Uutiset>Uutiset
07.10.2021

SenseMaker®-pilottitutkimus Kaakkurin koulussa

Toteutamme pilottitutkimuksen SenseMaker®-kyselytyökalun ja -tutkimusmetodin soveltumisesta lasten ja nuorten osallisuuden kokemusten kuvailemiseksi Suomessa. Haemme tutkimukseen Oulun kaupungin Kaakkurin koulun 11-16-vuotiaita oppilaita sekä oppilaiden huoltajia, opettajia ja harrastustoiminnan ohjaajia. Tutkimus toteutetaan lukuvuoden 2021-2022 aikana.

Haemme tutkimukseen vapaaehtoisia kyselyvastaajia ja keskustelukumppaneita, jotka:

  • kuuluvat yllä mainittuihin kohderyhmiin
  • pystyvät lukemaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään suomen kieltä sujuvasti (ikätasoisesti)
  • pystyvät vastaamaan SenseMaker®-kyselyyn omalla tai koulun tietokoneella tai älylaitteella
  • pystyvät osallistumaan ryhmäkeskusteluun kyselyaineistonkeruun jälkeen (toteutetaan etäyhteyksin).

Olemme erityisen kiinnostuneita juuri sinun kokemuksistasi, ajatuksistasi ja mielipiteistäsi. Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja voit perua osallistumisesi missä vaiheessa tahansa. Tutkimustulokset raportoidaan tiedejulkaisun muodossa, jolloin tutkimustieto tulee julkisesti hyödynnettäväksi. Tutkimusaineisto ei ole yhdistettävissä sinuun eikä sinua voida tunnistaa tutkimustulosten raportoinnista.

Tutkimuksen toteuttajana ja rahoittajana toimii Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö yhteistyössä Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin Kaakkurin koulun kanssa.

HUOM! Mikäli haluat osallistua tutkimukseemme tutustuttuasi sinulle lähetettyihin tutkimustiedotteisiin, pääset ilmoittautumaan mukaan vahvistamalla tietoon perustuvan suostumuksesi sähköisellä lomakkeella. Linkit tutkimustiedotteisiin ja suostumuslomakkeelle on lähetetty sinulle Kaakkurin koulun Wilma-järjestelmän kautta. Arvomme kaikista ilmoittautuneista tutkimukseen mukaan noin 70–100 henkilöä. Alle 15-vuotiaat lapset ja nuoret tarvitsevat myös huoltajansa tai edunvalvojansa tietoon perustuvan suostumuksen tutkimukseen osallistumiseksi.

Tutkimus toteutetaan kahtena aineistonkeruukierroksena Kaakkurin koulussa lukuvuoden 2021-2022 aikana. 

Tervetuloa osallistumaan!


Lisätietoja

Uutiset

Selaa tuoreimpia artikkeleita tai katso kaikki artikkelit
Katso kaikki artikkelit
Nuori mies ja nuori tyttö kävelevät selin kadulla.
Tapahtumat
Luottamus ja resilienssi Pohjoismaiden kriisinkestävyyden perustana -keskustelu SuomiAreenassa
Keskustelua luottamuksesta ja resilienssistä SuomiAreenassa: Miten pohjoismainen yhteiskunta rakentaa psykologista resilienssiä, huoltovarmuutta ja turvallisuuden tunnetta muuttuvassa maailmassa?
24.6.2026
16.00-16.30
Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12, Pori
Vanhemmat katsovat lasten keinumista.
Uutiset
|
11.06.2026
Suomalaisen perhekeskustoimintamallin jatkuvuus turvattava
Perhekeskus on onnistunut esimerkki lasten, nuorten ja perheiden palveluiden yhteensovittamisesta, mutta työn jatkuminen tarvitsee tuekseen kansallista selkänojaa. Hallitusohjelmassa tulee varmistaa perhekeskustoiminnan pitkäjänteinen kehittäminen. Lue Itlan, Lastensuojelun Keskusliiton ja 11 muun toimijan kannanotto.
Kaksi pientä lasta ulkovaatteissa katsoo hymyillen sivulle,
Uutiset
|
09.06.2026
Yhteisövaikuttavuustyö käynnistyi Helsingissä – ”ratsu on valjastettu”
Yhteisövaikuttavuustyö alkoi Helsingissä vuodenvaihteessa osana pilottia, jolla parannetaan tukea maahanmuuttaja- ja vammaisten lasten perheille. ”Haemme yhteisövaikuttavuudesta uutta virtaa ja ideoita”, kertovat perheneuvolan päällikkö Leena Lehikoinen ja projektiasiantuntija Katri Åfelt.
Tummakiharainen lapsi leikkii iloisena lattialla puuleluilla.
Uutiset
|
29.05.2026
Hyvinvointialueiden kokemukset yhteisövaikuttavuustyöstä ovat erittäin positiivisia
THL:n tuore perhekeskusten tilaa selvittävä raportti osoittaa, että Itlan tukema yhteisövaikuttavuustyö antaa vahvan tuen perhekeskuskehittämiselle. Mukana olevien hyvinvointialueiden kokemukset sen hyödyistä ovat erittäin myönteisiä.
Podcast
|
29.05.2026
Onko vanhemmaksi tuleminen oma päätös?
Syntyvyys kehystetään usein yhteiskunnan kantokyvyn ydinkysymykseksi, mutta poliittinen päätöksenteko ei kaikkien mielestä huomioi riittävästi muuttunutta käsitystä perheellistymisestä. Mitä Suomessa pitäisi…
Äiti ja lapsi katsovat luontoa kesäisen vihreässä maisemassa.
Uutiset
|
28.05.2026
ABC-vanhempainryhmä vahvistaa vanhemmuustaitoja tutkitusti vaikuttavasti 
ABC-vanhemmuusryhmä vahvistaa vanhempien ja lasten välistä suhdetta tutkitusti vaikuttavasti: menetelmä sai arvion 4/5 Itlan Kasvun tuen systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa.