erityisesti ohjelman keskeisten komponenttien käyttöönoton ja intensiteetin osalta. Tutkijat arvioivat, että fideliteettiongelmat saattoivat osin selittää ohjelman vaikuttamattomuutta. Johtopäätöksenä todettiin, ettei KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuus vastannut muista tutkimuksista saatuja myönteisiä tuloksia, mikä viittaa mahdolliseen kontekstisidonnaisuuteen, mutta korostaa myös mahdollista toteutustarkkuuden merkitystä.

Tässä moniklusterisatunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta kiusaamisen ehkäisyyn sekä ohjelman toteuttamisen kustannuksia Ison-Britannian alakouluissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vähentääkö KiVa Koulu -ohjelma oppilaiden kokemaa kiusatuksi joutumista ja kiusaamista sekä parantaako ohjelma lasten sosioemotionaalista hyvinvointia verrattuna koulujen tavanomaiseen kiusaamisen vastaiseen toimintaan. Tutkimus toteutettiin valtion ylläpitämissä alakouluissa eri puolilla Englantia ja Walesia, ja mukaan otettiin 3.–5.-luokkalaiset oppilaat (7–11-vuotiaita). Tutkimuksesta rajattiin pois koulut, jotka olivat aiemmin käyttäneet KiVa Koulu -ohjelmaa tai toteuttivat jotain muuta strukturoitua kiusaamisenvastaista ohjelmaa. Yhteensä 118 koulua satunnaistettiin koe- ja kontrolliryhmiin. Yhteensä 59 koulua satunnaistettiin toteuttamaan KiVa Koulu -ohjelmaa (n = 5 994 oppilasta) ja 59 koulua jatkamaan tavanomaista kiusaamisen vastaista toimintaa (n = 5 167 oppilasta). Päävastemuuttujina olivat OBVQ-kyselystä (Olweus, 1996) poimitut kaksi kysymystä, jotka koskivat kiusaamista ja kiusatuksi joutumista oppilaiden itsearvioimana. Toissijaisina vastemuuttujina olivat vertaisraportoitu kiusatun puolustamista mittaava kysymys PRQ-lomakkeesta (Salmivalli & Voeten, 2004), itseraportoitu empatia kiusattua kohtaan (Empathy Towards Victim Scale; Pöyhönen ym., 2010), itseraportoitu hyvinvointi (How I feel about my school, HIFAMS; Allen ym., 2018) sekä opettajien arvio oppilaiden sosioemotionaalisesta hyvinvoinnista TSDQ-lomakkeella (Goodman, 2001). Seurantamittaus tehtiin 12 kuukautta alkumittauksen jälkeen. Aineisto analysoitiin klusterirakenteen huomioivilla monitasoisilla logistisilla ja lineaarisilla regressiomalleilla (intent-to-treat-periaatteella), ja analyyseissä kontrolloitiin laajasti eri taustamuuttujien vaikutus ja alkumittauksen kiusaamisen esiintyvyys. Tulokset osoittivat, että KiVa Koulu -ohjelma vähensi kiusatuksi joutumista verrattuna tavanomaiseen käytäntöön (vakioitu OR: 0,87; 95 %:n lv: 0,78–0,97; p = 0,01; käänteinen vakioitu OR: 1,15) sekä opettajien raportoimia vertaissuhdeongelmia, mutta ei vaikuttanut itseraportoituun toisten kiusaamiseen tai muihin opettajan raportoimiin sosioemotionaalisiin ongelmiin. Johtopäätöksenä tutkijat totesivat, että KiVa Koulu -ohjelma on Isossa-Britanniassa toteutettuna lupaava keino kiusatuksi joutumisen vähentämiseen, vaikka sen vaikutukset eivät tässä tutkimuksessa ulottuneet kaikkiin tarkasteltuihin hyvinvoinnin osa-alueisiin.

Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta ja selvittää, heikentääkö koulukiusaajien suuri sosiaalinen suosio kiusaamisen vastaisen ohjelman tehokkuutta. Tämän satunnaistetun vertailukoetutkimuksen aineisto oli kerätty 77 suomalaisesta peruskoulusta, joista 39 käytti KiVa Koulu -ohjelmaa ja 38 koulua toimi kontrollikouluina ja toteutti koulun tavanomaista kiusaamisenvastaista toimintaa. Tutkimusaineisto koostui 3.–5.-luokkalaisista oppilaista (n = 7 975). Kiusaamista ja oppilaiden suosiota mitattiin toverinimeämiseen perustuvalla vertaisraportilla ennen ohjelman alkamista ja uudelleen 9 kuukautta ohjelman käyttöönoton jälkeen. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat (n = 911, 89 % poikia) oli vertaisraporteissa nimetty kiusaajiksi Participant Role Questionnaire -lomakkeen avulla (PRQ; Salmivalli ym., 1996) (vähintään yhden keskihajonnan päässä alkumittauksen vertaisarviossa kiusaajaksi nimeämisessä), ja heidän sosiaalista suosiotaan arvioitiin vertaisraportoidulla toverinimeämisellä. Oppilaita pyydettiin nimeämään luokkansa suosituimmat oppilaat annetun määritelmän mukaan, minkä perusteella heidät luokiteltiin pienen, keskimääräisen ja suuren suosion ryhmiin. Analyysien (moniryhmäinen rakenneyhtälömallinnus, Structural Equation Modeling) perusteella KiVa Koulu -ohjelma vähensi kiusaamista niillä kiusaajilla, joiden suosio oli pientä (b = -0,146; p = 0,04) tai keskimääräistä (b = -0,231; p < 0,001), kun sukupuoli, ikä ja lähtötason kiusaaminen oli kontrolloitu. Sen sijaan suuren suosion kiusaajien kiusaamiskäyttäytyminen ei vähentynyt merkitsevästi (b = -0,023; p = 0,74), mikä viittaa siihen, että suositut kiusaajat saattavat reagoida heikommin kiusaamisen vastaisiin toimiin kuin vähemmän suositut kiusaajat. Tulosten perusteella tutkijat suosittelivat huomioimaan kiusaajien sosiaalisen statuksen ja arvioimaan kiusaamisen vastaisten interventioiden vaikutuksia vertaisasemaan.

Tämä Suomessa toteutettu satunnaistettu vertailukoetutkimus arvioi KiVa Koulu -ohjelman kahden eri lähestymistavan vaikuttavuutta akuutteihin kiusaamistapauksiin puuttumisessa. Tarkoituksena oli selvittää, onko Ojentamismallin (kiusaajalle kerrotaan suoraan, että toiminnan on loputtava) ja Yhteisen huolen mallin (huolen jakaminen ja ratkaisujen etsiminen ilman syyllistämistä) tehokkuudessa eroa kiusaamisen lopettamiseksi. Tutkimukseen osallistui 78 suomalaista ala- ja yläkoulua (1.–9. lk.), joissa KiVa Koulu -ohjelmaa käytettiin. Koulut satunnaistettiin käyttämään joko Ojentamismallia (33 koulua) tai Yhteisen huolen mallia (32 koulua) yhden kouluvuoden ajan kiusaamiseen puuttumisessa. Koulujen tietoon tuli yhteensä 609 kiusaamistapausta, joista 339 oli käytettävissä tutkimuksessa. Näihin kiusaamistapauksiin osallistui yhteensä 314 oppilasta. Kiusaamisen loppumista mitattiin kiusatuksi joutuneiden itseraportoinnilla kaksi viikkoa kiusaamiseen puuttumisen jälkeen. Aineistoa analysoitiin logistisella regressioanalyysillä, jossa tarkasteltiin myös luokka-asteen, kiusaamisen keston ja kiusaamistyypin (esim. nimittely, fyysinen aggressio, juoruilu) vaikutuksia lopputulokseen. Kiusaaminen loppui 78 prosentissa tapauksista, eikä menetelmien välillä havaittu kokonaisvaikuttavuudessa tilastollisesti merkitsevää eroa (OR: 1,67; 95 %:n lv: 0,93–3,00; p = 0,09). Lähestymistavan ja luokka-asteen interaktiotermi oli kuitenkin merkitsevä (OR: 4,41; 95 %:n lv: 1,34–14,57; p = 0,02). Ojentamismalli todettiin Yhteisen huolen mallia tehokkaammaksi yläkoulussa (7.–9. lk.) (OR: 3,08; p = 0,01) sekä lyhytkestoisessa kiusaamisessa (OR: 0,63; p = 0,03). Kiusaamistyypillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta kiusaamisen päättymiseen, mutta mikäli kiusaamiseen liittyi sosiaalista eristämistä, oli interventiolla heikompi yhteys kiusaamisen päättymiseen.

Tässä satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tarkasteltiin KiVa Koulu -ohjelman vaikutuksia oppilaiden kiusattuja puolustavaan käytökseen ja selvitettiin yksilötason psykologisia tekijöitä, jotka selittävät ohjelman vaikuttavuutta. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa kognitiivisia ja motivaatiotekijöitä, joiden kautta KiVa Koulu -ohjelma lisää kiusattujen puolustamista. Tutkimus tehtiin suomalaisissa peruskouluissa, ja aineisto kerättiin vuosien 2007–2008 aikana kolmena ajanhetkenä: lähtötilanteessa sekä 5 ja 9 kuukautta ohjelman aloittamisesta. Tutkimukseen osallistui 5 731 oppilasta 77 koulusta, jotka satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toinen osallistui KiVa Koulu -ohjelmaan (n = 3 190) ja toinen toimi kontrolliryhmänä (n = 2 541) sekä toteutti koulun tavanomaista kiusaamisenvastaista toimintaa. Mukaan otettiin kaikki luokat, joissa oli vähintään 10 oppilasta ja riittävä osallistuminen vertaisarviointien luotettavuuden kannalta (vähintään 40 % kaikilla mittauskerroilla). Oppilaiden puolustavaa käytöstä mitattiin vertaisraportointiin perustuvalla toverinimeämisellä (PRQ; Salmivalli & Voeten, 2004). KiVa Koulu -ohjelman vaikutuksen välittäviä tekijöitä mitattiin oppilaiden itsearvioilla. Mittarit sisälsivät muutamia kysymyksiä ja olivat pääosin itsekehitettyjä (empatia kiusattua kohtaan, vastuuntunne puuttua kiusaamiseen, kielteiset asenteet kiusattua kohtaan; Provictim Scale; Rigby & Slee, 1991, puolustamisen minäpystyvyys sekä odotukset puolustamisen vaikutuksista). Tilastollisina menetelminä käytettiin pitkittäisiä rakenneyhtälö- ja mediaatioanalyyseja, joissa kontrolloitiin ikä, sukupuoli ja lähtötason kiusattua puolustava käyttäytyminen. Tulosten perusteella KiVa Koulu -ohjelma lisäsi puolustavaa käytöstä merkitsevästi verrattuna kontrolliryhmään yhdeksän kuukautta ohjelman aloituksen jälkeen (ß = 0,021; SE = 0,008; p = 0,01). Tulosten perusteella vaikutus selittyi osittain 5 kuukauden kohdalla ohjelman aloituksesta mitatulla oppilaiden lisääntyneellä vastuuntunteella puuttua kiusaamiseen sekä uskomuksella, että puolustaminen vähentää kiusaamista tai lopettaa sen. Tutkimuksen perusteella kiusaamisen vastaiset interventiot voivat tehokkaasti vähentää kiusaamista vahvistamalla puolustavaa käyttäytymistä ja kohdentamalla toimia erityisesti näihin yksilötason mekanismeihin.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli replikoida kahden suomalaisen KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta arvioineet tutkimukset (Kärnä ym., 2011b; Salmivalli ym., 2010). Tässä alankomaalaisessa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelmaa ja sen vaikutusta itseraportoituun kiusaajana toimimiseen ja kiusatuksi joutumiseen kouluissa 3.–4.-luokkalaisten oppilaiden keskuudessa (n = 4 383). Koeryhmään osallistui 65 koulua (n = 3 309) ja kontrolliryhmään 33 koulua (n = 1 415). Tutkimuksessa oli useampia, pisimmillään kahden vuoden mittaisia seuranta-aikoja. KiVa Koulu -ohjelma oli käännetty hollannin kielelle, ja kiusaamiseen puuttumisen menetelmää oli muokattu siten, että Yhteisen huolen mallin ja Ojentamismallin sijaan käytettiin omaa Tukiryhmämallia. Lisäksi koeryhmästä noin puolet kouluista käyttivät KiVa+-ohjelmaa, jossa opettajat saivat tietoa luokan sosiaalisista suhteista kaksi kertaa kouluvuoden aikana. Kontrolliryhmän koulut jatkoivat koulujen tavanomaista kiusaamisenvastaista toimintaa. Oppilaat vastasivat kiusaamista koskeviin kysymyksiin itsearviointiin perustuvalla OBVQ-lomakkeella (Olweus, 1996). Toisten kiusaamista ja kiusatuksi joutumista mitattiin kummankin osalta yhdellä yleiskysymyksellä (global). Lisäksi eri kiusaamismuotoja ja niiden esiintymistiheyttä mitattiin 10 kysymyksen OBVQ-mittarilla, josta muodostettiin maximum-muuttuja käyttämällä oppilaan korkeinta raportoimaa esiintymistiheyttä mistä tahansa kiusaamismuodosta. Aineistoa analysoitiin logistisilla regressiomalleilla, joissa tarkasteltiin kiusaamista sekä frekvenssimuuttujana että dikotomisoituna muuttujana erikseen sekä yleisen (global) että maksimaalisen (maximum) kiusaamisen osalta. KiVa Koulu -ohjelmaan osallistuneissa kouluissa kiusaaminen ja kiusatuksi joutuminen väheni enemmän kuin kontrollikouluissa, mutta vaikutus näkyi vahvistuvan vasta ajan myötä. KiVa Koulu -ohjelman myönteiset vaikutukset olivat pääosin tilastollisesti merkitseviä vasta kahden vuoden seurantamittauksessa ja selkeimpiä tarkasteltaessa vakavaa tai toistuvaa toisten kiusaamista (OR: 0,60; 95 %:n lv: 0,40–0,91; p = 0,02; käänteinen OR: 1,66) tai kiusatuksi joutumista (OR: 0,66; 95 %:n lv: 0,48–0,91; p = 0,01; käänteinen OR: 1,52) kontrollikouluihin verrattuna. Kuitenkin useat erityisesti toisten kiusaamista kartoittavat osa-alueet jäivät ei-merkitseviksi, vaikka efektit olivatkin oikean suuntaisia. Tavanomaisen KiVa- ja KiVa+-ohjelmien välillä ei tässä tutkimuksessa löydetty eroavaisuuksia vastemuuttujien suhteen. Tämän tutkimuksen perusteella KiVa Koulu -ohjelmalla on vaikuttavuutta myös hollantilaisessa kouluympäristössä.

Tšekkiläisessä satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta kouluympäristössä 4.–6.-luokkalaisten oppilaiden kohdalla 35 interventioluokassa (n = 407 oppilasta) ja 32 kontrolliluokassa (n = 400 oppilasta). Interventioluokat toteuttivat KiVa Koulu -ohjelmaa pienin muutoksin tšekin kielelle kääntämisen myötä (videomateriaali oli dubattu ja joitakin kulttuurisia asioita oli otettu huomioon). Kontrolliryhmään osallistuneet koulut jatkoivat koulujen tavanomaista kiusaamisenvastaista toimintaa. Pääastemuuttujina tutkimuksessa olivat lasten raportoimana kiusatuksi tuleminen ja kiusaajana toimiminen sekä toissijaisena muuttujana lapsen oma hyvinvointi. Kiusaamista mitattiin Florence Bullying/Victimization Scale -mittarin (FVBS, Palladino, 2013) avulla ja hyvinvointia Stirling Children Well-being Scales -mittarin (SCWBS, Liddle & Carter, 2015) avulla. Mittaukset koostuivat alkumittauksesta ja seurantamittauksesta 10 kuukauden jälkeen. Tutkimuksessa käytettiin analyysimenetelmänä lineaarista sekamallia (linear mixed effets model). Tutkimuksessa ei löydetty KiVa Koulu -ohjelmalle vaikuttavuutta tšekkiläisissä kouluissa, vaikkakin tulosten suunta oli lupaava (kiusatuksi joutuminen: b = -0,09, ei merkitsevä; toisten kiusaaminen: b = -0,14, ei merkitsevä). Tutkijat pohtivat ohjelman implementaatioihin liittyvien haasteiden (Covid19-pandemia, KiVa Koulu -ohjelmaan käytetyn ajan ja resurssien vähäisyys), voivan osaltaan selittää ohjelman vaikuttamattomuuteen liittyviä tuloksia. Näiden tulosten perusteella tutkijat kehottavat tarkempaan jatkotutkimukseen KiVa Koulu -ohjelman ydinelementtien toimivuudesta.

Tässä satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta suomalaisissa kouluissa perusopetuksen 4.–6.-luokkalaisilla 10–12-vuotiailla lapsilla. Tutkimukseen osallistui yhteensä vapaaehtoisen 275 paikan ja kielen mukaan stratifioidun koulun joukosta yhteensä 78 koulua, joista satunnaistettiin 39 koulua (n = 4 207 oppilasta) tutkimuksen koeryhmään ja 39 koulua (n = 4 030 oppilasta) kontrolliryhmään. Mittaukset toteutettiin yhteensä kolmessa mittausajankohdassa edellisen kouluvuoden päättyessä (alkumittaus), kouluvuoden puolivälissä (n. 4–6 kk ohjelman aloituksen jälkeen) ja seuraavan kouluvuoden päättyessä (n. 9 kk ohjelman aloituksen jälkeen). Päävastemuuttujina tutkimuksessa olivat itseraportoitu kiusaaminen ja itse- sekä vertaisraportoitu kiusaamisen kohteeksi joutuminen, ja näiden lisäksi tutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikutusta itseraportoituihin kiusaamisenvastaisiin asenteisiin ja empatiaan kiusattua kohtaan, uskoa omaan kykyynsä puolustaa kiusattua ja koettua hyvinvointia koulussa. Näitä muuttujia mitattiin OBVQ-lomakkeen (Olweus, 1996) kahdella toisten kiusaamista ja kiusatuksi joutumista koskevalla kysymyksellä ja vertaisraportoitua kiusaamista ja kiusatuksi joutumista Participant Role Questionnaire -lomakkeella (Salmivalli ym., 1996). Tilastolliset analyysit tehtiin monitasoisilla regressioanalyyseilla. Kun koeryhmän tuloksia verrattiin kontrolliryhmään, niiden perusteella KiVa Koulu -ohjelmaan osallistuneissa kouluissa itseraportoitu toisten kiusaaminen väheni 9 kuukautta KiVa Koulu -ohjelman implementaation jälkeen (b = –0,085; p = 0,01; d = 0,10; OR: 1,22; 95 %:n lv: 0,78–1,90), ja myös vertaisraportoitu toisten kiusaaminen vaikutti vähenevän, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä (b = –0,130; p = 0,10; d = 0,14; OR: 1,29). Myös kiusatuksi joutuminen oli vähentynyt niin itseraportoituna 9 kuukauden seurantajakson kohdalla (b = –0,154; p < 0,001; d = 0,17; OR: 1,47; 95 %:n lv: 1,10–1,96) kuin vertaisten raportoimana molempien seurantamittausten kohdalla (4-6 kk seurantamittaus: b = –0,167; p = 0,01; d = 0,18; 9 kk seurantamittaus: b = –0,309; p <0,001; d = 0,33; OR: 1,83). Kiusattua puolustava käytös oli vähentynyt tilastollisesti merkitsevästi 4–6 kuukauden kohdalla tehtyyn mittaukseen, mutta vaikutus ei ollut merkitsevä enää yhdeksän kuukauden jälkeen. KiVa Koulu -ohjelmaan osallistuneet oppilaat kuitenkin avustivat ja vahvistivat kiusaajan toimintaa tilastollisesti vähemmän verrattuna kontrolliryhmän oppilaisiin. Kiusaamista vastustavat asenteet, empatia kiusattua kohtaan sekä usko omaan kykyyn puolustaa kiusattua ja hyvinvointi koulussa olivat vahvistuneet tilastollisesti merkitsevästi KiVa-kouluissa verrattuna kontrolliryhmän kouluihin lukuvuoden puolivälissä tehtävässä mittauksessa (4–6 kk), mutta vaikutus kiusaamisenvastaisiin asenteisiin ja empatiaan kiusattua kohtaan ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä yhdeksän kuukauden kohdalla. Tutkimuksen tulokset antavat rohkaisevaa tietoa KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuudesta 4.–6.-luokkalaisten oppilaiden kiusaamisen vähentämisessä.

Tässä klusterisatunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa arvioitiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta oppilaiden itseraportoituun toisten kiusaamiseen ja kiusatuksi joutumiseen sekä kiusaamistilanteissa osallisena olevien sivullisten osallistujien toimintaan. Vaikuttavuutta haluttiin tarkastella erikseen perusopetuksen 1.–3.-luokkalaisissa (7–9-vuotiaat, n = 16 764) ja 7.–9.-luokkalaisissa oppilaissa (13–15-vuotiaat, n = 16 503). Tutkimukseen kutsuttiin mukaan kaikki Manner-Suomen peruskoulut, poisluettuna erityskoulut. Tutkimukseen vapaaehtoiseksi ilmoittautuneista kouluista 156 satunnaistettiin toteuttamaan joko KiVa Koulu -ohjelmaa tai jatkamaan koulun tavanomaista kiusaamisen vastaista toimintaa. 1.- ja 7.-luokkalaiset oppilaat osallistuivat vain ohjelman jälkeiseen seurantamittaukseen, joten ei heitä otettu analyyseihin mukaan. Tämän vuoksi lopullinen aineisto koostui 2.–3.-luokkalaisista (n = 4 704 oppilasta, kouluista 37 koeryhmässä ja 39 kontrolliryhmässä) ja 8.–9.-luokkalaisista oppilaista (n = 11 070 oppilasta, kouluista 38 koeryhmässä ja 35 kontrolliryhmässä). Mittaukset tehtiin perustasomittauksena ja seurantamittauksena 4 kuukauden ja 9 kuukauden kuluttua ohjelman aloituksesta. Oppilaiden itseraportoitua toisten kiusaamista ja kiusatuksi joutumista mitattiin OBVQ-kyselystä (Olweus, 1996) poimituilla kahdella yksittäisellä kysymyksellä. Yläkouluikäisillä myös vertaisraportoitu toisten kiusaaminen ja kiusatuksi joutuminen olivat päävastemuuttujina (PRQ; Salmivalli & Voeten, 2004). Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin puolustuskäytöstä ja erilaisia kiusaamista vahvistavia rooleja vertaisraportoidulla toverinimeämisellä (PRQ; Salmivalli & Voeten, 2004). Aineistoa analysoitiin monitasoisilla, hierarkkisilla lineaarisilla ja logistisilla regressiomalleilla, joissa huomioitiin koulu- ja luokkatasoihin liittyvät havaintojen riippuvuudet, lisäksi kontrolloitiin sukupuoli, ikä ja ohjeistuskieli (suomi tai ruotsi) ja tarkasteltiin yhdysvaikutuksia. KiVa Koulu -ohjelman vaikutuksia tyttöjen ja poikien kiusaamiseen tarkasteltiin erikseen, mutta kaikkien päävastemuuttujien efektikokoja ei esitetty koko oppilasjoukosta (tytöt ja pojat) yhdistettynä. Tulokset osoittivat, että yhdeksän kuukauden kuluttua KiVa Koulu -ohjelman aloituksesta toisten kiusaaminen (OR: 1,43; 95 %:n lv: 1,10–1,77) ja kiusatuksi joutuminen (tytöt: OR: 1,63; 95 %:n lv: 1,34–1,91; pojat: ei tilastollisesti merkitsevä) vähenivät tilastollisesti merkitsevästi luokilla 2–3, vaikkakin osin sukupuolesta ja luokan sukupuolijakaumasta riippuen. Sen sijaan luokilla 8–9 vaikutukset olivat selvästi heikompia ja osin epäjohdonmukaisia sekä riippuivat usein iästä ja sukupuolesta, eikä positiivisia efektejä havaittu enää yhdeksän kuukautta ohjelman aloituksesta itseraportoituun toisten kiusaamiseen tai kiusatuksi joutumiseen. Kuitenkin vertaisraportoidussa 8.-luokkalaisten kiusatuksi joutumisessa havaittiin positiivinen efekti (b = –0,10, p < 0,01). KiVa Koulu -ohjelma myös vaikutti lisäävän 8.–9.-luokkalaisten poikien kiusattua puolustavaa käytöstä ja vähensi kiusaamista vahvistavia rooleja. Johtopäätöksenä todettiin, että KiVa Koulu -ohjelma oli vaikuttava erityisesti nuoremmilla oppilailla, kun taas vanhemmilla vaikutukset olivat vähäisiä, ja tulokset vaihtelivat iän ja sukupuolen mukaan.

Italialaisessa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta kouluissa 4.- ja 6.-luokkalaisille oppilaille vastemuuttujina oppilaiden itsensä raportoima kiusatuksi tuleminen ja kiusaajana toimiminen sekä kiusaamista suosivat asenteet, kiusattua tukevat asenteet ja empatia kiusattua kohtaan. Mittaukset kattoivat perustasomittauksen lukuvuoden alussa ja seurantamittauksen lukuvuoden lopussa. RCT-tutkimuksen koeryhmään osallistui seitsemän koulua (51 koululuokkaa, n = 1 039 oppilasta) ja kontrolliryhmään kuusi koulua (46 koululuokkaa, n = 1 003). Kontrolliryhmässä jatkettiin koulujen tavanomaista kiusaamisenvastaista toimintaa. Interventiokoulut toteuttivat KiVa Koulu -ohjelmaa käännettynä italian kielelle ja pienin muutoksin Italian koulujärjestelmään sopivaksi, muun muassa internetin käyttöä vaativat osuudet jätettiin pois koulujen tietokoneiden heikon saatavuuden vuoksi. Lapset vastasivat kiusaamista koskeviin kysymyksiin FBVS-kyselyllä (Palladino ym., 2016) ja OBVQ-kyselyllä (Olweus, 1996). Kiusaamiseen ja kiusattuun liittyviä asenteita mitattiin Questionnaire on Attitudes towards Bullying -mittarilla (Menesini ym., 2003), ja empatiaa kiusattua kohtaan alun perin suomalaisille oppilaille suunnatulla kyselyllä (Pöyhönen ym., 2008). Tuloksia raportoitiin käyttämällä vallitsevuuksia, efektikokoja ja monimuuttujamalleja. Monimuuttujamallien perusteella KiVa Koulu -ohjelmaan osallistuminen vähensi 4. luokan oppilaiden keskuudessa toisten kiusaamista (d = 0,24; OR: 1,31; 95 %:n lv: 0,93–1,83) ja kiusatuksi joutumista (d = 0,38; OR: 1,93; 95 %:n lv: 1,74–2,13) sekä vahvisti kiusattua tukevia asenteita sekä empatiaa kiusattua kohtaan. 6.-luokkalaisten oppilaiden kohdalla KiVa Koulu -ohjelma vähensi toisten kiusaamista (d = 0,21; OR: 1,33; 95 %:n lv: 0,93–1,89) ja kiusatuksi tulemista (d = 0,23; OR: 1,22; 95 %:n lv: 0,94–1,58) sekä kiusaamista suosivia asenteita, joskin efekti ei ollut yhtä voimakas kuin 4.-luokkalaisten kohdalla. Tutkimuksen tulokset antavat näyttöä siitä, että KiVa Koulu -ohjelma on vaikuttava myös italialaisessa kouluympäristössä.

Suomalaisessa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta internetissä tapahtuvan kiusaamisen eli nettikiusaamisen vähenemiseen. Tutkimuksessa tutkittiin suomalaisia ala- ja yläkouluikäisiä lapsia (n = 18 412) ja heidän kokemuksiaan toisten kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta. Osallistujat satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toinen (n = 9 914 oppilasta) osallistui KiVa Koulu -ohjelmaan ja toinen toimi kontrolliryhmänä osallistuen tavanomaiseen kiusaamisenvastaiseen toimintaan omissa kouluissaan (n = 8 498 oppilasta). Perinteistä kiusaamista mitattiin OBVQ-lomakkeella, ja päävastemuuttujina toimineita nettikiusaamisen kohteeksi joutumista ja netissä kiusaajana toimimista mitattiin samasta lomakkeesta poimituilla kahdella kysymyksellä (Olweus, 1996), joihin oppilaat vastasivat itse. Mittaukset toteutettiin ennen ohjelmaa ja yhdeksän kuukautta ohjelman käyttöönoton jälkeen. Aineistoa analysoitiin kolmitasoisella hierarkkisella regressiomallilla, jossa kontrolloitiin osallistujien ikä ja sukupuoli, luokka-aste, opetuskieli ja lähtötason ”perinteinen” toisten kiusaaminen tai kiusatuksi joutuminen. Tulosten perusteella KiVa-koeryhmään osallistuneet oppilaat raportoivat vähemmän nettikiusaamisen kohteeksi joutumista (d = 0,14; OR: 1,29; 95 %:n lv: 1,05–1,57, p < 0,01). Toisten nettikiusaamisen osalta KiVa Koulu -ohjelman hyöty riippui oppilaiden iästä: keskiarvoikää nuoremmat oppilaat raportoivat vähemmän toisten kiusaamista KiVa Koulu -ohjelman myötä kontrolliryhmän oppilaisiin verrattuna (d = 0,29; OR: 1,69; 95 %:n lv: 1,15–2,48; p < 0,01). Tutkimuksessa tytöt raportoivat joutuneensa useammin nettikiusaamisen kohteeksi. Tämän lisäksi tutkimus antoi viitteitä siitä, että nettikiusaaminen on jossakin määrin koululuokkien sisäinen ilmiö. Näiden asioiden vuoksi tutkijat kehottivatkin jatkotutkimuksessa kiinnittämään huomiota oppilaiden iän ja sukupuolen vaikutukseen nettikiusaamista tutkiessa.

Suomalaisessa satunnaistetussa vertailukoetutkimuksessa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta oppilaisiin, jotka sekä kiusasivat muita että olivat kiusaamisen uhreja,eli heidät oli luokiteltu kiusaaja–kiusatuiksi ja verrattiin ohjelman vaikuttavuutta oppilaisiin, jotka olivat vain joko kiusaajiksi ja kiusatuiksi luokiteltuja. Tutkimukseen osallistui 8–15-vuotiaita oppilaita (n = 23 520) 195 suomalaisesta koulusta. 738 luokkaa osallistui KiVa-koeryhmään ja 647 luokkaa kontrolliryhmään, joka jatkoi tavanomaista kiusaamisenvastaista toimintaa. Oppilaat vastasivat OBVQ-lomakkeella (Olweus, 1996) ja PRQ-lomakkeella (Salmivalli & Voeten, 2004) kiusaamista koskeviin kysymyksiin, jotka liittyivät niin vastaajaan itseensä kuin vertaisiin. Lomakkeisiin vastattiin alkumittauksen lisäksi yhdeksän kuukautta KiVa Koulu -ohjelman käyttöönoton jälkeen. Tulokset laskettiin vertailemalla vallitsevuuksia ja logistisen regression avulla. Kiusattu–kiusaajiksi luokiteltujen oppilaiden määrä väheni suhteellisesti seuranta-ajassa kummassakin ryhmässä, mutta lasku oli KiVa Koulu -ohjelmaan osallistuneissa kouluissa suurempi (itseraportoitu: b = 0,45; p = 0,01; vertaisraportoitu: b = 0,27; p = 0,01). Tämän lisäksi todennäköisyys tulla luokitelluksi kiusaaja–kiusatuksi oppilaiden itsensä (OR: 1,51; 95 %:n lv: 1,29–1,73) sekä vertaisten raportoimana (OR: 1,63; 95 %:n lv: 1,33–1,92) oli suurempi kontrollikouluissa verrattuna interventioon osallistuneisiin kouluihin. Tämän lisäksi itseraportoitu kiusaaminen (b = 0.24; OR: 1,16; 95 %:n lv: 1,10–1,41; p = 0,02) ja vertaisraportoitu toisten kiusaaminen (b = 0,22; OR: 1,20; 95 %:n lv: 1,06–1,34; p = 0,04) vähenivät, kuten myös itseraportoitu (b = 0,31; OR: 1,35; 95 %:n lv: 1,23–1,46; p = 0,01) sekä vertaisraportoitu (b = 0,27; OR: 1,24; 95 %:n lv: 1,10–1,39; p = 0,01) kiusatuksi joutuminen. Näiden tulosten perusteella KiVa Koulu -ohjelma näyttää mahdollisesti vaikuttavan myös kiusattu–kiusaajiksi luokiteltujen oppilaiden toisten kiusaamiseen ja kiusatuksi joutumisen määrään vähentävästi.

Suomalaisessa kvasikokeellisessa tutkimusasetelmassa tutkittiin KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuutta sen käyttöönoton alkuvaiheessa hyödyntämällä vierekkäisiin kohortteihin perustuvaa, kvasikokeellista pitkittäistä kohorttitutkimusasetelmaa, joten tässä tutkimuksessa ei ollut varsinaista kontrolliryhmää. Tutkimukseen kutsuttiin kaikki suomalaiset koulut, ja siihen osallistui yhteensä 888 koulua ja noin 150 000 perusopetuksen 1.–9.-luokkalaista eli 8–16-vuotiasta oppilasta yhteensä 11 200 luokalta. Tässä asetelmassa kunkin luokka-asteen kohortin seurantamittaustuloksia (posttest) verrattiin samanikäisten saman koulun oppilaiden alkumittaustuloksiin (pretest) eli aiempaan kohorttiin, joka ei ollut vielä osallistunut ohjelmaan. Näin oli mahdollista sulkea pois esimerkiksi lasten ja nuorten tavanomaiseen iän myötä tapahtuvaan kehitykseen liittyvät vaikutukset. Vastemuuttujana käytettiin Olweus Bullying/Victimization Questionnaire -lomakkeen (OBVQ; Olweus, 1996) kahta kysymystä, jotka koskivat toisten kiusaamista ja kiusatuksi joutumista. Tutkimuksen tulokset raportoitiin kiusaamisen esiintyvyys- ja vetosuhdelukuina. KiVa Koulu -ohjelman jälkeen eli yhdeksän kuukauden kuluttua KiVa Koulu -ohjelman implementaatiosta toisten kiusaamisen (OR: 1,18; 95 %:n lv: 1,15–1,21; p < 0,001) ja kiusatuksi joutumisen (OR: 1,22 95 %:n lv: 1,19–1,24; p < 0,001) esiintyvyys oli pienentynyt jokaisella luokka-asteella. Tutkimusten tulosten perusteella vaikutus kiusaamiseen oli tilastollisesti merkitsevä alakoulun oppilailla ja vaikuttavuus kasvoi ensimmäiseltä luokalta neljänteen luokkaan asti (kiusatuksi joutuminen OR: 1,17–1,33; p < 0.001; toisten kiusaaminen OR: 1,15–1,34; p < 0,001), jonka jälkeen se väheni, ja yläkoulussa ero oli merkitsevä ainoastaan 8. luokan oppilailla kiusatuksi joutumisen osalta (OR: 1,15; 95 %:n lv: 1,00–1,32; p = 0,047). Tutkijoiden mukaan tulos on linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan KiVa Koulu -ohjelma oli ollut tehokkaampi alakoulun oppilailla yläkoulun oppilaisiin verrattuna. Tutkijoiden mukaan nämä tulokset voisivat parhaimmillaan viitata siihen, että yleistettynä 500 000 suomalaisen koululaisen populaatioon KiVa Koulu -ohjelma voisi edesauttaa kiusaamisen vähenemistä 7 500 kiusaajalla ja 12 500 kiusatulla.

Tämä tutkimus oli Isossa-Britanniassa toteutettu alustava KiVa Koulu -ohjelman vaikuttavuus- ja kustannusarviotutkimus. Tutkimus oli ennen–jälkeen-asetelmalla toteutettu interventiotutkimus ilman vertailuryhmää. Mukaanottokriteerinä oli yhden vuoden KiVa Koulu -ohjelman toteuttaminen, ja 73 koulusta tutkimukseen osallistui yhteensä 41 valtion ylläpitämää alakoulua. Oppilaat olivat 7–11-vuotiaita ja raportoivat kiusatuksi joutumista sekä toisten kiusaamista ennen ohjelman alkamista ja vuosi ohjelman aloittamisen jälkeen. Ennen-mittauksiin osallistui 3 720 oppilasta ja jälkeen-mittauksiin 3 612 oppilasta. Kiusaamista mitattiin oppilaan itseraportoinnilla OBVQ-lomakkeella (Olweus, 1996), joka sisälsi kysymykset kiusatuksi joutumisesta ja toisten kiusaamisesta. Aineistoa analysoitiin lineaarisilla monitasoisilla sekamalleilla (linear mixed effects), joissa testattiin sekä jatkuvien että dikotomisoitujen kiusaamis- ja kiusatuksi joutumisvastausten muutoksia vuosi ohjelman alkamisen jälkeen verrattuna lähtötilanteeseen. Tulosten perusteella kiusatuksi joutumista (d = |0,99|) ja toisten kiusaamista (d = 0,97) raportoitiin tilastollisesti merkitsevästi vähemmän KiVa Koulu -ohjelman toteuttamisen jälkeen ennen-mittaukseen verrattuna. Johtopäätöksenä todettiin, että KiVa Koulu -ohjelma vaikuttaa lupaavalta vähentämään kiusaamista ja kiusatuksi joutumista isobritannialaisissa alakouluissa, mutta koska tutkimuksessa ei ollut vertailuryhmää, tuloksia tulee tulkita varovaisesti.